Part 11

Hyvästi nyt kaikki kansa, koko kotitienohoni, maat ja metsät marjoinensa, kujanvieret kukkinensa, kankahat kanervinensa, järvet sadoin saarinensa, syvät salmet siikoinensa, hyvät kummut kuusinensa, korpinotkot koivuinensa.

Kun jäähyväiset oli jätetty, kaaso laski pääpyyhkeen morsiamen silmille ja talutti hänet yhdessä juohtomiehen kanssa pöydän taakse sulhasen viereen istumaan. Kun lähtökuppiset oli ryypätty, alkoi vanhempi juohtomies veisata:

Nyt me kotia menemme, Herran hyvist lahjoist rikkaat, levon löysi sielumme, jota hartaast halais alat. Herra meit niin aina johdat, ett sinullen taidam kelvat. (Vvk. 239:3)

Värssyn viimeisiä säkeitä kerrattaessa ja morsiamen itkiessä läksi morsiusväki tuvasta ja kaaso talutti morsianta reelle saakka. Tupaan jääneet jatkoivat laulua. Pihalla sulhanen nosti morsiamensa rekeen. Morsiamen äiti toi tyttärelleen vaatenyytin, jossa oli pieniä lahjakapineita. Anni antoi morsiamelle kotikapan, jossa oli olutta. Morsian viskata loikkasi oluen kapasta yli päänsä rahvaan joukkoon, joka oli keräytynyt katsomaan morsiusväen lähtöä. Kun kaikki olivat valmiit lähtemään, alkoi morsiusväki ajaa, ensin vanhin juohtomies, sitten sulhanen morsiaminensa ja nuorempi juohtomies viimeiseksi. Morsiusväen liikkelle lähdettyä alkoi kylän nuoriso hokea hoihottaa:

Hoi soi, soi, tytön varkaat, hoi soi, soi!

Tähän huutoon yhdistyi myöskin läksiäisväki ja siten kohousi huuto hyvin korkealle. Sitä pitkitettiin niin kaun kuin morsiusväkeä näkyi. Jos kenen läksiäisissä ei kuokkarahvasta ravittu, niin he eivät hokeneetkaan morsiusväkeä, ja sitä pidettiin sangen loukkaavana asiana. Matkan keskivälillä seisauttivat juohtajat hevosensa ja odottivat nuodemiehiä. Sulhanen otti pääpyyhkeen morsiamensa silmiltä ja laittoi sen taas takaisin Lippolaan päästessä.

Juohtajain lähdettyä nuodemiehet pukeusivat. Vanhimmaksi nuodemieheksi tuli morsiamen eno Holttolan Heikki ja hänen vaimonsa tuli kaasoksi. Toiseksi nuodemieheksi tuli morsiamen veli Antti ja kolmanneksi juohtomieheksi Mauno-setä. Nuodemiehet valjastivat ensin hevosensa ja tulivat sitten tupaan pukeutumaan. Kun kaikki oli saatu valmiiksi, kävivät nuoteet pöytärahille istumaan rinnakkain ja veisasivat vanhimman nuodemiehen johdolla:

Vaeltamaan tahtos perään, o Isä armos lain, Isän maali johdat erän, kuss itse asut ain. (Vvk. 315:2)

Seuraavan värssyn alkusanoja veisattaessa nuoteet läksivät, ja tuvassa olijat jatkoivat veisuuta. Pihalla kun he istausivat rekeen, laukesivat Mauno-sedän hevosenvaljaat. Holttola-Heikin hevonen karkasi pystyyn, kun hän kävi ajamaan ja Antin aisakello äänsi soidessaan: lämp, lämp.

-- Sepäs on ihme ja järven liika, sanoi Mauno-setä reestä noustessaan. Kuka konnan poika täällä on käynyt piiloja tekemässä?

-- Kyllä minä juohtajain hevosia annoin vartioida hyvästi, mutta enpäs osannut luulla tarvitsevan näitä hevosia vartioida, virkkoi Antti nousten reestä kelloansa tutkimaan.

-- Ahaa, tämä on voideltu talilla, jatkoi Antti ja päästi kellon aisasta. Otas, serkkuni, ja hankaa tuhkan ja lankaisen vaatteen kanssa tali pois, niin kyllä se sitten laulaa.

Serkku teki niin, ja kello soi entisellä tavalla, kun Antti sitoi sen aisaan.

Kun Mauno-setä tutki hevosensa valjaita, hän huomasi rinnustimen poikki leikatuksi. Hän otti toisen rinnustimen ja niin se asia oli autettu.

Heikki riisui hevosensa aivan tarkkaan ja kopeloitsi joka kohdan valjaista. Sitten hän pisti päänsä länkien väliin, sylkäisi kansanjoukkoon päin ja loitsi:

Otan hiidestä hevosen, vuoresta valitun varsan, hiiden ruunan ruskehimman, jonk ei kynnet kilpistele, eikä kalpistu kaviot ilmankana iljennellä, kalmankana kaljamalla. Päivänäpä eilisenä ukkoni tulinen miekka tyvin tippui taivosesta, päin pilvistä putosi käteheni oikiahan. Tuolla mä hurttia hutelen, kalmalaiset karkoittelen etiseltä ilmaltani, takaiselta puoleltani, kupehelta kummaltakin.

Loitsiessaan Heikki kopeloitsi länkien hamutoita ja löysi niistä pari nuppineulaa, jotka hän pisti taskuunsa. Sitten hän valjasti hevosensa uudestaan, kävi rekeen ja lyödä roikkasi hevosta selkään ja niin lähtivät hän sekä toiset nuodemiehet perästä aika kyytiä. Rahvas hokea hoihotti nuoteita samaten kuin juohtajiakin.

Kun nuoteet pääsivät juohtajien luokse, he pysäyttivät hevosensa ja maistelivat toistensa taskulasista viinaa. Ryypätessään he kertoivat, mitä tepposia heille oli lähteissä tehty, joka heitä viivytti. Sitten jatkettiin matkaa yhdessä häätaloon Lippolaan.

Häät

Sisältö: Häätalo. Odottaminen. Morsiusparin tervehdys. Rukous. Morsiamen vaatevarasto. Tuliaisveisuu. Taikatemput. Matkalaiset. Paperipassi. Putelipassi. Morsiusväen järjestys pöydässä. Tuliaiset. Polvipoika. Rapalautanen. Kaasonkappa. Ikämäärä. Kiistoruoka. Illallinen. Vuuville vienti. Kaason kutittaminen. Yökeskoset. Ylösnousu. Sunnuntaiaamupuoli. Appiväen haenta. Kuokkakaali. Kuokkamiesten liitollinen. Avioliittoruno. Lahjusten tuonti ja jako. Kuokkamiesten kerranjuonti. Junnolan poikain kosto. Pätäköiminen. Morsiamen nosto. Toljan kohtalo. Noita talossa. Saunan kylpeminen. Kepposet. Noidan kohtalo. Häävierasten kerranjuonti ja päällimmäinen. Hääpäivä. Tanssi. Eripuraisuus. Marraskuu. Matin kosioiminen. Tuvan ovi. Nuodemiehen puheet. Erojaistemput. Nuoteiden lähtö. Häävierasten lähtö.

Lippolaan oli hääväkeä kokoontunut jo lauantai-iltahämärissä. Kaikki sukulaiset, niin hyvin likemmät kuin kaukaisemmatkin, oli kutsuttu häihin, siihen vielä naapureistakin jokaisesta talosta isäntä emäntinensä sekä muitakin hyviä ystäviä. Lippolan isäntä, kun oli itse kirkonmies, kutsui kaikki virkaveljensä emäntineen häihin. Ei siis ollut ihme, että häärahvasta karttuikin paljon. Mutta jos lienee ollut väkeä, niin kylläpä talossa oli tilaakin, kun oli kaksi asuttavaa tupaa, vanha ja uusi, kumpikin hyvässä kunnossa, sekä tavallisen iso kammari. Morsiusväki ynnä arvokkaimmat häävieraat olivat uudessa tuvassa ja talon perhe sekä toiset vieraat oleskelivat vanhassa tuvassa. Niin hyvin ruokailu kuin muukin nautinto toimitettiin uudessa tuvassa, jossa oli kaksi pitkää pöytää pääksytysten, ainoastaan sen verran oli pöytien väliä, jotta siitä mahtui käymään. Kumpaisenkin pöydän vieressä oli pitkä pöytäjakku eli rahi. Vanhassa tuvassa oli yksi iso ja pari pienempää pöytää sekä pöytärahi.

Molemmissa tuvissa loistivat tulet sekä tupien välillä olevassa porstuassa palaa tiukutti talikynttilä lyhdyssä seinällä. Sekä häärahvas että morsiamen tuloa katsomaan tulleet naapurit odottivat ikävöiden juohtajien tuloa. Kellojen ja kulkusten helinää käytiin ulkona vähän väliä kuuntelemassa.

Heti kun sulhasjoukko oli saapunut pihalle ja pysäyttänyt hevosensa, tuli sulhasen sisar veljensä reelle vaippa käsivarrella. Hän tervehti tulijoita seuraavalla runolla:

Terve kuu ja terve tähdet, terve nuori naimakansa! Miero vuotti uutta kuuta, lumi tervaista rekeä, minä vuotin veikkoani, vuotin veikon morsianta.

Veikko tuli, vesi läikkyi, miniälle miero liikkui. Vanhoilta valuivat silmät ikkunoissa istuessa, nuorilta kuluivat kengät veräjillä vuotellessa. Lehmät ammui aikasehen, kevätkaritsa mäkätti olkivihkon ottajata, heinävihkon antajata.

Kuulepas nyt kuutamoinen! Nouse korjasta koria, hyvä loipa luopiosta, terve ole tultuasi veikon pienille pihoille, sulhon taaton tantereelle!

Sitten hän levitti vaipan reen viereen, ja sen päälle sulhanen nosti morsiamensa. Nuori parikunta laskeusi polvilleen vaipan päälle ja rukoili Isä meidän -rukouksen. Sen jälkeen hiipi morsian reen aisaa myöten hevosen pääpuoleen, otti säärisiteen ja sitoi sen vempeleeseen. Siteen hevosen riisuja sai palkakseen. Sitä varten varustetut nuoret miehet kantoivat morsiamen tavarat sulhasen huoneeseen ja ottivat astian suulle varustetut säärisiteet palkastaan. Huoneessa oli sulhasen äiti ynnä joitakuita likeisiä sukulaisnaisia tavaroita vastaanottamassa. He purkivat vaatteet säkeistä, laittoivat ne järjestykseen huoneen orrelle ja lukivat tarkkaan joka vaatekappaleen ja sitten tupaan tultuaan kertovat kaikki toisille naisille. Jo samana iltana tiesivät kaikki naiset kuinka paljon morsiamella oli aitopalttinaisia, ylispalttinaisia ja liinaisia paitoja sekä montako hametta, liinaviittaa, hurstia, turkkia ja sarkaviittaa. Lahjukset olivat tiinussa ja kirstussa eikä niitä nyt purettu.

Sikäli kuin kukin morsiusväestä joutui, he menivät tuvan porstuaan, jossa he kävivät pötkölle, so. asettausivat yhteen jonoon sillä tavoin, että vanhin juohtomies kävi ensimmäiseksi, sitten sulhanen, morsian, kaaso, nuorempi juohtomies, vanhin nuodemies, keskimmäinen nuodemies ja viimeiseksi nuorin nuodemies. Kun kaikki oli reilassa, alkoivat tuvassa olijat veisata:

Tulkaat nyt sisälle valtakuntaan, minun Isäni siunatut kaikki, jonk edest, sanoo hän, mä itsein annoin, sen ansaitsin kalliist teill ratki. Veisatkaat: pyhä, pyhä iäisest ja iloitkaat sydämen riemull, teidän kyyneleen minä armollisest pois pyyhin, ja suun täytän naurull. (Vvk. 403:4)

Veisun loputtua potkaista jysäytti vanhin juohtomies tuvan ovea, tempaisi sen auki selälleen ja astui tupaan. Toiset seurasivat perästä. Ennen kuin morsian astui kynnyksen yli, hän viskasi vaskirahan yli kynnyksen tupaan. Se merkitsi, että hänen uudessa kodissansa olisi aina rahaa. Päästyään sisään tupaan morsian nosti pääpyyhettä silmiltään, katsahti lakeen -- sillä taialla hän toivotti iloista elämää uudessa kodissa -- ja kosketti kädellään pankkokiveä -- sillä hän toivotti lämmintä ja ystävällistä kohtelua talossa. Kaiturpään Helka otti tilaisuudesta vaarin ja koetti mennä pujahtaa sulhasen ja morsiamen välitse toiselle puolelle tupaa näin muka saattaakseen eripuraisuutta nuorelle parikunalle, mutta kaaso, joka oivalsi Helkan aikeen, työnsi hänet pois eikä laskenut kulkemaan. Morsian laski pääpyyhkeen jälleen silmilleen ja hiihennäisin liki sulhastansa.

Kun kaikki morsiusväki oli päässyt tupaan, sanoi juohtomies korealla äänellä:

-- Hyvää iltaa!

-- Jumala antakoon! vastasi Holttolan kirkonmies talon puolesta ja vähän ajan perästä kysäisi:

-- Mitäs vieraille kuuluu?

Eihän tässä kuulu mitään muuta liikaa, vaan tiellä nähtiin suden vievän vanhaapiikaa. Jos annatte meille yösijan, niin me riisumme vaatteet pian.

-- Ei meillä ole tilaa noin suurelle joukolle. Niin kuin näette on tässä tupa täynnä jo entistäkin väkeä; menkää toiseen taloon!

-- Toisissa taloissa ovat jo tuvat pimeässä, ja me emme tahdo mennä makaajia häiritsemään.

-- Kun tästä ajatte puolen peninkulmaa, viisi virstaa, kuusi syltä, seitsemän kyynärää ja kahdeksan vaaksaa, niin on tiepuolessa iso talo, jossa on tekemätön tupa ja hakkaamaton halkopino; siinä varmaan valvotaan ja otetaan matkustavaiset iloiten vastaan.

-- Sen kyllä tiedämme, kun kesällä siinä yötä olimme; mutta talvella se tupa on niin helkkarin kylmä, ettei siinä kunnolla tarkene olla sudetkaan, saatikka sitten ihmiset.

-- Mistä te oikeastaan olette kotoisin?

Yks on hääpynyt Hämeestä, toinen saapunut Savosta, kolmas kaukaa Karjalasta, neljäs, viides Viipurista, kuudes Kuusamon periltä, seitsemäs Sortavalasta, kahdeksas on Kajaanista.

-- Mistäs te sitten nyt tulette ja mihin matkustatte?

-- Kotoa lähdettiin ja kotiin mennään.

-- Kyllähän teillä suittaa olla monta kotia, kun te niin eri paikkakunnilta olette. Mutta ette taida olla rehellistä väkeä, kun näin myöhään kuljeksitte.

-- Matkamiehen ei auta aikaa katsominen, kun taipaleelle sattuu; vaan myöhäänpäs tekin valvotte, emmekä me ollenkaan epäile teidän rehellisyyttänne.

-- Me olemmekin kotona ja vietämme nimipäiviä. Jos arvaatte, kenen nimipäivä nyt on, niin voimme ottaa teidät yöksi, jos muutoin teillä on puhtaat paperit keralla.

-- Eiköhän nyt liene Tanelin päivä.

-- Aivan oikein arvattu. Nyt kun vain annatte passinne, josta me näemme teidän olevan rehellisiä matkamiehiä, niin saatte yösijan.

-- On kyllä meillä passi ja selvä onkin, kun sen vain selvästi lukee, vastasi juohtomies ja ojensi passin, jonka seppä otti vastaan.

Seppä pani silmälasinsa nenälleen, käänteli paperia vähän aikaa, rykäisi pari kertaa rikkaan yskää ja lausui:

Minä tahdon lukea tämän passin, vaan ei saa suuttua yksikään ukon kassi.

-- Eihän tässä mitä suuttumista ole, lue vain passi selvästi, virkkoi Holttolan ukko. Seppä luki:

Ei meitä mahda moria, vaikk oomme suuria voria ja teemme tytöistä akkoja niin kuin tuohista vakkoja. Meillä ovat neuvot monenlaiset, joilla viettelemme nuoret naiset. Silmäin liekki ja hymysuu, joihin neitoset ihastuu, ja vaikkapa ämmät vihastuu, niin eipä kuitenkaan auta muu kuin luopua armaasta hempustansa ja antaa mennä sulhasen kanssa. Nytkin on meillä keralla impi, joka kelpaavi riiheen ja rinkiin. Myös on kapinetta kaikenlaista, kotoa tuotua yhtä ja toista: tiinuja, säkkejä ja kirstuja, paitoja, hameita ja virsuja, omasta verasta sitä ja tätä, rahaa ja riikinettä, siis ei ole hätää. Ja missä me kerran yösijan saamme, siinä me sitten tavaramme jaamme ja vietämme neljä päivää häitä, syömme, juomme, teemme niitä näitä. Ja lähteissä jätämme taloon teille ne henkilöt, jotka ovat liiaksi meille.

Tämä kirja kirjoitettu Rokka-Tuomahan tuvassa, Kaalihousun kammarissa, pimiässä pirttisessä, sakean savun seassa.

-- Tämä on kummallinen passi, sanoi seppä ojentaessaan passin takaisin juohtomiehelle. Minä en ymmärrä mitä väkeä nämä oikeastaan ovat.

-- Minun luullakseni tämä on suuri rosvojoukko, joka on kokoontunut yhteen kaikilta maailman haaroilta, ja siksi he näin yönaikana liikkuvatkin ja viettelevät naisia artteliinsa. Kenen naispahat nuokin kaksi lienevät, jotka he ovat veivitelleet myötänsä, sanoi Holttola.

-- Olkoot mitä tahansa, otetaan vain yöksi, koska he niin hauskaa elämää lupaavat pitää, virkkoi Mönkäreen isäntä. Jos he jotain luvatonta rupeavat harjoittamaan, niin onhan meillä valta ja voima laittaa heidät yönselkään.

-- Jos ei heillä ole parempaa passia, niin menkööt matkaansa, sanoi Holttolan ukko.

-- On kyllä meillä toinenkin passi, mutta se vaatii tuiki taitavan lukijan; sitä ei joka mies osaakaan lukea, vastasi Mauno-setä, joka oli nuorimpana nuodemiehenä. Samalla hän otti viinapullon poveltaan ja laittoi sen kulkemaan käsi kädestä vanhimmalle juohtomiehelle, joka sen ojensi sepälle.

-- Ei minusta taida olla näin kummallisen passin lukijata, virkkoi seppä.

-- Kyllä minä luen, sanoi Korpelan kirkonmies, jolle seppä ojensikin pullon.

Korpela käänteli ja katseli pulloa vähän aikaa, pyyhki silmiään ja alkoi lausua:

Ei Suomi sanoja puutu, miehet mielilausehia, vaan kun puuttuvi paperi, läkki läikähti pihalle, haukka on ne hanhet syönyt, joista saatiin sulkasia, niin on konstit kulkijoilla, neuvot neidon noutajoilla: sanat laskivat lasihin, pulppusivat putelihin, hämmensivät härkkimettä, sekoittivat seipähättä viinan kanssa kaunihisti, siivolla sinisen juoman. Panivat potun povelle, paloviinan passiksensa.

Mitäs nyt virkkavi viina, sanoopi sininen juoma? Ensin viina virkahtavi, äännähtävi itsestänsä:

Minä olen jalo juoma, jonka kodassa kyhäsi kokki varsin kunnollinen. Kun hän koitti ensi kerran, siitä syntyi vain imelä. Kun hän koitti toisen kerran, sikunaksi se sihahti. Kun hän koitti kolmannesti, sai hän helmet heilumahan, kultapäärlyt pyörimähän. Tätä hänen tehdessänsä paloi kenkänsä porossa, vielä nokesi nenänsä kekäleitä kiirehtäissä. Sitten hän tuon siivon juoman kattilasta kauhan kanssa lasketti ratin lävitse, pudotteli putelihin.

Näin on tehty jalo juoma, valmistettu viinakulta, joka miehet miellyttääpi sekä naiset naurattaapi. Se on virvoitus vilussa, neuvonantaja nälässä, monen riidan ratkaisija. Se on herkku herroillekin, rohtoryyppy rouvillekin. Jos tulevi tuttu vieras tahikka pitäjän pappi, milläs pöytäsi parannat, jos et ryypyllä rakenna?

Mitäs nyt sanat sanoopi, virkkaapi putelipassi tästä väestä vähästä, joka seisoopi jonossa tämän tuvan lattialla? Tuon sanoopi putelipassi, virkkaa viisas viinakulta:

Nää on miehet miehuulliset, kunnialla kulkevaiset, vaeltaa varastamatta, omin luvin ottamatta. Ei he huuda hurjan lailla eikä rääky röyhkiästi vaan he siivolla somasti vaeltavat vakaisesti.

Ottakaat siis vanhat vaarit, naurusuulla nuoret miehet tästä pienestä potusta ilolientä itsellenne! Antakatte yötä maata ja rahalla ruokaa saada! Kyllä huomenna isäntä ottaapi ruuasta rahan, palkan palveluksestansa. Jos ei riittäisi hopeat suuren joukon syömingeistä, pannaan pankossa setelit, vaskirahat vaivoistanne. Saatte nähdä saidan sarvet, saidan sarvet, aukan torvet, rahakukkaron kupinat.

-- Näillä vierailla näyttää olevan monenlaisia passeja, mutta nyt jo riittää sitä laatua, sanoi Korpela lopuksi ja laittoi kulkemaan putelin samaa tietä, jota se oli tullutkin.

-- Täytyyhän matkamiesten varata itselleen kaikenlaisia tarpeita. Ken maailmalle kerran joutuu kulkemaan, sillä pitää olla selvät paperit, vastasi vanhin juohtomies.

-- Ei tässä jouda koko yötä jaarittelemaan; käykää vain yöksi huoletta ja eläkää kuin kotonanne, virkkoi isäntä.

-- Tuhannen kiitos, lausui juohtomies ja meni yläpöydän taakse istumaan. Hänen viereensä istausi sulhanen, sitten morsian, joka otti kädestään kintaat, laski ne penkille ja istausi niiden päälle. Morsiamen viereen istui kaaso ja hänen viereensä vanhin nuodemies. Yläpöydän rahille istausivat nuorempi juohtomies ja keskimmäinen nuodemies, ja alapöydän rahille kävi nuorempi nuodemies.

Sillä aikaa kun talonväki ja vieraat tarjoilivat toisilleen tuliaisia, vieraat taskulaseistaan lasinsuusta nautittavaksi ja talonväki ryyppylasilla, meni sulhasen sisar setänsä pienen pojan kanssa morsiamen luo, nosti pääpyyhkeen morsiamen silmiltä ja pani pojan morsiamen polville. Tätä kutsuttiin polvipojaksi. Morsian otti nyytistään ja pani pojalle sukat jalkaan, paidan päälle ja vyön vyölle, jonka jälkeen poika vietiin pois. Sitten toi sama henkilö rapalautasen ja pani sen morsiamen eteen pöydälle. Morsian laski sille viipulavyön, jonka tuoja lautasen keralla korjasi pois. Nyt vei sulhasen sedän vaimo vieraille olutta sulhasen tekemällä katajaisella tiheävanteisella kapalla. Juohtomies joi ensin, sitten sulhanen, morsian ynnä kaikki morsiusväki sekä pöydän ympärillä olevat häävieraat. Tähteeksi jääneen oluen kaasi vanhin juohtomies toiseen kappaan ja pani rapsautti vaskirahaa tyhjään kappaan. Sulhanen ja kaikki, jotka kapasta olivat olutta maistaneet, käyttivät kappaa kädestä käteen ja panivat siihen rahaa. Vihdoin annettiin kappa kaasolle, joka sen korjasi rahoineen päivineen.

Sillä aikaa kun näitä temppuja tehtiin, pitivät naiset omia arvelujansa. Heti kun pääpyyhe otettiin morsiamen silmiltä, tähtäsivät kaikkein naisten silmät häntä.

-- Voi herja, kun on sorja, niin on kuin maalattu marja, sanoi Simolan emäntä ihmetellen. Ilmankos ne koko pitäjän pojat häntä niin mielivät; niin kaunis hän on, ettei enkeli voi olla kauniimpi.

-- Katsos kuinka vaalea sulhanen on, on kuin palttina. Hän varmaan kuolee ennen kuin morsian, huokasi Riitta-täti. Kukahan minua sitten kirkolle viepi ja laittaa minulle uudet kengät. Voi minua onnetonta!

-- Luuletko sinä, vanha taivas, iankaikkisesti eläväsi, että nuoret muka ennättävät ennen sinua kuolla, sanoi talon emäntä.

-- Hyvähän tuo olisi, jos ei meidän Juhana kohta kuolisi. Kuka minusta sitten huolta pitäisi? Hän on aina niin hyvin katsonut minun tarpeeni, huokaili Riitta-täti.

Kun kaason kappa oli korjattu, otti kaaso morsianta kädestä kiinni ja talutti hänet toiseen tupaan, jossa vaatteita vähennettiin, riisuttiin päällysvaatteet, ja syötiin kiistooruoka, joksi oli varustettu munakokkeroita ja jota padasta syötiin lusikalla. Morsian maistoi kolme kertaa ruokaa. Kaikki jotka vain kiistooruokaa maistoivat joko enemmän tahi vähemmän, antoivat rahaa emännälle. Kaaso toi morsiamen jälleen entiselle paikalleen.

Sitten kannettiin ruoka pöytään ja koko häärahvas kävi illalliselle. Isäntä luki ruokaluvut ja vanhempi juohtomies toisten kanssa veisasi:

Ann myös meidän tällä hetkell, jotk tähän tahdoimm tulla, keskenämm rakastaa hyväll mielell, iloo toinen toiseltamm kuulla, varjel meit vainomiehen vihast, synnist häpiäst ja myös riidast, ann sovinnon kanssa elää. (Vvk. 341:3)

Muut kaikki söivät, vaan morsian ei maistanutkaan. Kiitokset ruuan jälkeen luki seppä ja vanhempi nuodemies alkoi veisata:

Mun sielun, ruumiin omas on, its Herra armas tiedät tuon, siis omas ota huomahas, en joukkoo julman pelkää taas. (Vvk. 245:2)

Ruualta päästyä saatettiin morsiuspari vuuville. Vanhin nuodemies nousi seisoalleen ja alkoi veisata:

Niin käykäämme nyt lepäämään, ett enkel on meidän tykönämm, älkäämm ketään myös peljätkäämm, mutta Herralt rauhaa kerjätkäämm. (Vvk. 370:7, 8)

Viimeistä säettä aloitettaessansa hän meni laulaen sulhasen huoneeseen. Morsian ja kaaso seurasivat jäljessä. Huoneeseen päästyä jatkoi nuodemies veisua:

Me annamm meitämm Sinun huomaas, ota meitä Sinun suojaas, niin meidän käypi kyll hyvin enk nuku synteihin syviin.

Nyt riisui kaaso morsiamelta vaatteet, jolla ajalla nuodemies meni sänkyyn, koetteli tilan tarkkaan joka kohdalta ja sanoi:

-- Vuode on hyvästi laitettu, ei ole mitään muistuttamista.

Sen kuultuaan kävi morsian sänkyyn peitteiden alle. Nuodemies ja kaaso istausivat sängyn laidalle. Tupaan laitettiin viestit, että sulhanen saa tulla. Viestit saatuaan nousi vanhempi juohtomies seisoalleen ja veisasi:

Tykönän pysy tänä yön, enkelis minun kätkeköön! Etten joutuisi yhteenkään syntiin, vahinkoon, häpiään.

Viimeisen säkeen alkaessa läksi juohtomies laulaen huoneeseen, jonne sulhanen seurasi häntä perästä. Huoneessa sulhasen riisuessa jatkettiin veisua:

Anna mun rauhass levätä ja sitten iloll herätä, niin kiitän sinua iloisest Isä Jumal iankaikkisest. (Vvk. 368:7, 8)

Kun sulhanen oli riisuutunut ja tahtoi mennä sänkyyn, kokivat nuodemies ja kaaso häntä estellä, mutta hän tempaisi yhtäkkiä heidät sängynlaidalta lattialle, nosti peitteen ja putkahti morsiamensa viereen sänkyyn vetäen peitteen päällensä.

-- Olisi teitä saanut olla puolenkymmentä henkeä vastustelemassa, kyllä meidän poika olisi itselleen tien raivannut, virkkoi juohtomies.

-- Sehän oli hänen asiansakin, vastasi kaaso.

Tällä aikaa oli nuorisoa ja joitakuita vanhempiakin ihmisiä tullut huoneeseen joko uteliaisuudesta tai totutusta tavasta katsomaan morsiusparin maatamenoa. Kun juohtomies otti kirjan ja alkoi veisata, paljastivat kaikki päänsä ja veisasivat:

Nyt aamen, aamen päätökses, suo enkelis suojelukseks, me maata lepoon menemme, Jeesuksen nimeen nukumme. (Vvk. 372:7)

Laulun loputtua otti seppä huoneen naulasta sulhasen housut ja orrelta morsiamen hameet, joilla hän lyödä hötkäytti kolme kertaa morsiusparin peitteen päälle ja lausui:

Piikoja, poikia, puoleksi kumpiakin!

-- Otetaas nyt uniryypyt, sanoi juohtomies ryypätessään taskulasista ja ojensi sen sitten nuodemiehelle, joka ryypättyään antoi sen kaasolle. Kaaso maistoi ja antoi sen sepälle jne. Tällä tavoin jatkoivat vanhemmat ihmiset ryyppäämistä.

-- Nyt käykää täältä pois joka henki, käski kaaso.

Kun kaikki muut olivat lähteneet huoneesta, otti nuodemies kynttilän käteensä ja katseli sen valossa joka paikan aivan tarkkaan ja sanoi sitten:

-- Ei täällä ole ketään.