Part 2

HANNA. Kahden metrinkö?

IHALAINEN. Se pikkuinen lapsi käy sinisissä silmälaseissa ja pöyhkeilee sysimystine pulisonkeineen ja tupakkaa hän polttaa kuin turkkilainen. Eikö se ole sievä lapsi? Kasvata sitä armasta pikkuista hyvin hellästi.

HANNA. No, no, Pekka, älä liian ylpeile! Onhan minulla tässä toinenkin kosija, herra luutnantti! Katsoppas (Nousee), sopiiko tämä tyttö niin hienolle herralle. Olenko pulska ja komea (Kävelee)? Osaanko kävellä kuin ylimysnainen. Katso, Pekka, tämä on juhlakulkua. Taidatko puhua ranskaa? Parlez vous francais?

IHALAINEN (Nyreästi). Sinä lasket leikkiä --?

HANNA. En ollenkaan. Minä menen luutnantille.

IHALAINEN (Kovasti). Sinä -- oho! Sitä tahtoisin nähdä minä!

HANNA. Jaa, jaa. Sinä saat tulla häihini, koska olet lapsuuteni ystävä. Me pidämme hyvin pulskat häät. Sitten matkustamme ulkomaille.

IHALAINEN (Levotonna). Ole vaiti!

HANNA. Kun palaamme niin saat käydä tervehtimässä. (Nähtyään Pekan hermostuvan). Ei, älä huoli, Pekkani! En minä huoli luutnantista enkä maisterista. (Istuu Pekan polvelle, asettaa käden kaulalle).

IHALAINEN. Kuka voi sinuun luottaa?

HANNA. Koska jo olen antanut pienen sydänparkani eräälle pielaveteläiselle, niin mitäs muuta voisin tehdäkään? (Nostaa leuasta).

IHALAINEN. Mutta mitäs isäsi ja äitisi sanovat?

HANNA. Ole huoletta! Kun tulee aika, tulee neuvokin. Mene nyt, Pekka. Tänä iltana on meillä vieraita, koska tämä on minun syntymäpäiväni, tule sinäkin tänne.

IHALAINEN. Niin, se on totta. Toivotan onnea ja iloa. Saako tarjota. (Antaa kultaisen rintaneulan, aikoo poistua). Hyvästi, Hanna!

HANNA (Vetää hänet puoleensa). Kiitos Pekka! (Nojaa Pekan rintaa vastaan). Onkos sinun talosi valmis vastaanottamaan minua? Minusta tulee hyvä vaimo sinulle. Kun sinä menet turkki yllä miehinesi metsään, silloin minä hoidan kototoimia, käsken piikoja ja toimitan kankaita, kudon palttinaa ja hoidan maitoaittaa. Hyvästi, Pekka Ihalainen. Hyvästi!

IHALAINEN. Hyvästi, Ihalaisen emäntä.

HANNA. Muista tulla tänne tänä iltana. (Syleilevät). (Ihalainen menee).

EMÄNTÄ (Tulee toisesta ovesta samalla kun Räsänen toisesta). Nyt minun täytyy puhutella Hannaa.

RÄSÄNEN (Hiljaa). Minun täytyy valmistaa tyttöä.

EMÄNTÄ. Kas, Hanna.

RÄSÄNEN. No, lapseni!

EMÄNTÄ (Räsäselle). Minä tahtoisin puhutella häntä kahden kesken.

RÄSÄNEN. Niin, niin, kultaseni, minullakin olisi hänelle jotain sanottavaa.

EMÄNTÄ (Hannalle hiljaa). Luutnantti on pyytänyt sinua vaimokseen. Älä kainostele, puhu!

RÄSÄNEN (Hiljaa toisaalta). Herra maisteri Hellman pyytää tavata sinua.

EMÄNTÄ. Hah! Mitä sinä sanoit tytölle?

RÄSÄNEN. Ole vait, ämmä! Herra maisteri, sanon minä, rakastaa sinua.

EMÄNTÄ. Älä huoli koko maisterista, lapseni. Ota luutnantti! Hän on sievä ja solakka ja kohtelias herra.

RÄSÄNEN. Älä vainenkaan huoli koko luutnantista; hän on velkaantunut keikari.

EMÄNTÄ. Velkaantunut? Ja tämä sitte onnettomuus! Velkoja tulee monelle ihmiselle, eikä se ole mikään häpeä, kun vain ne maksetaan.

RÄSÄNEN. Mutta, rakas vaimoni, herra maisteri on kunniallinen mies.

EMÄNTÄ. Kyllä minä sen tiedän, kultaseni. Mutta luutnantti tyttäremme saa!

RÄSÄNEN. No, anna tytön itse päättää. No Hanna, maisteri Hellman?

EMÄNTÄ. Ajattele! Kullatut vaunut, lakeijat, silkkihameet, ylhäiset seurat!

RÄSÄNEN. Hurskas, vakava mies! Oppinut maisteri?

HANNA (Vasen käsi äidin, oikea isän kaulaan). Hyvät vanhemmat! Minä en voi nyt sanoa mitään! Enhän minä ole heitä vielä nähnytkään. Antakaa minun kohdata nämä herrat ensiksi, ja minä olen valitseva heistä kumpaisen näen paremmaksi.

RÄSÄNEN. Oikein, Hanna, oikein! (Syrjään) Se on varmaan maisteri!

EMÄNTÄ. Otathan sinä luutnantin, lapseni?

HANNA. Kenties, äiti kulta, jos minä kelpaan hänelle. Tänä iltana on syntymäpäiväni johdosta laitettava kestit, silloin voin minä tulla kihlatuksi.

RÄSÄNEN. Oikein, oikein!

HANNA. Kutsukaa siis vieraat kokoon, mutta antakaa minun ensin kohdata kosijani, ja sen minä pyydän, että saan vastaanottaa heidät erikseen, yhden ensin, sitte toisen,, lupaatteko sen?

RÄSÄNEN. Sen lupaamme! (Hanna menee).

RÄSÄNEN. Oi, nyt olemme toki niin pitkällä.

EMÄNTÄ. Tuomas! Tuomas! Nyt kutsutaan kaikki kaupungin viinit herrat ja rouvat tänne. Jos otettaisiin joitakuita vahtimestareita valkeissa hansikkaissa passaamaan.

RÄSÄNEN. Se on tietty! Minä lähden paikalla toimeen.

EMÄNTÄ. Ota isvosikka ja lennätä samassa kutsu kaikille tuttaville. Ostetaan myös lemunaatia kymmenen koria. Oi, oi! Ilokyyneleet valuvat poskilleni! Mitä ihmiset nyt sanovat ja entä kadehtijamme?

RÄSÄNEN. Oikein! -- Kyllä he nyt saavat silmänsä auki. (Huutaa ikkunasta). Onko siellä kadulla isvossikkaa?

EMÄNTÄ. Ei haittaa, jos annetaan muutamia viittauksin muutamille siitä, mitä meillä on tapahtuva.

RÄSÄNEN (Ottaa hatun ja kepin). Onko siellä (Ovesta) palvelijoita? Huutakaa isvossikkaa!

EMÄNTÄ. Ja kaupungin pelimannit täytyy ottaa.

RÄSÄNEN. Hyvästi, hyvästi! (Menee, ulkona) Isvossikka, isvossikka!

EMÄNTÄ (Huutaa hänen peräänsä ikkunasta). Ja muista, lemunaatin sekaan pirtua. Muista vahtimestarit!

RÄSÄNEN (Ulkona). Isvossikka, isvosikka!

EMÄNTÄ (Rientää sisään). Hoi! Kreeta, Heikki, Karolina, Maija ja Tiina!

Esirippu alas.

TOINEN NÄYTÖS.

Sama Räsäsen huone.

MAISTERI (Tulee). Herralle kiitos, että ennätin hyvään aikaan, ettei tuo luutnantti ennen minua ennättänyt! (Luutnantti tulee; kumpaisetkin hämmästyvät.)

LUUTNANTTI. Aha! Näyttääpä siltä kuin minulla olisi tässä kilpakosija.

MAISTERI. No, eikö tuo kiusattu luutnantti kuitenkin ole tielläni.

LUUTNANTTI (Ääneen maisterille). Arvoisa maisteri. Kuinka olette uskaltanut lähteä ulos tämmöisellä ilmalla?

MAISTERI. Tämmöisellä ilmalla? Onhan meillä ihana sää.

LUUTNANTTI Niin kai, mutta kuitenkin tulee siitä sade tänä päivänä, ja te tiedätte, miten vaarallista on se teidän ikäiselle vanhukselle.

MAISTERI. Kiitän nöyrimmästi huolenpidostanne. (Räsänen tulee) Ah, jopa sinä tuletkin, veikkoseni.

RÄSÄNEN (Tervehtii kumpaakin kädestä). Tervetultuanne! Tyttäreni on valmis vastaanottamaan teitä, hyvät herrat, mutta yhdellä ehdolla kuitenkin.

LUUTNANTTI (Kiikaroi kaksinkerroin käännettyjen rillien läpi). Ehtoja!

MAISTERI. Minä haluan vain kohdata häntä, muuta ei tarvitsekaan! (Lyö rintoihinsa).

RÄSÄNEN. Ehto on se, että ainoastaan toinen teistä saa hänet kohdata ensin.

MAISTERI. Niin, toinen ensiksi, yksi ensiksi -- se on vallan oikein se.

LUUTNANTTI. Minä suostun täydellisesti neidin tahtoon. Ja koska neidin kunnioitettava rouva äiti lupasi minulle -- -- --

MAISTERI. Niin, niin, niin, mutta sinä, veli veikkoseni, muistat kuitenkin?

RÄSÄNEN. Se on tietty. Minä, minä olen luvannut tälle herra maisterille ja jos te, herra luutnantti, tahtoisitte suoda hänelle etuoikeuden.

LUUTNANTTI (Keskeyttää). Hänelle? Minä? Mitä te pyydättekään, rakas mestari? -- Se on vallan mahdotonta. Minä en suostu ollenkaan siihen kauppaan.

MAISTERI. Herra luutnantti, sallikaa minun sanoa, että teidän hangoittelunne isännän pyyntöä vastaan on suoraan sanottuna vähintäin epäkohteliasta.

LUUTNANTTI. Kiitoksia paljon (Kumartaa), herra maisteri. Mutta pankaa mieleenne, etten minä teiltä tarvitse opetusta kohteliaisuuden vaatimuksissa.

MAISTERI. Minä olen jo viikon päivät sitte saanut lupauksen herra Räsäseltä.

LUUTNANTTI. Ja minä olen jo kaksi viikkoa ollut täällä odottamassa neitiä. Jos tahdotte todistusta, niin voin teille näyttää ravintolan laskut.

MAISTERI. Ja myötäseuraavat kuitit myös, hi, hi, hi!

LUUTNANTTI. Te ette tunne kohteliaisuuden vaatimuksia!

MAISTERI (Nyrkit pystyssä). Mitä sinä uskallat?

RÄSÄNEN. Hiljaa, hyvät herrat! Ettehän toki ruvenne tukkanuottasille tässä? Herra luutnantti, tämä herra on jo saanut lapseni ja -- -- --

LUUTNANTTI. Kuulkaa mestari. (Vie hänet syrjään). Minä juuri ododan kirjettä Helsingistä enoltani, senaattorilta, ja toivon tietoa, että te olette nimitetty kauppaneuvokseksi. -- Hiljaa vain. Laittakaa nyt tämä vanha herra tiehensä, niin on kaikki hyvin.

RÄSÄNEN. Kauppaneuvos.

MAISTERI. Kuinka on, rakas veljeni? Eikö hän tahdo mennä tiehensä?

LUUTNANTTI. Ja parin kuukauden perästä Stanilain tähti.

RÄSÄNEN. Tanislaukka?

LUUTNANTTI. Herra Maisteri, olkaa niin hyvä ja jättäkää meidät kahden kesken. Meillä on vähän keskustelemista.

MAISTERI. Minä en tahdo puhutella teitä. Rakas veljeni, mitä sinä arvelet?

RÄSÄNEN (Kävelee etualalla). Tanislaukka... Kauppaneuvos. Musta takki -- ne suuret velat ja (Töyttää kävellessään luutnanttia, joka huudahtaa:)

LUUTNANTTI. Kauppaneuvos!

MAISTERI. Mutta muista toki lupauksesi -- -- --

RÄSÄNEN (Suuttuen). Antakaa minun olla! Antakaa minun olla! Te teette minut hulluksi tällä riidallanne.

MAISTERI. Niin, miksi te sitten riitelette. Parempihan on sovinnossa olla ja elää. Antakaa minun mennä neitosen tykö...

RÄSÄNEN. Kuulkaa, hyvät herrat, kuulkaa minua herra kauppaneuvos -- herra luutnantti piti sanoa! Minä en tässä asiassa näe selvempää keinoa kuin sen, että lyötte arpaa etuoikeudesta.

LUUTNANTTI. Niin, lyödään arpaa!

MAISTERI. Arpaa. Mutta se on syntiä, se turmelee ihmisen siveyden, se on kiellettyä, se on jumalatonta, se ei käy laatuun!

RÄSÄNEN. Niin, mutta, kun te riitelette tuosta tanislaukasta -- Ka -- tuosta etuoikeudesta, tahdoin sanoa -- -- --

LUUTNANTTI. Niin on arvanlyönti luotettavin asianratkaisija.

RÄSÄNEN. Oikein. Tuokaa tänne lakki. (Kun luutnantti sieppaa maisterin hatun, tempaa tämä sen pois, luutnantti tuo omansa). Kas tässä on kaksi paperitilkkua. Toiseen teen ristin, toinen jää tyhjäksi. Jolle risti nousee, saa ensin kosia. (Nostavat arpaa).

MAISTERI. Mutta minä kiellän sen, sillä se on syntistä.

RÄSÄNEN. No, minä nostan puolestasi. (Nostavat). Herra Hellman. Sinä sait ristin.

MAISTERI. Minä? Niin, se oli oikein, vallan oikein, niin sen piti ollakin!

LUUTNANTTI. Ja te ette pelkää tuota syntiä?

RÄSÄNEN. Odottakaamme sivuhuoneessa, miten se käy. (Luutnantti ja Räsänen menevät vasemmalle).

MAISTERI (Yksin sohvassa). Minä tahdon rakkauden hurskaalla puheella lähestyä tätä neitoa, toivoen saavani hänestä hyvän vaimon huoneeseeni. Minun entinen vaimoni, tuo hyvänsävyinen Agneta, oli kovin hyvä minulle. Siksi otti Jumala hänet pois ja teki enkeliksi. Niin, hän oli oikea enkeli; tyven ja rauhallinen. En milloinkaan nähnyt hänen itkevän tai nauravan, en milloinkaan surevan tai riemuitsevan -- -- -- hän oli aina tyyni ja lauhkea. Piti huolta lapsista ja kototoimista. Niin, hän on nyt enkeli, mutta hänen lapsensa kaipaavat hoivaavaa kättä, ja sen toivon saavan tästä sepäntytöstä, joka luultavasti on hurskas, hiljainen ja hyvänsävyisä?

HANNA (Hyvin pyntätty, suuren maailman naista näytellen, tarjoo kättään suudeltavaksi). Bon jour soyez bien venu de tous, mon coeur. Kuinka voitte?

MAISTERI (Pakenee). Kiitoksia, minä etsin neiti Hannaa.

HANNA. Par grace -- ei tuota nimeä! Löytyykö jotakin enemmän affreux kuin tuo talonpoikainen Hanna? Hanna! Ennen kuolen, kuin kuulen jotakin semmoista. Minä olen sentähden valinnut oman mieleni mukaan paremmat nimet: Angelique, Asposie, Arominttu, Voila! Te olette luultavasti maisteri Hellman, eikö niin? (Katselee lornetilla).

MAISTERI. Teidän palvelukseksenne.

HANNA. Ah, tulkaa tänne, minä arvasin sen. Isäni kehoitti minua olemaan kohtelias ja ystävällinen teitä kohtaan, ja sitä olenkin, koska se voyez vous, varsin hyvin soveltuu omiin ajatuksiini. A la bonne hoeure! Te olette kosijani, minä tuleva vaimonne. Te olette vähän iäkäs (Katsoo arvostellen) Luultavasti seitsemänkymmenen?

MAISTERI. Pyydän anteeksi, minä olen 52.

HANNA. C'est égal! Päätökseni on kuitenkin näin kuuluva: minä otan ihailijaksi nuoren, miehekseni vanhuksen. Sillä ensiksi on silloin enemmän vapautta ja toiseksi tullaan sillä tavalla pikemmin leskeksi.

MAISTERI. Leskeksi (Erikseen) Mitä hän sanoo!

HANNA. Siis tuohon käteen. Avioliitto on päätetty. Ja häitten jälkeen me paikalla muutamme Pariisiin -- -- --

MAISTERI (Säikähtäen). Pariisiin!

HANNA. Niin, te tiedätte: on ne vive de Paris, on vegete dans l'etranger. Ainoastaan siellä löytyy tuo huvituksen, kauneuden elämä, niin sanoakseni fine fleur, jota mieleni halaa: konsertteja, baaleja, ooppera, aamusella ratsastaminen -- -- -- Apropos! (Marssii, tekee liikkeitä käsin) Minä olen oikea amazooni. Illalla mobille, mutta aina huvitusta, aina vaihtelevaisuutta. Se on niinkuin Rigolettossa lauletaan (Laulaa) La donna est mobile. Mitä pidätte Rigolettosta -- tai Sevillan parranajajasta? Tuo parranajaja on ihanteeni.

MAISTERI (Erikseen). Parranajaja hänen ihanteensa -- -- --

HANNA. Te ette vastaa. Quelle morne silence. Was vill der einsame. Paria, idole mio, paria. Govari golubuschka...

MAISTERI. Herran tähden, neitiseni! En ollenkaan epäile tietoanne kielissä, mutta -- -- --

HANNA. Te luulette, että tietoni ovat lopussa. Ei suinkaan! Minä laulan, minä tanssin, minä maalaan. Minulla on oikein ihana ääni. Tahdotteko kuulla jotakin. La belle Helenasta. Te ette voi arvata, kuinka olen pyörälle pannut monen miehen pään, kun viehättävällä koketterialla olen laulanut.

MAISTERI (Erikseen). Taivaan herra. Hän on villitty, kevytmielinen, turmeltu tyttö! (Ääneen) Sallikaa -- -- --!

HANNA. Niin, joutukaa, joutukaa puhuttelemaan isääni ja valmistakaa kaikki häiksi. Ah, idole mio! Sitte Pariisiin. (Heittää heittomuiskun ja lähtee).

MAISTERI (Lysähtää sohvaan). Olenko valveilla vai näinkö unta. Oliko se Hanna? Maasepän hurskas ja nöyrä tytär? Minä olen kuin pilvistä pudonnut. Mikä riettaus ja kevytmielisyys! Tanssia ja baaleja, teattereja ja upseereja -- ja senkö minä vaimokseni ottaisin? En ikinä. Parasta on, että ajoissa lähden tieheni, niin kauan kuin on aikaa.

RÄSÄNEN (Tulee ovesta). No, veljeni -- -- --!

MAISTERI. Mitä nyt?

RÄSÄNEN. Kuinka on laita?

MAISTERI. Ah, sinäkö se oletkin.

RÄSÄNEN. Mikä sinun on? Sinä näytät niin kummalliselta. Oletko kohdannut tytärtäni?

MAISTERI. Tytärtäsi? Niin, kai. Kaiketi minä kohtasin hänet.

RÄSÄNEN (Tiedustellen ystävällisesti). No, asia taitaa siis olla ratkaistu välillänne -- -- --?

MAISTERI. Niin, niin, ei puhuta nyt siitä, minulla on kiire -- -- --

RÄSÄNEN. Mutta, veli veikkoseni, mitä sinä pidät siitä tytöstä?

MAISTERI. Oi, se on varsin miellyttävä tyttö -- -- -- Hyvästi, hyvästi!

RÄSÄNEN. No, minkä vastauksen hän antoi?

MAISTERI. Sen, sen saat häneltä itseltään kuulla -- -- -- Anna anteeksi! -- -- -- Minulla on kiire.

RÄSÄNEN. Eikö se ole soma tyttö? Mutta vastaa toki, veikko!

MAISTERI. Hyvästi, hyvästi. Voalaa! (Menee).

RÄSÄNEN. Eihän hän vain liene päästänsä paleltunut. Puhuu kielillä kuin meidän Rikina. (Menee).

EMÄNTÄ (Tulee). Ei täällä ole ketään. Tule tänne, Karoliina. Minulla on sinulle jotakin sanomista.

KAROLIINA. Minä kuulen.

EMÄNTÄ. Meillä on tänä iltana paljon ylhäisiä vieraita, kuten tiedät. On pormestarin rouva, tohtorin herrasväki ja posmestarin, on kaikki raatimiehet, sihteerit ja poliisit ja muut paremmat virkamiehet.

KAROLIINA. Aha, se tahtoo sanoa koko kaupunkimme High life, niinkuin Englantilaisella herrasväellä Peelhamissa. (Istuvat, emäntä keinutuolissa).

EMÄNTÄ (Katsoo häneen kun muistellen). Missä semmoista herrasväkeä on? Kuulepas! Sinä olet paljon nähnyt herrasväen elämätä. Kerropas minulle siis, mitenkä sivistyneen naisen tulee olla sivistyneissä seuroissa!

KAROLIINA. Ei se mikään konsti ole sille, joka siihen on tottunut. Ei pidä olla kaino kuin maalaistyttö eikä liian rohkea kuten kurtisaani. On vain vapaa ja iloinen, haastaa kaikista aineista eikä mistäkään.

EMÄNTÄ. Häh? Mitä se tahtoo sanoa?

KAROLIINA. Niin, se on vaikeata tehdä ja vielä vaikeampi selittää. Oletteko, armollinen rouva, lukenut "Ernst Maltraversiä?"

EMÄNTÄ. En minä ole lukenut runoja enkä värsyjä. (Kärsimättömästi) En minä ole lukenut kuin Genovevaa ja Sipillan ennustusta. Mutta kysymys oli, miten ylimysnainen käyttäytyy sivistyneitten parissa.

KAROLIINA. Armollinen rouva. On mahdoton sitä selittää. Mutta kyllä minä tahdon olla likellänne ja varoittaa teitä footeista.

EMÄNTÄ. Varoittaako? Mitenkä sinä sitä teet?

KAROLIINA. Oh, se ei ole vaikeata. Kun ryöväreitä on uhkaamassa Italian maanteillä, niin viheltää tienosoittaja.

EMÄNTÄ. Mutta se ei sovellu, että sinä vihellät.

KAROLIINA. Sitä en teekään; minä vain yskin tai rykäisen, jos puheenne alkaa luisua väärälle tolalle.

EMÄNTÄ (Käskevästi nousten seisoalleen). Minä käsken sinua aina istumaan vieressäni kuin varjo. (Istuu sohvaan, vetää Karoliinan viereensä. Luutnantti näkyy etuhuoneessa). Aha! (Mennessään erikseen) Minun täytyy sanoa luutnantille, että hän odottaa tyttöä täällä, istu sinä siinä.

LUUTNANTTI (Tulee). Hän sanoi, että kohtaisin täällä Hannan. (Näkee Karoliinan) Aha, onko se tuo? (Katsoo laseillaan) Ei juuri pahan näköinen, räikeät värit, koruja ja kasvonpunaistusta -- Porvarillista (Ääneen) Ihana neiti, oletteko nyt täällä?

KAROLIINA (Nousten). Niin, herraseni, tässä minä olen.

LUUTNANTTI. Saanko luvan, armollinen neiti, puhua hetken teidän kanssanne? Sydämeni on niin täynnä (Käsi rinnalla).

KAROLIINA. En tiedä, jos -- -- -- Mitä teillä olisi minun kanssani puhumista? -- Te olette vieras minulle.

LUUTNANTTI. Oh, heittäkää tuo liiallinen kainous. Eihän se meidän välillämme ole tarpeellista. Meidän sydämillämme on salainen yhteys, on sympatiaa.

KAROLIINA. Oh, herra, te puhutte sielujen salaisesta yhteydestä, sielujen magneetista, sitä minä ymmärrän.

LUUTNANTTI. Jos te näkisitte sen puhtaan, vilpittömän rakkauden, jonka teidän olentonne on sytyttänyt minun rinnassani, niin te surkuttelisitte minua.

KAROLIINA. Minä kyllä käsitän, kuinka rakkaus raivoaa tunnollisissa sieluissa. Mutta voisiko se olla mahdollista, että näin lyhyen tuttavuuden nojalla, heti ensi kohtauksessa ja näin äkkiä tulette vangituksi rakkauden kukkaiskahleilla?

LUUTNANTTI. Epäilettekö te minun rakkauteni syvyyttä, jalo impeni? Minä vannon sieluni kautta (Käsi rinnalla, toinen ylhäällä), että teitä iäti rakastan. Älkää pahastuko minun suoraa puhettani, sillä se on sydämeni kieltä.

KAROLIINA. Sydämenne kieltä, jalo herra! Te rakastatte siis minua. Ah. Mikä ihana, viehkeä tunne rientää hermojeni läpi ja saa sydämeni vapisemaan. (Silittää ruumistaan ylhäältä alas).

LUUTNANTTI (Paatoksella). Antakaa tunteillenne vapaus, sulotar! Minä rakastan teitä ja pyydän teitä vaimokseni. (Polvilleen).

KAROLIINA. Vaimoksenne minua? Onko se totta, vai valehtelevatko minun korvani?

LUUTNANTTI. Enkelini!

KAROLIINA. Mikä ihana uni!

LUUTNANTTI. Äitinne on suostunut jo.

KAROLIINA. Äitini? Te luultavasti tarkoitatte isääni?

LUUTNANTTI. Ei. Äitiänne, sitä hurskasta vaimoa.

KAROLIINA (Kirkasee). Ah!

LUUTNANTTI. Mitä nyt, armahani?

KAROLIINA. Te nostatatte vanhan surun minun rinnassani. Äitini kuoli jo 30 vuotta sitten.

LUUTNANTTI. Häh? Ettekö te olekaan -- -- -- tyttö?

KAROLIINA. Tyttö? Totta kai minä tyttö olen. (Rientää kaulaan). Olkaa varma viattomuudestani.

LUUTNANTTI (Irtautuu). Ettekö te siis olekaan neiti Hanna?

KAROLIINA. En. Olen Karoliina ja olen valmis tulemaan rouvaksenne.

LUUTNANTTI (Sylkee). Fi donk!

KAROLIINA. -- -- -- Rakkaaksi vaimoksenne.

LUUTNANTTI. Se on mahdotonta. Minulla on jo vaimo! (Nauraa).

KAROLIINA (Peräytyy raivoten). Ah, nyt aukeavat silmäni hirmuisesti. Te olettekin kavala käärme, joka myrkytitte minun viattoman rauhallisen sydämeni, viskasitten minut epätoivon kamalimpaan pimeyteen ja nyt nauratte minun tuskalleni. Ah! (Vääntelee käsiään).

LUUTNANTTI. Herran tähden. Tuliko teihin kramppi?

KAROLIINA. Vaiti! (Polkee jalkaa). Te olette itse Lusiferus, te kavala viettelijä. Te olette viskannut minut nuoruuteni kukkaislaatikosta epätoivon Saharaan. Vaan minun rauhaton haamuni on seuraava teitä haudan partaalle asti. (Näyttää kynsiä, ajaa luutnanttia ympäri huonetta, menee).

LUUTNANTTI. Herra varjelkoon minua tuosta olennosta! Hän on kuin jalopeura tai tiikeri. Kunpa vain se toinen tulisi! (Peilailee).

HANNA (Hyvin yksinkertainen puku, ruma huivi päässä, sukkaa kutoen, niiata jumpsauttaa). Hyvvee päivee, herra luutnantti.

LUUTNANTTI. Tuhat kertaa anteeksi. Onko minulla kunnia puhutella neiti Hanna?

HANNA. Se on minun ristimänimeni, herra luutnantti. Sukunimeni on (leveästi) Räsänen. Mutta olkee niin hyvä ja istukee. (Istuu kiikkutuoliin, tuo pallituolin viereensä).

LUUTNANTTI. Kiitoksia, paljon kiitoksia, armollinen neiti!

HANNA (Nauraen). Armollinen neiti, -- mitä turhia te pakisette! Ei kukaan ihminen ole armollinen, sillä me olemme kaikki yhtenlaisia, vapaita jäseniä vapaassa yhteiskunnassa.

LUUTNANTTI. Niin kai -- -- --

HANNA. Tietättekö, mitenkä asianlaita on Amerikassa? Siellä naiset ovat päässeet samoihin oikeuksiin kuin miehet. Siellä ovat naiset lääkärejä, pormestareita, pappeja, merikapteeneja, vieläpä upseerejakin. Niin Amerikassa on. (Nousee kävelemään).

LUUTNANTTI. Minä olen kuullut siitä.

HANNA (Kävelee edestakaisin kädet selän takana). Mutta minä en sitä suvaitse. Naisen vapauttaminen -- niin miksei! Mutta se on kielletty sanassa. Ja minä en salli juoppoutta, irstaisuutta ja muuta kevytmielisyyttä, ei, siveyttä minä harrastan ja tahton, että myöskin mieheni on siveä ja nuhteeton.

LUUTNANTTI. Siveä ja nuhteeton. (Erikseen). Uff!

HANNA. Mieheni pitää olla harras kirkonkävijä ja sanan kuulija. Se on semmoinen asia. Mutta älkää toki luulko, että liioittelen siinäkään. Ei hänen kuitenkaan tarvitse olla körttiläinen. Ei, hän saa myös lukea romaaneja, mutta ei ranskalaisia, minä itse luen Retrika Remeriä ja Valter Kottia. -- Niitä tahton, että miehenikin lukee. Sillä sillä tavoin ei hän joutu kiusallisiin aatoksiin.

LUUTNANTTI (Erikseen). Kun hän kerran sanoisi amen!

HANNA (Istuu, viittaa luutnanttia pallille). Mutta se on totta, nyt eksymme kokonaan asiastamme. Äitini kertoi minulle, että teillä on aikomus kosia minua, pyytää minua akaksenne.

LUUTNANTTI. Niin se oli aikomukseni -- En voi kieltää sitä -- -- -- ja jos en ole liian halpa (Polvilleen).

HANNA (Taputtaa päätä). Halpa, herra luutnantti. Mikä sana se oli? Ei kukaan ihminen ole halpa. Yksi on rikas, toinen köyhä, mutta rikkaus on vain ulkonaista hyvää, jota ruoste raiskaa ja koi syö, mutta henkiset tavarat ovat meitän yhteiset rikkautemme -- -- eikö niin?

LUUTNANTTI (Istuu pallille). Oikein sanottu. Raha on vain välikappale ja sentähden en minä panekaan sille mitään arvoa.

HANNA. Arvoa? Ei kyllä rahalle täytyy arvonsa antaa, muuten saapi velkoja.

LUUTNANTTI (Erikseen). Velkoja. Eihän kukaan liene käynyt kantelemassa?

HANNA. Minä olen kuullut, että te olette hurskas ja ajatteleva nuorukainen.

LUUTNANTTI. Niin, hyvin hurskas -- -- -- Ihmiset valehtelevat minusta kaikenlaista.

HANNA. Minä siis suostun pyyntöönne ja otan teität ukokseni, tässä on käteni sen päälle -- -- --. (Nousee) Ja se soveltuu hyvin, että te olette niin siveytellisesti ansiollinen nuori mies, sillä minä tahton käyttää omaisuuteni hyviin tarkoituksiin.

LUUTNANTTI. Hyviin tarkoituksiin?

HANNA. Niin, minä tahton tehtä paktumin eli vakuuttaa itselleni oikeuten panna rahani ja perintöni minne itse tahton.

LUUTNANTTI. Aha!

HANNA. Minulla on aikomus laittaa koti, jossa köyhät, mutta hurskaat ja jumaliset lesket saavat turvapaikan viimeisesi elonpäivikseen, ja olen minä ajatellut, että te, herra luutnantti, rupeaisitte johtajaksi tähän laitokseen.

LUUTNANTTI. Minä?

HANNA. Niin, te. Eikö se ole kiitettävä työ tämä? Ja tässä laitoksessa pitettäisiin samassa lastenkoulua, ja te kun olette taitava laulaja ja sävelten tuntija, voisitte opettaa lapsia soittamaan urkuja ja laulamaan äänissä.

LUUTNANTTI. Urkuja (Erikseen) Mitenkä pääsisin tästä helvetistä!

HANNA. Niin olisi musiikkitirehtöörin palkka säästetty. -- Mitä sanotte?

LUUTNANTTI. Minä olen mykkä paljaasta ihmettelemistä. Te olette? -- -- -- nerokas nainen.

HANNA (Kädet ristiin). Siitä kiitän taivasta. Olen minä vähäsen runoilijakin, herra luutnantti. Minä olen kirjoittanut värsyjä ja runoelmia monenlaisista aineista. Antakaahan olla! Minä luen teille muutamia. (Vetää esille suuren pakan papereita taskustaan).

LUUTNANTTI. Runoelmia -- - -- Se on turha vaiva minun tähteni.

HANNA. Ei, ei! Kuulkaa nyt joitakuita. -- -- -- Te voitte tuomita -- -- --