Part 17
"Vaikealta ja helpolta; pahimmat tulevat usein paraimmiksi, kun joutuvat avun tarpeeseen ... vaikeata tai helppoa, mitäpä sillä väliä? Minulla on siellä kotini, olen tyytyväinen. Oi Jumala, liiankin tyytyväinen!" -- Hänen säteilevä katseensa kiintyi jälleen poikaansa käsittämättömällä rakkaudella. "Liiankin tyytyväinen nyt, kun olen sinut nähnyt, niin voimakkaana, niin kelvollisena, niin terveenä... Ja minun toinen lapseni, jonka he ovat antaneet Jumalan omaksi, jota en saa nähdä... Milada" -- Pavel voihkasi -- "onko hän jo pieni luostarinsisar?"
"Ei, äiti."
"Eikö?" Äiti säikähtyi poikansa synkkää katsetta. "Ei vielä?" mumisi hän kuivin huulin ja raskaasti hengittäen. "Eikö vielä pidetty ansiokkaana tähän kaikkein korkeimpaan armoon?"
"Oi, äiti", huudahti Pavel, "mitä puhuttekaan? -- Eikö ansiokas? Hän oli pyhitetty... Se surullinen, jota äsken tahdoin teille kertoa, on sitä että -- Milada on kuollut."
"Kuollut?"... Hän toisti poikansa sanan synkästi ja hitaasti ja huusi äkkiä: "Ei, ei!"
"Kolme päivää sitten, äiti."
Nainen lyyhistyi kokoon tuskan painamana, joka oli häntä voimakkaampi. -- Vasta vähitellen ilmeni kasvoihin jälleen eloa ja tyrmistynyt jäykkyys suli surumielisen haaveilun ilmeeksi: "Uskon sinua, poikani, uskon. Hän oli pyhitetty ja on nyt taivaassa, jossa olen hänet tapaava, kun Herrani näkee hyväksi kutsua minut luokseen."
"Äiti", sanoi Pavel hidastellen, "toivotteko siis taivaaseen pääsevänne?"
"Toivonko? -- Tiedän sen! -- Jumala on oikeamielinen."
_"Laupias_ tarkotatte kai... ettekö tarkota laupias?"
Äiti oikasihe: "Sanon _oikeamielinen"_, virkkoi hän ylevällä vakuutuksella, jonka edessä poikansa kaikki epäilykset haihtuivat ja hänessä heräsi luottamus tuohon paljon kokeneeseen, paljon kärsineeseen naiseen, luottamus niin luja, niin voimakas ja autuuttava, kuin ainoastaan usko korkeimpaan ja ihanimpaan voi synnyttää. Hän astui lähemmäksi, hänen suunsa avautui, vaan äitinsä kohotti rukoillen kätensä: "Älä kysy enempää, en voi sinulle vastata ... nainen on alttarin edessä vannonut olevansa miehelleen uskollinen ja kuuliainen... Siitä asiasta täytyy _hänen_ kerran tehdä tiliä vaimonsakin suhteen. Olkoon ikuinen tuomari hänelle armollinen! -- Niin minä rukoilen ja niin pitää sinunkin rukoilla ja vaijeta, sen enempää kysymättä."
"En", vakuutti hän, -- "enhän enää kysykkään. Pyydän ainoastaan teidän vakuuttamaan ettei _teillä_ ole mitään osallisuutta isän rikokseen... Armahtakaa minua ja sanokaa se..."
Surullinen hymy väreili naisen huulilla: "Pavel, Pavel; se koskee minuun... Olen usein tuntenut pistoksen rinnassani ajatellessani: mitähän lapset ajattelevat? -- Mutta olen aina pitänyt sitä pahanhengen kuiskuttamana mielijohteena... Sen pahempi olen erehtynyt!" -- Hän kohotti päänsä ja kasvoilla kuvastui vakava, jalo ylpeys. "Jos olisin sen tietänyt, en olisi astunut tämän kynnyksen yli, ennenkuin olisin sinulle sanonut: poikani, olen viattomasti tuomittu!"
"Laupias Jumala! Miten kelvottomasti olenkaan käyttäytynyt teitä kohtaan", huudahti Pavel.
"Älä syyttele itseäsi!" vastasi äiti verrattoman tyynesti. "Olithan niin nuori, kun minun täytyi sinut jättää. Et tuntenut minua tarkemmin."
"Äiti!" änkytti Pavel, "äiti!"... Hän syöksyi hänen eteensä polvilleen, kätki päänsä hänen helmaansa, kiersi käsivartensa hänen ympärilleen, tietäen nyt pitävänsä sylissään suurinta rikkauttaan, kalliinta ja parainta aarrettaan. "Jääkää minun luokseni, rakas äiti!" huudahti hän. "Minä kannan teitä käsilläni, minä korvaan teille kaiken, mitä olette saanut kärsiä. Jääkää luokseni!"
Ja äiti kumartui kirkastetuin katsein hänen ylitsensä, painoi laihan poskensa hänen hiuksiaan vasten, suudellen hänen niskaansa, ohimoitaan, otsaansa. "En tiedä rohkenenko", sanoi hän.
"Ihmistenkö tähden?"
"Ihmisten tähden."
Silloin Pavel katsahti ylös: "Mitä juuri äsken sanoitte? -- Pahimmat tulevat usein paraimmiksi, kun joutuvat avun tarpeeseen. Olisipa, rakas äiti, todella ihmeellistä, ellei meitä tarvittaisi, kahta sellaista ihmistä kuin me olemme. Te jäätte minun luokseni, rakas äiti!"
End of Project Gutenberg's Kunnanlapsi, by Marie von Ebner-Eschenbach