Part 6

Nyt meni Lippolan Juhana tanssien tyttöjen luokse ja nyökäytti päätään Niemelän Kaisalle. Kaisa punastui, nousi ja alkoi tanssia Juhanan kanssa. Mattilan Simo teki samaten Niemelän Annille, niin myös Lahtelan Jaakko Niemelän Sohville, niin että kukin tanssi ensimmäisen vastakkaistanssin sen tytön kanssa, jonka hän oli tuonut leikkipaikkaan. Vaikka tupa oli suuri, ei kumminkaan vastakkaistanssia voinut tanssata kuin neljässä parissa, niin suuret olivat kaarteet. Toiset tytöt rallattivat poikien kanssa sillä aikaa, kun toiset tanssasivat.

Kun kukin oli tanssinut vastakkaistanssin, niin käytiin rinkitanssiin. Pojat alkoivat kävellä peräkkäin ympäri tuvan lattiaa ja tytöt seurasivat heitä. Kun näin oli saatu rinki, kävi Tolja ringin sisään. Nyt alettiin yksituumaisesti laulaa:

Kosk juhlapäivä on kädess, käykääm siis iloiten edes, ain yhdessä pyörii leikkiä lyömme, se on nyt meidänkin työmme.

Liikkukoon kukin nopiast, vaikka vaatteet oisit hopiast, se kyllä loistaa, loistaa ja paistaa, sun silmäs rakkaalle maistaa.

Tuoll näkyy puoliso rakas ringissä, niin kuin takass; sen sydämest soisin ett juosta voisi, ja pääsisi takasta poisi.

Seuraavaa värssyä laulettaessa otti Tolja rinkiin ja alkoi tanssia sen keralla.

Tule kuitenkin rakkain tänne, ojenna sun kätesi mulle, ja ringissä pyöri, pyöri ja hyöri, mun kanssain kauniisti hääri. Viel hyppää ympäri kerran, jonk ilo kehottaa verran, ja huuda: ralla, hale pralla, pralla, saat nähdä iloisen illan.

Loppiaisena laulettiin tämä viimeinen säe:

Saat nähdä viimeisen illan.

Laulun loputtua läksi Tolja ringistä ja Vappu jäi yksin rinkiin. Hänelle laulettiin:

Etsi yhtä ystävätä sekä toista tuttavata, käis sun kanssas tanssimaan, kerallasi keikkumaan. Joll on kengät kelvolliset sekä sukat siivolliset: ei juo viinaa eikä polta tupakkaa, ei syö moikkaa eikä kanna kapakkaa.

Vappu valitsi itselleen Sikasen Martin, jolle ojensi kätensä laulaen:

Anna kätes minulle, lupaan luotus sinulle.

Martti antoi kätensä ja meni rinkiin laulaen:

Sä oot minun valinnut, mä oon sinuun suostunut!

Sitten he alkoivat tanssia ja toiset lauloivat:

Siskon silmät suuret niinkuin linnut metsäss, sä oot hänen kultasens, hänen kulta lintusens; hän on suostunut sinuun, sä oot mieltynyt häneen: kahden on ilo elää, kahden olla kaunihimpi, kaksin kalatkin vedessä, kaksin ilman lintusetkin. Jo ois aika yhdess olla ilman pahoit ihmisittä maailman häjyn kaltaisitta: tahtoot teitä erottaa, rakkaudest vierottaa. Hänell on ihanat silmät, sinull on sydän suloinen. Jos sen tietäisit, tuota hänell tekisit; silmät hänelt pesisit, kihlat käteen kantaisit. Kantais paidan kaulattuna, kaulattuna, rullattuna: hihaniekan, helmaniekan sekä kaikki kaulusniekan; ommeltu oravan kynsill, näädän kynsill nastattuna, tinaneulalla tikattu, vaskineulalla valettu, vasaralla vahvistettu.

Leikatkaamme kauraa, kyllä jaavel jauhaa aamulla varhain, illalla myöhään. Ehtooll kauniill kukkasell. Kuka meitä sikelee, kuka meitä jakelee kepiällä kielellä, makialla mielellä? Sitte se on tallell, kenen käsivarrell, taikka herran kukkaross, talonpojan rukkasess.

Katsos tuota kaalimaata, kun ei kasva kaalii eikä tunge tupakkaa. Se vaan kasvaa kantturoi, hoi, roi, kantturoi! Minä käsken erään, etsi kultas perään.

Nyt kävi Vappu ringistä ja Martille laulettiin:

Martti se keskellä erää etsii hänen kultansa perään: etsi yhtä, etsi toista, ihanaista, kaunokaista, oman muotosi näköistä, jolle sinä kätesi annat.

Martti antoi kätensä Lahtelan Liisalle, joka tuli hänen kanssaan tanssimaan.

Sydämessäsi kannat: sentähden iloitkaamme suurest. Monta vuotta, maassa matona makaa. Tahdot sinä, niinkuin minä olla ihana kukka? Tahdot sinä, niinkuin minä olla aviosukka? Itse kukin kultans kanssa rakkahasti ringiss tanssaa.

Nyt kävi Martti ringistä jättäen Liisan rinkiin. Jotta jokainen olisi saanut tanssata, niin kävi Toljan kehotuksesta Niemelän Kaisa myöskin rinkiin. He ottivat seuraavan laulun neljättä säettä laulaessa itselleen tanssikumppalit: Liisa Niemelän Antin, Kaisa Lippolan Juhanan ja niin tanssattiin kahdessa parissa.

Neitset ovat ringissä, käyvät sulkkukengässä. Pane sinä hattus naulaan, julkisesti karkaa kaulaan: Hyvä olet lintusein, kaikkein paras mielestäin; et oo minua hyljännyt etkä yksin jättänyt. Omakses oot ottanut, kullakses oot kutsunut. Minä riipun sinussa, niinkuin lintu oksassa, värisevät lehdet puuss, suuren tuulen tuskass. Serennai, kuttennai, saravuoren kuttennai kuningasten kartanoiss mene ilmass metsään.

Tytöt kävivät ringistä ja pojat valitsivat itselleen uudet tytöt tanssikumppaliksi, jolloin laulettiin seuraava laulu kerraten joka säe.

Lauloin pielekset pihalle, haito haitolei, tammit keskitanhualle, haito haitolei. Tammiss on tasaset oksat, haito haitolei, joka oksassa omena, haito haitolei, omenassa kultapyörä, haito haitolei, kultapyörässä käkönen, haito haitolei. Kuin käkö kukahtelevi, haito haitolei, niin sydän pakahtelevi, haito haitolei, sydän syttyvi tulelle, haito haitolei, pää palolle paukahtavi, haito haitolei.

Nyt oli poikien vuoro erota ja rinkiin jääneille tytöille laulettiin:

Monta lintuu metsäss lentää, niin myös neitset ringissä; neitset ovat niinkuin linnut, käyvät sulkkukengässä.

Heitä huivis, laske naulaan, katso kauniin pojan pääll, pikaisesti karkaa kaulaan, vaadi kanssas tanssimaan.

Nyt ottivat tytöt itselleen tanssikumppalit.

Kätensä hän minull antaa sanomalla suloisell: en mä sinust luovu suotta, vaikka juuri pikaisest veri muuttuis, niin kuin vesi, sen mä tiedän totisest. Iloitkaam siis iäll nuorell, vanhall iäll väsyneet. Nuoruus ikä, vanhuus vakaa: kuolema on kylmä vieras! Eipä tiedä kuka meistä erokirjan kirjoittaa.

Tytöt läksivät ringistä ja jäljelle jääneet pojat alkoivat laulaa:

Jäin minä yksin kuin kyyhkynen rannall, lentävä lintu taivahan alla. Olen minä oksilla huojuvilla, meren rannalla kuohuvilla. Ai, ai, ai, kun vettä on jäällä, kolminkertainen kohma on päällä. Oi, oi, oi, kun tekee mun mielein istua kauneiden tyttöjen viereen. Ai, ai, ai, kun maantie on pitkä, maantie on pitkä ja sannoitettu, tytöt on pojille vannoitettu. Raila, ralla, ralla, rallallah.

Laulun loputtua ottivat pojat itselleen tanssiparit ja nyt laulettiin:

Tanssikaamme me tasaiset, notkukaamme nuorukaiset tällä inhalla ijällä, kasvavalla kannikalla.

Me kuin kukat kaunokaiset, huvitusta halavaiset, laadullensa laulakaamme, taitavasti tanssikaamme.

Nyt on aika ilotella, leikkii lyödä lepetellä: jalka nousee nopiasti, tanssi sujuu taitavasti.

Nuoruusaika, ilon aika, eipä meitä suru haita: huolta ei oo huomisesta eikä elon einehestä.

Me kuin linnut liverrämme, leppäkertut leikitsemme: iloitsemme iltasella, ajelemme aamusilla.

Niin kuin perho pienokainen imee kukkaa, kaunokainen, niin myös mekin leikitsemme, iäll nuorell iloitsemme.

Aika kuluu arvollensa, vanhuus tulee vaivonensa, vaikk en iloitsis ikänä, kuuna kullan valkeana.

Tähän lopetettiin rinkitanssi. Tolja ja Tinnon Martti keskustelivat vähän aikaa keskenään. Sitten kutsui Tolja Mattilan Simon ja kuiskasi hänelle jotain. Vihdoin Tolja sanoi:

-- Nyt saatte, hyvä leikkirahvas, vähän aikaa levähtää; sitten saadaan nähdä, mitä seuraa.

Sillä puheen ottivat kaikki kolme turkkinsa, hattunsa ja vyönsä ja menivät tupaseen.

Tupasessa laittoivat Tolja ja hänen kumppaninsa itselleen parran pellavista, panivat turkit nurin päällensä, laittoivat vatsan kohdalle turkin sisään ken tyynyn, ken muuta vaatetta, että muka vatsa näyttäisi suuremmalle, sitoivat vyön kaulansa ja vyötäistensä ympäri ristiin, panivat hattunsa nurin päähänsä ja varustivat kepit käteensä.

Näissä tamineissa tuli Martti tupaan, vaan toiset jäivät tupaseen. Martti käski nuorison käydä laivasille. Käskyn kuultuaan istausi Lippolan Juhana peräpenkin viereen selkä penkkiin kiinni, jalat haaralleen, ja kutsui Niemelän Kaisan, joka istautui Juhanan syliin samalla tavalla. Kaisa kutsui Antti-veljensä, tämä taas Törmälän Marin jne. Tällä tavalla kävi koko nuoriso istumaan: tyttö pojan ja poika tytön syliin. Heitä tuli niin pitkä jono, että se ylettyi peräpenkistä liki ovensuuta.

Kun kaikki oli reilassa, alkoi laiva Martin käskystä soutaa heiluttaen molempia käsiään niinkun airoja soutaessa laulaen samalla:

Soudan, soudan laivaa, soudan Saksan satamasta alle Viipurin vihannan, alle suuren Suomen linnan.

Laulun kuultuaan tulivat Tolja ja Simo laivan ostajina tupaan. Tolja kysyi laulamalla:

Kuinka laiva kutsuttanee, millä nimetään nimellä?

Tähän Martti laivan isäntänä viitaten kädellään laivaa vastasi myös laulamalla:

Tuo sorea Suomen pursi, Kalevalan kaunis laiva kutsutahan kukkaseksi, sanotahan Samposeksi.

Tolja taas kysäisi laulamalla:

Kuka laivosen kyhäsi, kuka veisteli venosen?

Martti vastasi niin ikään laulamalla:

Laivasen on laatinunna itse seppo Ilmarinen.

Taas kysyi Tolja:

Mist on laiva laadittuna, kusta kyhätty venonen?

Martin viittauksesta vastasivat laivasilla olijat laulaen ja heiluttaen käsiään:

Antura on Auran tammi, pohja Peipsen petäjätä, laidat Lapinmaan närettä. Keula vaskesta valettu, taiten kullan kirjaeltu. Mastot on mahonkipuusta, punapuusta purjeorret. Silta tehty siilin luista, permanto on peuran luista.

Vielä kysyi Tolja:

Mitä Sammossa sisällä, mikä lasti laivosessa?

Johon laivassa vastattiin:

Onhan yhtä sekä toista tavaraa meren takaista: Saksanmaalta saippuoita, kuparia Kuurinmaalta, siniviittoja Virosta, haljakoita Hampurista, hedelmiä Hiidenmaalta, Saarenmaalta marjasia, sekä Ruotsista romua, kapinetta kaikenlaista.

Taas kysäisi Tolja:

Kuka laivan kuljettaja? kenpä aluksen isäntä?

Tähän vastattiin:

Laakko laivan kuljettaja itse aluksen isäntä. Perämies on Pertin Pekko, merimiehet Miettiläiset, Kunttu kokkina keralla Runttu ruuan laittajana.

Vihdoin kysyi Tolja:

Mitä maksaa meren kukka, kuta Samponen sorea?

Tähän Martti vastasi toisten kanssa:

Kaksi kattilan rania, kolme lehmän kompsukkata, viisi Viipurin rahoa, kuusi kultatynnyriä.

Tolja käveli laivan ympäri, tarkasteli sitä joka taholta ja lauloi kävellessään:

Kyll on pursi purjeinensa sorea kun Suomen sorsa. Sen on kaula kaarellansa niin kuin neidon kenokaula. Sen on laidat laadullansa kupuva kuin taivaan kaari. Mastot ovat muhkeammat, korven kuusta korkeammat. Hinta vain on hiukan kallis, makso suuri suoritella. Jos mä ostaisin orosen tahi viljaa aitallisen: pian ois syöty saatu riista, ajettu hyvä hevonen, vaan kun ostan oivapurren, lunastan sorean Sammon, sillä saanen mä satoja, tuon kotia tuhansia. Hauska on elellä merellä, ulapalla aukealla: siell ei sänki säärtä lyötä, savu silmiä sokaise, eikä viedä viertämähän, panna ei palon tekohon.

Näyttäen kepillään liedellä olevia patoja sanoi Tolja Martille:

Tuoss on laivan lunnahaksi kaksi kattilan rania.

Ojentaen keppinsä navettaan päin hän jatkoi:

Tuolla pihamaan perässä nautoja navetta täysi: ota sieltä omaksesi kolme lehmän kompsukkata.

Ottaen kukkarostaan viisi rahaa Tolja ojensi ne Martille ja sanoi:

Ota Laakko laivan hinnaks viisi Viipurin rahoja.

Sitten hän ojensi keppinsä tupaseen päin ja lausui:

Tupanen on tynnyriä, puolikoita puolillansa, kaikki kultaa kukkuroillaan. Ota sieltä omaksesi kuusi kultatynnyriä.

Nyt löivät Tolja ja Martti kättä kaupan päättäjäisiksi ja Simo erotti kädet. Sitten katseli Martti laivaa ja sanoi kauppaansa katuen:

Voi minä poloinen poika, hassu rahalle halukas! Kun mä luovuin laivastani, soreasta Sammostani! Ken nyt mua keikuttelee noilla vienoilla vesillä, siintävän meren selällä, lakkapäillä lainehilla, ulapalla aukealla!

Nämä laulettuaan otti Martti hatustaan pyyhkeensä, jolla pyyhki silmiänsä, ja saneli itkusuulla:

Hyvästi nyt sorja Sampo, meren kuulu, veen valio.

Nyt Martti pyörähti ulos tuvasta ja Simo seurasi häntä. Tolja, uusi laivan isäntä, käski soutamaan laivaa ja laulamaan:

Soudan, soudan laivaa jne.

Laivan soutaessa ja laulaessa tulivat Martti ja Simo laivaa ostelemaan. Nyt oli Simo ostajana ja Tolja myyjänä. Kaikki kävi ennen kerrotulla tavalla.

Laivasilla olon perästä tanssattiin vähän aikaa vastakkaistanssia ja sitten aloitettiin Tinnon Martin esityksestä vuorotanssi, joka tapahtui siten, että tytöt kävivät vieretysten seisomaan toiselle ja pojat toiselle puolelle tupaa. Martti kävi poikien puolelle ensimmäiseksi ja hänen nuorikkonsa tyttöjen puolelle. Kun kaikki olivat asettuneet järjestykseen, alkoi nuorikko miehensä viittauksesta tanssia hänen luokseen. Sitten alkoi nuorikko tanssia takaperin paikallensa ja laulaa:

Tullin lullin, tullin lullin, tulemais sun pitää, ei sun ole minun kanssain tekemistä mitään.

Martti seurasi nuorikkoansa tanssien ja laulaen:

Kyytiin, kyytiin kultajain ja kyytiin kotiin asti, kyllä kultain palkan maksaa, jos ei nyt, niin vaste.

Paikalleen päästyään nuorikko seisattui paikalleen ja hänen viereisensä, Mäkelän Vappu, alkoi tanssien kyyditä Marttia ja laulaa:

Kyytiin, kyytiin jne.

Martti tanssi takaperin paikallensa laulaen:

Tullin lullin jne.

Martin viereinen poika, Tolja, kyyditsi Vapun paikalleen ja Vapun viereinen tyttö kyyditsi Toljan jne.

Nuorikko kun näki että jo kolmas pari oli liikkeessä, aloitti taas uudestaan tanssin miehensä luokse, joka kyyditsi hänet takaisin jälleen. Täten kertyi tanssi täyteen vauhtiin, niin että vähän ajan perästä sai jokainen olla sekä kyyditsijänä että kyydittävänä. Aikansa levähdettyään alkoivat he taas toisia leikkejä, joista tulevassa luvussa tarkemmin kerromme.

Kun kukko toisen kerran lauloi, alkoi leikkinuoriso tehdä kotiin lähtöä. Pojat kävivät jokainen maksamassa Tinnon Martille kynttilöistä ja sitten lähdettiin. Jokainen poika kyyditsi kotiin sen tytön, jonka kanssa oli leikkipaikkaan tullutkin. Luorikon jäälle päästyä sanoi Lippolan Juhana Niemelän Kaisalle:

-- Jokos nyt otat tuomiset?

-- Otan kyllä jos vaan annat, vastasi Kaisa.

-- Aivan mielelläni minä annan, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että saan sinut omakseni, niin kuin illalla lupasit.

-- Sitä en voi sanoa.

-- Mikset voi?

-- Siksi kun en tiedä, saanko minä sinut omakseni; eihän siitä ollut mitään puhetta illalla.

-- Sehän on luonnollista: eihän meistä muuten voisi paria tullakaan.

-- Mutta kuules, hyvä Juhana: meidän täytyy pitää tää asia niin salassa, ettei virkkaa kellenkään. Lupaatkos sen?

-- Sen olen minä tekevä; sillä minä tiedän ettemme voi yhteen käydä, ennen kuin syksyllä.

Niemelän pihalla nousi Kaisa reestä, puristi hellästi Juhanan kättä jäähyväisiksi ja kiirehti sykkivin sydämin tupaan. Juhana käänsi hevosensa ympäri ja ajoi kotiinsa iloisempana kuin sodassa voittanut sankari.

Niemelässä oli jo talonväki valveilla nuorison kotiin tullessa. Mitään puhumatta kävivät leikistä tulleet makaamaan. Toiset nukkuivat pian, vaan Kaisa, jota outo, suloinen tunne valtasi, ei voinut saada unta silmiinsä. Hän ajatteli sitä onnellisuutta, jonka hän oli Juhanan kanssa saavuttava. Hyvän aikaa valvottuansa nukkui hänkin viimein.

Kolmas joulupäivä

Sisältö: Sudennuotan veto. Paistisilla olo. Laulun ja ulkoluvun kilpailu. Joululeikkejä. Rinnakkaistanssi. Panttisillaolo. Joulusaarna.

Kolmantena joulupäivänä päivän valjetessa tuli lautamies kotiin ja toi vieraita tullessaan, Lippolan lautamiehen emäntineen, lukkarin ja suntion. Toiset vieraat tulivat tupaan, vaan lukkari ja suntio vietiin kammariin, jossa heille annettiin tuliaisiksi siirappi viinaa ja sitten kahvia.

Kun ruoka oli laitettu tuvan pöydälle, niin tulivat lukkari ja suntio atrioimaan toisten kanssa. Heitä tervehdittiin kunnioittavasti: miehet kumarsivat ja naiset lyykistäysivät (niiasivat). Lapset kuiskailivat keskenään arvellen lukkarin luettavan itseään; siksi ei hän ollut lapsista mieluinen vieras ollenkaan. Isäntä luki ja lukkari lauloi ruokasiunaukset.

Murkinan jälkeen niitä näitä vähän aikaa pakinoituansa menivät lukkari ja suntio kammariin lepäämään vähäksi aikaa. Aikansa levättyään he tulivat tupaan kahville. Juotua Savolais-ukko sanoi:

-- Suvaitseeko kanttori käydä vetämään sudennuottaa?

-- Aivan mielelläni, aivan mielelläni, mutta kukas käypi peräkokaksi? vastasi kanttori.

-- Kyllä minä käyn, vastasi Savolais-ukko.

Sen sanottuaan hän otti molemmilla käsillään peräpenkistä kiinni. Mauno-setä kiersi molemmat kätensä Savolais-ukon ympäri vyötäisten kohdalta ja piti vakavasti kiinni. Suntio otti Mauno-sedästä kiinni samalla tavalla, lukkari suntiosta, kirkonmies lukkarista, lautamies kirkonmiehestä, ja niin kävivät kaikki aikamiehet yhteen jonoon pitäen toisistaan navakasti kiinni; sitten naiset ja nuorukaiset yhtyivät samaan toimeen. Jokainen koetti vetää niin vankasti toistansa, kuin suinkin jaksoi, pyytäen edellänsä olijan käsiä laukeamaan. Naisten kädet laukesivat ensin ja he mennä myllähtivät lattialle. Sitä rymäkkää seurasi raikas nauru. Sitten heltyivät lukkarin kädet ja miehet kaatua rojahtivat. Se taasen antoi naurun aihetta. Kolmen kesken vetää nyhtivät jäljelle jääneet siksi, kunnes Savolais-ukon kädet herposivat ja ukot kellahtivat selälleen lattialle könöksi niinkuin kantturakoko. Leikkiä uudistettiin ja Mauno-setä kävi peräkokaksi. Kolmannella kerralla oli kirkonmies ja sitten lautamies peräkokkana jne. Joka kerralla, kun jonkun kädet irtaantuivat ja väki kaatua romahti, nauraa hohotettiin oikein sydämellisesti.

Kun päivällinen oli syöty, miehet tupakoivat ja juttelivat niitä näitä vähän aikaa. Sitten käytiin paistisille. Mauno-setä punoi oljista letin, nosti tuolin keskelle lattiaa ja kävi paistiksi. Hän istahti tuolille, painoi hatun silmilleen, ettei mitään nähnyt, pitäen olkilettiä kädessään. Savolais-ukko hiipi hiljaa takaapäin ja kosketti kädellään Mauno-setää. Nyt tavoitti Mauno-setä kiireen kaupalla lyödä Savolais-ukkoa letillään, vaan ei tavannut. Lukkari seurasi Savolais-ukon esimerkkiä, mutta häneen sattuikin letti käymään. No, ei muuta kuin lukkarin täytyi käydä paistiksi.

-- Aha, nyt onkin koko pitäjän kirkon kukko paistina, ja sitä ei saa säästää, sanoi kirkonmies ja kosketti kädellään lukkaria, joka tavoitti letillään kirkonmiestä, vaan ei tavannut. Vihdoin kävi letti suntioon, joka kävi paistiksi.

-- Nyt on kirkon kana paistina ja se syödään kirvoineen karvoineen, virkkoi lukkari ja kosketti suntiota.

-- En minä mikään kana enkä hanhi ole, vastasi suntio. Kirkonkana on lukkarin rouva.

-- Eikö mitä! Nyt velikulta erehdyit: etkö muista, että lukkari on papin lakkari ja lukkarin muori on papin lakkarin vuori? virkkoi lukkari ja nauraa rotkotti.

-- Oli kana tahi hanhi, mutta syödään sitä nyt, sanoi kirkonmiehen emäntä ja läppäsi kämmenellään suntiota olkapäälle. Samassa kosketti letti emäntää, joka taas kävi paistiksi.

-- Etpäs saanutkaan luisua lahjaksi, ilkkui suntio nousten tuolilta.

-- En sattunut saamaan, vastasi emäntä ja kävi tuolille istumaan sitoen huivin silmilleen.

Leikin loputtua ryypättiin ja ukko Lauri sanoi lukkarille:

-- Mitenkäs kanttori laulaa tuon virren "Lauluja nyt laskekaamm?" (Vvk. 120) Minä en sitä ole koskaan kuullut kirkossa laulettavan.

Kanttori rykäisi pari kertaa ja veisasi koko virren alusta loppuun. Useita muitakin virsiä pyydettiin lukkaria veisaamaan ja hän täytti pyynnön mielellään. Useat toisetkin veisasivat, miten he olivat oppineet. Ukko-Lauri koetteli veisata "Joka korkeimman turviss istuu" (Vvk. 72), mutta loppupuolella ensimmäistä värssyä meni nuotti penkin alle.

-- Kanttori taitaa osata kaikki virret ulkoa, koska ei näy kirjaa tarvitsevan, sanoi Suutarin Pekka ja katsoi lukkaria vähän viekkaan näköisesti.

-- En juuri kaikkia, mutta ensimmäisen värssyn joka virrestä minä kyllä osaan; sillä lukkarinkoulussa ollessani, kun jokaisen virren ensimmäistä värssyä täytyi moneen kertaa laulaa hangata, ennen kuin nuotin tarkkaan oppi, niin siinä tuli muistamaan koko värssyn ulkoa, vastasi lukkari.

-- Pekka puhuu sen tähden ulkoluvusta, kun hän kuuluu osaavan kaikki virret ulkoa, sanoi Yrjö.

-- Tuo ei ole mikään suuri taito, osata virret ulkoa, mutta kun minun vaimoni osaa joka sanan ulkoa, mitä virsikirjassa on: virret, epistolat, evankeliumit, rukoukset, Jerusalemin hävitykset, messut, kasteet ja "plitanniat" ja kerrassa sanoen kaikki, mitä kirjan kansien sisällä on, se on toista, lateli Pekka.

-- Sinun vaimosi on, kuulen ma, kirjanoppinut ja sinä itse taidat olla piehariseus, sanoi Kurrosen ukko nauraen.

-- Mikäs se piehariseus sitten on? kysyi lukkari.

-- Variseustahan Kurrosen ukko tarkoitti, vaikka ei osannut pohjalleen sanoa, vastasi suntio.

-- Etkä sinäkään sitä ihan pohjalleen osaa sanoa, vaikka olet osaavinasi. Se on fariseus eikä variseus, selitti lukkari.

-- Variseushan se on, ja niinhän minä sen sanoin, eikä meidän talonpoikain kieli käänny sen pohjallempaan sitä sanomaankaan, siitä voitte olla varma, vastasi suntio vähän närkästyneenä.

-- Kun nyt ollaan tässä koolla, sekä kirjanoppineet, että variseukset, niin kukas voipi sanoa mikä numero se on virsikirjassa, jossa on yksi virsi, yksi värssy ja yksitoistakymmentä äksää? kysyi Savolais-ukko.

-- Kuka sinun äksiäsi lienee lukenut, jos heitä on yksi tahi toistakymmentä, vastasi Mauno-setä.

-- Otapas Yrjö virsi yksi sata yksikymmentäviisi, ja lue se, niin saatte kuulla että siinä on yksitoistakymmentä äksää, käski Savolais-ukko.

Yrjö otti sanotun virren ja luki:

Tapahtui täällä, täin päivän päällä ihmeellinen ihme. On tullut tänne Jumal its yhdex ihmisex täydex, ihmisten ilox, ijäisex elox, toivotux turvax, autuudex ainoax: kaikk siis iloitkaam, Herraa kunnioittakaam, Jesu Christ kiitett, Ihmisex siinnyt, syntyn, Isä ylistett, Henki kunnioitett.

-- Kah, niinhän se näkyy olevan, vaikka minä en ole tähän asti huomannut. Niinhän se on: ken useamman päivän elää, se useamman kärpäsen näkee. Mutta kukas teistä osaa sen virren veisata? kysyi lukkari.

-- Isävainajani lauloi sen näin, vastasi Savolais-ukko ja veisasi koko virren.

-- Kyllä se meni jotenkin sinnepäin, vaikka ei aivan tarkkaan. Viides karteessi oli epäselvä, selitti lukkari.

Sitten pyydettiin lukkaria laulamaan sama virsi ja sen hän tekikin. Laulun loputtua sanoi isäntä:

-- Ei jaksa laulaa, jos ei kasta kaulaa, ja kaasi viinaa pulliin, antoi ensin lukkarille ja sitten muille vanhoille miehille.

Ryypättyään sanoi lukkari:

-- Nyt ei muuta kun valakka valjaisiin ja suti, puti matkaan.

Isäntä koetteli pidätellä heitä yötä talossa, mutta lukkari sanoi luvanneensa mennä Törmälään yöksi ja lupaus on velkaa pahempi, käski valjastaa hevosensa ja aikoi lähteä tuota pikaa, vaan isäntä sanoi:

Ei suuruksetta suden jälille.

Illallisen jälkeen läksivät lukkari ja suntio Törmälään ja nuoriso meni joululeikkiin. Vanhukset kävivät makaamaan.

Leikit aloitettiin nyt niin kuin eilisiltanakin vastakkaistanssilla, sitten seurasi rinkitanssi, jonka perästä Toljan kehotuksesta käytiin rinnakkaistanssiin.

Pojat seisoivat rinnakkain toisella puolella ja tytöt samalla tavalla toisella puolella tupaa. Poikien puolella oli Tolja ja tyttöjen puolella Törmälän Mari ylimmäisenä Toljaa vastassa. Tolja alkoi laulaa vastakkaisellensa tytölle ja kaikki pojat lauloivat keralla: