Part 1

KUN RUUSU PUHKEAA

Kirj.

Louisa M. Alcott

Suomentanut Aili Wiherheimo

Jatkoa kertomukseen Kahdeksan serkusta.

WSOY, Porvoo, 1919.

SISÄLLYS:

1. Kotiinpaluu 2. Vanhoja ystäviä 3. Neiti Campbell 4. Okaita ruusuissa S. Prinssi Lumoava 6. Macia hiotaan 7. Febe 8. Kuohujen edessä 9. Uuden vuoden vierailuja 10. Ikävä muisto 11. Pieniä kiusauksia 12. Kittyn tanssiaiset 13. Molemmin puolin 14. Clara-tädin suunnitelma 15. Onneton Charlie 16. Hyviä töitä 17. Heinäsuovien keskellä 18. Aamuhämärää 19. Suihkukaivon takana 20. Mitä Mac teki 21. Feben velka 22. Kun ruusu puhkeaa

KOTIINPALUU

Kirkkaana lokakuun päivänä seisoi kolme nuorta miestä satamalaiturilla odottamassa valtamerilaivaa. Malttamattomuuttaan purkaakseen he telmivät pienen pojanveijarin kanssa, joka puikkelehti laiturilla kuin virvatuli ja tuotti suurta huvia muille rantaan kerääntyneille.

-- Nuo ovat Campbellin poikia. He odottavat serkkuaan, joka on ollut pari vuotta ulkomailla lääkärisetänsä kanssa, kuiskasi muuan rouva toiselle, kun komein nuorista miehistä nosti hänelle hattua kiskoen perässään poikaa, jonka oli tavoittanut tutkimusretkellä tavarapinojen välistä.

-- Kuka tuo oli? kysyi vieras rouva.

-- Häntä sanotaan Charlie-prinssiksi. Etevä poika, koko seitsikon lupaavin, mutta vähän hurja kuulemma, vastasi toinen rouvista päätään pudistaen.

-- Ovatko nuo toiset hänen veljiään?

-- Eivät, vaan serkkuja. Vanhin on Archie, kerrassaan mallikelpoinen nuori mies. Hän on nyt mukana kauppiassetänsä liikkeessä ja näyttää tuottavan suvulle kunniaa. Tuo silmälasiniekka, jolla ei ole hansikkaita, on Mac. Muuten vähän omalaatuinen jörökki.

-- Entäs pikkupoika?

-- Hän on Jamie, Archien nuorin veli ja koko suvun lemmikki. Varjelkoon, poika putoaa, jolleivät he ota hänestä kiinni!

Naisten juttelu katkesi siihen, sillä juuri kun Jamie oli saatu ongituksi ilmoille isosta tynnyristä, laivakin ilmestyi näkyviin ja kaikki muu unohtui. Kun se hitaasti kääntyi satama-altaaseen, huusi pojanääni:

-- Tuolla hän on! Minä näen hänet ja sedän ja Feben! Eläköön Rose!

Ja paalun nenään kiivennyt Jamie huusi innoissaan kolmesti 'eläköön'. Hänen kätensä huitoivat kuin tuulimyllyn siivet veljen pidellessä häntä kiinni takinliepeistä.

Niin, siinä he olivat: Alec-setä poikamaisesti hattuaan heiluttaen, hänen toisella puolellaan hymyilevä Febe ja toisella Rose, joka heitteli ihastuneena lentosuukkoja erottaessaan tutut kasvot ja kuullessaan tuttujen äänten toivottavan hänet tervetulleeksi kotiin.

-- Taivas nähköön, hän on entistä sievempi! Hänhän on kuin madonna -- katsokaa tuota sinistä viittaa ja hänen vaaleita hiuksiaan, jotka liehuvat tuulessa! intoili Charlie heidän tähystellessään kannella näkyvää ryhmää.

-- Eivät madonnat pidä tuollaisia hattuja. Rose ei ole paljonkaan muuttunut, mutta Febe on. Hänestähän on tullut oikea kaunotar! vastasi Archie tuijottaen tummasilmäistä heleäihoista tyttöä, jonka kiiltävät mustat palmikot loistivat auringossa.

-- Entä vanha kunnon setä! Eikö olekin hauskaa, että hän on taas kotona? huomautti Mac yksikantaan. Mutta hän ei suinkaan katsonut 'vanhaa kunnon setää', vaan solakkaa, vaaleata tyttöä ja ojensi kätensä kuin unohtaen välissä kuohuvan vihreän veden.

Rannalla vallitsi hetken hämminki, kun laivaa kiinnitettiin laituriin. Rose katseli kannen korkeuksista serkkujensa ylöspäin kääntyneitä kasvoja ja näytti lukevan niistä sellaista, mikä sekä ilahdutti että suretti häntä. Jo lyhyt vilkaisu sai hänen silmänsä vettymään, mutta ilonkyynelten läpi hän oli huomaavinaan, että Archie oli jokseenkin entisellään, että Mac oli miehistynyt ja että Charliessa oli jotakin outoa. Ei ollut kuitenkaan aikaa jatkaa havaintoja, sillä hetkessä alkoi ryntäys laiturille, ja ennen kuin hän ehti tarttua matkalaukkuunsa, Jamie tarrautui häneen kuin riemastunut karhunpentu. Päästyään jotenkuten irti pojan käsistä hän joutui vanhempien serkkujen hillitympään syleilyyn; yleisessä hälinässä he käyttivät tilaisuutta hyväkseen tervehtiäkseen molempia tyttöjä yhtä sydämellisesti. Sitten matkustajat vietiin riemusaatossa maihin Jamien hyppiessä haltioissaan heidän edellään.

Archie jäi setänsä avuksi matkatavaroiden tullitarkastukseen, ja toiset lähtivät saattamaan Rosea ja Febeä kotiin. Mutta matkalla nuoret tunsivat olonsa oudon väkinäiseksi; kaikki huomasivat äkkiä, että entiset leikkitoverit olivat nyt varttuneet aikuisiksi. Onneksi Jamieta ei kankeus vaivannut. Tunkeuduttuaan istumaan tyttöjen väliin hän tutki estoitta heitä ja heidän tavaroitaan.

-- No, nuori mies, mitäs sinä arvelet meistä? kysyi Rose lopettaakseen kiusallisen hiljaisuuden.

-- Teistä on tullut niin sieviä, etten tiedä kummasta pidän enemmän. Febe on pitempi ja komeampi, ja minä olen aina pitänyt Febestä, mutta sinä olet niin mahdottoman mukava, että minun täytyy kyllä halata sinua uudestaan. Ja Jamie rutisti Rosea myrskyisästi.

-- Jos vain pidät minusta, en yhtään välitä, vaikka Febe on mielestäsi kauniimpi, sillä tottakai hän onkin. Vai mitä, pojat, kysyi Rose katsellen ilkikurisesti vastapäätä istuvia nuoria herroja, joiden kasvoilla karehtiva kunnioittava ihailu huvitti häntä kovin.

-- Tämä äkillinen kauneus ja loisto on saanut minut niin ymmälle, etteivät sanat riitä ilmaisemaan tunteitani, vastasi Charlie kohteliaasti väistäen vaarallisen kysymyksen.

-- Minä en tiedä vielä, sillä en ole ehtinyt silmätä kumpaakaan. Mutta nytpä minä katson, ellei teillä ole mitään sitä vastaan. Ja toisten huviksi Mac korjasi vakavana silmälasejaan ja piti tarkastuksen.

-- No? hymyili Febe ja punastui tuntiessaan Macin rehellisen katseen. Se ei kuitenkaan harmittanut häntä kuten Charlien ylhäinen hyväksyminen, joka sai hänen mustat silmänsä välähtämään vastaukseksi toisen sinisten silmien rohkeaan tuijotukseen.

-- Jos olisit sisareni, olisin sinusta hyvin ylpeä, Febe, sillä kasvoissasi on jotakin, jota ihailen enemmän kuin kauneutta -- niissä on uskollisuutta ja rohkeutta, Mac vastasi hiukan kumartaen ja niin vilpittömän kunnioittavasti, että hämmästys ja mielihyvä saivat tytön hehkuvat silmät äkkiä kostumaan ja tyynnyttivät hänen arkaa ylpeyttään.

Rose taputti käsiään niin kuin aina ilostuessaan ja hymyili hyväksyvästi Macille sanoessaan:

-- Tuosta arvostelusta voi olla iloinen. Monet kiitokset. Olin varma, että ihailet Febeä kun tutustut häneen lähemmin; mutta en uskonut sinua niin viisaaksi, että tajuat heti millainen hän on. Sinä kohosit silmissäni monta astetta.

-- Minähän olen aina harrastanut mineralogiaa, kuten muistat, ja viime aikoina olen oppinut aika paljon lisää, niin että erotan jalot metallit ensi näkemältä, vastasi Mac ovelasti hymyillen.

-- Sekö on sinun uusin kärpäsesi? Kirjeesi olivat mahdottoman hauskoja, sillä joka kerta sinulla oli meneillään jokin uusi teoria tai kokeilu, ja senhetkinen oli mielestäsi aina paras. Pelkäsin sedän kuolevan nauruun kasvisravintovimmasi takia; oli hullunkurista kuvitella sinun elävän leivällä ja maidolla, paistetuilla omenilla ja takassa valmistamillasi perunahaudikkailla, jatkoi Rose vaihtaen taas puheenaihetta.

-- Mac-parka oli koko luokan pilan kohteena. Häntä sanottiin Don Quijoteksi, ja sieti tosiaan nähdä, kun hän kävi milloin minkin tuulimyllyn kimppuun. Charlie oli ilmeisesti sitä mieltä, että Macia jo hemmoteltiin enemmän kuin hänelle oli hyväksi.

-- Mutta niinpä hän läpäisikin koulunsa kunnialla! Kyllä minä olin ylpeä, kun Jane-täti kirjoitti siitä, ja entäs täti itse, hän se vasta oli onnellinen, kun hänen poikansa oli luokan paras ja sai palkinnon! huomautti Rose ravistaen Macin käsiä tavalla, joka sai Charlien toivomaan, että 'Mac-parka' olisi jätetty Alec-sedän avuksi.

-- Älä nyt, se on vain äidin hupsuttelua. Minähän aloin opiskella tavallista aikaisemmin ja pidin lukemisesta enemmän kuin toiset, niin etten ollenkaan ansaitse kehumista. Prinssi on ihan oikeassa, käyttäydyin kuin mikäkin aasi, mutta loppujen lopuksi olisin voinut hurjastella pahemmallakin tavalla. Minun hullutukseni eivät ole ainakaan tulleet kalliiksi eivätkä pilanneet minua, Mac vastasi sävyisästi.

-- Minäpä tiedän, mitä hurjastelu on! Kuulin Mac-sedän toruvan Charlieta siitä, ja kysyin äidiltä ja hän selitti. Ja minä tiedän, että hänet eristettiin tai erotettiin, en nyt muista mitä se oli, mutta pahaa joka tapauksessa, ja Clara-täti itki, julisti Jamie yhteen hengenvetoon.

-- Haluatko taas mennä kuskinpukille? kysyi Prinssi kulmat rypyssä.

-- En.

-- Suu kiinni sitten!

-- Ei Macin tarvitse potkia minua, enhän minä kuin..., intti pieni syntipukki yrittäen viattomasti korjata rikettään.

-- Jo riittää, keskeytti Charlie ankarasti, ja masentuneena Jamie etsi lohtua Rosen uudesta kellosta kärsittyään vääryyttä 'äijien' taholta, kuten hän kostonhaluisesti nimitti komentajiaan.

Mac ja Charlie alkoivat kiireesti jaaritella kaikenlaista ja keksivätkin niin menestyksekkäästi hauskoja aiheita, että naurunpuuskat saivat ohikulkijat ystävällisesti hymyillen katselemaan iloista matkuetta.

Rose sai kotiin päästyään ympärilleen kokonaisen vyöryn tätejä, ja lopun päivää vanha talo surisi kuin mehiläispesä. Illan tullen koko suku kokoontui saleihin; puuttui vain Peace-täti, jonka paikka nyt oli tyhjä.

Vanhempi väki asettui tietysti piankin omaan ryhmäänsä, ja nuoret kerääntyivät tyttöjen ympärille. Toisen huoneen päähenkilönä oli Alec-tohtori, toisen Rose; sillä suvun hellimä pikkutyttö oli ehtinyt neitoikään, ja kahden vuoden ero oli saanut aikaan merkillisen muutoksen varsinkin kolmen vanhimman serkun suhteessa häneen. Heidän ilmeessään oli poikamaisen kiintymyksen lisäksi miehekkään ihailun sävyä, joka tuntui tytöstä oudon miellyttävältä.

Rosen olemuksessa oli suloutta ja pirteyttä, joka viehätti poikia ja kiihotti samalla heidän uteliaisuuttaan. Sillä hän ei ollut muiden tyttöjen kaltainen, vaan saattoi joskus hätkähdyttää heitä omintakeisilla puheillaan; silloin he salaa katsahtivat toisiinsa kuin muistaen, että Rosehan olikin 'sedän tyttö'.

-- Hauskaa että tyttökulta on taas onnellisesti kotona, terveenä ja iloisena ja yhtä suloisena kuin ennenkin! sanoi Plenty-täti vanhempien puolella ristien kätensä kuin suuresta onnesta kiittäen.

-- Muista minun sanoneen, että olet tuonut tulikekäleen sukuun, Alec. Oikeastaan kaksikin, sillä Febe on hieno tyttö, ja pojatkin ovat sen jo huomanneet, ellen pahasti erehdy, lisäsi Mac-setä nyökäten toiseen huoneeseen päin.

Kaikkien silmät seurasivat hänen katsettaan, ja näkymä herätti monenlaisia ajatuksia takahuoneeseen kokoontuneiden isien ja äitien mielessä.

Rose ja Febe, jotka istuivat rinnakkain sohvalla, olivat nähtävästi heti tulleet seuran keskipisteiksi. Febe oli jo kauan sitten lakannut olemasta palvelustyttö ja muuttunut ystävättäreksi, ja Rose alkoi alusta lähtien vakiinnuttaa tämän suhteen.

Jamie oli vallannut takkamaton, jolla Will ja Geordie seisoivat huolettomasti, jotta heidän koulupukunsa esiintyisivät parhaiten edukseen. He olivat näet nyt lukiossa ja riemuitsivat suuresti sen sotilaallisesta järjestyksestä. Steve istui sirosti nojatuolissa, jonka selustan yli Mac nojautui, ja Archie nojasi kyynärpäällään matalan takan reunukseen katsellen Febeä, joka kuunteli hänen jutteluaan huulet hymyssä ja posket melkein yhtä punaisina kuin neilikat hänen vyössään.

Mutta Charlie esiintyi erityisesti edukseen, vaikka istuikin pianotuolilla, ja se on koettelemuksen paikka jokaiselle miehelle, jolla ei ole synnyinlahjanaan taitoa pitää jalkojaan kauniisti. Onneksi Prinssillä oli tuo taito; hän istui mukavasti käsi sohvan selkänojalla, kaunis pää hiukan taipuneena. Hän oli anastanut Rosen kokonaan itselleen, ympäröi tytön huomaavaisuudellaan ja näytti erittäin tyytyväiseltä.

Clara-täti hymyili hyvillä mielin, Jessie-täti oli mietteissään, Jane-tädin terävä katse siirtyi levottomana Steve-keikarista leveäharteiseen Maciin, Myra-rouva mutisi jotain "Caroline-vainajasta" ja Plenty-täti sanoi lämpimästi:

-- Siunatkoon! Kuka hyvänsä olisi ylpeä noin kauniista lapsiparvesta.

-- Minä olen kyllä valmis esiliinaksi heti kun tahdot, Alec, sillä varmasti Rose haluaa nyt heti mukaan seuraelämään, kun ei ennättänyt ennen matkaanne. Vaikka minun suojelustani tuskin tarvitaan kauan, sillä noilla edellytyksillä hänet kihlataan jo ensimmäisenä huvikautena, arveli Clara-rouva nyökyttäen ja hymyillen merkitsevästi.

-- Noista asioista saat sopia Rosen itsensä kanssa. Enhän minä ole enää kapteeni, ensimmäinen perämies vain, vastasi Alec-tohtori lisäten vakavana puolittain itsekseen, puolittain veljelleen: -- Kummallista miten kiire ihmisillä on esitellä tyttärensä seurapiireissä. Minusta on aina liikuttavaa nähdä nuoren tytön seisovan maailman kynnyksellä viattomana ja toiveikkaana, tietämättä mikä häntä odottaa ja tavallisesti perin valmistumattomana kohtaamaan elämän myötä- ja vastoinkäymisiä. Poikien kohdalla me täytämme velvollisuutemme paremmin, mutta tyttörukat lähetetään matkaan jokseenkin vailla aseita, ja kuitenkin he tarvitsevat niitä ennemmin tai myöhemmin, sillä jokaisen on taisteltava oma taistelunsa, ja vain voimakas ja rohkea voi voittaa.

-- Sinun ei ainakaan tarvitse moittia itseäsi laiminlyönneistä. Enkä voi olla kadehtimatta sinulta sitä iloa, jota tunnet tyttärestäsi, sillä tytärhän Rose sinulle on, vastasi vanha Mac paljastaen odottamatta sen puolen isänhellyydestään, jolle miehet harvoin saavat vastakaikua pojiltaan.

-- Olen kyllä yrittänyt parhaani, mutta huolet tuntuvat vuosi vuodelta vain lisääntyvän. Olen koettanut valmistaa Rosea tulevaisuuden varalta niin pitkälle kuin sitä voi edeltäkäsin aavistaa, mutta tästä lähtien hänen on selviydyttävä yksin, eikä minun huolenpitoni pysty varjelemaan häntä suruilta tai erehdyksiltä tai pettymyksiltä, joita hän joutuu kokemaan. Minä voin vain seistä hänen rinnallaan ja katsoa millaiseksi hän muovaa elämänsä.

-- No mutta Alec, mitä kumman aikeita lapsella on, kun sinä rupeat noin juhlalliseksi? kysyi Clara-rouva, joka näytti jo suhtautuvan Roseen eräänlaisella omistusoikeudella.

-- Kuuntele, niin hän kertoo sinulle, vastasi tohtori, kun Rosen ääni kuului vakavana:

-- Nyt te kaikki olette kertoneet tulevaisuudensuunnitelmani ne, mutta kukaan ei kysy Feben ja minun aikeita.

-- Kyllä me tiedämme, että kauniilla tytöllä on vain yksi tehtävä! Särkeä tusinan verran sydämiä ennen kuin löytää 'sen oikean' ja purjehtia sitten avioliiton satamaan, vastasi Charlie ikään kuin se olisi ollut ainoa mahdollinen vastaus.

-- Tuo voi pitää paikkansa moneen muuhun nähden mutta ei meihin, sillä Febe ja minä olemme sitä mieltä, että naisilla on aivan yhtä suuri oikeus ja velvollisuus tehdä elämästään jotakin kuin miehilläkin, emmekä aio tyytyä siihen tyhjänpäiväiseen osaan, jota te meille tarjoatte! Rose sanoi silmät säihkyen. -- Tarkoitan mitä sanon, ettekä te voi nujertaa minua nauramalla. Tyytyisitkö sinä siihen, että sinun käskettäisiin huvitella jonkin aikaa, mennä sitten naimisiin ja viettää lopun elämääsi tyhjäntoimittajana? hän lisäsi katsoen Archieta.

-- En tietenkään, tuohan on vain pieni osa miehen elämästä! tämä vastasi epäröimättä.

-- Hyvin arvokas ja kaunis osa, mutta ei koko elämä, Rose jatkoi. -- Naisen laita on aivan samoin. Meille ei ole annettu vain sydäntä vaan myös järkeä ja mieltä, ei vain kauneutta ja taitoja vaan myös kunnianhimoa ja kykyjä; me haluamme elää ja oppia emmekä vain rakastaa ja saada vastarakkautta. Olen kyllästynyt aina ja aina kuulemaan, että se on ainoa tehtävä, joka sopii naiselle. En halua kuulla sanaakaan rakkaudesta ennen kuin olen osoittanut, että pystyn muuhunkin kuin hoitamaan taloutta ja lapsia.

-- Taivas meitä varjelkoon, siinähän tuli naisasiaa kuin turkin hihasta! puuskahti Charlie muka kauhuissaan toisten siunaillessa Rosea puolittain hämmästyneinä puolittain huvittuneina, ilmeisesti pitäen hänen sanojaan vain tyttömäisenä mielenpurkauksena.

-- Ei teidän tarvitse olla olevinanne noin kauhistuneita. Pian saatte olla tosissanne, sillä tämä on vasta alkua, jatkoi Rose lannistumatta serkkujen hymystä, jossa oli hyväntahtoista epäilyä ja ivaa. -- Olen päättänyt, etten anna puijata itseltäni elämän todellisuutta, joka tekee ihmisestä hyvän ja onnellisen; ja vaikka satun olemaan rikas, en aio monien muiden tavoin jäädä kädet ristissä ajelehtimaan. En ole turhaan elänyt Feben kanssa näitä vuosia, tiedän mitä rohkeus ja itseluottamus voivat saada aikaan, ja toisinaan toivon ettei minulla olisi penniäkään, jotta voisin lähteä hänen kanssaan ansaitsemaan leipääni ja olla yhtä urhea ja riippumaton kuin hän.

Epäilemättä Rose oli nyt tosissaan, sillä puhuessaan hän kääntyi katsomaan Febeä niin kunnioittavasti ja hellästi, että hänen ilmeensä ilmaisi selvemmin kuin mitkään sanat, miten sydämestään hän arvosti ystäväänsä.

Tyttöjen vaihtama katse tehosi poikiin heidän ennakkoluuloistaan huolimatta, ja vakavasti Archie sanoi:

-- Jos työtä haluat, niin varmasti saat sitä pian kätesi täyteen, sillä rikkaus on varmasti aika vaivalloista, jos on köyhyyskin.

-- Tiedän sen ja aion yrittää täyttää paikkani hyvin. Minulla on mainioita suunnitelmia ja olen jo alkanut tutkia työsarkaani, vastasi Rose pontevasti.

-- Saisiko kysyä, mikä se on? lausahti Charlie tyrmistyneenä.

-- Arvaa! ja Rose vilkaisi häneen puolittain vakavana, puolittain kujeillen.

-- Minun mielestäni sopisit parhaiten kauneuskuningattareksi, mutta koska se ei ilmeisesti ole makuusi, niin kaiketi ryhdyt opiskelemaan lääketiedettä. Potilaillesi tulee taivaalliset oltavat. On varmasti helppo kuolla enkelin myrkyttämänä!

-- Tuo on halpamaista, Charlie! Tiedäthän sinä, miten hyvin naiset ovat menestyneet lääkäreinä ja miten erinomaisesti tohtori Mary Kirk hoiti rakasta Peace-tätiä. Aioin todella ryhtyä opiskelemaan lääketiedettä, mutta sedän mielestä sukuun tulisi turhan monta lääkäriä, koska Mackin aikoo sille alalle. Sitä paitsi minulle on tarjolla muuta työtä, johon sovinkin paremmin.

-- Sinä sovit kaikkeen, mikä on arvokasta ja hyvää, ja minä olen sinun puolellasi, valitsitpa minkä ammatin tahansa, huudahti Mac lämpimästi, sillä tällainen puhe nuoren tytön suusta oli peräti uutta ja kovasti hänen mieleensä.

-- Ihmisten auttaminen on arvokas ja hyvä kutsumus, ja olen valinnut sen työsarakseni, koska minulla on paljon antamista. Minähän olen vain isän jättämän omaisuuden hoitaja ja uskon, että jos käytän sitä viisaasti muiden onneksi, siitä on enemmän siunausta kuin jos pitäisin sen vain omina hyvinäni.

Rose lausui tämän suloisesti ja eleettömänä, mutta oli hämmästyttävää nähdä, kuinka eri tavoin kuulijat hänen sanoihinsa suhtautuivat.

Charlie vilkaisi äitiinsä, joka huudahti kuin vasten tahtoaan:

-- Mutta Alec, et kai aio antaa tytön haaskata sievoista omaisuutta kaiken maailman hullutuksiin.

-- "Joka vaivaista armahtaa, se lainaa Herralle", ja käytännön kristillisyys on Hänelle otollisinta, tyytyi Alec-tohtori vastaamaan, mutta se vaiensi tätien vastaväitteet ja sai jopa järkevän Mac-sedän äkisti tyytyväisenä muistamaan tiettyjä salaisia sijoituksia, jotka eivät tuottaneet hänelle korkoja mutta sen sijaan muutamien ihmisten kiitollisuuden.

Archie ja Mac lupasivat auttaa Rosea parhaansa mukaan. Steve pudisti päätään mutta ei sanonut mitään, ja takkamatolla seisovat pojat ehdottivat oitis, että perustettaisiin hoitopaikka sairaita koiria ja hevosia, valkoisia hiiriä ja haavoittuneita sankareita varten.

-- Mitä mieltä sinä olet, Charlie? Eikö ole parempi käyttää elämänsä sellaiseen kuin tanssiaisiin, pukeutumiseen ja miehenmetsästykseen? kysyi Rose huomaten toisen vaitiolon.

-- Varsin sievää jonkin aikaa ja sangen vaikuttavaakin, sillä mikään ei ole viehättävämpää kuin suloinen tyttö yksinkertainen hilkka päässään kirkastamassa köyhien koteja kauneuden ja hyvän sydämensä hohteella. Onneksi nuo enkelit kyllästyvät nopeasti puuhaansa, mutta se on heistä taivaallista niin kauan kuin sitä kestää.

Charlie hymyili ylimielisesti aivan kuin olisi mainiosti ymmärtänyt naissuvun viattomat itsepetokset ja teennäiset metkut ja pitänyt niitä aivan asiaankuuluvina. Se oudostutti ja suretti Rosea, sillä tuo ei ollut sen Charlien tapaista, josta hän oli eronnut kaksi vuotta sitten. Mutta katsoen serkkuaan moittivasti ja heilauttaen ylpeästi päätään kuin lopettaakseen epäarvokkaan keskustelun hän tyytyi vain sanomaan:

-- Ikävää että sinun käsityksesi naisista on noin alhainen, ennen vanhaan uskoit heihin vilpittömästi.

-- Ja uskon vieläkin, kunniasanallani! Koko maailmassa ei ole hartaampaa naisten ihailijaa ja orjaa kuin minä. Koeta vain, niin saat nähdä, sanoi Charlie ja lähetti ritarillisesti lentosuukon koko naissuvulle. Mutta Rose ei leppynyt, vaan kohautti olkapäitään ja vastasi silmissään katse, josta hänen ylhäisyytensä ei pitänyt:

-- Kiitoksia paljon, en tarvitse ihailijoita enkä orjia, tarvitsen ystäviä ja auttajia. Olen elänyt niin kauan viisaan ja hyvän miehen lähettyvillä, että minua on ehkä vaikea miellyttää, mutta en aio tinkiä ihanteestani, ja siksi sen, joka haluaa minun kunnioitukseni, täytyy ainakin koettaa saavuttaa se.

-- Ohoo, sinäpä olet kiukkuinen kyyhky! Tule sinä, Mac, suorimaan hänen höyhenensä. Minä häivyn hyvän sään aikana. Ja Charlie asteli toiseen huoneeseen pahoitellen itsekseen, että Alec-setä oli kasvatuksella pilannut hyvän tytön.

Viiden minuutin perästä hänen teki jo mieli takaisin, sillä Mac oli sanonut jotain, joka synnytti naurunpuuskan, ja vilkaistessaan olkansa yli hän näki 'kiukkuisen kyyhkyn' kujertavan niin leppoisasti ja herttaisesti, että hän olisi mielellään mennyt ottamaan osaa iloon. Mutta Charlie oli hemmoteltu, ja hänen oli vaikea tunnustaa olleensa väärässä. Hän oli aina lopulta saanut mitä oli halunnut, ja koska hän oli jo aikoja sitten päättänyt saada omakseen Rosen ja tämän omaisuuden, hän oli salaa harmissaan noista uusista suunnitelmista ja mielipiteistä. Mutta hän lohduttautui sillä, että ne haihtuisivat pian, kun tytölle selviäisi, miten epämuodikkaita ja hankalia ne olivat.

Ihanaa tulevaisuuttaan suunnitellen hän asettui mukavasti sohvan nurkkaan äitinsä viereen, kunnes kestitys sai ryhmät sulautumaan toisiinsa. Plenty-tädin mielestä tärkeintä oli syöminen ja juominen, vähäisinkin juhlimisen aihe ilahdutti hänen vieraanvaraista mieltään, ja tällä kertaa hän oli ylittänyt entisetkin saavutuksensa.

Epävirallisen juhla-aterian aikana Rose kulki sukulaisen luota toisen luo ja tapasi viimein etäisestä nurkasta kolme pojanvesaa äänettömässä tappelussa.

-- Tulkaa sieltä vähän näytteille, hän houkutteli, sillä hän pelkäsi räjähdystä, ellei rauha pian palautuisi.

Siistien kiireesti itseään nuoret herrat tottelivat imarreltuina ja tarjosivat tarkastajan nähtäväksi kolme hehkuvan iloista naamaa.

-- Hyvänen aika, kuinka pitkiä teistä on tullut! Mokomat hongankolistajat, kehtaattekin tuolla lailla sivuuttaa minut! hän sanoi nousten varpailleen ja taputtaen Willin ja Geordien kiharaisia päitä, sillä pojat olivat työntäneet mittaa kuin pajunvesat ja virnistelivät nyt iloisesti hänelle korkeuksistaan, kun hän mittaili heitä hullunkurisen hämmästyneenä.

-- Campbellit ovat pitkiä, komeita miehiä, ja me aiomme olla parhaat joukosta. Ei ihme vaikka pääsisimme lähelle kahta metriä kuten vaari, huomautti Will ylpeänä, mutta hän muistutti pitkine koipineen ja pienine päineen niin elävästi kiinalaista kukkoa, että Rosen oli vaikea pysyä totisena.

-- Kyllä me vankistumme, kunhan pääsemme ensin täyteen mittaan. Olemme jo kumpikin puolta päätä pitempiä kuin Steve, jatkoi Geordie nenä pystyssä.

Rose kääntyi katsomaan Steveä, sitten hän hymyili ja viittasi tälle. Steve pudotti lautasliinansa ja ryntäsi noudattamaan kutsua.

-- Käske koko joukko tänne. Olen päättänyt asettaa teidät riviin ja pitää katselmuksen, niin kuin te teitte minulle sinä kauheana päivänä, kun olitte säikäyttää minut hengiltä, hän sanoi nauraen vanhoille muistoille.