Part 1

KUVAELMIA ITÄ-SUOMALAISTEN VANHOISTA TAVOISTA 5: KESÄASKAREET

Kirj.

Johannes Häyhä

Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1897.

SISÄLLYS:

Touonalkajaiset Keväthommat Juhannuksen vietto Arkiset askareet Kokouspyhä Heinäaika Talkoot Paimenelämä Karhunjahti Syksytoimia

Touonalkajaiset

Sisältö: Touonalkajaisten määräys. Paimenten taianteko. Karhun luvut. Juhlamurkina. Kauran kylvö. Kylväjän luvut. Lehmäin uloslaskeminen. Karjan luvut. Rukous karjan puolesta. Lammasten uloslaskeminen ja loitsiminen. Rukous karjan varjeluksesta. Karjan kulku ja loitsut maidon annin puolesta. Loitsu karjan kaitsemisesta. Loitsu paimentamisesta. Ensimmäinen päivä paimenessa. Paimenten ja kyntäjäin kasteleminen.

Eräänä sunnuntaina keväällä, kun maat olivat jo sulat, kokoontuivat Niemelän kylän isännät lautamiehen taloon tuumimaan, milloin touonteko oli aloitettava. Muutamat tahtoivat sen jo aloittaa tällä viikolla, mutta lautamies sanoi:

-- Ei, hyvät naapurit, nyt sovi alkaa touontekoa kuun pohjalla. Lauantaina kun syntyy uusi kuu, niin sopii ensi viikolla pitää touonalkajaiset minä päivänä tahansa. Ja muuten ei näy tänä vuonna olevan kiirutta kyntämisellä; sillä vanhasta Pietarista vanhaan Jyrkiin on vasta nousevalla viikolla ensimmäinen määräpäivä, niin kuin vanha runo siitä sanoo:

Kyntömiehen kylvöajat ovat tiedossa totiset: kymmenes on kydön kylvö, yhdeksäs on kasken kylvö, kahdeksas on pellon pano, seitsemäs on pavun teko. kuudes viikko, kuituviikko, viides viikko, ohraviikko, neljäs on tattarin teko, kolmas kaalin, lantun aika: toinen viikko touon päätös, kun nauris on napattu maahan.

Vähän aikaa neuvoteltua päätettiin touonalkajaiset pitää ensi viikolla maanantaina ja vuoro oli tänä vuonna syödä juhlamurkina lautamiehen talossa.

Seuraavana sunnuntai-iltana varustivat paimenet vuoteensa viereen virsunsa ja hattaransa. Touonalkajaisaamuna herättivät emännät jo auringon nousuaikana paimenet, jotka vuoteella kenkivät, so. käärivät hattarat jalkainsa ympärille ja panivat uudet virsut jalkaansa. Näin tehtiin siitä syystä että muka jalat pysyisivät terveenä koko kesäajan.

Vaatteet yllensä saatuaan menivät paimenet lehmäläävään (navettaan) ja ottivat kellon vanhimman lehmän kaulasta. Sitten he nyhtivät jokaisen lehmän vasemmasta kupeesta kolme karvaa, jotka he panivat kelloon. Kodan tiinusta pantiin vettä kello puolilleen ja jauhoja hämmennettiin sekaan niin paljon, että seos tuli sakeaksi. Sitten otettiin taikina kellosta ja pöpellettiin saunan penkillä kaakuksi. Sillä aikaa kun toiset paimenet puhdistivat lehmänkelloa ja veivät sen takaisin lehmän kaulaan, toi vanhin paimen leivotun kaakun tupaan, nousi uunille, jossa hän kiersi kaakun kolme kertaa ympäri uunin patsaan ja lausui joka kerran:

-- Noin seuratkaa lehmät toisianne koko tämä kesä, niin kuin tämä tahdas seuraa tätä uunin patsasta.

Sitten hän litisti taikinan kakkaraksi ja paistoi sen tuvan lämmitessä uunin leukakivellä, vei sen porstuaan jauhinkivelle jäähtymään ja sen jälkeen läävään. Kakkarasta hän antoi vanhimmasta alkain kullekin lehmälle pienen palan ja kierrettyään ensin palasen lehmän pään ympäri myötäpäivään sanoi palaa antaessaan:

-- Pysy sunnuntaina Pietolassa Rasimäellä, maanantaina Kuotmäessä Lyöhdyn aholla jne., nimittäin jokaiselle lehmälle erikseen sen karjamaan ja paikan karjamaalla, missä minäkin viikonpäivänä oli vuoro käydä.

Lammaspaimenet tekivät lampaankellossa taikinan samoin tempuin ja antoivat sen lampaille. Nämä temput piti tehtämän ennen perheen ylösnousua, ani varhain.

Emäntä nousi jo aamuhämärissä, pisti tuvan lämmitä ja herätti paimenet. Sillä aikaa kun paimenet pukeusivat, otti emäntä karhun hampaan, meni läävään, kiersi jokaisen lehmän ympäri kolme kertaa karhun hampaalla myötäpäivään ja kiertäessään hän loitsi:

Metsän kultainen kuningas, salon herra, maan isäntä! anna rauha raavahille, sorkkasäärille sovinto tänä suurena suvena, Luojan lämminnä kesänä. Korjaele koiriasi, raivaele rakkiasi jottei piiloa pitäisi eikä tuottaisi tuhoa. Kotihisi koirat kutsu, viekottele villahännät: sudet laita suitset suuhun, karhut rautakahlehisin. Teettäös tinainen neula, naula vaskinen valata, jonka päästät päälakehen, läpi luisten leukaluitten. Jos ei tuotana totelle: suden suuhun lukko laita, haitta karhun hampahisen takalukko leukaluihin.

Kun ei tuosta kyllin liene: kätke koirasi kolohon, karvaturvat kalliohon, ettei koskis konnanpoika, metsän rakki raateleisi; tahi saata näiltä mailta, kauas karjan käytäviltä ylitse salon yheksän, salon puolikymmenettä maille tuntemattomille, nimen tietämättömille, johon ei kuulu karjan kellot eikä paimenten pakinat.

Oi Ukko ylinen Luoja, taatto taivon valtiainen, jok olet onnella olija, heleällä hemmoaja! Tehkös kesät kaunihiksi lehtovieret leppehiksi, ahovieret armahiksi! Laita metsät mieleviksi, sinikorpi siivosaksi! Vieritä vihanta pilvi karjalleni katteheksi, ettei surma suin pitäisi, kaihi viljalta vitoisi. Rakentele rauta-aita, teräs seivoin seisattele ympäri minun eloni, kahden puolen karjaseni: maasta asti aita pannos, maasta asti taivosehen, ettei karhu kavahtaisi eikä susi yli käisi. Vähänpä minulla oisi surman suin pieltäviä, aholle ajettavia, päälle pälven pantavia.

Perheen noustua menivät naiset läävään eläimiä ruokkimaan ja kyntömiehet laittoivat auransa ynnä muut kapineensa reilaan. Läävästä tultua naiset joko ompelivat tahi muuta korjailivat. Ukkomiehet korjailivat kalanpyydyksiä ja muita kapineita reilaan. Näissä toimissa kului päivä murkinoihin. Kun murkinan aika lähestyi, otti isäntä aitan siemensalvosta ne kolme rukiista leipää, jotka olivat koko joulupyhät olleet tuvan pöydällä, ja toi ne emännälle, joka lämpimällä vedellä pesi leivistä lian ja mahdollisesti joulukyntteleistä tarttuneen talin. Sitten emäntä leikkasi leivät, joita hän toisten naisten kanssa piippusi suupalan suuruisiksi möllyiksi (paloiksi) sitä varten varustettuihin vateihin. Emäntä keitti suurella padalla vastalypsettyä maitoa, jonka hän sitten kapustalla mätti möllyjen päälle vateihin.

Murkinan aikana kokoontuivat kylän isännät ja emännät lautamiehen taloon. Kun ruoka oli kannettu pöytään, käskettiin vieraat syömään. Emännät istahtivat pöydän yläpäähän ja isännät sarvenille; talon miehet istuivat pöydän alapäässä. Talon isäntä luki juhlallisella äänellä ruokaluvut ja Perätalon seppä toisten kanssa veisasi:

Ann maan tääll kasvons kantaa, vakons myös lioita; meill tarpeet tahtoisit antaa, maan, meren siunata. Ann askelees tiukkuu rasvast, meit ruoki sanallas, suo maistam sit ain makiast, niin sielu on autuas.

(Vvk. 318:6)

Sitten isäntä jakeli juhlallisesti ruokaryyppyjä, ensin naisille ja sen jälkeen miehille. Syödessä puheltiin sekä hyvistä että huonoista vuosista. Kun kaikki olivat ravitut, pani jokainen kätensä ristiin ja Lahtelan isäntä luki:

Muistakaam sitä aina, kuin ruokaa nautitsem ett Herra eineen lainaa, ja kaikk kuin tarvitsem, sull Jesu, kiitos olkoon, ja kunnia kaikilt tulkoon, kuin runsaast ruokit meit.

(Vvk. 345:2)

Ruokasiunauksen perästä veisasi Mäkelän isäntä toisten kanssa:

Vuos hyvyydelläs kaunist kanss, niin kyntö, kylvö kasta maass, ja laiho kauniist kasvata, meit armiaast jällens iloita.

(Vvk. 316:11)

Pöydästä noustua kiittivät kaikki vieraat talon emäntää ja isäntää, ja toivottaen toisilleen runsasta vuodentuloa erkani kukin kotiinsa.

Touontekoa alkamaan läksivät kotoa kyntäjät ensiksi. Isäntä mittasi kauroja kapalla aitan salvosta säkkeihin, jotka nostettiin hevosten selkään. Sitten isäntä istausi siemensäkin päälle hevosen selkään ja läksi ajamaan eellimmäisenä. Toiset kyntäjät tekivät samaten ja ottivat atran olkapäillensä hevosten selkään. Kartanolta lähteissä kohottivat miehet lakkiansa ja sanoivat:

Lähde Jumala avuksi!

Metsähalmeelle päästyä laskettiin atrat ja siemensäkit hevosten selästä halmeen veräjälle ja valjastettiin hevoset atrain eteen. Toiset miehet istahtivat tupakoimaan sillä aikaa, kun isäntä meni kylvämään. Isäntä pani siemensäkistä kauroja kylvösäkkiin, otti säkin olallensa, nosti hattunsa seipään nenään ja ripsi ensin siemeniä itäänpäin, sitten etelään, länteen ja vihdoin pohjoiseen sanoen viskatessaan:

Itätuuli kesän tuopi, kesä siemenen sirottaa, etelä elohon saattaa, kaiken kasvun kasvattaapi. Länsi lämpimän lähettää, lämpimä terän tekeepi, pohjoinen pahurin poika! pysy kylmässä kylässä kekriin asti keikkumatta.

Sitten isäntä alkoi kylvää ja nuorin kyntäjä sai käydä hänen rinnallansa ja pistellä sikkeloa. Kylväissään lausui isäntä:

Minä kylvän kyyhättelen Luojan sormien lomitse, käden kautta kaikkivallan tälle maalle kasvavalle, aholle ylenevälle.

Akka mantereen alainen, manun eukko, maan emäntä! Pane nyt turve tunkemahan, maa väkevä vääntämähän; eip on maa väkeä puutu, eikä nurmi einehiä sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana, kun lie armon antajista lupa eineitten emistä.

Nouse maa makoamasta, Luojan nurmi nukkumasta! Pane korret korttumahan sekä varret varttumahan: tuhansin neniä nosta, saoin haaroja hajota kynnöstäni, kylvöstäni, varsin vaivani näöstä!

Oi Ukko ylijumala, tahi taatto taivahinen, vallan pilvissä pitäjä, hattarojen hallitsija! Pidä pilvissä käräjät, sätehissä neuvot selvät: laadipa utuinen ilma, sumuilma suunnittele; idätä idästä pilvi, länkä lännestä lähetä, nosta lonka luotehesta, etelästä ennättele: vihmo vettä taivosesta, mettä pilvistä pirota teoksille tehtäville, panoksille pantaville, orahille nouseville, touoille tohiseville!

Kun isäntä oli halmeen yli päässyt ja kylväen tullut takaisin, niin alkoivat kyntäjät ajaa peräkkäin: ensimmäinen aidan vierusta myöten, toinen sen perästä, sitten kolmas jne. Kun kolme kertaa oli ympäri käyty ja tultu samaan paikkaan, josta lähdettiin, niin istahdettiin tupakoimaan ja viinaa maistelemaan. Sitten jatkettiin työtä keski-iltoihin asti, jolloin mentiin kotiin.

Kyntäjäin lähdettyä kotoa otti emäntä tuuran, taltan ja kirveen, jotka hän kätki läävän kynnyksen viereen lantaan. Sitten hän otti viikatteen, sirpin ja kassaran, sitoi ne yhteen ja ripusti läävän oven kamanaan.

Kun paimenet ja emännät olivat pukeutuneet, vei emäntä rahin, asetti sen läävän kynnykselle sillä tavoin että rahin jalat tulivat läävän sisä- ja toiset ulkopuolelle pihtipuolista vasten. Sitten emäntä nousi rahille seisomaan, asetti selkänsä pihtipieltä vasten ja nosti toisen jalkansa niin liki yläkamanaa että siitä alaitse lehmät mahtuivat. Emännän käly päästi lehmät kytkyestä yhden toisensa perästi ja loitsi:

Kun Luoja kesän tekevi, Jumalan suven sukeepi, suot sulavi, maat sulavi, lätäkötkin lämpeävi keskellä kesäsydäntä Jumalan suvea suurta; niin mä lehmäni lähetän, laitan karjan laitumelle, työnnän lehmäni leholle, maidon antajat aholle, hatasarvet haavikolle, kourusarvet koivikolle, vasikkani varvikolle, kaiken karjani kedolle, havulinnan liepehille, kultaisille kunnahille, ahomaille aukehille, leheville lehtomaille, korkehille koivikoille, mataloille haavikoille, kosteoille korpimaille, hopeaisille saloille! Työnnän kuuta ottamahan, talia tavoittamahan ahomailta aukehilta, levehiltä lehtomailta, kumeoilta kuusikoilta, haleoilta haavikoilta, kultaisilta kunnahilta, koreoilta koivikoilta, hopeaisilta saloilta.

Sikäli kuin lehmät pääsivät kytkyestä, ne tulivat ulos läävästä emännän jalan alaitse. -- Vuonna 1878 tapahtui Hynnilässä, että eräs nuori lehmä sattui leiskahtamaan mennessään emännän jalkain alaitse, ja emäntä putosi lehmän selkään. Lehmä toi emännän kartanolle ja pudotti hänet vesilätäkköön. -- Heti ensimmäisen lehmän tultua emäntä alkoi rukoilla:

Itse ilmoinen Jumala, taatto taivahan takainen! kun mä läävästä lähetän, työnnän lehmäni lehoille, ajan karjan kankahalle, saatan suurehen salohon näiltä pieniltä pihoilta, kapehilta kartanoilta Jumalan pihoa myöten, kaikkivallan maata myöten Luojan laveille pihoille, kaikkivallan kartanoille, läävihin lävettömihin, ilman ikkunattomihin: kaitse karja kaunihisti, varjele vahingon tieltä tänä suurena suvena, Herran hellänä kesänä, ettei tuskihin tulisi, häpeäihin hämmentyisi! Kun katsoit katollisessa, varoit alla varjolaudan, niin katso katottomassa, varo varjomattomassa! Syöttele metisin syömin, mesiheinin herkuttele, jotta karja kaunistuisi, eistyisi emännän vilja hyvänsuovan mieltä myöten pahansuovan paitsi mieltä!

Kun lehmät oli laskettu, lammaspaimen otti virpovitsat läävän laesta ja ajoi lampaat Mari-tädin jalkain välitse, joka seisoi läävän kynnyksellä hajasäärin. Lammasten ohi kulkeissa loitsi Mari-täti:

Lasken laumani kedolle, karitsani kunnahalle, emälampaat lakealle, vuonat aukeelle aholle Suomehen sukeutumahan, Karjalahan kasvamahan, Viron maalle villomahan, kotihin keritsemähän. Ota villoa välillä, raksi rasvaa hampahilla tuorehista turpehista, metisestä mättähästä, heleästä heinänpäastä, kultaisen kulon nenästä!

Kun kaikki karja oli kartanolla ja paimenet sekä naiset olivat karjan ympärillä, emäntä kävi ympäri karjan kolme kertaa myötäpäivään ja rukoili:

Varjele vakainen Luoja, kaitse kaunoinen Jumala! Kaitse karjani pahoista, varjele vahingon tieltä, noista soista soiluvista, lähtehistä läikkyvistä, heiluvista hettehistä, pyörehistä pyörtehistä, ettei sorkka sorkahtaisi, hettehesen herkähtäisi ylitse Jumalan tunnin, päitse aivon autuahan!

Tuo'os torvi tuonnempata tuolta taivahan navalta, mesitorvi taivosesta, simatorvi maaemästä! Puhu tuohon torvehesi, kumahuta kuuluhuksi: puhu kummat kukkahaksi, kangasvieret kaunihiksi, ahovieret armahaksi, lehtovieret leppeäksi suovieret sulaksi meeksi hetevieret vierteheksi! Siitä syötä karjoani, raavahiani ravitse. Syöttele simaisin syömin, juottele metisin juomin, syötä kultaista kuloa, hopeaista heinänpäätä heraisista hettehistä, läikkyvistä lähtehistä, koskilta kohisevilta, jokiloilta juoksevilta, kultaisilta kunnahilta, hopeaisilta ahoilta.

Kaivo kultainen kuvoa kahden puolen karjamaata, josta karja vettä joisi, simoa sirottelisi utarihin uhkuvihin, nännihin pakottavihin. Saattele salosta karja, aukeoilta ahomailta heraisille hettehille, läikkyville lähtehille, koskille kohiseville, Jokiloille juokseville, joist ei juomat juoden puutu, vedet vetäen vähene!

Sen tehtyänsä emäntä meni paimenten kanssa tupaseen, josta paimenet ottivat evässäkit ja emäntä otti loitsitun suolapussin ja pani sen helmaansa. Sitten emäntä alkoi astua solasia (kujasia) myöten metsään päin. Lehmäpaimenet ajoivat karjan emännän perästä ja kävelivät itse karjansa jäljestä. Mari-täti käveli lehmäpaimenten keralla lammasten edellä helma käppyrässä ja luki kateen sanat. Lammaspaimenet kävelivät lammasten perästä, ja heitä seurasivat talon koirat.

Kulkiessaan kujasia ripisteli emäntä väliin suolahiukkoja tielle ja loitsi:

Suvetar valio vaimo, Etelätär luonnon eukko! Auo maat alaisin puolin, puhko pellon penkereitä, juoksuta joki metinen, simavirta vierettele utarihin uhkuvihin, vetimihin veettävihin: saisi suonet soutamahan, maitojoet juoksemahan, joka aika antamahan, joka vuoro vuotamahan, juosta jokena kotihin, tulla tuoreena tuville vihansuovan sormen päitse, hyvänsuovan suun etehen.

Paljo on niitä pahoja ku maidon manalle vievät, katehesen karjan annin; vähän on niitä hyviä, ku maidon manalta saavat, piimänsä kylän pidolta, tuorehensa toisialta.

Ei minun emoni ennen kysynyt kylästä mieltä, tointa toisesta talosta; sai se maitonsa manalta piimänsä pitelijältä tuorehensa toisialta: samaten minäkin saanen maidon mieron malkkiloilta, katehien kainalosta. Ei maito manalle jouda, lehmän vilja vierahalle eikä puihin puuttumahan, metsihin menehtymähän: maito koissa tarvitahan, ajan kaiken kaivatahan, koissa vuottavi emäntä katajainen rainta käessä.

Nousepas nyt viljan eukko, viljan haltia havaja ennen noidan nousemista, katehen kavahtamista! Nouse voisen vuoren päälle, maitosen mäen nenälle! Muuta kaikki ruohot voiksi, maidoksi makeat ruuat! Kovennuta maidon kuori, sakennuta piimän pinta: maito rasvaksi rapaise, rasva voiksi ruskeaksi, pieksä pieninkin pisara voi hyväksi hyytymähän, ettei tarvitsis emännän kauan voita valmistella, kinaella kirnun kanssa, piestä piimää päiväkaudet.

Kujasten suuhun päästyä pysäytettiin karja ja paimenet kävivät karjan ympärille. Emäntä kävi kolme kertaa ympäri karjan myötäpäivää, ripisteli loitsusuoloja karjan päälle ja loitsi:

Nyyrikki Tapion poika, siniviitta viidan poika! Tyvin pistä pitkät kuuset, latvoin lakkapäät petäjät sillaksi likasijoille, paikoiksi pahoille maille, suosulihin, maasulihin, lätäkköihin läikkyvihin! Anna käydä käyräsarven, haarasorkan sorkutella, saapua joka savulle, joutua joka kylylle viatonna, vilpitönnä, virhitönnä, vammatonna, ilman suohon sortumatta, likahan litistymättä.

Suvetar valio vaimo, Etelätär luonnon eukko! Käy nyt syötä syötikkini sekä juota juotikkini helehistä heinänpäistä, kaunihista kastikoista, mairehista maaemistä, metisistä mättähistä, nurmelta mesinukalta, maalta marjavartiselta, kanervan kukattarilta, heinän helpehetteriltä. Heitä hienot helmuksesi, esiliinasi levitä karjalleni katteheksi, pienilleni peitteheksi, vihoin tuulen tuulematta, vihoin saamatta satehen.

Nouse neitonen norosta, hienohelma hettehestä! Ota vettä lähtehestä, jolla kastat karjoani, jotta karja kaunistuisi, edistyis emännän vilja, ennen käymistä emännän, katsomista karjapiian.

Kedolle päästyä nähtiin siellä jo olevan Mäkitalon emännän karjoineen ja paimenineen. Emäntä kävi karjansa ympäri. Niemelän emäntä käski pysäyttää karjansa ja sen jälkeen hän kävi karjan ympäri kolme kertaa ja loitsi:

Jos lie kurjat paimeneni, ylen kainut karjapiiat: pajun panen paimeneksi, lepän lehmäin katsojaksi, pihlajan pitelijäksi, tuomen tuojaksi kotihin, emännäisen etsimättä, muun pereheen murehtimatta.

Kun ei paju paimentane, pihlaja hyvin pitäne, leppä lehmiä ajane, tuomi ei kotihin tuone, niin panen parempiani, työnnän luonnon tyttäriä, minun viljan viitsijäksi, katsojaksi karjan kaiken.

Mielikki metsän emäntä, Suvetar valio vaimo, Etelätär luonnon eukko, Hongatar hyvä emäntä, Katajatar kaunis vaimo, Tuometar tytär Tapion, Pihlajatar pieni piika metsän tyttö tylleröinen! katsokaatte karjoani, viitsikäätte viljoani kesä kaikki kaunihisti, lehenaika leppeästi, lehen puussa liehuessa, ruohon maassa roikatessa.

Tellervo Tapion neiti, utupaita, hienohelma! Kaitse karja kaunihisti, viitsi vilja virkeästi, kaitse kaunoisin kätöisin, somin sormin suorittele, suin kultaisin sukios, hopeaisin harjaellos; sui ilveksen iholle, metsän viljan viertehelle, kampoa kalan eville, karvalle meren kapehen, metsän uuhen untualle, vihreän nurmen nukalle! Saata karjani kotihin, hyvän emännän etehen, hetä heilua selällä, maitolampi lautasella.

Päivän mennessä majoille, iltalinnun laulellessa itse virka viljalleni, sano sarvikarjalleni: kotihinne kourusarvet, maidon antajat majoille! Koissa on hyvä ollaksenne, maa imara maataksenne; korpi on kolkko käydäksenne, ranta raikutellaksenne. Kotihinne tullessanne, vaimot valkean tekevät nurmelle mesinukalle, maalle marjavartiselle.

Kun ei karja tuosta huoli, eikä kulkene kotihin: leikkoa lehosta koivu, ota vitsa viidakosta, pitkä piiska pihlajainen, katajainen karjaruoska, joilla lehmiä letität, pieksät pitkähäntäisiä, ajat karjan kartanolle, saunan lämmintä panolle: kotihin kotoinen karja, metsän karja metsolahan. Kun ei muista paimeniksi eikä karjan kaitsijoiksi, pyydän Luojan paimeneksi, kaikkivallan kaitsijaksi: paras on Luoja paimenista, kaikkivalta kaitsijoista; se tuopi joka tulelle, saattavi joka savulle vielä päivän paistaessa, keski-illan kellertaissa; tuo jonossa Jumalan karjan, Herran karjan helkytellen.

Nyt vihdoinkin oli kaikki luvut luettu ja kaikki temput tehty ja karja päästettiin syömään aholle. Vähitellen kokoontuivat sinne kaikki, koko kylän elukat, ja jokainen teki samat temput. Sitten emännät istausivat kummulle katselemaan toistensa karjaa. Siinä puheltiin karjasta ja miten kukin oli karjaansa vaalinut ja milloin mikin lehmä oli poikinut. Puhellessaan he tarjoilivat toisilleen punaista viinaa taskulasista ja evääksi otettua tuoresta ohraista leipää.

Lehmäpaimenilla oli täysi työ estellessä lehmiä puskemasta. Kun lehmät kaiken talvea erillään oltuansa pääsivät yhteen karjaan, niin ne olivat outoja toisilleen, vetivät kieroa, ensin edempänä ja sittemmin vähä kerrallaan likennellen, vihdoin ne jämähtivät päät vastakkain alkaen työntää toisiaan minkä jaksoivat. Varsinkin suuret härät mörnivät, kuopivat ja sitten puskivat toisiaan. Siinä saivat paimenet olla pirteitä erotellessaan ja katsoessaan, ettei väkevämpi saanut heikompaa pahasti puskea. Myös joku huonosti hoidettu lehmä nääntyi pehmeään letkuun tahi noroon, ja se oli siitä autettava. Semmoisessa tapauksessa saivat emännät heittää makeat puheensa ja rientää avuksi. Hyvin nololta näytti se emäntä, jonka lehmä liejuun vääntyi (nääntyi). Hän tavallisesti syytti toisia naisia huolimattomiksi karjan hoitajiksi jne.

Lammaspaimenilla oli vieläkin suurempi puuha kuin lehmäpaimenilla; sillä vuonat kun eksyivät emistänsä ja rupesivat hätäisesti juoksentelemaan ja määkymään, niin paimenet koettelivat niitä johdattaa emiensä luokse. Tiettävästi emälampaat, joilta vuonat olivat haihtuneet, koettivat kaihoansa määkimisellä ilmoittaa, ja sillä tavoin syntyi semmoinen musiikki, jota sen kuullut ei voi koskaan unhottaa. Se vielä lisäsi paimenille puuhaa, kun oli paljon yhdennäköisiä ja yhdenkokoisia vuonia, joita oli vaikea, jopa mahdotonkin toisistaan erottaa. Muutamat olivat varmuuden vuoksi ripustaneet erinäköisiä nauhoja vuonien kaulaan, joten he helposti tunsivat omansa.

Iltapuolella kun karja ajettiin kotiin, lammaspaimenilla oli taasen suuri puuha saadessaan erilleen kukin omat lampaansa. Kun oli päästy kotiin ja korjattu eläimet navettaan, emäntä otti vettä kappaan, kutsui paimenet luokseen, pani kolme kertaa ensin lehmäpaimenille vettä päähän ja lausui:

Lehmä alas lypsämään, paimen ylös kasvamaan,

ja sitten samaten lammaspaimenille vettä päähän pannessaan hän lausui:

Villa alas virumaan, paimen ylös kasvamaan.

Kyntömiehet tultuaan pihalle ajoivat hevosensa tuvan rappusten eteen. Emäntä meni vastaan kapallinen vettä kädessä, ripsi vedellä ensin isännän hevosineen ja sitten toiset miehet ja hevoset vuoronsa perään kunkin kolme kertaa ja lausui:

Kasvakoon kaura, onnistukoon ohra, menestykööt miehet, ja vauristukoot varsat!