Part 3

Molemmat puhutellut miehet kääntyivät nöyrinä lähtemään luotuaan ikävöivän katseen Grahamiin. Tämä odotti heidän poistuvan holvikäytävän kautta, mutta he menivätkin päinvastaiselle puolelle suoraan sileätä seinää kohden. Ja silloin tapahtui jotain omituista; pitkä osa jykevää seinää nousi suhahtaen ylös, pysyi molempien miesten yläpuolella ja putosi alas heidän mentyään. Grahamin seuraan jäi siten uusi tulija ja sinipunervapukuinen, vaaleapartainen mies.

Ensi aluksi ei lihava mies välittänyt vähääkään Grahamista, vaan kyseli toiselta -- joka nähtävästi oli hänen käskyläisensä -- siitä, mitä oli tapahtunut. Hän puhui selvästi, mutta Graham ymmärsi ainoastaan osan hänen lauseistaan. Odottamaton herääminen näytti ei ainoastaan hämmästyttäneen, vaan jopa suututtaneen ja kauhistaneen häntä. Hän oli nähtävästi hyvin kiihoittunut.

"Te ette saa hämmentää hänen ajatuksiaan kertoen hänelle liian paljon", sanoi hän useamman kerran. "Te ette saa hämmentää hänen ajatuksiaan".

Saatuaan kuulla vastaukset kysymyksiinsä, kääntyi hän äkkiä ja loi heränneesen nukkujaan epäluuloisen katseen.

"Hiukan ymmällä?" kysyi hän.

"Kokonaan".

"Se mitä maailmasta näette, tuntuu oudolta?"

"Minä arvelen, että minun täytyy elää siinä, olkoon se kuinka outo tahansa".

"Sitä minäkin, nyt".

"Ensiksi, eikö teidän mielestänne minulla pitäisi olla jotain vaatteita yllä?"

"He ovat --" sanoi lihava mies ja vaikeni. Vaaleapartainen mies loi häneen kysyvän katseen ja poistui. "Te saatte heti paikalla vaatteet", sanoi lihava mies.

"Onko se totta, että minä olen nukkunut kaksi sataa vuotta --?" kysyi Graham.

"He ovat kertoneet sen teille, eikö niin? Kaksi sataa kolme vuotta sanoaksemme aivan tarkkaan".

Graham kuunteli tätä peittämätöntä tosiasiaa kohottaen silmäkulmiaan. Hän istui hetkisen vaiti ja kysyi sitten: "Onko täällä lähellä mylly tai sähkökone?" Hän ei odottanut vastausta. "Ajat ovat kai tavattomasti muuttuneet, luulisin minä?" sanoi hän.

"Mitä nuo huudot tietävät?" kysyi hän äkkiä.

"Ei mitään", sanoi lihava mies kärsimättömästi. "Se on vaan kansa. Te ymmärrätte sen paremmin sitten myöhemmin -- luultavasti. Kuten itse sanoitte, paljon on muuttunut". Hän puhui lyhyesti rypistäen silmäkulmiaan ja katsellen ympärilleen kuten etsien selitystä pulmalliseen kysymykseen. "Teidän täytyy saada vaatteita niin pian kuin mahdollista. Sitä ennen on teidän viisainta pysytellä täällä. Ei kukaan tule häiritsemään teitä. Teidän partanne täytyy ajella".

Graham kosketti leukaansa.

Vaaleapartainen mies lähestyi jälleen heitä, pysähtyi, kuunteli, kohottaen silmäkulmiaan katsoi hän esimieheensä ja riensi portaita alas ja käytävän kautta parvekkeelle. Huutava melu kasvoi ja lihava mies kääntyi myöskin kuulostamaan. Äkkiä hän lausui kirouksen ja loi vihamielisen katseen Grahamiin. Kiihkeä melu kiihtyi ja talttui vuorotellen, kuului voimakkaita huutoja, vihellyksiä ja solvauksia; äkkiä kuului aivan kuin lyöntejä ja kiljahduksia ja sitten rätinää aivan kuin kuivaa puuta olisi katkaistu. Graham kuunteli koettaen tästä melusta eroittaa jonkun äänen, jonka hän olisi ymmärtänyt.

Sitten erottautui, uudistuen tuon tuostakin, melusta määrätty lause. Ensiksi hän ei ollut uskoa omia korviaan. Mutta sanat kuuluivat aivan selvästi: "Näyttäkää meille Nukkuja! Näyttäkää meille Nukkuja!"

Lihava mies riensi äkkiä käytävään.

"Mielettömät!" huusi hän. "Mistä he ovat saaneet sen tietää? Mistä he tietävät sen? Vai arvaavatko he sen?"

Vastaus hukkui meluun.

"Minä en voi tulla", huusi lihava mies "minun täytyy vartioida _häntä_. Mutta puhukaa heille parvekkeelta".

Vastauksesta ei nytkään saanut selvää.

"Sanokaa ettei hän ole herännyt. Mitä tahansa. Minä annan teidän vapaasti toimia".

Hän palasi nopeasti Grahamin luo. "Teidän täytyy ensiksi saada vaatteet yllenne", sanoi hän. "Te ette voi jäädä tänne -- ja mahdotonta on --"

Hän riensi pois Grahamin huutaessa kysymyksiä hänen jälkeensä. Hetken kuluttua hän palasi.

"Minä en voi kertoa teille, mitä on tapahtunut. Se on liian monimutkaista. Heti kohta saatte vaatteenne. Niin -- heti kohta. Ja silloin voin viedä teidät täältä pois. Pian te saatte tietää, mitä vaikeuksia meillä on olemassa".

"Mutta nuo huudot. Minä kuulin ammuntaa --?"

"Ne puhuivat Nukkujasta -- teistä. He ovat saaneet päähänsä kaikellaisia houreita. Minä en tiedä mitä houreita. Minä en tiedä mitään".

Räikeä kellon ääni sekaantui äkkiä kiihkeään hälinään. Heti lihava mies riensi salin nurkassa olevien pienien koneiden luo. Hän kuunteli hetkisen, katseli erästä kristallipalloa, kumarsi ja lausui muutamia epäselviä sanoja; sitten meni hän sitä seinää kohden, jonka kautta molemmat edelliset miehet olivat kadonneet. Se nousi kuin esirippu ylös ja hän pysähtyi odottamaan.

Graham nosti käsivarttaan kummastellen, miten paljon juoma oli antanut hänelle voimia. Hän laski ensin toisen jalkansa vuoteeltaan permannolle ja sitten toisen. Päätään ei enää huimannut. Hän tuskin saattoi uskoa voimistuneensa niin sukkelaan. Hän istui vuoteella tunnustellen jäseniään.

Vaaleapartainen mies palasi käytävästä ja samassa nousi hissilaitos lihavan miehen eteen. Siitä tuli laiha, harmaapartainen, tummanviheriään ruumiinmukaiseen pukuun puettu mies kantaen kainalossaan kääröä.

"Tämä on räätäli", sanoi lihava mies esitellen tulijan. "Tuo musta puku ei ollut suinkaan teille aijottu. Minä en ymmärrä, miten se on tänne joutunut. Mutta minä otan siitä selvän. Sen minä teen. Toimikaa niin nopeasti kuin suinkin?" sanoi hän räätälille.

Viheriäpukuinen mies kumarsi, lähestyi ja istahti vuoteelle Grahamin viereen. Hän esiintyi hyvin rauhallisesti mutta silmistään vilkkui tavaton uteliaisuus.

"Te tulette huomaamaan, että muodit ovat kovasti muuttuneet, sire", sanoi hän. Hän vilkaisi silmäkulmiensa alta lihavaan mieheen.

Hän avasi nopeasti käärönsä ja levitti polvilleen näytekokoelman häikäiseviä kankaita. "Te elitte sire, aikakautena, jolloin ympyrämuoto oli määräävä. Hatuissa tuli joskus esiin puoliympyrän muoto. Kaikkialla esiintyi pyöreitä kulmia. Mutta nyt --" Hän otti esiin pienen esineen, joka muistutti taskukelloa, hän painoi nappulaa, ja äkkiä ilmestyi taululle, kuten kinematograafissa, pieni valkoiseen puetun olennon kuva, joka kävi edes ja takaisin. Hän otti esiin kappaleen hieman sinertävää valkoista silkkiä. "Minä ehdoitan teitä pukeutumaan tällä tavoin", sanoi hän.

Lihava mies lähestyi ja tuli aivan Grahamin viereen.

"Meillä on kiire", sanoi hän.

"Luottakaa vaan minuun", sanoi räätäli. "Koneeni tuodaan kohta tänne. Mitä sanotte tästä?"

"Mitä tämä on?" kysyi Graham.

"Teidän aikananne näytettiin teille muotikuvia", sanoi räätäli, "mutta tämä on tulos nykyajan kehityksestä. Katsokaahan". Pieni olento alkoi taas liikkua, mutta nyt aivan toisissa pukimissa. "Tai tämä", kuului pieni napsahdus ja uusi olento puettuna avarampaan pukuun ilmestyi taululle. Räätäli oli nopea liikkeissään ja vilkaisi puhellessaan hissiin päin.

Kuului heikko kohahdus ja hissistä astui esiin lyhyttukkainen, kalpea, kiinalaisen näköinen, vaaleansiniseen pukuun puettu nuorukainen. Hän lykkäsi pyörillä kulkevan monimutkaisen koneen huoneesen. Heti räätäli pysäytti näytekoneensa ja pyysi Grahamia asettumaan koneen eteen. Räätäli antoi muutamia määräyksiä lyhyttukkaiselle miehelle, joka vastasi kurkkuäänellä. Graham ei ymmärtänyt hänen sanojaan. Nuori mies meni sitten huoneen nurkassa olevien koneiden luo puhellen niihin, ja räätäli veti koneesta esiin joukon pieneen pyöreään levyyn päättyviä haarukoita, painaen ne Grahamin ruumista vasten, yhden kummallekin olkapäälle, kyynärpäihin, yhden niskaan ja niin edespäin, niin että lopulta oli Grahamin ruumiin päällä yli neljäkymmentä tuollaista levyä. Samassa saapui useita henkilöitä hissillä huoneesen. Räätäli pani liikkeesen erään koneiston, joka synnytti rytmillisen rätisevän liikkeen, sitten hän yhdellä liikkeellä siirsi levyt Grahamin päältä pois ja päästi hänet vapaaksi. Räätäli auttoi hänen ylleen jälleen mustan viitan ja vaaleapartainen mies tarjosi hänelle lasillisen virkistävää juomaa. Graham näki juodessaan erään kalpeakasvoisen nuorukaisen kummallisen terävästi katsovan häneen.

Lihava mies käveli tällä välin levottomana salissa. Sitten meni hän portaita alas käytävän kautta parvekkeelle, josta kuului etäistä katkonaista hälinää. Lyhyttukkainen nuorukainen antoi räätälille kappaleen sinertävää silkkiä, jonka he yhdessä kiinnittivät koneesen tavalla, joka muistutti paperin kiinnittämistä yhdeksännentoista vuosisadan kirjapainokoneesen. Sitten he lykkäsivät pyörien päällä seisovan koneen huoneen nurkkaan, josta useita johtolankoja tuli seinästä esiin. He yhdistivät johtolangat koneesen, joka heti alkoi nopeasti liikkua.

"Mitä he nyt tekevät?" kysyi Graham osottaen tyhjällä lasillaan puuhaavia räätäleitä ja koettaen olla huomaamatta viimeistä tulijaa, joka yhä katsoi terävästi häneen. "Käyttääkö sitäkin voima -- joka tulee johtolangoista?"

"Käyttää", sanoi vaaleapartainen mies.

"Kuka _tuo_ on?" Hän osoitti taakseen käytävään päin.

Purppurapukuinen mies epäröi, siveli partaansa ja vastasi puolikovaa: "Hän on Howard, teidän ylin vartijanne. Katsokaahan, sir -- sitä on hiukan vaikea selittää. Neuvosto valitsee ylimmän vartijan ja hänen apulaisensa. Tämä sali on, muutamia rajoituksia lukuunottamatta, yleinen, jotta kansa voi käydä täällä milloin tahtoo. Ensi kertaa me olemme sulkeneet ovet. Mutta minä luulen -- että on parasta antaa hänen itse selittää se teille".

"Kummallista!" sanoi Graham. "Vartija? Neuvosto?" Sitten kääntäen selkänsä viimeksi tulleesen päin kysyi hän puolikovaa. "Kuka tuo mies on, joka töllistelee minuun? Onko hän magnetiseeraaja?"

"Magnetiseeraajako! Hän on kapitollomisti".

"Kapitollomisti!"

"Niin -- etevin heistä. Hänen tulonsa nousevat kuuteen tusinaan leijonaan".

Nämät viimeiset sanat olivat Grahamin mielestä kerrassaan järjettömiä. Hän koetti käsittää viimeisen lauseen tarkoituksen. "Kuusi tusinaa leijonaa?" sanoi hän.

"Teidän aikananne ei kai ollut leijonia? Ei luullakseni. Te käytitte vanhaa puntaa. Leijonat ovat nyt rahayksikkönä kaikkialla".

"Mutta mitä merkitsee tuo -- kuusi tusinaa?"

"Niin, kuusi tusinaa, sir. Olojen muuttuessa nämätkin pikkuasiat ovat muuttuneet. Teidän aikananne käytettiin arabialaista kymmenjärjestelmää, satoja ja tuhansia. Meillä on nyt yksitoista eri numeroa. Meillä on yksinkertainen laskumerkki kymmenelle ja yhdelletoista, ja kaksi kahdelletoista, ja tusina tusinaa tekee grossin, joka on hiukan enemmän kuin sata teidän laskusanoissanne, tusina grossia on dozand ja dozand dozandia on myriaadi. Se on hyvin yksinkertaista?"

"Eiköhän", sanoi Graham. "Mutta tuo kap -- miksi te häntä kutsuittekaan?"

Vaaleapartainen mies katsoi hänen olkapäänsä yli.

"Pukunne on valmis!" sanoi hän. Graham kääntyi äkkiä ja näki edessään hymyilevän räätälin, jolla oli aivan uusia vaatteita käsivarrellaan. Lyhyttukkainen nuorukainen lykkäsi yhdellä sormellaan tuon monimutkaisen koneen hissiin, josta hän oli tullut. Graham tuijotti valmiiseen pukuun. "Ettehän toki tarkoita, että --!"

"Ne valmistettiin juuri nyt", sanoi räätäli. Hän laski vaatteet Grahamin eteen, meni vuoteelle, jossa Graham vielä äsken oli levännyt, heitti läpikuultavan patjan syrjään ja veti peilin esiin. Hurja kellonsoitto kutsui lihavaa miestä nurkkaan. Vaaleapartainen riensi hänen luokseen ja juoksi sitten ulos käytävään.

Tällä välin auttoi räätäli Grahamin päälle tumman purppuraisen puvun, jossa oli yhdessä liivit ja housut. Lihava mies palasi nurkasta ja riensi käytävästä tulevaa vaaleapartaista miestä vastaan. He alkoivat nopeasti puhella puolikovaa, kaikesta huomasi heidän olevan tavattoman peloissaan. Purppuraisen aluspuvun päälle tuli hyvin erikoinen mutta siro vaaleansininen puku, ja Graham oli taas kerran puettuna muodin mukaan. Hän katseli kuvaansa peilissä, kalpeita kasvojaan, pitkää tukkaansa ja hoitamatonta partaansa. Hän ei ollut enää alasti, vaan päinvastoin esiintyi hän hienona miehenä.

"Minun täytyy ajella partani", sanoi hän katsellen kuvaansa peilissä.

"Heti paikalla", sanoi Howard.

Grahamiin tuijottava nuori mies astui esiin. Hän sulki silmänsä, avasi ne jälleen, ja laiha kätensä ojolla lähestyi hän Grahamia. Sitten pysähtyi hän tehden kädellään hitaita liikkeitä ja katsoen häneen.

"Tuoli", sanoi Howard kärsimättömänä, ja heti toi vaaleapartainen mies tuolin Grahamin taakse. "Olkaa niin hyvä ja istukaa", sanoi Howard.

Graham epäröi nähdessään teräväkatseisen miehen kädessä kiiltävän teräaseen.

"Ettekö ymmärrä, sire?" sanoi vaaleapartainen mies hätäilevän kohteliaasti. "Hän on tullut leikkaamaan tukkaanne".

"Oh!" huudahti Graham helpoituksesta. "Mutta tehän kutsuitte häntä --"

"Kapitollotomistiksi -- juuri niin. Hän on yksi maailman hienoimpia taiteilijoita".

Graham istahti äkkiä tuoliin. Vaaleapartainen mies poistui. Kapitollotomisti lähestyi siroin liikkein. Hän tarkasti Grahamin korvia ja tutki hänen päätään, kosketti hänen takaraivoaan ja olisi jälleen ruvennut häntä katselemaan, jollei Howard olisi selvästi osottanut kärsimättömyyttään. Sukkelaan, tehden nopeita liikkeitä ja käytellen taitavasti erilaisia teräskaluja ajeli hän Grahamin leuvan, kähersi hänen viiksensä ja järjesti hänen tukkansa. Kaiken tämän teki hän sanomatta sanaakaan hurmaantuneena kuten innostunut runoilija. Heti kun hän oli lopettanut, tuotiin Grahamille jalkineet.

Äkkiä kuului voimakas ääni -- se tuntui tulevan nurkassa olevasta koneesta --"Heti paikalla -- heti paikalla. Koko kaupungin kansa tietää sen. Työt ovat seisauksissa. Työt ovat seisauksissa. Elkää odottako mitään, vaan tulkaa".

Tämä ääni teki Howardiin tavattoman vaikutuksen. Hänen liikkeistään päättäen huomasi Graham hänen häilyvän kahden ajatuksen välillä. Äkkiä meni hän nurkkaan, jossa kone oli ja pysähtyi pienen kristallipallon eteen. Samassa hälinä ja melu, jota oli kuulunut koko ajan, paisui mahtavaksi myrskyksi aivan kuin tullen lähemmäksi, hiljentyen jälleen aivan kuin huutajat olisivat paenneet. Tämä huuto vaikutti Grahamiin lumoavasti. Hän vilkaisi lihavaan mieheen ja noudatti sitten mielenjohdettaan. Parilla harppauksella oli hän mennyt rappusista käytävään ja pian oli hän parvekkeella, jolla nuo kolme miestä olivat seisoneet.

V LUKU.

Liikkuvat kadut.

Hän tuli parvekkeen kaidepuun luo ja katsoi ylöspäin. Hämmästyksen huudahdus kuului hänen ilmestyessään ja suuri liike syntyi alhaalla olevalla areenalla.

Ensiksi huomasi hän suunnattomia rakennusmuotoja. Edessään oleva paikka oli keskus jättiläismäisille rakennuksille, jotka suuressa kaaressa jatkuivat oikealle ja vasemmalle. Hänen päänsä yläpuolella kulki rautakaarroksia laajan aukeaman yli, ja näiden kaarroksien päällä oli jostain läpikuultavasta aineesta tehty katos, jonka läpi näkyi taivas. Jättiläissuuret valaistuspallot loivat kylmää valkoista valoaan voittaen päivän säteet, jotka paistoivat ylhäältä metallikaarrosten välitse. Siellä täällä oli aukeaman yli rakennettu kepeitä käytäviä, joilla näkyi kulkijoita ja ilma oli täynnä metallijohtolankoja. Kääntäen päänsä näki hän että rakennus, jonka edustalla hän seisoi, jatkui ylöspäin, ja vastapäätä oleva rakennus oli harmaa ja synkkä. Sen seinässä oli suuria kaaria, pyöreitä aukkoja, parvekkeita, holvia, tornia, myriaadia suuria akkunoita ja suuri joukko hänelle outoja rakennuskoristeita. Tämän rakennuksen seinällä oli pystypäin ja poikkipäin hänelle oudoista kirjaimista laadittuja kirjoituksia. Siellä täällä oli aukkoihin kiinnitetty harvinaisen paksuja kaapeleja, jotka muodostaen kaaren johtivat aukeaman vastaiselle puolelle; samassa kun Graham näki tämän veti eräs tumman siniseen pukuun puettu mies hänen huomionsa puoleensa. Tämä pieni ihmismuoto, näkyen hyvin ylhäällä vastaisella puolella aivan kattokaarroksien kiinnikepaikan vieressä, kumartui erään rakennuskoristeen takaa esiin käsitellen johtolankoja, joita tuskin eroittikaan. Äkkinäisellä liikkeellä, joka sai Grahamin sydämen melkein taukoamaan, katosi tämä mies kaapelia pitkin vastaisella puolella olevan pyöreän aukon kautta. Tultuaan parvekkeelle oli Graham ensin katsonut ylöspäin, ja se mitä hän näki päänsä päällä ja vastapäätä itseään herätti niin suuressa määrässä hänen uteliaisuuttaan, ettei hän huomannut muuta. Sitten hän äkkiä näki kadun! Se ei ollut mikään katu sellaisena kuin Graham sen käsitti, sillä yhdeksännellätoista vuosisadalla olivat kaikki kadut tehty kiinteästä aineesta, ja ajoneuvoja täyteen sullottu ajotie oli kahden jalkatien välissä. Mutta tämä katu oli kolmesataa jalkaa leveä ja se liikkui; kaikki muu paitsi alin keskiosa liikkui. Tämä yhä jatkuva liikkuminen hämmensi hetkiseksi hänen ajatuksensa. Sitten ymmärsi hän, mitä se oli.

Parvekkeen alapuolella tämä omituinen katu kulki oikealle päin Grahamista katsottuna, yhtenä loputtomana ketjuna yhdeksännentoista vuosisadan pikajunan nopeudella. Se oli tehty kapeista poikittaisista listoista, joiden välillä oli niin suuri rako, että kääntyminen kadun kulmauksissa sujui helposti. Sen päällä oli istuimia ja siellä täällä kioskia, mutta se kiisi niin nopeasti hänen ohitseen, ettei hän selvästi voinut kaikkea eroittaa. Tästä häntä lähinnä olevasta katukäytävästä laskeutui toisia kadun keskustaa kohden. Jokainen liikkui oikealle päin, toinen aina toistaan hitaammin, mutta nopeuden ero oli niin pieni että helposti saattoi siirtyä viereiselle ja siten esteettömästi kulkea nopeimmalta katukäytävältä keskimmäiselle liikkumattomalle katukäytävälle. Tämän keskiosan toisella puolen oli uusi sarja katukäytäviä, jotka liikkuivat vasempaan päin. Tavattoman suuri, mitä erilaisin kansanjoukko oli kokoontunut äärimmäisille, leveimmille katukäytäville, tai laskeutui toiselta toiselle, tai kokoontui keskimmäiselle.

"Te ette saa jäädä tänne", sanoi äkkiä Howard hänen vieressään. "Teidän täytyy heti poistua täältä".

Graham ei vastannut. Hän kuuli tajuamatta sanoja. Katukäytävät kiisivät jyristen eteenpäin ja kansa huusi. Hän eroitti hajahapsisia kaunispukuisia naisia ja tyttöjä, joilla oli sidottu nauhat ristiin rinnan yli. Sen hän ensiksi huomasi kansanjoukosta. Sitten huomasi hän, että päävärinä tämän kirjavan joukon puvuissa oli vaalean sininen, joka räätälin apulaisellakin oli ollut. Hän alkoi eroittaa huudon: "Nukkuja. Mitä on tapahtunut Nukkujalle?" Ja hänestä tuntui, että liikkuville katukäytäville hänen edessään kokoontui yhä enemmän ihmisten kaltaisia kalpeita olentoja. Hän huomasi miten sormella osoitettiin häntä. Parvekkeen vastapäätä olevalle liikkumattomalle katukäytävälle keräytyi yhä tiheämpi parvi sinipukuista kansaa. Äkkiä syntyi aivan kuin tungos. Ihmisiä lykättiin vastoin heidän tahtoaan molemmin puolin liikkuville katukäytäville, jotka veivät heidät eteenpäin. Päästyään jonkun matkan päähän tungoksesta palasivat ihmiset juoksujalkaa sinne takaisin.

"Hän on Nukkuja. Hän on todellakin Nukkuja", huusivat jotkut. "Hän ei voi olla Nukkuja", huusivat toiset. Yhä useampia kasvoja kääntyi häneen päin. Graham näki vähäisen välimatkan päässä toisistaan keskiosassa aukkoja, vieden porraskäytäviin, joista tuli ja jonne meni kansaa tulvillaan. Tungos keskittyi sen porraskäytävän luo, joka oli lähinnä parveketta. Kansaa riensi alas katukäytäviltä sitä kohden juosten viistoon katukäytävältä katukäytävälle. Ja ne, jotka olivat ylimmillä katukäytävillä näyttivät vuoroin katselevan tätä ja parveketta. Joukko lyhytkasvuisia tulipunaiseen pukuun puettuja miehiä, toimien yhdessä ja johdonmukaisesti, näytti puolustavan tämän porraskäytävän suuta. Heidän ympärilleen näytti syntyvän suurin tungos. Heidän loistavanpunaiset pukunsa erosivat selvästi vastustajien vaaleansinisistä puvuista -- selvään näki heidän taistelevan keskenään.

Katsellessaan tätä kaikkea huusi Howard hänen korvaansa ja ravisti häntä käsivarresta. Äkkiä Howard poistui ja Graham jäi yksikseen.

Hän huomasi, että tuo huuto: "Nukkuja!" kasvamistaan kasvoi ja että lähimmillä katukäytävillä olevat ihmiset seisoivat. Hänen oikealla puolellaan oleva nopein katukäytävä oli tyhjä ja vastapäätä olevat toiseen suuntaan liikkuvat katukäytävät tulivat tulvillaan kansaa, joka poistui niiltä ja katukäytävä jatkoi tyhjänä matkaansa. Uskomattoman nopeasti kerääntyi keskiosaan aivan hänen silmiensä eteen suunnaton kansanjoukko, se yhä taajeni ja huudot, jotka alussa olivat olleet epäselviä, yhdistyivät tavattomaksi, taukoamattomaksi huudoksi: "Nukkuja! Nukkuja!" kuului kättentaputuksia ja ilohuutoja, päähineitä heilutettiin ja huudettiin: "Seisauttakaa kadut!" Sitten kuului Grahamille aivan outo sana. Se oli "Ostrog". Hitaimmalle katukäytävälle kokoontui taaja parvi, joka juoksi vastaiseen suuntaan kuin liikunta oli, pysyäkseen parvekkeen kohdalla.

"Seisauttakaa kadut", huusi kansa. Vikkelimmät juoksivat nopeasti keskikäytävältä nopeakulkuisimmalle hänen eteensä. Se vei sukkelaan hänen ohitseen nuo miehet, jotka huusivat hänelle outoja sanoja, ja miehet palasivat takaisin juosten viistoon keskikäytävälle. Yhden lauseen eroitti hän aivan selvästi: "Hän on todellakin Nukkuja! Hän on todellakin Nukkuja!"

Jonkun aikaa seisoi Graham aivan liikkumattomana. Sitten heräsi hänessä itsetietoisuus siitä, että tämä kaikki kohdistui häneen. Hän oli mielissään tästä suuresta kansansuosiosta, hän nyökkäsi ja haluten kuvaavammin osoittaa tyytyväisyyttään viittoi kädellään. Hän aivan hämmästyi kuullessaan minkä suosionosoitusten myrskyn tämä liike synnytti. Hälinä portaiden luona kasvoi suunnattomasti. Hän huomasi miten kansaa tulvi parvekkeille, miten miehet laskeutuivat köysiä myöten alas, ja miten toiset taas istuen köysistä riippuvalla tangolla häilyivät ilmassa. Hän kuuli ääniä takanaan, ja huomasi suuren joukon tulevan käytävän kautta; äkkiä näki hän vartijansa Howardin, joka kovaa puristi hänen käsivarttaan ja huusi hänen korvaansa hänelle outoja sanoja.

Hän kääntyi. Howard oli kalman kalpea. "Tulkaa pois", sanoi tämä. "He pysäyttävät katukäytävät. Koko kaupunki joutuu kuohuksiin".

Hän näki joukon miehiä rientävän sinipylväistä käytävää myöten Howardin jälestä, punatukkaisen miehen, vaaleapartaisen miehen, erään pitkän tulipunaisessa puvussa olevan miehen ja joukon muita punapukuisia patukoita heiluttavia miehiä. Kaikkien kasvoissa ilmeni kiihkeä, levoton pelko.

"Viekää hänet pois", huusi Howard.

"Mutta miksi?" sanoi Graham. "Minä en näe --"

"Teidän täytyy tulla pois!" sanoi punapukuinen mies käskeväisesti. Hänen kasvonsa ja katseensa ilmaisivat päättäväisyyttä. Graham katsoi toisesta toiseen ja hän tunsi miten vastenmielistä on elämässä joutua väkivallan alaiseksi. Joku tarttui hänen käsivarteensa. Miehet laahasivat häntä pois. Melu näytti äkkiä kasvavan kaksinkertaiseksi, ikäänkuin puolet tuolta kummalliselta torilta kuuluvista huudoista olisi tunkeutunut hänen jälestään suuren rakennuksen käytävään. Kummastellen ja pyörällä päästään, tuntien valtaavan halun jäädä parvekkeelle, näki Graham miten häntä puoliksi talutettiin, puoliksi lykättiin sinipylväistä käytävää myöten. Äkkiä oli hän kahden Howardin kanssa hississä, joka vei heitä nopeasti ylöspäin.

VI LUKU.

Atlaksen sali.

Siitä hetkestä, jona räätäli kumarrellen lähti Grahamin luota, siihen hetkeen, jona hän joutui hissiin, oli tuskin kulunut viittä minuuttia. Hänen pitkän unensa varjo hämmensi vielä hänen ajatuksiaan; hämmästyksensä, löytäessään itsensä elossa tässä kaukaisessa ajassa, loi kaikkeen salaperäisen epätodellisen valon ja sekoitti todellisuuden ja unen. Hän oli kuin hämmästynyt katsoja keskellä tätä elämää, johon hän vasta puoliksi kuului. Kaikki se, mitä hän oli nähnyt, erittäinkin kansantungoksen parvekkeelta, tuntui suuremmoiselta näytännöltä, jota hän katseli kuten teatterin aitiosta. "Minä en ymmärrä tästä mitään", sanoi hän. "Mitä tuo melu merkitsi? Ajatukseni ovat aivan sekaisin, Mitä he huusivat? Mikä vaara on kysymyksessä?"

"Meillä on ollut vaikeuksia", sanoi Howard. Hänen silmänsä loivat tutkivan katseen Grahamiin. "Nyt on levoton aika. Ja teidän ilmestymisenne, heräämisenne juuri nyt, on tavallaan yhteydessä sen kanssa --"

Hän puhui katkonaisesti aivan kuin hän ei täydelleen hallitsisi hengitystään. Äkkiä hän vaikeni.