Part 3
-- Mutta mitä vanhempanne sanovat?
-- Heidän hämmästyksensähän juuri onkin hauskinta koko asiassa. Katsokaas, ne taiteilijat, joiden piti esiintyä tänä iltana, ovat rikkoneet lupauksensa, niin että äiti on vallan mielettömänä ja minä olen luvannut auttaa häntä.
-- Mutta ymmärrättehän, että minun vaatetukseni...
-- Vaatetuksenne? Minä vakuutan teille, miss Agnes, että te yksinkertaisessa valkoisessa puvussanne (rouva Plummer oli pyytänyt häntä pukeutumaan valkoiseen, kun hänen oli autettava tarjoamisessa) olette tuhat kertaa kauniimpi, kun kaikki nuo pyntätyt neitoset tuolla sisällä. Varastamme vielä muutamia ruusuja näistä kukkavihoista ja pistämme hiuksiinne, eli jos tahdotte kaivelemme sisar-Fannyn jalokivilipasta.
-- Ei, ei, antakaa sisar-Fannyn tavaroiden olla rauhassa!... Mutta enhän minä osaa mitään.
-- Ette osaa mitään? Voitte soittaa sen, minkä soititte minulle silloin, kuin minä hämmästytin teitä. Se tulee onnistumaan mainiosti, sillä se oli jotain aivan uutta, ja me amerikalaiset olemme oikeita narria, kun on jostain uudesta kysymys.
-- Mutta ymmärrättehän, herra Plummer, että asemani tässä talossa...
-- Asema? Eihän teitä tunne kukaan muut, kuin isä, äiti ja muutamat läheisimmät ystävät. Ja nähkääs, miss Agnes, se toimi joka teillä on, ei sovi teille. Teidän pitäisi tulla soitonopettajattareksi. Sitä vaatii teidän lahjakkaisuutenne ja teidän tulevaisuutenne. Karkea työ, jota nyt teette, turmelee sitäpaitsi teidän terveytenne.
-- Se on aina ollut minun tulevaisuuteni unelma, vastasi Agnes. -- Mutta mitä minä voin tehdä, kun en tunne täkäläisiä ihmisiä enkä olosuhteita. Mitä se olisi hyödyttänyt, jos minä olisin ilmoittanut, että miss Agnes Pryts antaa soittotuntia?
-- Niinpä niin, mutta juuri sentähden täytyykin teidän soittaa tänä iltana. Silloin saa suurin osa kaupungin hienoimmasta seurapiiristä kuulla teitä, musiikin harjoittaminen teidän opastuksellanne tulee pian muotiasiaksi. Te tulette saamaan oppilaita niin paljon, kuin tahdotte.
Agneksen toivo heräsi. Jospa hän olikin nyt elämänsä käännekohdassa! Nyt kysyttiin vaan ripeää päätöstä.
-- Näen, että suostutte ehdotukseeni. Rohkeutta vaan, niin se kyllä onnistuu! -- sanoi Frank iloisesti. -- Isä ja äiti auttavat teitä, saatte olla varma. Tahdotteko nyt mennä Fannyn pukuhuoneeseen, niin minä tulen sitte noutamaan teitä sieltä.
Agneksen oli aivan pää pyörällä ja sydän löi rajusti hänen kiirehtiessään portaita ylös Fannyn huoneeseen. Hän heittäytyi sohvalle ja tyrskähti itkuun. Sitten rukoili hän hartaasti, että se menestyisi. Hän ajatteli työstä väsynyttä äitiraukkaansa, jonka täytyi niin paljon raastaa vanhoilla päivillään. Ehkäpä hänellekin oli tuleva levon aika. Hän huomasi nyt, että aika oli täpärällä eikä hän voinut näyttäytyä punaisin silmin. Hän nousi ylös, järjesti pukunsa, kastoi pyyhinliinan kylmään veteen ja pyyhkieli sillä silmiänsä, pisti yhden niistä ruusuista, joita Frank oli ottanut ruokapöydältä, hiuksiinsa, ja niin oli hän valmis.
Hänen täytyi itsensäkin peilin edessä seisoessaan tunnustaa, että hän oli aika kaunis. Hänellä oli solakka, neitseellinen vartalo, suuret, vähän arat silmät, jotka muistuttivat metsähirven silmiä, punaiset, täyteläiset huulet ja terveet valkoiset hampaat. Hän seisoi ja odotti Frankia sekä mietti, mitä lauluja hänen olisi valittava.
Sillävälin riensi Frank takaisin vierashuoneeseen ja tuli sinne keskellä _elokutionia_.
Läntisessä Amerikassa on olemassa eräs laji kulkevia piinahenkiä, jotka nimittävät itseään elokutionisteiksi. Heidän toimenaan on näyttää ihmisille, miten _ei_ saa lukea. Ne ovat tavallisesti Bostonilaisia, jotka ovat punnitut ja köykäisiksi löydetyt, ja jotka nyt lännessä tahtovat niittää laakereita. Parempi olla ensimäinen pienessä kaupungissa, kuin toinen Roomassa! He vaativat, että heitä pidettäisiin taiteilijoina ja puhuvat usein esiintymisestään Julian osassa näyttämöllä. Ne muuttavat käytöstapaa yhtä nopeasti kuin kameleontti muuttaa väriä. Joskus ovat ne tunteellisia ja puhuvat värisevällä äänellä, toisinaan manaavat esille henkiä syvällä bassoäänellä, toisinaan kiitävät eteenpäin kuten pienet kaupunkilaistytöt katukäytävällä. Ne muuttuvat surullisesta iloisiksi, pesumatamista sankarittareksi yhtä näppärästi, kuin nuorallatanssija tekee hyppyjään. He eivät vihaa mitään niin paljon, kuin luonnollisuutta ja taide on heidän mielestään samaa, kuin teeskentely. Vanhat farmarit, jotka ovat ruvenneet talonomistajiksi ja rihkamakauppiasten tyttäret ja koko sekanainen nousukasjoukko ihailee tätä teeskentelyä ja luulee sen olevan suurta taidetta.
Mrs Plummerin elokutionisti oli liikkuvaa lajia. Hän siristeli silmiänsä, varjosti kädellään ja tähysteli, kuten merikapteeni pelastusta vartoen, mutta tuli siinä iskeneeksi katseensa herra Plummeriin, joka sattumalta seisoi sillä puolella, jotta tämä kauhistuneena tirkisteli, oliko hän tahrannut paidanrinnustaan. Hän taivutteli ja väänteli itseänsä aaltojen suuretessa, levitti käsivartensa ja kirkui myrskyn yltyessä. Hän muodosteli käsistään torven, jolla kapteeni lähetti käskyjään myrskyn kestäessä niin, että lähimpänä seisovien ehdottomasti täytyi siirtyä ulommaksi antaakseen tilaa laivalle, joka kiikkui laineilla. Elokutionisti riuhtoi kaikin voimin palkkansa edestä. Mutta onneksi laiva vahingoittui ja alkoi vajota. Maalla olevat näkivät sen, mutta eivät voineet auttaa. He vaan lankesivat polvilleen ja lauloivat virttä "_Come to Jesu!_" Tällöin kuultiin todellakin hiljaista ja pidätettyä virren säveltä. Tämän osan suoritti kaksi hänen apulaistaan lisätäkseen vaikutusta samalla, kun hän seisoi ja väänteli käsiään. Kaikki äänet laivalla olivat tauonneet, sillä miehistö oli mennyt pohjaan, mutta myrskyn ulvonnan läpi kuului ihmisääni. Yksi matruusi oli pelastunut kiipeämällä maston latvaan, ja nyt heilutti hän nenäliinaa ja lausui virren sanoja. Jumalan kiitos! Yksi kumminkin oli kuullut sen, tehnyt kääntymyksen ja tullut pelastetuksi. Ja elokutionisti laskeusi alemmaksi polvilleen, mitä syvemmälle laiva vajosi, ja lopullisesti se kaatui. Se kunnianarvoisa gentlemanni, joka oli esittänyt Ranskan maljan, hätkähti tuolillaan, sillä hän luuli elokutionistin nousevan ylös aivan hänen edessään, mutta tämä suvaitsi heittäytyä pitkälleen lattialle, noustakseen vähän sen jälkeen ylös ja pitääkseen hautauspuheen laivalle. Komedia oli lopussa; vahvat kättentaputukset kaikuivat ja elokutionisti vetäytyi hymyillen ja kumarrellen takaisin pyyhkien kasvojansa ja tarttuen viuhkaansa.
Mr Plummer oli oikein liikutettu.
-- Se meni todellakin hyvin, sanoi hän naapurilleen. -- Ja kaunista se oli, varsinkin virsi. Uskonto on nyt kuitenkin parasta, mitä meillä on. Peijakkaan taitavaa väkeä nuo bostonilaiset!
Ja hän helisteli vanhaan tapaansa rahoja taskussaan.
Seura hajaantui kuiskaillen huomautuksia kuullun johdosta.
-- Pardieu! mitä näissä amerikalaisissa pidoissa pitää sulattaa! -- sanoi eräs ranskalainen toiselle. -- Sehän oli oikeata roskaa.
-- Se on Yankee-makua, vastasi toinen -- melkein samanlaista, kuin tämä, -- ja hän viittasi sormellaan seinäkoristeita.
Hetken perästä astui se herra, joka oli pitänyt puheen, esille ja kiinnitti läsnäolevien huomion toisiin asioihin. Nuori nainen keskiyön-auringon maasta aikoi esittää muutamia kotimaansa villiä, ihmeellisiä säveliä.
Silmänräpäyksessä tuli hiljaisuus. Sehän oli jotain ihan uutta. Mistä oli mrs Plummer saanut sen ajatuksen. Kaikki suuntasivat katseensa ovelle, josta talon nuori herra astui sisään Agneksen seurassa. Frank oli saanut käsiinsä kauniin, joutsenen untuvilla reunustetun viuhkan, joka nyt hienossa kultavitjassa riippui keimeästi Agneksen valkoisen hameen sivulla. Ujona ja arkana meni hän pianon luo ja löi muutamia sointuja.
-- Kuka hän on? Missä minä olen nuo kasvot nähnyt ennen? -- kuului joka suunnalta. -- Mistä olette pyydystänyt noin kauniin tytön, mrs Plummer, kuiskasi joku mrs Plummerin korvaan hänen seisoessaan, kuin pilvistä pudonneena. Sehän oli Agnes, hänen oma palvelustyttönsä, joka seisoi maanantaisin pesupunkan ääressä. Ei, tämä meni jo liian pitkälle!
Ja Agnes soitti. Alussa oli se vähän epävarmaa, mutta vähitellen se vakaantui. Hän tiesi, että nyt oli koetettava parastaan, ja hän tiesi olevansa etevin niistä, joita oli täällä kuullut. Kun hän oli laulanut muutamia kauniita, liikuttavia norjalaisia kansanlauluja yksinkertaisella, luonnollisella tavallaan, ei riemastuksesta tahtonut tulla loppuakaan. Tämä oli jotain, joka meni sydämeen, jotain aivan toista, kuin tuo vaikutusta tavoitteleva elokutioni.
Hänet ympäröitiin joka puolelta, häntä onniteltiin, tahdottiin kuulla enemmän. Agneksen täytyi uudestaan asettua pianon ääreen. Frank oli ennustanut oikein, ja hän oli nyt äärettömän iloinen. Miksi? Niin. Sitä hän ei tiennyt itsekään. Hän meni ja kuiskasi muutamia sanoja juhlapuhujan korvaan, minkä jälkeen tämä astui esille ja sanoi:
-- Naiset ja herrat! Olen vakuutettu, että täytän kaikkien läsnäolevien toivomuksen, tulkitessani kiitollisuutemme tälle uudelle norjalaiselle satakielelle, jonka olemme saaneet keskuuteemme. Kun hän on vielä nuori ja tuntematon, sallittakoon minun mainita, että hänen tarkoituksensa on asettua tänne, antaakseen musiikin opetusta, ja minä olen varma, että monet käyttävät tilaisuutta hyväkseen, kun nyt ovat saaneet kuulla hänen taidettaan.
-- Taidetta se nyt ei minun mielestäni ollut, kuiskasi elokutionisti naapurilleen.
-- Hän tulee toistaiseksi vierailemaan arvoisan isäntäväkeänne luona, ja ne jotka tahtovat saada opetusta, voivat ilmoittautua täällä, jatkoi puhuja.
Mr Plummer seisoi aivan mykkänä hämmästyksestä, samoin hänen vaimonsa sekä Agnes. Frank yksin nauroi hyvillänsä.
-- Hm, sitä voi kutsua _businessiksi_, sanoi mr Plummer viimein. -- Tuo tyttö on _smart_; mutta jos minä tästä kaikesta käsitän hölynpölähtävääkään, saavat ne kutsua minua republikaaniksi [tasavaltalainen].
Suuret juhlat olivat vihdoinkin lopussa ja viimeiset vieraat olivat lähteneet. Plummer ei voinut enää pidättää itseään. Hänen täytyi viedä kreivin kirjastoon ja ilmaista hänelle sen salaisuudet sekä kysyä eikö hän siunatuksi lopuksi ottaisi yhden Thackerayn eli Gergo Elliotin. Kreivi nauroi katketakseen, mutta ei sanonut enään sinä iltana ottavansa. Hän toivoi kuitenkin, ettei Colonel Plummer pitäisi kirjallisia aarteitaan ainoastaan itseänsä varten vaan antaisi ystäviensäkin niistä nauttia.
-- Se on käytännöllisin kirjallisuuden käyttämistapa, mitä koskaan olen nähnyt, lisäsi hän leikillisesti.
-- Niin, eikö totta? -- sanoi Plummer. -- Se on sekä vahvistavaa, että elähyttävää.
Hän oli nyt varma, että hän seuraavana päivänä voi huoletta viedä kreivin "paratiisiin".
Kreivi toivotti hyvää yötä, lausui muutamia mielisteleviä sanoja hupaisen illan johdosta, joka oli pysyvä hänelle unohtumattomana, jakeli kohteliaisuuksia Fannylle hänen kauneudestaan, Agnekselle hänen soitostaan ja mrs Plummerille hänen onnistuneista laitoksistaan sekä poistui evästettynä toivomuksella, että nukkuisi rauhassa seuraavan aamupäivän.
Minkä seikkailun hän oli saanutkaan kokea! Mutta jos se tulisi keksityksi! Yhdentekevä. Nyt tahtoi hän huvitella oikein perinpohjaisesti, voihan hän sitte kadota, jos vaara rupeaa uhkaamaan. Mikä suloinen vuode! Hän oikaisi itsensä siihen ja vaipui uneen.
Ainoastaan omaiset olivat nyt jälellä. Agnes, joka oli tätä tilaisuutta odottanut, riensi mr ja mrs Plummerin luo ja sanoi kyynelsilmin:
-- Teidän täytyy antaa minulle anteeksi, se ei ollut minun syyni.
-- Se on totta, tässä on syyllinen, sanoi Frank.
-- Vaiti, äiti! Näen, että aiot sanoa jotain, mutta muista, että annoit minulle vapaat kädet. Olen vaan käyttänyt lupaustasi.
-- Niin, minun täytyy myöntää, että se tuli jotenkin odottamatta, sanoi rouva Plummer arvokkaasti.
-- Minun palvelustyttöni, vai kuinka? Minä kuulin kuitenkin, että teidän pitäisi olla minun vieraani, Agnes.
-- Olkaa huoleti, rouva Plummer. Pian seison taasen pesupunkan vieressä.
-- Ei, sitä hän ei totisesti tule tekemään, puuttui Frank puheeseen. -- Sehän on raakamaisuutta, että Agnes käy ja raataa palvelustyttönä. Mitä sanoisit, äiti, jos lähettäisimme Fannyn palvelukseen? Aivan samahan se olisi. Ja minä toivon, että hän nyt saa paljon oppilaita.
-- Niin, jos eivät ihmiset saa tietää, että hän on ollut minun palvelustyttöni, sanoi mrs Plummer.
-- Senpätähden hän ei voikaan enää olla se, vaan meidän vieraamme, vastasi Frank.
-- Jos minä lakkaan palvelemasta, menen minä kotiin äitini luo, sanoi Agnes.
-- Mutta enhän minä voi jäädä ilman palvelustyttöä, varsinkaan nyt, kun kreivi on täällä.
Plummer käveli edestakaisin lattialla kädet selän takana.
-- Saakelin sukkelaa! Hänen pitäisi päästä _business'iin_, mutisi hän.
Sovinto saatiin aikaan sillä ehdolla, että Agnes hoitaisi toistaiseksi tehtäviänsä, mutta kreivin nähden olisi perheen ystävätär.
-- Oletteko vihainen minulle, Agnes? -- kysyi Frank, kun he erosivat.
-- En koskaan ole pelännyt niin kovin, vastasi Agnes. -- Mutta minä luulen, että se kuitenkin meni hyvin, vai mitä arvelette?
-- Se onnistui mainiosti. Ja voitte olla varma, että siihen koukkuun kyllä tartutaan.
-- Kiitän teitä!
-- Ei vielä, mutta ehkä myöhemmin. --
-- Eikö kreivi olekin kovin herttainen, äiti? -- kysyi Fanny. -- Oletko koskaan nähnyt niin kohteliasta, huomaavaista ja kuitenkin niin luonnollista herraa? Niin, sellaisia ovat europalaiset gentlemannit.
-- Sellaisia eivät ole ainakaan meikäläiset, vastasi mrs Plummer huoaten, ja katsoi miestänsä, joka siinä käveli ja haukotteli.
V.
"Jälkipäivä" tuli. Plummer oli kellonlyömällä saapunut konttooriinsa, mutta hän oli haukotellut vahvasti. Rouva oli levännyt puolipäivään saakka, mutta Fanny oli ollut liian hermostunut voidakseen nukkua. Hän oli noussut ylös, jotta edes joku talonväestä olisi saapuvilla, kun kreivi tulisi. Mutta kreivi ei tullut. Fanny oli itse kenenkään huomaamatta hiipinyt kreivin ovelle, mutta sieltä ei kuulunut mitään. Sitten oli hän, kuten rauhaton sielu, harhaillut ympäri suurissa huoneissa ja lukemattomia kertoja katsonut, oliko kaikki kunnossa aamiaispöydässä. Nyt hän oli istahtanut nojatuoliin ja aikoi juuri vaipua uneen, kun hän äkkiä kuuli keveitä askelia portaissa. Salaman nopeudella syöksähti hän ylös joutuakseen kreiviä vastaan ovelle.
-- Mitä näen? Nytkö jo ylhäällä? Luulin, että olimme tehneet sopimuksen maata koko aamupäivän, sanoi kreivi iloisesti. -- Mutta minä unohdinkin olevani Amerikassa. Te olette aikaisin ylhäällä sen sijaan, kun me europalaiset olemme oikeita unikekoja. Ette voi ajatella, miten minua suututti, kun minä ollessani ensi kerran amerikalaisessa pensionissa, tulin herätetyksi makeimmasta unestani kellon kilinällä. Ja päällisen päätteeksi selitettiin, ettei aamiaista voinut saada yhdeksän jälkeen. Muutin heti. Sehän oli raakalaisuutta.
-- Toivon, ettei amerikalaisissa perheissä olla sellaisia raakalaisia, kuin pensioneissa, vastasi Fanny. -- Mutta eikö kreivi tahdo syödä yksinkertaisen aamiaisen? -- Ja hän avasi ruokasalin oven.
-- Emmekö odota rouva äitiänne?... eli ehkä... mutta kas, täälläpä hän onkin.
Mrs Plummer purjehti sisään arvokkaana, kuten aina.
-- Minua ilahuttaa nähdä teidät terveenä ja reippaana rasittavan illan jälkeen, sanoi kreivi ja meni kevein askelin rouva Plummeria vastaan sekä suuteli hänen kättään. -- Kiitos eilisestä! Se oli hauskin yllätys, mitä minulle Amerikassa on valmistettu.
Mrs Plummer punastui ja tunsi omituisen väristyksen käyvän kaikkien jäseniensä läpi. "Oikea" kreivi oli suudellut hänen, ompelijattaren kättä. Kuka sitä olisi uskonut kaksikymmentä vuotta sitten?
-- Missäs meidän norjalainen satakielemme on? -- kysyi kreivi, kun istuttiin aamiaispöydässä.
-- Hän nukkuu varmaan vielä, vastasi mrs Plummer tyynesti. -- Hän oli nimittäin juuri ollut kyökissä ja käskenyt Agneksen pysyä siellä ja antaa toisen palvelustytön passata.
Kreivi oli tavattoman hilpeä. Hän kertoi europalaisia kaskuja ja kuvaili, mitä hän oli nähnyt monilla matkoillaan, erittäinkin oleskellessaan Lontoossa, Fanny oli ihastuksissaan. Hän unohti kokonaan väsymyksensä. Oli sateinen päivä, jotta täytyi jälellä oleva aamupäivä olla sisällä.
-- Nyt minäkin laulan kansanlauluja, sanoi kreivi ja astui empimättä pianon ääreen. Kauniilla, miellyttävällä äänellä lauloi hän muutamia ranskalaisia Berangerin sepittämiä ja muutamia englantilaisia lauluja sekä lopuksi "Home sweet home".
Mrs Plummer oli ihastuksissaan ja Fanny oli seitsemännessä taivaassa.
-- Teillä on myöskin kaunis koti ja rakastettava äiti, herra kreivi, puhkesi Fanny puhumaan.
-- Te tunnette hänet?... Ai, sehän on totta! Tehän olette vieraillut muutamia päiviä hänen linnassaan, vaikka minä pahaksi onneksi olin silloin poissa, vastasi kreivi.
Ja nyt hän häikäilemättä ylisteli sitä "äitiä", jota hän ei ollut koskaan nähnyt, ja minkä linnassa hän ei ollut koskaan käynyt. Pian oli Fanny keskellä unohtumattomia matkamuistelmiaan.
-- Ja ruusutarha! Kuinka ihana se oli väriloistoineen ja suloisine tuoksuineen! -- sanoi hän.
-- Ja jasmiinihuvihuone!... Se oli aina minun mielipaikkana, vastasi Charles.
-- Jasmiinihuvihuone?... Sitä minä en muista... Missä se oli? Me kuljeskelimme puistossa ristiin rastiin niin monta kertaa eikä äitinne koskaan unohtanut kertoa meille siitä, mikä oli teidän kanssanne jossain yhteydessä. Hän oli niin ylpeä teistä.
-- Ovatko jasmiinit huvihuoneen ympäriltä todellakin mahtaneet lakastua?... Se olisi kovin ikävää, sillä ne olivat niin kauniita, vastasi Charles varmasti. -- Olen viettänyt monta hauskaa hetkeä siellä.
Heidän keskustelunsa keskeytyi, sillä muutamia vieraita saapui. Nämä pyysivät anteeksi, että tulivat niin aikaisin, mutta heidän oli matkustettava maalle, eivätkä tahtoneet tehdä sitä pistäytymättä kiittämään eilisestä sekä näkemään edes vilahdukselta vielä sitä harvinaista vierasta, j.n.e. Samalla tahtoivat he hyvissä ajoin saada varmuuden musiikkiopinnoista sen norjalaisen neidin johdolla, joka oli esiintynyt eilen juhlassa.
-- Hän ei pahaksi onneksi ole kotona, sanoi mrs Plummer.
-- Onko rouva Plummer niin hyvä ja antaa hänelle meidän käyntikorttimme ja pyytää kaksi tuntia viikossa Jessielle ja Gertielle.
-- Kyllä, sen hän tekee mielellään. Hyvästi! Hyvästi!
-- Teillä amerikalaisilla on merkillinen tapa lausua kohteliaisuuksia, sanoi kreivi. -- Luulin, että me parisilaiset olisimme kehittyneempiä siinä asiassa, mutta minä luovun heti kilpailusta teidän kanssanne.
Vasta päivälliselle kello kuuden aikaan kokoontui koko perhe. Plummer saapui hyväntahtoisesti hymyillen, joka merkitsi, että hän oli hyvällä tuulella.
-- Noh, ovatko liiketoimet onnistuneet hyvin tänään, herra Plummer? -- kysyi kreivi ja ojensi hänelle kätensä.
-- Kyllä, aina joku satanen säästöä, vastasi Plummer ja kilisteli rahoja, joita hänellä oli irtaallaan taskussa.
-- Onnellinen se, joka saa sillä tavalla joka päivä, sanoi kreivi ja kohautti kulmiansa. Teillä on suuremmat tulot kuin kreiveillä.
-- Kyllä, minä uskon todellakin, että monellakin kreivillä ja vapaaherralla olisi edullisempi olla amerikalaisena liikemiehenä, mitä tuloihin tulee, sanoi Plummer. -- Raha on vankempi perustus, kuin arvonimet.
-- Äiti, sinun täytyy sallia Agneksen syödä meidän kanssamme tänään. Se on aivan välttämätöntä, kuiskasi Frank äitinsä korvaan.
-- Niin kai, sinä olet toimittanut asiat kauniisti, murisi mrs Plummer. -- Minä luulen, ettet voi ajatella enää muuta, kuin Agnesta. Toivon ettet rupea hakkailemaan palvelustyttöjä.
-- Voit olla huoleti, siinä asiassa en aio seurata isäni esimerkkiä, vastasi Frank nenäkkäästi.
Mrs Plummer punastui ja kääntyi toisaalle.
Päivällinen meni onnellisesti ilman mitään häiriötä. Kreivi oli tapansa mukaan iloinen ja miellyttävä. Frank luki päivän "Tribunista" pitkän kuvauksen eilispäivän juhlallisuuksista, puheista, miss Lilyn kauniista elokutionista ja norjalaisen satakielen laulusta. Naisten puvuistakin oli siinä selonteko.
-- Tuhat tulimaista, mistä ne ovat tuon saaneet käsiinsä? -- ihmetteli mr Plummer. -- Minä ainakin kielsin ankarasti kaikkien sanomalehti-urkkijain pääsyn taloon. Mutta eivätköhän ne sittekin ole tunkeutuneet sisään. Oletteko joutuneet tekemisiin amerikalaisten sanomalehtimiesten kanssa, herra kreivi?
-- Minäkö? -- lausui kreivi nauraen.
-- Minä näin erään niistä seisovan etehisen ovella ja tekevän muistiinpanoja aivan, kuin olisi ollut henki kysymyksessä, sanoi Frank. -- Hän oli tunkeutunut sisään kyökin kautta. Toinen oli kätkeytynyt ranskalaiseen hännystakkiin ja akkunoissa niitä varmaan oli, kuin iilimatoja.
-- Niin, ne ovat pahempia, kun kärpäset kesällä, sanoi mr Plummer. -- Ja niitä ei voi hävittää rotan myrkyllä eikä kärpäspaperilla. Mutta minä olen keksinyt niitä varten erityisen menettelytavan, joka on vaikuttanut sen, etteivät ne mielellään pistä nenäänsä minun konttooriini. Minä ihmettelen, ettei kukaan niistä ole ollut täällä ahdistelemassa teitä, herra kreivi.
Samassa soi eteisen kello ja palvelija tuli ilmoittamaan, että eräs herra, joka jo kerran ennenkin oli ollut siellä, istui arkihuoneessa ja pyysi saada puhutella herra kreiviä.
-- Saatte nähdä, että se on n:o yksi sanoi Frank. -- Saanko luvan nähdä kortin! Aivan oikein! "_Pioneer Press!_"
Kaikki purskahtivat nauruun.
-- Toimitanko hänet tielle? -- kysyi mr Plummer ja pyyhki suutaan ruokaliinalla.
-- Ei, ei, minun täytynee uhrautua yleisen hyvän takia, vastasi kreivi ja nousi.
-- Istukaa vaan rauhassa! Ei ole mitään kiirettä... Antakaa hänen odottaa vaikka tuomiopäivään saakka, huusi mr Plummer suuttuneena. -- Sanokaa nyt minulle, herra kreivi, mikä runoilija mielestänne parhaiten sopii jälkiruoaksi Whittier eli Lovell?
-- Minä mukaudun täydellisesti isäntäni kirjalliseen makuun, vastasi Bradford.
-- Frank, nouda pullo Whittieriä ja vie sitte kaikessa hiljaisuudessa Byron takaisin paratiisiin.
Viimeksi mainitut sanat kuiskattiin Frankin korvaan. Hän katosi ja tuli pian takaisin mukanaan pullo Catawbaa. Tyhjennettyään lasin kumarsi kreivi ja meni.
Arkihuoneessa tuli reportteri kohteliaasti häntä vastaan ja alkoi pitkän esityksen sanomalehdistön velvollisuudesta pitää yleisöä _a jour_ tärkeimpiin tapahtumiin nähden, mutta Charles keskeytti hänet ja sanoi:
-- Kaiken tuon tiedän. Sanokaa nyt lyhyesti, mitä tahdotte.
Reportteri vastasi iloitsevansa siitä, että kreivi oli jo niin amerikalaistunut, että voi heti käydä asiaan käsiksi. Hän otti muistikirjan ja lyijykynän sekä merkitsi syntymävuoden ja paikan, koulun, yliopiston j.n.e. Sitten rupesi hän kyselemään ranskalaisesta tasavallasta, pariisilaisoloista, kirjallisuudesta ja liikeoloista. Charles Bradford istui aivan tyynenä ja lateli reportterille yhden tekaistun jutun toisensa perään. Hän pani viralta pari ministeriä, antoi Boulangerin tulla haavoitetuksi kaksintaistelussa, ennusti sotaa Saksan kanssa ennen vuoden loppua, otti hengiltä muutamia tiedemiehiä ja kirjailijoita, ylisti hiljattain ilmestyneitä teoksia, joista reportteri ei ollut kuullut mitään siitä luonnollisesta syystä, että niitä ei ollut ilmestynytkään. Reportteri lähti aivan ihastuksissaan saamistaan uutisista sekä kreivin alentuvaisuudesta, ystävällisyydestä ja puheliaisuudesta.
Neljännestunnin perästä soitettiin taas. Se oli eräs "Tribunen" gentlemanni, joka kysyi herra kreivin vointia.
-- Käskekää niiden laputtaa...
Enempää ei herra Plummer ehtinyt sanoa, sillä hänen vaimonsa tarttui hänen käsivarteensa ja heitti häneen moittivan silmäyksen.
Kreivi esiintyi tälläkin kertaa uhrautuvaisena. Mutta kun kolmas soitto kuului, ja palvelija ilmoitti "Evening Journal", loppui herra Plummerin kärsivällisyys, hän ryntäsi ulos ja toimitti miehen tielle omalla tavallaan, käyttäen saappaitaan apuna.
-- Ja nyt voimme viettää jonkun hauskan hetken paratiisissa, sanoi Plummer palattuaan taistelusta "Evening Journalin" kanssa.
-- Paratiisissa? lausui kreivi ja katsoi häntä silmät selällään.
-- Niin, se kuuluu minun salaisuuksiini, vastasi Plummer veitikkamaisesti.