Part 9

Jyrin (Yrjön) päivän aamuna varhain, vielä muiden maatessa, meni Niemelän emäntä läävään, jossa otti muutamia karvoja jokaisen lehmän ja lampaan kupeesta vasemmalta puolelta. Ne hän pani riepuun ja vei saunaan. Sitten hän otti lehmien, lammasten ja hevosten kellot ja vei ne likoamaan kodan vesitiinuun. Sitten hän teki tulen rouhepadan alle ja meni tupaan, jossa havautti isännän. Isäntä meni talliin ja otti jokaisen hevosen vasemmasta kyljestä muutamia karvoja, jotka vei emännälle. Sitten havautettiin paimenet, jotka vuoteellaan panivat jalkaansa -- tämän taian ansiosta eivät muka jalat tulleet kipeiksi kesällä -- ja sen perästä pukeutuivat. Vanhin paimenista otti romuhuoneesta jo syksyllä varustetun, juurineen maasta otetun pihlajaisen virven, väänsi sen oven suuruiseksi vempeleeksi ja pani sen läävän ovelle sisäpuolelle. Siihen sitten emäntä ripusti punaisella langalla kaksi kananmunaa ja niiden välille karhun hampaan oven yläkamanan kohdalle. Sitten paimenet menivät metsään, soittivat luikulla (torvella) ja löivät lepenää, jotta muka metsän pedot karkkoaisivat karjamailta. Lepenälauta oli noin puolen metrin pituinen kuusinen tahi haapainen lauta, jota kalkutettiin palikoilla.

Sillä aikaa kun lehmien rouhevesi varistui, otti isäntä huoneesta kerän tuohia, jotka saroitteli ja kääri käähkärölle (kiepille) ja vei rouhepataan hautumaan. Vähän aikaa haudottuaan hän vei tuohet tupaan ja teki niistä kellon kantimet kolmeen lehmän- ja yhteen lampaankelloon. Hevosenkellossa pidettiin nahkakannin.

Ennen kuin kellojen kantimet valmistuivat, otti emäntä jauhoja aitasta ja vei kotaan. Sitten pani hän jokaisen kellon puolilleen vettä ja sekoitti jauhoja sekaan sekä pani lehmistä otettuja karvoja lehmien, lampaista otettuja karvoja lammasten ja hevosten karvoja hevosen kelloon, sotki ne taikinaksi, leipoi pieniksi kaakkusiksi ja paistoi tuvan uunin leualla hiilitarhan keskessä. Kaakkujen jäähdyttyä emäntä antoi niistä osan lehmille ja lampaille. Isäntä antoi puolestaan kaakusta hevosille. Loput korjattiin talteen.

Noin puolenpäivän rinnassa puhdistettiin lehmien kellot ja kiinnitettiin kantimet niihin sekä vietiin läävään. Siellä kiersi emäntä vanhimman lehmän kellolla jokaisen lehmän kolme kertaa ympäri myötäpäivään ja lausui:

Kuules kellos, seuraa karjaas.

Sitten hän sitoi kellon vanhimman lehmän kaulaan, jota tehdessään hän lausui:

Kellon kaulahan sivallan, kuulun kellon lehmälleni. Kuulu kello, kaiu kello, kaiu karjamaan periltä kaiu kotikartanohon! Sä oot suurin lehmistäni, vanhin vasikaisistani: tuo sä karjani kotihin, kalkutellen kartanolle, saattele iltasavulle vielä päivän paistaessa, keski-illan kellertäissä. Tuo jonossa Jumalan karja, karja ehtoisan emännän.

Toisille lehmille kelloa kaulaan pannessa ei luettu kuin alkupuoli tästä luvusta. Jos milloin oli niin hyvä kesä Jyrkinä, että saattoi jo touonalkajaiset pitää, niin laskettiin lehmät ulos toisia temppuja tehden ja ajettiin ne metsään. Mutta jos Jyrkinä oli vielä lunta, laskettiin vain lehmät kartanolle, jossa emäntä kävi karjan ympäri kolme kertaa ja rukoili hiljaa itsekseen:

Kaitse kaunoinen Jumala, varjele vakainen Luoja: kaitse kaikista pahoista ja varjele vahingon tieltä, ettei karja katoaisi eikä tuskihin tulisi tänä suurena suvena, Herran hellänä kesänä! Kuin katsoit katoksen alla, niin katso kanervikossa. Kuin sä hoidit huonehessa, niin sä hoida hongikossa, hoida honkien seassa, hallitse havujen luona, ettei vammat vaivuttaisi eikä sorkka sorahtaisi, luvultansa pois tulisi, laadultansa lankeaisi. Saata karja kaunihiksi ja edistä emännän vilja hyvänsuovan mieltä myöten, pahansuovan paitsi mieltä. Anna rauha raavahille, sorkkasäärille sovinto, vasikoille mielivalta, paras valta paimenille. Hoida karja huonompainen, huonompainen, pienimpäinen, ettei tulis turmiolle eikä hätään häilähtyisi! Anna karjan korvet käydä pitkin Jumalan pihoa. Aja karjani kotihin, iloiten ison pihoille ennen päivän päättymistä, auringon alasmenoa!

Jos vain lehmät suinkin voivat päästä lumelta, niin ne ajettiin pellon päähän, jossa emäntä rukoili tässä kerrotun rukouksen, vaan muuten, niin kuin jo sanoin, kotikartanolla. Missään tapauksessa eivät lehmät Jyrkinä saaneet olla kauemmin ulkona kuin tunnin eli pari.

Muuten pidettiin Jyrin päivää jonkinlaisena pyhänä, syötiin parempaa ruokaa eikä tehty mitään raskaampaa työtä.

Niin pian kuin maa paljastui lumesta, mentiin kasken karsintaan. Vanhin mies joukosta iski tulta, viskasi palavan taulan kaskeen ja lausui:

Paloi ennen paljon maita, paljon maita, paljon soita pahana palokesänä, tulivuonna voimatonna: paloi Pohjola poloinen, paloi erä eteläinen, paloi itä, paloi länsi, paloi lounas sekä luode, paloi kivet, paloi paaet, paloi kaikki kalliotkin; palakoon tämäkin kaski, humahtakoon tääkin huhta, ettei jäisi viertämistä eikä kangen kiertämistä.

Muutamat lukivat tämän loitsun kaskea polttamaan käydessään.

Kasken karsiminen kävi siten, että alettiin kasken reunasta karsia, ensin tyvimmäiset ja siitä latvaan päin hakattiin kaikki oksat tarkoin poikki ja latva taitettiin viimeiseksi. Näin karsittiin jokainen suurempi puu, ainoastaan pienemmät puut, jotka eivät seipäiksi käyneet, jätettiin karsimatta. Kotoa lähdettiin kasken karsintaan murkinalta ja palattiin kun päivä oli alhaisissa puolipäiväisissä.

Kotoväki kun näki kasken karsijain tulevan, nokesi kätensä ken uunin huohulassa, ken padan kyljessä ja varustausi kasken karsijoita nokeamaan, jotta muka kaski paremmin palaisi; sillä mitä nokisemmiksi kasken karsijain kasvot saatiin, sen paremmin palaa kaski. Myös naapurin pojat, jotka tiesivät Niemelän tyttöjen olevan kasken karsinnassa, varustausivat heitä nokeamaan.

Vanhemmat kasken karsijat, varsinkin miehet, tulivat rehdisti porstuaan ja antoivat mielisuosiolla itsensä noeta, vaan nuoremmat naiset ja etenkin tytöt kemistelivät porstuaan tullessaan. Sen nähtyään pojat riensivät ulos tyttöjä nokeamaan. Tytöt karkuun juoksemaan, pojat paihattivat perässä. Vihdoin erkanivat tytöt toisistaan luullen näin paremmin säilyvänsä. Mutta pian päättivät pojat kuka ketäkin tyttöä ahdistaa. Kas siinä juostiin, naurettiin ja iukettiin ympäri kartanoa, huoneiden solasta (välistä) toisten huoneiden solaan, tanhualta pihalle, pihalta saunan luo ja taas takaisin tanhualle. Tätä iloa kesti siksi, kunnes jokainen poika sai määräämänsä tytön noetuksi. Välistä tapahtui niin, että tyttö juostessaan pääsi luikahtamaan tupaan ja niin säilyi nokeamatta, sillä tuvassa ei ollut enää lupa noeta.

Kun jonkun kasvot saatiin noetuksi, niin siinä oli vasta naurua ja kikatusta. Äsken niin punakat posket muuttuivat äkkiä aivan mustiksi, niin ettei usein koko kasvoissa ollut muuta valkeaa kuin hampaat ja silmävalkolaiset. Muutamia taas saatiin vähemmin noeta. Kun näin noettu tuli tupaan, niin kas siinä oli tupaväellä naurua ja riemua.

"Myö, myö", sanoivat lapsetkin ja osoittelivat noettuin mustia kasvoja tarkoittaen sillä, että noettu oli musta kuin mörkö.

Sitten kun kasken karsijat olivat peseytyneet ja vaatteensa muuttaneet, he söivät päivällisensä.

* * * * *

-- Nyt olisi nuotta tuotava riiheen, ja korjattava. Meidän pitäisi laittaa uusi siklaverkko, sanoi Mauno-setä eräänä päivänä.

-- Valjastakoot pojat hevosen, käy sinä toisissa taloissa ottamassa miehiä kerallesi ja tuokaa vain nuotta lavasta riiheen ja korjatkaa, mitä on korjaamista, käski isäntä, ja käsky toimitettiinkin pian.

Seuraavana päivänä kokoontuivat kaikki nuotanosakkaat nuottaa korjaamaan. Mauno-setä laittoi uuden nuottaköyden ja sorasimen sekä siklaverkon ja paulat. Mäkelän ukko loi uuden peukalusverkon. Lahtelan isäntä laittoi uuden särvysverkon, ja Perätalon olkarinta laitettiin kuntoon. Mattilan isäntä paikkasi rintaverkkonsa ja yläparvan. Uuden alaparvan toi Tinnon Martti ja uuden peräverkon laittoi Tinnon Lauri sekä korjasi tuurikan.

-- Olisi oikeastaan laitettava uusi lokka, vaan ei taida kellään olla tuohia ja männyn juuria, sanoi seppä.

-- Onhan tavaraa, sanoi Mauno-setä ja meni hakemaan.

Hänen mentyään sanoi seppä:

-- Pitävällä on pitkät kynnet, säästävällä sääret väärät, niin kuin Mauno-sedälläkin. Kas se mies varustaa kaikki tarpeet ajallansa.

Mauno-setä teki lautasen suurukaisen lokan tuohilevyistä, nitoi sen puunjuurilla kiinni ja pani paikoilleen yläpaulan yläparvaan.

-- Kun tässä on tuohia, niin tehdään uudet merkkilavukset, kun entiset näyttävät olevan jo huonoiksi käyneet, ehdotteli seppä ja niin laitettiin uusi tasausmerkki, keskimmäinen ja tarpiaislavus (tarpiainen).

Kun kuppi, jota kesäaikana nuottaa vetäessä pidettiin sorosimessa, oli pilalle kulunut, tehtiin sekin uusi. Myös kivekset alapaulassa ja lavukset yläpaulassa korjattiin ja uusittiin. Kokanhäntiäinen, joka niinikään oli kulunut, laitettiin uusi. Nuottasalko, uitinhanko, nostokoukku ja veturikokka sekä tarppasauva tarkastettiin ja korjattiin, missä oli korjaamista.

Kun nuotta oli reilassa, niin se vietiin jäälle, potkittiin sisään ja vedettiin ylös seuraavana päivänä. Jään heikkouden tähden ei ennätetty monta apajaa vetää, vaan nuotta täytyi korjata lavaan. Sitten kalamiehet tarkastivat nuottavenheet. Kokka (etukeula) täpättiin tappuroilla ja tohkoon (takaperään) laitettiin uusi rautainen hanka, jota myöten köyttä kuljetettiin nuottaa potkiessa ja vetäessä köysirattaalta järveen ja päinvastoin. Rataskorvat ja tullinkorvat korjattiin kuntoon, samaten airot, mela ja äyskäri (viskain).

Jäiden sulaessa tekivät ukko-Lauri ja Mauno-setä uusia merranrynkiä. Hienoista näreistä painettiin merranluokki ja perävanteet, jotka rynkävarpasilla yhdistettiin sillä tavoin, että luokkivanteisiin nidottiin puohtimista hienoilla männynjuurilla neljä leuanalusvarpasta, kaksi kuvevarpasta kummallekin puolelle, selkävarpanen yläpuolelle. Ne samat varpaset sidottiin perävanteeseen kiinni tuohilla ja varpasten päät sidottiin myös tuohilla yhteen huippuun. Luokki- ja perävanteen välille sidottiin myös muutamia tuohia poikinpuolin, sekä kahden keskimmäisen leuanalusvanteen välille ladottiin tuohista tallus eli kivitalla. Sitten vedettiin merranpäällys ryngän päälle; päällykseen kiinnitettiin nielu, jonka siimarihmat vedettiin kiinteästi perään (huippuun). Kalain eli nielus laitettiin vasemmalle puolelle leuan alle. Kalaimeen pistettiin muutama hieno havunoksa, joka silloin otettiin pois, kun kaloja merrasta päästettiin. Kun selkänuora saatiin paikoilleen, niin oli merta valmis.

Kun merrat oli saatu valmiiksi, kudottiin potkuihin (käsiverkkoihin) santelosilmät ja paulat kaksinkertaisesta rihmasta. Yläpaulaan kiinnitettiin tuohiset pullot ja alapaulaan kivekset. Myös laitettiin yläpaulan päähän kupasnuora ja kupas (puikkeri), ja sitten painettiin verkko mustaksi rautalepän kuorilla, noella, raudanhiellä ja ruosteella, jotka kaikki keitettiin suuressa padassa ja siilattiin; sitten vasta pantiin verkot pataan mustenemaan. Kun verkot mustuivat kylliksi, ne kuivattiin. Verkoilla pyydettiin kesällä kaloja.

Kun vielä mainitsen, että talvella vedetyt aitarikkopuut hakattiin haloiksi ja pinottiin kesällä poltettavaksi, niin olen kertonut talvitoimet loppuun.