Part 2

Tai onpa tuolla koivikon takana pienoinen, peilikirkas kotilampi, jonka rannoilla helisevät heinät, kiertäen seppeleitä niemien neniin!

Kiitelevät siellä laulellen lapset, liukuvat luistimilla kylän kassapäiset, raikuu naurut ja kalisee kartut, vaarain rintehet äänihin vastaa.

Sanopas, mikä on ihaninta syksyllä, kuutamon välke vai tähtien palo, taikkapa kirjavat kotoiset koivut, tai niiden keskelle jäätynyt lampi?

Isän kotona syksyilloin.

Niin kullankaunista kaikki on isän kotona syksyilloin! Saa sadut kauniitkin lentohon ja lysti lasten on silloin...

Kas, liesi roihuvi rattoinen, äiti äärellä velliä keittää ja lamppu katossa riemuiten joka soppeen valoa heittää.

On verkko isällä edessään, väliin lastensa lukua johtaa... Lyö luku pyörälle pienen pään, kun mont' on vaikeaa kohtaa.

Soi suihke kartan ja sukkulan; näet naisilla hommansa ovat. On väki saatava sarkahan kun tulee pakkaset kovat!

Mut peräpenkillä kyyrysin kuka istuvi ilona muille? Hän jakaa hopeat, kullatkin sinisilmille, supukkasuille.

Sä tunnet satujen kertojan hyvän mummosen, hopeahapsen -- Jo hälle ilolla annathan sydänlaulut ja kiitokset lapsen?

Syksyn satumailla.

Syksy, sysimusta-silmä salvamien takaa urkkii, ikkunoista sisään kurkkii, kopeloipi pihtipieltä, vetää veräjiä tieltä -- kellastuttaa kedon kukat, kutoo sadun silkkisukat..

Syksy, sysimusta-silmä kerkee kepposenkin töihin: viskoo hallat harmaat öihin, kummitukset kaikenlaiset, joita pelkää pienokaiset -- Niin, ei syksyn satumailla vaihetusta olla vailla!

TALVI.

Syksystä talveen.

"Missä ollaan, missä ollaan?" Muru ihmetellen huusi, päänsä pellavaisen nostain peiton alta kello kuusi.

Näkyi ikkunasta ihmeet: maata verhoi valkoliinat, oven suussa suhahteli talventapaiset jo viimat.

"Yöllä taisi talvi tulla?" kysyi Muru mummoltansa -- "Niin se taisi", vastas vanha; pidätellen nauruansa.

Sitten vasta muisti Nuru nukkuneensa ehtoopuolen päälle kovain koulutöiden, lomaan lukemisenhuolen.

Syksystä niin talveen nukkui piltti pieno sadun unta. Sillä aikaa sadun lapset kylvi maahan valkolunta.

Hei, sukset ja kelkat!

Hei, kelkat ja sukset, nyt loppuvi loma! Taas alkavi armas mäensuihkina soma!

Jo jaksatte varsin te liukua lunta, kesä armas kun teille soi viljalti unta!

Siks' tuulien teitä nyt viekäätte pienot! On kukkulat alla niin valkeat, hienot...

Pohjola ja talvi.

Kaunis on Pohjola talvella, kaunis, kun valkeat hanget hohtaa, välkkyvät vaaroilta kirkkahat koit tai tuhat-tähtöset katsetta kohtaa.

Kaunis on Pohjola talvella, kaunis, kun syntyvät kuutamovalot, lepäävät huurteessa metsämme nuo, roihuvat punaiset Pohjanpalot.

Kaunis on talvella Pohjola, ritvoissa koivun kun jäähelmet soipi -- Mistäpä Suomemme vertainen maa iki-ihana löytyä voipi?

Lumilinna voittamaton.

Räystähiltä tippuu vettä, päilyy päivyt kirkkahinna -- Lumi on niin nuoskaa, että... sopii siitä tehdä linna!

Yks ja kaks jo käytiin kaikin yritykseen yksin mielin; kelpo linnan siitä saikin, kehuskella suin ja kielin.

Tornit valkomarmorista, juoksuhaudat joka puolla vartoilivat vihollista, joka tähysteli tuolla...

Kuka kukistaa se taisi tämän lujan lumilinnan? Työssä siinä maksaa saisi saaliin satumaisen hinnan!

Lumilinna voittamaton varmasti on siihen asti, kunnes kevät käsissä on, paahtaa päivä kirkkahasti!

Joulu on kuni ihana tähti!

Kevät, kesä, syksy ja talvi -- niinhän se aika luistaa -- Alkavat lapset lukujen lomaan joulun tuloa muistaa.

Hiipii salaa sieluhun aatos: jopas se joutuvi, kulta! -- Kääröihin moniin lahjoja luomme sekä kuusihin tulta!

Joulu niin kuni ihana tähti talven hämyssä hohtaa, säihkyvi sätein kullan-kirkkain jokaisen sielua kohtaan.

Hyviksi mielet hymyvi joulu, ihmisten iloita suopi, lapset äidin ja isän luokse kotihin koulusta tuopi!

Ahdas aika tonttulassa.

Taitaa tulla tonttulassa joulun tullen tuska paha: mistä saada lasten lahjat, kun on loppumassa raha?

Mistä saada monet markat, joilla ostaa kalut, kilut? Aika ahdas tonttulankin kasvumaille viskoi vilut!

Monet potrat punalakit pitkin vuotta nälkään kuoli, jälkeen jääneet hädissänsä leipään pettua jo vuoli.

Etkö usko sitä sitten? Kuule, kysy isältäsi! Isä vastaa: niin on monen perheen tuen tyhjä käsi.

Vainon aika vaivaa maata, näkee nälkää moni polo -- Tapausten suurten tähden tukalaa on työssäolo...

Niin se myöskin tonttulassa ajan hammas harmaa kävi -- Siitä sydänsuru syvä tonttusarjaa itkettävi.

Mietitään: nyt mitä tehdä? Lahjat tositarpeen oisi, kunpa kuka kelpo keinon tässä keksiä vain voisi.

Joko myydä lakit, takit, tossut, silmälasit saisit, jotta joulurahastoa niin sä vähän varmentaisit.

Mitäs sanoo Suomen lapset? Tyydyttekö tuumaan tähän? Muille antaa, jäädä itse puutteeseensa hirveähän!

Ei, ei! Myydä itseltänsä mitään tontut eivät saakaan! Hyvyytenne ymmärrämme asetella ajan vaakaan.

Olkoon lahjat pienet, -- taikka puuttukoot ne kokonansa. Silti Suomen lapset aina rakastavat tonttujansa!

Kullan Murujen marssi.

Meitä on monta pellavatukkaa, joilla on huoleton huomen, "herran terttua", "kullan kukkaa" kodeissa suloisen Suomen.

Meitä on monta "mairetta marjaa" ahoilla armahan maamme -- Uida ja onkia, kaitsea karjaa, lehdoissa leikkiä saamme.

Meitä on monta sorjaa ja somaa valona mummon ja vaarin, helkymme heille laulua omaa: hei, lala liirum ja laarim!

Meitä on monta! Meissä on suku, jonka on nouseva huomen! Meidän ei turvissa tuskihin huku konnut ja kartanot Suomen!

Meitä on monta! Näättehän meitä touhussa tuolla ja täällä? Leikimme, riennämme tietojen teitä mielellä miehekkäällä.

Hetken on leikki ja sitten on koulu ja sitten on kotihin juoksu -- Mielessä alati armahin joulu keväisten tuomien tuoksu!

Mikä on vaikeinta maailmassa?

Kerranpa kysyi minulta Muru: "Mikä on vaikeinta maailmassa?" Vastasin minä kysymykseensä: "Pysyä todessa, oikeassa.

Hillitä itsensä, himonsa voittaa vaikein on teko vaiheissa elon, mutta sa siitäkin selvitä saatat avulla uskon ja Herran pelon."

Vaikeaan työhön sä tähän jo joudut kotona tahikka koulussa kerran, rukoile silloin voimia voiton, tukenas ett' olis enkeli Herran!

Koulusilla.

"Lapset, lapset! Istuinrivit ihan suorat pitää olla, muuten koko koulutyö ja opetus on hunningolla!"

Kullan Muru kultasuille tämän varotuksen antoi. Sitten isän kirjakasan kainalossaan pöytään kantoi.

Alkoi aakkosien luku; arveltiin ja aprikoitiin, yritettiin yksin neuvoin tosityössä, minkä voitiin --

Suomen maata suurimmaksi sanoi siinä joka miesi. Miten asia tuo oli, sen vain "opettaja" tiesi.

Laskennossa laskettihin lukuja kuin virran vettä. Kas, ne pojat paljon tiesi! Muru ihmetteli, että:

"Missähän ne oppineet on?" kysyi sitä huvin vuoksi. "Paimenessa", vastattihin, "siellä luvut leikin juoksi!"

"Laulu kaiken kaunistavi" niinpä helkkyi sävel syvä. Kukin lauloi sydämestään, jokaisella ryhti hyvä.

Somaa vielä oisi kuulla, kuinka kävi kirjotuksen -- vaan en virka. Muistanet kai oman alkuaherruksen?

"Hankala on aina alku", vaan kun ahkeroida koittaa, kelpo lapsen lailla kerran varmaan vaikeudet voittaa!

Rannalla rakkaan kotilammen.

Rannalla rakkahan kotilammen kasvavat vihreät puut, laulavat laineissa hopeavöissä sorsat ja lintuset muut.

Rannalla rakkahan kotilammen punaiset pihlajapuut, leikkivät oksalla Otavan silmät, satujen kultaiset kuut...

Rannalla rauhaisen kotilammen karjojen kellotkin soi -- Kaitsijat itse, nuo pellavapäiset, ruohossa piehtaroi.

Rannalla rakkahan kotilammen elämän valtimot lyö; siellä on keväiset leikit ja laulut, heleäin hetkien työ!