Part 3

LUUTNANTTI. Antakaa anteeksi -- -- -- Minä en ole tuomari -- -- Sallikaa minun (Ottaa hattunsa).

HANNA (Selailee paksua paperivilikoa). Tässä olisi eräs eepillinen runoelma sosialistisesta ihannevaltakunnasta viitessäkolmatta laulussa.

LUUTNANTTI. Eepillinen runo. -- -- -- Ah, se mahtaa olla oikea mestariteos. Mutta minulla ei ole aikaa -- -- --

HANNA. Se on suomeksi kuusijalkaisilla värssyillä kirjoitettu. Minä lähetän sen sosialistisen kustannusliikkeen painettavaksi, sillä tietäkää, minä olen raivokas marksilainen.

LUUTNANTTI. Siis sosialisti. Mjukaste tjänare! (Kumarrus, juoksee ulos).

HANNA (Yksin, yleisölle). Nyt on kumpainenkin kosija paossa. Enkö minä kelpaisi vaikka näyttelijättäreksi kansallisteatteriin? (Menee nauraen).

RÄSÄNEN (Ovessa). Olkaa niin hyvät ja menkää salonkiin. Kyllä teitä ajoissa kutsutaan kuulemaan, että tyttäreni on pois luvattua tavaraa. Niin, niin. (Puhelua toisesta huoneesta). Koko kaupunki on oikeassa, minulta se uutinen on kuultu. Vahtimestarit, tarjotkaa tupakkaa ja lemunaatia, mutta pirtua sekaan. (Sisään, ovi kiinni) Ah, missä tyttäreni on, missä on Hanna? (Menee toisesta ovesta).

EMÄNTÄ (Ovessa postimestarin rouvalle, jota ei näy). Jaa, jaa. Niin Hanna totter hoppar kohtsillään i sälonki. Totter pruuva ok taa poo nya silkkihame, syötä kuppen sööpä te i Viipuri, o te maksa fämtie markkaa. Ten hame, o te vara pätre kuvernöörskans sunnuntaihametta. Ja, jaa, rouva posmestarinna. -- Min syötä kuppe vara så arka po talonpoika parka. Syötä kuppe ok jak ta ti herrasnimi Kröön. Inte Räsänens fruu, vara tupla fruu Kröön-Räsänen. (Kun vieras aikoo tunkeutua peremmäs, työntää takaisin lausuen). Inte ti hiit, fruu posmestarinna, syötä kuppes kamari. Ti sälonki, vaara soo praa. (Vieras pois). Missä on Hanna?

RÄSÄNEN (Tulee).

EMÄNTÄ (Hienossa puvussa, harsosaali olalla). Sinäkö se oletkin, syötä kuppe? Miltä (Juoksee ympäri) näytän? Salongissa rouvat taputtivat käsiään, kun näkivät. Karoliina on hirmuisesti taitava ja opettavainen. Tämä on Karoliinan huivi. Tänne istun (Istuu keskelle sohvaa ja levittää hamettaan) ja odotan luutnanttia -- -- -- Käske Karoliina luokseni.

RÄSÄNEN (Ovelta). Kamarineitsyt!

EMÄNTÄ. Missä on Hanna?

RÄSÄNEN. Kyllä hän tulee, istutaan ja annetaan vierastenkin odottaa. Ne ovat uteliaita. (Istuu keinutuoliin).

KAROLIINA (Tulee kirje porsliinilautasella, emäntä ottaa ja kääntelee, suutelee, Karoliina istuu vieressä).

HEIKKI (Tulee yllä pitkä takki, mutta sarkahousut ja saappaat, vetää kirjeen taskustaan, antaa Räsäselle, menee kiikkutuolin taakse silmäillen Karoliinaa). Muuan kerjäläisakka antoi mestarille.

RÄSÄNEN (Lukee). Mestari Räsänen. Vä... väliin tul... tulleesta syystä saan kun... kunnian ilmoit... taa, että tyttä... renne ei mi... minulle passaa. Antakaa luut... nan... tille! Kunnioittaen Serafinus Amandus Hellman, filos. maist. Mitä helvettiä! (Nousee ylös, töyttää kumoon Heikin) Korjaa luusi! (Heikki menee, Räsänen kävelee).

KAROLIINA. Armollinen rouva! Se on ruotsia. Minä luen ja selitän teille.

EMÄNTÄ (Antaa avatun kirjeen). Lue! Se on rakastetulta luutnantilta.

KAROLIINA. "Matami Räsänen. Minä olen saanut silmäni auki, ja näin ollen en huolikaan neitsyt Hannaa, joka on moukkamainen ja passaa vanhalle maisterille. Kunnioittaen entinen luutnantti von Söderhjelm."

EMÄNTÄ. Mitä, mitä? (Nostaa kätensä, kaappaa kirjeen). Mitä tämä? (Lähtee kävelemään ).

KAROLIINA (Yskii).

EMÄNTÄ. Ei tämä ole mikään footi, korjaa sinäkin luusi!

KAROLIINA (Menee).

RÄSÄNEN (Käveltyään, näyttää kirjettä emännälle). Tuhat tulimmaista! Ymmärrätkö tätä?

EMÄNTÄ (Vaipuu kiikkutuoliin). Luutnantti ei huolikaan Hannasta!

RÄSÄNEN (Vaipuu sohvalle). Kaunis kunnia! Maisteri ei huolikaan Hannasta!

EMÄNTÄ. Onko tyttäremme niin halpa nyt?

RÄSÄNEN. Siltä näyttää. Kosijat pelkäävät häntä.

EMÄNTÄ (Menee sohvaan, painaa päänsä Räsäsen olkaan). Tuomas! Mitä on tehtävä?

RÄSÄNEN. Kuka nyt vävyksi? Vieraat salissa odottavat. Voi minua onnetonta, kun levitin huhuja kihlajaisista!

EMÄNTÄ. Niin, kuka vävyksi? Voi minua onnetonta! (Melua kuuluu salista, avaa oven, huutaa). Vaara soo praa! Hanna tyttö hoppar koht' sillään ti tora kranna sälongi.

IHALAINEN (Tulee Hannan kanssa). Päivää mestari. (Kättelee). Terveisiä maalta!

RÄSÄNEN. Rikina, Rikina! Nyt olemme autetut! Tuossa on oikea! Terve, Pekka! Huolitkos sinä Hannasta?

IHALAINEN (Vetää Hannan ovensuusta). Tottakai, kun olen rakastanut häntä ihan lapsuudestani asti!

RÄSÄNEN. Ja tahdot ottaa hänet emännäksesi?

IHALAINEN. Hän rakastaa myös minua.

RÄSÄNEN. Rikina, Rikina, Ihalainen ottaa Hannan. Tässä on vävy!

EMÄNTÄ (Kättelee Ihalaista). Mutta mitä Hanna sanoo?

HANNA. Ainahan minä olen ollut kuuliainen lapsi. (Nojaa Pekan rintaa vasten.)

RÄSÄNEN. Mutta merkillistä, kuinka sukkelasti tämä pulma ratkesikin. Kuule nyt, rakas Rikina! Eikö olisikin parasta, jos heitettäisiin hiiteen tämä herraselämä ja lähdettäisiin takaisin kotipitäjään tämän Ihalaisen mukana? Mitä sanot?

EMÄNTÄ. Kait meidän täytyy. Mutta voi surkeutta. Silloinhan sammuisi se sivistyksen valo ja kirkkaus, joka jo on saavutettu. Täytyykö meidän koko ikämme olla talonpoikia? (Purskahtaa itkuun).

HANNA (On Pekan kanssa vaihtanut sormukset). Armas äitikulta! (Hyväilee). Söta mamma!

EMÄNTÄ. Voi, minä tulen onnettomaksi.

HANNA. Onnettomaksi? Ei millään muotoa! Nyt vasta onnelliseksi tullaankin. Oikea sivistys tarvitsee vapautta. Ulkokuori on sille saman tekevä. Emmekähän me voi olla vapaita tuommoisen teeskennellyn sivistyksen kahleissa. Sivistys ei ole koreissa vaatteissa eikä ruotsinkielen taidossa, kuten tämä kaupunki luulee. Ei, se on sisällistä laatua, se on etsittävä meistä itsestämme, se on kyvyssämme oikein täyttää velvollisuutemme siinä asemassa, johon Luoja on kunkin asettanut.

EMÄNTÄ. Onko se sitten niin, Hanna?

RÄSÄNEN. Usko sinä tyttöä, Rikina. Hän puhuu kuin kirjasta lukisi! (Erikseen Pekalle). Merkillistä, kuinka paljon se tyttö on oppinutkin.

HANNA. Kyllä se niin on äiti, että me voimme olla sivistyneitä, vaikka asummekin maalla emmekä osaakaan ruotsia.

RÄSÄNEN. Sen uskon minäkin. Se on totta, enkä enään ikinäni ota ruotsin tunteja. Minä olen saanut häpeää vain koko hommasta. Ajatelkaa, kun joku koiransilmä oli ilmoittanut Helsingin lehtilöissä, että ruotsin opetusta antaa halvalla Tuomas Räsänen Kuopiossa! Ei! Me elämme tästä lähtien suomalaisina emmekä muuta nimeämme.

HANNA. Oikein isä!

EMÄNTÄ. Sama se. Täytyyhän minun suostua. Mutta ne keltaiset kiesit, ne viedään maalle; muut saat myödä.

RÄSÄNEN. Ei myödä, rakas Rikina. Nyt olemme siis kaikki onnelliset. Lähtekäämme julistamaan vieraille tyttäremme kihlautuminen Pekka Ihalaisen kanssa ja sanomaan jäähyväiset koko moskalle. Ja Pielavedellä... (Käsillään osottavat yleisölle )

HANNA. Pidämme häät! (Menevät. Esiripun laskettua kuuluu: Eläkööt! toisista suojista).

Esirippu alas.