Chapter 2

-- Minä olen tuolle pahalle siivolle vihainen, kerrassaan vihainen. En kärsi minä silmiini sitä. Ei kestä minun silmäni pahansiivoista saunaa, vaan nyt tässä saattaa vaikka häitä tanssata. Hih maailmassa, vaikkei olisi paitakaan! hihkasi Maija ja pyörähti lattialla polkkatanssin tapaan, mutta samassa jäi katselemaan saunan kaikille suunnille mitä sille vielä osaisi tehdä.

Maijasta itsestäänkin tuntui se Hannulan uusi sauna tavattoman puhtaalta. Oikein sääli oli jättää sitä asumattomaksi, että kauan aikaa sieltä pois lähtiessään Maija katsoi ovelta saunaan ja mielessä jylähti raskaasti. Oi, että päiväksikään ei ole minulle suotu tuommoistakaan kotia...

Saapi käydä käskylöissä Kyläläisten kynnyksillä. Aina ouvoilla ovilla, Veräjillä vierahilla. Kynnys korkea kyläinen, Matala kylän kamana.

Mutta pitkän tuokion siinä seisottuaan ja mietittyään kirkas kyynel silmänurkissaan palasi Maija saunasta kotiin, mutta kun näki, että emännällä oli lämmin kahvipannu odottamassa, niin mieli palasi yhtä iloiseksi kuin ennenkin, ja hän tunsi juuri kuni kotiutuvansa siihen perheeseen, niin kauaksi kun siinä tarvittiin.

Näissä mielissään Maija isännän sivuihin laittoi vielä yöksi villaisen, tärpätillä kastellun kääreen, johon Maija luki loitsulukuja suuren joukon. Mutta aamusella kun isäntä tunsi selkänsä puoli terveeksi ja tunti tunnilta paremmaksi, niin rupesi hän ja emäntäkin uskomaan Maijan kehumiset melkein kaikki todeksi, ja Maija saikin kutsun tulla kahden viikon perästä taas kuppaamaan ja hieromaan, jos ei isäntää, niin muita.

Maija tämän kuultuaan tuli enemmän kuin hyvilleen ja moneen kertaan kumarrellen:

-- Tulenhan minä toki. Mihinkäs minä sitten tulisin, jos en teille. Urpapuuhunhan se lintu lentää, sanoi Maija lyöden kädellään emännän lihavaan olkapäähän ja niissä sanoissa kuului sydämmellinen turvallisuuden toivo, että emännänkin sydän ihan lämpisi Maijaa kohtaan.

Suuren tarakan sai nyt Maija Hannulan emännältä kaikenlaista ruokavärkkiä lapsilleen vietäväksi Metsälän mökkiin. Ja kevein jaloin ja hohtavin poskin Maija suurine konttineen mennä mylkytti kylän tietä Metsälään päin ja itsekseen hoki Hannulan emännän sanoja: Tulkaa kahden viikon perästä uudelleen!... Tulettehan?... Tulkaa kahden viikon perästä uudelleen!... Tulettehan?... Me olemme siinä varassa. Maija kuitenkin Rusalan tienhaaraan tultuaan poikkesi taloon ja tapansa mukaan istui heti emännän viereen ja alkoi nytystellä kaulasuonia. Mutta nyt ei ollut Maijalla kertomista kaulasuonien mahkuroista vaan siitä, että hän tulee Hannulan isäntää hieromasta ja kuppaamasta, ja miten Hannulan isäntä kohta lautoja potkaseisi ilman hänettä.

-- Hannulan isäntää hieromastako? huudahti emäntä.

-- Niin, ja kuppaamastakin.

-- No mitä ihmettä! Teppanan Riikkahan siinä on aina ollut kuukausittain ihan päntiönä.

-- Mutta minua kutsui nyt Hannulan emäntä kahden viikon perästä takaisin, ihan kirveen silmään varotti minua tulemaan. Kyllä ne nyt näkivät, kuka on kuppari.

Emäntä näkyi tätä itsekseen kummastelevan enemmän kuin Maijan kuuloon ja oli kauan ääneti, mutta viimein arvellen sanoi:

-- Minä uskon, että Hannulan isäntä ja emäntäkin ovat kyllästyneet Teppanan Riikkaan, kun se viime aikoina on tullut niin vaativaksi, että saunakin pitää talon väen lämmittää valmiiksi ja kaikki hoito pitää olla ihan nenältä haistaen, muuten ei ole panevinaan ei suunsa sisään. Kahvikin pitää olla väkevää kuin tulta, kerma sakeaa kuin tervaa ja sokerit suuria kuin rotan päitä.

-- Oli siinä muitakin, jatkoi Maija. Ei ole Riikassa sen veräjän tukkijaa, minkä minä tukin. Ajatelkaas, kun oli isännän selän kirvestänyt, että makasi maassa makkarana ja enemmän silmäterään sieti koskea kun selkään. Minulla ei auttanut muu keino, vaan minun piti Kuikkalasta hakea kirves, jolla oli ruumiin lautoja hakattu ja kolme matoa tapettu. Sillä kun paistelin ja höpilöin sekaan muutamia sanoja, sanoja semmoisia, joita ei ole Riikan suussa, niin sillä lailla saatiin käsiksi... Sitten oli minulla voidetta, voidetta semmoista, jota Riikan silmä ei ole ikänään nähnyt. Sillä kun minä voitelin, niin takaansa katsomatta lähtivät riettaan juonet isännän selästä. Ja nyt hän on terve mies kuin pukki, vaikka eilen aamulla henkeään haukkoi. Se, se on seikka, joka Hannulan isännän ja emännän päästi älyynsä, kun näkivät, mikä eroitus on kupparilla ja kupparilla.

Vai Hannulan isäntää kävi Maija kuppaamassa! Mitähän siitä Teppanan Riikka ajattelee? Eiköhän Riikan kippuranenä kipristy yhäkin kippurammaksi, kun tietää saa, sanoi emäntä yhä ikäänkuin Maijalle mieliksi.

-- Kipristyi mitä kipristyi, vaan kolo se tuli nyt Riikan leipään, toisti yhä Maija hieroskellessaan emännän kaulasuonia ja hänestä tuntui tavattoman somalle, kun mielessä kaikui Hannulan emännän sanat: Tulkaa nyt takaisin kahden viikon perästä!... Tulettehan? Saammehan olla siinä varassa.

Tällä kertaa ei Maija Rusalassa näillä kertomuksillaan kuitenkaan voittanut muuta kuin puoli kuorrekukkoa, senkin pisti emäntä Maijan käteen siitä hyvästä, että oli hieroskellut hänen kaulasuoniaan. Mutta kylälle levisi tieto Maijan ansiosta, että Hannulan isäntä niin heti jaloilleen pääsi.

Tästä oli seuraus, että Teppanan Riikka joutui kiertelemään laitakyliä, entisiä Maijan jälkiä, ja Maijan nahkakorvuksinen ruskea kontti löysi tiensä Hannusrannan kylän suurimpien talojen porstuaan, ja Maijalle ilmestyi puhdas ja eheä säkki sarvisäkiksi, entisen monin kerroin paikatun ja likaisen säkin sijaa.