Part 3

Vielä hetkisen aikaa ihailivat vanhemmat ihmiset kesän ihanuutta ja katselivat nuorten aloittamaa leikinpitoa tanssilavalla. Sen jälkeen he läksivät kotiinsa.

Nuoret aloittivat leikkinsä vastakkaistanssilla. Sitten he tanssivat pitkää piikaa. Tytöt kävivät rintamaan toiselle ja pojat tyttöjen vastapäätä toiselle puolelle tanssilavaa. Tyttöjen puolelle ylimmäiseksi kävi Korjuksen Mari ja poikien puolelle Korjuksen Risto. Toisten laulaessa:

Mistäs piisaa, mistäs piisaa pitkiä piikoja aina? Hätätilass, köyhäss varass pienemmätkin naidaan,

otti Korjuksen Mari Mattilan Simon, joka seisoi häntä vastapäätä, ja tanssia pyöräytti kerran hänen kanssaan ympäriinsä; samaten tanssi Korjuksen Risto vastakkaisensa tytön Niemelän Annin kanssa. Sitten tanssi Risto Marinsa kanssa toisten laulaessa:

Hostis tostis toitima ralla, siivo likka likistelee siivon pojan kanssa.

Samalla tavalla tanssitti Mari seuraavan pojan ja Risto seuraavan tytön, aina väliin keskenänsä tanssien, kunnes koko rivit tulivat tanssitetuiksi. Sitten kävivät Mari ja Risto paikoilleen. Niemelän Anni ja Mattilan Simo kävivät sitten tanssittajiksi ja tanssittivat taas Anni pojat ja Simo tytöt tanssien välillä keskenään. Heidän käytyään paikalleen rupesivat heidän viereisensä poika ja tyttö tanssittajiksi. Sillä tavalla sai jokainen tyttö ja poika olla sekä tanssittajana että tanssijana. Sen perästä leikkivät he vielä muitakin leikkejä ja vasta puolen yön aikana he menivät kukin kotiinsa.

-- Emmekös mene tuonne Luorikon puoleiselle järven kivelle istumaan päivän nousuun asti, niin saamme nähdä vedestä nousevat sulhastemme hahmot? ehdotteli Niemelän Anni toisille tytöille.

-- Minä en voi mennä mihinkään äitini luvatta, vastasi Niemelän Kaisa.

-- Heittäkää hyvät tytöt koko konstit pois, eivät ne kumminkaan toimita mitään, pyysi Korjuksen Mari.

-- Hyvähän sinun on muita neuvoa, kun itse olet saanut sulhasen. Kunhan olisit meidän asemessamme, et suinkaan niin puhuisi, vastasi Sohvi.

Sen pitempään sitä juttua ei enää jatkettu, vaan tultiin kotiin. Marin ja Kaisan maata mentyä tuumailivat Anni ja Sohvi, mitä pitäisi tehdä, jotta saataisiin tietää tuleva sulho. Vihdoin sanoi Anni:

-- Muistatkos sinä Sohvi, kun viime talvena meillä kävi tuo kulkulaismuija, jota sanottiin Hynnisen Kertuksi. Hän neuvoi tyttöjä juhannusyönä panemaan yhden astian alle viinaa, toisen suoloja ja kolmannen hietaa. Jos yön aikana on viinaan kosketettu, niin saadaan rikas sulho, jos suoloihin, niin toimeen on tuleva, ja hietaan, niin on köyhä sulho.

Tytöt tekivät niin ja veivät saunan penkille jo mainitut tavarat, jotka laittoivat erikseen puuvatien alle kumpikin. Siellä juohtui tytöille mieleen, että jo mainittu Kerttu oli neuvonut tyttöjä menemään juhannusyönä makaamaan sellaiseen huoneeseen, jossa ei ollut kukaan ennen maannut. Huoneen lattia oli lakaistava puhtaalla vastalla rikat keskelle lattiaa ja niiden rikkojen päälle tuli tyttöjen käydä makaamaan, niin unissaan näkivät tulevan sulhonsa. Tämän neuvon johdosta päättivät tytöt käydä makaamaan uuteen aittaan, joka ei vielä ollut kokonaan valmis. Ja sen he tekivätkin.

Kokolta tultua keskustelivat Niemelän emäntä ja Mari-täti jotain keskenään. Sitten emäntä otti kirnusta kolmannen vanteen, meni kesannolle lehmätarhaan, jossa kiersi kolme kertaa myötäpäivään jokaisen lehmän ympäri kirnunvanteella lausuen:

Juoskohon jokena maito, tänne vilja virratkohon, makeainen matkatkohon, maitokosket kuohukohon, joka kukkasen kuvusta, joka heinän helpehestä, metisistä mättähistä, vihannoista vierukoista, tuorehista turpehista, kastekorren kainalosta. Kosken kuohua pitääpi, maitoreiän retkahella, kultaisehen kuppisehen, vaskilaitaiseen vatihin.

Kun emäntä oli päässyt kartanoon, tuli Mari-tätikin kotiin vesilasku olalla. Hän kertoi tavanneensa kotirannasta kaksi nuottavenettä, joihin hän pani äyskärillä vettä, ja kun vesi oli virrannut veneen kaarien lävitse, niin hän mätti sen äyskärillä laskuun. Mutta kolmannen verokunnan venettä kun puuttui, niin hänen täytyi mennä aina Luorikon päähän saakka ja tehdä siellä sama temppu.

-- Nyt jos kuka lehmä tahtoo pidättää maitonsa, niin sinä Riitta anna tästä laskusta vettä niin kyllä se auttaa, neuvoi Mari-täti.

Emäntä kertoi puolestansa miten hän oli tarhassa tehtävänsä toimittanut.

-- Nyt saat olla huoletta, että kirnusi tulee voihin, jos et vaan laske maidonpäällisiä liiaksi lämpenemään etkä kovin kylmältä kirnua, vakuutti Mari-täti.

Mari-tädin pakinoidessa vilkaisi emäntä silmillään pellolle ja sanoi:

-- Katsos Mari-täti, minusta näyttää tuolla Sääskiniemen kainalossa jotain palavan.

-- Se on raha-aarre, joka siellä juhannusyönä palaa, se palaa likuttaa niin kuin viina. Tämä yö on niin tärkeä, ettei kenenkään nyt pitäisi maata. Minä menen herättämään Mauno-sedän sitä katsomaan, virkkoi Mari-täti ja läksi sillä puheen Mauno-sedän huoneen ovea kolkuttamaan.

Kun Mauno-setä tuli katsomaan, niin ei siellä enää mitään valkeaa näkynyt.

-- Se suittaa olla se raha-aarre, jonka meidän entiset ukot sota-aikana Sääskiniemeen hautasivat. Se kuuluu olevan viinapannu hopearahoja täynnä. Tämä aika olisi juuri soveliain aarteen hakuun, mutta enpäs minä poloinen poika muistanut illalla, jotta olisin valvonut puoleen yöhön asti, ja saanut nähdä missä kohti se aarre paloi. Nyt se on myöhään. Täytyy odottaa tulevaan vuoteen juhannukseen asti ja sitten hakea se ylös, sanoi Mauno-setä.

-- Mutta jos aarre on pantu uhrin kanssa, niin mitäpä sinä sille mahdat, vaikka kuinka hyvin tietäisit missä paikassa se on, virkkoi Mari-täti.

-- Tiettävästi se uhrin kanssa on sinne pantu, mutta minun ukko vainajani neuvoi minulle uhrinkin. Hän sanoi, että pitää ottaa valkean kolmiöisen vasikan sydänmuna ja polttaa se aarteen päällä, niin kyllä sen sitten helposti sieltä saa, selitti Mauno-setä.

Juhannusaamuna, kun vanhat ihmiset nousivat, niin he menivät tyttöjä herättämään, mutta näitä ei ollutkaan huoneessa. Vihdoin havahtuivat tytöt itsestään ja menivät heti saunaan katsomaan miten siellä asiat olivat. Kaikki oli siellä aivan paikallaan niin kuin he ne illalla sinne olivat laittaneet. Siellä panoksia korjaellessaan he koettelivat muistella mitä unta kumpikin oli nähnyt. Mutta kun ei kumpikaan muistanut untansa, niin he päättivät olla hiiskumatta koko asiasta kenellekään.

Kun kaikki väki oli peseytynyt, kokoontuivat kaikki miehet suuren pöydän ympärille rukousten pitoon. Naiset seisoivat ympäri tupaa penkkien vieressä. Mauno-sedän esimerkkiä seuraten nousivat miehet seisoalleen ja Mauno-setä alkoi veisata, johon koko perhe yhdisti äänensä:

Jo joutui armias aika (Vvk. 318)

Laulun loputtua istausivat miehet penkille, panivat kätensä ristiin pöydälle ja kumarsivat päänsä käsiensä päälle. Naiset taasen laskeusivat polvilleen penkkien viereen, panivat kätensä ristiin penkille ja kumarsivat päänsä.

Sitten luki isäntä "Rukouksen jolla me itsiämme sabbathille eli juhlalle valmistamme", "Rukouksen maanhedelmästä", "Isä meidän" ja "Herran siunauksen". Lopuksi veisasivat kaikki seisoallaan Korjuksen Riston aloittaman värssyn:

Sinua myös kanssa kiittää mahtaa, ja ylistää sangen suurest, ett kukin aina nähdä saa, maan hedelmän kantavan tuoreest: siunatkoon meit Isä ja Poika, siunatkoon Pyhä Henki myös! Peljätköön kukin maan paikka Herraa suurta ja väkevää työss; sen päälle sanomme: Amen.

(Vvk. 61:3)

Murkinan jälkeen läksi rahvas kirkkoon: poikamiehet ratsain nuoremmilla hevosilla, joiden korvallisille suitsiin sidottiin kulkusia, ja vanhemmat miehet vaimoineen kärrillä. Nuoremmat naiset panivat kenkänsä, sukkansa ja virsikirjansa nyyttiin. Mari-täti sitoi uudet ihokiskoiset kirkkovirsunsa vyönsä alle. Paimenet ottivat kengät olallensa ja niin läksi koko nuori väki avojaloin astumaan kirkolle. Paimenten äidit menivät lapsiansa päästämään eli kaitsemaan elukoita metsään.

Lepikossa kirkkotarhan ulkopuolella naiset kenkivät, silittivät tukkansa, asettivat korva- ja otsahiuksensa säännölliseen järjestykseen ja panivat silkit päähänsä. Pojat olivat jo kenkineet maantielle päästyänsä. Pappilan kaivon ympärille oli joukko janoavaisia kokoontunut janoansa sammuttamaan raikkaalla vedellä. Pitäjäntuvan rannassa venematkalaiset kanivat (kaunistelivat) itsiään. Pojan vekarat uivat tyynessä kirkkojärvessä. Uimasta päästyään ja saatuaan vaatteen yllensä he ottivat voileipiä, so. he valitsivat rannalta sileät latuskaiset kivet, joita heittelivät järven pintaa myöten sillä tavoin, että kivi kaapsahti välistä veteen kiitäissään tyynellä pinnalla. Se vasta oli koko mestari, joka pitemmät voileivät osasi ottaa, siis kenen kivi kauemmas kulki. Sitten koettiin heittää korkealle viskaamalla kiviä kilvan, ja mies se joka kauemmas jaksoi kiven viskata järven selälle.

Kirkonmäellä, kun vanhemmat tuttavat miehet kohtasivat toisensa, he tarjosivat toisilleen taskumatista viinaa, jota he olivat Ukon juhlan kunniaksi kerallensa ottaneet. Vanhemmat naiset taasen antoivat tuttavilleen tuomisiksi joko lehikkaita, ohra- tai ruisleipää, mutta useammin piirakoita.

Aamukellon soitua alkoi kansaa virrata kirkkoon, joka oli muutamilla koivuilla koristettu. Kirkonvaivaiset, jotka juhannusaattona olivat olleet kirkkoa puhdistamassa, varustausivat jo aikaiseen kirkonporstuan penkille istumaan ja anomaan almua hattu kourassa. Ohi kulkevat armeliaat ihmiset heittivät jonkin vaskirahan vaivaisten hattuun, josta saajat kiittivät lahjain antajaa.

Kirkosta päästyä riisuivat naiset kenkänsä ja virsunsa lepikossa ja astuivat paljain jaloin kotiinsa. Miehet astuivat kengät jalassa niin kauan kuin maantietä piisasi, mutta kylätiellä hekin heittivät kengät jalastaan ja kävelivät loppumatkan avojaloin.

Ne harvat henkilöt, jotka juhannuksena olivat kotiin jääneet, kävivät talosta taloon Juhaneja nostamassa. Nostopalkaksi annettiin joko kahvia tai sen puutteessa viinaa.

Keski-iltoin aikana kokoontui kylän nuoriso Kotimäelle leikitteleimään. Pienemmät pojat kokoilivat havuja ja risuja kokon sijalle ja polttaa rätisyttivät niitä sekä ampuivat hiilillä. Vähitellen kokoontui vanhempiakin ihmisiä nuorten leikkejä katsomaan. Kotona olijat joko lukivat tahi veisailivat suvivirsiä. Nuorukaiset erkanivat myöhään kotiinsa, jossa illallisen jälkeen kävivät makaamaan päättäen juhannuksen vieton.

Arkiset askareet

Sisältö: Kasken kaataminen. Vastojen teko. Lehden riipiminen. Käärmeenpurema. Käärmeen vihojen loitsiminen. Tukkujen teko. Papumaan kitkeminen. Nippujen teko. Pietarin päivä. Lammasten pesu. Tyttöjen laulu.

Juhannuksesta päästyä aloitettiin Niemelässä kasken hakkaus. Isäntä kävi merkitsemässä lehdon Piesossa, mikäli sitä oli hakattava. Naisille ja ensi kesää työllä käyville pojille teroitettiin kassarat (vesaimet), joilla he karsivat oksat puista ja hakkasivat vesat ja vitsakset poikki. Vesoessaan he kiskoivat tuohia. Niistä tehtiin hiplummista (hienommista) pesuvihkoja, jotka punottiin heti ja käärittiin vihkoiksi. Jäykemmät tuohet käärittiin käähkärölle ja niistä tehtiin virsuja. Kaikkein jäykimmät kerittiin kerälle ja ne tehtiin tohveleiksi. Mitä eivät vesojat ylettäneet maastajaloin kiskoa, sen he kiskoivat sitten kun koivut oli kaadettu.

Kun miehet arvelivat naisten saaneen jonkun verran vesosta, he menivät terävillä kirveillä kaskea kaatamaan. Kasken hakkuu toimitettiin tavallisesti yläkuulla, jotta maa paremmin vesoittuisi eivätkä aitapuut niin pian mätänisi. Ainoastaan jos oli tehtävä raivinkia -- notkomaata raivattava heinämaaksi tahi muuta maata uudispelloksi -- niin silloin hakattiin puut alakuulla, jottei maa vesoittuisi. Kaskea alettiin hakata tuulen alta, joten kaikki puut kaatuivat yhtäännepäin. Paksuimmista puista kolottiin (kuorittiin) tyvet, jotta ne paremmin kuivuisivat ja pihkettyisivät.

Kaskea kaataessaan katsoivat miehet tarkoin mitä tarvekalua mistäkin puusta saadaan. He ottivat kaskesta lusikka-, kapusta- (leivi-), karttu-, vartta-, kaplas- ja keträpuita sekä telikon (takareen) jalas- ja kärrinpaltsta- (palsta-)koivuja, resla- ja saahka- (ajo-)reen reunapuita, vemmeltuomia, aisakoivuja, saarapuita, sonta- ja levityshankopuita ym. tarvekalua. Nuoret pojat ottivat emännälle härkkimiä ja hierimiä. Muutamia lehti- ja havupuita jätettiin kaatamatta siemenpuiksi. Ukkomiehet kiskoivat virsu- ja tohvelituohia sekä kattolevyjä. Kotiin tullessa iltasilla oli jokaisella, niin hyvin vesojilla kuin hakkaajilla, jotain kantamista, muutamilla olikin täysi kannalmus. Ukko-Laurikin toi kerän ja pari käähkäröä tuohia, jonka nähtyään Helka-ämmä sanoi:

Hyvä on ukko huononenkin: tuopi tuulellakin, saapi sateellakin, tuopi tuohta virsukseen, pajun niintä paulakseen.

Kun kaski oli vesottu ja hakattu, alkoivat miehet ajaa lantaa pellolle ja naiset kävivät leikkelemässä metsästä vastaksia, jotka he kantoivat kuormalla kotiin ja latoivat. Ladotut vastat pantiin kammitsalle, kaksi vastaa kullekin kammitsalle. Kolmesataa kammitsaa vastoja arveltiin riittävän vuoden tarpeiksi. Vastat laitettiin tallin luhtiin seinävierille, raavilo-orsien (päätöorsien) väliin ja vartaille kuivamaan. Kuivaneina ladottiin vastat tallinluhdin nurkkaan.

Vastojen teon perästä alkoivat naiset lehden riipimisen. He ottivat riihikkoja tahi muita ruohtimisia paitoja, joihin riipivät haavan, pajun ja lepän lehtiä, jotka sitten kantoivat kotiin ja hajoittelivat tuvan lattialle kuivamaan. Tämä oli lapsista hauska, kun he saivat lehtien päällä ketturoida (piehtaroida) ja tehdä lehdistä rääniköitä. He käänsivät haavan lehden nelin kerroin, pureksivat hampaillaan kolme tai neljä viivaa vinoon lehteä ja niin oli räänikkä valmis. Näitä he sitten toisilleen kaupittelivat ja ottivat maksuksi puusta tehtyjä ympyräisiä rahoja. Kun lehdet olivat kuivaneet, ne kannettiin elohursteilla kölsän karsinaan ja syötettiin talvella lampaille. Uusia lehtiä tuotiin tupaan kuivamaan. Näin pitkitettiin lehden kantoa siksi, kunnes alettiin papua kitkeä ja pellonpientareita niitellä. Aamurupeamalla, kun metsä oli kostea, levittelivät naiset lantaa pellolla tahi tekivät muita kotiaskareita.

Eräänä päivänä, kun Niemelän naiset olivat lehtiä riipimässä Vaitin kivikkomaalla, tunsi Sohvi jotain pistosta varpaassansa. Hän katsahti jalkoihinsa, jossa suuri mustankirjava käärme mateli. Hän pelästyi ja huusi toisille naisille:

-- Tulkaa tappamaan, täällä on käärme!

Pian leikkasivat toiset naiset itselleen leppäiset kepit ja tulivat tappamaan käärmettä, joka jo oli ennättänyt mataa vähän edemmäksi. Käärmeen luo päästyään sanelivat naiset:

Maa pidä varasi, vihollinen on päälläsi.

Tämä sanottiin sitä varten, ettei käärme pääsisi maan sisään. Sitten he tappoivat käärmeen. Sohvi valitti, että mato taisi panna (käärme purra) hänen jalkansa, koska sitä tuntuu kirvelevän. Toiset naiset tutkivat asiaa tarkemmin ja löysivät Sohvin varpaasta pienen reiän, josta tuli verta. He pyyhkivät heti veren pois lehdillä, pesivät haavan vedellä ja voitelivat sen tapetun käärmeen verellä, käärivät pajun niinellä haavan kiinni ja laittoivat Sohvin kotiin, jonne Anni ja Kaisa myötä seurasivat häntä saattamaan.

Kotiin päästyä oli jo Sohvin koko jalkaterä ajettunut. Emäntä otti viipulavyön, jolla sitoi kipeän jalan ketroksesta kiinni. Isäntä käski Eerikan mennä Riha-Heikkiä perään ratsashevosella lukemaan (loitsimaan) käärmeen vihoja. Parin tunnin kuluttua tulikin Riha-Heikki ratsastaen samalla hevosella. Eerikka oli nimittäin käskenyt Heikkiä joutumaan pian ja itse hän tuli perästä jalkaisin. Tultuaan Niemelään Heikki pyysi ja sai viinaa, meni kolme kertaa muutetun huoneen kynnykselle istumaan, kaasi viinan kuppiin, johon hän loitsi:

Mato musta maanalainen, toukka Tuonen karvallinen, hivusletti Hiiden immen, paholaisen partakarva, pirun piiska, Hiiden ruoska, ruman hengen ruokosauva, haamu haltian näköinen, raippa raunionalainen, läpi mättähän mänijä, puunjuuren pujottelija! Kuka sun kulosta nosti heinän juuresta herätti? Ken käski pahalle työlle, työlle kehnolle kehotti? Isosiko vai emosi vaiko muu sukusi suuri? Kuka käski, ken kehotti päätä pystyssä piteä, kaulan vartta kauheata? Ken se kieltäsi kehotti, kuka haiku hammastasi puremahan, jyytämähän, syömähän, kaluamahan?

Tiesitkös puuta purrehesi, pajun juurta pannehesi, närettä näpistäneesi, kokeneesi koivun juurta, haukanneesi haavan juurta, pihlajaista pistäneesi? Et sä puuta purrutkana, pajun juurta pannutkana, närettä näpistänynnä, kokenunna koivun juurta, haukannunna haavan juurta, pihlajaista pistänynnä, kun purit ihon imeisen, turmelit emosen tuoman.

Mato musta myrkyllinen tahi harmaa haikuhammas! Jos olet pannut, niin paranna jos sä koskit, niin kohenna! Lienet hampahin hakannut tahi iskenyt ikenin eli kielin koskettanut eli purstoin puikkaellut tahi hengin huokonunna, niin tule työsi tuntemahan, pahasi parantamahan! Ota pois omat kipusi, alle haiku hammastesi. Vedä myrkkysi vetenä, maitona pahat panosi. Vie poies vihasi tästä, keltaisin keuhkoihisi, muikeoihin maksoihisi, saata sappesi sisälle, vaskisehen vatsahasi, muuta viinaksi vihasi, vedeksi pahat makusi!

Jos et pahaasi paranna etkä vie vihojas tästä, niin minä sanon emolles, valittelen vanhemmalles; enemp on emolla työtä, vaiva suuri vanhemmalla pahoja parantaessa takiota tauottaissa.

Turvotkohon tuomen juuret, kohotkohon koivun juuret, levetköhön lepän juuret, pajun juuret paisukohon, kuusen juuret kohotkohon, kasvakohon kannon juuret, kiven juuret kiintyköhön, vaan ei iho inehmoisen, emon kantaman katalan. Itse turvu tuskihisi, paisu pakkopäivihisi, ähkyhysi ärtyele! Katkea häijy kaheksi, konna kolmeksi muruksi, niin kuin pakkula pahanen tahi leppäpökkyläinen!

Tuonen toukka, maan matonen, kyy vihainen viirukkainen! Viskoa vihasi tästä hiiden hiililiedoksehen, paholaisen pankon päähän, tuonne helvetin tulehen, pahan vallan valkiahan! Tahi saattele salolle, Kipuvuoren kukkulalle. Siellä keittäös kipuja pikkuisessa kattilassa, yhden sormen mäntävässä, peukalon mahuttavassa. Tee nyt yöllä terveheksi, päivällä imanteheksi, alta aivan raittihiksi, keskeä kivuttomaksi, päältä tuntumattomaksi, ehommaksi entistänsä, paremmaksi muinaistansa!

Loitsittuaan Heikki kaasi viinan puteliin takaisin, meni tupaan Sohvin luo, kaasi viinaa pulliin ja käski hänen ryyppäämään, jonka Sohvi tekikin. Sitten hän voiteli viinalla käärmeen pureman haavan, kääri tupakanlehden päälle ja sitoi sen pajun niinellä kiinni loitsien kääriessään:

Siteheksi Luojan silkki, Luojan kaapu katteheksi tälle jalalle jalolle, vakaiselle varpahalle! Katso nyt kaunoinen Jumala, varjele vakainen Luoja jottei vioille vetäisi eikä tuskihin tulisi, hätäpäivä päälle käisi, pakko saattais parkumahan!

Sitten Heikki kaivoi kuopan tanhualle. Sohvi kannettiin sinne, asetettiin kuopan laidalle istumaan ja kipeä jalka pantiin kuoppaan, jossa hän piti sitä koko sen päivän. Yöksi kannettiin hänet huoneeseen makaamaan. Seuraavan päivän vielä hän piti jalkaansa kuopassa. Sen jälkeen alkoi jalka parata.

Kun Riha-Heikki oli saanut työnsä tehdyksi, häntä syötettiin ja juotettiin, maksettiin palkka ja kyydittiin hänet hevosella kotiinsa.

Lehden riivinnän perästä naiset katkoivat lehtitukkuja (vihkoja), jotka he asettivat aidan seipäisiin ja puiden oksiin kuivumaan. Kuivuneina ladottiin tukut lehtikoppeleihin, jotka katettiin näreen koskosilla tahi tuohilevyillä. Syystalvella vähän lumen aikana vedettiin tukut kotiin ja syötettiin lampaille.

Sitten tuli papumaan kitkeminen. Kitkentäheinät hajoiteltiin korkealla olevain huoneiden alle puille kuivumaan. Emännät korjasivat kitkentäheinät kuivuneina rouhekölsään. Niistä keitettiin talvella lehmille rouhevettä.

Ennen kuin varsinainen heinänteko alkoi, niittelivät naiset pellonpientareet. Niitetyt heinät sidottiin nipuille, jotka asetettiin pellon seipäisiin kuivamaan. Kuivina koottiin niput ja kannettiin vitsakuormalla rouhekölsään talven varaksi.

Pietarin päivä oli jonkinlainen puolipyhä, jolloin ei tavallisesti mitään raskaampia töitä toimiteltu. Miehet tekivät minkä mitäkin: korjailivat työkaluja, paikkailivat kyntökenkiä ynnä muuta sellaista. Naiset taasen ompelivat uusia ja laittelivat vanhoja vaatteitaan aamurupeamalla. Murkinan aikana ajoivat koko kyläläiset lampaansa Aitjärven rantaan pestäväksi. Nuoret naiset tulivat perästä lampaita pesemään. He riisuivat vaatteensa rannalle, pukivat jonkun vanhan paidan yllensä, ottivat aidan kolkkaseen ajetusta lammaslaumasta kiinni joko emälampaan tahi vuonan, jota taluttivat pitäen sen päätä ja etujalkoja kainalossaan, joten lammas käveli hyvin vastahakoisesti järveen. Siellä se pestiin yltä ympäriinsä, jonka jälkeen lammas laskettiin toisten joukkoon. Siinä oli hälyä, kiirettä ja älinää, kun lampaat määkivät etsien vuoniaan ja vuonat samaten etsien emäänsä. Paimenet huusivat akkiloidessaan lampaita, jotka eivät tahtoneet kestää aidan kolkassa. Akat toruivat paimenia, jotka eivät olleet kylliksi valppaita lampaita järjestyksessä pitämään. Tytöt nauraa kikattivat, kun joku lammasta järveen taluttaessaan kaatua kellahti joko rannalle tahi järveen.

Kun kaikki lampaat oli pesty, kävivät lammasten pesijät uimaan paidat yllä. Ilma kun ei päässyt paidan välistä pois, niin se nosti suuren kuppilon naisten selkään, jolle paimenet nauroivat ja ilkamoisivat. Uimasta päästyään naiset pukivat tavalliset vaatteet yllensä, hajoittivat märät paidat pehkojen päälle kuivamaan ja kävivät nurmikolle istumaan. Tytöt ottivat nuorempia ja vanhempia homeheiniä ja asettivat niiden kannat sormiensa väliin niin, että kannat vähän näkyivät sormien välistä käden selkäpuolella. Sitten he käskivät toistensa ottaa jonkun kannan, josta arvattiin, saako tyttö vanhan tahi nuoren sulhon, sen jälkeen, miten otettava homeheinä oli, vanha tahi nuori. Se antoi taas uutta naurun aihetta koko seuruelle.

Murkinalta naiset menivät metsään tuohia kiskomaan. Vanhemmat naiset kävivät eri joukkoihin ja tytöt erikseen. Tytöt menivät kauemmas, aina karjamaan perille, jossa kasvoi suuria puita, kiskomaan tuohia, vaan vanhemmat naiset kiskoivat likimetsistä. Kun tavattiin joku hyvä koivu, jossa oli jäykkä tuohi, eikä se ollut rupinen, niin siitä kiskottiin, mikäli vain yletettiin. Jos tuohi oli erinomaisen hyvää ja koivu sileä, niin he tekivät hankurat, joita myöten kiipesivät koivuun ja kiskoivat yläpuolelta. Kiskoessaan tytöt lauloivat:

Minä olen Suomen neito, Suomen koria kukka, moni poika minua jo houkutteli hukkaan. Ruusu ei oo kauniimpi kuin tyttö Karjalassa, eikä toista tarvita, kun olen maailmassa. Minä tyttö, kaunis tyttö, kun mun pojat näkee, lempi syttyy sydämeen ja mieli naida tekee. Minä olen siivo tyttö, siivon nimen kannan, enkä minä joka pojan halatakaan anna. Pian on se tyttö raukka tullut kunnialta, joka kerran heittäypi noiden poikain valtaan. Pojilla ja susilla on yhtäläinen mieli, susi kulkee ääneti, vaan pojill on liukas kieli. Poika puhuu kaunihisti tytön sängyn eessä: mesi, maito kielellä, vaan myrkky sydämessä. Elä neito ilolla ja kulje kunnialla, kunniaton tyttö on kuin halmehessa halla.

Keski-iltoin aikana tulivat naiset tuohesta, söivät päivällisen ja alkoivat kääriä tuohia. Tanakammat tuohet pantiin kerälle tohvelituohiksi, vaan hiplummat (hienommat) tuohet käärittiin käähkärölle, yhden virsun tuohet kullekin käähkärölle. Hipluimmat punottiin pesuvihkoiksi ja korjattiin huoneeseen. Tiellä kävellessään ja ruoka-aikoina tekivät naiset tohveleita ja virsuja.

Kokouspyhä