Part 2

SANANSAATTAJA. Mylord, mylord, jo nostaa Ranska päätään, Dauphin ja eräs Jeanne la Pucelle -- Pyhä ja uuden uusi naisprofeetta -- Avuksi tänne tuovat suuren voiman.

(Salisbury huokaa.)

TALBOT. Haa, kuules, Salisbury huokaa kuollessaan! Sydäntään särkee, kun ei saa hän kostaa. -- Min' olen sulle Salisburynä, Ranska. Pucelle tai pussu, delfiini tai Dauphin, Ulos sydämmenne ratsuillani survon, Ravaksi aivonne ma sekoitan. -- Telttaansa Salisbury viekää; sitte nähdään, Mit' uskaltaa nuo Ranskan pelkurit.

(Menevät, kantaen pois ruumiit.)

Viides kohtaus.

Sama paikka. Kaupunginportin ulkopuolella.

(Miekankalsketta. Taistelua. Talbot ajaa Dauphinia takaa ja pakottaa hänet peräytymään; sitten tulee Jeanne la Pucelle, ajaen englantilaisia edellään. Talbot palaa.)

TALBOT. Mihin voima, tarmo, miehuus mult' on mennyt? Väkemme väistyy, estää sit' en voi. Sit' ajaa pakoon panssaroitu nainen. (La Pucelle palaa.) Tuoss' on hän, tuossa. -- Kanssas ottelen; Piru tai pirun äiti, pidä puoltasi Ma suonta sinust' isken; olet noita;[7] Se sielus vieköön, jota palvelet.

PUCELLE. Tule, tule! Minä sinut nöyryytän.

(Taistelevat.)

TALBOT. Näin, taivaat, sallitteko hornan voittaa? Vaikk' into jännitetty poven särkis Ja käsivarret lohkeis harteista, Niin kyllä kesytän tuon korskan porton.

PUCELLE. Hyvästi, Talbot! Viel' ei aikas tullut; Mun täytyy kaupunkia evästää. Mua tavoita, jos voit; en voimaas pelkää. Nälkäistä laumaas mene virkistämään; Salisburyn testamentti valmiiks tee; Tää voitto meidän on, ja monta muuta.

(La Pucelle menee sotajoukkoineen sisään kaupunkiin.)

TALBOT. Mun pääni pyörii niinkuin myllynratas; En tiedä, missä olen, mitä teen. Pelolla, eikä voimall', ajaa portto Väkemme pakoon, Hannibalin lailla, Ja voittaa, miten tahtoo. Mehiläistä Näin avulla ja kyyhkyläistä löyhkäll' Ajetaan pesästänsä. Kiihkostamme Englannin koiriks meitä sanoivat; Nyt kiljuen kuin pennut pakenemme. (Lyhyt-aikaista miekankalsketta.) Maanmiehet! Uuteen taisteluun, tai muuten Pois jalopeurat kilvest' Englannin, Te äpärät, ja pankaa lampaat sijaan! Niin arkoen ei lammas pakoo sutta, Ei hevonen, ei härkä tiikeriä, Kuin entisiä orjianne te. (Miekankalsketta. Uusi ottelu.) Ei apua. -- Pois joutuun vallituksiin! Salisburyn surman hyväksytte kaikki, Kun kukaan ei käy häntä kostamaan. -- Pucelle on päässyt sisään Orleansiin, Meit' uhmaten ja ponnistuksiamme. Oi, Salisbury, jos kanssas saisin kuolla! Nyt täytyy häpeästä pääni peittää.

(Miekankalsketta. Peräytymistä. Talbot joukkoineen poistuu.)

Kuudes kohtaus.

(Muureille tulee la Pucelle, Kaarle, Reignier, Alençon ja sotureita.)

Torventoitaus.

PUCELLE. Lippumme muureille nyt liehumaan! Orleans on engelsmanneilt' anastettu. Sanansa pitänyt on Jeanne Pucelle.

KAARLE. Sa jumal-olento, Astraean tytär, Kuink' ylistää sua voinkaan tästä työstä! On puhees kuin Adoniin yrttitarha,[8] Jok' eilen kukki, hedelmäss' on tänään. -- Naisprofeetastas ylvä ole, Ranska! -- Takaisin Orleansin valloitimme; Maa onnea niin suurt' ei ole nähnyt.

REIGNIER. Miks, Dauphin, kaupungin ei kellot soi? Nyt porvaristo ilotulen tehköön. Kaduilla kemuilkoon ja juhlikoon Ilosta, mink' on taivas meille suonut.

ALENÇON. Ilo ja riemu koko Ranskan täyttää, Kun saa se tiedon meidän urhotöistä.

KAARLE. Jeanne voiton voittanut on, enkä minä; Siks kanssani hän kruunun jakakoon; Ja valtakunnan kaikki papit, munkit Hänt' ylistelkööt laulukulkueissa. Upeemman hälle pyramiidin nostan Kuin Rhodopen tai Memphiin[9] konsanaan; Ja muistoksensa, kun hän kerran kuolee, Tomunsa uurnass' uhkeammassa, Kuin kallis Dareion juveelilipas, Juhlissa viedään Ranskan kuningasten Ja kuningattarien edellä. Ei enää Sanct Denis'tä rukoilla, Jeanne la Pucelle nyt pyhimys on Ranskan. Komean juhlan teemme nyt ja rikkaan, Kun voiton saimme suuren, mainehikkaan.

(Torventoitauksia. Menevät.)

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Sama paikka.

(Kersantti ja kaksi vahtisotamiestä tulevat portista.)

KERSANTTI. Nyt vahtipaikkaanne, ja varull' olkaa. Jos kuuluu melua tai sotureita Käy kohti muureja, niin heti tieto Päävahtiin tuokaa.

1 VAHTISOTAMIES. Kyllä, kersantti. (Kersantti menee.) Näin palvelija-raukat saavat seistä Sateessa, kylmässä ja pimeässä, Kun muut ne rauhass' uinuu vuoteessaan.

(Talbot, Bedford ja Burgund tulevat sotajoukkoineen; ryntötikkaat mukana; heikkoa rumpujen pärrytystä.)

TALBOT. Niin, valtias, ja mahtava Burgund, -- Te, joiden tulon kautta meihin liittyy Wallon ja Picardie ja Artois -- Tän' onnen yönä huoleton on Ranska, Kun juonut, mässännyt on kaiken päivää; Hyväksi käyttäkäämme tilaisuutta Ja kostakaamme heille petoksensa, Jonk' aikaan juoni sai ja hornan taika.

BEDFORD. Sa, Ranska, pelkuri! -- Kuink' arvotonta Epäillä omaa tarmoaan ja liittoon Ruveta velhojen ja hornan kanssa!

BURGUND. Ei pettureilla koskaan muuta seuraa. Ken on tuo Pucelle, jota kehutaan Niin puhtaaks?

TALBOT. Tyttö, sanovat.

BEDFORD. Vai tyttö? Noin miehuullinen!

BURGUND. Suokoon Jumala, Ett'ei hän miehenä viel' ilmesty, Jos Ranskan lipun alle asettuu hän Täys-asuisena, kuin on alkanutkin.

TALBOT. Manatkoot henkiä ja juonitelkoot. Jumal' on linnamme! Se valtanimi Suo meidän murtaa nämä vuoriseinät.

BEDFORD. Ala, uljas Talbot; me sua seuraamme.

TALBOT. Ei kaikki yhtä haavaa; minusta Parempi rynnätä on eri teitä, Niin että, jos ei toisen onnistu, Voi toinen kestää paikassaan.

BEDFORD. Hyv' on; Minä hyökkään tuohon nurkkaan.

BURGUND. Minä tuohon.

TALBOT. Ja tässä Talbot ryntää taikka kaatuu. -- Nyt, Salisbury ja oikeus Henrikin, Tän' yönä teidän puolestanne näytän, Ett' olen kummallekin uskollinen.

(Englantilaiset nousevat ryntötikkaita myöten muureille, huutaen "pyhä Yrjö!" ja "eläköön Talbot!" ja hyökkäävät kaikki kaupunkiin.)

VAHTISOTAMIES (sisäpuolella.) Aseihin! Joutuun! Vihollinen hyökkää.

(Ranskalaiset juoksevat paitasillaan muurien yli. Eri tahoilta tulevat Bastardi, Alençon, Reignier, toiset puoleksi puettuina, toiset pukemattomina.)

ALENÇON. Mitä, loordit? Pukematta?

BASTARDI. Pukematta, Ja iloisna, kun näinkin pelastuimme.

REIGNIER. Olikin aika herätä ja nousta, Kun hälytys jo kuului ovellamme.

ALENÇON. Siit' asti kuin ma toimiss' olen ollut, En ennen sotahankkeest' ole kuullut Näin rajusta ja hurjanrohkeasta.

BASTARDI. Se Talbot lienee itse hornan henki.

REIGNIER. Jos ei, niin taivas häntä varmaan suosii.

ALENÇON. Kas, tuossa Kaarle! Kuinka lie hän päässyt?

(Kaarle ja la Pucelle tulevat.)

BASTARDI. Haa, hänt' on vartioinut pyhä Jeanne.

KAARLE. Tää onko juonta, sinä viekas nainen? Oletko ensin meitä mielistellyt Vähällä voitolla, nyt hankkiakses Häviön kymmenesti suuremman?

PUCELLE. Miks Kaarle ystävälleen kiivastuu? Mull' olisiko aina sama voima? Jos valveilla ja maatessa en voita, Niin mua syytetään ja moititaan. -- Soturit kähläät! Huono vahdinpito On tämän äkkiturman tuottanut.

KAARLE. Syy oli teidän, herttua Alençon: Yövahdin päällikkönä oisi teidän Paremmin tullut täyttää tehtävänne.

ALENÇON. Jos kaikk' ois piiriään niin vartioinneet, Kuin minä käskyssäni olevaa, Ei tätä häpeää ois meille tullut.

BASTARDI. Mun oli vartioittu.

REIGNIER. Minun myöskin.

KAARLE. Ma itse kuljin melkein kaiken yötä Pucellen piirissä ja omassani Ja pidin tarkkaa vahtivuoroista. Miten ja mistä tunkivat he sisään?

PUCELLE. Huonosti vartioidun paikan varmaan He löysivät ja siitä ryntäsivät. Ja nyt ei meillä muuta neuvoa Kuin koota hajan menneet soturimme Ja laittaa heille turmaks uudet juonet.

(Sotahuutoja. Englantilainen soturi tulee huutaen: "Talbot eläköön! Talbot eläköön." He pakenevat, jättäen vaatteensa.)

SOTURI. Mä kauniist' otan mitä jättävät. Mun miekkanani Talbotin on nimi. Tukuttain saalist' olen anastanut, Ei muuta aseena kuin tämä nimi.

(Menee.).

Toinen kohtaus.

Orleans. Kaupungin sisällä.

(Talbot, Bedford, Burgund, eräs sotapäällikkö ja muita tulee.)

BEDFORD. Jo päivä koittaa; paennut on yö, Mi pikimustaan vaippaan peitti maan. Heretköön ajo, paluutorvi soikoon!

(Paluutorvea soitetaan.)

TALBOT. Nyt tuokaa ruumis vanhan Salisburyn Ja tuohon turulle se asettakaa Keskelle tätä kiron kaupunkia. -- Sielulles lupaukseni nyt täytin: Joka verentipasta, min vuodatit, Viis ranskalaista vähintäin on kuollut; Ja jotta näkis polvet nousevat, Mikä tuho kostokses on tapahtunut, Isoimpaan templiin täällä holvihaudan Rakennan, mihin ruumis siunataan; Ja siihen kaikkein nähtäväksi piirrän, Kuink' Orleans ryöstettiin, ja mikä luihuus Ikävän kuolemasi aiheutti, Ja mikä kauhu olit Ranskalle. Mut tässä verilöylyss' ihmeeksi Ei nähty armollista Dauphinia Ja urhotartaan, siveää Johannaa, Ja juoniliitosta ei muitakaan.

BEDFORD. Sanotaan että, taistelu kun alkoi, Äkisti syösten laiskan-vuoteeltaan, Mieslaumain lävitse ja yli muurin Kedolle karkasivat suoraapäätä.

BURGUND. Mikäli nähdä voin yön sumulta Ja savulta, niin itse minä varmaan Dauphinin karkoitin ja armahansa, Käs'kädessä kun juosten tulivat Kuin pari rakastavaa kyyhkyläistä, Jotk' yötä, päivää yhdess' ovat aina. Kun tääll' on kaikki hyvin, täysin voimin Heit' ajakaamme takaa.

(Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA. Terve, loordit? Ken tässä ruhtinaallisessa seurass' On uljas Talbot niminen, se, joka On töistään kuulu kautta koko Ranskan?

TALBOT. Min' olen Talbot; kuka mulle puhuu?

SANANSAATTAJA. Se siveä Auvergnen kreivinna, Ihaillen hiljaa mainettasi, pyytää, Suur' loordi, että suvaitseisit käydä Halvassa hänen asuinlinnassaan, Jott' ylpeillä hän saisi, ett' on nähnyt Sen miehen, jonka mainett' ilmat raikuu.

BURGUND. Vai niin! No, nythän tämä sotaleikki Rauhaisaks muuttuu huvinäytelmäksi, Kun naiset meitä vaatii yhdyntään. -- Noin sievä pyyntö ei lie hyljättävä.

TALBOT. Ei suinkaan; kaikki maailman kun miehet Ei puhetaidollaan saa mitään aikaan, Niin voiton ottaa naisen lempeys. -- Siis sano, että nöyrimmästi kiitän Ja alamaisen käynnin luonaan teen. -- Arvoisat herrat, tuletteko mukaan?

BEDFORD. Ei mitenkään, se sopivaa ei ois: Sanotaan, että kutsumaton vieras On tervetullein silloin kuin hän lähtee.

TALBOT. Vai niin; ei muuta siis, kuin että yksin Kokea saan tuon naisen suosiota. -- Kapteeni, kuulkaa! (Kuiskaa.) Ymmärrättehän?

KAPTEENI. Kyll', arvon loordi; olen samaa mieltä.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Auvergne. Linnan piha.

(Kreivinna ja portinvahti tulevat.)

KREIVINNA. Sa, portinvahti, muista mitä käskin; Ja kun se tehty on, tuo avain mulle.

PORTINVAHTI. Kyll', armollinen rouva.

(Menee.)

KREIVINNA. On juoni valmis; jos käy hyvin kaikki, Niin tästä työstä tulen yhtä kuuluks Kuin Kyroksenkin surmaaja Tomyris. Suur' on tuon peljättävän miehen maine, Ja urhotyönsä yhtä kuuluisat. Todistaa tahtois silmä korvan kanssa, Ett' oikein tätä ihmett' arvioisi.

(Sanansaattaja ja Talbot tulevat.)

SANANSAATTAJA. Toivonne mukaan, armollinen rouva, Lord Talbot tässä nyt on kutsustanne.

KREIVINNA. On tervetullut. Mitä? Tuoko hän?

SANANSAATTAJA. On oikein, rouva.

KREIVINNA. Tuoko Ranskan vitsa? Se Talbot, jolla on niin hirmu nimi, Ett' äiti sillä lastaan vaientaa? Tarua, näen ma, huhu on ja väärä; Ma toivoin näkeväni Herkuleen Tai uuden Hektorin, ja tuiman muodon, Leveät hartiat ja vahvat raajat. Ah, tuohan laps on, turha kääpiö; Noin hintelä ja kurtistunut kyysä Ei vihamiestä niin voi säikyttää.

TALBOT. Uskalsin, rouva, teitä häiritä; Vaan koska armollenne nyt ei sovi, Niin voinen jättää käynnin toiseen aikaan.

KREIVINNA. Mit' aikoo nyt hän? -- Kysy, minne matka.

SANANSAATTAJA. Lord Talbot, jääkää; armo tahtois tietää, Mik' äkkinäiseen lähtöönne on syynä.

TALBOT. No niin, kun hänell' on niin väärä usko, Niin tahdon näyttää, ett' on Talbot täällä.

(Portinvahti tuo avaimet.)

KREIVINNA. Jos olet hän, niin olet vanki.

TALBOT. Vanki! Ja kenen?

KREIVINNA. Minun, verenahnas loordi; Siks sinut talooni ma viettelin. On kauan vallassani varjos ollut -- Kuvasi tuolla riippuu taulustossa -- Mut nyt käy samoin olemuksesi; Ma kahlehdin sun kätesi ja jalkas. Sun, joka monta vuotta hirmukourin Maan meiltä hävitit ja kansan tapoit Ja miehet veit ja pojat orjuuteen.

TALBOT. Ha, ha, ha!

KREIVINNA. Nauratko, kurja? Vaikerratpa kohta.

TALBOT. Mua naurattaa, kun voitte luulla, rouva, Ett' Talbotista teill' on muu kuin varjo, Johonka julmuuttanne käytellä.

KREIVINNA. Kuin? Etkö ole Talbot?

TALBOT. Olen oikein.

KREIVINNA. Siis vallassani myös on olemus.

TALBOT. Ei, ei, vain oma varjoni ma olen; Petytte, tääll' ei olemukseni; Se, minkä näette, on vain pienin osa Ja vähin määrä ihmishahmostani. Jos täydess' oisin luonnossani tässä, Niin valtava ma oisin jättiläinen, Ett'en ma mahtuis kattonnekaan alle.

KREIVINNA. Kas, siinä vasta ongelmoitsija! Tääll' on, ja tääll' ei ole kuitenkaan! Kuink' yhteen sopii moinen ristiriita?

TALBOT. Sen teille näytän heti paikalla.

(Puhaltaa torveensa, rummunpärrytystä kuuluu, ja sitten tykin laukaus. Portti murretaan auki, ja sotureita ryntää sisään.)

No, rouva hyvä? Joko uskotte Ett' oma varjonsa on Talbot vain? Täss' olemus on, jänteet, kädet, voimat, Joill' ylväät niskanne hän notkistaa, Hajoittaa linnat, kaataa kaupunkinne, Ja autioks ne tuhoo tuokiossa.

KREIVINNA. Mun julkeuteeni älä julmistu; Pahoilen, etten kunnioittavasti Sua kohdellut, kuin oisi minun tullut.

TALBOT. Ei vaaraa, kaunis rouva; älkää väärin Talbotin mielialaa arvostelko, Niinkuin te ulkomuodost' erehdyitte. Tekonne minua ei loukannut, Ja muuta hyvitystä min' en vaadi, Kuin että suotte meidän viinejänne Ja ruokianne hiukan maistella; Näet, sotureill' on aina hyvä maitti.

KREIVINNA. Sydämmest' aivan; kunniaks on mulle Niin suurta sankaria kestitä.

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Lontoo. Templen puisto.[10]

(Somerset, Suffolk, Warwick, Richard Plantagenet, Vernon ja eräs lainoppinut tulevat.)

PLANTAGENET. Arvoisat loordit, miks näin vaikenette? Puhua totuutt' eikö kukaan tohdi?

SUFFOLK. Olimme Templess' äänekkäitä liiaks; Puutarha tää on paljon sopivampi.

PLANTAGENET. Sanokaa suoraan, minuss' eikö totuus, Ja vääräss' eikö Somerset, tuo suulas?

SUFFOLK. Min' olen patus lakiasioissa; En ole koskaan lakiin mukautunut, Siis lain nyt mukautan itseeni.

SOMERSET. Lord Warwick, erottakaa välimme.

WARWICK. Kahdesta haukast' äkkilentoisemman, Kahdesta koirast' isosuisemman, Kahdesta tapparasta terävämmän, Kahdesta hevosesta uljaamman, Kahdesta immest' ilosilmäisemmän Voin heikoll' älylläni erottaa; Lain hienon hienoist' ongelmist' en vaan Tajua enempää kuin naakkakaan.

PLANTAGENET. Oh, mikä kohtelias varovaisuus! Niin alaston on puolellani totuus, Ett' umpisokeakin näkee sen.

SOMERSET. Mun puolellain niin hyväpukuinen Se on, niin selvä, loistava ja kirkas, Ett' itse kaihenkin se läpi kuultaa.

PLANTAGENET. Kosk' on niin jäykkä kielenne ja mykkä, Niin tuokaa merkill' ilmi mielenne: Ken aito aatelinen on ja puoltaa Sukunsa kunniaa, hän taittakoon -- Jos arvelee mun puhuneeni totta -- Näin valkoruusun tästä pensaasta.

SOMERSET. Ken pelkäämätön on, eik' imartaja, Vaan totuutt' auttaa tahtoo, poimikoon Täst' orjantappurasta punaruusun.

SUFFOLK. Rusetta kammoksun ja, puhtahana Matavan lieheen ruseesta, ma poimin Plantagenetin kanssa valkoruusun.

WARWICK. Somerset oikeass' on, sen ma sanon, Ja hänen kanssaan punaruusun poimin.

VERNON. Seis, hyvät loordit; ennen poimintaa Sopikaa, että se, ken puolellensa Vähimmän määrän ruususia saa, Se myöntäköön, ett' oikeass' on toinen.

SOMERSET. Hyvä Vernon, muistutus on paikallaan; Jos vähimmän saan minä, olen vaiti.

PLANTAGENET. Niin minäkin.

VERNON. Siis, nimess' oikeuden ja totuuden, Tään kalvaan neitseellisen kukan poimin Ja valkoruusun puoleen kallistun.

SOMERSET. Varokaa, ettei sormeenne se pistä: Punaatte verin kukkanne ja käytte Mun puolelleni vastoin tahtoanne.

VERNON. Jos mielipiteen tähden veri virtaa, Niin mielipide haavan parantaa; Näin samalla ma puolell' yhä pysyn.

SOMERSET. No, hyvä: lisää! Eikö vielä muita?

LAINOPPINUT. Jos oppini ja kirjani ei petä, Niin väärää asiaa te ajatte; Siis valkoruusun poimin minäkin.

PLANTAGENET. Somerset, missä nyt on todistus?

SOMERSET. Tupessa tässä miettii, miten kerran Verillä punaa valkoruusunne.

PLANTAGENET. Mut poskes meidän ruusujamme matkii: Pelosta kalpenevat, todistain Ett' oikeus on meissä.

SOMERSET. Plantagenet, Ei pelosta, vaan kiukusta, kun häpein Sun poskes meidän ruusuamme matkii, Vaikk' erhetystäs kielesi ei myönnä.

PLANTAGENET. Sun ruusussas on toukka, Somerset.

SOMERSET. Sun ruusussas on oka, Plantagenet.

PLANTAGENET. Terävä myös; sill' oikeuttaan se puoltaa, Kun sinun toukkas jäytää vääryyttään.

SOMERSET. Tää veriruusu saa kyll' ystäviä, Jotk' oikeiks näyttävät mun väitteeni, Kun näyttäytä ei tohdi Plantagenet.

PLANTAGENET. Kädessä tämä neitseellinen kukka, Sua, poika, ja sun liittokuntaas ilkun.

SUFFOLK. Ivasi muihin käännä, Plantagenet.

PLANTAGENET. Kyll', ylvä Poole: sua ilkun sekä häntä.

SUFFOLK. Siit' osani ma omaan kurkkuus työnnän.

SOMERSET. Pois, hyvä William Poole; tuo talonpoika Ei puhuttelun ole arvoinen.

WARWICK. Somerset, häntä loukkaat, jumal'auta! Lionel hänen esi-isäns oli, Clarencen kreivi, Edward kolmannen, Englannin hallitsijan, kolmas poika; Niin syvällä ei talonpojan juuret.

PLANTAGENET. Hän luottaa paikan pyhyyteen, ei muuten Noin tohtis puhua se maitomaksa.

SOMERSET. Sen kautta, joka loi mun, nämä sanat Ma joka kristikunnan kolkkaan huudan: Kuningas-vainaan aikaan eikö kuollut Isäsi, Richard Cambridge, petturina? Se petos sunkin tahras; häväistynä Pois sinut syöstiin vanhast' aatelista. Veressäs rikos elää; siks kuin taas Saat kunniasi, olet talonpoika.

PLANTAGENET. Isäni syytteess' oli, vaan ei syypää; Tuomittiin petoksesta kuolemaan, Vaan petturi ei ollut; paremmille, Kuin Somerset on, vielä näytän sen, Kun toivoss' aika kypsyy. Mitä tulee Itseenne sekä apuriinne Pooleen, Niin teidät merkin muistokirjaani, Tuon pilkan teille vielä kostaakseni. Varoitus mieleen pankaa, kavahtakaa.

SOMERSET. Olemme aina valmiit; tunnet meidät Väristä tästä vihamiehiksesi Sit' uhallasi ystävämme kantaa.

PLANTAGENET. Ja tätä kukkaa, koston kalpeaa, Vihani, verta janoavan, merkiks Me, totta jumal'auta, ikuisesti, Minä ja puolueeni, kannamme, Siks kuin se joko haudassani kuihtuu Tai kukkaan nousee suuruuteni tasaan.

SUFFOLK. No, jatka vain, ja vallanhimoos näänny. Hyvästi, kunnes vasta tavataan!

(Menee.)

SOMERSET. Sua seuraan, Poole. -- Hyvästi, pöyhkä Richard!

(Menee.)

PLANTAGENET. Noin uhmaillaan! Ja kärsiä mun täytyy!

VERNON. Sen tahran, jonka sukuus heittivät, Pois pyyhkii parlamentti, joka riidat Välittää Glosterin ja Winchesterin. Jos ei sua silloin Yorkiks nimitetä, En enää minä tahdo Warwick olla. Mut merkiks, että paremmaks sun katson Kuin pöyhkän Somersetin tuon ja Poolen, Ma puoltajanas tätä kukkaa kannan. Täss' ennustan, ett' tämän päivän riita, Mi Templen puistoss' yltyi näin, viel' ajaa Puna- ja valko-ruusun verityöhön Ja laittaa tuhansia kuolon yöhön.

PLANTAGENET. Oi, hyvä herra Vernon, kiitän teitä, Kun kukan mulle mieliks poimitte.

VERNON. Sit' aion teille mieliks aina kantaa.

LAINOPPINUT. Niin ikään minä.

PLANTAGENET. Kiitos, hyvä herra. Nyt iltaiselle; totena se pysyy, Ett' tämä riita vielä verta kysyy.

(Menevät.)

Viides kohtaus.

Sama seutu. Huone Towerissa.

(Mortimer tuodaan kantotuolissa, jota kaksi vanginvartijaa kantaa.)

MORTIMER. Vanhuksen heikon tarkat vartijat, Levähtää tässä suokaa kuolevaisen. Niin ruumiin ruhjonut on pitkä vankeus, Kuin oisin vasta päässyt piinapuista. Nää harmaat hapset, tuonen airuet, Kuin Nestor ijän huoliss' ikääntyneet, Ne tietää ett' on loppu Mortimerin. Nää silmät, niinkuin lamput, joista lopuss' On öljy, himmeten jo vartoo yötä. Surujen painost' uupua hartiat; Käs' ydytön, kuin kuiva viinipuu, Lahovat köynnöksensä maahan painaa. Mut jalka tuo, mi hervotonna hoippuu, Voimatta tätä tomumöhkää kantaa, Se lentämällä hautaan päästä sois, Jok' enää ainut lohtu mulle ois. -- Mut sano, eikö lankoni jo tule.

1 VANGINVARTIJA. Richard Plantagenet hän kyllä tulee. Panimme sanan asuntoonsa, Templeen; Vastattiin, että tulee.

MORTIMER. Hyvä on! Siis vihdoin sielu lohdutuksen saa! -- Mies raukka! Solvaistuna niinkuin minä! Siit' alkain, kuin sai vallan Henrik Monmouth, Vaikk' ylemp' oli sotamaine mulla, Täss' inhass' olen ollut tyrmässä; Siit' alkain mustattu on Richardia Ja viety hältä perintö ja maine. Mut kuolo vakava, se huulten hoiva, Kurjuuden kaiken armas kirvoittaja, Nyt kahleheni helläst' irroittaa. Lopussa hänenkin jos huolens oisi, Ja jos taas saisi minkä menetti!

(Richard Plantagenet tulee.)

1 VANGINVARTIJA. Mylord, nyt rakas lankonne on tullut.

MORTIMER. Richard Plantagenet, hän onko tullut?

PLANTAGENET. On, jalo eno; kunniaton Richard, Lankonne, hiljan herjattu, on tullut.

MORTIMER. Mun kättän' ohjaa, että kaulata Ma häntä saan ja viime huokaukseni Povellaan huokaista. Oi, sano, milloin Mun suuni koskee hänen poskeaan, Ett' antaa saisin heikon suudelmani. Jalo oksa suuren Yorkin sukupuussa, Miks itses herjatuksi sanoit, miksi?

PLANTAGENET. Käs'varteheni vanhaa selkääs nojaa Ja tuskatonna tuskiani kuule. Ma Somersetin kanssa tänään jouduin Eräästä asiasta tuimaan kiistaan. Hän siinä säädytöntä kieltä käyttäin Isäni surmasta mua pisteli; Se syytös salpas kieleni; ma muuten Samalla mitall' oisin kostanut. Siis sano, eno hyvä, isän tähden, Plantagenetin kunniankin vuoksi Ja heimouden nimeen, mikä syy, Miks isäni, kreivi Cambridge, mestattiin.

MORTIMER. Syy sama, miksi minut vangittiin Ja miksi parhaan nuoruuteni ajan Ma riuduin tyrmäss' inhassa, syy sama Kirottu oli aihe isäs surmaan.

PLANTAGENET. Selitä mulle laajemmin se syy, En tunne sitä, en voi arvatakaan.

MORTIMER. Sen kyllä teen, jos heikko henki kestää Ja kuolo kesken kerrontaa ei saavu. Kuninkaan iso-isä, Henrik neljäs, Vei vallan Richard-langoltaan, jok' oli Edwardin, tätä sarjaa kolmannen, Perijä laillinen ja vanhin poika. Tään hallitessa Percyt pohjoisessa, Pitäen anastusta vääränä, Kokivat minut tehdä kuninkaaksi. Syy näiden urhoin tekoon oli, että -- Kun Richard vallastaan näin oli syösty Ja rintaperillist' ei jättänyt -- Min' olin syntyyn nähden suvun lähin; Sill' esi-isiäni äidin puolta Lionel Clarence oli, kolmas poika Kuningas Edward kolmannen; kun hän taas Sukunsa juonti Gauntin Juhanasta, Jok' oli neljäs vain tät' urhosarjaa. Mut kas: näin ylväästi kun yrittivät Perijää laillist' oikeuteensa saattaa, Niin meni multa vapaus, heiltä henki. Myöhemmin sitten, kun sai Henrik viides Isänsä Bolingbroken jälkeen kruunun, Niin isäs, kreivi Cambridge, Yorkin herttuan, Tuon kuulun Edmund Langleyn, jälkeläinen, Nai sisareni, sinun äitisi. Ja säälien mun kovaa kurjuuttani, Väkeä pestasi mua pelastaakseen Ja kruunun asettaakseen päähäni. Mut jalo kreivi kaatui, niinkuin muutkin, Ja mestattiin. Ja näin ne Mortimerit, Ne kruunuun oikeutetut, lannistettiin.

PLANTAGENET. Joit' olette te viimeinen.

MORTIMER. Niin olen; Ja näet, ettei ole mulla lasta, Ja heikko ääneni on kuolon enne. Sin' olet perijäni; loput arvaat; Mut hankkeissasi ole varova.

PLANTAGENET. Vakavat varoitukses mieleen painan; Vaan tuntuu kuin ois isän mestaus ollut Veristä väkivaltaa vähintään.

MORTIMER. Vait'ollen, lanko, politiikkaas aja. Lujassa istuu Lancasterin suku, Se niinkuin vuori on, sit' ei voi siirtää, Mut enosi nyt muuttaa täältä pois, Kuin ruhtinaatkin asuntoa muuttaa, Kun vanhaan olinpaikkaan kyllästyvät.

PLANTAGENET. Oi, jospa osa nuorest' elostani Vois kuolost' ostaa teidän ikäpäivät!

MORTIMER. Tekisit silloin mulle vääryyttä Kuin murhamies, jok' iskee monta haavaa, Vaikk' yksikin jo tappais. Älä sure, Jos onneni ei sua sureta; Vain hautaan toimita mun ruumiini. Hyvästi! Toivo, sulle hymyilköön, Ja sodassa ja rauhass' onni kanssas!

(Kuolee.)