Part 4
TALBOT. Kun tämä tähtikunta perustettiin, Sen ritar' oli ylhäissukuinen, Ylevä, urhoollinen, uskalias, Sodassa kunniaan ja arvoon noussut, Hädässä uljas, surmaa pelkäämätön, Ja vankkumaton missä vaara suurin. Se, joss' ei mieltä ole tämänlaista, Se, pyhän ritar'arvon valtaajana, Häpäisee kunniakkaan tähdistön, Ja pitäis -- tuomariks jos minä kelpaan -- Mokoma karkoittaa kuin lehtolaps, Jok' ylhäisverest' ylvästellä kehtaa.
KUNINGAS HENRIK. Sa, maasi tahra, tuomiosi kuule: Pois, maasta pois, sa, ollut ritari; Nyt kuolon uhall' olet henkipatto. -- (Fastolfe menee.) Nyt, protektori, kirje lukekaa, Jok' äsken saapui setä Burgundilta.
GLOSTER. Mit' aattelee, kun arvonimen muuttaa? Paljaaltaan "kuninkaalle", eikä muuta. Hän eikö muista, ken on majesteetti? Vai säädytön tuo päällekirjoitusko Vain hyvän tahdon muutost' osoittaa? Saas nähdä: -- (Lukee.)
"Ominaisist' eri syistä Ja maani häviötä hellien Ja niiden haikeata valitusta, Jotk' ovat sorrossanne riutuneet, Tuhoisen heitän liittonne ja yhdyn Taas Kaarleen, Ranskan todelliseen herraan." Petosta julmaa! Onko mahdollista, Ett' ystävyyden, liiton, valan kanssa Noin viekas teeskely ja vilppi viihtyy?
KUNINGAS HENRIK. Mitä? Onko setä Burgund kapinassa?
GLOSTER. On, prinssi, ja nyt vihamiehenne.
KUNINGAS HENRIK. Ja sekö pahin, mitä kirjeess' on?
GLOSTER. Se pahin on; ja muuta siin' ei ole.
KUNINGAS HENRIK. No, siis, lord Talbot häntä puhutelkoon Ja tästä häväisystä rangaiskoon. -- Kuink' on, mylord? Te siihen tyydyttekö?
TALBOT. Tyydynkö, prinssi? Minut ennätitte, Tuot' oisin muuten teiltä kerjännyt.
KUNINGAS HENRIK. Väkemme kokoon! Heti häntä vastaan! Hän tuntekoon, kuink' inhon petostaan, Ja mik' on rikos ystäviään pettää.
TALBOT. Menen, prinssi; toivon hartaast', että pian Näette vihollisen perikadon.
(Menee.)
(Vernon ja Basset tulevat.)
VERNON. Anoisin kaksintaistelua, prinssi.
BASSET. Minäkin, prinssi, kaksintaistelua.
YORK. Mun mieheni on tämä; kuulkaa häntä.
SOMERSET. Ja tämä minun; häntä suosikaa.
KUNINGAS HENRIK. Tyyntykää, loordit; antaa heidän haastaa. -- No, hyvät herrat, miks noin huudatte? Miks kaksintaisteluun? Ja kenen kanssa?
VERNON. Hänen, mylord, hän mua loukannut on.
BASSET. Ja minä hänen; hän mua loukannut on.
KUNINGAS HENRIK. Mik' on se loukkaus, josta valitatte? Se minun tietää suokaa, sitten vastaan.
BASSET. Kun Englannista Ranskaan purjehdin, Tuo tuossa herjaavin ja häijyin kielin Mua tästä ruusust' ilkkui, jota kannan, Sanoen että verinen sen väri Kuvailee isäntäni hävyn punaa, Kun ykspäisesti totuuden hän kielsi Eräässä riitaisessa jutussa Hänen ja Yorkin herttuan välisessä, -- Pait muuta halpaa herjapuhetta. Nää raa'at syytteet kumotakseni Ja isäntäni maineen puolustukseks Vetoan aseoikeuden apuun.
VERNON. Minulla sama pyyntö, majesteetti. Hän vaikka kavalin ja liukkain kielin Silata koittaa julkeit' aikeitaan, Niin tietkää, hän se ensin riidan nosti; Hän tästä merkist' ensin närkästyi Ja sanoi, että tämän kukan kalveus Ilmaisi herrassani sydänt' arkaa.
YORK. Somerset, eikö sopis heittää kiukku?
SOMERSET. York, salavihanne se esiin pyrkii, Vaikk' yritätte viekkaasti sen peittää.
KUNINGAS HENRIK. Oi, kuinka sairaat ihmisaivot hourii, Näin turhan turhasta kun asiasta Voi syntyä noin kiivas lahkoriita! Te, rakkaat langot, York ja Somerset, Sopikaa pois ja rauha pitäkää.
YORK. Tään riidan ensin miekka ratkaiskoon; Sitt' esittäköön majesteetti rauhaa.
SOMERSET. Ei muita koske riita tää kuin meitä, Siis meidän suotakoon se ratkaista.
YORK. Somerset, tuossa, ota panttini.
VERNON. Ei, kaikki jääköön siihen, mistä alkoi.
BASSET. Se vahvistakaa, armollinen herra.
GLOSTER. Vai vahvistakaa! Hiiteen koko riita! Kirotut te ja röyhkä räyhinänne! Vasallit hävyttömät, kehtaattekin Raa'alla menolla ja luikkinalla Kuningastanne häiritä ja meitä! Ja, loordit te, te ette oikein tee, Kun sukoilette tuota hurjaa riitaa, Ja vallankin, kun noiden suusta itse Otatte aiheen keskinäiseen toraan. Parempaan tapaan teitä kehoittaisin.
EXETER. Kuningas pahoillaan on; tehkää sopu.
KUNINGAS HENRIK. Esille astukaa, te taiston-ahnaat! Jos armoani toivotte, niin vaadin, Ett' unhotatte riidan ja sen syyt. -- Ja, loordit te, te muistakaa, miss' ollaan: Ranskassa, keskess' epävakaan kansan. Jos huomaavat he kaihaa katseessamme Ja että epäsopu meidät valtaa, Niin kade mieli heitä kapinaan Ja jäykkään niskoitteluun houkuttelee. Ja sitä paitsi, mikä häpeä, Jos vieraat ruhtinaat saa tietää, että Kuninkaan jalo aateli ja päärit Asian tyhjän tähden tuhonneet On toisiaan ja Ranskan menettäneet! Isäni voittoja te aatelkaa Ja minun nuoruuttani; turhan vuoks ei Hukata saa mit' ostettu on verin. Mun suokaa tämä riita sovittaa. Jos kannan tätä ruusua, (Asettaa punaisen ruusun rintaansa.) niin kuka Vois siitä epäillä, ett' enemmän Ma Somersetiin kallistun kuin Yorkiin? Molemmat mulle lankoina on rakkaat. Näin voisi mua kruunustakin syyttää, Kosk' on myös skottein kuninkaalla kruunu. Mut paremmin teit' oma äly neuvoo Kuin minun puheeni ja taitoni: Siis, niinkuin sovussa me tänne tultiin, Niin sovuss', ystävyydess' erotkaamme. -- York lanko, teidät tähän osaan Ranskaa Me asetamme sijaiseksemme; -- Somerset hyvä, ratsujoukkonne Te hänen jalkaväkeens' yhdistäkää. Isäinne poikina, kuin kelpo miehet, Käsi kädess' astukaa ja vuodattakaa Vihanne sappi vihollisiinne. Me itse, protektori, sekä muut Levättyämme palaamme Calais'hen; Sielt' Englantiin, miss' ennen pitkää saanen Edessäin nähdä Kaarlen, Alençonin Ja petturjoukon teidän voittamina.
(Torventoitauksia. Kuningas Henrik, Gloster, Somerset, Winchester, Suffolk ja Basset menevät.)
WARWICK. Lord York, mun mielestäni, totta vieköön, Kuningas puhui oikein kauniisti.
YORK. Niin teki; mut en kärsi, että hällä On Somersetin merkki rinnassa.
WARWICK. Vain oikku; siin' ei moitteen sijaa; varmaan Ei pahaa tarkoita tuo hyvä prinssi.
YORK. Niin, jos sen tietäisi, -- mut jääköön silleen. Muit' asioita nyt on aateltava.
(York, Warwick ja Vernon menevät.)
EXETER. Siin' oikein, Richard, teit, ett' olit vaiti; Sydämmes kiihko jos ois purkaunut, Niin siin' ois, varon minä, ilmi tullut Vihaista kiukkua ja karvast' ivaa Enemmän, kuin vois aavistaa ja luulla. Mut, miten onkaan; tyhminkin, kun näkee Tät' aateliston eripuraisuutta, Hovissa kilvan ahertelemista Ja suosikkien hurjaa lahkovimmaa, Voi ennustaa, ett' tulee huono loppu. On paha, ett' on lapsi valtiaana. Mut kateudesta näin kun mielet erii, Niin tuho kohtaapi ja hukka perii.
(Menee.)
Toinen kohtaus.
Ranska. Bordeauxin edustalla.
(Talbot tulee sotajoukkoineen.)
TALBOT. Käy, torvettaja, Bordeaux'n portille Ja kutsu muurille sen päällikkö.
(Torvi kutsuu keskusteluun. Muurille ilmestyy Ranskan sotavoimien päällikkö ja muita.)
Englannin majesteetin sodanpäämies, John Talbot Englannista, teitä kutsuu; Ja näin hän käskee: portit avatkaa, Nöyrtykää, kuninkaamme omistakaa Ja alttiin alamaisen vala tehkää, Niin verisin ma joukkoineni poistun; Mut rauhalle jos otsaa rypistätte, Niin raivostuu nuo kolme seuraajaani, Raju miekka, laiha nälkä, hurja tuli, Ja tuokiossa tasoittavat maahan Taivasta tavoittavat torninne, Jos ystävyyden tarjon hyljeksitte.
PÄÄLLIKKÖ. Kamala turman lintu, tuonen huuhka, Kansamme kammo, verinen sen vitsa! Nyt hirmuvaltas loppu lähestyy. Tie meidän luokse käy vain kuolon kautta. Olemme, näet sen, hyvin varustetut Ja kyllin vahvat taistoon hyökkäämään; Jos peräydyt, niin Dauphin aseiss' on Ja valmis kietomaan sun sodan ansaan; Molemmin puolin ratsujoukot sulkee Kuin muuri sulta vapauden ja paon; Et mihinkään voi suuntaan kääntyä, Miss' ei sua kuolo häviöllä uhkaa Tai kalvas turma sua vastass' ole. Kymmenentuhatta, näet, ranskalaista On sakramentin kautta vannonut Tuhoiset tykistönsä suuntaavansa Ei muuhun kehenkään kuin Talbotiin. Tuoss' seisot, hengit, uljas olet uros Ja voittamaton, sortumaton henki: Se viimeinen on kunniasi kiitos, Jonk' annan minä, vihamiehes, sulle; Ennenkuin lasista, jost' alkaa hiekka Jo valua, on viime jyvä juossut, Niin sinä, jok' oot terve, raitis nyt, Olet kalvas, marras, veriis ehtynyt. (Rummunpärrytystä kuuluu kaukaa.) Haa, kuule, kuule! Rumpu Dauphinin! Varoituskello, joka kuolinvirttä Sun pelokkaalle laulaa sielulles; Ja mun on rumpuni sun kuolinsoittos.
(Päällikkö ynnä muut poistuvat muurilta.)
TALBOT. Ei tyhjää tuo; jo vihollisen kuulen. -- Pois, ratsumiehet, tannert' urkkimaan! -- Mik' epätarkka, veltto sotakuri! Täss' ollaan aidatut ja karsinassa, Pien', arka kaurislauma Englannista, Jot' ajaa takaa Ranskan haukkukoirat! Mut kauriit' ollaan Englannin; pää pystyyn! Kuin rääpykset me paukust' emme kaadu, Vaan, niinkuin hirvet toivottoman hurjat, Käännämme teräs-otsan verikoiriin, Ett' arkaillen vain kaukaa nalkuttavat. Kalliisti myykää henkenne, kuin minä, Niin meistä, veikot, kalliit saavat kauriit! Jumala! Yrjö! Talbot! Oikeus! Niiss' olkoon aseittemme onnistus!
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Tasanko Gascognessa.
(York sotajoukkoineen marssii esiin; sanansaattaja tulee.)
YORK. Ovatko palanneet ne reippaat miehet, Dauphinin sotavoiman urkkijat?
SANANSAATTAJA. Ovat, ja kertovat, ett' on Bordeaux'hon Väkensä vienyt, taistoon valmiina Talbotin kanssa. Hänen lähtiessään Vakoojat keksi kaksi joukkoa, Dauphinin voimaa vielä mahtavampaa, Jotk', yhtyin häneen, marssivat Bordeaux'hon.
YORK. Kirottu olkoon Somerset, se konna, Kun ei tuo lupaamaansa ratsuvoimaa, Mi piiritystä varten pestattiin. Suur' Talbot apuani odottaa, Ja petturi ja konna näin mua peijaa, Ett'en voi ylvää ylimystä auttaa. Jumala häntä hädäss' auttakoon! Hukass' on Ranskan sota, hän jos kaatuu.
(William Lucy tulee.)
LUCY. Englannin voiman ruhtinainen päämies, Nyt Ranskan maassa tarpeempi kuin koskaan, Avuksi lennä Talbot-urholle, Jot' ympäröi nyt rautavyö ja kietoo Kadotus tuima. Herttua, Bordeaux'hon! Bordeux'hon, jalo York! Tai mennyttä On Talbot, Ranska, maine Englannin.
YORK. Oi, jos tuo pöyhkä Somerset, jonk' apu Näin viipyy, Talbotin nyt sijall' oisi! Niin pelastuisi uljas ylimys Ja päästäis konnasta ja petturista. Vihasta, harmista mua itkettää, Kun kuollaan me, ja pettur' eloon jää.
LUCY. Apua loordille, hän ahtaall' on.
YORK. Hän kuolee; hukka perii; valapatto Ma olen; meidän suru Ranskan ratto; Me kaadutaan, mut Ranska menestyy, Ja kaikk' on konnan Somersetin syy.
LUCY. Jumalan armoon Talbot-urho siis, Ja poika myöskin, nuori John! Näin hänen Isänsä luo vastikään marssivan. Ei kuuteen vuoteen Talbot nähnyt lastaan; Nyt yhtyvät, mut kuoloss' ainoastaan.
YORK. Ah, ei lie Talbotille työtä hupaa Tarita tuliaisiks tuonen tupaa! Mua tuska ahdistaa, kun ystävät, Erossa olleet, kuoloss' yhtyvät. -- Hyvästi, Lucy! Täytyy totisesti Kirota häntä, joka avun esti. -- Mennytt' on Blois, Poitiers, Tours, Maine, Ja syynä Somerset on vehkeineen.
(Menee sotajoukkoineen.)
LUCY. Sill' aikaa kapinan kun korppikotka Mokomain suurten herrain maksaa jäytää, Niin veltto unteloisuus panee alttiiks Työt valloittajan tuskin kylmenneen, Ikimuistettavan Henrik viidennen. Kun kaikk' on hyötymään vain halukkaat, Niin menee henki, kunnia ja maat.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Toinen tasanko Gascognessa.
(Somerset tulee sotajoukkoineen hänen seurassaan eräs Talbotin sotaherroja.)
SOMERSET. On liian myöhä; en voi lähettää. Tuoss' yrityksess' ovat York ja Talbot Hätäilleet liiaks; koko meidän voima Ois saanut työtä, jos nyt kaupungista Ois tehty hyökkö. Uskalias Talbot Täll' uhkahurjalla on seikkailulla Nimensä entisloiston tahrannut. York saatti hänet häpein kuolemaan, Perimään pyrki hänen mainettaan.
SOTAHERRA. Tääll' on sir William Lucy; pyydämme Apua armeijamme ahdinkoon.
(Sir William Lucy tulee.)
SOMERSET. Sir William? Ken on teidät lähettänyt?
LUCY. Ken, niinkö? Petetty ja myöty Talbot, Jok', ympärillään hätä uhkaava, Rukoilee, jalo York ja Somerset, Ett' armeijastaan vähäväkisestä Sit' ahdistavan surman karkoitatte. Kun sodass' uupuneista jäsenistään Tuo kunnon urho tuolla verta hikoo Ja puoltaan pitäin vartoo pelastusta, Niin, te, te, hänen valhetoivonsa, Englannin maineen turva, täällä vain Kateuden halvan pauloiss' istutte. Erikoisriitanne ei saa hält' estää Avuksi pestattua sotavoimaa, Kun hän, tuo kuulu, jalo päällikkö, Maailmaa vastaan panee henkens' alttiiks. Bastardi, Kaarle, Burgund, Reignier Ja Alençon nyt häntä piirittävät, Ja Talbot surman saa, ja syy on teidän.
SOMERSET. York häntä yllytti; York auttakoon.
LUCY. York yhtä äänekkäästi teitä moittii, Ja sadattaa, kun pidätätte miehet, Jotk' ovat tähän sotaan pestatut.
SOMERSET. York valhettelee. Miks ei niitä nouda? En ole velkaa hälle ystävyyttä, Mua hävettäisi häntä kumartaa.
LUCY. Englannin petos, eikä Ranskan voimat, Nyt jalon Talbotin on ansaan saanut; Hän Englantiin ei enää palaa, ei; Toranne hänet petti, surmaan vei.
SOMERSET. No tulkaa; ratsuväen saa hän oiti, Jo kuuden tunnin päästä.
LUCY. Liian myöhään! Hän vangittu tai kuollut on. Ei voinut Hän paeta, vaikk' oisi tahtonutkin; Ja vaikka voiskin, paeta ei tahdo.
SOMERSET. Jos kuollut on, niin hyväst', urho, vainen!
LUCY. Häpeä teille jää, ja hälle maine.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Englantilaisien leiri lähellä Bordeaux'ta.
(Talbot ja hänen poikansa John tulevat.)
TALBOT. John, poikani! Sun tänne noudatin Sua sotataidoss' opastaakseni, Talbotin nimi sinuss' että eläis, Kun vanhuus mehuton ja heikot voimat Isäsi lepotuoliin kiinnittää. Mut -- oi, nuo pahansuovat turman tähdet! -- Nyt olet sinä tullut kalman juhlaan Ja vaaraan julmaan, väistämättömään. Siis, poika, parhaan ratsun selkään nouse, Niin neuvon, miten kiireen paon kautta Pelastut. Joudu!
JOHN. Nimenikö Talbot? Isäni poikako? Ja pakeneisin? Jos äitiäni rakastatte, älkää Häväiskö hänen kunnon nimeään Ja tehkö minust' äpärää ja orjaa! Sanotaan: Talbotin ei verta tää: Hän pakenee, kun jalo Talbot jää.
TALBOT. Pakene, surmani voit kostaa silloin.
JOHN. Ken pakeneepi näin, ei palaa milloin.
TALBOT. Molempain jäänti surma molempain.
JOHN. Mun suokaa jäädä; paetkaa te vain. On teidän tappionne korvaamaton, Min' olen arvoton ja tuntematon. Mun kuolemastani ei Ranska hyödy, Mut te jos kuolette, on kaikki myöty. Ei pako tahraa teidän kunniaa, Mut mun se tahraa vasta-alkavaa. Pakonne viisauden nimen saisi, Mut mua pelkuriksi sanottaisi. Ken näkis minuss' enää miehen mieltä, Jos ensi hetkessä ma väistyn tieltä. Polvillain kuolemaa ma rukoilen, En häpein osta henkeäni, en.
TALBOT. Näin hautaan viet sa kaiken äitis lohdun.
JOHN. Sen ennen teen, kuin herjaan äidin kohdun.
TALBOT. Käy pois, jos toivot siunausta multa.
JOHN. Käyn taistoon, vaan en pakoon sodan tulta.
TALBOT. Sinussa osa isääs elää vois.
JOHN. Ei osaakaan, mi häpeää ei tois.
TALBOT. Mainett' ei sulla, sit' et tahrais miten.
JOHN. Mut teidän maineenne se saastuis siten.
TALBOT. Isäsi käsky tahran huuhtois pois.
JOHN. Todistaa ette kuolleena te vois. Jos kuolo tietty, kahden paetaan.
TALBOT. Väkeni jättäisinkö kuolemaan? Oi, vanhuuttani tahrais moinen teko!
JOHN. Ja mulleko se sopis, nuorelleko? Mua ette luotanne voi erottaa, Jos ette kahdeks itseänne jaa. Menkää tai jääkää, yhdentekevää; Jos isä kuolee, min' en eloon jää.
TALBOT. Hyvästi, poika, siis, jonk' aurinko, Vastikään noussut, vaipuu mailleen jo! Sylikkäin seiskaamme ja kaatukaamme, Sylikkäin taivahasen astukaamme!
(Menevät.)
Kuudes kohtaus.
Tappelutanner.
(Sotamelskettä. Hyökkäys, jossa Talbotin poika joutuu saarroksiin, mutta pelastuu Talbotin avulla.)
TALBOT. Pyhä Yrjänä ja voitto! Lyökää, miehet! Hallitsijamme sanansa on syönyt Ja meidät Ranskan miekan uhriks myönyt. Miss' on John Talbot? -- Hengitä ja huokaa; Sait henkes, kun jo olit tuonen ruokaa.
JOHN. Kahdesti isä! Poikas kahdest' oon: Eloni ensi laina taisteloon Ois hukkunut; mut kiusaks sallimuksen Sain miekkas kautta uuden olemuksen.
TALBOT. Kun miekkas kypärästä Dauphinin Tult' iski, syttyi sydän isänkin, Sen valtas voiton riemu; vanha rinta Ol' intaa täynnä, vimmaa tulisinta; Alençonin ma löin ja Burgundin, Ja Ranskan raivosta sun pelastin. Bastardin hurjan, -- joka verta koitti Sinusta ottaa, poikani, ja voitti Aseittes neitsyyden, -- ma kohtasin Ja annoin iskuja ja juoksutin Äpärä vertaan hiukan. Käessä kalpa Ivaten lausuin: "Epäluoma halpa, Likaista mieronvertas vuodatan Veroksi verivirran puhtahan, Min ryöstit pojastani uljahasta." Kun olin hengen ottaa katalasta, Apua sai hän. -- Sano, armas John, Väsymys onko? Miten laitas on? Nyt luovut taistosta ja lähdet kait, Ritarin valtamerkin näin kun sait. Pakene pois ja isäs surma kosta; Ei yhden apu mua enää nosta. Oi, hulluutt' oisi -- sitä ei voi peittää -- Venosen varaan kaikkein henki heittää. Jos tänään vältän ranskalaisten nuolen, Niin huomenna ma vanhuuttani kuolen. Mun kuolostain ei suurta hukkaa jää, Vain päiväll' elämän se lyhentää. Mut sinuss' äitis kuolee, sukus aine, Isäsi kosto, nuoruus, maasi maine. Jos tänne jäät, tuon kaiken sinä kaadat, Jos pakenet, niin pelastaa sen saatat.
JOHN. Bastardin iskut minust' oli lievät; Nuo sanas minust' elinveret vievät. Jos halvan hyödyn vuoks sen herjan kannan, Maineeni että hengen hinnaks annan, Jos poika isän jättää taisteloon, Niin ratsu hänen altaan sortukoon Ja olkoon hän kuin Ranskan moukka kurja, Häpeä osanaan ja pilkka nurja! En, kautta kaiken kunnianne, en Ole poika Talbotin, jos pakenen. Pois, pois se! Poika Talbotin jos lienen, Talbotin rinnalla ma kuolla tiennen.
TALBOT. Siis seuraa toivotonta isääsi, Icarus, ihana mun iloni:[14] Isäsi rinnall' astu taiston tiellä; Me sankareina kuollaan ilomiellä.
(Menevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Toinen kohta taistelutannerta.
(Sotakenttä. Hyökkäyksiä. Talbot haavoitettuna tulee palvelijan taluttamana.)
TALBOT. Miss' elämäni toinen? Oma meni. Miss' uljas John on? Missä poikaseni? -- Mana pöyhkä, joka kahleisiin mun lyöt, Sua nauran, kun näen Johnin urhotyöt. -- Kun maassa näki minut polvillain, Niin miekkaa verist' eessäin heiluttain Nälkäisen jalopeuran lailla riehui Ja raivoa ja vihan vimmaa kiehui. Siin' yksin vartijani seisoi nyt, Mut kun ei kukaan häneen hyökännyt, Vihasta sydän kuohui, silmät pyöri, Ja äkkiä hän vierestäni vyöri Tiheimpään taistelujen pyörteeseen Ja verimeren hukkui syvyyteen, Tuo uskalias henki. Sinne kuoli Icarus, isän ylpeys ja huoli.
(Sotamiehiä tulee, kantaen John Talbotin ruumista.)
PALVELIJA. Kas, tuossa poikanne on, herra armas.
TALBOT. Kujeinen kuolo, sun on pilkkas karvas. Mut kohta, hirmuvaltaas väistyen Ja kestävillä siteill' yhtyen, Kaks Talbotia kevein siivin lentää Ja uhallaskin ijäisyyteen entää. -- Sa, jonk' on haavoist' ilo kuolollenki, Isälles haasta, kunnes ehtyy henki; Puhumall' uhkaa surmaa; se kenties On vihollisesi, on Ranskan mies: -- Hän hymyilee, kuin virkkais: "Kuollut pois Ois surma tänään, Ranskan mies jos ois". Oi, tulkaa, isän syliin hänet tuokaa; Tään tuskan alla henkeni jo huokaa. Hyvästi vain! Tää toivoni ol' ylin: Nuor' Talbot haudakseen sai vanhan sylin.
(Kuolee.)
(Sotamelskettä. Sotamiehet ja palvelijat menevät, jättäen ruumiit paikoilleen. Kaarle, Alençon, Burgund, Bastardi, La Pucelle tulevat sotajoukkoineen.)
KAARLE. Jos York ja Somerset ois apuun tullut, Verinen päivä tää ois meille ollut.
BASTARDI. Tuo jalopeuran pentu, hurja perin, Punasi miekkasensa Ranskan verin.
PUCELLE. Tapasin hänet kerran, sanoin vainen: "Naismainen poika, sinut voittaa nainen." Mut pilkkanauruin ylpein, ylhäisin Hän vastasi: "Ei poika Talbotin Saaliiksi joudu riettaan irstailijan." Mun jätti miekaniskutta ja pian Tiheimpään taisteluhun syöksyi pois.
BURGUND. Ritari uljas tuosta tullut ois. Kas, tuossa lepää hän kuin arkussansa Sylissä urhoollisen vaalijansa.
BASTARDI. Palasiks pankaa, murskaks kumpikin! Tuo Gallian ihme, ylpeys Englannin!
KAARLE. Ei, ei; heit' eläissään me pakenimme, Nyt kuoltuaanko heitä solvaisimme?
(Sir William Lucy tulee seurueineen, ranskalainen airut käy hänen edellään.)
LUCY. Dauphinin telttaan minut saata, airut, Ett' tietää saan, ken päivän sankar' on.
KAARLE. Alistumisko-sanomaa sa tuot?
LUCY. Alistuminen, se on Ranskan sana; Englannin soturi ei sitä tunne. Vain tietää tahdon, kenen vangiks otit, Ja nähdä, kuinka mont' on surma saanut.
KAARLE. Vai vankeja? Ne ovat helvetissä. Vaan sano, ketä etsit.
LUCY. Miss' on se sodan mahtava Alcides, Shrewsburyn kreivi, urhollinen Talbot, Joll' urhotöistään arvonimenä On kreivi Washford, Waterford ja Valence, Lord Strange of Blackmere, lord Verdun of Alton, Lord Cromwell of Wingfield, lord Furnival of Sheffield, Voitostaan kuuluisa lord Falconbridge, Ritari pyhän Yrjön tähtikunnan Ja Mikaelin sekä kultataljan, Pääsotamarski Henrik kuudennen Kaikissa sodissamme Ranskanmaalla?
PUCELLE. Typerän pöyhkää tosiaan! Ei Turkki, Mi kahdenkuudetta on vallan herra, Ladella vois noin pitkää arvolistaa. Hän, jota noilla nimill' ylistät, Jaloissas tuossa mädänneenä löyhkää.
LUCY. Talbotko kuollut? Ranskan aimo vitsa Ja maanne musta Nemesis ja kammo! Oi, tykinluoteja jos silmän' oisi, Niin teihin ampuisin ne vasten otsaa! Oi, jos nuo kuolleet voisin herättää! Niiss' oisi kyllin Ranskan peljätteeksi. Jos kuvansakin teille jäisi vain, Se kauhuun saattais uljaimmankin teistä. Nuo ruumiit mulle suokaa; pois ne vien Ja hautaan heidät niin kuin arvo vaatii.
PUCELLE. Tuo nousukas lie henki Talbotin, Niin korskaillen ja käskevästi haastaa. Ne vieköön, Herran tähden! Täällä ne Vain löyhkäävät ja saastuttavat ilman.
KAARLE. Pois viekää ruumiit.
LUCY. Ne ma täältä vien; Mut näiden tuhkan alta väikkyy Se Phoenix, jota koko Ranska säikkyy.
KAARLE. Kun me vain niistä päästään, yhtä kaikki. Pariisiin nyt ja uuteen voittohon! Kun Talbot kaatui, kaikki meidän on.
(Menevät.)
VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.
(Kuningas Henrik, Gloster ja Exeter tulevat.)
KUNINGAS HENRIK. Lukenut oletteko paavin kirjeen Ja keisarin ja kreivi Armagnac'in?
GLOSTER. Olen, mylord, ja sisällys on tämä: Anovat nöyräst', että majesteetti Suvaitsis Englannin ja Ranskan kesken Pysyvän, hurskaan rauhan rakentaa.
KUNINGAS HENRIK. Mit' ehdotuksest' itse arvelette?
GLOSTER. Se hyvä on ja ainoa on keino Kristittyin veren vuodatusta estää Ja kahden puolen rauha lujittaa.
KUNINGAS HENRIK. Niin oikein, setä; jumalatont' aina Ja luonnotonta minusta on ollut, Ett' uskonheimolaisten kesken näin Verinen riita vallitsee ja julmuus.
GLOSTER. Pait sitä -- jotta ystävyyden side Pikemmin syntyisi ja lujiintuisi -- Armagnac kreivi, joka Ranskan maan On mahtimies ja Kaarlen lähin lanko, Avioks teille ainon tyttärensä Ja suuret, kalliit myötäjäiset tarjoo.
KUNINGAS HENRIK. Avioks? Setä hyvä, olen nuori, Opinnot, kirjat mulle sopivammat Kuin lemmen suutelot ja kuherrukset. Mut lähettiläät kutsukaa, ja heille Mielenne mukaan vastaus antakaa. Min' olen tyytyvä, jos vaali vain on Jumalan kunniaks ja maani hyödyks.
(Legaatti ja kaksi lähettilästä tulevat, niiden kanssa Winchester kardinaalin puvussa.)
EXETER. Mitä ma näen? Winchester korotettu Ja kardinaalin arvoon vihitty? Nyt huomaan toteen käyvän mitä joskus Kuningas Henrik viides ennusti: "Jos kerran kardinaaliksi hän tulee, Niin hattunsa hän nostaa kruunun tasaan."
KUNINGAS HENRIK. Hyvät lähettiläät, teidän asianne Olemme harkinneet ja tutkineet. On hyvä tuumanne ja järkevä; Vakaasti olemme siis päättänytkin Sopuisat rauhanehdot esittää, Jotk' aiomme lord Winchesterin kautta Lähettää Ranskan tiedoks heti kohta.
GLOSTER. Mit' Armagnac'in tarjoukseen tulee, Niin kuninkaalle sen ma selvitin, Ja hän nyt, neiden avuihin ja suloon Ja myötäjäisiin nähden, tahtoo hänet Englannin kuningattareksi nostaa.
KUNINGAS HENRIK. Ja liiton merkiksi ja todisteeksi Tään juveelin ma lemmen pantiks annan. -- Lord protektori, heille Doveriin Turvatkaa matka; ja kun laivass' ovat, Niin meren onneen heidät jättäkää.
(Kuningas Henrik seurueineen menee, Gloster, Exeter ja lähettiläät samoin.)
WINCHESTER. Legaatti, jääkää! Ensin teille annan Sen rahasumman, jonka suorittaa Lupasin hänen pyhimmyydellensä, Kun hän mun puki tähän arvopukuun.
LEGAATTI. Miten vain korkeutenne suvaitsee.