Part 20

Jolanda herttuatar oli kovin kalpea ja näytti riutuneelta. Usein painoi hän kätensä sydäntä vasten. Kun lähdettiin kirkkoon, tunsi hän olevansa ylen heikko voidakseen seurata lapsiansa. Sieltä palattua sulki hän molemmat samaan syleilykseen ja sanoi heille hymyten:

-- "Jumala on kuullut rukoukseni. Oi! minä olen onnellinen!"

François Villon seisoi muutaman askeleen päässä väkijoukon keskellä. Jolanda käänsi päänsä häntä kohden ja osoitti silmillään taivaasen päin.

Sitten kohtasi häntä äkillinen väristys, hän kaatui taaksepäin eikä sen ko'ommin enää liikahtanut.

Näin heitti hän henkensä.

Runoilija oli ainoa, joka ei saanut näyttää kyyneleitänsä. Hän lähti pois hiljaa huoaten:

-- "Jalo nainen! minä olen ymmärtänyt sinun viimeisen toivosi, tuon silmäyksen, jonka minuun heitit ... niin! olenpa osoittava, että sen ansaitsin!"

* * * * *

-- "Martti ystäväni", Villon sanoi Troussecaille'lle, "olen kuullut sinun usein uneksivan pientä mökkiä jollakin Pariisin viinimäellä vähäisen vuositulon kanssa, niin että voisit elää kunniallisena miehenä. Tässä, katsoppas ... ota tämä kukkaro ... ja ole onnellinen."

-- "Entä sinä?"

-- "Minä lähden."

-- "Siinä tapauksessa en huoli! pidä itse rahasi."

-- "Ota pois vaan, niinhän kuningaskin sanoi. Äläkä ole milläsikään, ystäväni. Kyllä me vielä toisemme tapaamme. Eletään hyvässä toivossa! Kyllähän kerran yhteen yhdymme!"

Turhaan Troussecaille vartosi.

François Villon ei tullut koskaan takaisin.

Kymmenen vuotta jälkeenpäin, kun Kaarlo VIII teki retkensä Italiaan, kulki Renato Lothringin herttua joukkoineen St. Bernhard'in yli ja Fridolin seurasi häntä aseenkantajana. Molemmat huomasivat silloin luostarissa erään munkin, joka vältti heidän silmäyksiänsä ja oli vallan ihmeellisesti runoilijan näköinen.

He alkoivat tiedustella. Se oli jumalisin ja kunnioitettavin mies koko luostarissa. He päättivät häntä puhutella.

-- "Sinäkö se olet, François Villon? ... täällä? ... kuinka? ... miksi?..."

St. Bernhard'in munkki vastasi lyhyesti:

-- "Minä toivon ... ansaitsen ... ja vartoon!"

VIITESELITYKSET:

[1] Bâille-vent merkitsee tuulen-haukkaaja.

[2] Mal-paye olisi suomeksi: huono maksu.

[3] Tämä on se neljä-säkeinen pila-laulu, jonka Villon mainitaan sepittäneen itsellensä hauta-kirjoitukseksi, kun hän v. 1461 oli tuomittu hirtettäväksi. Loppu kuuluu täydellisenä:

Or, d'une corde d'une toise Saura mon col que mon cul poise.

Suomentaja.