Part 1

KUVAELMIA ITÄ-SUOMALAISTEN VANHOISTA TAVOISTA 2: MAAHANPANIJAISET

Kirj.

Johannes Häyhä

Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1893.

SISÄLLYS:

Sairastaminen Kuolema Hautajaiset Maahanpaniaiset

Sairastaminen

Sisältö: Lääkkeet. Maanvastaaminen. Löylyn syöminen. Sairaan kylvettäminen. Ripittäminen.

-- Ei taida minusta enää kauaksi olla tälle elämälle, sanoi Niemelän vanha emäntä eräänä aamuna vuoteelta noustessaan. Koko ruumistani hervottaa, päätäni leiluttaa ja vilunväreet käyvät läpi ruumiini juuri kuin kylmää vettä kaadettaisiin päälleni, niin pintani viereksii. Kahdeksankahdeksatta vuotta olenkin jo elää kätystänyt enkä ole vielä oikeaa tautia potenut kuin kerran lavantautia kolmeneljättä vuotisena.

-- Joko mummo tahtoisi mielellään kuolla? kysyi häneltä hänen poikansa poika Mikko.

-- Jos niin on Herran tahto, niin erkanen täältä, vastasi mummo ja näytti miettivän pitemmältä asiaa, tuli vakaisen näköiseksi ja oli hetken äänettä. Vihdoin hän puhkesi ääneen ja lausui:

Sijan tiedän, kussa synnyin, iän kaiken kussa kasvoin; vaan en tiedä, kussa kuoleman pitää.

Niin, tapahtukoon Jumalan tahto. Joka minulle hengen antoi ja elämän loi, kyllä Hän sen tietää ottaakin, konsa vain hyväksi näkee.

-- Mutta mummo ei saa kuolla! Kukas minua sitten heijaa (tuudittaa) ja saunassa repuu (kylvettää), jos mummo kuolee? sanoin emännän nuorin pojantytär, kiipesi mummonsa kaulaan ja rupesi itkemään.

-- Eihän tuosta Karjalan maa katoa, jos minä kuolenkin, saneli mummo silitellen ja hyväillen lasta. Ken kerran näin vanhaksi joutuu, että jalka on haudassa, toinen haudan partaalla, ei sen elämisestä enää ole hyötyä; onhan vain henki mielen hyvänä, ruumis muiden vastuksena. Kyllähän, kultaseni, äitisi sinusta huolen pitää; onhan hän niin hyvä ja herttainen sinulle.

-- Mutta äidillä on niin paljon askareita, ettei hän jouda minua hoitamaan, sanoi lapsi itkien ääneensä.

-- Mari-tätisi käyköön äidillesi apulaiseksi, niin kyllä hän sitten paremmin joutaa sinua hoitamaan, lohdutteli mummo pienoista.

-- Koetapas, äiti, maistaa vähän viinaa, ehkä se tekee sinulle hyvää, sanoi lautamies tarjoten siirappiviinaa mummolle. Riitta saa keittää murkinaksi huttua, sitten koetat syödä, jos laatuun käypi. Illalla lämmitetään sauna, jossa hautelet kipeää ruumistasi, niin voit kenties vielä parata, sillä

mit ei viina virvoittele eikä huttu huojentele tahi sauna parantele, se on teko toisen miehen tahikka Jumalan surma.

Sairas maistoi vähän viinaa, antoi pullin takaisin ja sanoi:

-- Suur kiitos, hyvä poikani. Ei viinakaan enää tunnu entisen makuiselle. Minä uskon ettei minua enää taida muut parantaa kuin nuo kolme kovaa parantajaa: Nurmen Tuomas, Hiekka-Heikki ja Matara-Matti.

Murkinan aikana koetteli sairas syödä, mutta eipä huttu kelvannutkaan.

-- Ei kelpaa viina eikä maista huttu, yhäti vain mieltäni elostelee, saneli emäntä. Tuokaa kantvärkkiviinaa ja voidelkaa sillä minun otsaani, käärikää sitten mustia villoja liinapiolla pääni ympäri ja voidelkaa pippuripalkoviinalla sydänalaani, ehkä se helpottaisi.

Riitta-miniä teki kaiken, mitä anoppi pyysi, mutta eipä sairaalle näyttänyt apua tulevan, hän voihki ja ohki vain vuoteellaan.

-- Ihan minut taisi maa vastata, kun tulin eilen kirkosta, virkkoi sairas ja nousi istumaan. Tuo Eerikan ralekka ajoi niin kovasti, etten kerennyt saada kuin kaksi lepän oksaa käteeni. Jos olisin kolmannen tavannut, niin ei olisi tällaista tuskaa kärsittävänäni, mutta hän ajoi kuin kasakka, etten minä ehk'edes ehtinyt maanvihojakaan lukea loppuun asti.

-- Jos niin on, niin valjastetaan sama hevonen, jolla eilen kirkolla ajettiin, ja mennään iltahämärissä Kotimäen tuolle puolelle ja tullaan uudestaan; ehkäpä se sitä tottelee, vastasi Eerikka.

-- Täytyy se niin tehdä, ei tässä muu auta, saneli sairas. On sitä ennenkin minulle tämmöistä tapahtunut; sillä tämä maa on luonnostaan karkea ja minä olen valkoverinen ja vienoluontoinen ilminen (ihminen), sen tähden minuun pystyvät niin hyvin maannenät.

Hämärän tultua valjasti Eerikka hevosen ja sairas saatettiin rekeen. Kotimäen tuolle puolelle päästyä käännettiin hevonen ympäri ja ajettiin sen verran tiepuoleen, että sairas yletti taittaa kolme lepänoksaa, joilla hän kiersi kolme kertaa ympäri päänsä ja lausui:

Tervehytän tienottani, maireutan mannertani, terve maa, terve manner, terve mantereen isäntä! Kun lienet tuhoja tehnyt, vihojasi viskoellut kohti naista naisellista emon tuomoa tytärtä, tee nyt suloinen sovinto, rakenna ikuinen rauha! Ota pois omat vihasi, ettei söisi syyttömiä, vaivaisi viattomia!

Kotipihaan tultua viskasi emäntä lepän varvut tantereelle ja lausui:

Terve maa, terve manner, tervehempi tervehtäjä!

Noustuaan reestä hän alkoi astua tupaan ja höpisi itsekseen:

Valittelen vaivoissani, kujertelen kulkeissani omilla olokujilla, oman talon tanterilla. Tuvan haltia hyvänen, kaiken kartanon isäntä! Suojaa mua suosikkina, pidä piikaista hyvänä! Älä salli saastaisien, vihamielisten vihojen syytöntä minua syödä, viatonta vaivutella. Käännä kateen kierot katseet, vihamiesten mielijuohteet kateen omaan kantapäähän, pahansuovan sormenpäähän!

Illallisen perästä meni sairas saunaan, jonne päästyään hän lausui:

Terve löyly, terve lämmin, puun löyly, vetosen lämmin! Vuorest on vetosen synty, tulen synty taivosesta, ei oo löylyn löytämistä, lämpimän lähettämistä.

Vaatteensa riisuttuaan sairas meni saunanalautasille, otti vettä kolme kertaa kourallaan kaukalosta ja heitti istuinsijalleen, johon myös sylkeä töppäsi ja virkkoi:

Tule nyt löylyyn Jumala, Iso ilman lämpimähän tekemähän terveyttä, rauhoa rakentamahan! Luota maahan liika löyly, paha lämmin pois lähetä, ettei polta piikojasi, turmele tekemiäsi!

Istuttuaan paikallensa sairas viskasi kaukalosta kolme kertaa kourallaan vettä kiukaalle ja lausui:

Minkä vettä viskelen noille kuumille kiville, se on meeksi muuttukohon, simaksi sirahtakohon.

Juoskohon joki metinen, simalampi laikkukohon läpi kiukuan kivisen, läpi saunan sammalisen!

Seuraavan yönsä vietti sairas levottomasti, valitti korvaansa pistävän ja arveli siihen löylyn tarttuneen. Aamun tultua hän käski lämmittämään saunan, jonne mentyään hän luki edellä kerrotut loitsut ja teki entiset taikansa.

Sitten antoi isännän tytär Kaisa sairaalle leipäpalasen ja meni itse saunankotaan, josta otti vettä kapalla tiinusta, juoksi kappa kädessä ympäri saunan, tuli kotaan takaisin, viskasi veden kodasta yli saunankynnyksen kiukaalle ja kysyi:

-- Mitäs mummo syöpi?

-- Löylyä syön, vastasi mummo ja syödä mukerti leipää. Sama temppu uudistettiin kolme kertaa ja niin oli "löyly syötynä".

Kun ei edellä kerrotuista keinoista sairaalle apua tullut, hän käski poikansa Yrjön valjastaa hevosen ja mennä Riha-Heikkiä perään kylvettämään itseänsä, jos siitä ehkä apua tulisi. Yrjö teki kuten käsketty oli ja toi Heikin tullessaan.

Iltapimeällä lämmitettiin sauna itsestään kaatuneilla puilla. Saunan lämmittämisen toimitti Yrjön vaimo niin salaa, etteivät sitä tietäneet kaikki oman talon ihmisetkään, saatikka sitten naapurit.

-- Onko näillä seutuvilla pohjoiseen päin juoksevaa jokea, josta sopisi vettä ottaa sairaan kylpyvedeksi? kysyi Riha-Heikki kuiskaamalla talon isännältä.

-- Semmoista ei näillä tienoin ole, mutta onhan meillä oivallinen lähde kartanon pohjoispuolella. Siitä on ennenkin sellaisiin tarpeisiin vettä noudettu, vastasi isäntä.

-- Kyllä se sopii ihvan (ihan) hyvästi, virkkoi Heikki. Käy, veikkonen, sieltä noutamassa vettä, mutta niin salaa, ettei kenkään tiedä. Kun saat astiasi täyteen, niin tipauta kolme kertaa vettä astiasta takaisin lähteeseen. Ota sitten hopeainen solki paitasi kauluksesta ja vuolaise siitä malmipäisellä kääntöpäällä veitsellä kolme lastua lähteeseen ja lausu aina lastun vuoltuasi:

Vellamolle uhri, sairaalle terveys.

Kylpyvastan olen minä varustanut. -- Sairaan kylpyvastaksi otettiin kolmen verokunnan maalta koivun oksia, yhdeksän oksaa kustakin. Niissä piti olla kolme lehteä yhdessä kannassa eli kolmekantaisia.

Isäntä teki käskyn mukaan, haki veden ämpärillä ja vei sen saunan kotaan.

Kun kaikki oli saatu reilaan, vietiin sairas saunaan. Noita Riha-Heikki otti vastan, heilutteli ja huiskutteli sitä kaikille ilmansuunnille ja lausui:

Nouse vanha Väinämöinen, ukko herkeä unesta pojan ainoan avuksi, miehen kuulun kumppaniksi tässä työssä työlähässä, sairasta parantaessa! Tule saunahan saloa ilman uksen ulvomatta, saranain sanelematta! Lyö löyly, lähetä lämmin kivelle kivuttomalle, paaelle pakottomalle.

Sitten noita kutsui sairaan kylpylautasille, nosti kolme kertaa vettä kaukalosta vastalle, ripisteli vastasta vettä sairaan päälle ja lausui:

En puhu omalla suulla, puhelen Jumalan suulla, Herran hengellä hyvällä. En liiku omin lihoni, liikun Luojani lihoilla, käden kautta Kaikkivallan. Tuolta aina armot käyvät yläisestä taivosesta. En minä mitänä voine ilman Luojani luvatta, auttajani armoloitta, otan Luojan loitsimahan, Jumalan puhelemahan, Kaikkivallan katsomahan.

Sitten noita sylkäisi vastalle, alkoi kylvettää sairasta päästä jalkoihin saakka ympäri ruumiin, ensin vasta- ja sitten myötäpäivään, aina välistä huoahtaen ja sylkien. Kylvettäissään hän loitsi:

Mist on pulma puttununna takia tapahtununna? Onko soista vai vesistä vai on vatturaunioista vai on vanhoista akoista vai on kalma kalmistosta, perkele pyhästä maasta? Mene kalma kalmistohon, perkele pyhä'än maahan, johon on kansa kaatununna, väki suuri nääntynynnä. Siell on luuta luskottuna, pääromua roskattuna, ilman ihmisen ihotta katovaisen kainalotta.

Kun ei minussa miestä, ukon pojassa urosta, tämän päästön päästäjätä, tämän pulman purkajata, nouskohon norosta miehet, miekkamiehet hettehestä, jotk on viikon maassa maanneet, kauan lehossa levänneet, pojan ainoan avuksi, miehen kuulun kumppaniksi.

Kun ei siitä kyllin liene etkä tuotakaan totelle, tulkoon vanha Väinämöinen kaikki päästöt päästämähän, kaikki pulmat purkamahan, kaikki jaksot jaksamahan!

Mene tauti, kunne käsken, Lapinmaahan lakeahan, Pohjan pitkähän perähän; siell on hyvä ollaksesi, lempi liekatellaksesi, tiellä tuuli tuudittaapi, vesi vieno vilkuttaapi, vesi sylkkä sylkyttääpi.

Mene vielä, kunne käsken, tuonne tunturin mäelle. Kuhavuoren kulman alle, jonne puut on päin pudonneet, heinät latvoin laskenunna sulahan sarajokehen. Siellä on sisariasi, siellä viisi veikkoasi, kuusi kummisi tytärtä, seitsemän setäsi lasta. Siell on hirret hirtettynä, jalopeurat jaksettuna; siell on luutonta lihoa, sekä päätöntä kaloa, suonetonta pohkiata.

Mene sinne, kunne käsken, suden suuhun, hamaran päähän, mustan koiran hännän alle, notkoille noroperille, soille räykenettömille. Mene tuulen tietä myöten, ahavan ratoa myöten tahi käy revon rekehen: revoll on reki matala, jolla rannalle vetääpi.

Jos oot pantu palkan eestä tahi toisen käskyläinen, niin suoria nyt kotiisi isäntäsi iltaselle, emäntäsi aamuselle, muun pereesi murkinalle! Sitten sinne tultuasi, matkan päähän päästyäsi ota kiinni olkapäistä, vasemmista varpahista, kaiemmista kantapäistä, läpi luusta ja lihasta! Aita vastaasi tuleepi; ammu aita mennessäsi viieltä vitsasvältä, seitsemältä seipähältä, kaheksalta kaskipuulta.

Punahattu, tuonen poika, jännitä tulinen jousi tulisella jäntehellä, pane vaskinen vasama tuon tulisen jousen päälle. Ammu halki hampahista luun syöjä, lihan purija, veren uudelta vetäjä, jotta hiiet himmastuisi, perkeleetkin peljästyisi, katvaisi maan katehet!

Jos et tuona totelle, vielä mutka muistetahan, uudet keinot keksitähän: turvaamme Jumalahamme, luottaumme Luojahamme, jok on miehistä pätevin, urohista kelpoavin.

Oi Ukko, ylinen Luoja, pilven päällinen Jumala! Souda suonissa venettä, venehellä vaskisella, kuutilla kuparisella. Souda luun lomia myöten, jäsenten rakoja myöten. Mistä luu on luiskahtanna, siihen luuta luiskauta; mistä kalvo katkennunna, siihen kalvo kasvahuta; mistä liikkuna lihoa, siihen liittäös lihoa. Tee nyt yöllä terveheksi, päivällä imanteheksi, auta aivan terveheksi, keskeä kivuttomaksi, vieriltä viattomaksi, päältä tuntumattomaksi, aivan nuurumattomaksi, suin sulin puheltuani, hengin huokaeltuani, vihoin tuulen tuulematta, vihoin saamatta satehen, kovan ilman koskematta, pakkasen palelematta!

Saunasta tultua syötettiin ja juotettiin Riha-Heikkiä. Isäntä kysyi maksua vieraan vaivoista, johon tämä vastasi:

-- Minä en ole tavallisesti määrännyt vaivoistani mitään maksua, vaan hyvät ihmiset ovat itsestään antaneet, minkä ovat hyväksi nähneet.

Mitään virkkamatta isäntä pisti Heikille kouraan puolen ruplan rahan, josta Heikki kiitti. Vähän ajan perästä Heikki sanoi isännälle:

-- Jos lautamies olisi hyvä ja katsoisi minulle vähän särpimen apua sekä jotain keitinneuvoa.

Isäntä koki vierasta pidättää yöksi, mutta tämä ei sanonut joutavansa yötä olemaan, kun muka hänellä oli kiiru mennä toiseen kylään, jossa häntä odotettiin erästä heikkomielistä parantamaan. Sen kuultuaan isäntä haki aitan ylisiltä lampaankäpälän ja täytti porstuan naulassa olevan Heikin pussin ohralestyjauhoilla. Nämä antimet saatuaan Heikki läksi talosta ja Yrjö meni häntä kyytiin.

Seuraavan yön sairas vietti levottomasti ja aamun tultua hän sanoi pojallensa:

-- Kyllä minua ei taida muu vaivata kuin kuolema, vaikka minä epäuskossani olen maajumalilta apua etsinyt. Laita nyt, poikaseni, pappia perään minua ripittämään.

-- Kuta pappia äiti kernaimmin tahtoisi? kysyi lautamies.

-- En minä ole ikänäni pappeja valinnut, vastasi sairas. Ei mikään kuulu olevan niin suuri synti kuin pappien valitseminen. Niin minulle sanoi Raution Liisa toissa kesänä. Ja niin kuin tiedetään, hän on hurskas ihminen ja pappien ystävä. Tuokaa vain se pappi, kenet itse tahdotte. Jumalan sanaahan kaikki sielunpaimenet ilmoittavat.

Isäntä laittoi Antin noutamaan rovastia sairasta ripittämään.

Sillä aikaa kun pappia oltiin perässä, tupa siivottiin: penkit, pöydät, rahit ja tuolit pestiin, lattia lakaistiin ja sairaalle tuotiin puhtaat vaatteet sekä nostettiin pieni pöytä sairaan eteen sängyn viereen. Pöydälle asetettiin lumivalkoinen pöytäliina. Suurelle pöydälle pääpuolelle levitettiin niin ikään rippulaitainen pöytäliina, ja pöydän päähän, penkille, levitettiin vaippa laskoksilleen ja nurkkaan pantiin tyyny, jotta pappi, jos niin tahtoo, saapi lojahtaa pöydänpäässä. Kahvi keitettiin valmiiksi ja kahvipannu pistettiin uuniin pappia odottamaan. Lapset siivottiin ja muutettiin puhtaisiin vaatteisiin. Samaten aikaihmisetkin pesivät kätensä ja silmänsä, kampasivat päänsä ja muuttivat puhtaat vaatteet yllensä.

Kun kyläläiset saivat tietää, että pappia oltiin hakemassa Niemelän sairasta ripittämään, niin he siivosivat itsensä ja tulivat sairastaloon pappia katsomaan. Miehet menivät peräpuolelle tupaa, vaan naiset jäivät ovensuuhun. Ainoastaan vanhemmat vaimot menivät sairasta puhuttelemaan. Yleinen hiljaisuus vallitsi tuvassa, ainoastaan kuiskaamalla puheltiin.

-- Kun meillä ei tässä ole muuta tekemistä, niin varustaudutaan me katsomaan sitä hevosta, jolla pappia tuodaan, sanoi Mäkelän Pekka Perätalon Simolle.

-- Mitäs siinä on katsomista? kysyi Simo.

-- Onpahan siinä jotakin, vastasi Pekka. Jos hevonen pihalle päästyään ojennaikse ja haukottelee, niin sairas kuolee, mutta jos se puisteleikse ja päristelee, niin sairas paranee.

Sillä puhein he alkoivat katsella tuvan ikkunasta maantielle päin. Kohta he huomasivat papin tulevan kyytimiehineen. Pihalle päästyä hevonen seisattui, ojennaisiin ja haukotteli. Nyt olivat katsojat aivan varmat sairaan kuolemasta.

Rovasti astui tupaan ja tervehti tupaväkeä "hyvällä päivällä". Vastaukseksi naiset lyykistäysivät ja miehet kumarsivat. Isäntä meni vastaanottamaan vierasta, kätteli, aukaisi vyön, riisui turkin ja pani naulaan. Kuulumisiin vastattuaan rovasti sanoi pyyhkien silmälasejansa:

-- Eikös teillä, hyvät ystävät, ole kotona mitään toimittamista, kun näin rahvailla arkipäivänä olette joutaneet tänne tulemaan?

Ennen kuin kukaan ehti siihen mitään vastata, jatkoi rovasti:

-- Jos ei sairaalla ole mitään kahden kesken valittamista, niin voitte olla täällä ja kuunnella Jumalan sanaa, mutta muuten voitte mennä kotiinne.

-- Eihän minulla, hyvä rovasti, ole mitään erinäistä valittamista, virkkoi sairas.

Väki jäi paikoilleen ja rovasti niitä näitä pakinoituaan kahvia juodessaan meni sitten sairaan luokse, alkoi kysellä ensin hänen ruumiillista vaivaansa ja sitten hänen sielunsa tilaa. Vähän aikaa luoperreltuaan (lohduteltuaan) hän piti rippisaarnan ja antoi sairaalle ehtoollisen, jonka jälkeen hän alkoi hommata lähtöä. Isäntä koki kiellellä rovastia ruualle, mutta hän ei sanonut itsellään olevan aikaa, kun kruununvouti oli luvannut tulla pappilaan vieraiksi. Rovasti kumarsi jäähyväisiksi, ja Yrjö laitettiin toisella hevosella häntä kyytiin. Naapurit menivät myöskin vähitellen kotiinsa.

Kuolema

Sisältö: Anteeksiantaminen. Viimeiset määräykset. Hengenlähtö. Ruumiin korjaaminen. Kuolonennustukset. Ruumiin pelkääminen. Maahanpaniaisiin kutsumus. Kirstunteko.

Päivä päivältä näytti sairas hupevan (heikkonevan) ja seuraavana lauantai-iltana hän tuli jo kielettömäksi, puhumattomaksi. Pari tuntia sen jälkeen hän rupesi puhumaan ja hourailemaan. Vihdoin hän selkeni uudelleen, kutsui perheensä vuoteensa ympärille ja sanoi heille:

-- Rakkaat lapseni, minä tunnen loppuni lähestyvän. Nyt minä menen sinne, josta ei kenkään ole palannut. Antakaa nyt minulle jokainen anteeksi, jos ketä vastaan olen rikkonut. Minä annan sydämestäni kaikille anteeksi enkä tahdo kostoa huutaa kenellekään. Minä en vie iankaikkisuuteen yhtään vihaa. Poikaseni, ojentakaat kätenne minulle!

Lautamies ojensi kätensä sairaalle ja sitten hänen veljensä Yrjö. Heidän esimerkkiään seurasivat kaikki perheen jäsenet itkusilmin ja jokainen sanoi kättä antaessaan:

-- Jumala sinullekin anteeksi antakoon!

Sitten Riitta kuiskasi tyttärelleen Kaisalle jotain ja tämä meni likimmäiseen naapuritaloon ja sanoi:

-- Nyt meidän mummo lähtee pois; jos ken tahtoo tulla katsomaan, niin tulkoon pian.

Kohta he nousivat yksi ja toinen vuoteeltaan ja lähtivät kuolevaa katsomaan.

-- Tunnetkos minua? kysyi Lahtelan emäntä sairaalta.

-- Tunnen kyllä, ja annetaan nyt anteeksi, sanoi sairas ja ojensi kätensä.

-- Jumala sinullekin anteeksi antakoon! Minä kyllä ilomielin annan anteeksi, vastasi Lahtelan emäntä.

Sairas jatkoi:

-- Hamasta siitä ajasta kun miesvainajani kuoli, on vanhin poikani Mikko hoitanut taloutta, vaikka talo ja tila on ollut minun nimessäni. Hän olkoon vastakin teidän isäntänne ja te toiset olkaa hänelle kuuliaiset, niin kuin te tähänkin asti olette olleet. Ja sinä poikani Mikko, ole rehellinen ja katso aina yhteistä parasta, niin kuin sinä tähänkin asti olet tehnyt, äläkä sorra ketään.

Nämä sanottuaan ummisti sairas silmänsä. Vähän ajan perästä hän aukaisi ne jälleen ja sanoi:

-- Miniäimeni Riitan saapi nostaa emännäksi minun jälkeeni. Olkaa hänelle kuuliaiset ja avulliset, niin kuin te olette minullekin olleet. Kun Helka-ämmä alkaa jo tulla vanhaksi eikä jaksa enää suuria taikinoita alustella, niin Mari-täti saapi käydä kolmanneksi emännäksi; kyllä näin suuressa talossa tarvitaan kolmekin emäntää.

Vähän aikaa vaiti oltuansa sairas teki vielä muutamia määräyksiä peruistansa sekä neuvoi mitkä vaatteet hänen ympärilleen pitää pantaman. Sitten hän pani kätensä ristiin ja luki:

Henkeni, Herra, haltuus annan, Isä, älä minua ylenanna, Poikas pyhän piinan tähden; siipeis ali päästä, aut hädästä, tykös turvaan täydell todell. (Vvk. 43:6)

Loppuvärssyä lukiessaan heikkoni jo sairaan ääni, ettei lukua paljon kuulunut. Nyt otti Riitta virsikirjan, josta isäntä alkoi ja toiset veisasivat keralla:

Juur hartaast maailmast tästä... (Vvk. 391:1)

Virren loputtua isäntä koetteli kuolevan jalkoja ja sanoi:

-- Nyt ei enää lähtö ole kaukana: jalat ovat jo kylmät kuin jääpalaset.

Kun virsi "Maailma sinun jätän", oli veisattu, aukaisi kuoleva silmänsä ja koetti katsahtaa yli päänsä. Hänen silmänsä loistivat kirkkaalta ja näyttivät olevan tavallista suuremmat. Hän koetteli nostaa käsiään ylös mutta ei jaksanut. Huulet näyttivät liikkuvan, mutta ääni ei yhtään kuulunut.

-- Nyt hän varmaan näkee ottajansa, koska niin päänsä yli katselee, sanoi Mari-täti naapurin emännälle.

-- Tiettävästi hän ne näkee, vastasi emäntä hiljaa.

-- Kukaties taitaa hänen suutansa kovin paahtaa, koska huulet niin ahkeraan liikkuvat; anna sinä vettä lusikalla suuhun, sanoi isäntä vaimolleen.

Riitta antoi vettä pari lusikallista, jonka jälkeen sairas sanoi hyvin kelkkiään (kerkeästi):

-- Tehkää minulle tila lattialle.

-- Nyt se jo lähtee pois, kun alkaa tilaa muutella, kuiskasi Riitta Mari-tädille ja laittoi pian lattialle vuoteen, johon sairas hurstilla nostettiin. Huokuminen harveni harvenemistaan ja viimein näytti henki likattavan ainoastaan kurkkuhaudassa. Vihdoin sairas oikasi ruumiinsa, nytkäytti pari kertaa olkapäitään, ummisti silmänsä, aukaisi suutansa kolme kertaa ja vetäisi henkeänsä; niin erosi henki ruumiista. Isäntä viittasi Mauno-sedälle ja tämä aukaisi reppanan. Sitten isäntä painoi kiinni vainajan oikean silmän, joka oli jäänyt hiukan raolleen.

-- Jeesus sielun saakoon! sanoi isäntä sulkiessaan äitinsä silmää.

-- Jeesus sielun saakoon! kuiskasivat kaikki läsnäolijat ja notkistivat polviansa. Jokaisen silmät täyttyivät kyynelistä.

-- Hänellä se on tehty, mitä meillä vielä on tekemättä, virkkoi Mauno-setä itkussa suin. Kyllä hän oli hyvä eläissänsä ja luultavasti hänelle kävi hyvin kuollessansa.

-- Ei suinkaan hänestä pahuus alkuansa saanut, todisti Lahtelan emäntä. Me tässä jo olimme toverukset monta kymmentä vuotta ja hän oli aina niin rakas ja herttainen. Ei sitä kertaa hän leiponut, jottei olisi minulle antanut leivän lämpimiä.

-- Ja taudissa ollessaankin hän oli koko ajan niin kärsivällinen, ettei koskaan tuskaantunut, vaikka oli sangen kovissa kourissa, sanoi Riitta todistukseksi anoppinsa kärsivällisyydestä.

-- Mitä varten Mauno-setä reppanan aukaisi, kun mummo kuoli? kysyi pieni Anni äidiltään.

-- Sitä varten, että vainajan sielu pääsi menemään taivaaseen, vastasi äiti.

-- Pojat, menkääs ottamaan mummolle pesuvettä, käski isäntä.

Pian noutivat pojat vettä saavilla kaivosta. Riitta pani padan tulelle -- muiden puiden joukkoon pistettiin vainajan lusikka palamaan -- ja varisti kuolleelle pesuveden. Olkia tuotiin lattialle ja niiden päälle nostettiin ruumis. Mari-täti ja naapurin emäntä pesivät ruumiin vedellä, saippualla ja vastalla. Heille annettiin pesupalkaksi vainajan paita kummallekin. Tähteeksi jääneen saippuapalasen ja vastan korjasi Mari-täti vastaista tarvetta varten. -- Vasta pantiin tallelle ja sillä siveltiin sitä lehmää, jota ajajainen ja painajainen vaivasi. Ruumiinpesusaippualla pestiin lasten rupisia päitä sekä muitakin risatautisia ja syyhelmää.

-- Missähän kylän ruumislauta lienee, se pitäisi hakea tänne? kysäisi isäntä.

-- Kyllä se on varmaan Mäkelässä; muistaakseni taoin Mäkelän ukkovainajalle viimeksi kirstunaulat, vastasi seppä.