Part 1

KUVAELMIA ITÄ-SUOMALAISTEN VANHOISTA TAVOISTA 4: TALVITOIMET

Kirj.

Johannes Häyhä

Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1893.

SISÄLLYS:

Syystoimet Puhteet Mustalaiset Lääninmiehet Pyhän vietto Laskiaisen aika Pääsiäisen aika Kevättyöt

Syystoimet

Sisältö: Liinan loukuttaminen, harjaaminen ja häklääminen. Härän teurastaminen. Harakan pyynti. Nikko. Lammasten ja sikojen teurastaminen. Hamarakalat. Kuoleman ennustus lumen tulosta. Tarvepuut.

Vanhan kekrin (pyhäinmiestenpäivän) perästä ottivat Niemelän naiset liinaroivaat pellon aidalta ja ahtoivat ne riihen parsille. Ukko-Lauri lämmitti riihen aamupuolella vienommasti, ettei äkkinäinen varistuminen olisi liinoja polttanut, ja sitten iltapuolella vahvemmasti, jotta liinat kuivivat seuraavaksi aamuksi loukutettaviksi. Naiset ja nuoremmat miehet kantoivat jo illalla loukut ja lipsut romuhuoneesta riiheen.

Aamulla sangen varhain kukon ensi kerran laulaessa pukivat nuoremmat naiset ja miehet riihikot yllensä ja menivät riiheen liinoja loukuttamaan. Riitta otti uunin päältä suuren joukon päreitä, joita poltettiin riihen uunilla olevassa pihdissä. Talon emäntä, Mari-täti, Helka-ämmä, ukko-Lauri ja Mauno-setä jäivät ainoastaan tupaan toimittelemaan muita talon askareita.

Riiheen tultuaan miehet laskivat alas pari parrellista liinoja, jotka naiset jakoivat pioille (pivoille), joita miehet alkoivat loukutella ensin tyvi- ja sitten latvapuolelta. Sikäli kuin miehet saivat loukuttaneeksi luut irti liinakuiduista, sikäli naiset lipsuivat pioihin jääneet päistäreet ja panivat piot viisikolle: viisi pioa yhdelle punokselle. Kun kymmenen viisikkoa oli saatu loukutetuksi ja lipsutuksi, ne pantiin nipulle ja jokainen nippu sidottiin liinapiolla kiinni ja pantiin riihen ovensuun nurkkaan. Kukon kolmannen kerran laulaessa, kun päivänsalo alkoi tuntua, veivät emännät loukuttajille suuruspalaa. Toisten suurustellessa keräilivät emännät loukkujen ja lipsujen alta sinne pudonneet liinakuidut ja järjestelivät kuituja pioiksi. Suuruksen perästä jatkettiin työtä siksi kunnes kaikki tuli tehdyksi. Sitten naiset korjasivat liinaniput huoneeseen ja miehet kantoivat päistäreet pellolle, jossa ne päivän tultua poltettiin. Päivällä korjattiin loukut ja lipsut romuhuoneeseen.

Riihestä päästyään pesivät loukuttajat kätensä ja kasvonsa, pukivat tavalliset arkivaatteet päällensä, söivät murkinan ja kävivät makaamaan. Iltapuolella päivää he ryhtyivät muihin askareihin, ja illalla lämmitettiin ja kylvettiin sauna.

Joulun välisinä arkipäivinä vietiin liinat uudestaan riiheen häklättäviksi ja harjattaviksi. -- Häklä oli noin 20 tuuman pituinen ja 6 tuuman levyinen lauta, jonka molemmat päät olivat pyöreät, vaan keskikohta oli kapea. Pyöreissä päissä oli noin 4 tuuman pituiset rautalankapiikit joiden päät olivat terävät. Toisessa päässä oli piikkejä harvemmassa ja toisessa tiheämmästi. -- Naiset sitoivat harjoonuorat riihen ahinlauta-alaisiin orsiin riippumaan, ja nuoran päässä olevaan silmukkaan sidottiin liinapio toisesta päästä kiinni. Sitten alettiin rautapiisellä harjalla latvistella liinoja. Se on: harjattiin pion latva ja siitä saadut lepeet käärittiin kuontaloksi. Kun toinen pää liinapiosta oli latvisteltu, käännettiin nuorassa kiinni oleva pää latvisteltavaksi. Latvistekuontaloista kehrättiin ja kudottiin säkki- ja elohurstikangasta.

Kun kaikki liinat oli ensin latvisteltu, niin sitten ne ruohinnettiin. Piot sidottiin uudestaan nuoraan ja harjattiin toistamiseen harjallisista tehdyillä harjoilla, ensin toinen ja sitten toinen pää. Siitä saadut lepeet tehtiin kuontalolle; sitä kutsuttiin ruohinkuontaloksi. Ruohinkuontaloista kehrättiin ja kudottiin ruohtimista, so. rohtimia, josta tehtiin housuja, torppasäkkejä, naisten paidanalaisia ym. Jäljelle jääneitä kuituja liinapiossa kutsuttiin aivinaksi. Aivinapiot suollettiin, so. otettiin kuidut erikseen, joka tapahtui siten, että oikealla kädellä otettiin pion päästä kiinni ja vasemmalla kädellä vedettiin piosta latvimmaisemmat kuidut suoltajan syliin. Kun pio oli suollettu, käärittiin se kuontalolle, josta kehrättiin ja kudottiin liinanaivinaa. Siitä tehtiin paitoja, ylisiä, hienompia hursteja ym.

Häklääminen kävi siten, että tupasesta otettiin vanha pöytärahi, johon häklä naulattiin keskikohdalta kiinni. Latvisteleminen toimitettiin häklän harvemmalla puolella siten, että ensin toinen ja sitten toinen liinapion pää vedettiin häkläpiiden lävitse. Häklään jääneet lepeet otettiin käsillä pois ja käärittiin kuontalolle. Samalla tavalla liinat ruohinnettiin häklän tiheämmässä päässä. Sekä harjatessa että häklätessä istuivat naiset riihi- eli saarajakuilla, jotka oli tehty aatran vanhoista saarapuista, joihin oli pantu kolme koivuista, liehkoa (kaarevaa) jalkaa.

Kun kaikki liinat oli saatu kuontalolle, korjattiin kuontalot huoneisiin ja talvella kehrättiin ja kudottiin kankaiksi.

Eräänä aamuna meni Niemelän isäntä läävään emäntänsä kanssa katsomaan, olisiko iso härkä jo kylliksi lihava ottaa tupaan eli teurastaa. Tultuaan tupaan hän sanoi:

-- Kun ilmat alkavat jo kylmetä, ettei lihojen pilaantumisesta ole pelkoa, ja meidän härkä näyttää myös olevan kylliksi lihava, niin olen minä tuumannut sen tänä päivänä ottaa tupaan. Siksi ajaksi menkööt naiset ja lapset joko riiheen tahi toisiin taloihin, etteivät pelästy. Ukko-Lauri, Yrjö, Mauno-setä ja Antti tulkoot minun avukseni. Yrjö varustakoon tarpeelliset nuorat ja Antti hiokoon minun suuren kirveeni teräväksi.

Sen kuultuaan läksivät naiset, lapset ja pojat ulos tuvasta ja teurastajat varustivat tarpeelliset kapineet. Sitten he menivät läävään (navettaan), jossa isäntä sitoi härälle nuoran päähän tavallisin tempuin, päästi härän kytkyestä ja alkoi taluttaa sitä tupaan; toiset miehet seurasivat perässä uhittaen härkää menemään. Tuvan rappusia noustessa härkä teki vastarintaa, mutta meni yhtäkaikki viimein, kun sitä vitsalla häristettiin. Tupaan päästyä sidottiin nuora härän vasempaan takajalkaan, jonka jälkeen isäntä otti kirveen tuvan ovenpielestä, antoi sarvinuoran Antille ja jalkanuoran Yrjölle. Sitten isäntä iski härkää kirveen terällä niskaan kaikesta voimastaan ja sanoi:

Itse isken härkäjäni, vanhan vaivani näköä.

Heti kirveellä lyötyä puhalsi veri härän niskasta. Samassa nykäisi Yrjö jalkanuorasta ja härkä kaatua romahti tuvan lattialle. Heti härän kaaduttua sitoi Mauno-setä härän turvan kiinni hienolla nuoralla ja piti päätä pystyssä, jotta veri paremmin vuotaisi.

Heti kun härkä oli läävästä ulos talutettu, otti ukko-Lauri härän koivuvitsasta tehdyn peräkkeen, vei sen kujalle, viskasi mennessään metsään päin ja loitsi:

Kekri karjan suojelija, lauman kaiken kaitselija! Siunaos sata sijahan, tuota tuhat sarvipäätä tämän peräkkeen perästä, meidän läävän lämpimähän, josta yksi otettihin, talutettihin tupahan eineheksi ihmisille, suuren joukon suurukseksi.

Sen tehtyään ukko-Lauri juoksi tupaan, jossa hän otti siltaluukun auki ja johdatti härästä juoksevan veren ensin pieneen puukuppiin, jonka täyteen saatuaan antoi veren juosta vapaasti sillan alle, vei verikupin tanhualle kasvavan kuusen luo, kaasi kupista veren kuusen juurille ja rukoili:

Anna vastakin Jumala, anna karjan kaunistua näillä pienillä pihoilla, tämän talon tanhuvilla. Kasvata karjasta ruoka, saata pellosta samaten runsas kasvu kaikenlainen ihmisille eineheksi. Anna onni, suo menestys pensovalle pellolleni, kasvavalle karjalleni!

Penso pelto, kasva karja tämän kuusen kuuluvilla, tämän hongan huojuvilla, tienoilla tämän närehen. Älköön kateen kierosilmä, pahansuova, sortajainen saakoho sijoa tässä, tämän talon tienohilla! Ken on katein katsoneepi, kierosilmin keksineepi: päällensä pahat pakanat, ajatukset itsehensä.

Sitten ukko-Lauri vei kupin tupaseen ja meni itse tupaan, jossa kävi härän vatsalle istumaan ja tuuditteli edestakaisin, että veri paremmin vuotaisi.

Heti kun härkä havaittiin kuolleeksi, irroitettiin kaikki nuorat ja alettiin nahkaa nylkeä. Isäntä ja Mauno-setä piirsivät terävällä veitsellään takajalkojen kynnenranteiden ympäri ja siitä alaskäsin siksi, kunnes koipia piisasi, aina haaroihin asti, niin että veitset tulivat vastakkain, ja alkoivat sitten nahkaa kettää (nylkeä) pitkin koipia. Antti ja Yrjö samaten nylkivät etukoivet. Kun koivet oli nyljetty, leikattiin sorkat polven taivukkeesta poikki. Ne naksautettiin vastakkain ennen kuin heitettiin sitä varten varustettuun koriin. Kun koivet oli nyljetty, piirrettiin nahka pitkin vatsaa halki, ja alkoivat isäntä oikealta ja Mauno-setä vasemmalta puolelta kettää nahkaa härästä. Yrjö ja Antti menivät muille toimille ja ukko-Lauri varusteli astioita rasvoille, sydämyksille ym., jotka varsinaisista lihoista eroteltiin.

Kun nahka oli kumpaiseltakin puolelta vatsaa nyljetty selkärankaan asti, aukaistiin vatsa, josta ensin otettiin vatsalaukku ja suolet, jotka nostettiin olkien päälle. Vatsalaukusta irroitti Mauno-setä mahapaidan ja pani sen sitä varten varustettuun astiaan. Sitten hän alkoi kierrellä suolia ottaen niiden ympäriltä rasvan, joka kynttilärasvaksi korjattiin toiseen astiaan. Kiertäminen kävi siten, että pitkä suoli irroitettiin ensin ja sitten se erotettiin pitkäksi pötköksi. Kun kaikki rasva oli suolista irroitettu, kävi Mauno-setä isännälle avuksi.

Sillä aikaa kun Mauno-setä suolia kierretteli, otti isäntä sydämyksien ympäriltä ja toisistakin paikoista rasvan, jonka hän pani syöntärasvaksi siihen astiaan, johon mahapaita oli pantuna. Kurkkutorvi, maksa, keuhkot ja sydänmunat pantiin eri astiaan ja ne keitettiin ruuaksi jo samana päivänä.

Kun sisälmykset oli irroitettu, isäntä leikkasi ensin etu- ja sitten takajalat, jotka hän heti leikattuaan lyödä läppäsi entiselle paikalle, jotta muka vastakin olisi lihan ottoa. Sitten hän kaivoi rauhajaiset, jotka viskasi suolien sekaan, pisti puukolla reiän polvinivusen yläpuolelle ja heitti härän jalat suureen tiinuun, jossa oli vettä. Kylkiluut hakattiin kirveellä selkärangasta irti ja pantiin vesitiinuun. Selkäranka lyötiin kahdeksi kappaleeksi ja kaulapala leikattiin erikseen. Ne myös pantiin vesitiinuun.

Kun kaikki lihaaminen oli lopetettu, nostettiin mahalaukku nahkan sisään, joka solmittiin koivista yhteen ja kannettiin korennolla pellolle. Siellä halaistiin mahalaukku, kolistettiin jätteet pellolle ja satakerta vietiin kotaan, jossa naiset sen puhdistivat varilla vedellä. Härän nahka ripustettiin tallin räystään alle kuivamaan. Pellolle vietiin myöskin paksut suolet, vaan hienoista suolista tehtiin makkaraa sitten kun ne ensin puhdistettiin visusti.

Kohta kun suolet ja muut ravinnoksi kelpaamattomat jätteet oli viety pellolle, keräytyivät niitä syömään koirat, kissat, harakat, varikset ja pienet kotolinnut sekä siat. Lapsista oli sangen hauskaa, kun harakat leiskuivat sian selässä.

-- Koetetaanpas pyytää joku varis tahi harakka, ehdotteli pieni Antti.

Tämä tuuma oli toisista lapsista mieleinen. Eerikka, joka oli vaurain heistä kaikista, otti suuren rikkakorin, asetti sen syrjälleen kalikan nojaan, sitoi nuoran kalikan keskustaan, pani rasvantähteitä korin alle ja kävi riihen kynnykselle vartioimaan pitäen nuoran toisesta päästä kiinni. Kohta menikin pari harakkaa korin alle rasvoja nuokkimaan. Sen huomattuaan Eerikka tempaisi nuorasta, kalikka luiskahti korin reunasta, kori mennä lupsahti alassuin maata vasten ja harakat jäivät korin sisään. Huomattuaan vapautensa loppuneen nostivat harakat aika rähinän, mutta se ei auttanut, vankina heidän vain täytyi olla. Pian olivat lapset korin ympärillä ja siinä pidettiin jos jonkinmoista neuvoa, miten saada harakat korista elävinä pois. He nostaa longottivat korin laitaa sen verran että Eerikan käsi mahtui korin alle, mutta voi pahus, toinen harakka pujahti siitä ulos ja lensi iloisena matkoihinsa pitäen aika rähäkkää mennessään. Ei siis sopinut koria kohottaa, mutta mikä neuvo auttoi? Vihdoin tuli ukko-Lauri lapsille avuksi. Hän leikkasi korin pohjaan reiän, pisti kätensä koriin ja niin otti kun ottikin harakan korista ja antoi sen Eerikalle, joka vei sen riiheen toisten lasten seuraamana. Riihen ovi suljettiin kiinni ja harakka laskettiin irti. Se koetteli lentää ylös parsille, mutta kun siellä oli savua, sen täytyi laskeutua alas. Vähän aikaa se lennellä räpäköi pitkin lattiaa etsien ulospääsyä. Vihdoin se lentää sujahti palavaan uuniin, jossa päästi kauhean hätähuudon. Siellä se palaa kärvettyi kuoliaaksi. Paha haju täytti riihen, jota haihduttaakseen lapset aukasivat riihen oven ja akkunan. Samaan liittoon sattui Mauno-setä tulemaan. Kuultuaan miten harakalle kävi hän torui lapsia aika lailla rääkkäyksestä. Hän selitti ettei ihmisillä ole lupaa rääkätä minkäänlaista eläintä, olkoon se pieni tahi suuri eläin. Tappaa ja syödä on lupa, vaan ei rääkätä. Tuo koski kovasti lasten omilletunnoille, ja katuen pahaa tekoaan he menivät tupaan.

Heti kun härkä oli teurastettu, korjattiin oljet pellolle ja tuvan verinen lattia pestiin kuumalla vedellä. Iltapuolella otettiin lihat tiinusta, pantiin vartaille ja vietiin aittaan valumaan. Illansuussa, kun lihat olivat kylliksi valuneet, isäntä suolasi ne suureen lihatortoon (tiinuun). Sydämykset, so. keuhkon, maksan ja sydänmunat, pani emäntä pataan, kiehutti ensin vähän aikaa, kaasi sitten turvotusveden pois ja laski ne uudestaan puhtaasen veteen, jossa keitti ne kypsiksi ja pani suolaa sekaan ja niin valmisti perheelle illallisen. Ukko-Lauri otti härän rakon, pisti vanhan tuomisen piipunvarren pään rakon sisään ja toisen pään pani suuhunsa, josta puhalsi henkeä (ilmaa) rakkoon. Hän puhalsi niin kauan, että rakko paisui suureksi ja tuli ohueksi. Sitten hän kääri rakon pään rihmalla kiinni, halkaisi päreen pään, jonka väliin työnsi rakon pään, ja pani sen uunin kohdalle lakeen kuivamaan.

Riihestä oli paha katku takertunut pienen Antin kurkkuun, ja häntä alkoi kovin nikottaa, niin ettei poika raukka saanut suutansa suljetuksi, yhä vain pani "ykn, ykn". Tämän huomattuaan käski Helka-ämmä Antin lukemaan perässään yhdessä hengenvedossa nikkoluvun. Antti luki Helka-ämmän perässä hyvin sukkelaan:

Nikko niineen, toinen tuomeen, kolmas koivuun, neljäs niemeen, viides vitsakseen, kuudes kuusameen, seitsemäs seipäänreikään, kahdeksas kannonpäähän, yhdeksäs yli kynnyksen, kymmenes kynnykselle: ja nikon pää poikki.

-- Olisit käskenyt pienen Antin olemaan hengittämättä, niin kauan kuin suinkin olisi voinut, niin olisi nikko tauonnut loitsimatta, sanoi suuri Antti, isännän vanhin poika, Helka-ämmälle.

-- Ei tässä nyt sinun viisauttasi tarvita, vaan me teemme niin kuin meidän esivanhempamme ovat meitä opettaneet, vastasi Helka-ämmä vihaisesti ja luetti pienellä Antilla vielä kaksi kertaa nikkoluvun, ja niin vähitellen häikkeni nikko pienestä Antista.

Seuraavana päivänä emäntä keitti sylttyä, johon otettiin vatsalaukku, satakerta, härän turpa ja korvat, jotka ensin turvotettiin, sitten kaadettiin turvotusvesi pois ja pantiin uudestaan kiehumaan. Melkein koko päivän kesti syltynkeittoa, ennen kuin kaikki liha-aineet olivat pehmeiksi kiehuneet. Vihdoin pani emäntä suolaa ja hiukan maitoa sekaan ja niin oli syltty valmis. Se pantiin astioihin jäähtymään ja syötiin harvinaisena herkkuna sunnuntaiaamuna murkinaksi.

Sillä aikaa kun lampaita lihotettiin oraassa ja sikoja syötettiin pahnassa, teurastettiin lehmä, joka toimi kävi samalla tavalla kuin häränkin teurastaminen.

Vihdoin kun lampaat olivat kylliksi lihavat ja niiden villa oli kasvanut riittävän pitkäksi, teurastettiin lampaat. Emäntä neuvotteli toisten vanhempain naisten keralla, mitkä lampaat otetaan ja mitkä jätetään elämään. Kun asia oli selvillä, käski emäntä eräänä aamuna lammasten paimenien mennä läävään ja antaa hänen määräämänsä lampaat teurastettaviksi. Isäntä ja Mauno-setä menivät surmaksi (tappajaksi). Paimenet ottivat emännän nimittämät lampaat kiinni, yhden kerrallaan, ja taluttivat läävän ovelle, jossa miehet ottivat lampaan vastaan ja tappoivat läävän edessä olevassa kujassa (katoksessa). Tappamiseen käytettiin terävää puukkoa, jolla leikattiin puolen lampaan kaulaa. Ensi aamuna teurastettiin kymmenen lammasta ja seuraavana aamuna saman verran.

Kun lampaat oli tapettu ja niistä veri kylliksensä vuotanut, ne kannettiin tupaan, jossa ensiksi leikattiin päät poikki, sitten nyljettiin sorkat ja leikattiin ne poikki. Sillä aikaa kun ukkomiehet tätä toimittivat, varustivat nuoremmat miehet kynsipuut, jotka sitoivat nuoralla orteen riippumaan. Kynsipuihin pistettiin lampaat nivusistaan riippumaan. Olkia hajoitettiin kunkin teuraseläimen kohdalle lattialle. Nahka ketettiin (nyljettiin) tuppinaisena, so. halkaisematta, pantiin vartaalle, johon sorkkain kohdalle sovitettiin pienet kapulat poikin puolin, ja vietiin tallin luhtiin kuivamaan. Kun nahka oli nyljetty, aukaistiin lammasten vatsat, kierrettiin suolet ja lihattiin samalla tavalla kuin raavaatkin. Viisi lammasta oli yhtä aikaa tuvan orressa riippumassa, ja kun ne oli teurastettu, niin nostettiin jälleen toiset viisi. Rasvat, jätteet ja lihat korjattiin pois ja siivottiin tupa.

Myöhemmin syksyllä teurastettiin neljä sikaa. Mauno-setä ja isäntä ynnä pari nuorempaa miestä menivät sikopahnan luokse ja ottivat pahnasta yhden sian kerrallaan, jota löivät ensin kurikalla otsaan ja sitten kun sika kaatui pyörryksissä maahan, pistivät veitsellä kurkkuun. Yksi mies piti aina sian kärsää kiinni, kun toinen pisti veitsellä kurkkuun. Sitten vedettiin siat kelkalla saunan luokse, jossa niistä ensin nyhdettiin harjakset, sitten ajeltiin villat kuumalla vedellä ja vihdoin sidottiin siat sorkistaan seipääseen, tehtiin tuli, johon ripustettiin suoloja ja liinansiemeniä, joita ripsiessä Mauno-setä lausui:

Tulonen Jumalan luoma, Panu poika aurinkoinen! Sulle minä suolat syötän, liinan siemenet sirotan. Jos sä suostut suoloihini, otat uhrini hyväkses, niin sä polta karvat kaikki poies näistä porsahista, vaan älä liikuta lihoja, älä polta porsahia. Jos sä suostut suoloihini ja teet mieleni mukahan, niin mä sun hyvänä pidän, liinan jyvillä lihoitan, syötän suolarakehilla.

Sitten otti isäntä toisesta ja Yrjö toisesta seipäästä kiinni ja he nostivat sian tulelle, jossa sitä kääntelivät ja polttelivat jäljellejääneitä karvoja. Mauno-setä hankasi sikäli varpaluudalla sian pintaa, jotta karvat paremmin kärventyisivät. Kun kaikki karvat olivat palaneet, nostettiin sika ulos sitä varten asetetulle laudalle, jossa ukko-Lauri alkoi puukolla kaltata sian pintaa. Sillä aikaa toiset korvensivat toisen sian, jota Matti kävi kalttaamaan. Tällä tavoin tulivat sikain pinnat puhtaiksi, yksi toisensa perästä, ja ne sitten kelkalla vedettiin tupaan, jossa asetettiin yksi sika kerrallaan tuvan pöytärahille kykkysilleen, kintut ristiin.

-- Taitaa käydä kovin hitaaksi, jos yksi sika kerrallaan lihataan, sanoi isäntä. Noutakoon Yrjö tupasesta toisen rahin, jolle Mauno-setä asettaa toisen sian ja lihaa sen. Sitten tulee työ joutuisammaksi, kun kahden miehen tehdään.

Yrjö teki niinkuin isäntä käski: toi rahin, jolle asetettiin toinen sika samalla tavalla kykkösilleen. Ensin leikattiin sikain päät poikki, sitten erotettiin selkäranka, etu- ja takajalat, kyljet ja mara (vatsanalus). Sisälmyksistä irroitettiin rasvat ja otettiin rakko, joka puhallettiin suureksi ja pantiin kuivamaan. Suolet vietiin pellolle, josta harakat, varikset ym. kotolinnut saivat hyvän aterian. Tällä tavalla lihattiin kaikki siat ja lihat suolattiin aitassa olevaan suureen tortoon. Päät hakattiin kolmeksi kappaleeksi ja sorkat suolattiin laskiaisrokassa syötäväksi.

Syksyn korvassa, myöhemmällä, kun "Martti oli maalla, karttu jäällä, paimenet kylän kululla", alkoivat järvet jäätyä. Niin pian kuin jää kannatti ottivat Niemelän nuoret pojat kirveet kainaloonsa ja menivät pyytämään hamarakaloja. Ne kalat jotka olivat tunkeutuneet rantahietikolle, liikkuivat siellä aivan kömpelösti tahi olivat yhdessä kohden. Kirkkaan jään läpi ne näkyivät aivan selvästi. Missä pojat huomasivat joko mateen, hauin, ahvenen tahi muun kalan, siihen he lyödä täryttivät kirveen hamaralla kalan pään kohdalle. Tiettävästi tällaisesta täräyksestä kala kuoli tahi meni tainnoksiin. Sitten tekivät pojat jäähän aukon, josta ottivat kalan jäälle. Tällä tavalla saivat pojat kaloja koko joukon. Niitä kutsuttiin hamarakaloiksi, kun ne olivat kirveshamaralla tapettuja.

* * * * *

-- Tänä talvena näyttää olevan vanhain vuoro kuolla, koska lunta kyettää näin iltapuolella ensi kerran tänä syksynä, sanoi Niemelän isäntä eräänä marraskuun iltapäivänä tupaan tultuaan.

-- Eipä taida jousta vetää nuortenkaan suonet, vastasi ukko-Lauri vähän äreästi.

-- Ukko-Lauria taitaa pelottaa kuolema, kun noin onkeensa otti isännän sanat, virkkoi Mari-täti nauraen. Jo meidän pitää se tietää, että voipihan nuorikin kuolla, mutta vanhalla on pakko.

-- Ei tosiaan nuoren nahka haasialla kestä, vastasi ukko-Lauri. Mutta teillä näyttävät olevan vanhat tiellä, ja siksi ne joutaisivat kuolemaan.

-- Tiellähän laiskat ovat riihessä, sanoi Mari-täti. Luulisi jo meidän ikäisten ihmisten saaneen elämästä kyliänsä ja odottavan vain kuolemaa niin kuin härkä hamaraa.

-- "Eteenpäin elävän mieli, kuollut taakseen katsokoon", sanoo vanha sananparsi. Minäkin olen jo viisikahdeksatta vuotta vanha ja tuo minun ukkoni Lauri on seitsemän vuotta minua vanhempi, mutta tämä maailma on hänestä vielä niin makea, ettei hän raskisi sitä jättää, aina vain eläisi, vaikkei kunnolla enää kykene mitään tekemään, virkkoi Helka-ämmä.

-- Kyllähän sinä ämmäseni sanot olevasi valmis kuolemaan milloin tahansa, mutta jos paraikaa kuolema tulisi sinua noutamaan, niin taitaisi olla toiset kielet. Sinä työntäisit surmalle kenet tahansa, jos vain itse saisit elää, sanoi ukko-Lauri lauhtuneena.

-- En työntäisi enkä tarjoisi edestäni ketään, siitä saisit olla huoletta, vaan menisin itse. Minusta nähden sinä saisit elää vielä toisen mokoman vuosia lisää. Minä olen jo saanut tarpeikseni tästä elämästä, vastasi Helka-ämmä.

Siihen päättyi se jupakka.

* * * * *

Seuraavana aamuna sanoi Mauno-setä:

-- Kun nyt jo alkaa lunta tuikkailla, niin eiköhän olisi parasta käydä hakemassa reen pajuja, kainalotuomia ynnä muita tarpeita kotiin.

-- Niin minäkin arvelen, vastasi isäntä. Nyt on uusi kuu, ja lumen härmä on sikseen jäällä, ettei enää niljota, jotta ranteilta sopii hakea tuomia ja jokien varsilta pihlajoita ja pajuja. Antti ja Eerikka menkööt Kuunjoen varsille ja Mauno-setä kävelköön Luorikon ranteilla.

Tämän kuultuaan pukeusi ukko-Lauri pian, otti kirveen tuvan penkin alta ja alkoi sen kanssa kävellä Aitjärven rantaa kohden.

-- Kah, mihinkäs isäsi menee noin kiivaasti? kysyi Helka-ämmä pojaltaan Matilta katsoessaan ikkunasta ulos.

-- En minä tiedä varmaan, vaan eikö tuo menne hakemaan reen pajuja Aitjärven ranteilta, vastasi Matti.

-- Mene sinä Matti isäsi perästä ja hoida häntä; hän voipi langeta ja särkeä vanhan päänsä, käski isäntä.

Matti teki niinkuin käskettiin ja palasi vähän ajan perästä isänsä kanssa tuoden pihlajoita ja tuomia tullessaan. Isäntä vähän nuhteli ukko-Lauria, kun niin vanha mies syyttä, pakotta lähtee yksinään pitkin ranteita kävelemään, vaikka talossa on nuorempiakin miehiä.

-- Minä kesällä kalastaissani näin niin erinomaisen hyvän tuomen ja karttupuun; ne kävin nyt hakemassa, ennen kuin muut ennättävät, vastasi ukko-Lauri.

Iltapuolella palasivat toisetkin miehet kantaen olallaan ison joukon kaikenlaisia tarvepuita, jotka oli väännetyllä vitsalla nidottu nipulle ja nyt vietiin vastaiseksi varaksi rekikatokseen.

Puhteet

Sisältö: Lammasnahkain valmistaminen. Raavasnahkain parkitseminen ja jako. Reen teko. Vempeleiden ja jalaksien painaminen. Tupakkatyllin valmistaminen. Korien teko. Verkon kudonta. Tulen pito. Kehrääminen. Nuotanköysien teko. Verkkorihmojen kertaaminen. Sadut, arvoitukset ja runot. Riihen puiminen ja ruokalajit.