Part 1

KURJAT II

Cosette

Kirj.

VICTOR HUGO

Ranskankielestä suomensi Vihtori Lehtonen

Helsingissä 1909, Suomalainen Kustannus-Osakeyhtiö Kansa.

Hämeenlinnassa, A. W. Leinosen kirjapaino 1909.

SISÄLLYS:

Ensimäinen kirja: Waterloo.

1. Mitä matkustaja näkee Nivellesin tiellä. 2. Hougomont. 3. 18 päivä kesäkuuta vuonna 1815. 4. A. 5. Taistelujen Quid Obscurum. 6. Kello neljä iltapäivällä. 7. Napoleon hyvällä tuulella. 8. Keisari tiedustelee erästä asiaa oppaaltaan Lacostelta. 9. Odottamaton näky. 10. Mont-Saint-Jeanin ylätasanko. 11. Huono opas Napoleonilla, hyvä opas Bülowilla. 12. Kaarti. 13. Pako. 14. Viimeinen neliö. 15. Cambronne. 16. Quot libras in duce? 17. Miltä kannalta on Waterloota katseleminen? 18. Jumalallinen oikeus pääsee kaikesta huolimatta jälleen voimaan. 19. Öisellä taistelukentällä.

Toinen kirja. Orion-laiva.

1. Numerosta 24601 tulee numero 9430. 2. Tässä esiintyy kaksi runosäettä, jotka ehkä ovat paholaisen perua. 3. Oli selvää, että kahleen kiinnitysrengasta oli ennakolta alustavasti käsitelty, koska se saattoi katketa noin vain yhdestä vasaraniskusta.

Kolmas kirja. Kuolleelle annetun lupauksen täyttäminen.

1. Vesikysymys Montfermeilissä. 2. Niitä kahta muotokuvaa viimeistellään. 3. Miehille viiniä ja hevosille vettä. 4. Nukke astuu näyttämölle. 5. Tyttönen yksinään. 6. Luku, joka ehkä näyttää Boulatruellen olleen oikeilla jäljillä. 7. Cosette astelee pimeässä tuntemattoman miehen rinnalla. 8. On kiusallista majoittaa köyhää, joka ehkä onkin rikas. 9. Thénardier verkkoja laskemassa. 10. Joka parista etsii, voi pahimman löytää. 11. Numero 9,430 esiintyy jälleen, ja Cosette saa siitä arpajaisissa voittonumeron.

Neljäs kirja. Gorbeaun talorähjä.

1. Herra Gorbeau. 2. Keltasirkku ja huuhkaja samassa pesässä. 3. Kaksi onnettomuutta tuottaa yhtyneenä onnea. 4. Päävuokralainen tekee huomioita. 5. Lattialle kilahtava viiden frangin raha pitää aika melun.

Viides kirja. Öinen ajo, ovelat ajajat.

1. Taidokkaita koukutteluja. 2. Onneksi kulkee Austerlitzin siltaa kuormarattaita. 3. Katsokaa v. 1727 toimitettua Pariisin asemakarttaa. 4. Haparoivaa pakoa. 5. Se temppu olisi ollut mahdoton, jos kaduilla olisi ollut kaasuvalaistus. 6. Arvoituksen alkua. 7. Arvoitus jatkuu. 8. Arvoitus käy yhä sekavammaksi. 9. Kulkusmies. 10. Miksi Javert sai pitkän nenän.

Kuudes kirja. Pikku Picpus.

1. Picpusinkadun numero 62. 2. Martinus Vergan luostarisäännöt. 3. Ankaruutta. 4. Iloja. 5. Hauskutteita. 6. Pikku Luostari. 7. Varjokuvia varjojen asunnosta. 8. Post corda lapides. 9. Vuosisata luostarihunnussa. 10. Herkeämättömän palvomisen synty. 11. Pikku Picpusin loppuvaiheet.

Seitsemäs kirja. Välihuomautus.

1. Luostari aatteena. 2. Luostari historiallisena ilmiönä. 3. Millä ehdolla voi kunnioittaa menneisyyttä. 4. Luostari periaatteen kannalta katsottuna. 5. Rukous. 6. Rukouksen sisäinen arvo. 7. Moittimisessakin tarvitaan varovaisuutta. 8. Usko ja laki.

Kahdeksas kirja: Hautuumaat nielevät, mitä niille annetaan.

1. Tässä luvussa pohditaan tapaa, jolla soveliaimmin pääsisi luostariin. 2. Fauchelevent ei pelkää vaikeuksia. 3. Äiti Innocentia. 4. Jean Valjean näyttää ilmeisesti lukeneen Austinus Castillejoa. 5. Juoppous ei johda kuolemattomuuteen. 6. Neljän laudan välissä. 7. Tästä luvusta selviää sananparren: "älä hukkaa korttiasi!" alkuperä. 8. Onnistunut kuulustelu. 9. Loppusanat.

ENSIMÄINEN KIRJA

WATERLOO

1.

Mitä matkustaja näkee Nivellesin tiellä.

Viime vuonna (1861), eräänä kauniina toukokuun aamuna, kulki muuan matkustaja, tämän tarinan kertoja, Nivellesistä la Hulpea kohti. Hän asteli jalan. Hän seurasi leveätä kivitettyä ajotietä, jota puurivit reunustivat ja joka milloin nousi, milloin laski niiden ylänteitten mukaan, mitkä täällä suunnatonten aaltojen lailla seurasivat toinen toistaan. Hän oli jo kulkenut Lilloisin ja Bois-Seigneur-Isaacin ohi. Hän huomasi lännessä Braine-l'Alleudin liuskakivikatteisen kirkontornin, joka näyttää alassuin käännetyltä saviastialta. Hiljattain oli hän sivuuttanut kummullaan törröttävän metsän ja muutaman poikkitien kulmassa kyhjöttävän kapakan, jonka päädyssä upeilivat sanat: _Neljän tuulen kapakka. Échabeau, kahvila matkustavaisille_. Lähellä kapakkaa näkyi vanha, lahonnut pylväs, jonka tauluun oli kirjoitettu: _Entinen tulli-asema n:o 4_.

Kapakasta kahdeksannes lieutä eteenpäin saapui hän pienen laakson pohjaan, missä puro solisee tien kohdalle laitetun kaarisillan alitse. Toisella puolen tietä täyttää laakson harvahko, mutta hyvin vihanta metsä, joka toisella puolen hajoaa yksityisiksi puuryhmiksi ja jatkuu niin niittyjä pitkin somasti ja ikäänkuin epäjärjestyksessä Braine-l'Alleudiä päin.

Tien poskessa oikealla puolen oli jonkunlainen majatalo, nelipyöräiset vankkurit oven edessä, sivulla aimo joukko humalasalkoja, aura, kasa kuivia risuja vihannan pensasaidan juurella, tikapuut nojallaan vanhaa vaunuvajaa vastaan, jonka väliseinät olivat oljista. Kalkki savusi neliskulmaisessa kuopassaan. Nuori tyttö kitki peltoa, missä suuri keltainen ilmoituslehti, luultavasti jäännöksenä jonkun ilveilijäseurueen markkinanäytännöistä, pyörähteli ja tuiskahteli tuulen ahdistamana. Aivan majatalon vierestä, muutaman lätäkön reunatse, missä parvi ankkoja uiskenteli, painui huonosti kivitetty polku pensastoon. Matkustaja kääntyi tälle polulle.

Ehdittyään satakunnan askelta ja kuljettuaan pitkin muuri-aitamaa, joka polveutui varmaankin viidenneltätoista vuosisadalta ja jota koristi terävä, suutakkain ladotuista kattotiileistä tehty harja, huomasi hän vastassaan valtavan holvi-aukkoisen oven. Oven reunus oli suorakulmainen, se oli laitettu vakavaan Ludvig XIV:n tyyliin ja sen kumpaakin pieltä somistivat matalat, ympyriäiset korkokuvat. Sen yläpuolella kohosi juhlallinen julkipuoli. Aivan oven vierestä juoksi toinen muuri kohtisuorasti julkipuolta vastaan, muodostaen sen kanssa suoran kulman. Kentällä oven edustalla virui kolme karhia, joiden läpi kaikki toukokuiset kukat kurottivat päitään. Ovi oli kiinni. Sen sulki kaksi ränsistynyttä ovenpuoliskoa, joita vanha ruostunut kolkutin koristi.

Aurinko paistoi ihanasti. Puiden oksat värähtelivät vienoa toukokuun värinäänsä, joka näyttää pikemmin johtuvan lintujen pesistä kuin tuulen henkäyksistä. Muuan urhea pikkulintu, arvattavastikin rakkaudenhaaveissaan, liritteli tarmonsa takaa suuressa puussa.

Matkustaja kumartui tarkastelemaan muuatta melkoisen suurta pyöreätä aukkoa, joka oli aivan kuin mikäkin karttapallon säilykomero, vasemmassa seinässä, oven syrjäpilarin juuressa. Samassa avautuivat ovenpuoliskot, ja talonpoikaiseukko tuli näkyviin.

Hän huomasi matkustajan ja hänen tarkastelunsa esineen.

"Siihen on osunut ranskalainen tykinkuula", sanoi eukko.

Ja hän lisäsi:

"Katsokaahan tuonne ylemmäs, oveen, juuri tuon naulan viereen, siihen on suuri musketin kuula kaivanut reijän, vaikkei olekkaan päässyt puun läpi".

"Mikä onkaan tämän paikan nimi?" kysyi matkustaja.

"Hougomont", vastasi eukko.

Matkustaja oikaisi selkänsä. Hän kulki muutamia askeleita ja antoi katseensa liitää yli pensasaitojen. Kaukana näköpiirin rajalla huomasi hän puiden läpi pienen kummun ja sillä kummulla jotakin, joka näin etäältä nähtynä kuvautui leijonaksi.

Hän seisoi Waterloon taistelukentällä.

2.

Hougomont.

Tämä oli siis Hougomont, surullinen paikka, häviön alku, ensimäinen vastus, minkä kohtasi Waterloossa tuo Europan suuri halonhakkaaja, jota kutsuttiin Napoleoniksi; ensimäinen oksa kirveen tiellä.

Muinoin oli se linna, nyt on se talonpoikaistalo vain. Asiantuntija kutsuisi Hougomontia _Hugomonsiksi_. Tämän aatelislinnan rakensi näet Hugo, Somerelin herra, sama, joka Villiersin luostarille lahjoitti sen kuudennen kappalaistilan.

Matkamies työnsi oven auki, törmäsi porttikäytävässä vanhoihin herrasvaunuihin ja astui pihalle.

Ensimäinen esine, mikä hänen silmiinsä osui tällä pienellä pihamaalla, oli kuudenneltatoista vuosisadalta polveutuva porttikaari. Se siinä törröttää kuin mahtavampikin holvikaari, yleisen häviön ympäröimänä. Raunioista useinkin syntyy juhlallisin näky. Tämän kaaren läheltä avautuu muuriin toinen kiilakivikaarinen portti Henrik IV:n ajoilta, jonka läpi näkyvät kasvitarhan puut. Portin vieressä höyryää lantatunkio, viruu kuokkia, lapioita ja rattaita. Pihalla on vielä vanha kaivo kiviarkkuineen ja rautakeloineen. Siinä varsa kirmailee, siinä kalkkuna pöyhisteleikse. Siinä on kappelikirkko, pienen kellotornin koristamana, jonka seinää tukeissaan verhoaa kukkiva päärynäpuu. Sellainen on tämä paikka, jonka valloittaminen jäi Napoleonille unelmaksi vain. Jos hän olisi kyennyt saamaan haltuunsa tämän pienen maa-alan, olisi se ehkä tuonut hänelle koko maailman. Kanat siinä nyt tunkiota kuopivat. Murinaa kuuluu. Iso koira siellä hampaitaan näyttää, englantilaisia muistuttaen.

Englantilaiset ovat tässä tehneet ihmeitä. Neljä komppaniaa Cooken kaartilaisia piti siinä seitsemän tuntia puoliaan kokonaisen sotajoukon vimmattuja ponnistuksia vastaan.

Nähtynä kartalla, rakennukset ja aitaukset mukaan otettuina, muistuttaa Hougomont säännötöntä suorakulmiota, jonka yhdessä kulmassa olisi aukko. Juuri tässä kulmassa on tuo eteläinen portti tai ovi, jota aivan läheltä suojelee kivimuuri. Hougomontissa on kaksi porttia: eteläinen, linnan portti ja pohjoinen, maalaistalon portti. Napoleon lähetti Hougomontia vastaan veljensä Jérômen. Guilleminotin, Foyn ja Bachelun osastot syöksyivät sen kimppuun, Reillen osasto siinä melkein kokonaan uhrattiin, menestyksettä, ja Kellermannin kuulat eivät lopultakaan voineet mitään näille sankarillisille muureille. Bauduinin kaksi rykmenttiä saattoi töin tuskin vallata Hougomontin pohjoispuolen, mutta Soyen rykmentit yrittelivät turhaan päästä sen eteläisen osan herroiksi.

Maatilan rakennukset rajoittavat pihaa etelässä. Osa ranskalaisten särkemää pohjoisporttia roikkuu seinään kiinnitettynä. Siinä on neljä kahteen poikkipuuhun naulattua lankkua, joissa vielä näkyy hyökkäyksen jälkiä.

Pohjoisportti, jonka ranskalaiset työnsivät kumoon ja jota on paikattu muuriin ripustetun osan kohdalta, vetelehtii puoleksi avattuna pihamaan perällä. Se sulki ennen pihaa pohjoisen puolelta turvaavan, alhaalta kivestä, ylhäältä tiilistä tehdyn muurin neliskulmaisen aukon. Se on tavallinen pihaportti, jonkalaisia näkee kaikkialla maalaistaloissa: kaksi leveätä puoliskoa jykevistä lankuista. Muurin toisella puolen aukenevat niityt. Raivoisa on ollut kiista tästä sisäänkäytävästä. Kauvat aikoja nähtiin portin pielissä kaikenlaisia veristen käsien merkkejä. Tässä menetti Bauduinkin henkensä.

Temmellyksen kiivaus tuntuu vieläkin tässä paikassa; kauhistus huokuu täällä kaikkialta; kamppailun sekamelska on ikäänkuin kivettynyt tähän. On kuin siinä vielä elettäisi, kuoltaisi. On kuin kaikki olisi tapahtunut eilen. Muurit huokaavat kuolemantuskissaan, kivet putoilevat, halkeamat huutavat; aukot ovat kuin haavoja; väärät, värisevät puut näyttävät ponnistelevan pakoon.

Vuonna 1815 oli tässä pihassa paljon enemmän rakennuksia kuin nykyään. Sittemmin hävitetyt talonosat muodostivat muinoin jos jonkinlaisia seinämiä, kulmia ja sokkeloita. Englantilaiset olivat asettautuneet siihen kuin linnoitukseen ikään. Ranskalaiset tunkeutuivat kyllä sinne, mutta eivät voineet säilyttää asemaansa. Kappelin sivulta kohoaa muuan linnan kylkirakennus, ainoa jäännös muuten Hougomontin aateliskartanosta, rauniokasana, ikäänkuin halki leikattuna. Linnaa käytettiin tähystystornina, kappelia suojavarustuksena. Siinä alkoi teurastus. Ranskalaiset, joita ammuttiin kaikkialta: muurien takaa, ylhäältä ullakoista, alhaalta kellareista, kaikista akkunoista, kaikista ilmareijistä, kaikista kivien raoista, toivat risukimppuja ja pistivät tuleen rakennukset ja miehet. Pommitukseen vastattiin tulipalolla.

Läpi rautaristikoilla varustettujen akkunoiden näkyy vielä tässä raunioiksi rauenneessa kylkirakennuksessa pahoin runneltuja tiiliseinäisiä asuinhuoneita. Englantilaiset kaartilaiset olivat sijoittuneet näihin huoneisiin. Alhaalta kattoon asti revenneet kieruportaat näyttävät särjetyn simpukankuoren sisustalta. Portaissa on kaksi kerrosta. Portaisiin, ylimmille askelmille ahdistetut ja piiritetyt englantilaiset olivat hakanneet alemmat askelmat irti. Tuolla nokkosissa on vielä röykkiö näitä leveitä sinisiä kivimöhkäleitä. Kymmenkunta askelmaa on yhä kiinni seinässä; ensimäiseen on hakattu kolmikärjen kuva. Nämä luoksepääsemättömät askelmat istuvat vielä lujasti koloissaan. Muu osa portaita on kuin mikäkin hampaaton leukaluu. Kaksi vanhaa puuta on siellä myöskin. Toinen on kuollut, toista on haavoitettu juureen, mutta jo huhtikuussa käy se aina vihannaksi taas. 1815 jälkeen on se ruvennut kasvamaan porraskäytävässä.

Kappeliinkin on teurastus ulottunut. Jälleen rauhalliseksi muuttuneena tarjoo sen sisusta oudon näyn. Ei siellä enää messuja lueta verilöylyn jälkeen. Alttari on kuitenkin jäänyt paikoilleen, karkeatekoinen puu-alttari, kallellaan rosoista kivitaustaa päin. Neljä kalkilla valkaistua seinää, ovi alttaria vastapäätä, kaksi kaari-akkunaa, oven päällä suuri puinen ristiinnaulitunkuva, sen yläpuolella nelikulmainen, heinätukolla täytetty ilma-aukko, nurkassa vanha rikkinäinen akkunankehä lasinjäännöksineen, sellainen on tämä kappeli. Lähelle alttaria on seinään naulattu pyhän Annan puukuva viidenneltätoista vuosisadalta; Jeesuslapsen pään on pyssyn kuula murskannut. Ranskalaiset pääsivät hetkiseksi kappelin herroiksi, mutta pian oli pakko heidän sieltä poistua; lähtiessään pistivät he kappelin tuleen. Liekit ovat siis täyttäneet tämän hökkelin; se on ollut kuin hehkuva ahjo; ovi on palanut, lattia on palanut, puinen Kristus ei vain ole palanut. Tuli on nuoleskellut sen jalkoja, joista on jäljellä vain mustuneet tynkät, mutta on sitten pysähtynyt. Ihme, sanovat seudun asukkaat. Päätön Jeesuslapsi ei ole ollut yhtä onnellinen kuin Kristus.

Seiniä peittävät kaikenlaiset kirjoitukset. Kristuksen jalkojen lähettyvillä näkyy nimi: _Henquinez_. Sitten muita: _Conde de Rio Maior, Marques y Marquesa de Almagro (Habana)_. Siellä on ranskankielisiäkin nimiä, huudahdusmerkit kiukun osoitteeksi perässään. Vuonna 1849 maalattiin seinät uudelleen valkoisiksi. Kansakunnat sättivät siinä toisiaan.

Tämän kappelin kynnykseltä korjattiin muuan ruumis, jonka oli kirves kädessä. Tämä ruumis oli aliluutnantti Legros.

Kappelista tultaessa näkyy vasemmalla kaivo. Niitä on kaksikin tällä pihalla. Kysyttänee: miksi ei tässä ole ämpäriä eikä nostolaitteita? Sentähden, ettei siitä enään ammenneta vettä. Miksi ei siitä enään ammenneta vettä? Koska se on täynnä luurankoja.

Tästä kaivosta otti viimeksi vettä Wilhelm van Kylsom. Hän oli talonpoika, asui Hougomontissa ja harjoitti puutarhanhoitoa. 18 päivänä kesäkuuta vuonna 1815 pakeni hänen perheensä, piiloittautuakseen metsien helmaan.

Metsä Villiersin luostarin ympärillä soi useiksi päiviksi ja useiksi öiksi suojaa kaikille näille poloisille pakolaisille. Vielä tänä päivänäkin osoittavat viidakkojen kätköissä muutamat näkyvät merkit, niinkuin esim. vanhat hiiltyneet puut, paikkaa, mihin nämä vapisevat ihmisparat olivat leiriytyneet.

Wilhelm van Kylsom jäi Hougomontiin, "linnaa suojelemaan", ja kyyristyi kellarin nurkkaan. Englantilaiset keksivät hänet sieltä. Hänet vedettiin esiin piilopaikastaan, ja sapelin iskuin pakotettiin tuo pelästynyt mies kaikin tavoin palvelemaan taistelevia. Heidän oli jano; tämä Wilhelm toi heidän juodakseen. Ylempänä mainitusta kaivosta ammensi hän vettä. Monet joivat viimeisen siemauksensa. Tämän kaivon, josta niin moni kuollut joi, täytyi kuolla itsensäkin.

Taistelun jälkeen tuli kiire haudata ruumiit. Kuolemalla on oma omituinen tapansa häiritä voittoa, ja sen toimesta seuraa kunnian kintereillä rutto. Tarttuva kuumetauti on riemuvoiton läheisin seuralainen. Tämä kaivo oli syvä, ja siitä tehtiin hauta. Siihen mätettiin kolmesataa ruumista. Ehkä pidettiin siinä liian kiirettä; olivatkohan kaikki edes oikein kuolleita? Taru väittää, ettei niin ollut laita. Hautaamisen jälkeisenä yönä piti kaivosta kuuluneen heikkoja avunhuutoja.

Tämä kaivo on vallan erillään pihan keskellä. Kolmelta puolen ympäröi sitä kolme puoleksi kivilohkareista, puoleksi tiilistä tehtyä kehämuuria, jotka vuodesuojan siipien lailla kääntyvät toisiinsa päin ja näyttävät muodostavan pienen kulmikkaan tornin. Neljäs puoli on avoin. Siitä otettiin vettä. Keskimäisessä muurissa on muodoton aukko, ehkäpä pommin puhkaisema. Tässä tornin tapaisessa oli kattokin, josta enää vain poikkiparrut ovat jäljellä. Oikeanpuoleisen kehän tukiraudoitus muodostaa ristin. Kumartuessa katoaa katse syvään ympyriäiseen tiilikehykseen ja sen synkkenevään pimentoon. Kaivon ympärillä peittävät nokkoset kehämuurien juuren.

Tällä kaivolla ei ole edessään sitä leveätä sinistä kivilohkaretta, jonka tapaa kaikissa muissa belgialaisissa kaivoissa. Sinistä kivilohkaretta vastaa tässä poikkihirsi, mihin nojaa viisi, kuusi rumaa, rosoista ja käyrää pölkkyä, jotka näyttävät suurilta luurangoilta. Ei ole tässä enään ämpäriä, ei ketjuja, ei kelaa; mutta kivikaukalo siinä vielä on, johon ennen vettä kaadettiin. Sadevettä siihen vielä nytkin kerääntyy, ja tuolloin tällöin pyrähtää siihen lintu läheisestä metsästä janoaan sammuttamaan, heti taas lentääkseen tiehensä.

Osa tätä raunioitunutta rakennusryhmää on kuitenkin vielä asuttu: talonpoikaistalon osa. Tämän talonpoikaistalon portti aukeaa pihalle päin. Sievän goottilaisen lukkolevyn vieressä on tässä portissa viistoon asetettu, apilanmuotoinen rautaripa. Samassa kun hannoverilainen luutnantti Wilda tarttui tähän ripaan, paetakseen taloon, iski ranskalainen saarroskaivaja hänen kätensä kirveellä poikki.

Taloa pitävän perheen isoisä oli juuri tuo mainittu puutarhuri van Kylsom, joka on kuollut jo aikoja sitten. Muuan vanha harmaahapsi eukko kertoi meille:

"Olin minäkin silloin mukana. Ikää oli kolmisen vuotta. Isompi sisareni pelkäsi kovin ja itki. Meidät vietiin metsään. Minä olin äitini sylissä. Pantiin korva maata vasten ja kuunneltiin. Minä matkin kanuunaa ja ho'in: _pum, pum_."

Olemme jo maininneet, että yksi portti vie pihalta vasemmalle kasvitarhaan.

Kasvitarha on kamalan näköinen.

Siinä on kolme osaa, tai voisimmepa sanoa, kolme näytöstä. Ensimäinen osa on puutarha, toinen on kasvitarha, kolmas on metsä. Näitä kolmea osaa ympäröi yhteinen aitaus, sisäänkäytävän lähellä linnan ja talon rakennukset, vasemmalla pensasaita, oikealla muuri, perällä samoin. Oikeanpuolinen muuri on tiilistä, perämuuri on kiveä. Käymme siis ensiksi puutarhaan. Se on jaettu ylhäältä alas käytäviin ja lavoihin, joihin joskus on istutettu viinimarjapensaita; mutta kaikkialla rehoittaa nyt rikkaruoho ja villi kasvullisuus. Perällä on juhlallinen nelikulmaisista kivistä kyhätty pengermä pylväslaitteineen. Tämä oli aatelisherran puutarha tuota ensimäistä ranskalaista tyyliä, joka oli muodissa ennen Lenôtrea. Nykyään on se raunioiden ja vattupensaiden hallussa. Pylväiden päässä on palloja, jotka näyttävät kivikuulilta. Nykyään on vielä neljäkymmentäkolme pylvästä pystyssä jalustoillaan; muut ovat kaatuneet ruohostoon. Melkein kaikissa näkyy kuulan jälkiä. Muuan katkennut pylväs on laskettu alimmalle askelmalle kuin taittunut jalka ikään.

Tässä puutarhassa, joka on alempana kuin kasvitarha, ryhtyi kuusi ensimäiseen kenttärykmenttiin kuuluvaa ranskalaista tarkk'ampujaa, sitten kun he olivat tunkeutuneet tänne, eivätkä enää päässeetkään poistumaan, kun heidät oli piiritetty ja ahdistettu kuin karhut pesäänsä, vimmattuun taisteluun kahta hannoverilaista komppaniaa vastaan, joista toinen oli aseistettu lyhyillä ratsupyssyillä. Hannoverilaiset asettuivat pylväiden taakse ja ampuivat ylhäältä. Ranskalaiset vastailivat urheasti alhaalta, vaikka olivatkin kuusi kahtasataa vastaan, vaikka heillä olikin suojanaan vain viinimarjapensaat, ja kestipä neljännestunti, ennenkuin heidät saatiin hengiltä.

Nousemme muutamia askelmia ja tulemme näin puutarhasta varsinaiseen kasvitarhaan. Täällä, tällä muutaman neliösylen alalla, kaatui tuhatviisisataa miestä tunnin ajassa. Muuri näyttää haluavan alkaa taistelun uudestaan. Ne kolmekymmentäkahdeksan ampumareikää, jotka englantilaiset kaivoivat muuriin eri korkeuksille, ovat siinä vieläkin. Kuudennentoista edessä on kaksi englantilaista hautakiveä. Ampumareikiä on vain eteläisessä muurissa, päähyökkäys kun tuli siltä taholta. Ulkopuolelta peittää tämän muurin näkyvistä tuuhea pensasaita. Saapuessaan paikalle luulivat ranskalaiset joutuneensa tekemisiin vain pensasaidan kanssa ja tunkeutuivat sen läpi, mutta tapasivatkin muurin, lujan esteen ja väijyspaikan, englantilaiset sen turvissa, kolmenkymmenen ampuma-aukon tuiskuttaessa pyrynä heidän päälleen raehauleja ja kuulia; ja Soyen kaksi rykmenttiä menehtyi siihen. Waterloo alkoi näin.

Mutta kasvitarha valloitettiin kuitenkin. Kun ei ollut tikapuita, kiipesivät ranskalaiset muurille kynsin. Oteltiin mies miestä vastaan puiden alla. Koko tämä ruohokenttä on ollut veren peittämä. Nassaun pataljoona, seitsemänsataa miestä, tapettiin tähän. Ulkopuolelta on muuri, jota vastaan Kellermannin kaksi patteria suunnattiin, tykkänään kuulien raatelema.

Tässä kasvitarhassa huokuu yhtä hyvin kuin missään muussa tahansa toukokuun henki. Silläkin on voikukkansa ja satakaunonsa, nurmi vihoittaa siellä uhkeana, kyntöhevoset käyvät siellä laitumella, liinavaatteita on ripustettu kuivamaan puiden väliin pingoitetuille jouhiköysille, niin että kulkijan on tuon tuostakin pakko kumartua, päästäkseen niiden alitse, ja kentällä vajoo jalka myyränreikiin. Nurmikon keskellä näkyy kaatunut, viheriöivä puunrunko. Majuri Blackmann nojasi siihen vetääkseen viimeisen henkäyksensä. Viereisen suuren puun alle kaatui saksalainen kenraali Duplat; hän kuului yhteen niitä ranskalaisia perheitä, jotka Nantesin julistuksen peruuttamisen jälkeen pakenivat maasta. Aivan lähellä nuokkuu vanha sairas omenapuu, jota on yritetty paikata olkisiteellä ja savella. Melkein kaikki omenapuut ovat vanhuuttaan kaatumassa. Niissä ei ole ainuttakaan, joka ei olisi saanut pyssynluotiansa tai rautakuulaansa. Kuolleiden puiden luurankoja tapaa tuhkatiheään tässä kasvitarhassa. Korpit hyppelevät oksilla. Perällä on metsä täynnä orvokkeja.

Bauduin tapettu, Foy haavoitettu, tulipalo, teurastus, verilöyly, puro vimman sotkemaa englantilaista, saksalaista ja ranskalaista verta, kaivo täynnä ruumiita, Nassaun ja Braunschweigin rykmentit nujerrettu, Duplat tapettu, Blackmann tapettu, englantilaiset kaartilaiset silvottu, kaksikymmentä ranskalaista pataljoonaa niistä neljästäkymmenestä, jotka kuuluivat Reillen osastoon, melkein tykkänään hävitetty, kolmetuhatta ihmistä hakattu mäsäksi, kuristettu, ammuttu, poltettu, yksistään tässä kurjassa Hougomontin rauniokasassa. Ja kaikki tämä siksi, että nyt talonpoika sanoo matkustajalle: _Herra, antakaapa mulle kolme frangia ja luvallanne selitän minä Teille koko Waterloon jutun!_

3.

18 päivä kesäkuuta vuonna 1815.

Palatkaamme taaksepäin, sillä sehän kuuluu kertojan oikeuksiin, ja siirtykäämme vuoteen 1815 tai vielä hiukan etemmäskin sitä ajankohtaa, jolloin tämän kirjan ensimäisessä osassa esitetyt tapahtumat ovat alkaneet.

Ellei olisi satanut kesäkuun 17 ja 18 päivän välisenä yönä, vuonna 1815, olisi Europan tulevaisuus ollut toinen. Muutamat vesipisarat enemmän tai vähemmän ovat syösseet Napoleonin kumoon. Jotta Waterloosta tuli Austerlitzin loppu, ei kaitselmus tarvinnut muuta kuin hiukan sadetta, ja pilvenlonkare, joka kulki taivaanlaella vuodenaikaan nähden odottamattomaan suuntaan, riitti kukistamaan kokonaisen maailman.

Waterloon taistelu -- ja niin sai Blücher aikaa ennättää perille -- saattoi alkaa vasta kello puoli kaksitoista. Miksi? Siksi että maa oli märkä. Täytyi odottaa hiukan sen kovettumista, jotta tykistö saattoi vaivatta liikkua.