Part 10

-- Tepäs olette kummallisia matkamiehiä, vastasi seppä. Ensin te vain pyydätte yösijaa talosta, sitten viettelette kauneimman kassapään kerallanne ja sen kanssa

viette hunnut, viette huivit, kassapaidat, kaikenlaiset mit on vaatteeksi valettu, tuohivirsut viimeiseksi,

ja nyt vielä tahdotte osaa perästäpäin. Mutta minä sanon: näille ei saa antaa

lehmää ja lammasta, ei niin hammasta, kassaraa ja kanaa, niist ei ole sanaa, viittaa ja turkkii, niitä ei saa urkkii, vaippaa ja kaatutta, niist ei ole aatetta, sirppiä ja kuokkaa, niitä ette saakkaa.

-- Minä en tahdo tietää, mitä joukonjatkajat jaarittelevat, vaan kysyn isännältä itseltään, sanoi puhemies.

-- Mitä on vanhuudestaan ollut tapana, sen minäkin pidän hyvänä. Tahdon elää maassa maan tavalla ja antaa, mitä olette pyytäneet, mutta en enempää enkä vähempää, vastasi isäntä ja antoi kättä puhemiehelle.

Näiden pakinain perästä otti kaaso morsianta kädestä kiinni ja talutti toiseen tupaan, jossa hän asetti hänet rahille istumaan ja alkoi sykeröidä hiuksia, kääri ne palmikolle ja pani liikaset hivuksien jatkoksi. Sitten hän kääri sykeröt niskan taakse vempeeleeksi tikutteella, tikuttamalla tehdyllä nauhalla. Sykeröjen päälle hän asetti kallekuorisen (pumpivaatteisen) neliskulmaisen hunnun siten, että hunnun yksi sikko (kulma) käännettiin kaksin kerroin ja käännöksestä muodostettiin otsakaulus. Kauluksen alle otsalle laitettiin punainen silkkinauha. Huntu poimittiin sykeröjen juuresta ja poimeet kiinnitettiin nuppineuloilla sykeröihin. Hunnun pitkä sikko jäi riippumaan morsiamen selkään ja ulottui keskiruumiin alapuolelle. Toiset hunnun sikot riippuivat korvallisilla. Näin valmistettu päähine oli tirkattipää, jota kannettiin siihen asti kun kerta oli kannettu. Sitten vasta korvallisilla riippuvat hunnun sikot laitettiin korvuksille, so. ne käännettiin morsiamen niskan taakse ja pantiin neulalla sinne tikutteeseen kiinni.

Tämä päänpano oli hyvin monimutkainen ja taitoa vaativa toimi, josta syystä moni nainen, vaikka koko naimisissaoloaikansa kantoi huntua, ei osannut oikein kunnollisesti sitä toimittaa. Arkiona se kyllä meni mukiin, mutta kirkossa käydessä ja muuten juhlatilaisuuksissa piti olla säännöllisesti ja muodin mukaisesti huntu laitettu päähän. Siksi pyydettiinkin siihen toimeen harjaantuneita naisia joko omasta talosta tai naapurista päänpanoon, huntua laittamaan. Jos päänpanon oikein hyvästi toimitti, se otti aikaakin.

Sillä aikaa kun morsiamen päänpanoa toimitettiin, juohtomiehet valjastivat hevosensa ja menivät morsiamen huoneeseen tavaroita ottamaan.

-- Kas näitä ei rahoitta annetakaan, sanoi morsiamen täti ja istausi kirstun kannelle.

-- Paljonkos sitten pitäisi maksaa? kysyi juohtomies.

-- Vähin määrä on riuna, kymmenen kopeekkaa, kustakin astiasta, vaan saatte enemmänkin antaa, jos arvonne niin vaatii, vastasi täti.

Juohtomiehet maksoivat rahan ja kantoivat sitten tavarat rekeen. Morsiamen täti antoi rahat sisarelleen, morsiamen äidille.

Jo heti paikalla, kun morsiamen päätä alettiin panna, varustausi kuppari-Maija lauluillansa morsianta itkettämään ja Sipretin Vemi (Eufemia) morsianta moittimaan, heti kun kuppari-Maija alkoi laulaa, alkoi morsian itkeä ja itki niin kauan kuin päänpanoa ja laulua piisasi.

Iso joukko naisia oli varustautunut morsiamen päänpanoa katselemaan ja itkuvirsiä kuuntelemaan. Molemmat laulajanaiset istausivat rahille. Kuppari-Maija liikutellen vähän vartaloaan alkoi laulaa:

Itke neito naitaessa, paru päätä pantaessa! Nyt on sulla itkuilta, kun muill on iloinen ilta. Nyt sulle huntu huimatahan, ikälakki laitetahan. Kun sä huiskit hunnutonna, niin sä huiskit huoletonna, vaan kun huiskat hunnullisna, niin sä huiskat huolellisna. Kun sä paiskit palmikoitta, paiskit pahoitta sanoitta, vaan kun paiskat palmikoissa, paiskat pahoissa sanoissa. Kun sä liikuit liikaisitta liikuit liioitta puheitta, vaan kun liikut liikaisissa, liikut liioissa puheissa. Huntu sulle huolta tuopi, palmikko pahoa mieltä, sykeröt sydänsurua, liikas't liikoja puheita.

Nyt sulle miestä annetahan, lörkijäistä loikatahan: miehen mitta, miehen varsi vaan ei ole miehen mieltä, miel on viety, mies jätetty, aivot otsasta otettu. Suostuitkos sä sulhollesi eli sulhon vaattehisin? Sulholl on pedon ikenet, karhun juonet kainalossa, ikenet on irvellänsä, silmät päässä näljällänsä. Jo on ohjat ostettuna, tervaskanto katsottuna, johon neito köytetähän, emon lapsi laitetahan. Jo on karsittu kataja, varustettu vitsakimppu, jolla neittä neuvotahan, opastetaan omintaiten.

Kun sä ennen paljon lauloit, paljon lauloit, paljon nauroit, niin nyt joudut juomarille, joudut juomarin rekehen. Saat sä hurjan hurstillesi, viinarallin vierehesi: hullu lyöpi hurstillansa, viinaratti vierestänsä, poies potkii uutimesta, ulos sängystä uhittaa. Tuo on hurja viinanjuoja, kurja ostaja oluen, se käypi joka kapakan, joka pullon pyllistääpi, joka kannun kallistaapi. Se juopi elot isänsä sekä vaarin vanhat kassat, juopi juhlavaattehensa, kirkkovaattehet valitut sekä huivit jotta housut, paidat pantiksi paneepi, sukkansakin suuri juoppo, paha lalli lakkinsakin. Se sun heittää heinätielle, saattelee salon polulle, kirkkotielle kirvoittelee, jokitielle juohattelee. Antaa kyllin kyynysvartta, viljalta vihaista kättä, jos sä vain sanan sanonet tahi ollet murramielin. Kun tuon kaupalle lähetät, kaikki juopi kaupuksesi, saan saapi, tuhannen viepi, vielä velkoa tekeepi, oksentaapi olkiloille, laittaa vaahden vaipan päälle.

Ei ne kasva kaikki lapset, niin kuin sä katala kasvoit: kasvoit kuin putki puuta vasten, saraheinä vuorta vasten. Niin sinua miehet mieli, nuoret miehet naimattomat, niin kuin kuuta nousevaista, aurinkoo yleneväistä. Niin sun poskesi punoitti kuin punainen puolamarja, niin sun kasvosi kajahti kuin kaunis kasarin vaski. Niin sinun peräsi pyöri, kuin keränen pihalla vieri. Kun sä liikuit, linnat liikkui, kun sä järkyit, maa järisi, linnat liikkui liitoksesta, jäsenistä maa järisi.

Kun olit isäs kotona, olit kuin orithevonen tahi tamma sälköäinen, kait kuin pässi päätä puskein, hepo hänteä ravuten. Isäs kutsui kukkaseksi, emos päivän nousennoksi, siskos silmän sirkkuseksi, veikkosi veden kalaksi. Kasvoit sä talossa tässä korkian isän kotona: ei ollut huolta huomisesta, ei surua suuruksesta. Kysymättä kait kylässä, naukumatta naapurissa, ei toruttu torkunnasta, makoamasta ei manattu.

Kun viedään toiseen talohon, perehesen vierahasen, toisin on siellä, toisin täällä, toisin toisessa talossa. Toisin ukset ulvaisevat, toisin sanovat saranat, et osaa ovissa käydä, veräjissä vieretellä. Et tunne puhua tulta etkä liettä lämmitellä talon emännän tavalla, talonmiesten mieltä myöten. Kysytellen käyt kylässä, lausuellen naapurissa. Saat toria torkunnasta, manauksia makuusta.

Ei sinua isäsi myönyt eikä kaupannut emosi, itse kauppasit katala, itses hullu hukkajaisit. Vaihdoit armahan isäsi armottomaan appehesi, vaihdoit ehtoisen emosi ankarahan anoppihin, vaihdoit viljo veljyesi kyyryniskaiseen kytyhyn, vaihdoit siskosi siveän naljasilmähän natohon.

Appi haukkuu ahkioksi, anoppi vesihaoksi, kyty kynnysportahaksi, nato naisten rynttäriksi.

Vastaukseksi morsiamen puolesta lauloi Sipretin Vemi:

Pian mä pahoista pääsen: apin taudilla tapatan, anopin susilla syötän, kydyn laitan kyntämähän, nadon naitan naapurihin.

Sitten hän moitti morsianta laulaen:

Otetaan nyt ohko meiltä ja viedään viraton piika, saunan lattian lamoja, saunan penkin painelija: silta painui, palkit notkui, vuoliaiset voivotteli tämän kämpsän kääntyessä, laiskan lötkön liikkuessa.

Tähän kuppari-Maija vastasi laulaen:

Älä naura toisen naista, moiti toisen morsianta. En minä emoa kiitä, en emoa, en isoa: lasna laiskaksi opetti, piennä penkin istujaksi. Sitten tunki turnukselle, pani paikkakukkarolle. Ei osannut sinun emosi, eipä emo kultaisesi taiten tainta istutella, taiten tainta kasvatella, panna paikoille hyville, leivänsaajan leuan alle, vaan hän laittoi lapsosensa, pisti pienen piikasensa surman suuhun, kalman päähän, pahan miehen puolisoksi iäksensä itkemähän, kuupäiväksi kujertamaan. Ei niin iltaa, jottet itke, ei niin kuu, jottet kujerra. Illat itket ikkunoilla, aamut aitan rappusilla, puolipäivät porstuassa, keski-illat kellarissa, viikkokauet veräjän suussa, kuukauet kujan perässä: Tuolla mun näkyy kotini, kujan katto kuumoittaapi, isän ikkunat näkyvät, emon saunat lämpiävät.

Sitten kuppari-Maija neuvoi morsianta laulaen:

Kuules neito, kun sanelen, kun sanelen, kun puhelen: kun menet toiseen talohon, perehesen vierahasen, muista kaikki muut kalusi, nuo kolme kotiisi heitä: emon armahan sanaset, päiväneelliset unoset, joka kirnun pettäjäiset. Heitä uunille unesi, pankolle pahat tapasi, laiskuutesi lattialle. Heitä laulut lautsan päähän, ilovirret ikkunoille, tyttöys tyvelle vastan.

Tapa on uusi ottaminen, entinen unohtaminen, alemma kumartuminen, mielilause lausuminen. Vaikk ois appi aika karhu, anoppi sitäi pahempi, kyty ois kuin kyinen käärme, nato niin kuin navikoira, sama on arvo antaminen, alemma kumartuminen kuin ennen isän kotona, oman taattosi tuvilla taattoa kumartaminen, äitiäsi armominen.

Neitonen, sisarueni, neitonen emosen lapsi! Pitäisi sinun piteä pää tarkka, tania mieli, pystyt silmät, kuulot korvat, ymmärrys ylen tasainen valkiata vaalimahan, kukon ääntä kuulemahan. Konsa kukko kerran laulaa, laulaa kerran, laulaa toisen, silloin on nuorten nousuaika, vanhoilla on lepuuaika. Jos ei kukkoa talossa, pidä kuuta kukkonasi, Otavaista oppaanasi. Käy sä usein ulkosalla, käy sä kuuta katsomassa, Otavaista oppimassa, tähtiä tähyämässä: konsa oikeittain Otava, sarvet suorahan suvehen, pursto perin pohjoisehen, silloin on aikasi sinulla nousta luota nuoren sulhon, saada viereltä verevän, saada tulta tuhkasesta, valkiata hiilloksesta, tulipuikkohon puhua liiusta levittämättä.

Jos ei tulta tuhkasessa, valkeata liioksessa, niin sä pyydä mieheltäsi, kutkuttele kultastasi. Sano sitten sulhollesi, virka vierusmiehellesi:

Sulhokainen, kaunokainen, oman kullan kuppurainen, teetä mull teräksest kengät, naula vaskesta valata, joilla seison seinän vieress, kuuntelen kujan perässä, ammuuko anopin lehmä, naukaseeko nadon lehmä.

Mene riskist riihen luokse, hersutellen läävän luokse, lehmille olet ojenna, hevoselle heinät heitä,

heinät varsoille valitse, hienot heinät karitsoille. Älä sä sioille singu, älä potki porsahia. Kanna kaukalo sioille, purtilonsa porsahille. Tule kolmella tupahan: lehtiluuta kainalossa, lumivakkanen käessä, tulitikku hampahissa.

Pese pöytä, pyyhi penkki, lautaset vesin valele, seinä siivin siivoele, ikkunat tomusta pyyhi, sitten lattia lakaise, älä lapsia lakaise. Nähnet lapsen lattialla, jos kohta kälynkin lapsi, nosta lapsi lavitsalle, pieni penkille ylennä, pese silmät, pää silitä, anna leipeä kätehen, vuole voita leivän päälle. Jos ei leipeä talossa, anna lastunen kätehen.

Lähet astian pesohon, hulikkojen huuhtelohon: pese kannut korvinensa, tuopit uurtehuisinensa, maljat huuhdo, muista laidat, pidä lusikat luvussa.

Karta ain anoppiasi, ettet mieltä murtaele. Kuule käsky, käy visusti, tehe työsi taitavasti. Älä nurkissa nuhise, älä saunassa sohise. Jos on kolina kotona, älä kyyditse kylälle, älä virka vierahille oman talosi tapoja. Kysyykö kyläläiset naiset: Antaako anoppi voita kuin ennen emo kotona? Ellös konsana sanoko: Ei anna anoppi voita. Sano aina annettavan, kapustalla kannettavan, jos kerran kesässä saanet, senkin toisentalvellista.

Neitonen sisarueni, neitonen emosen lapsi! Vaali appivaariasi, avita anoppiasi. Illan tullen, yön läheten riisu kengät kerkeästi, vedä sukat suikkamatta, pyyhi pohjat, käännä varret, korjaa yöksi orrenpäähän, ripusta riu'un nenälle. Laita tilat taitavasti, vuoteet vanhoille varusta. Aamun armaan valjetessa, taivaanrannan ruskottaissa pidä piikanen varasi. Konsa appi kohoaapi, alkaapi anoppi nousta, ojentele orrenpäästä sukat, kengät sukkelasti hyvän huomenen keralla. Kun appi aloittelevi silitellä sääveliä, tunkea tupakkaa piipuun, varusta sä valkeata, ota tulta tikkusehen, pane tuli piipun päälle.

Pidä varsin varallasi, kun kalja kapasta loppuu, maitoharmaa haarukasta, hae joutuin juotavata, kanna kaljoa kapalla, haljakkata haarukalla, josta saapi joukko juoda kuivan kaulan kostukkeeksi.

Pidä herkät hiiren korvat, terävät jalat jäniksen, astuskele ajatellen, vastaele varoitellen, älä päästä pälkähytä sopimatonta sanoa.

Kun sä tätä toimittelet, toimittele tasaisesti, älä ryskä, älä jyskä, älä virko vihoissasi. Saisi sanojat sijoa, naapurisi nauramista: Tuo toisen talon miniä on niin tuima tavoiltansa kuni äksy ilves puussa tahi tuli tappurassa.

Kun tulevi talohon vieras, ellös vierasta vihatko. Syötä vierasta sanoilla, kunnes keitto kerkiävi. Kun talosta lähtevi vieras, ellös viekö vierastasi ulkopuolelle ovea, tuosta suuttuis sulhasesi, muukin perhe murajaisi.

Neitonen sisarueni, neitonen emosen lapsi! Kuiskuttele kullallesi, mairittele miehellesi, mitä mielesi tekevi. Jos sä suihkat sulhollesi, ongittelet omallesi, niin surma sovinnon viepi, kalma lemmen kadottaapi. Ikävä isätön pirtti, iloton emätön koti.

Ikävämmät ovat illat, apeammat ovat aamut, kun sovinto suolle menee, lempi karkaa kankahalle. Kaiho on kotona olla, mielipaha miehelässä, kun on lempi kylmänynnä, rakkaus pois rauennunna. Sulho muuttuupi sudeksi mielitietty metsäseksi, syrjin syö, selin makaapi, selin työnsä toimittaapi.

Usein on vihainen vaimo vienyt viitahan sovinnon, rakkauden rauniolle. Jos ei puolison povessa lempi lämmitä sydäntä, kelle haastelet halusi, ilmoittelet miel'alasi? Virkkoisitko vierahalle? Vieras tuosta vihastuisi. Naukuisitko nadolle? Nato nauraisi kylällä, kylä pilkkana pitäisi mokomata morsianta, jok ei suostu sulhoseensa, mielly mielitiettyhynsä. Ilmoittaisitko emolle? Emo tarttuis tukkahasi. Sanoisitko siskollesi? Sisko sylkis silmillesi. Virkkaisitko veikollesi? Veikko tuosta vihastuisi. Korkea kotoinen kynnys, taaton talo varsin vieras uuden kerran kertoella. Siis on sinun pitäminen miestäs mielellä hyvällä, lempilause lausuminen, haastaminen suu hymyssä. Niin sä miehes miellyttelet, ihastutat itsehesi. Kun on sovinto sopesssa, lemmen liekki sydämessä, niin on hyvä ollaksesi, armas aikaellaksesi. Ei oo huolta einehestä eikä muista tarpehista, kyllä mies murehen pitää, täyttää kaikki tarpehesi.

Neitonen sisarueni, neitonen emosen lapsi! Nyt mä vielä päälliseksi virkan viimeiset sanani. Kun sä menet miehelähän, saavut toisehen talohon, muista entistä kotoa, liiatenkin vanhempia! Älä unhota emoa, masentele maammoasi! Emosi sinut elätti, imetteli ihanat rinnat, monet yöt unetta vietti, monet atriat unohti tuuditellessa sinua, hoitaessa pienoistansa. Ken emonsa unhottanevi, maammonsa masentanevi, älköön se manalle menkö, hyvän tunnon tuonelahan. Manalass on paha makso, kosto kova tuonelassa äitinsä unohtajalle, maammonsa masentajalle, tuonen tyttäret toruvat, tuonen naiset riitelevät:

Kuinka sä emon unohdit, oman maammosi masensit! Emo on nähnyt suuren vaivan, kantaja kovan kokenut saunasessa maatessansa, olkiloilla ollessansa, synnytellessä sinua, katalata kantaessa!

Näiden laulujen ajalla oli kaaso sykeröinyt ja pannut morsiamen pään tirkatille. Sitten hän sitoi pääpyyhkeen hunnun päälle. Kun kaikki oli valmista, laitettiin sana juohtajille. Nuorempi juohtomies tuli ottamaan morsianta, ja hänelle Sipretin Vemi lauloi seuraavan moitevirren:

Mistäs tunsit tuhma tulla, orokärsä tien osasit tähän korkiaan kotihin, kanittuhun kartanohon? Toista tänne toivottihin, rahallista, riistallista, ei sinua tilkatuppi, tilkatuppi, talkatasku. Niinkös luulet luppakorva tämän piian pettäväsi rupisella huulellasi, kaarnaisella kielelläsi?

Älkää meidän neitohista, älkää viekö vehkasoille, panko parkkihuuhmareille! Ei ennen kotonakahan, eipä viety vehkasoille, pantu parkkihuuhmareille. Liedell ol lihainen kaali, pöydällä rukiinen leipä, vesi meille vehnät jauhoi, koski kuohutti rukiita. Kun viedään sulhon kotihin, niin on siellä toiset tolat: liedell on lihaton kaali, pöydällä pömöttileipä, ei oo aittahan asiaa eikä tietä kellarihin.

Viimeiseksi kuppari-Maija neuvoi sulhoa:

Sulho viljo veljyeni, miehen kanta kaunokainen! Kun sait puhtaan puolellesi, vereväisen vierehesi, niin puhdista puhdastasi, vastaa eestä valkoiseksi! Kun tora taloon tuleepi, sanasota sankareille, asetu sie aitaseksi, laittaute laipioksi välille vihaisten naisten, miesten tielle telkkimeksi, ettei sanat sarvipäiset, moitelauseet laaduttomat pitelisi pienoistasi, masentele marjaistasi. Älä itse milloinkana murra mieltä miekkosesi! Älä tuhmin tupsahuta pölkkypäisiä sanoja, joista arvo aleneisi, mieli menisi pahaksi! Kohtele ain kultoasi hellin sanoin hemppuasi! Älä viuhka vihaisesti, älä ärjy äkäisesti! Älä oo kontio kotona eikä pellolla petona!

Kun sä vaalit valkoistasi, hyvin pidät pienoistasi, niin on armas anoppisi, kutsuu sua kullaksensa, puhuttelee pojaksensa, laittaa päähän pitkän pöydän isommille istuimille. Ruualla hyvin ravitsee, herkkupaloilla parailla, syöttelee sianlihoilla, munavoilla vaalielee. Vielä appi auttelevi vävyänsä varoistansa panee kultaa kukkaroosi, tavarata tarakkaasi, hevoselle heinät, kaurat, miehelle mitä kutakin.

Sulho viljo veikkoseni, vielä veikkoa parempi, emon lasta armahampi, ison lasta lauhkeampi! Puhdas on neiti puolellasi, neiti kirkas kihloissasi, valkeainen vallassasi, soreainen suojassasi, tytär riski rinnallasi, vereväinen vieressäsi. Älä liivi linnustasi, sinun lintukullastasi! Neuvo sulho neitoasi, opastele ottamasi. Neuvo neittä vuotehella, kahden kesken kammarissa. Neuvo neittä neljä vuotta, viehättele viisi vuotta. Neuvo vuosi suusanalla, toinen silmäniskunnalla, kolmas jo jalanpolulla, neuvo vuonna neljäntenä, niininauhalla uhita. Neuvo nelisnurkkasessa, opeta oven takana, älä nurmella nukita, pieksä pellon pientareella. Kuuluisi kumu kylähän, tora toisehen talohon, naisen itku naapurihin, metsähän iso meteli! Vasta vuonna viidentenä ota vitsa viitan alta, nahkaruoska naulan päältä, jolla haudot hartioita, pehmität perälihoja. Älä silmille sivalla eikä korville koseta, tulee kupla kulman päälle, sinimarja silmän päälle; tuostapa kyty kysyisi, tuosta appi arvelisi, kylän kyntäjät näkisi, kylän naiset naurajaisi: Onko tuo sodassa ollut tahi käynyt tappelussa vai onko suden repimä, metsäkarhun kaapasema, vai sulho on sutena ollut, karhu kanssakumppalina?

Kun laulu oli loppunut, juohtomies kysyi:

-- Paljonko päänpano maksaa?

-- Riuna sikosta, sehän on vanha määrä, vastasi kaaso.

Juohtomies maksoi rahan kaasolle ja alkoi sitten veisata:

Sun itkupisaras muuttaa sun Jumalas ilon ja riemun maljaks ja kääntää kaikki parhaaks, Jumala tahtons perään sun vaivoist auttaa erään. (Vvk. 289:14)

Viimeistä säettä veisattaessa otti juohtomies morsiamen kädestä kiinni. Kun morsian nousi istualtaan, hän potkaisi rahin kumoon. Se merkitsi sitä, että toiset tytöt pikemmin naitaisiin. Sitten juohtomies talutti morsiamen läksiäistupaan, jossa heitä isä ja äiti odottelivat. Morsian kääräisi kätensä äitinsä kaulaan ja saneli itkusuulla:

Nyt tulee tytölle lähtö matka eteen malkiolle oudoille tuvan oville, veräjille vierahille! Oi sä armas äitiseni, oma kaunis kantajani! Millä maksan maammon vaivat, kulla huolensa hupennan? Ensin koitan kiitoksella, sitten muulla hyvyydellä miellytellä maammoani, palkita pahoin tekoni. Anna anteiks äiti kulta mitä oon mä rikkonunna! Paljon on pahoa minussa, paljon anteiks annettavaa! Anna mulle siunaukses kulkiessani kotoa!

Itkusuulla äiti vastasi tähän:

Luoja sua siunatkohon, Kaikkivalta varjelkohon vaaroista ja vahingoista! Käyös tiesi tervehenä, matkasi imantehena!

Sitten juohtomies talutti morsiamen isän luokse, jolle morsian kävi kaulaan ja lausui itkien:

Läsnä on nyt muiden lähtö, minun lähtöni lähinnä. Läyli on mun lähteäksein, erota ylen tukala tästä koista korkiasta, kaunihista kartanosta. Kiitän mä isä sinua elostani entisestä, hyvyydestäs ainaisesta, muinaisista murkinoista, parahimmista paloista! Anna armias isäni seurakseni siunaukses, osittele omajasi oltavimmilla osilla turpeimmilla tuloksilla, parahammilla paloilla!

Mieli liikuttuneena ja kyyneleet silmissä isä lausui:

Siunaan mä sinua lapsi, toivottelen terveyttä! Suokoon sulle suuri Luoja, antakoon hän armostansa saada osat oltavimmat sekä turpeimmat tulokset! Menestyköön mielin määrin kaikki toiveesi totiset! Elä aina onnellisna tämän ilman kannen alla! Terve toisten tullaksesi isän pienille pihoille, emon saunan lämpimille!

Sitten morsian kiitti kaikkia ja jätti jäähyväiset lausuen:

Kiitän mä emo sinua hellän huolesi edestä, eestä lemmen, eestä lämmön, eestä kaiken kasvatuksen!

Kiitän mä iso sinua huolekkaasta hoidostasi kaiken kasvuni ajalla!

Sekä kiitän veikkoani, veikkoani, siskoani. Vielä kiitän kaiken kansan, kostelen koko perehen, kaikki kasvinkumppalini, joiden joukossa elelin!

Älköön nyt hyvä isoni, älköön ehtoinen emoni eikä muu sukuni suuri, heimokuntani heleä tuosta huolelle ruvetko, saako suurelle surulle, jos menenkin muille maille, kulkenen toiseen talohon! Paistanevi Luojan päivä muuallakin maailmassa, ei yksin ison pihoilla, näillä kasvinkartanoilla.

Jätän kaikki terveheksi entiset elosijani. Tuvantäysi tuttavia, koko kylän naapuria, nautoja navetantäysi, tallintäysi hevosia, lammasläävän lampahia, sikolätin porsahia.