Part 19

Mutta ponnistuksistaan huolimatta Smoke ei saanut pienintäkään vihiä siitä, mikä Snass oli ollut miehiään ennen pohjoisiin erämaihin kotiutumistaan. Vaikka Snass olikin sivistynyt mies, ei hän ollut sen jälkeen lukenut kertaakaan kirjoja tai sanomalehtiä. Hän ei tietänyt, mitä maailmassa oli tapahtunut tai tapahtui, eikä halunnutkaan sitä tietää. Kullankaivajat eivät milloinkaan häirinneet hänen aluettaan, ja siitä hän iloitsi. Ulkomaailmaa ei hänelle ollut olemassa. Eikä hän kärsinyt siitä puhuttavan.

Ei Labiskweekaan voinut millään tavoin valaista noita menneitä päiviä. Hän oli syntynyt metsästysalueella. Hänen äitinsä oli elänyt kuusi vuotta hänen syntymänsä jälkeen. Hän oli ollut hyvin kaunis, ainoa valkoinen nainen, minkä Labiskwee oli nähnyt. Hän sanoi sen kaihoavin äänin, ja tuhansin tavoin hän osoitti kaipaavansa suureen ulkomaailmaan, jonka ovet hänen isänsä oli sulkenut. Mutta hän ei puhunut kaipauksestaan. Hän oli jo lapsuudestaan alkaen huomannut, että hänen isänsä joutui raivon valtaan, kun siitä mainittiin.

Anton oli kertonut eräälle intiaaninaiselle hänen äidistään, jonka isä oli ollut mahtava virkamies Hudsonbay-yhtiössä. Kuulemansa oli intiaaninainen kertonut Labiskweelle. Mutta äitinsä nimeä hän ei ollut koskaan kuullut.

Danny McCanista ei ollut tietolähteeksi. Hän vihasi seikkailuja. Erämaanelämä oli hänelle kauhistus, ja hänen oli täytynyt viettää sitä yhdeksän vuotta. Sen jälkeen kun hänet oli juotettu humalaan ja peijattu ottamaan pesti San Franciscossa, hän oli kolmen toverinsa kanssa karannut valaanpyyntilaivasta Point Barrowin luona. Kaksi oli kuollut, ja kolmas oli jättänyt hänet oman onnensa nojaan. Kaksi vuotta hän eli eskimojen parissa, ennen kuin rohkeni lähteä pyrkimään etelää kohti, ja vain muutaman päivämatkan päässä eräältä Hudsonbay-yhtiön asemalta eräät Snassin nuoret miehet olivat vanginneet hänet. Hän oli pieni, yksinkertainen, nyreäkatseinen mies, joka ei osannut ajatella muuta kuin paluuta rakkaaseen San Franciscoonsa ja ihanaan vetelehtijän elämään siellä.

IV.

"Te olette ensimmäinen sivistynyt mies keskuudessamme", mairitteli Snass Smokea eräänä iltana leiritulilla, "vanhaa Nelisilmää lukuunottamatta. Intiaanit nimittivät häntä siten. Hän oli zoologian professori." (Smoke pani merkille, että Snass lausui tieteellisen sanan aivan virheettömästi.) "Hän kuoli vuosi takaperin. Nuoret mieheni tapasivat hänet retkikunnastaan eksyneenä Porcupinen yläjuoksulla. Hän oli sivistynyt, hyvin sivistynyt, mutta silti narri. Hän oli intohimoinen ylt'ympäri-juoksentelija. Hän oli perehtynyt geologiaan ja osasi metallitöitä. Hän korjasi pyssymme ja opetti taitonsa nuoremmille. Hän kuoli viime vuonna, ja me surimme häntä totisesti. Hän oli jälleen samoilemassa -- tapansa mukaan -- ja paleltui kuoliaaksi mailin päässä leiristä."

Samana iltana Snass sanoi Smokelle:

"Olisi parasta, että valikoisitte itsellenne vaimon ja saisitte oman tulisijan. 'Tyttötulia' -- eräänlainen neitojuhla -- ei sytytetä ennen kuin keskikesällä, mutta voin määrätä ne sytytettäviksi aikaisemminkin, jos haluatte."

Smoke nauroi ja pudisti päätään.

"Muistakaa", sanoi Snass levollisesti, "että Anton on ainoa, jonka milloinkaan on onnistunut täältä päästä. Hänellä oli hyvä onni, tavaton onni."

Labiskwee kertoi, että hänen isällään oli rautainen tahto.

"Nelisilmä nimitti häntä Pakkastyranniksi -- mitä se sitten merkinneekään -- tai Jääsissiksi, Luolakarhuksi, Aarniopedoksi, Peurakuninkaaksi, Partaleopardiksi ja jos miksi. Nelisilmä rakasti sellaisia sanoja. Hän on opettanut minulle melkein kaiken englannin, mitä osaan. Hän laski aina leikkiä. Hän sanoi minua _cheetah_-kumppanikseen väliin, kun olin ollut paha. Mitä merkitsee cheetah? Sillä hän aina minua kiusoitteli."

Hän jatkoi puheluaan lapsellisen yksinkertaiseen tapaan, mikä Smokesta oli melkein vastakohtaista hänen koolleen ja hänen kasvojensa täysin kypsälle naisellisuudelle.

"Sanokaa minulle", sanoi tyttö, "onko totta, että kerran on ollut mies ja nainen, jotka olivat nimeltään Paolo ja Francesca ja rakastivat suuresti toisiaan?"

Smoke nyökäytti päätään.

"Nelisilmä kertoi minulle heidän tarinansa", puheli tyttö onnellisen näköisenä. "Vai niin, hän ei siis tekaissut kertomusta omasta päästään? Siitä en ollut varma. Kysyin isältä, mutta hän suuttui. Intiaanit kertoivat, että hän antoi Nelisilmälle tuikean läksytyksen. Ja sitten on ollut kerran Tristan ja Isolde -- kaksi Isoldea. Se oli hyvin surullinen tarina. Mutta minä tahtoisin mielelläni rakastaa sillä tavoin. Rakastavatko kaikki nuoret miehet ja naiset maailmassa sillä tavoin? Täällä he eivät tee niin. He vain menevät naimisiin. Minä olen englannitar enkä tahdo milloinkaan mennä naimisiin intiaanin kanssa -- haluaisitteko te naida intiaaninaisen? Sen tähden en ole sytyttänyt tyttötultani. Muutamat nuoret miehet vaativat isältä, että minun on se sytytettävä. Libash on eräs heistä. Hän on suuri metsästäjä. Ja Mahkook käy laulamassa lauluja. Hän on hupaisa. Jos menette telttani lähelle illalla, kun on tullut pimeä, saatte kuulla hänen laulavan pakkasessa. Mutta isä sanoo, että saan menetellä mieleni mukaan, ja siksi en sytytä tultani. Nähkääs, kun nuori tyttö haluaa päästä naimisiin, hän ilmoittaa sen sillä tavoin nuorille miehille. Nelisilmä sanoi aina sitä kauniiksi tavaksi. Mutta hän ei ottanut itse milloinkaan vaimoa. Hän oli kenties liian vanha. Mistä tietää olevansa rakastunut? Niinkuin Paolo ja Francesca, tarkoitan."

Smoke hämmentyi tytön sinisten silmien kirkkaasta, avoimesta katseesta. "Niin, sanotaan", sammalsi hän, "rakastuneet sanovat, että rakkaus on enemmän kuin elämä. Kun joku, mies tai nainen, huomaa rakastavansa toista ihmistä enemmän kuin ketään muuta maailmassa -- silloin hän tietää olevansa rakastunut. Niin siinä käy, mutta hyvin vaikea sitä on selittää. Se n tuntee ... siinä kaikki."

Labiskween katse harhaili yli leiritulten, hän huokasi ja jatkoi valmisteillaan olevan nahkakintaan neulomista. "Niin", selitti hän päättävällä äänellä, "minä en aio mennä milloinkaan naimisiin."

V.

"Kun lähdemme matkaan, on meillä totisesti patikoimista", sanoi Shorty alakuloisesti.

"Niin, tämä maailman kolkka on pelkkä jättiläisansa", yhtyi Smoke.

He katselivat paljaan vuoriharjanteen laelta Snassin lumista valtakuntaa. Idässä, lännessä ja etelässä oli tietä sulkemassa korkeitten vuorenhuippujen ja -harjanteiden sekamelska. Pohjoisessa kumpuinen tasanko näytti rannattomalta, mutta he tiesivät, että sielläkin oli edessä puolikymmentä poikittaista vuoriketjua.

"Tähän vuodenaikaan voisin antaa teille kolmen päivän etumatkan", sanoi Snass illalla Smokelle. "Te ette voi peittää jälkiänne. Anton pakeni lumettomana aikana. Nämä nuoret mieheni kulkevat yhtä nopeasti kuin paras valkoinen mies, ja lisäksi te polkisitte heille tietä. Ja kun lumi lähtee, pidän varani, ettette saa samanlaista tilaisuutta kuin Anton. Täällä on niin terveellistä elää. Ja maailman muisto kalpenee pian mielestänne."

"Kirottua koko Danny McCan-juttu", sanoi Shorty Smokelle. "Hän on täi tientekijäksi. Mutta hän vannoi, että hän tuntee länteen vievän tien, ja siksi meidän on oltava hänen kanssaan hyvää pataa, muuten sinä jäät kiikkiin, Smoke."

"Minäkö? Kaikki kolmehan me jaamme saman kohtalon", vastasi Smoke.

"Emmepä totisesti. Sinun kohtalosi lyö pian niskaasi kuin korkeuksien kotka."

"Mitä tarkoitat?"

"Etkö ole kuullut uutista?"

Smoke pudisti päätään.

"Dannyn vaimo on vast'ikään kertonut sen nuorille miehille." Shorty vaikeni hetkeksi vaikutusta vahventaakseen. "Ja pojat kertoivat luonnollisesti minulle, että tyttötulet sytytetään tänä iltana. Siinä kaikki. No, mitäs sanot?"

"En käsitä tarkoitustasi, Shorty."

"Etkö? Vai et! Ja sehän on selvä kuin seitsemän päivää. Eräs hame haluaa sinulle, ja se hame sytyttää tulensa, ja hameen nimi on Labiskwee. Oh, olen kyllä nähnyt, miten hän silmäilee sinua. Hän ei ole milloinkaan sytyttänyt tultaan. Hän on sanonut, ettei hän halua mennä naimisiin intiaanin kanssa. Ja nyt, kun hän sytyttää tulensa, on selviö, että se tarkoittaa minun poloista Smoke-veikkoani."

"Päätelmäsi tuntuu varsin mukiinmenevältä", sanoi Smoke, ja hänet valtasi kummallinen tunne ajatellessaan, miten Labiskwee oli viime päivinä suhtautunut häneen.

"Selviö on lyhyempi sana", jatkoi Shorty. "Ja niin se käy aina -- juuri kun olemme panemassa toimeen pakoaiettamme, tulee hame ja vetää ristin suunnitelmiemme yli. Äläs, kuuntelehan, Smoke!"

Kolme vanhanpuoleista naista oli seisahtunut poikamiesleirin ja McCanin nuotion puoliväliin, ja vanhin kuulutti jotakin kimeällä äänellä.

Smoke erotti nimet, mutta ei ymmärtänyt kaikkia sanoja, ja Shorty tulkitsi hänelle niitä happamenmakealla suulla:

"Labiskwee, Snassin, Sateensynnyttäjän, Suuren Päällikön tytär sytyttää ensimmäisen tyttötulensa tänä iltana. Meka, Owitsin, Suden tappajan tytär..."

Luettelo käsitti toistakymmentä tytönnimeä, ja sitten nuo kolme kuuluttajatarta siirtyivät seuraaville tulille sanomaa ilmoittamaan.

Poikamiehet, jotka olivat vannoneet yltiöpäisen valan olla puhuttelematta tyttöjä, eivät välittäneet alkavista juhlallisuuksista, vaan alkoivat ylenkatsettaan osoittaakseen valmistautua heti eräälle retkelle, jolle Snass oli heidät käskenyt, vaikka määrä oli lähteä vasta seuraavana päivänä. Snass arveli peuralauman jakautuneen. Nuoret miehet olivat saaneet häneltä tehtäväkseen tutkia pohjoisia ja läntisiä alueita ja etsiä ison lauman toisen osan.

Hämmennyksissään Labiskween tyttötulesta Smoke ilmoitti nuorille miehille lähtevänsä heidän mukaansa.

Mutta ensin hän keskusteli Shortyn ja McCanin kanssa.

"Tapaamme kolmantena päivänä, Smoke", sanoi Shorty. "Silloin meillä on koirat ja varusteet mukanamme."

"Mutta muistakaa", varoitti Smoke, "että ellei teidän onnistu tavata minua, jatkatte matkaanne Yukonille. Jos pääsette perille ajoissa, voitte palata kesällä minua vastaan. Jos voin, lähden silloin pakoon ja etsin teidät."

McCan, joka seisoi nuotionsa ääressä, viittasi katseellaan jyrkkää vuorta siellä, missä läntinen vuoriketju kohosi tasangosta.

"Näettehän sen", sanoi hän. "Etelärinteellä on pieni joki. Nousemme sitä myöten. Olemme siellä kolmantena päivänä. Jos vain löydätte joen, olette oikealla tolalla."

VI.

Mutta Smokella oli huono onni kolmantena päivänä. Nuoret miehet olivat muuttaneet matkasuunnitelmaansa, ja Shortyn ja McCanin taivaltaessa ylös jokea koirineen Smoke ja nuoret miehet olivat kuudenkymmenen mailin päässä koillisessa seuraamassa toisen lauman jälkiä. He palasivat isolle leirille monen päivän perästä hämärissä, tiheässä lumisateessa. Itkevä intiaaninainen karkasi erään nuotion äärestä Smokea kohti. Kirkuvin sanoin ja vihaa leimuavin silmin hän sadatteli Smokea ja osoitti hiljaista, turkkeihin käärittyä olentoa, joka makasi reessä, sillä äsken leiriin tuotuna.

Smoke saattoi vain aavistella, mitä oli tapahtunut, ja lähestyessään McCanin nuotiota hän valmistautui kuulemaan uusia kirouksia. Mutta sen sijaan hän näki McCanin itsensä istumassa tulen ääressä peuranlihaa halukkaasti ahmien.

"Minusta ei ole sotasankariksi", selitti McCan surkealla äänellä. "Mutta Shorty jatkoi matkaa, vaikka ne ovatkin hänen kintereillään. Hän tappeli kuin mielipuoli. Ne saavat kyllä hänetkin käsiinsä. Hänen on mahdoton päästä pakoon. Hän haavoitti kahta nuorta miestä; no, ne toipuvat kyllä. Mutta muuatta hän ampui keskelle rintaa."

"Tiedän sen", vastasi Smoke. "Tapasin juuri lesken."

"Snass tahtoo puhutella teitä", jatkoi McCan. "Hän on käskenyt. Niin pian kuin saavutte, on teidän mentävä hänen nuotiolleen. Minulla ei ole mitään hätää?! Ja te ette tiedä mitään, muistakaa se. Shorty läksi omalla uhallaan."

Snassin nuotiolla Smoke kohtasi Labiskween. Tyttö katseli häntä niin loistavin silmin, että hän kauhistui.

"Miten iloinen olen, ettette yrittänyt paeta", sanoi tyttö. "Nähkääs, minä..." Hän epäröi, mutta ei painanut katsettaan alas. Hänen silmissään loisti hehku, jonka synty oli selvä. "Minä sytytin tuleni ja tietenkin teidän tähtenne. Nyt se ihme on tapahtunut. Pidän teistä enemmän kuin kenestäkään muusta maailmassa. Enemmän kuin isästäni. Enemmän kuin tuhannesta Libashista ja Malkookista. Minä rakastan. Se on niin ihmeellistä. Rakastan kuin Francesca ja Isolde rakastivat. Nelisilmä oli oikeassa. Intiaanit eivät rakasta sillä tavalla. Mutta minun silmäni ovat siniset, ja minä olen valkoinen. Me olemme valkoisia, te ja minä."

Smokea ei oltu milloinkaan kosittu, eikä hän ollut tilanteen tasalla. Eikä kysymyksessä ollut edes kosinta. Hänen samanmielisyyttään pidettiin selviönä. Labiskwee oli niin täydellisesti eläytynyt asiaan, ja hänen silmänsä loistivat niin lämpimästi, että Smoke hämmästyi sitä, ettei tyttö kietonut käsiään hänen kaulaansa ja painanut päätään hänen olkaansa vasten. Sitten hän käsitti, että toinen viattomassa luonnonlapseudessaan ei tuntenut rakkauden ilmaisutapoja. Tytöllä ei ollut milloinkaan ollut tilaisuutta oppia niitä.

Mutta hän jatkoi puhettaan ja rakkauden suloisen taakan ylistämistä, ja samalla Smoke koetti saada tilaisuutta haavoittaakseen häntä totuudella. Ensin hän koetti kautta rantain, lievää tapaa etsien.

"Mutta kuulkaahan, Labiskwee", aloitti hän. "Oletteko varma siitä, että Nelisilmä kertoi Paolon ja Francescan rakkaustarinan kokonaan?"

Tyttö löi kätensä yhteen ja nauroi autuaan luottavasti. "Niinkö, se on siis pitempi! Arvasinhan jo, että rakkaudesta voidaan sanoa paljon enemmän! Olen ajatellut paljon, sen jälkeen kun sytytin tuleni. Olen..."

Mutta samassa Snass astui yltyvästä lumipyrystä nuotiolle, ja Smoke menetti tilaisuutensa.

"Hyvää iltaa", murahti Snass synkästi. "Toverinne on tehnyt koko rötökset. Minua ilahduttaa, että olette ollut järkevämpi."

"Ettekö tahtoisi kertoa minulle, mitä on tapahtunut?" pyysi Smoke.

Hymyily, joka paljasti valkoiset hampaat takkuisen parran keskeltä, ei tuntunut ennustavan hyvää. "Kyllä, kyllä kerron sen teille. Toverinne on surmannut erään kansani miehen. Itkevä McCan-vätys pötki pakoon ensimmäisen laukauksen pamahtaessa. Hän ei yritä tämän jälkeen pakoa. Mutta metsästäjäni ovat toverinne jäljillä tuolla vuoristossa, ja he kyllä saavat hänet käsiinsä. Hän ei pääse milloinkaan Yukonin laaksoon. Ja te nukutte tästä lähtien minun nuotiollani. Ja nuorten miesten seurassa ei enää tehdä huviretkiä."

VII.

Uusi tilanne, johon Smoke joutui Snassin nuotiolla, oli pulmallinen. Hän oli entistä enemmän yksissä Labiskween kanssa. Tyttö oli niin rakastettava ja viaton, ja hänen rakkautensa teeskentelemätön suoruus oli aivan pelottava. Hänen katseensa uhkuivat rakkautta, jok'ainoa silmäys oli hyväily.

Sata kertaa Smoke kokosi kaiken miehuullisuutensa puhuakseen hänelle Joy Gastellista, ja sata kertaa hän havaitsi olevansa kurja raukka. Vaikeinta oli se, että Labiskwee oli niin lumoava. Vaikka Smoken itsehillintä heikkeni joka silmäykseltä, minkä he vaihtoivat keskenään, hän nautti jokaisesta silmäyksestä. Ensimmäisen kerran elämässään hän oppi nyt tuntemaan todellisen naisen, ja Labiskween sielu oli niin kirkas, niin pelottavan puhdas ja yksinkertainen, että hän ei jäänyt epätietoiseksi sen ainoastakaan salaisuudesta. Tytössä ilmeni koko sukupuolensa alkuvoimainen hyvyys, jota ei himmentänyt sovinnainen sivistys eikä itsesäilytyksen kuviteltu vaatimus. Smoke kertasi muistissaan Schopenhauerinsa ja tuli johtopäätökseen, että tuo pessimismin filosofi oli kaikkine sofismeineen väärässä. Oppia tuntemaan nainen siten kuin Smoke nyt oppi tuntemaan Labiskween -- se oli heräämistä siihen tietoisuuteen, että naisvihan kaikki muodot ovat sairaalloisuuksia. Labiskwee oli ihana, mutta kuitenkin ... hänen kasvojensa rinnalle sukelsi Joy Gastellin unohtumaton kuva. Joyssa oli itsehillintää, häveliäisyyttä, kaikki sivistyneen naisellisuuden pidättyväisyys, mutta vertailu Labiskweehin vain kirkasti hänen avujaan.

Ja Smoke teki huomioita omasta sieluntilastaan. Hän palautti mieleensä kaiken, mitä tiesi Joy Gastellista, ja hän tunsi rakastavansa häntä. Ja kumminkin Labiskwee lumosi häntä. Ja mitä muuta oli tämä lumoutumisen tunne kuin rakkautta? Hän ei keksinyt sille muuta nimeä. Se oli rakkautta. Ja hän järkähti sielunsa syvyyksiä myöten havaitessaan tämän taipumuksen moniavioisuuteen. San Franciscon ateljeissa hän oli kuullut väitteitä, että mies saattoi rakastaa kahta naista, vieläpä useampaakin samalla kertaa. Mutta hän ei ollut uskonut sitä. Miten hän saattoi sen uskoa, kun hän ei ollut sitä kokenut? Mutta nyt oli toisin. Hän rakasti todella kahta naista, ja vaikka hän useimmiten oli täysin varma siitä, että hän rakasti Joy Gastellia enemmän, tuli toisia hetkiä, joina hän varmasti tunsi rakastavansa Labiskweeta enemmän.

Myös Snass lisäsi tilanteen pulmallisuutta. Mikään ei jäänyt huomaamatta hänen terävältä katseeltaan, ja hän puheli merkitsevällä äänellä.

"Kukaan ei näe mielellään tyttärensä joutuvan naimisiin", sanoi hän Smokelle. "Ei ainakaan mies, jolla on mielikuvitusta. Se kiduttaa. Sen pelkkä ajatuskin kiduttaa. Mutta joka tapauksessa täytyy Margaretan, luonnon järjestyksen mukaan, jonakin päivänä mennä naimisiin."

Hän vaikeni hetkeksi, ja Smoke arvaili tuhannennen kerran Snassin tarinan salaisuutta.

"Olen armoton ja julma ihminen", jatkoi Snass. "Mutta laki on laki, ja minä olen oikeamielinen. Niin, tämän luonnonkansan keskuudessa minä edustan lakia ja oikeamielisyyttä. Kukaan ei voi nousta tahtoani vastaan. Olen myöskin isä, ja koko elämäni ajan on mielikuvitus ollut kirouksenani."

Smoke ei saanut tietää, minne tämä yksinpuhelu olisi saattanut johtaa, sillä sen keskeytti silkkiteltasta helähtävä hopeankirkas nauru: Labiskwee kisaili siellä vastasyntyneen susikoiranpennun kanssa. Snassin kasvot värähtivät tuskasta.

"Minä jaksan sen kestää", mutisi hän synkästi. "Margaretan on mentävä naimisiin, ja hänen ja minun onnekseni te olette täällä. Nelisilmästä en paljoja toivonut. McCan oli niin mahdoton, että naitin hänet intiaaninaiselle, joka oli polttanut tultaan kahtenakymmenenä vuotena. Ellei teitä olisi, olisi se ollut intiaani. Libash olisi kenties tullut lastenlasteni isäksi."

Silloin Labiskwee tuli teltasta pentu kainalossa nuotiolle, kuin magneetin vetämänä, katsellakseen miestä silmät säteillen rakkautta, jota minkäänlainen sovinnaisuus ei ollut opettanut häntä kätkemään.

VIII.

"Kuulkaahan", virkkoi McCan. "Keväthankien aika on käsissä, ja jääkuori kattaa lumen. Nyt on otollinen lähtöaika, vaikka kevätmyrskyt raivoavatkin vuoristossa. Minä tunnen vuoriston. En yrittäisikään pakoa, ellei toverina olisi niin pystyvä mies kuin te."

"Mutta teistä ei ole lainkaan lähtijäksi", väitti Smoke. "Teistä ei ole tasa-astujaksi kenenkään kanssa. Selkärankanne on pehmeä kuin sulatettu ydin. Jos lähden, yritän yksinäni. Mutta maailma alkaa vähitellen haihtua mielestäni, ja ehkäpä en lähdekään. Peuranliha on hyvää, ja pian saapuu suvi ja lohiaika."

Snass sanoi: "Kumppaninne on kuollut. Metsästäjäni eivät häntä surmanneet. He löysivät hänen jäätyneen ruumiinsa ensimmäisessä kevätmyrskyssä vuorilla. Täältä on mahdotonta paeta. Milloin vietämme häitä?"

Ja Labiskwee puheli: "Minä pidän teitä silmällä. Teidän silmissänne ja kasvoissanne asuu levottomuus. Oi, minä tunnen niin hyvin teidän kasvonne. Teillä on pieni arpi kaulassanne, aivan korvan alla. Kun olette iloinen, kohoavat suupielenne. Kun olette synkissä ajatuksissa, ne laskeutuvat. Kun hymyilette, on silmäkulmissanne kolme, neljä poimua. Kun nauratte, on niitä kuusi. Väliin olen laskenut melkein seitsemän. Mutta nyt en voi niitä laskea. En ole milloinkaan lukenut kirjoja. En osaa lukea. Mutta Nelisilmä opetti minulle paljon asioita. Ja hänen omista silmistään luin levottomuuden, jonka herättää kaipaus maailmaan. Hänen oli nälkä maailmaan. Ja kumminkin täällä oli hyvää lihaa ja kaloja yllin kyllin ja marjoja ja juureksia, ja usein saimme porcupinien ja luskwa-intiaanien välityksellä vaihdetuksi turkiksilla jauhoja. Silti hänen oli nälkä maailmaan. Onko maailma niin kaunis, että teidänkin on sinne nälkä? Nelisilmällä ei ollut mitään. Mutta minä olen teidän." Hän huokasi ja pudisti päätään. "Nelisilmä kuoli maailman nälkään. Ja jos te eläisitte täällä aina, kuolisitteko tekin saman nälän kalvamana? Tahdotteko tekin paeta täältä maailmaan?"

Smoke ei osannut sanoa mitään, mutta tyttö luki vastauksen hänen suupielistään.

Hetket kuluivat äänettömyydessä, ja nuori nainen taisteli ilmeisesti itseään vastaan, samalla kun Smoke sadatteli itsetiedotonta heikkouttaan, joka sai hänet ilmaisemaan kaipauksensa maailmaan, vaikka se sulki hänen huulensa lausumasta julki toisen naisen olemassaoloa.

Labiskwee huokasi jälleen.

"Hyvä on. Minä rakastan teitä, mutta pelkään isäni vihaa, sillä kun hän suuttuu, hän on hirveämpi kuin vuoristomyrsky. Te olette opettanut minut tuntemaan rakkauden. Tämä on rakkauden tulikoe. Minä autan teitä palaamaan maailmaan."

IX.

Smoke havahtui hiljaa ja säpsähtämättä. Lämpöiset pienet sormet koskettivat hänen poskeaan ja liukuivat hänen huulilleen, painaen niitä kevyesti. Sitten hänen ihoaan sipaisi jääkylmä turkki, ja yksi ainoa sana "tulkaa" kuiskattiin hänen korvaansa. Hän kohosi varovasti istualleen ja kuunteli. Leirin sadat susikoirat olivat aloittaneet öiset laulajaisensa, mutta kuitenkin hän saattoi erottaa aivan läheltä Snassin kevyen, säännöllisen hengityksen.

Labiskwee veti Smokea kevyesti hihasta, ja hän arvasi, että nuori nainen tahtoi häntä seuraamaan itseään. Hän otti mokkasiininsa ja saksalaiset sukkansa käteensä ja ryömi ulos lumeen makuumokkasiinit jalassa. Hiipuvan leiritulen takaa Labiskwee viittasi häntä pukeutumaan päällystamineihinsa, ja Smoken noudattaessa kehoitusta nuori nainen palasi telttaan, jossa Snass nukkui.

Smoke tunnusteli kelloaan ja havaitsi sen olevan yksi yöllä. Labiskwee palasi ja johdatti hänet pimeän, nukkuvan leirin halki. Niin kevyesti kuin he kulkivatkin, narahteli lumi heidän mokkasiiniensa alla, mutta sen vaimensi koirien ulvonta.

"Nyt voimme puhua", sanoi Labiskwee, kun äärimmäinen leirinuotio oli jäänyt puolen mailin päähän taakse.

Ja nyt vasta Smoke havaitsi, että Labiskweella oli kantamus sylissään, ja hän erotti siinä lumikenkänsä, pyssyn, kaksi patruunavyötä ja makuusäkkinsä.

"Olen järjestänyt kaiken", sanoi Labiskwee onnellisesti naurahtaen. "Kaksi päivää olen kerännyt tänne varusteita. Täällä on lihaa, jauhoja, tulitikkuja ja sukset, jotka liukuvat mainiosti hankiaisella, ja jos ne rupeavat upottamaan, kannattavat kyllä lumikengät. Oi, minä olen tottunut liikkumaan lumessa, ja pääsemme kyllä nopeasti eteenpäin, rakkaani."

Smoke ei vastannut. Se, että Labiskwee oli järjestänyt hänen pakonsa, oli riittävän hämmästyttävää, mutta se, että hän oli aikonut seurata häntä, meni yli hänen odotustensa. Tietämättä, mitä hänen oli nyt ensiksi tehtävä, hän otti lempeällä väkivallalla Labiskweelta tavarat, yhden kerrallaan. Hän kiersi käsivartensa nuoren naisen ympärille ja veti hänet puoleensa, mutta ei tietänyt vieläkään, mitä tekisi.

"Jumala on hyvä", kuiskasi Labiskwee. "Hän on antanut minulle puolison."

Smokella oli kumminkin kylliksi voimaa olla ehdottamatta, että hän pakenisi yksin. Ja ennen kuin hän ennätti sanoa mitään, hän näki valoisan ulkomaailman ja auringon-maiden muistojensa kalpenevan ja katoavan.

"Me palaamme leiriin, Labiskwee", sanoi hän. "Te tulette vaimokseni, ja jäämme elämään ainiaaksi tänne peurakansan keskuuteen."

"Ei, ei!" Labiskwee pudisti päätään, ja hänen ruumiinsa vavahti, kun hän kuuli ehdotuksen, sen Smoke tunsi pitäessään häntä sylissään. "Minä tiedän. Olen ajatellut paljon. Maailman nälkä palaisi jälleen, ja se kalvaisi sydäntäsi pitkinä öinä. Nelisilmä kuoli maailman nälkään. Niin kuolisit sinäkin. Enkä tahdo, että sinä kuolet. Me vaellamme lumivuorten yli."

"Emme, armas", kiihkoili Smoke, "meidän täytyy palata."

Labiskwee painoi kintaansa hänen huulilleen estääkseen häntä puhumasta. "Sinä rakastat minua. Sano, että rakastat minua."

"Minä rakastan sinua, Labiskwee. Sinä olet ihana, armaani."

Jälleen kinnas sulki hyväillen hänen suunsa.

"Menemme ruokatarpeiden piilopaikkaan", sanoi Labiskwee päättävällä äänellä. "Täältä on kolme mailia sinne. Tule."