Chapter 2

Anna, minä näin kerran, että tyttäreni rakasti renkiäni. Ei se toiveitteni mukaista ollut, mutta rakkaimmaltani en hennonnut mitään iloa kieltää. Mutta jos tyttäreni rakastaa velvollisuutensa unohtanutta suomalaista, täytyy minun se miehenä ja suomalaisena kieltää!

ANNA

(uljaammin)

Isä et voi käskeä ihmissydäntä! (Taas liikutettuna.) Isä, miksi olet kova, miksi et tahdo minua ymmärtää? Luuletko, että sinun täytyy hävetä tytärtäsi? En voi sydäntäni heittää luotani, sillä silloin heittäisin parhaimpani. Rakastan häntä, maan petturia -- voi, isä, mikä pohjaton tuska -- minun *täytyy* tehdä jotakin, muuten kuolen! Isä, etkö käsitä, että minun täytyy?

ISÄNTÄ

Tehdä jotakin? Niin, sinun täytyy raivata ajatuksistasi mies, joka itse kantakoon häpiänsä.

ANNA

En voi, en tahdo! Ei ole syntiä niin suurta, ettei rakkaus sitä voisi sovittaa. Isä, minä tunnen itseni maalleni velalliseksi.

ISÄNTÄ

Älköön ihminen ottako toisten velkoja harteilleen.

ANNA

Oma se on, isä, oma ja -- rakas. Isä, minä maksan sen!

ISÄNTÄ

Lapsi -- et sinä mitään voi.

ANNA

Tässä juuri sinä istuit menneenä pyhänä, isä, ja itse kerroit siitä tytöstä, joka lähti vihollisleiriin ja läheni ryssiä heidän juotuaan vähän liiaksi. Sanoit, että tyttö toi sieltä tärkeitä tietoja ja että sen tytön isä sai olla ylpeä...

ISÄNTÄ

Tyttö, mikä nyt aivoissasi askartelee?

ANNA

Ja silloin puhui Paavo siitä toisesta tytöstä, jonka sulhanen oli vankina, ja se meni ja pääsi taloon, jossa ne majaili. Leikkasi poikki nuorat yön aikaan ja pakeni pojan kanssa. Isä, olisinko minä huonompi.

ISÄNTÄ

Mitä tarkotat, lapsi?

ANNA

Isä, etkö vieläkään käsitä ... kartta -- --

ISÄNTÄ

Sinä -- sinä aikoisit yrittää?

ANNA

Monet ovat yrittäneet. Oi, isä, älä kiellä! Se on ainoa, mitä voin tehdä, ainoa, millä voin sen sovittaa!

ISÄNTÄ

Mitä ymmärrät sinä, lapsi? Miten voisit saada kartan haltuusi?

ANNA

En tiedä, isä -- en tiedä mitään. Lähden suksilla, tien tiedän -- Jumala ohjaa, siihen luotan.

ISÄNTÄ

Surman suuhun menet.

ANNA

Menen hakemaan -- elämäni hintaa.

ISÄNTÄ

Pahempi sinua odottaa kuin kuolema. Anna, älä lähde! -- Ja minne lähtisit? Ethän tiedä, missä vainolainen oleilee.

ANNA

Maunun talo siellä Sääksjärvellä vain kuuluu säilyneen. Niille itselleen oli onni, että se säästyi liekeiltä. Naapurin isäntä sanoi päällikön siellä majailevan.

ISÄNTÄ

Ja sinnekö aiot?

ANNA

Voi, isä, en ole vielä paljoa sitä ajatellut! Kaikki sitten selviää. Ehkä menen ensin siinä vieressä olevaan kankurin mökkiin. Jätän sinne sukset... Älä kysy, isä, en vielä tiedä...

ISÄNTÄ

Laskisinko lapseni tuntemattomaan tuhoon?

ANNA

Tämä tuska on tuhoa pahempi. Isä, isä -- en voi elää muuten, sydäntänihän syö ja kiduttaa joka hetki tuo musta tieto. Se on velka, velka, se painaa minut maahan! Ja sitten -- kadotinhan enemmän kuin kaiken. Isä, minua väsyttää...

ISÄNTÄ

Menisit lepäämään, lapseni!

ANNA

Lepäisinkö? Ei, ei! Minä lähden!

ISÄNTÄ

En anna lastani. (Rukoilevasti.) Älä jätä minua!

ANNA

Isä, pojat jäävät luoksesi. Anna minut uhriksi -- -- isä, en osaa puhua, niinkuin tahtoisin -- vaan -- eikö totta -- et voi liian paljoa milloinkaan uhrata.

ISÄNTÄ

Lapsi, oikein sanoit.

ANNA

Oi, isä, sinä suostut! Minä lähden, mutta sitten -- sitten vielä yksi pyyntö, rakas isä. Kun kaikki on sovitettu, ettehän te sitten enää täällä kotona ajattele katkeruudella pettäjää? Minä -- minä olen häntä niin paljon rakastanut.

ISÄNTÄ

Mene, lapsi. Kuka ajattelisi katkeruutta silloin, kun sinä olet muistossa.

ANNA

(itkien)

Siis nyt, isä, nyt heti sen täytyy tapahtua! Sen täytyy olla minun joulunviettoni. Huomenna olisin jo liian arka ehkä... Pois siis lämpöisestä kotipirtistä tiettömään pimeyteen; (Huomaa isänsä liikutetuksi.) Isä, suo anteeksi, että pimennän joulusi; Älä sure minua! Nyt menen pukeutumaan, ja sitten hiihdän pimeään jouluyöhön ja pyhän yön enkelkuoro seuraa minua ja varjelee minua vaaroilta, Niinhän, isä?

(ISÄNTÄ ei vastaa. ANNA syleilee häntä vielä kerran. Sitten kamariin.)

8:s kohtaus.

ISÄNTÄ

(yksin, äänettömyyden jälkeen):

Tyttäreni -- ainoani -- joululahjaksi isien maalle.

9:s kohtaus.

MARI

(tulee);

No, täälläkö olette vielä, isäntä? Joutukaa nyt jo saunaan, jouluateria on pian valmis.

ISÄNTÄ

Kiitos, Mari, mutta en nyt jaksakkaan saunaan.

MARI

Oletteko sairas? Ehkä sauna virkistäisi? Koettakaa nyt sentään, isäntä! Minä kun laitoin siellä kaikki niin joulukuntoon, ja löylynkin pitäisi olla oikein hyvää.

ISÄNTÄ

Uskon, Mari, mutta olen jo viipynytkin niin kauan. Pojat jo kai pian palaavat?

MARI

Kyllä kai. Minne se Anna meni? Onkos se ulkona?

ISÄNTÄ

Ei, tuolla kamarissa. Pian hän tulee. -- (Itsekseen.) Tulee ja -- menee.

MARI

Nyt tulevat pojat. Niillä on kiire joulupuurolle.

(POJAT tulevat.)

10:s kohtaus.

PAAVO

Terveisiä saunasta, isä!

KALLE

Niin, terveisiä saunasta!

PAAVO

Tähtikirkasta on, oikea joulusää.

ISÄNTÄ

(itsekseen):

Tähdet syttyivät hänen polkuaan valaisemaan -- joulutähdet.

KALLE

(on mennyt ikkunan luo):

Niin, kirkasta on, se on vuoden pimeimmän yön kirkkautta. Otava palaa kuin kirkon joulukynttilät. Mutta -- kuka hiihtää tuolla yli riihipellon? Yksinäinen mies. Isä, Paavo, se on Tapani!

PAAVO

Tapani! Ei meidän kynnyksen yli, ei!

ISÄNTÄ

(on noussut):

Paavo, kuinka lieneekin, mutta nyt on joulu. Ja -- ihmisille hyvä tahto. Emme me ole toisten tuomareita.

PAAVO

Isä, ethän tarkota totta? Et saa tarkottaa!

ISÄNTÄ

Tarkotan. »Älkää tuomitko», sanoo Herra »ettei...»

PAAVO

Mutta minä tuomitsen, ja minä tahdon kostaa sille, joka oli vähällä saattaa meidät kaikki häpeään! Ei meidän tupaan, sanon minä!

ISÄNTÄ

Kyllä, *minun* tupaani! Mutta hiljaa, eteisen ovi jo narahti.

(TAPANI tulee.)

11:s kohtaus.

TAPANI

Siunattua joulua, te täällä kotona! Vihdoinkin siis olen täällä.

(Äänettömyys.)

(ISÄNTÄ epävarmana. POJAT kääntyvät pois vastenmielisyyttä osottaen.)

TAPANI

(katsoen vuoroin kutakin):

Isäntä, mitä on tapahtunut? Mikä suru teitä painaa? Isäntä, missä on Anna?

ISÄNTÄ

(kääntyy)

Terve tultuasi, Tapani. Joulu sovittakoon katkerat muistot meidän väliltämme.

TAPANI

Isäntä, mitä tarkotatte? Suuri Jumala, minä aavistan... (Käskevästi:) Selittäkää!

ISÄNTÄ

(raskaasti):

Mitä on selittämistä? Sinä, jonka olin valmis pojakseni sanomaan, sinä olit -- pelkuri tai -- petturi.

TAPANI

(kuohahtaen):

Isäntä! (Rauhallisemmin): Ei, älköön vihani kuohahtako, siitähän sen täytyi näyttää. Mutta vastaukseni, se on täällä. (Panee käden poveensa.)

(POJAT kääntyvät päin.)

KALLE

Suunnitelma!

PAAVO

Karttako?

KALLE

Hänellä on kartta...

ISÄNTÄ

(nousten):

Tapani, tässä käteni, anna anteeksi erehdykset ja epäluulot.

TAPANI

(kädenpuristuksen jälkeen):

Syyssä olin minäkin. Hetkeksi peittyi minulta velvollisuus ja isänmaa Annan silmien kirkkaaseen loistoon. Minä unohdin silloin -- viime viikolla -- mikä oli kysymyksessä.

ISÄNTÄ

Sinä viivyit täällä --

KALLE

Ja me odotimme turhaan.

TAPANI

Mutta kun täältä ulos syöksyin, käsitin, mitä oli tapahtunut, ja minulla oli vain yksi mahdollisuus --

PAAVO

(uudestaan epäluuloisena):

Paeta! Sinä olit ainoa joka tunsit sen mahdollisuuden.

TAPANI

(häntä kuulematta):

Tiesinhän miten ryssät janosivat juuri minun vertani. Minä annoin heille mahdollisuuden...

KALLE

Ja he uhrasivat voittonsa?

TAPANI

Niin saadakseen minut vangikseen. Hiihdin tahallani niin, että luulivat minun syystä tai toisesta pyrkivän metsään tuonne pappilan taakse. Koko lauman sain jälkeeni.

KALLE

He saavuttivat sinut.

TAPANI

Tuonnempana. Se oli tarkotuskin. Minulla oli heille asiaa. Vaikka Luoja tietää, ettei se helppoa ollut. Ajatelkaa, heittää aseensa, ja heittää ne heille!

ISÄNTÄ

Mutta miten säästyi henkesi? Miten olet nyt täällä?

TAPANI

Täytyi toimia ripeästi. Minut vietiin riemukulussa vihollisleiriin. Suurin juhlallisuuksin kai ne aikoivat tuomioni langettaa. Mutta minä tiesin, mitä tahdoin, enkä ole luotu kahleissa kuolemaan! Viime hetkessä pakenin -- mukanani --

(ANNA tulee samassa kamarista.)

12:s kohtaus.

TAPANI

(keskeyttäen, astuen askelen Annaa kohti):

Anna!

ANNA

(on pysähtynyt kuin kivettyneenä. Itsekseen):

Suo voimaa, Herra, ei hänen luokseen!

ISÄNTÄ

(kärsimättömästi):

Mutta, Tapani, jatka!

KALLE

Jumalan tähden, jatka!

PAAVO

Ja mukanasi...

TAPANI

...mukanani tämä! (Ottaa kartan poveltaan.)

ANNA

(riemusta kirkaisten, juoksee Tapanin luo, jonka syliin puoleksi tajuttomana vaipuu):

Suunnitelma! Kartta!

(TAPANI ja ANNA äännettömänä syleillen toisiaan. Kartta putoaa lattialle, mistä PAAVO sen nostaa ja näyttää ISÄNNÄLLE ja KALLELLE. KAIKKI KOLME yhdessä ryhmässä karttaa tarkastamassa.)

ISÄNTÄ

Tuossa se musta pilkku, johon vahdit on ensi yönä pantava. Ei hätää mitään, nyt vietämme rauhallista joulua.

KALLE

Eläköön, nyt on meidän pitäjän turva taattu! Ja eläköön Tapani, urhoollisista urhoollisin!

PAAVO

(lähestyy Tapania):

Tapani, minä sanoin kerran, vaikket sinä sitä kuullut, jotakin josta saisit iskeä minut tapparalla kahtia. Se onkin vallassasi, sillä kuule: sanoin, että sinussa on orjan veri. En jaksanut uskoa suomalaiseen vapaaseen vereen.

KALLE

(nuoruuden innostuksella):

Et tiennyt, veli, että suomalaisissa suonissa virtaa kuningasveri, niin palkollisen kuin talokkaan takin alla.

Eläköön se kuningasveri! Älköön se vuotako kuiviin tai aateluuttaan kadottako.

TAPANI

Ja eläköön suomalainen kuningasajatus, vapauden vaatimus ja vapauden riemu!

ISÄNTÄ

Sitä kuningasajatusta on meillä nyt syytä juhlia. Anna, tyttöseni, sytytä kirkkain silmin joulukynttilät palamaan joululle ja onnellesi. Mari, onko joulupuuro valmista?

MARI

On, isäntä, ja kaunista ja vaaleata se on kuin kotipellon puuro ainakin.

(ANNA sytyttää pöydällä olevat kynttilät. MARI tuo ruoan pöytään. KAIKKI kokoontuvat pöydän ääreen.)

ISÄNTÄ

Lapset, nyt on joulu. Kiitos Herralle, että jälleen näen kaikki tutut kasvot pöytäni ympärillä. Nyt voimme keventynein mielin yhtyä joulun ylistyslauluun: »Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha, ihmisille hyvä tahto.»