Part 4

Miesten keskenään pakinoidessa hakivat naiset ryysyjä. Sitten mentiin pihalle ja kohta oli Kaurasen reen ympäristö aivan täynnä ihmisiä, etenkin naisia, joilla oli ryysytyyskät kainalossa. Kauranen mittasi ryysyt ja antoi tavaraa mitä vain kuka halusi ja hänellä sattui olemaan, Suuressa punaisessa puukirstussa säilytti kauppias hienoimmat rihkamatavaransa, vaan suuremmat tavarat niin kuin esim. vadit, kupit ym., jotka enemmän ottivat tilaa, olivat peräpuolella rekeä. Heti kun Kauranen aukaisi kirstunsa kannen, otti Niemelän Mikko savikukon ja alkoi sitä soittaa vinguttaa. Muutamat naiset koettelivat tinkiä kauppaa tehdessään, mutta Kauranen sanoi:

-- Ei tässä ole mitään tinkimistä. Kaikilla tavaroilla on määrätty hinta. Jokaiselle ryysynaulalle lasketaan hintaa yksi kopeekka. Kuinka monta naulaa on ryysyjä, niin monen kopeekan edestä minä annan tavaraa. Siinä ei ole mitään tinkimistä; vaihda kuin veitsiä, saneli saksa.

Siinä tehtiin kauppoja monenlaisia. Naiset enemmiten ostivat ryysyillä tarvitsemansa tavarat, vaan miehet maksoivat rahan ostoksistaan. Kun kaikki kaupanteko oli päättynyt, niin Kauranen matkusti toisiin taloihin.

* * * * *

-- Mikähän vahinko lienee meidän Antille tullut, kun hänen hevosensa juoksi kotiin eikä miestä näy missään, ilmoitti Mari-täti tultuansa ulkoa tupaan eräänä päivänä.

Tämän kuultuaan meni isäntä pihalle, jossa näki nuoren hevosen valjastettuna aisoihin, vaan rekeä ja Anttia ei näkynyt missään. Vähän ajan perästä tuli Antti kotiin läähättäen. Hän oli juossut niin kiivaasti hevosen perästä, ettei tahtonut henkeäkään tavata. Tupaan päästyään ja henkensä tavattuaan kertoi hän:

-- Kun minä ajoin lököttelin hiljakseen metsään puita hakemaan, niin Kukkuraismäen polvekkeessa tulivat karhunkuljettajat vastaan. Heitä ei hevonen enkä minä älynnyt, ennen kuin he olivat aivan edessä. Tästä säikähtyi hevonen niin, että heti syrväysi tiepuoleen, reki kaatui alassuin ja minä sirahdin reestä toituuvaalle (loitolle) tiepuoleen. Kun hevonen yhtäkkiä kääntyi ympäri ja nykäisi voimakkaasti alassuin olevaa rekeä, niin katketa rapsahtivat vanhat vitsaiset saverikot reestä ja hevonen juosta ponnisti minkä käpälästä lähti kotiin. Minulla ei muuta neuvoa ollut kuin juoksin perästä.

-- Olisithan sinä voinut tulla hiljempäänkin etkä juosta itseäsi näännyksiin, kun näit hevosen kotiin laukkaavan, virkkoi Antin äiti.

-- Niin kyllä olisin tehnytkin, jos hevonen olisi juossut tietä myöten, mutta kun minä näin hevosen jäälle päästyään laukkaavan kohtisuoraan kotiin, niin ajattelin jos eläinraukka hätäpäissään putkahtaa uhkuavantoon, jonka tiesin Kesselin lahdessa olevan, niin sen tähden minä niin kiivaasti riensin perästä, selitti Antti.

-- No Jumalan kiitos, kun ei tuosta sen suurempaa vaaraa tullut ja sinä Antti sekä hevonen olette terveenä päässeet kotiin, sanoi Mari-täti iloiten.

Vähän ajan perästä kuului Kermisen rannasta rummun pärinä. Niemelän molemmat isot koirat rupesivat haukkumaan ja menivät jäälle. Heitä seurasivat toistenkin talojen koirat. Pojat menivät porstuan rappusille katsomaan. Kohta erottivatkin heidän silmänsä, että tulijoina oli neljä miestä, jotka taluttivat kahta karhua. Koirat seurasivat loitompana karhuja haukkuen harjat siirassa. Niemelän rantaan tultua pärisivät rummut uudelleen. Niemelän pihalle päästyään seurue pysähtyi, yksi mies tuli tupaan ja sanoi:

-- Strastui repatta, hjyva paiva. A sapkos tulla tuppa ja anta karhu tanssi?

-- Jos eivät vain teidän karhunne mitään pahaa tee, niin tuokaa heitä tupaan, vastasi isäntä.

-- Ei paha teke, ei paha teke, olka huoljet, sanoi mies ja meni pihalle.

Kohta tuotiin karhut tupaan. Iso rautarengas oli lävistetty kumpaisenkin karhun ylähuulen läpi; renkaaseen oli kiinnitetty rautavitjat, joista miehet taluttivat karhuja. Toiset miehet kävelivät jäljestä. Jokaisella oli vahva rautapääsauva kädessä. Jos karhu alkoi käydä uppiniskaiseksi, niin lyötiin sauvoilla armotta jotta luut loikuivat.

Kun karhuja tuotiin tupaan, olivat talon kissat Mirri ja Marri pankon laidalla. Ne pelästyivät niin että karkasivat heti uunille. Siellä ne nostivat karvansa pystyyn, sylkäisivät ja alkoivat murista hännät purhallaan. Lapset parkaisivat pelästyksissään ja puristivat äiteinsä kaulaan kätensä. Vaikka heille oli jo edeltä käsin selitetty, että karhut tuodaan tupaan, ja näytettykin ikkunasta karhuja, kun ne olivat pihalla, niin yhtä kaikki säpsähtivät lapset karhujen tupaan tullessa.

Tupaan päästyään karhut kävivät lattialle loikomaan. Ne näyttivät olevan väsyksissä.

-- Anta hjuva isente kaks ljeba karhul, pyysi vanhin karhunkuljettaja.

Isäntä käski Matin tuomaan tupasesta kaksi leipää, jotka annettiin karhuille. Syödessään karhut murisivat. Sillä aikaa kun karhut söivät, kokoontui Niemelän suureen tupaan kyläläisiä katsomaan karhujen tanssia. He ihmetellen katselivat karhujen paksuja jäntereitä ja suuria torahampaita sekä kertoivat monta juttua tuosta merkillisestä pedosta, jolla on yhden miehen mieli ja yhdeksän miehen voima.

-- On isente viinuska antat kaks vaterkka, pyysi karhusaksa.

-- Onhan viinaa, sanoi isäntä ja haki viinaa.

Yleisö luuli, että karhuille annetaan viinaa, mutta miehet pistelivätkin itse viinan suuhunsa ja alkoivat sitten komentaa karhuja, jotka näyttivät olevan aivan haluttomat tanssimaan. Eräs miehistä jo lyödä lojautti karhua sauvalla, mutta isäntä kielsi sen ja sanoi:

-- Te ette saa minun talossani käydä rääkkäämään viattomia luontokappaleita. Jos eivät ne lyömättä tanssi, niin menkää matkaanne.

-- Stostielait, sanoi ryssä ja kävi penkille istumaan.

-- Antakaa karhuille viinaa, niin kyllä ne tanssivat että töppöset löyhkää, neuvoi seppä.

-- Anta isente vjel kaksi vaterkka viinuska, kul mine maksa, pyysi karhunkuljettaja.

Isäntä toi vielä lisää viinaa, jonka ryssä kaatoi kahteen kuppiin, joita näytti karhuille ja sanoi:

-- On smirno, viinuska vuipit.

Kohta olivat karhut pystyssä kahdella jalalla. Ryssä antoi ensin vanhemmalle, sitten nuoremmalle karhulle kupin kumpaisellekin etukäpäliin. Pian karhut loikkasivat viinan suuhunsa. Ryssä otti tyhjät kupit pois, antoi karhuille sauvan kumpaisellekin käpäliin ja sanoi:

-- Ikrait.

Heti alkoivat toiset kaksi miestä lyödä rumpua ja karhut rupesivat tanssimaan. Väki siirtyi ympäri tupaa jättäen piirin keskelle. Karhut kävelivät kahdella jalalla ja pitivät etukäpälissään sauvaa, tuon tuostakin ne lytkäyttivät ruumistaan ja mörisivät. Näin ne kulkivat ympäri piiriä pari kolme kertaa ja sillä oli tanssi suoritettu. Rahvas nauroi ja osoitti sillä tavoin mieltymystään. Sitten lakkasivat rummut soimasta ja komentaja sanoi ensin venäjäksi ja sitten suomeksi:

-- Kui piika maka?

Heti kävivät karhut pitkälleen lattialle ja ojensivat koipensa suoriksi. Sen jälkeen taas komentaja sanoi kahdella kielellä:

-- Kui poika hernettä varasta?

Nyt kävivät karhut polvilleen ja mennä hiipivät hiljaa eteenpäin. Sen jälkeen komentaja huusi taas:

-- Kui maatuska kirkko mene? ja antoi sauvat karhuille.

Karhut kävivät sauvojen nojassa ja liikata lynkkäsivät. Sitten komentaja sanoi taas venäjäksi ja suomeksi:

-- Kui pjäätä kivistä?

Karhut rupesivat pitelemään päätään etukäpälillään ja murisivat.

Kun nämä temput oli tehty, niin antoivat ryssät hatun kumpasellekin karhulle etukäpäliin ja sanoivat:

-- Tenki pirat.

Hatut saatuaan kävelivät karhut kahdella jalalla ympäri tupaa pitäen hattuja etukäpäläinsä välissä. Kuka viskasi rahaa hattuun, sille karhut kumarsivat, vaan kuka ei rahaa antanut, niin sille ne vihaisesti murisivat. Kun ei enää kenkään rahaa antanut, karhut veivät hatut isännälleen, joka otti rahat hatusta ja luki ne. Saaduilla rahoilla maksoi ryssä isännälle viinan, vaan leivistä ei isäntä rahaa ottanut. Loput rahat korjasi ryssä kukkaroonsa. Sitten hän sanoi:

-- On kuka tahtot väkkarttu vettät karhu kans?

-- Uskaltaakohan siihen käydä väkikartun vetoon, jos karhu tekee mitä pahaa? kysyi seppä.

-- Ei karhu teket pahho, minä on takko, vastasi ryssä.

Pian ilmestyi kaksi nuorta miestä väkikartun vetoon. He toivat vahvan kartikan ja laudan. Ryssän käskystä kävi vanhempi karhu toiselle ja miehet toiselle puolelle lautaa, kumpaistenkin jalat olivat laudassa kiinni. Karhu otti etukäpälillään kiinni kartikan keskeltä ja miehet pitivät käsillään toinen toisesta ja toinen toisesta kartikan päästä.

-- Valmis, sanoi ryssä.

Miehet koettelivat vetää väkikarttua puoleensa minkä jaksoivat, mutta karhu piti voimakkaasti kiinni ja niin pysyi karttu paikoillaan. Vihdoin kun karhu tunsi, että miehet olivat panneet kaiken voimansa liikkeelle, se nykäisi yhtäkkiä väkikarttua niin voimakkaasti, että miehet kohousivat ylös istualtaan ja tulla heilahtivat yli laudan karhun puolelle suin päin lattialle. Tämä näytti huvittavan karhua ja se mörisi hyvillä mielin. Rahvasta nauratti tämä tapaus. Noloina nousivat miehet lattialta, eikä mieli enää tehnyt toista kertaa voimia koettamaan karhun kanssa, vaikka heitä siihen kehotettiin.

-- Kyllä olet väkevä, vaikka hölmö sinä sentään olet, kertoi kylän seppä. Tästä tulee jo parikymmentä vuotta aikaa, kun minä toisten poikain keralla olin salossa hevosia paimenessa. Eräänä kuumana yönä kuulimme hirmuisen kiljunnan ja rähinän Metsomäen puolelta. Me riensimme sinne ja näimme, kuinka suuri parvi hukkia ahdisteli karhua, mutta eivät susiparat uskaltaneet käydä karhun kimppuun, vaikka heitä oli paljon. Vihdoin löysi karhu halkopinon, kiipesi sen päälle, otti sylillisen halkoja pinosta ja viskata roppasi ne susien päälle. Sudet siirtyivät edemmäksi, vaan lähenivät uudestaan ja koettelivat saada karhua alas pinon päältä. Karhu uudisti entisen temppunsa, ja usea hukka sai kyllä aika kolahduksen, niin että oikein vokisi, mutta siitä huolimatta eivät sudet vain karhua jättäneet rauhaan. Me kyllä koettelimme huutaa, vaan ei se näyttänyt mitään vaikuttavan petojen tappeluun. Vihdoin kun halot olivat pinosta loppuneet, sudet karkasivat vihan vimmassa kontion kimppuun. Vähän aikaa kesti kauhea meteli, mutta hukat vihdoin voittivat karhun ja söivät sen suuhunsa. Me kun olimme aivan aseettomat, emme voineet mitään tehdä, vaan palasimme hevosten luo, jonne luulimme pitkähäntien tulevan, mutta onneksi ne suuntasivat matkansa toisaanne päin ja niin pääsimme heistä rauhaan. Tämä tapaus pelotti meitä niin kovin, ettemme uskaltaneet nukkua koko yössä.

Karhunkuljettajat menivät matkaansa ja miehet kertoilivat monta tarinaa karhun urotöistä, joita halulla kuunneltiin. Ukko-Lauri kertoi postissa ollessaan kuulleensa että karhu oli eräässä paikassa pelastanut talonväen rosvojen käsistä. Asia oli ollut seuraava:

-- Karhunkuljettajat olivat kerran tulleet erääsen yksinäiseen taloon illalla ja pyytäneet yösijaa, joka heille annettiin. He veivät karhun olkilatoon yöksi ja itse kävivät tupaan makaamaan. Mutta yöllä tuli taloon kolme rosvoa ja alkoi siinä elämöidä vaatien talosta rahaa, muuten he uhkasivat tappaa joka ainoan hengen. Miehiä ei sattunut talossa olemaan kotona kuin vanha ukko, joka hädissään koetteli hakea rahakirstun avainta, mutta ei sitä niin pian tavannut. Rosvoilla oli ollut hirmuiset aseet. Kun karhunkuljettajat havaitsivat vaaran, meni toinen heistä ulos ja toi karhun tupaan käskien sen runtelemaan rosvoja. Yhdellä iskulla löi karhu erään rosvon kuoliaaksi ja toiset pötkivät pakoon, ja niin pelastui talonväki ja heidän omaisuutensa rosvojen kynsistä.

-- Olkoonpa niinkin, että karhunkuljetuksesta on joskus ollut jotain hyötyäkin, mutta kyllä niistä on enemmän vahinkoa, sanoi Antti. Kuinka monta hevosta ja ihmistä karhut ovatkaan säikäyttäneet! Törmälän Yrjökin toissa talvena pelästyi niin kovin karhua, että tuli heikkomieliseksi, eikä miesparka taida ikänä tulla aivan terveeksi. Ja mikä rääkkäys se onkaan karhuille, kun niitä kuljetellaan kaiken talvea, pidetään vähällä ruualla ja lyödään armottomasti. Lahtelan Paavo kertoi, kuinka viime talvena kuljettajat löivät karhua Kuunjoen kohdalla niin armottomasti, että karhuraukka oikein tuli liikkaavaksi. Saisi armollinen esivalta aivan kieltää koko karhujen kuljettamisen. Välistä tunnottomat ihmiset riuhtovat ja tempaavat vitjoista, niin että karhun huulet ovat aivan verisinä. Tunnollista ihmistä oikein säälittää nähdessä tuollaista rääkkäystä. Tähän esitykseen myöntyivät kaikki ja sillä tuumin meni kukin kotiinsa.

* * * * *

Eräänä päivänä tuli Niemelään harjaukko raskas nahkainen laukku selässä ja keppi kädessä. Hyvän päivän tehtyään hän istahti penkille ja heitti laukkunsa olaltaan.

-- A mitä osta emanta, mitä osta isanta ja mitä osta muu pere? Kaikk on hjuva ja huuvista. Etsika vanha harju, etsika harjaksi, etsika sika ja lehmä rakko, pyysi harjalainen.

-- Mistä Petruska matkustaa? kysyi Mauno-setä.

-- A taall kävele umpari kulla, a mitta ei kuulu, vastasi harjalainen.

Mikko toi suuren puhalletun sianrakon, jonka harjamies leikkasi pussiksi, pyysi sitten emännältä kaurajauhoja, joita pani rakon sisään ja alkoi hieroa rakkoa. Sen pehmeäksi saatuaan hän puhdisti pois kaurajauhot, jotka antoi emännälle. Rakkoon hän pani omia tavaroitaan. Rakosta hän antoi Mikolle pari vaskisormusta.

Mari-täti toi vanhan pellavaharjan, josta sai vaskisen kamman. Petruska kolisteli vasaralla pihkat pois harjasta ja pisti sen sitten konttiinsa.

Talon tytöt toivat myös harjaksia ja ottivat helmiä ja kultanuppisia neuloja. Ukko-Lauri osti itselleen niinikään harjaksilla vaskisen korvalusikan. Emäntä osti elohopeaa ja haisupihkaa. Isäntä osti vanhaa miestä (arsenikkia) ja Antti osti ketunmyrkkyä.

-- Mistäs Petruska on kotoisin? kysyi Yrjö.

-- Venäjältä olen Kaspskoi kupernista, johon Vuiburista tullo tuhat virsta, vastasi Petruska.

Sitten harjamies pyysi ja sai ruokaa, josta hän antoi emännälle suuren parsineulan ja vähäsen kamferttia. Kun ei enää mitään kauppaa tullut, harjalainen läksi matkaansa.

Talven pitkään kulkee konttikauppiaita tai laukkuryssiä kylästä kylään ja talosta taloon. Heillä on kaupattavana monenlaisia huiveja, nauhoja, terttuja, hienoa pumpulivaatetta, pumpulilankaa, rihmaa ym. Tavallisesti nämä ovat tehneet kauppoja puhtaalla rahalla, mutta ovatpa he rahan asemesta ottaneet sukkia, kintaita, lapasia, metsäeläinten nahkoja sekä hopeakaluja niin kuin solkia, rekkoja, sormuksia ym. Nämä ovat olleet ne, jotka ovat kansalliskoristeet ja arvokkaimmat esineet Suomesta kuljettaneet ikuiseen unholaan antaen sijaan arvotonta rojua.

* * * * *

Ennen joulua oli suoritettava kaikki kappamiehet. Rovastille ja kappalaiselle vietiin heidän saatavansa kotiin, mutta toiset kappamiehet ajelivat ympäri pitäjää saataviaan kokoilemassa. Ensin kävi seppä. Hän tuli jo lauantai-iltana sepänpäiville, viipyi yli pyhän ja vasta maanantaina hän meni pois. Hänelle annettiin aprakaksi (palkaksi) seitsemän kappaa, puoleksi rukiita ja puoleksi ohria, kutakin aatraa kohden. Kun Niemelässä oli viisi kyntöaatraa tai oikeastaan viisi työhön kykenevää hevosta, niin seppä sai palkakseen yhden tynnyrin ja viisi kappaa sekä kapan papuja, kuvon olkia, pari lammaskäpälää, viisikon liinaa ja villoja.

Sitten tuli kanttori saatavilleen. Hänelle olisi tullut kolme kappaa ohria ja kauroja, mutta Niemelän isäntä mittasi kolme kappaa rukiita ja antoi vielä olkikuvon. Emäntä antoi liinoja viisikon. Voin ja villat oli kanttori samaten kuin koulumestarikin jo saanut kesällä.

Koulumestarille olisi tullut vain kappa rukiita, mutta Niemelän isäntä antoi kolme kappaa.

Jahtivoudille olisi tullut kappa rukiita numerolta, mutta kun hän kävi joka talossa, niin hän sai kapan kustakin. Samoin sai siltavoutikin, vaikka ei hänellekään olisi ollut tulevaa kuin kappa rukiita numerolta.

Suntion saatava oli puoli kappaa talolta, mutta koko kappa hänellekin annettiin sekä vielä viisikko liinaa kellon nauhaksi.

Haudankaivaja, joka piti pitäjäntuvan lämpimänä ja puhtaana, oli saapa siitä toimestaan kapan rukiita numerolta, vaan hänellekin annettiin kappa talosta, ja haudan kaivamisesta maksettiin erittäin: kappa rukiita kesällä ja kaksi kappaa talvella, joka oli asianomaisten kuolinpesäin suoritettava.

Lautamiehen varsinainen palkka teki myöskin kapan rukiita numerolta, mutta hänellekin annettiin kappa talosta. Tällä tavoin karttui näille pikkuvirkamiehille monenvertaisesti tuloja yli heidän laillisten saataviensa.

Myös tuli talollisten suorittaa laamannin kapat, tuomarin kapat sekä käräjän hyyrykapat.

Kaikki nämä kappamiehet suoritettuaan sanoi Niemelän isäntä:

-- Jos kaikki ne saamamiehet, joille talonpoika saapi maksaa, olisivat yhtaikaa aidalla, kun maamies siemenensä maahan kylvää, niin ei moni uskaltaisi kylvää ollenkaan, vaan pelästyksissään jättäisi koko toimen tekemättä, kun hänen vaivansa näöstä niin monta malkkimahaa osansa ottaa, joten kylväjälle monesti ei jää kuin pienin osa.

Pyhän vietto

Sisältö: Lauantaivalmistukset. Saunan kylpeminen. Kirkkoon lähtö. Kirkkoon meno. Kirkossa olo. Kotiin tulo. Iltapuoli.

Edellisissä luvuissa kerrotut tapaukset olivat joulun edellä syystalvella toimitetut. Kun joulun vietosta olemme jo ennen kirjoittaneet, niin harpataan ne yli ja siirrytään joulunjälkeisiin toimiin.

Siunatun ja kalliin joulujuhlan kuluttua on pitkä sininen talven selkä edessä, jolloin elämä maalla on ikävän yksitoikkoista. Ainoastaan sunnuntai- ja juhlapäivät virkistävät ihmisten mieliä ja antavat uusia voimia nousevan viikon toimille, jotka pääasiallisesti ovat samat kuin tämänkin viikon tehtävät. Sen tähdenpä sunnuntaita ikävällä odotetaankin ja jo lauantaina varustetaan mitä pyhänä tarvitaan.

Lauantaina tuvan lämpöön aikana korjasivat Niemelän naiset rukkinsa (vokkinsa) tuvasta eteiseen. Talon tyttäret ynnä nuoremmat naiset pesivät varilla vedellä ja hankasivat tuohiviholla talon puuastiat, pöydät, penkit, tuolit ja rahit sekä ikkunat pihtipielineen. Emännät leipoivat ja paistoivat ohraisia pyhäksi. Potaatit kuorittiin ja pantiin savivateihin lihan kanssa paistumaan uuniin sunnuntaimurkinaksi. Ukkomiehet varustivat halot ja kiskoivat päreet pyhän tarpeiksi. Poikamiehet toivat heiniä kotiin pyhän varalle.

Päivällisen jälkeen oltiin tupatöissä. Miehet paikkailivat ja tervailivat sekä omansa että naisten kengät. Pojat hakkasivat ukkomiehille tupakat. Naiset varustelivat miehilleen ja lapsilleen pyhävaatteita, rikkinäiset paikattiin ja kaikki vaatteet silitettiin kaulaamalla. Pienten lasten rievut pestiin ja kuivattiin tuvan nurkkaorsilla. Vanhemmat naiset korjailivat ja varustelivat pyhävaatteitaan. Mari-tätikin paikkasi tuohitohvelinsa, jonka tehtyään hän viskasi ne penkin alle ja sanoi:

-- Jos eivät liene kauniit, ovathan ne kumminkin vahvat; välttäväthän ne jalan alle käydessä, pöydän alle syödessä.

-- Sauna jo kohta joutuu; jos tahdotaan ennen kylpemistä syödä, niin sen pitää tapahtua pian, sanoi Kaisa saunasta tupaan tultuaan.

Huttuvadit olivat jo pöydällä odottamassa ja voikin oli pesään pantuna sekä pieni puukuppinen käännetty pesän päälle alassuin, ettei voi pesässä jäähtyisi ja hyytyisi. Emännän kehotuksesta toivat nuoremmat naiset maitoharmaata kapoilla ja niin kävi perhe syömään ottaen itsekukin oman lusikkansa lusikkakorista. Pöytään istuttiin tavallisessa järjestyksessä.

Illallisen syötyään menivät ensin poikamiehet ja sitten vanhemmat miehet saunaan. Pojat ensin kylpeä ropsivat, tulivat alas ja kävivät saunan penkille istumaan ja keski-ikäiset miehet menivät lautasille kylpemään. Sillä aikaa kun vanhemmat miehet kylpivät, pesivät tytöt poikien päät selvitetyllä lipeällä ja omatekoisella saippualla. Kun vanhemmat miehet kylpivät kauemmin, pojilla oli aikaa yhtä ja toista tarinoida.

-- Kas Antti kun sinun ihoosi on tarttunut vastanlehtiä, kylläpäs sinä olet kylpeä vatkannut aika lailla, virkkoi Matti.

Antti poimi iholtaan vastanlehdet, viskasi ne lattialle ja sanoi:

-- Tuonne minä heidät laitan. En suinkaan minä rupea vastanlehdistä syntejäni lukemaan, niin kuin meidän ukot tekevät. Minua oikein viime kesänä nauratti, kun meidän ukko-Lauri saunasta tultuaan istui huoneen rappusilla, noppoi vastanlehtiä pinnaltaan ja luki niissä olevat reiät sanoen niistä saavansa tietää, kuinka monta syntiä hän oli sinä päivänä tehnyt.

Miesten tultua lautasilta alas tytöt pesivät heidänkin päänsä. Pojat menivät lautasille ja pesivät siellä itsensä. Sitten he juosta kipaisivat paljain jaloin tupaan, niin kuin olivat tulleetkin. Sitten tulivat ukkomiehet saunaan ja lukivat hiljaa saunatervehdyksensä.

Kun keski-ikäisten miesten päät oli pesty, niin hekin menivät lautasille pesemään, jonka tehtyään he menivät tupaan. Vanhain miesten päät kävivät tytöt pesemässä lautasilla. Ukkomiehet puolestaan pesivät poikainsa pienet pojat, jotka he olivat sylissään saunaan kantaneet. Kun lapset oli pesty ja kylvetetty, ottivat tytöt heidät alas, panivat puhtaat paidat lasten ylle ja antoivat ukkomiehille löylyä mikäli he tarvitsivat. Ukot kyllin kylvettyään panivat paidat päällensä, tuohitohvelit jalkaansa, ottivat kylvettämänsä pojat käsivarrelleen ja läksivät astumaan tupaan. Tiellä käydessään he lukivat "Isä meidän", jonka pienokaiset kertoivat sanasta sanaan ukkojen perästä. Tupaan tultua olivat hivukset jäässä.

Kun miehet olivat saunasta tupaan palanneet, tulivat naiset saunaan. Vanhimmat naiset tulivat ensin. He pesivät ja kylvettivät miniäntensä tyttäret, joille sitten äidit panivat puhtaat vaatteet ylle. Äidit veivät lapset sitten tupaan. Vanhat vaimot tervehtivät saunaan tultuaan ja loitsivat lautasille päästyänsä. Heidänkin päänsä pestiin lipeällä ja maasaippualla. Vanhain naisten saunasta päästyä kylpivät nuoremmat vaimot ja viimeiseksi tytöt.

Kylpeissään sanoi Helka-ämmän miniä Elli:

-- Voi hirmuista kauhistusta! Minunkin anoppini aikoo mennä rippikirkkoon huomenna ja tänä iltana noin taikuutta harjoittaa, niin kuin te kuulitte ja näitte. Ja mikä vielä enemmän kauhistuttaa on se ettei hän raukka pidä ehkä edes sitä syntinäkään. Ajattelin jo ruveta hänelle sitä muistuttamaan, vaan eihän siitä olisi muuta tullut kuin pahennusta. Kylläpäs meidän ukko koismaa muita koreudesta ynnä muista paheista, mutta eipäs ämmäänsä sanallakaan nuhtele velhoudesta.

Tupaan päästyään kampasivat naiset ensin lastensa, sitten omat päänsä. Miehet myös kampailivat poikiensa ja omat päänsä. Sitten tytöt laittoivat vuoteet vanhuksille sänkyyn, vaan pojille tehtiin lisuista tilat lattialle. Nyt kun kaikki lauantaitoimet oli tehty, käytiin levolle odottamaan sunnuntain tuloa.

Sunnuntaiaamuna ei noustu niin varhain kuin arkioina. Kukko räpsytteli siipiään ja huusi jo kolmannen kerran "kukko kiekuu", kun Helka-ämmä nousi, puhui tulen liedestä, sytytti päreen palamaan ja alkoi lukea suuresta virsikirjasta ripistä ja Herran ehtoollisesta. Mari-täti nousi myöskin ja rupesi lukemaan "Huutavan ääntä".

Sen perästä nousivat vanhemmat miehet ja vihdoin koko perhe. Aamurukousten jälkeen alkoivat kirkkomiehet tuoda kirkkovaatteitaan tupaan lämpiämään. Sitten käytiin suurukselle, johon kaikki muut ottivat osaa, mutta ukko-Lauri ja hänen vaimonsa Helka-ämmä eivät syöneet, kun he olivat rippikirkkoon menossa.

Ukko-Lauri tiedusteli isännältä ynnä muilta miehiltä, olisiko kenellä vaihtaa kopeekan rahoja pienemmiksi, jotta saisi panna kirkonkukkaroon. Kun ei oman talon miehillä ollut niin pieniä rahoja, niin ukko-Lauri laittoi poikansa toiseen taloon rahaa vaihtamaan, josta tämä saikin neljänneskopeekkoja. Mauno-setä moitti ukko-Laurin tarkkuutta, kun ei raatsi koko kopeekoita panna kirkonkukkaroon, mutta ukko-Lauri vastasi:

-- Jos minä kumpaiseenkin kukkaroon panisin kopeekan ja vaimoni tekisi samoin, niin menisi jo neljä kopeekkaa, mutta nyt se suoriaa kopeekalla koko asia.

-- Viepikö mummo minut kirkkoon? kysyi pieni Elli Helka-ämmältä.

-- Jos mummon tyttö lienet, niin viepihän mummo piiansa kirkkoon, vastasi mummo. Käyhän äidiltäsi kysymässä, laskeeko hän sinua kirkkoon.

-- Olen minä mummon tyttö, olen, huusi pieni Elli mennessään ja juoksi äitinsä luokse ja sanoi:

-- Laskeeko äiti minua kirkkoon? Mummo lupasi viedä.

-- Enhän minä lastani kieltäisi kirkkoon menemästä, jos et vain paleltuisi, vastasi äiti.