Part 15

"Mitä vielä! Mutta olen kuullut hyviä uutisia, joilla haluan sinua ilahduttaa. Tapasin Slavovitshin. Tai Slavovitsh tapasi minut, sillä hän se aloitti puheen. Hän sanoi minulle: 'Tahtoisin puhua kanssanne niistä kananmunista. Kukaan ei tiedä, että olen myynyt ne teille. Mutta jos haluatte tehdä hyviä kauppoja, niin annan teille hyödyllisen tiedon.' Ja sen hän teki, Smoke. Entä millaiseksi luulet sitä hyvää uutista?"

"Jatka. Anna kuulua."

"Ehkäpä se kuulostaa hiukan uskomattomalta, mutta sen hyvyyden alkujuuri on -- Wildwater Charley. Hän tahtoo ostaa munia. Hän tuli Slavovitshille ja tarjosi viittä dollaria munasta, ja ennen kuin läksin, hän oli korottanut tarjouksensa kahdeksaan. Mutta Slavovitshilla ei ole ainoatakaan kananmunaa. Loppuponneksi Wildwater pamautti Slavovitshille iskevänsä hänet hengiltä, jos hän vain saa tietää Slavovitshin piilottaneen kananmunansa. Slavovitshin täytyi tunnustaa myyneensä kananmunansa, mutta ostajan nimeä hän ei sanonut voivansa ilmaista.

"Slavovitsh pyysi lupaa saadakseen sanoa Wildwaterille, kuka oli munat ostanut. 'Shorty', sanoi hän minulle. 'Wildwater tulee luoksenne juoksujalkaa. Saatte hänet maksamaan kahdeksan dollaria.' -- 'Vai kahdeksan dollaria, ei sitten vaikka mikä olisi!' sanoin. 'Hän saa pulittaa kymmenen, ennen kuin annan.' Joka tapauksessa sanoin Slavovitshille miettiväni asiaa ja ilmoittavani hänelle varhain huomisaamuna. Luonnollisesti annamme hänen kertoa sen Wildwaterille. Vai mitä?"

"Tietenkin, Shorty. Mene Slavovitshille ensitöiksesi aamulla. Anna hänen selittää Wildwaterille, että sinä ja minä olemme yhtiömiehinä liikkeessä."

Aamulla Smoke tapasi taas Lucille Arralin A. C-yhtiön myymälässä.

"Nyt se pyörii", riemuitsi Smoke. "Nyt se pyörii. Wildwater on ollut Slavovitshilla ja koettanut ostaa ja kiristää häneltä kananmunia. Ja nyt on Slavovitsh kertonut hänelle, että Shorty ja minä omistamme trustin."

Lucille Arralin silmät säteili riemua. "Minä lähden heti aamiaiselle", huudahti hän. "Ja tilaan munia tarjoilijalta, ja kun niitä ei ole, tulen niin murheelliseksi, että kivikin heltyisi säälistä. Ja Wildwater on luonnollisesti ollut Slavovitshin luona ja koettanut ostaa trustin. Olkaa lujina ja pitäkää hinta korkeana. Minä en tyydy kymmentä dollaria vähempään enkä anna teille, Smoke, milloinkaan anteeksi, jos myytte halvemmalla."

Puolenpäivän aikaan Shorty kattoi pöydälle aterian ystävysten tuvassa: vadin papuja, kaksi kahvimukia, hapanta leipää, läkkirasian voita ja toisen säilykekermaa, höyryävän vadin hirven- ja sianlihaa ja kulhon kuivattuja persikoita, minkä jälkeen hän huusi: "Ruoka on odottamassa. Silmäisepä silti ensin Sallyä."

Smoke laski kädestään valjaat, joita oli valmistamassa, avasi oven ja näki Sallyn ja Brightin ilolla ja riemulla häätävän valta-alueeltaan naapurimajan sissiretkelle lähteneitä ajokoiria. Mutta hän näki muutakin, mikä sai hänet kiireesti sulkemaan oven ja rientämään kamiinan ääreen. Hirven- ja sianlihan jäljeltä vielä kuuman paistinpannun hän asetti jälleen tulelle. Pani siihen tukevan kimpaleen voita, otti kananmunan ja naksautti sen rikki antaen sisällyksen valahtaa sähisevään pannuun. Hänen tarttuessaan toiseen munaan Shorty tuli väliin, ja kävi kiivaasti häntä käsivarteen, koveten:

"Mitä sinä teet?"

"Paistan munia", selitti Smoke, samalla kun hän naksautti toisen munan rikki ja sysäsi Shortyn käden syrjään.

"Oletko sairas?" kysyi Shorty huolissaan, kun Smoke valutti pannuun kolmannen munan. "Vai oletko aivan järjiltäsi? Sinä olet jo tuhlannut kolmenkymmenen dollarin kananmunat!"

"Kohta, kuudenkymmenen", vastasi Smoke ja löi rikki neljännen. "Pois tieltä, Shorty. Wildwater nousee par'aikaa mäkeä ja on viiden minuutin kuluttua täällä."

Shorty veti syvän ymmärtämyksen henkäyksen ja istui pöydän ääreen. Kun odotettu kolkutus kuului ovelta, istui Smoke vastapäätä ystäväänsä, ja kummankin lautasella tuoksui kolme paistettua munaa.

"Sisään!" huusi Smoke.

Wildwater Charley, lujatekoinen nuori jättiläinen, lähes kuusi jalkaa pitkä ja yhdeksänkymmentä kiloa painava, tuli tupaan ja pudisti heidän kättään.

"Istukaa pöytään, Wildwater", pyysi Shorty. "Paista muutamia munia vieraallemmekin, Smoke. Lyön vetoa siitä, ettei hän ole syönyt munia kokonaiseen iäisyyteen."

Smoke tyhjensi vielä kolme munaa paistinpannuun ja toi ne muutaman minuutin kuluttua vieraalle, joka katseli niitä niin merkillisen synkin silmäyksin, että Shorty myöhemmin tunnusti pelänneensä Wildwaterin pistävän ne taskuunsa ja marssivan matkoihinsa.

"Yhdysvaltain keikarit eivät voi ruoka-asioissa olla vaativaisempia kuin me", virkkoi Shorty. "Tässä me kolme nyt istumme ja pistämme poskeemme yhdeksänkymmenen dollarin munat silmääkään räpäyttämättä."

Wildwater silmäili nopeasti katoavia munia ja näytti kivettyneeltä.

"Olkaa hyvä ja syökää", kehotti Smoke.

"Ne ... ne eivät ole kymmenen dollarin arvoisia", sanoi Wildwater hitaasti.

Shorty vastasi taisteluhaasteeseen. "Eikö mikä tavara tahansa ole sen hinnan arvoinen, minkä siitä voi saada, vai mitä arvelette?" kysyi hän. "Mutta silti..."

"Turha tenätä vastaan. Puhun vain siitä, minkä verran voimme saada niistä. Kymmenen dollaria kappale, aivan niin. Me olemme munatrusti, Smoke ja minä, pitäkää se mielessänne. Me sanomme: kymmenen dollaria kappale, ja silloin on hinta: kymmenen dollaria kappale." Hän pyyhki lautastaan leipäpalalla. "Melkeinpä söisin pari lisää", huokasi hän ja otti eteensä papuja.

"Ette te sellaista munamäärää voi syödä", väitti Wildwater. "Se on ... se on väärin."

"Me olemme niin ihastuneita muniin, Smoke ja minä", kuului Shortyn anteeksipyyntö.

Wildwater söi annoksensa kasvoillaan epäröivä ilme ja katseli epäluuloisesti kumpaakin kumppanusta. "Voitte ansaita hyvästi", aloitti hän kokeensa. "Myykää tai lainatkaa tai antakaa minulle kymmenkunta kananmunaa."

"Niin", vastasi Smoke, "tiedän kyllä kokemuksesta, miten vaikeata on olla saamatta kananmunia. Mutta niin köyhiä emme ole, että myisimme vieraanvaraisuuttamme. Ne eivät maksa teille mitään..." Kova potku pöydän alitse ilmaisi hänelle Shortyn käyvän levottomaksi. "Kymmenkuntako sanoitte, Wildwater?"

Wildwater nyökkäsi.

"Pidähän kiirettä, Shorty", jatkoi Smoke, "ja paista ne vieraallemme. Ymmärrän aivan hyvin. Muistan kyllä sen ajan, jolloin minäkin kykenin syömään kymmenen munaa kerrallaan."

Mutta Wildwater laski pidättäen kätensä innokkaan Shortyn käsivarrelle ja sanoi: "En tarkoita paistettuja. Haluan saada ne kuorineen."

"Voidaksenne viedä ne mukananne?"

"Niin."

"Se ei ole vieraanvaraisuutta", väitti Shorty. "Se on -- se on kauppaa."

Smoke nyökkäsi hyväksyvästi. "Niin, se on eri asia, Wildwater. Luulin teidän tahtovan syödä ne. Nähkääs, olemme ryhtyneet liikeyritykseen."

Wildwaterin vaaralliset sinisilmät alkoivat muuttua vielä vaarallisemman näköisiksi. "Minä maksan ne", sanoi hän terävästi. "Paljonko haluatte tusinasta?"

"Emme myy tusinoittain", vastasi Smoke. "Emme voi myydä tusinoittain. Emme ole elintarvekauppiaita, olemme liikemiehiä. Olemme perustaneet kiinteän trustin ja myymme ainoastaan koko varastomme kerrallaan, muuten emme ainoatakaan."

"Miten monta teillä on ja paljonko niistä haluatte?"

"Miten monta meillä on, Shorty?" kysyi Smoke.

Shorty kakisteli kurkkuaan ja laski yhteen ja vähensi ääneensä. "Odottakaahan. Yhdeksänsataa seitsemänkymmentä kolme, siitä pois yhdeksän -- jäännös yhdeksänsataa kuusikymmentä kaksi. Ja koko höskä, kun kappalehinta on kymmenen, maksaa yhdeksäntuhatta kuusisataa kaksikymmentä dollaria. Luonnollisesti olemme kunniallisia miehiä ja maksamme pilaantuneitten munien hinnan takaisin, mutta sellaisia ei ole. Ei kukaan ole niin mieletön, että myisi mätiä munia."

"Aivan niin", puuttui Smoke puheeseen. "Rahat takaisin pilaantuneista."

"Te voitte vuorostanne korottaa hinnan kahdeksikymmeneksi kappaleelta ja ansaita sata prosenttia", neuvoi Shorty.

"Kuulkaahan", sanoi Wildwater avomielisyyden puuskan valtaamana. "Kerron teille koko jutun, mutta pitäkää se omana tietonanne. Kuten muistatte, olin kihloissa neiti Arralin kanssa. Mutta hän on purkanut. Sen tiedätte, kuten aivan kaikki. Häntä varten minä tahdon ostaa kananmunia."

"Hm", sanoi Shorty ovelasti, "silloin ymmärtää yskän, että haluatte ne kuorineen. Mutta moista en teistä olisi millään uskonut."

"Mitä?"

"Se on halpamaista, sitä se on", jatkoi Shorty siveellisesti suuttuneena. "En ihmettelisi ollenkaan, jos saisitte haulipaukun pakaroihinne siitä tekosesta. Ja sen ansaitsisitte."

Wildwater oli vähällä saada raivovimmakohtauksensa. Hän puristi kätensä nyrkkiin, niin että toisessa oleva huokeahintainen haarukka alkoi taipua, ja hänen siniset silmänsä syytivät pahaenteisiä kipinöitä. "Eihän toki, Shorty, kuulkaahan: mitä tarkoitatte? Jos luulette kyseessä olevan jonkin salahankkeen..."

"Tarkoitan mitä tarkoitan", vastasi Shorty uhmailevasti. "Ja voitte heittää hiiteen ajatukset salahankkeesta. Julkisesti sellainen tavallisesti tapahtuu. Muuten ette niitä voi heittää."

"Heittää ... mitä?"

"Munia, luumuja, pesä- ja biljardipalloja ja vaikka mitä. Mutta sitä tekoanne saatte katua, Wildwater. Ei minkäänlainen oopperayleisö sitä siedä. Vaikka hän onkin näyttelijätär, ei ole mitään aihetta pommittaa häntä julkisesti kananmunilla."

Silmänräpäyksen näytti siltä, kuin Wildwater olisi ollut halkeamaisillaan tai saamaisillaan halvauksen. Hän nieli suuntäyden kuumaa kahvia ja pääsi vähitellen tasapainoon.

"Erehdytte, Shorty", sanoi hän itseään kylmästi hilliten. "Minä en aio heittää häntä kananmunilla. Ettekö käsitä", jatkoi hän kiihtyvällä innolla, "että aion tarjota ne hänelle lautasella, käristetyt kananmunat -- sellaisista hän enimmän pitää."

"Tiesin kyllä tuomitsevani teitä väärin", selitti Shorty jalomielisesti. "Tiesin, ettette voisi tehdä niin halpamaista tekosta."

"No niin, mitäpä sitä enää muistelemme, Shorty", sanoi Wildwater anteeksiantaen. "Tiedätte nyt, miksi haluan kananmunia. Minun on välttämättä saatava niitä."

"Haluatteko kananmunia yhdeksällätuhannella kuudellasadalla kahdellakymmenellä dollarilla?" kysyi Shorty.

"Teette tietenkin pilaa", tiuskaisi Wildwater vihastuen.

"Teemme kauppaa", vastasi Smoke. "Ette kai luule meidän kiertelevän munia ostamassa vain liikuntoa saadaksemme?"

"Kuulkaa nyt järjen sanaa", pyysi Wildwater. "Haluan vain pari tusinaa. Annan teille kaksikymmentä dollaria kappaleesta. Mitä minä tekisin kaikilla muilla munilla? Olen vuosikausia elänyt tässä maassa näkemättäkään kananmunia, ja aion täst'edeskin läpäistä ilman niitä."

"Ei teidän tarvitse tästä sielunrauhaanne kadottaa", neuvoi Shorty. "Ellette niitä halua, niin sillä selvä -- puhelkaamme muusta. Emme me aiokaan niitä väkisin teille työntää."

"Mutta minun on saatava niitä", valitti Wildwater.

"Silloin tiedätte, paljonko ne maksavat -- yhdeksäntuhatta kuusisataakaksikymmentä dollaria, ellen ole laskenut väärin."

"Mutta ehkä niistä ei ole mitään hyötyä", väitti Wildwater. "Ehkä neiti Arral ei enää pidäkään kananmunista."

"Arvelen neiti Arralin näiden kananmunien hinnan arvoiseksi", sanoi Smoke tyynesti väliin.

"Arvoiseksi!" Wildwater hypähti kiihtyneenä pystyyn. "Hän on miljoonan dollarin arvoinen. Hän on Klondyken kaiken kultahiekan arvoinen." Hän istuutui ja jatkoi rauhallisemmalla äänellä: "Mutta kukapa silti tahtoisi maksaa kymmentätuhatta dollaria hänen aamiaisestaan. Teen teille ehdotuksen. Lainatkaa minulle pari munatusinaa. Annan ne Slavovitshille. Tämä saa tarjota ne hänelle ja sanoa terveisiä minulta. Hän ei ole suonut minulle hymyä sataan vuoteen. Jos munat saavat hänet hymyilemään minulle, silloin ostan koko keon."

"Kirjoitatteko siitä sopimuksen?" kysyi Smoke nopeasti, sillä hän tiesi neiti Arralin hymyilevän.

Wildwater ällistyi. "Tämän kummun kauppamiehet ovat ovelaa väkeä", sanoi hän hieman pisteliäästi.

"Me vain myönnymme omaan ehdotukseenne", vastasi Smoke.

"All right, kirjoittakaa sitten ... sellainen sopimus, mikä pitää kutinsa", ähkäisi Wildwater suutuksissaan.

Smoke kirjoitti heti sopimuksen, jonka mukaan Wildwater sitoutui ostamaan kaikki kananmunat kymmenen dollarin kappalehinnalla, sillä edellytyksellä, että hänen lainaksi saamansa kaksi tusinaa rakensivat rauhan Lucille Arralin ja hänen välilleen.

Wildwater pidätti kynää, juuri kun oli kirjoittamaisillaan alle. "Kun ostan munia, ostan tuoreita munia."

"Koko Klondykessa ei ole pilaantunutta kananmunaa", tiuskaisi Shorty.

"Mutta joka tapauksessa, jos löydän yhdenkin pilaantuneen, on teidän maksettava kymmenen dollaria siitä takaisin."

"Se on oikeus ja kohtuus", sanoi Smoke rauhoittaen. "Se on vain oikeus ja kohtuus."

Smoke lisäsi sanan "tuoreista" sopimukseen, ja Wildwater kirjoitti kiukkuisesti nimensä, otti lainaamansa kaksi tusinaa peltikannuun, veti kintaat käteensä ja avasi oven.

"Hyvästi, rosvot", murisi hän ja iski oven kiinni.

V.

Seuraavana aamuna Smoke oli Slavovitshilla näytelmän todistajana. Hän istui Wildwaterin vieraana Lucille Arralia lähinnä olevassa pöydässä. Näytelmä esitettiin melkein hiuskarvalleen niin kuin oopperalaulajatar oli ennustanut.

"Ettekö ole vieläkään saaneet kananmunia?" kysyi Lucille Arral tarjoilijalta valittavalla äänellä.

"Emme, madame", vastasi toinen. "Väitetään jonkun ostaneen jok'ainoan kananmunan Dawsonista. Herra Slavovitsh on koettanut saada ostetuksi jonkin verran erityisesti teitä varten. Mutta mies, joka edustaa trustia, ei halua antaa."

Siinä samassa Wildwater viittasi isännän luokseen, laski toisen kätensä hänen olalleen ja painoi hänen päänsä alas. "Kuulkaahan, Slavovitsh", kuiskasi Wildwater käheällä äänellä, "lähetin eilisiltana teille pari tusinaa. Missä ne ovat?"

"Ruokasäiliössä, aivan kaikki, lukuunottamatta niitä kuutta, mitkä olen valinnut teitä varten."

"En halua niitä itselleni", kuiskasi Wildwater vielä hiljemmin. "Käristäkää ne ja tarjotkaa neiti Arralille."

"Teen sen itse", vakuutti Slavovitsh.

"Älkääkä unohtako -- teidän on esitettävä samalla kunnioittavat terveiseni", sanoi Wildwater lopuksi ja hellitti otteensa isännän olkapäästä.

Kaunis Lucille Arral silmäili haluttomana edessään olevaa kinkkukäriste- ja perunamuhennosannosta, kun Slavovitsh asetti hänen eteensä kaksi käristettyä kananmunaa.

"Herra Wildwater lähettää kunnioittaen terveisiä", kuulivat naapuripöydän vieraat isännän sanovan.

Smoke tunnusti itsekseen, että joka ilme Lucille Arralin näyttelyssä oli erinomainen: nopea ilon välähdys hänen kasvoillaan, pään voimakas käännös ja tahaton alku hymyilyyn, jota hän pidätti vain suurenmoisella itsehillinnällä, kun hän päättävästi käänsi katseensa jälleen ravintoloitsijaan, jotakin sanoen.

Smoke tunsi, miten Wildwaterin mokkasiini potkaisi häntä pöydän alitse.

"Syököhän hän ne -- siitä on kysymys -- syököhän hän ne?" kuiskasi nuori jättiläinen tuskaisen jännityksen vallassa.

Ja syrjäsilmällä katsoen he näkivät Lucille Arralin epäröivän, melkein sysäävän lautasen luotaan ja sitten kumminkin lankeavan kiusaukseen.

"Minä otan teiltä kananmunat", sanoi Wildwater Smokelle. "Sopimus on voimassa. Näittekö hänet? Hän melkein hymyili. Minä tunnen hänet. Kaikki käy hyvin. Kaksi munaa huomenna ja hän leppyy minulle ja kaikki muuttuu hyväksi jälleen. Ellei hän olisi läsnä, puristaisin teidän kättänne, Smoke, niin kiitollinen olen."

Smoke palasi ihastuneena kummulla olevaan majaansa, missä Shorty oli synkän epätoivoisena panemassa pasianssia. Smoke tiesi jo vanhastaan, että silloin, kun hänen toverinsa kaivoi kortit käsille pasianssia pannakseen, oli tuomiopäivä tulossa.

"Talsi tiehesi äläkä hiisku minulle sanaakaan", ryöpsähti ensimmäinen tiuskaus Smokelle.

Mutta pian Shorty purki suustaan kokonaisen sanatulvan.

"Nyt on leikki lopussa", voihki hän. "Trusti on tuhottu. Huomenna tarjotaan munatotia jok'ainoassa kahvilassa dollarista lasi. Kenet luulet minun tavanneen? Erään roiston, jolla on kolmetuhatta kananmunaa -- ymmärrätkö? Juuri Forty Milesta saapuneita!"

"Ämmäin loruja", sanoi Smoke uskomatta.

"Eikä helvetissä olekaan! Minä olen nähnyt munat. Gauteraux on miehen nimi -- iso miehenroikale, sinisilmäinen Kanadan ranskalainen Ensin hän kyseli sinua, sitten hän vei minut syrjään ja pisti minua suoraan sydämeen. Meidän trustimme, meidän trustimme oli saanut hänet liikkeelle. Hän tiesi, että Forty Milessä oli ne kolmetuhatta, kiiruhti sinne ja keinotteli ne käsiinsä. 'Näyttäkää minulle', sanoin. Ja hän näytti. Hänen koiravaljakkonsa ja pari intiaaniajajaa ... ne olivat rannalla, juuri Forty Milestä tulleina. Ja reissä oli suopanelikoita -- pieniä puisia suopanelikoita.

"Veimme yhden jääröykkiön taakse keskijoelle ja avasimme sen. Munia! Täynnä munia, kaikki höylänlastuihin pakattuina. Smoke, nyt me saamme kumpikin rökkiimme. Pelimme on lopussa. Tiedätkö, mitä sen roiston omatunto sieti sanoa minulle? Että saisimme ostaa ne kaikki kymmenen dollarin hinnasta kappaleelta. Hän laati ilmoituksen, että munia oli myytävänä. Hän sanoi, että meillä oli etuoikeus ostoon kello kymmenestä kahteen, mutta ellemme tekisi kauppoja siihen mennessä, hän antaisi hinnan nousta kuin paperileija."

"Sepä hyvä", sanoi Smoke hilpeästi. "Tuki suusi silmänräpäykseksi ja anna minun ajatella. Nyt on toimittava ripeästi ja hyvässä yhteisymmärryksessä -- muuta ei tarvita. Minä kutsun Wildwaterin tänne kello kahdeksi munia noutamaan. Sinä ostat Gautereaux'n kananmunat. Tietenkin tingit. Vaikkapa maksaisit kymmenenkin dollaria kappaleesta, ostaa Wildwater ne kyllä samasta hinnasta. Jos saat halvemmalla -- hyvä, silloin ansaitsemme. Pidä huoli siitä, että munat ovat täällä lyönnilleen kahdelta."

"Kuulehan, Smoke", huusi Shorty hetken perästä kumppanilleen, joka asteli alas mäeltä. "Parasta on sinun ottaa sateenvarjo mukaasi. En hiukkaakaan hämmästyisi, vaikka takaisin tullessasi sataisi kananmunia taivaan täydeltä."

VI.

Smoke tapasi Wildwaterin klubissa, ja seuraava puolituntinen oli myrskyä.

"Pyydän ilmoittaa teille jo etukäteen, että olemme saaneet lisää munia", sanoi Smoke, sen jälkeen kun Wildwater oli luvannut tulla kello kahdelta hänen majalleen ja maksaa ostoksensa käteisellä.

"Teillä on parempi onni kuin minulla munametsästyksessä", myönsi Wildwater. "Entä miten monta munaa teillä on? Ja paljonko kultahiekkaa minun on raahattava kummullenne?"

Smoke tarkisti tietojaan muistikirjastaan. "Mikäli tästä näkyy, Shortyn laskujen mukaan, on meillä kolmetuhatta yhdeksänsataa kuusikymmentäkaksi munaa. Kerrottuna kymmenellä..."

"Neljäkymmentätuhatta dollaria!" huusi Wildwater. "Te sanoitte, että kananmunianne oli vain noin yhdeksänsataa. Tämä on petosta! Ikipäivänä en siihen suostu!"

Smoke veti taskustaan sopimuksen ja osoitti sanoja: "_maksetaan tavarat vastaanotettaessa_." -- "Tässä ei mainita mitään hankittavien munien lukumäärästä. Te sitouduitte maksamaan kymmenen dollaria jok'ainoasta munasta, minkä voisimme hankkia. No niin, me olemme saaneet munia, ja sopimus on sopimus. Mutta rehellisesti sanoen: meillä ei ollut aavistustakaan noista muista munista -- saimme tiedon niistä vasta myöhemmin. Silloin meidän täytyi ne ostaa pitääksemme trustimme pystyssä."

Viitisen pitkää minuuttia Wildwater kävi painostavan hiljaisuuden vallitessa jaakopin-painia itsensä kanssa. Sitten hän antoi vastahakoisesti myöten.

"Huono onni vainoo minua", sanoi hän murtuneena. "Täällä vilisee kananmunia kaikkialla. Ja mitä pikemmin pääsen tästä pälkäästä, sitä parempi. Niitä voisi tulla vielä yhtenä vyörynä. Minä tulen luoksenne kello kaksi. Mutta neljäkymmentätuhatta dollaria!"

"Ainoastaan kolmekymmentä yhdeksäntuhatta kuusisataa kaksikymmentä", oikaisi Smoke.

Kello puoli kaksi Shorty toi Gautereaux'n kananmunat; hänen oli täytynyt turvautua kaksoisvaljakkoon ylämäessä. "Saamme melkein kaksinkertaisen voiton", sanoi Shorty Smokelle heidän latoessaan nelikoita majaan. "Tingin ne kahdeksaan dollariin, ja kiroiltuaan kahdesti kaikki ranskankieliset voimasanansa hän antautui. Voittoa tulee siis kaksi dollaria joka munalta, ja niitä on kolmetuhatta. Maksoin hänelle kaikki. Olemme hänestä selvät."

Smoken tarkistaessa kultavaakaa ja valmistautuessa kaupantekoon Shorty syventyi laskuihin.

"Tässä ovat numerot", ilmoitti hän riemuiten. "Ansaitsemme kaksitoistatuhatta yhdeksänsataa seitsemänkymmentä dollaria. Emmekä ole tuottaneet Wildwaterille pienintäkään vahinkoa. Hän saa neiti Arralin. Lisäksi hän saa kaikki munat. Joka puolella tulvii voittoja. Kukaan ei menetä."

"Myös Gautereaux ansaitsee kaksikymmentäneljätuhatta", nauroi Smoke, "vähennettynä tietenkin munien hinnalla ja rahtikuluilla. Ja jos Wildwater jatkaa trustinpitoa, voi hänkin etuilla samoilla kananmunilla."

Katsellessaan ulos kello kahdelta Shorty näki Wildwaterin nousevan mäkeä. Sisään tultuaan tämä oli pirteä ja liikemiesmäinen. Hän riisui isot karhunnahkaturkit yhtään, ripusti ne naulaan ja istuutui pöydän ääreen.

"Tuokaa nyt tänne kananmunanne, senkin rosvot", aloitti hän. "Ja jos tiedätte mitä rauhaanne kuuluu, niin älkää ikipäivinä hiiskahtakokaan minulle kananmunista."

He ajoittivat alkuperäisen trustin järjestämättömästä varastosta, ja kaikki kolme laskivat. Heidän ehdittyään kahteensataan Wildwater naksautti äkkiä munaa pöydän syrjään ja raotti sitä taitavasti peukaloillaan.

"Ohoh, älkäähän nyt!" kuulutti Shorty vastalauseeksi.

"Muna on minun, vai mitä?" tiuskaisi Wildwater. "Maksanhan siitä kymmenen dollaria. Mutta en lainkaan halua ostaa sikaa säkissä. Kun pulitan kymmenen dollaria munasta, haluan myöskin tietää, mitä minä saan."

"Jos suostutte, syön minä sen", ehdotti Shorty ivallisesti.

Wildwater tarkasti ja haisteli ja pudisti päätään.

"Ei Shorty, syöntinne saa jäädä. Tämä on hyvä muna. Antakaahan tänne kannu. Aion syödä sen illalliseksi."

Kolmasti Wildwater rikkoi hyvän munan kokeeksi ja pani ne vierelläänolevaan kannuun.

"Kaksi enemmän kuin laskitte, Shorty", sanoi hän, kun he lopettivat laskemisensa.

"Silloin olen laskenut väärin", tunnusti Shorty ritarillisesti. "Ne voitte saada kaupanpäällisiksi."

"No hyvä, ne kyllä jaksatte lahjoittaa", sanoi Wildwater synkästi. "Siinä oli se osa. Yhdeksäntuhatta kuusisataa kaksikymmentä. Minä maksan ne nyt. Kirjoittakaa kuitti, Smoke."

"Miks'ette laske ensin muitakin", ehdotti Smoke, "ja maksa kaikkia yht'aikaa?"

Wildwater pudisti päätään. "Olen huononlainen laskumestari. Asia kerrallaan, niin ei tapahdu erehdyksiä."

Hän meni turkkinsa luo ja veti sen kummastakin sivutaskusta kaksi kultapussia, jotka olivat pulleita ja pitkiä kuin Bolognan makkarat. Sen jälkeen kun ensimmäinen munaerä oli maksettu, oli pusseissa ainoastaan muutamien satojen dollarien arvosta kultaa.

Miehet nostivat erään suopanelikon pöydälle ja alkoivat laskea jäljellä olevia kolmeatuhatta. Kun he olivat päässeet sataan, iski Wildwater munaa lujasti pöydänkulmaan. Se ei raksahtanut, vaan kilahti kuin marmorikuula.

"Kovassa jäässä", huomautti hän ja löi kovemmin.

Hän näytti munaa: ainoastaan kuoressa oli ohut juova sillä kohtaa, mihin isku oli sattunut.

"Hm", sanoi Shorty. "Ei ole mikään ihme, että ne ovat jäässä, sillä ne tuotiin vast'ikään Forty Milestä. Tarvitaan kirves sen halkaisemiseen."

"Antakaa kirves", sanoi Wildwater.

Smoke toi kirveen, ja erämiehen varmalla kädellä Wildwater halkaisi munan keskeltä kahtia. Smoke alkoi aavistella pahaa. Shorty oli toiveikkaampi. Hän nosti toisen puoliskon nenänsä alle.

"Haisee sellaiselta kuin pitääkin", sanoi hän.

"Mutta ei näytä sellaiselta kuin pitäisi", väitti Wildwater. "Ja miten se voi haista, kun hajukin on jäätynyt? Odottakaahan hetkinen."

Hän pani molemmat munanpuolikkaat paistinpannuun ja tämän kuumalle kamiinalle. Sitten kaikki kolme miestä odottivat ääneti, sieraimet laajoina. Vähitellen alkoi kamalanhajuista katkua levitä huoneeseen.

"Heittäkää se pihalle", sanoi Smoke inhon vallassa.

"Mitäpä se hyödyttää?" kysyi Wildwater. "Me koetamme kaikkia muitakin."

"Ei täällä tuvassa", sanoi Smoke yskien ja ollen oksentamaisillaan. "Lyökää ne kahtia, kokeeksi riittää niiden näkeminenkin. Heitä muna ulos, Shorty! Heitä ulos! Uhhuh! Ja jätä ovi auki!"