Chapter 12

Hän teki äkkiä päätöksensä ja käskien puolet väestään muodostamaan jälkijoukon, jonka tuli jatkaa taistelua alhaalla lakeudella, syöksyi hän itse toisen puolen kanssa solaa kohden.

Jälkijoukon tehtävä oli suojella hyökkäystä ylätasankoa vastaan, jonka hän oivalsi olevan ainoana ja viimeisenä pelastuskeinonaan.

Jos hänen onnistuisi karkoittaa kullankaivajat väkisin tunkeutumalla solaan ja valloittamalla ylängön, tulisi hän oltuaan piirittäjä itse piiritetyksi. Hänen asemassaan kannatti sellainen yritys kyllä koettamisen vaivan. Tuokiossa oli hänen väkensä solan edessä.

Ei mikään liikkunut ylhäällä vuorella eikä siinä ahtaassa ahteessa, jonka kautta päästiin tuonne ylös.

Puristettuina toinen toistaan vastaan, sillä välin kuin kiväärituli jatkui alangolla raivokkaammin kuin koskaan, kiipesivät Zopiloten miehet ylöspäin kiihoittaen toisiaan sokeassa raivossa.

Piiritetyt pysyivät liikkumattomina, antoivat heidän lähestyä ja täyttää solan.

Mutta niin pian kuin ensimmäiset heistä olivat koskettaneet rintavarustuksen kiviä, halkesi manner heidän päänsä päällä ja heidän jalkojensa alla aina vuoren huipulta sen juureen saakka. Kalliolohkareita ja kiviä vyöryi vyörykkeen tavoin alas tähän ahtaaseen kuurnaan ja musersi hyökkääjät painonsa alle. Onnettomat indiaanit eivät voineet päästä ylöspäin eivätkä alaspäin, vaan olivat kuin naulattuina, mihin olivat jääneet.

[Kuva: Maa halkesi heidän päänsä päällä ja heidän jalkojensa alla.]

Kiviartilleriaa seurasi kohta hyvin tähdättyjä kiväärin laukauksia. Ei yksikään laukaus mennyt hukkaan tässä taajaan sullotussa joukossa, jossa luoti ei voinut tavatakaan tyhjää tilaa.

Kojoteerojen kuolleet ruumiit, jotka olivat kokoon litistyneet tähän ahtaaseen käytävään, seisoivat yhä pystyssä ja tukivat toisiaan, ja vasta muutamien hetkien kuluttua sanomatonta sekasortoa, onnistuivat muutamat vielä eloon jääneet, niiden joukossa Zopilote, laskeutumaan alas alangolle, sen rautaympyrän keskeen, jonka eversti Requenneen voittoisat laumat muodostivat.

Kun Zopilote, joka oli pahasti kiviliuskan haavoittamana oikeaan käsivarteensa, nyt näki, että kaikki vastarinta oli mahdotonta, heittivät hän ja ne miehet, jotka hänellä vielä olivat jälellä, aseet luotansa. Liikkumattomina ja pää rintaa vasten painuneena, odottivat he kaikki, että heidän kohtalonsa ratkaistaisiin.

Siinä tuokiossa nousi aurinko ja valaisi loistollansa tämän verisen teurastuksen näyttämön.

Tasangolla vuoren ja meksikolaisten välissä, jossa eskadroonat jälleen olivat liittyneet yhteen ja muodostivat läpitunkeutumattoman puoliympyrän, makasivat monilukuiset kojoteerojen ruumiit pitkin tannerta ja kauvempana osoitti heidän tykistön hävittämä leirinsä surkean näyn.

Tätä aamuruskoa tervehtivät rajuilla riemuhuudoilla sekä ylängön asukkaat että Zopiloten vangit, jotka eversti Requenneen ratsumiehet onneksi jo ajoissa olivat tunteneet ja kuljettaneet leirin taakse.

Zopiloten seitsemästä sadasta sotilaasta oli tuskin kahtasataa viittäkymmentä, jotka taistelussa olivat jääneet eloon. Voittajat ottivat heidät vangiksi, sitoivat parittain kädet selän taakse ja jättivät peonien vartioitavaksi.

Kun tämä oli toimitettu ja sola puhdistettu sinne kasaantuneista ruumiista, laskeutuivat piiritetyt alas.

Ne tapahtumat, jotka nyt seurasivat, erittäinkin kohtaus Robert Tresillianin ja hänen poikansa välillä sekä sen perästä tämän ja Gertrudeen välillä olivat niin liikuttavia, ettei niitä voi sanoilla selittää. Nuoren tytön sielun tuskasta ja ruumiillisesta puutteesta kalvenneet kasvot säteilivät onnea tässä monipäiväisen toivottomuuden jälkeisessä riemun tuokiossa.

Kahdeskolmatta luku.

Santa-Gertrtides.

Kun kullankaivajat laskeusivat vuorelta jo aikoja jättämäänsä leiriin, tulivat he iloisesti hämilleen tavatessaan siellä melkein kaiken hyvässä kunnossa.

Vaunut, koneet ja työkalut -- miltei kaikki oli ennallaan. Kojoteerot eivät olleet edes huolineet hävittää näitä heille arvottomia kapineita. Tämä tavaton määrä kaivostyötarpeita, joiden arvoa kojoteerot varmaankaan eivät olleet oivaltaneet, oli odottamaton rikkaus.

Hevosia ja muuleja löytyi kyllältä, vaikkei saatukaan takaisin samoja, jotka olivat ryöstetyt.

Kahden päivän kuluttua pelastuksesta oli osapuilleen kaikki selvitettyä. Kuolleet olivat saaneet viimeisen leposijansa ja everstin ynnä hänen joukkonsa palatessa vankiensa kanssa Arispeen saattoi don Juliano apakien ottamat vangit Nacomoriin, näiden kotiseudulle.

Turvallisuus oli nyt täydellinen. Kenties ei olisi sekään edes mahdotointa, että saataisiin Zopilotesta liittolainen! Hänen oikeaa kättänsä oli pitänyt leikata niin, että toivoa kyllä voi, että hän tästä lähtien olisi sävyisämpi.

Olkoon tämä kohta miten tahansa. Totta on joka tapauksessa, että Salaperäinen vuori tänään, kolmea vuotta mainittuja seikkoja myöhemmin on tosin nuori, mutta jo kukoistuksessaan oleva kaupunki linnoituksen suojaamana, joka on vahvempi kuin mikään ihmiskäsien rakentama.

Loitolta voidaan eroittaa lukuisia tehtaan savutorvia, joista savu paksuissa pilvissä tupruaa kohti taivasta. Ympäristön alueella ei ole enää entistä viljelemätöntä leimaa. Mehevät karjanlaitumet ulottuvat niin pitkältä kuin silmä kantaa ja uudisasukasten karja on lukematon. Rautatie yhdistää joku aika sitte uuden kaupungin Arispeen.

[Kuva: Rautatie yhdistää joku aika sitte uuden kaupungin Arispeen.]

Kaivoksen menestys on ollut yhtä erinomainen, kuin nopeakin. Toinen veres kultasuoni toisensa perästä tulee ilmi ja Salaperäisestä vuoresta on tullut _Kultainen vuori_.

Neljän asioimistoverin rikkaus on jommoinenkin. _Neljänkö?_ kysyt nuori ystäväni. Neljänpä tietenkin. Ei näet oltu pidetty kuin aivan oikeana, että sallittiin urhoollisen gambusinonkin yhtyä yhtiöön. Eikö gambusinon äly ollutkin juuri tuottanut pelastuksen kaikille?

Jokaisella kullankaivajalla on oma, soma talonsa, joka todistaa isäntänsä varallisuutta. Muistoa säilyttävällä kiitollisuudella ovat he pystyttäneet komean muistopatsaan kumpaisellekin ystävällensä Benito Anguazille ja Jacopo Barralille, jotka heidän edestänsä kävivät kuolemaan.

Vuoren tasangolla kohoaa uhkea linna, jonka harjoilta meksikolainen lippu liehuu -- palatsi samalla haavaa kuin linnoitus, jonka pitkälle kantavat kanuunat voivat niin tarvittaessa pyyhkiä tasankoa kaikille suunnille.

Puoteja ja tavarahuoneita löytyy kosolta säännöllisien katujen varsilla ja kirjapainosta annetaan sanomalehteäkin. Kaikesta päättäen on _Santa-Gertrudes_ kaupungin tulevaisuus oleva onnellinen.

Nyt on Santa-Gertrudeessa juhla ummelleen kolme vuotta kullankaivajien pelastumisesta lukien.

Torilla vilisee lukuisa ihmisjoukko, jonka seassa näkyy olevan muutamia apakejakin monivärisiin serapeihin puettuina. Rancherot ja vaquerot läheisistä maakunnista -- kaikki ovat he puettuina juhlapukuun. Kaikkien näiden eri vaateparsien välistä näkee joskus vilahdukselta Zacatecas-lansieerien sotilaspukuja. Rykmentti majailee jonkun matkaa kaupungista viimeisen ja tehokkaan retken perästä vihamielisiä indiaaniheimoja vastaan.

Tänään kastetaan Henry Tresillianin ja Gertrudes de Villannevan esikoista ja tapahtumaa vietetään innostuksella kaupungissa, joka on saanut nimensä nuoren äidin muistoksi. Hänen nimeään huudetaan myrskyisällä riemulla.

Kirkossa kantavat lasta kastettavaksi eversti Requennes ja sennora Villanneva. Heidän jälessään kulkevat don Estevan, Robert Tresillian, insinööri ja Pedro Vicente, joka säteilevänä tarjoo nuorelle isälle käsivarttansa. Eikö nuoren ystävänsä onni ole osaksi hänenkin omansa?

Iltasella ovat kilparatsastukset ja muita huvituksia ja entinen gambusino tulee luonnollisesti saamaan ensimmäisen palkinnon Krusaderilla, josta on tullut hänen erityinen ystävänsä. Ja ihmisjoukko, joka pitää muistissaan uskollisen eläimen palveluksia, tulee kiihkoisasti hurmaantuneena huutamaan: _Eläköön Krusader!_

Ja siihen huutoon toivon, että nuoret lukijanikin yhtyvät.

[Kuva.]

Sisällys:

1. Veden puute........................3. 2. Kojoteerot........................11. 3. Vihdoinkin vettä..................17. 4. El ojo de agua....................23. 5. Indiaanein aamiainen..............33. 6. Los indios........................38. 7. El Cascabel.......................47. 8. Indiaanit leirin ulkopuolella.....51. 9. Kiihko-ajo........................57. 10. Pedron kost......................61. 11. Krusader ei ole hukassa..........68. 12. Odottamaton vihollinen...........72. 13. Elämä Salaperäisellä vuorella....78. 14. Keitä?...........................86. 15. Urhojen kohtalo.................100. 16. Vallan kummallinen hyppäys......106. 17. Taivaan ja maan välillä.........118. 18. Eversti Requennes...............125. 19. Viimeinen urotyö................134. 20. Viimeisen päivän ilta...........140. 21. Taistelu ja pelastus............145. 22. Santa-Gertrudes.................155.

End of Project Gutenberg's Kullankaivajat ja indiaanit, by Mayne Reid