Part 8

Syksypuolella kun paimenet alkoivat käydä ylipäiväisissä, tekivät poikapaimenet haavasta itselleen lepenälaudan, jonka yläreunaan kaivettiin pienet reiät, joihin pujotettiin nuora, toinen pää toiseen ja toinen toiseen reikään. Sitten pantiin nuora kaulaan, joten lauta tuli rinnan kohdalle. Lepenälautaan lyötiin kahdella palikalla ja se antoi kumean äänen. Sen tarkoitus oli karkoittaa metsän petoja karjamailta.

Syksypuolella tekivät paimenet joka päivä nuotion (valkean) metsään, ja paistoivat potaatteja. Myös nuotion hiilillä ammuskelivat paimenet. Nuotiosta otettiin tulinen hiili, sylkäistiin maaperäkivelle tahi kalliolle, laskettiin hiili siihen ja iskettiin hiileen pyöreällä kivellä. Se paukahti kuin pyssy. Mitä kovempaa puuta hiili oli, sitä kovemman paukun se antoi. Ampumista varten poltettiin valkeassa koivu- ja katajapuita, kun niiden hiilet paukkuivat kovasti. Ampumisen tarkoituksena oli karkoittaa metsänpetoja.

Syksyllä, kun metsähalmeet alkoivat orastaa, laittelivat paimenet satimia, joilla pyytelivät lintuja. Takat tahi ansat tehtiin hevosen kaulajouhista, silmukkapäiset. Peräkkeeksi punottiin liinan kuituja. Peräkkeestä sidottiin ansa orasmetsähalmeen aidan kynsipuuhun ja takka laitettiin surmansilmukalle aidankynnen alle rakoon. Nyt kun lintu, joko teeri, metsäkana tahi pyy, joskus metsokin, läksi menemään aidan alitse orasta syömään ja pisti päänsä, niin se takertui takkaan. Siinä se raukka sitten rehmi siksi, kunnes takka kuristi sen kuoliaksi. Usein kettu tahi joku petolintu lopetti kurjan päivät ja söi koko saaliin suuhunsa. Aamusilla, kun paimenet tulivat pyydyksiään kokemaan, he tapasivat linnun asemesta höyhenet. Jos paimenpoika tapasi linnun elävänä takassaan, niin hän taittoi sen selän vääntämällä, joten lintu pikemmin kuoli.

Myös pyysivät lintuja sekä paimenet että muut nuoret pojat katitsoilla, jotka tehtiin metsähalmeesen. Katitsapuiksi otettiin noin puolentoista tahi parinkin sylen pituisia suoria riukuja, jotka pystytettiin maahan ympyräiseksi tarhaksi. Yläpuolelta, joka oli liehka, sidottiin kierretyillä vitsaksilla puut toisiinsa kiinni, etteivät ne päässeet hajoilemaan. Keskelle katitsaa pystytettiin vahva riuku ja sen poikkipuolin asetettiin nuorasta keskosistaan riippumaan kartikka. Katitsan tyvipuolelle tehtiin läppä, joka tukittiin risuilla. Riu'un päähän asetettiin kauralyhde. Kun lintu tuli syömään lyhteestä jyviä ja istausi kartikalle, niin se kartikan pää, johon lintu tahtoi istahtaa, keikahti alaspäin ja lintu pudota puksahti soukan katitsan pohjaan, josta sen oli mahdoton nousta lentoon, vaan se räpäköitsi siinä siksi, kunnes nääntyi ja kuoli. Katitsan omistaja pisti läpästä kätensä katitsaan ja otti saaliinsa pois ja tukitsi jälleen läpän. Sillä tavoin saatiin katitsasta monenlaisia lintuja. Niin hyvin katitsalla kuin muullakin tavalla pyydetyt linnut vietiin kaupunkiin tahi myytiin linturaassaleille, jotka ne kuljettivat herkkusuiden nautittavaksi.

Syksyllä myöhempään, kun kesätyöt olivat päätöksessä, kävivät aikaihmiset paimenessa pienempäin paimenten edestä. Heinänteon perästä, kun äpäre niityillä kasvoi, käytettiin karjaa siellä, etenkin pyhäpäivinä. Saloniityt syötettiin ensin, ja sitten myöhempään lähempänä olevat niityt. Samoin käytettiin karjaa metsähalmeissa viljanleikkuun jälkeen ennen syyskyntöä.

Kun syyskynnöt ja muut kesäajot oli lopetettu, veivät nuoret miehet hevosensa salossa olevaan metsähalmeoraasen syömään ja lihomaan. Jos oli useampia halmeita salossa, miehet panivat viikkokauden eväät mukaansa hevosia paimentamaan lähteissään. Hevospaimenet viettivät päivänsä joko majassa tahi kokossa tehden pienempiä käsitöitä ja tarvekaluja. Varsinkin he kiskoivat parkkikiskoisia tuohia, joista tekivät tuohikontteja, vakkoja, seulikansia, tohveleita, virsuja ym. Mutta yön aikana täytyi polttaa nuotiota koko yö ulkona ja pitää hevosista vaari, sillä metsänpedot, karhut ja sudet olivat rohkeammat yön aikana kuin päivällä hevosten kimppuun käymään.

Karhunjahti

Sisältö: Syy jahdinpitoon. Jahtikuulutus. Jahtikapineet. Jahtijärjestys. Metsämiehen luku. Jahtipiiri. Jahdinpito. Karhujen tappaminen. Kiitosruno. Karhujen kotiintuominen. Karhunpeijaiset. Karhun ylistysruno. Karhunlihoin jako.

Kun karhu oli kaatanut ja haaskannut useita lehmiä sekä Niemelästä että muista kylistä, niin kävivät asianomaiset pyytämässä jahtivoutia kuuluttamaan koko pitäjän jahdin, miehen joka talosta. Seuraavana sunnuntaina kuulutettiinkin kirkossa "yleinen pitäjänjahti, johon pitää saapua mies kustakin talosta ja jokaisen kylänvanhimman pitää tulla päällysmieheksi. Kullakin miehellä pitää oleman keralla suden- tahi karhunverkko, keihäs ja kirves. Ja jos missä talossa on pyssy, niin se on myös otettava keralle. Jos missä talossa ei ole kykenevää miestä, niin saapi vauras nainen tulla toimittamaan miehen ammattia. Kuka ei tätä käskyä noudata, sen eteen palkataan jahtimies, jonka palkan laiminlyöjä maksaa, ja saapi vielä seuraavissa käräjissä sakon poissaolostaan ja uppiniskaisuudestaan. Jahtiväki kokoontuu Niemelän kylään, lautamiehen taloon ensi keskiviikkona puoliin murkinain aikana."

Tämä kova ja tärkeä kuulutus tuotti joka taloon puuhaa ja hommaa. Sudenverkot, jotka oli kudottu ohjasvarsien paksuisesta tai vähän hienommasta liinanuorasta, otettiin esille porstuan luhdilta ja keihäät samasta paikasta. Ne tarkisteltiin nyt tarkkaan ja korjattiin käytäntökelpoiseen kuntoon. Missä talossa oli keihäs ruostunut tai tullut käyttämättömäksi, teetettiin pajassa uusi keihäs. Muutamat laittoivat teroitetun kirveen pitkään varteen ja tällainen tappara sai käydä keihään asemesta. Pitkämatkaisten täytyi jo lähteä tiistaina kotoaan ennättääkseen määrätyllä ajalla saapua kuulutuspaikalle. Jahtivouti tuli jo tiistai-iltana yöksi Niemelään, jossa hän lautamiehen kanssa, joka paraiten tunsi seudut, neuvotteli jahdinpitopaikasta ynnä muista asiaan kuuluvista seikoista.

Keskiviikkoaamuna kokoontui Niemelään miestä kuin meren mutaa; muutamia naisiakin oli joukossa. Kukin haukkasi ruokaa eväspussistaan joko ulkona tahi tuvassa. Jahtivouti kutsui kylänvanhimmat kokoon Niemelän isoon tupaan, jossa neuvoteltiin jahdinpitojärjestyksestä, ja vihdoin, tuumien tukkuun tultua, määräsi jahtivouti napamiehet, verkkomiehet, rintamamiehet ja hakijat. Kunkin kylänvahimman piti katsoa ja pitää järjestys oman kylän miestensä kesken. Niemelän kylän isännät, jotka salomaat tarkoin tunsivat, määrättiin johtamaan jahtiväkeä määräpaikoilleen.

Ennen liikkeelle lähtöä antoi jahtivouti määräyksen, kuinka etäällä rintama- ja hakuväki saivat olla toisistaan ja ettei mitään ääntä saisi antaa kuulua, ennen kuin kaikki olisivat asettuneet paikoilleen ja hakumiehet alkaisivat hakea. Verkko- ja napamiehet olisivat koko ajan hiljaa. Sitten vasta, kun metsänpeto olisi näkyvissä, he saisivat kovempaa ääntä pitää. Niemelän kylän isännät tarkastaisivat että kaikki on määrätyssä järjestyksessä ja antaisivat sanan jahtivoudille, joka sitten antaisi merkin milloin hakumiehet alkavat hakea. Itse sanoi jahtivouti käyvänsä napamiehiä johtamaan. Sitten hän jakeli ampujille ruutia.

Jahtivoudin annettua nämä määräykset läksi jahtiväki liikkeelle, jokaisen kylän miehet yhdessä, kylänvanhin johtajana. Jahtivouti astui Niemelän lautamiehen keralla joukon etupäässä. Kylän kujasilta päästyä loitsi jahtivouti:

Lähden metsään miehineni, uroin kanssa ulkotöille, Tapiolan tietä myöten, Tapion taloja kohti. Menen kauas Metsolahan, metsän tyttöjen tyköhön, metsän piikojen pihoille juomahan salon simoa, salon mettä maistamahan mieluisassa Metsolassa tarkassa Tapiolassa.

Terve vuoret, terve vaarat, terve kuusikot kumeat, terve haavikot haleat, terve koivikot koleat, terve mäet mäntyinesi terve tervehyttäjälle!

Mielly metsä, kostu korpi, taivu ainoinen Tapio! Saata meitä saarekselle, sille kummulle kuleta, jost on saalis saatavana otettava metsänotus!

Nyyrikki Tapion poika, mies puhdas, punakypärä! Veistä pilkut pitkin maita, rastit vaaroihin rakenna, jotta tunnen tuhma käydä, outo poika tien osata näillä synkillä saloilla, levehillä lehtomailla.

Mielikki metsän emäntä, puhdas muori, muoto kaunis! Pane kulta kulkemahan, hopea vaeltamahan miehen etsivän etehen, anelijan askelille! Ota kultaiset avaimet renkahalta, reideltäsi: aukaise Tapion aitta, metsän linna liikahuta minun pyyntipäivinäni, erän etsoaikoinani! Kunpa et kehdanne itse, niin on pistä piikojasi, pane palkkalaisiasi, käske käskyn kuulijoita. Et emäntä lienekänä, jos et piikoja pitäne, sata piikoa pitäne, tuhat käskyn kuulijata, karjan kaiken kaitsijata, viitsijätä viljan kaiken.

Metsän piika pikkarainen, simasuu, Tapion neiti! Soitellos metinen pilli, simapilli piipahuta korvalle ehon emännän, mieluisan metsän emännän, jotta kuulisi välehen minun kurjan kujerrosta, miehen melkiän sanoja, kun mä ainoisin anelen, kielen kullan kuikuttelen.

Tapio isäntä itse, havuhattu, naavaturkki! Pane nyt metsä palttinoihin, salo verkahan vetäse, haavat kaikki haljakkoihin, lepät lempivaattehisin, hopeoihin hongat laita, kuuset kultihin rakenna, vanhat hongat vaskivöillä, petäjät hopeavöillä, koivut kultakukkasihin, kannot kultakalkkaroihin. Pane niinkuin muinaiselta, parempina päivinäsi: kuuna paistoi kuusen oksat, päivänä petäjän latvat, metsä haiskahti medelle, simalle salo sininen, ahovieret viertehelle, suovieret sulalle voille.

Ukko kultainen kuningas, hopeainen hallitsija! Ota kultainen kurikka tahi vaskinen vasara, jolla korvet kolkuttelet, salot synkät synkyttelet yhtenä kesäisnä yönä, ehtooyönä ensimmäisnä! Käyös korvet kolkutellen, syrjävieret sylkytellen: aja vilja vieremiltä aukeheimmille ahoille minun pyyntöpäivinäni, erän etsoaikoinani. Hiiata hihasta miestä, takinhelmasta taluta, lykkeä lylyn lävestä, saata sauvan suoverosta, saata sille saarekselle, sille kummulle kuleta, jost ois saalis saatavana, erän toimi luotavana, osin päitä pantavana, jakoja jaettavana.

Kun ei löydy tältä maalta, tuo'os maalta tuonempoa ylitse salon yheksän, kautta kankahan kaheksan Lapin laajoilta saloilta, Pohjan pitkiltä periltä muotoa monen näköistä, kynttä kaiken karvallista: metsästä metsän hyviä, maalta maan on parahia: haon alta hallipäitä, kuusen alta kuhmupäitä, mattahan makaajia, nurmella nukahtajoita, veden viljan soutajia, jokien mellastajia! Tuopas niitä tuulillakin, tuulillakin, tuiskuillakin, poudilla ja satehilla kohti miestä pyytävätä kohti konstia urosta.

Perille päästyä sijoitettiin jahtiväki sen korven ympärille, jossa tiedettiin karhun asustavan. Perimmäiseksi salon puolelle asettuivat verkkomiehet, jotka pystyttivät verkkonsa joko seivästen tahi pienten kasvavain puiden varaan, jotka taipuivat helposti, jos karhu tahi susi sattuisi verkkoon menemään, ja niin kääräytyisi peto verkkoon, joten sitä olisi helppo tappaa. Jos verkko olisi asetettu seisomaan taipumattomain puiden varaan, niin otus olisi suurella voimallaan voinut ponnistaa itsensä verkon läpi, rikkoa verkon ja mennä matkaansa. Verkkomiesten jonon molemmista päistä alkoivat sivumiesten rivit kotipuoleen päin, jossa hakuväki seisoi rivissä. Täten oli jahtiväki joko neliön tahi suorakaiteen muotoisessa piirissä. Piirin keskelle kävivät napamiehet pyssyineen, keihäineen ja kirveineen. Tavallisesti valittiin napamiesten olopaikaksi aukeampi kohta, missä oli jotakin näköalaa.

Merkin saatuaan läksivät hakumiehet liikkeelle ja alkoivat hokea, se on huutaa "hoi, soi, soi, soi" kovalla äänellä yhtä aikaa joka mies. Hakumiehiin yhdistyivät molemmin puolin ne rintamamiehet, joiden kohdalle hakumiehet eteenpäin kulkiessaan joutuivat, niin että rintamamiehet vähitellen yhdistyivät hakumiehiin. Kun puoliväliin piiriä oli kuljettu, kuultiin napamiesten pyssyjen pauke. Tästä arvattiin kontion olevan jahtipiirin sisällä, napamiesten läheisyydessä. Pian kuului oikeanpuoleiselta rintamalta hokemista ja pyssyn pauketta, josta arvattiin, ettei karhu ollutkaan kaatunut napamiesten ammunnasta, vaan tahtoi oikeasta siivestä pyrkiä pakoon, tahi voi mahdollisesti olla toinen karhu taikka susi siellä. Jälkimmäinen arvelu oli oikea; sillä se karhu, jota napamiehet ampuivat, ei kaatunutkaan, vaikka haavoittui, vaan juoksi verkkoon, ja verkkomiehet viimistivät (kuolettivat) sen keihäällä. Toista karhua eivät napamiehet nähneetkään, kun se juoksi taajan puisteikon läpi rintamamiesten luokse.

Heti rintamamiesten pyssyn paukkeen kuultuaan laittoi jahtivouti puolenkymmentä napamiestä rintamamiesten avuksi. Itse toisten miesten kanssa hän jäi navalle odottamaan, jos mahdollisesti voisi vielä joku peto sattua tulemaan saapuville. Kauan ei siinä tarvinnut odottaakaan, kun kolmas iso karhu tuli napamiehiä lähelle. Huomattuaan miehet kontio nousi pystyyn takajaloilleen ja ärjäisi kovasti. Heti lävisti jahtivoudin pyssynluoti kontion rinnan. Laukauksesta se kaatui maahan, mutta nousi pian jälleen pystyyn ja tuli miehiin päin. Saatuaan vielä neljä luotia ruumiiseensa se kaatui uudelleen, mörisi kauheasti, viskoi itseään ja vaipui viimein ikuiseen uneen.

Se karhu, jota oikeanpuoliset rintamamiehet näkivät ja ampuivat, pääsi karkuun. Ja vaikka pyssymiehet koirain kanssa sitä ajoivat takaa, he eivät kuitenkaan saavuttaneet. Se katosi ja juoksi matkaansa. Luultavasti ei luoti siihen osunutkaan, koska ei verta ollut vuotanut.

Kun kaikki haku- ja rintamamiehet olivat saapuneet verkoille, tulivat sinne vihdoin napamiehetkin. Niemelän lautamies laittoi kotoaan hakemaan kaksi vankempaa hevosta ja rekeä vetämään karhut kotiin. Jahtivouti käski neljä riskiä miestä ottamaan karhun käpälistä kiinni ja kantamaan sen navalle toisen nallen luokse. Miehet olivat jo tarttua karhun koipiin kiinni, mutta Niemelän Mauno-setä sanoi:

-- Karhu on metsän kuningas, sen tähden sitä pitää kunnialla kohdella kuoltuansakin eikä kantaa retuuttaa niin kuin sikaa sorkista.

Sen kuultuaan käski jahtivouti ottaa pari kankea ja asettaa karhun niiden päälle. Sillä tavoin kannettiinkin karhuvainaja kaimansa luokse navalle. Kun väki oli kylliksensä katsellut kuolleita ja tullut arveluistaan siihen päätökseen, että se oli emäkarhu kahden kaksivuotisen poikansa kanssa, joka oli tuhoja karjalle tuottanut ja nyt tässä jahtipiirissä ollut. Nyt emä toisen poikansa kanssa oli tässä, vaan toinen poika pääsi pakoon ja soitti sorkilleen. Luultavasti se juoksi toisille salomaille, joten oli toivottava rauhaa raavaille moneksi ajaksi. Niinpä käski jahtivouti kaikkia olemaan hiljaa ja väen vaiettua hän lausui:

Ole kiitetty Jumala, ylistetty Luoja yksin, kun annoit otsot osaksi salon kullat saalihiksi! Hyvin meihin metsä mieltyi, taipui ainonen Tapio. Ei ollut keihäin keksimistä, ampuen ajelemista: itse vieriit vempeleeltä, horjahtiit havun selältä; risut rikkoi rintapäänsä, havut marjaisen mahansa. Yöt on syksyiset pimeät, syksyiset havut liveät.

Anna vastakin Jumala, toistekin totinen Luoja, soivaksi Tapion torven, metsän pillin piukovaksi näillä pienillä pihoilla kapehilla kartanoilla.

Hevosia odotellessaan istausi väkijoukko karhujen ympärille. Siinä kerrottiin monta kertomusta karhusta, sen urhoollisuudesta, voimasta, jalomielisyydestä ja tuhotöistä. Toinen toistaan kummallisempaa juttua siinä lasketeltiin, mikä heistä lie ollut totta, mikä liioiteltua. Pyssymiehet taas kehuivat pyssyjään ja itseään tarkaksi ampujaksi. Vihdoin yllyttiin kilpailemaan, kenen pyssy kovittain paukahtaisi. Tolja pani tavattoman paljon ruutia pyssyynsä ja kieraisi tiukan tullon pyssynpiippuun. Kun hän ampua tiukkasi, niin maa tärähti, mutta samassa rämähti piippukin rikki. Olipa toki se onni onnettomuudessakin, ettei Toljalle itselleen tullut mitään vahinkoa.

Kun hevoset ajettiin karhujen luokse, ne korskuivat ja kuorsahtelivat eivätkä tahtoneet pysähtyä, vaan mielivät juosta edemmä. Vihdoin kun miehissä pideltiin kiinni, ne saatiin niin kauan pysymään paikoillaan, että kerettiin karhut nostaa rekeen. Sitten kun karhut oli nuorilla köytetty rekeen kiinni, päästettiin hevoset menemään. Joukko nuoria miehiä seurasi hevosia Niemelään, jonne tultua hevoset olivat valkeassa vaahdossa kiivaasta kulkemisesta.

Niemelään päästyä kannettiin karhut tupaan halkoraksilla ja asetettiin keskilattialle. Pian keräytyi koko kylän väki Niemelään karhuja katselemaan. Lapset ja arkaluontoiset naiset ensin pelkäsivät, mutta vähitellen he tulivat rohkeammiksi ja uskalsivat mennä likelle katsomaan, jopa koskettamaankin karhuja. Isäntä meni aittaan ja toi sieltä kannun vetoisen putelin viinaa pöytään. Sitten hän pyysi suuren savivadin, johon kaatoi viinan. Jahtivoudin käskystä aukaisi Mauno-setä karhun vatsan ja otti sieltä karhun sapen, josta kaadettiin viinan sekaan "yhdeksän miehen voimaa". Nyt kutsui jahtivouti ukko- ja pyssymiehet pöydän ympärille istumaan. Sitten hän nousi seisoalleen ja kaikki seurasivat hänen esimerkkiään. Nyt otti jahtivouti viinavadin käteensä ja katsoen karhuihin päin lausui:

Otsoseni, ainoseni, mesikämmen mieluiseni! Kas kun olet tuossa kaunis kaiken kansan katsastella: olet kuin omena puussa tahi marja mättähässä. Silmäs on kuin sirkkusella sekä pääs kuin pääskysellä; vartalos on varsin soma, jäsenes kuin jääröpässin; karvas on kuin vuohen villa tahi kaunihin karitsan.

Kulkija korven kuningas, metsän patja palleroinen! En minä sinua lyönyt enkä ampunut aseilla; itse sie ahoa astuit, itse vierit viidakkoa, vierit villakuontalona kuljit pellavaskupona: vierit vierten jalkoihini, sorruit sääreni etehen, vaivuit kauan valvonnasta, väsyit, näännyit vaivoistasi; siinä maksoillas makaisit, viruit villakuontalona! Tuosta sun korjaisin kotiini, saatoin taaton tantereelle. Villainen sinun isäsi, villainen sinun emosi, villainen olet sinäkin, villa suusi, villa pääsi, villa päässäsi kypäri, villakintahat kädessä, villasukkaset jalassa, villa viisi kynnyttäsi, villaiset on hampahasi, villaiset sinun vihasi!

Sitten jahtivouti ryyppäsi viinaa vadista ja antoi vadin isännälle, joka teki samoin ja antoi sen Mauno-sedälle, ja niin kävi viinavati miehestä mieheen, ympäri pöydän siksi, kunnes kaikki olivat ryypänneet. Kun viina oli vadista loppunut, toivat toisten talojen isännät viinaa lisää. Karhut kannettiin ulos, jossa nahka nyljettiin ja lihat korjattiin vartaalle. Lähteissään jakoivat isäntämiehet keskenään karhun lihat ja veivät kotiinsa. Nahkat laitettiin venytykseen kuivumaan ja sitten myytiin; niistä saaduilla rahoilla osti jahtivouti ruutia, jolla ammuttiin yhteisessä jahdissa.

Syksytoimia

Sisältö: Viljain leikkuu ja kokoaminen. Lapset ja likat. Arpominen saraheinillä. Potaatinnosto. Kopareet. Nauristen ja lanttujen luominen, listiminen ja korjuu. Kaalipantio. Syyskestit. Ruotsin ja Venäjän raja. Sota-aika. Sitominen. Mikon päivä. Karjan taikominen. Lehmäin ja lammasten lääväänpano. Hevosten talliinpano ja loitsut.

Kun rukiit oli leikattu, sitten leikattiin ohria, jotka pantiin kymmenen lyhdettä kuhunkin kymmenikköön. Sikäli kuin ruiskuhilaat kuivuivat, ne kannettiin ja ladottiin keolle ja pantiin aita ympärille.

Kun entiseen aikaan pidettiin suuret metsähalmeet, niin niissä oli paljon työtä sekä kaskea kaataessa, viertäessä, aidanpanossa kuin myöskin viljan leikkuussa. Yhteiset halmeet kun olivat, niin työ, etenkin viljan leikkuu, kävi hitaasti; sillä kukin luotti toiseensa ja teki löräkästi työtä. Siksi täytyi monesti leikata myöhään syksyllä, etenkin milloin sade ja tuulet sotkivat viljat ristiin. Syksyiltoina leikattiin metsähalmeissa niin kauan, kuin suinkin näki, usein kuutamollakin. Varsinkin Pajarilaiset olivat tulleet kuuluisiksi myöhään kuutamolla leikkaamisesta. Siitä syystä naapurit kutsuivatkin kuuta Pajarin päiväksi.

Metsähalmeelle päästyä tehtiin nuotio ruokapaikkaan. Vaimot ripustivat imevät lapsensa hursteinensa hurstipuuhun, jonka päälle hurstut levitettiin, jottei aurinko saanut paistaa pienokaisten silmille eivätkä hyttyset saaneet vaivata hentoja. Kullakin lapsella oli keralla oma likkansa, joka heijasi ja hoiti lasta. Kun lapsi rupesi itkemään, kutsuttiin äiti sitä imettämään ja korjaamaan. Milloin lapset hyvästi viihtyivät ja makasivat, kävivät lastenlikat vuoron perään marjassa tahi leikkivät keskenään. Iltasilla tavallisesti tulivat lasten äidit lapsineen ja likkoineen aikaisemmin kotiin, jossa auttelivat emäntiä lehmäin lypsyssä, illallisen laittamisessa, saunan lämmittämisessä ynnä muissa askareissa. Kun kauran leikkuu oli lopussa, niin koottiin ne närtteihin. Niin hyvin keot kuin närtteetkin katettiin oljilla ja kuusenhavuilla.

Eräänä päivänä meni Niemelän leikkuuväki metsähalmeelle kauraa leikkaamaan. Murkinan aikana, kun toiset kävivät makaamaan ja nuoret naiset jäivät valvomaan, sanoi miniä Elli:

-- Kun nyt Kaisalla on jo kolmet sulhaset tulossa, niin minä tahdon arpoa, kenen omaksi sinä vihdoinkin joudut. Käy siis hakemassa tuolta kallion uurteelta kaksitoista yhtäläistä saraheinää, niin koetetaan, mitä ne ennustavat.

Kaisa teki Ellin sanan mukaan ja toi saraheinät, jotka Elli tasoitti yhtä tasaisiksi ja asetti ne sillä tavoin, että toisista tuli tyvi- ja toisista latvapuolet yhtäänne. Sitten hän antoi heinien toisen pään Kaisan käteen ja solmisi heinät toisesta päästä yhteen. Nyt hän antoi solmitun puolen Kaisalle ja solmisi sitten toiset päät yhteen. Solmitessaan hän lausui puoli laulamalla:

Sano totta saraheinä, puhu totta Luojan putki: tuleeko Matista ja Kaisasta pari?

Sitten hän otti solmitut heinät, joista oli muodostunut kolme erillään olevaa rengasta.

-- Myttyyn meni Matin tuuma, sanoi Anni.

-- Käypäs Kaisa hakemassa toinen mokoma saraheiniä, niin arvotaan toisen kerran, käski Elli vielä.

Kaisa toi taas saraheinät, jotka Elli solmisi samalla tavalla kuin edellisetkin ja lausui solmitessaan:

Sano totta saraheinä, puhu totta Luojan putki: tuleeko Juhanasta ja Kaisasta pari?

Kun heinät levitettiin, olivat ne kaikki yhtenä suurena renkaana.

-- Saat kunnon miehen, jos olet hyvä tyttökin, virkkoi Elli.

-- Elli, arvotaas vaikka suotta, mitä arpa tietää Junnolan Martista sanoa, joka kuuluu olevan kolmas kosiomies, virkkoi Kaisa ja meni noutamaan saraheiniä.

Kun heinät solmittiin yhteen, niin niistä muodostui kaksi toisistaan riippuvaa rengasta.

-- Mitä tämä merkitsee? kysyi Kaisa.

-- Se merkitsee, että vasta toista tyttöä kosioidessa Martti saapi morsiamen, vastasi Elli.