Part 9

Stanton hypähti ylös. Nyt hän viimeinkin käsitti kaiken; ymmärsi lääkärin, hoitajattaren ja ohjaaja-toveriensa häveliään vaikenemisen ja miss Carlislen. Ymmärsi samalla, että joku toinenkin oli kärsinyt yhtä katkerasti kuin hän itsekin. Miehen voimakas suojelemisen halu sulatti Jesin ja Jessican yhdeksi.

— He saavat puhua kanssani, vakuutti hän tuimasti. Minä en ole enää suljettu sairashuoneeseen. Miksi et lähettänyt heitä minun luokseni? Tiesithän, että tulisin tykösi. —

Hän pysähtyi keskelle lausetta kohdatessaan tytön katseen, Floydin rehellisen ja luottavan katseen, vaikka tytön punehtiva häpeä paloi hänen poskillaan.

— Kyllä, tiesin sen, te olette sellainen. Mutta mistä tiesin, että te halusitte mielellänne tulla? Miten voin sen nytkään tietää? Te olisitte joka tapauksessa tehnyt parhaanne minulle. Muistan, että tahdoitte erottaa Floydin yhden valheen takia, ja minä olen pettänyt teitä monet viikot.

Stanton astui askeleen häntä kohti; tunne, joka syttyi hänessä Indianan matkalla, ja joka oli sammunut kaksi kuukautta sitte, leimahti uudelleen.

— Ja sinä? kysyi hän. Minä olin kova Floydia kohtaan. Ehkä hän sai minusta niin paljon, ettet sinä halua enempää?

Tyttö henkäsi syvään hänen kysyessään, posket lensivät hehkuvan punaisiksi ja hän virkkoi suuttuneena.

— Te pilkkaatte minua, Ralph Stanton! Ja sitä minä en siedä. Olen sanonut teille liiankin usein, että välitän teistä, luottaen ettette milloinkaan saisi kaikkea tietää. Minun olisi pitänyt pysyä poissa luotanne, mutta sitä en voinut. Minä en aikonut antaa teidän koskaan tietää, että olin toinen kun Jes Floyd, tahdoin ruveta yhtiötoveriksenne ja koneenkäyttäjäksenne koko elinajakseni. Minua inhotti olla tyttö. Mutta te tulitte tänne ja tapasitte Jessican, kun en teitä odottanut. Kun te Kometitehtaalla kysyitte minulta, saisitteko mennä siskoni kanssa naimisiin, olitte te surmata minut. Sillä silloin halusin olla tyttö, teidän tyttönne. Niin, minä sanon teille, etten tahdo mennä kanssanne naimisiin, minä en tahdo. Minä annoin Jessicalle tilaisuuden, ja te ette häntä rakastanut, te rakastitte Jessiä. Minä en tulisi nyt onnelliseksi kummallakaan tavalla. Minä olen väsynyt toivomiseen, että Merkuriusvaunu olisi suistunut päälleni — on paras, että lähdette. En ajattele enää milloinkaan nähdä teitä.

— Sinä tulet minut näkemään, oikasi Stanton hitaasti ja varmasti, tulet näkemään aina. Sinä joudut naimisiin kanssani tänäpäivänä.

Tyttö nosti kasvonsa häntä kohti, Stantonin seistessä kumartuneena hänen ylitsensä, ja tämä huomasi, miten tyttö, jonka rohkeus oli hänen omansa vertainen, vapisi.

— Älä pakota minua, jos et _todellakin_ tahdo minua, kuiskasi Jessica. Nyt me pelaamme rehellisesti.

Stantonin vastaus oli äänetön, ilme hänen silmissään oli samanlainen, jolla hän kerran oli katsellut Floydia suklaata juotaessa. Nyt tuli lisäksi se, että hän sulki hentosen olennon syliinsä.

— Jess, Jess, — toverini, rakkaani!

Hetken perästä teki tyttö viimeisen koetuksen. Oletko ihan varma, Ralph?

— Hss!

— Sinä olet menettänyt koneenkäyttäjäsi.

— En kilpaile enää, me lähdemme Buffaloon ja panemme jälleen käyntiin Kometin tehtaan.

— Olen tuntenut sinut joka ainoa hetki; sinä et tuntenut lainkaan Jessiä etkä Jessicaa.

Ensi kertaa siitä lähtien, kun Merkuriusvaunu muutti renkaita Pokaalikilpailussa, katsoivat Stantonin sinisenmustat silmät hymyillen harmaisiin.

— Ehkä niin, mutta minä tunnen Jess Stantonin.

Ota hattusi ja viittasi ja lähde mukaani kirjoittamaan välikirjan alle; me kilpailemme tästä lähtien pitkän kilparatamme yhdessä, oma tyttöni.