Part 1

KUKA NYT VÄVYKSI?

Kaksinäytöksinen ilveily

Kirj.

AUKUSTI KORHONEN

Uusi Sakari Ruotsalon mukaelma Aukusti Korhosen näytelmästä "kosijat" ynnä sen saksalaisesta alkuaiheesta.

Jyväskylässä, K. J. Gummerus O.Y. 1925.

HENKILÖT:

RÄSÄNEN, seppä. RIKINA, hänen emäntänsä. HANNA, heidän tyttärensä. SÖDERHJELM, luutnantti (sivilipuku). HELLMAN, maisteri. IHALAINEN, rusthollari (komeassa maalais-isännän puvussa). KAROLIINA, kamarineitsyt. HEIKKI, renki.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

(Arkihuone Räsäsen asunnossa: oikealla, yleisöstä lukien, etualalla piironki, jonka päällä iso peili verhoineen, ovi eteiseen ja sohva peränurkassa; perällä 2 ikkunaa ja niiden välillä päittäin iso pöytä liinoineen, pöydällä savukelaatikoita ja kukkiva kasvi; vasemmalla kulmassa kakluuni; vasemmalla, lähellä yleisöä kirjoituspöytä tuoleineen, pöydällä m.m. puhelin, sen päässä pieni keinutuoli, lähempänä uunia ovi; tuoleja, m.m. pallituoli; mattoja lattialla.)

HEIKKI (Tulee, kuuntelee, ottaa salaa savukkeen pöydältä, sytyttää sen, istuu peräpöydälle heiluttaen jalkojaan). Kohta olen kaksi vuotta palvellut tätä seppää, mutta enpä ole nähnyt niin paljon ihmisiä täällä juoksevan kuin nyt enkä niin paljon ole juomarahoja saanut kuin nyt! Kyllä minä arvaan, että nyt lähestyvät iloiset päivät, koska Hanna neiti eilen tuli Helsingistä kotia. Nyt pidettäneen kestit kestien perästä, huoneet täyttyvät herrasväellä ja taskuni juomarahoilla. (Kävelee yleisöön, pudistelee taskuaan, istuu keinutuoliin). Kestäköön tämä kultainen aika vaikka sata vuotta, en tätä ikäväksi katso. Tällä tavoin minäkin tulen vähitellen herraksi -- (Soitetaan). Tullaan, tullaan! (Vie savukkeen uunin suuhun).

EMÄNTÄ (Tulee kammaten tekopalmikkoa). Heikki -- Heikki!

HEIKKI. Tässä olen, rouva kulta!

EMÄNTÄ. Häh? Häpeä! Minä olen armollinen rouva! (Panee Heikin pitämään palmikkoa, palmikoi itse).

HEIKKI. Armollinen rouva?

EMÄNTÄ. Niin poikaseni! Oman itseni takia en sitä nimitystä vaadi, vaan kun vieraita tulee, niin sepä siivotonta, jos olen vain paljas rouva enkä muuta. Muualla kun käyn visiiteillä, kuulen aina: "Rouva tohtorinna, rouva pormestarinna, rouva posmestarinna ja rouva neuvotar se ja se". Sentähden täytyy sinunkin kutsua minua armolliseksi rouvaksi -- muista se! Onko tyttäreni jo pukeutunut, ja onko se uusi kamarineitsyt, joka eilen tuli tyttäreni kanssa, käynyt keittiössä? (Vie palmikon piirongille).

HEIKKI. Se uusi kamarineitsyt lepäsi vielä äsken.

EMÄNTÄ. Mutta hänpäs on tottunut herraselämään, koska näin myöhään on levolla! -- Mene ja sano hänelle, kun hän nousee, että minä tahdon puhutella häntä! (Heikki poistuu).

EMÄNTÄ (Yksin, ottaa aamutakin taskusta kirjeen ja lukee). Tuo armas luutnantti, tuo sievä ylimys lupaa tulla päivälliselle tänään. (Suutelee kirjettä, ottaa silmälasit pöydältä). Sanokoot sitte vieläkin kadehtijat, etteivät meikäläiset ole herrasväkeä, koska niin ylhäiset ja sivistyneet herrat käyvät meillä. (Lukee). Hän tahtoo kohdata Hannaa. Oi se kohtelias luutnantti! Hänestä tulee oiva mies minun tyttärelleni. Kunhan nyt vain Hanna tulisi, että saisin nähdä hänet uudessa rustingissaan.

HEIKKI (Tulee). Uusi kamarineitsyt pyytää päästä puheillenne!

EMÄNTÄ. Tulee kuin käsketty. (Heikki pois, Karoliina tulee). Jassoo, siinä olet sinä, minun kamarineitsyeni! Mikä nimesi olikaan?

KAROLIINA. Karoliina Rosenqvist, teidän armonne. (Niiaa).

EMÄNTÄ (Erikseen) Hän sanoo: "Teidän armonne!" En elämässäni ole nähnyt niin ymmärtäväistä tyttöä. (Ääneen ) Sinä olet hyvännäköinen. Jos nyt olet yhtä siveä kuin sievä, niin tulee meistä hyvät ystävät.

KAROLIINA. Hartain toiveeni on, ettei tuota luottamuksen ruususidettä, joka nyt yhdistää meitä, katkaise muu kuin kuolema.

EMÄNTÄ. Herrajesta, kuinka kauniisti hän puhuu! Sinä näyt, Karoliina kulta, paljon palvelleen sivistyneissä perheissä.

KAROLIINA. Minä en milloinkaan palvele alhaisempaa herraa kuin kenraalia, valtio- tai kauppaneuvosta. Toivon teidän miehenne olevan kauppaneuvoksen kumminkin.

EMÄNTÄ (Hämillään). Kauppaneuvos! -- Niin -- oikein, se tahtoo sanoa: ei hän vielä ole, mutta kyllä hänellä jo on kauppa, vain ei vielä neuvosta.

KAROLIINA. Se on välttämätön vaatimukseni, jos tahdotte minua pitää!

EMÄNTÄ. Ole huoletta! Mieheni on kyllä aivan kohta nimitettävä kauppaneuvoksi.

KAROLIINA. Se onkin aivan oikein. Sitä arvelinkin, kun Helsingissä Hufvudsbladissa luin ilmoituksen: "I en småstad önskas en bildad och hygglig kammarjungfru, som tjänat i förnäma hus, riklig lön och hyggligt bemötande utlovas." -- Matka on pitkä ja vaivalloinen, sen tiesin, mutta kuitenkin läksin tänne.

EMÄNTÄ (On istunut sohvaan. Karoliina seisoo ison pöydän päässä). Me emme ole palkitsematta vaivojasi.

KAROLIINA. Minä uskon sen. Helsingissä on kyllä hupainen elämä, mutta vaikka siellä onkin paljon kosijoita ja ihailijoita nuorella tytöllä, niin en siellä naimisiin joudu kuitenkaan. Sentähden täytyy rehellisen tytön matkustaa maaseutukaupunkiin, jos -- --

EMÄNTÄ (Nauraen). Jos miestä haluaa! Minä ymmärrän, ja jos näytät intoa palveluksessasi, niin tahdon auttaa sinua hankkeissasi. Mutta koska sinä tulet minun palvelukseeni, niin tahdon heti tietää, mitä sinä osaat. Kerro siis ensinnäkin, mitä kamarineidon tulee tehdä! (Nostaa jalkansa pallille, panettaa Karoliinalla kengän nauhat kiinni).

KAROLIINA. Esimerkiksi aamusilla pukea päälle.

EMÄNTÄ (Syrjään). Aha! Tähän asti olen itse pukenut päälleni, mutta koska se osottaa edistymistä sivistyksessä, niin en tahdo minäkään huonompi olla.

KAROLIINA. Sitte tulee kampaus. Siihen tarvitaan hyvä taito ja aisti. Hyvästi koafeeratut kiharat tekevät rumimmankin kaunottareksi.

EMÄNTÄ. Oikeinko totta? No, muista sitten koperoittaa minunkin kiharani taitavasti. Mutta (Karoliina panee hiukset ylös, emäntä irvistelee ja kiljuu kivusta) kuules Karoliina, sinä kun olet palvellut Helsingissä ylhäistä herrasväkeä, tiedät varmaankin, mitenkä semmoiset ylimykset päivänsä viettävät. Kerropas minulle huvikseni jotakin! (Kävelee etualalle, peilailee.)

KAROLIINA (Tulee perässä). Armollinen rouva. Ylhäisten rouvien elämä on hyvin ihanata, sillä he etsivät ensin huvitusta, sitten huvitusta ja sitten taas huvitusta! Kaikkein tärkein on sitä varten toaletti. Sivistynyt ylimysnainen Helsingissä muuttaa vaatteita kolme kertaa päivässä! (Hymyilee).

EMÄNTÄ (Lysähtää kiikkutuoliin). Kolme kertaa!? Mistä on heillä aikaa semmoiseen?

KAROLIINA (Seisoo kiikkutuolin luona). Onhan sitä koko päivä. Aamulla kello 12 nousee ylhäisön nainen, pukeutuu aamiaispukuun ja lähtee ulos kävelemään, ratsastamaan (Emäntä ratsastaa tuolilla) tai tekee muuta sellaista. Sitten siinä kello kolme, neljä muutetaan toinen puku, suuri toaletti, ja lähdetään visiitille jonkun ministerin, kenraalin, tai neuvoksen luo, ja vasta myöhemmin, jos on tanssiaiset, näytäntöjä teatterissa tai konsertti, otetaan ihan pulskin toaletti.

EMÄNTÄ. Onpa se elämätä! Mutta eivätkö he lopulta kyllästy tuohon? Eikö tuo elämä tuota päänkivistystä tai muuta tautia?

KAROLIINA. Se on tietty, armollinen rouva. Kivulloisuus, rintatauti ja hermostuneisuus onkin hyvin sivistynyttä ja aina muodissa. Heikkohermoisuus on välttämätön ehto sivistyneelle naiselle. Everstinna Pikulinski sanoikin aina: "Ei mikään ole niin sivistymätöntä kuin tuo talonpoikainen terveys". Minulla (menee peilin luo, panee puuteria) ei olekaan, Jumalan kiitos, ollut tervettä hetkeä syntymästäni asti.

EMÄNTÄ. Sydämeni hämmästyy kuullessani tuosta sivistyksestä, jota maailmassa jo löytyy. Niin, onpa tuota mullakin ollut semmoinen väristys, -- -- -- semmoinen kihti ja välistä vuktinen koko ruumis -- -- -- Tyttö hoi! (Ylös).

KAROLIINA. Armollinen rouva!

EMÄNTÄ (Kävelee peilin luo, puuteroi poskiaan). Me olemme hyvin varakkaita, meillä on rahaa kuin roskaa. Ja mieheni keinottelee lisää minun perinnölläni, hän kun osaa ottaa moninkertaiset rosentit. Meidän täytyy tarkasti seurata sivistyksen vaatimuksia. Sillä mikä on hullumpaa kuin esimerkiksi se, että joku, joka on rikas, ahneudesta säästää rahojaan, ylpeilee ja kerskaa, mutta ei seuraa yleistä muotia! Se on inhottavaa ja osottaa sisällistä raakuutta!

KAROLIINA. He eivät ole nauttineet sivistyksen jaloa valoa, se on tietty se!

EMÄNTÄ. Mutta niin en tahdo minä elää! En pentele vieköön! Meillä (Kävelee) täytyy olla komeat vaatteet uusinta kuosia silkistä tai sametista, se ei tule kysymykseen, kunhan ne ovat pulskat.

KAROLIINA. Se on oikein!!

EMÄNTÄ. Me olemmekin hyvin rikkaita, jos muilla on varaa muuttaa pukua kolme kertaa päivässä, niin -- -- --

KAROLIINA. Niin?

EMÄNTÄ. Niin me muutamme niitä kuusi kertaa päivässä!

KAROLIINA (Hämmästyen). Kuusi kertaa! Minä ymmärrän. (Hymyilee).

EMÄNTÄ. Se on päätökseni. Näytä nyt ahkeruutta ammatissasi, niin voitat sekä minun että tyttäreni suosion. Me emme ole palkitsematta vaivojasi. Sinä saat juomarahaakin. Kas tässä on (Ottaa alushameen taskusta vanhan torikukkaron) sinulle 50 penniä. Heh! Mene nyt ja auta (Karoliina nakkaa niskojaan) tytärtäni pukemisessa. (Karoliina menee, emäntä huutaa ovelta). Sano neiti tyttärelleni samassa, että luutnantti Syöterhelm tulee meille päivälliselle.

RÄSÄNEN (Kirja kädessä, lukee siitä ja muistelee). Verppum aktivum, preesens: jak läser, tu läsa, hän läser -- -- --

EMÄNTÄ (Erikseen). Kuinka ahkerasti hän lukee!

RÄSÄNEN. Vi läsen, i läsa, te läser.

EMÄNTÄ. Tuomas kultani -- -- --!

RÄSÄNEN. Mitä, eukkoseni?

EMÄNTÄ. Oletpa sinä hyvin ahkera!

RÄSÄNEN. Vaan mitäs se auttaa, Rikina, mitä se auttaa? Suomalaisen pää on niin kova tälle ruotsinkielelle. Sitä on melkein mahdoton oppia.

EMÄNTÄ. Mutta, rakas mieheni, meidän välttämätön velvollisuutemme on oppia ruotsinkieltä, nyt kun me olemme herrasväkeä! (Naurahtaa ilosta).

RÄSÄNEN. Hyvä on niin sanoa. Enkö ole lukenut ruotsin alkeiskirjaa ummelleen kaksi vuotta tai siitä saakka, kuin maalta tänne muutimme? Kyllä olen lukenut ja koettanut hoastookin, mutta häpeää olen siitä saanut. Muistatko Vilikreenin häitä? Siellä tahdoin minäkin taitoani näyttää, ja hoastoin ruotsia eräälle röökinälle, mutta tämä antoi vastauksen: "Jak vörstoor int vinskoo". Mitä hittoa siihen taisin vastata? Minä häpesin kuin koira ja pötkin tieheni. (Paiskaa kirjan loukkoon).

EMÄNTÄ (Molemmat etualalla). Mutta, kuten sanoin, se on meidän ankara velvollisuutemme, Tuomas! Eikö meillä ole lapsi? Eikö meillä ole velvollisuus häntä kohtaan, ja eikö ole ihana lohdutus kuoltuammekin, kun haudassa lepäämme, että lapsemme lapset kylvävät kukkia (Kylvää kädellään) haudoillemme ja puhuvat ruotsia, paljasta ruotsia, Tuomas?

RÄSÄNEN. Niin, sinulla on oikein, Rikina. Lapsemme tähden meidän täytyy oppia sitä. (Ottaa taas kirjan, kävelee sohvan luo). Kun kerran pistäyn vävyni luo, ja siellä on vieraita, ja vävyni resentieraa appivaarinsa sille ja sille kauppamiehelle tai konsulille, niin mikä häpeä minulle, jos juku heistä ruotsinkielellä kysyisi minulta, mitenkä jaksan, ja minun täytyisi olla vaiti. Ah, se olisi minun kuolemani, jos en osaisi vastata "raa!" (Lysähtää sohvaan).

EMÄNTÄ (Istuu viereen). Oikein, oikein! Mutta ei siinä kyllä. Meillä on kovin raaka ja talonpoikainen nimikin: Räsänen -- hyi! (Sylkäsee). Jos joku asia on tärkeä, niin on nimenmuuttaminen.

RÄSÄNEN. Mitä, Rikina? Tahdotko sinä, että minä hylkään vanhan suomalaisen nimeni? -- -- -- Ei, ei -- se on tuiki mahdotonta! Pyydä jotakin muuta, mutta älä tätä, älä tätä!

EMÄNTÄ. Mutta ajattele! Kun muutat nimesi, niin voit päästä kauppaneuvokseksi tai konsuliksi.

RÄSÄNEN. Kauppaneuvokseksiko? (Ilostuu).

EMÄNTÄ. Ihan totisesti. Sinä näytät hyvää ylimerkkiä sivistyksen ja ruotsinkielen jalostuttavasta voimasta, eikä se jää palkitsematta, usko minua.

RÄSÄNEN. No, hyvä! Mutta, rakas vaimoni, tiedätkös sinä minkä nimen ottaisin?

EMÄNTÄ. Meidän täytyy ottaa ruotsalainen yksitavuinen nimi, sillä muut ovat niin tavallisia. Esimerkiksi Kröön!

RÄSÄNEN. Oikein! Röön! Onpa sinulla hyvä äly. Röön! Hi, hi, hi, jo sen helinästäkin kuulee, että se on herrasnimi. Röön, hi, hi, hi!

EMÄNTÄ (Korjaa). Kröön, k:lla! Herra Tuomas Kröön! (Kumartaen miehensä edessä) Herra kauppaneuvos Tuomas Kröön!

RÄSÄNEN. Mutta kun ajattelen, niin täytyy minun sittenkin pysyä Räsäsenä. Näes. Minulla on lukemattomia velkakirjoja ja revänsseja arkussani ja niissä seisoo esimerkiksi näin: "Minä allekirjoittanut maksan vaadittaessa seppä Tuomas Räsäselle yhden summan 500 Suomen markkaa ynnä korkoa sille summalle 10 rosenttia vuosittain". Jos nyt ottaisin tuon uuden nimen -- -- -- mikä se olikaan? -- -- -- ka Röön, niin sanoisivat käräjissä, etteivät he ole Rööniltä rahaa lainaksi ottaneet, vaan Räsäseltä, jota enään ei ole olemassa. Ja näin häviäisi meiltä tuhansia kuin tina tuhkaan.

EMÄNTÄ. No, kyllä minä keinon tiedän. Otetaan aluksi kumminkin kaksoisnimi, sillä ne ne vasta viinejä ovatkin, ja kaksoisnimi on kaikilla tunnetuilla suuruuksilla.

RÄSÄNEN. Mitä sinä kohiset? Minä en ymmärrä mitään.

EMÄNTÄ. Ajattele, kuinka viiniltä kuuluu: Aalperk-Kivekäs, Raketti-Ilmalaiva, Itävalta-Unkari, Kalamies-Kivanto, Puuta-Pest! Ja ne, jotka ovat vielä viinimpiä, ottavat kolmoisnimen, esimerkiksi Leski-Laurila-Pattijoki, Armas-Parmas-Pianisti, Poorn-Vekomaani-Sarvikuono. Yhtä hyvä oikeus sinulla on olla Kröön-Räsänen, kumminkin aluksi.

RÄSÄNEN. Taidat taaskin olla oikeassa. Mutta soitetaanpa asiasta sihteeri Nurkalle (soittaa). Yhdistäkeepä sihteeri Nurkalle! Onko se herrassyötinki ite? Vai niin. Tämä on Räsänen, Tuomas Räsänen. Päivee. Kuulkeepas! Minä on aikona ottoo vähän pulskemman nimen, kun tämä Räsänen on niin talonpoikanen. Minkäkö. Röön-Räsänen.

EMÄNTÄ. Kröön-Räsänen.

RÄSÄNEN. Niin, Röön-Kräsämn, K:lla. Mutta saako saatavansa takaisin, jos ottaa Röönin lisäksi? Vai saapi. -- -- (Nyökkää emännälle iloisesti) -- -- Virallisessako lehdessä? No, ettekö työ toimita tätä asiaa siihen rahalla ja hyvällä sanalla? Kiitos, kiitos! Hyvästi! (Soittaa, kävelee mahtavana etualalle) Hyvästi (molemmat tekevät kädellä liikkeen yleisölle) kunnialliset esi-isäni, te vanhat Räsäset, jotka nyt Pielaveden kirkkomaassa haudoissanne lepäätte, hyvästi, minä en tahdo olla paljas Räsänen. Minä olen Röön-Kräsänen. Mutta (istuu sohvaan Rikiinan viereen) muistatkos vielä noita entisiä päiviä Pielavedellä, noita armaan vapauden ja ilonpäiviä?

EMÄNTÄ. Me olimme köyhiä silloin.

RÄSÄNEN. Mutta iloisia, niin iloisia. Kuinka minä moukaria heilutin pajassa (Tekee käsin liikkeitä) ja paljetta kohotin, hevosen kenkiä ja kirveitä takoa kalskuttelin. Ja minua kehuttiin parhaaksi sepäksi koko pitäjässä.

EMÄNTÄ. Ja minä lypsin lehmiäni. (Lypsää ajatuksissaan kauan).

RÄSÄNEN. Ja kirnusit voita (näyttää). Se oli parempata se voi kuin se, mitä nyt syömme. Missähän Kaapro Kakkinen, minun paras yätäväni, on nyt?

EMÄNTÄ. Entäs Mykkäsen muori ja se hyväsydäminen Helena?

RÄSÄNEN. Entäs Pekka Ihalainen, se nuori rusthollari, joka oli niin rakastunut tyttäreemme?

EMÄNTÄ (Ylös). Ei, pois vanhat muistot! Pekka Ihalainen ei saa tästä lähtien astua jalallansakaan huoneeseemme. Nyt olemme herrasväkeä, ja Hannan täytyy saada herrasmieskin itselleen.

RÄSÄNEN. Se on oikein. Jos olisimme köyhät, kuten ennen, niin kyllä Ihalainen olisi tytön saanut muijakseen, mutta nyt kun Hanna on hienosti sivistynyt herrastyttö, täytyy hänen saada herrasmieskin. Minä olen ajatellut maisteri Hellmania.

EMÄNTÄ. Mitä sanot!? Maisteri Hellman? Ei sinä ilmoissa ikänä! Hannan täytyy mennä luutnantti Syöterhelmille.

RÄSÄNEN. Luutnantille? Häh, mitä sinä sanot? Ei, se ei ikinä tapahdu. Vai luutnantille -- -- --!

EMÄNTÄ. Niin juuri. Eikö hän ole pulska nuori mies, sivistynyt, ylhäisestä perheestä -- sanalla sanoen oikein viini kavaljeeri. Mutta mitäs on maisteri! Vanha, yksinkertainen nahjus. Vanha, että kelpaisi Hannalle isäksi, harmaapäinen, kylmä ja hituroinen. Hänkö Hannan saisi, meidän nuoren tyttäremme! Ei ikinä! Luutnantti Hannan saa!

RÄSÄNEN. Luutnantti? Ei ikinä, sanon minä! Luutnantti on velkaantunut keikari, mutta maisteri on viisas ja oppinut herra, joka on minun ystäväni. Vai luutnantti? -- --

EMÄNTÄ. Mitä kuulen minä! -- -- -- Sinä pahoitat minua. Minä pyörryn! Luutnantti on -- -- --

RÄSÄNEN. Minä en tahdo kuunnella sinua.

EMÄNTÄ. En ikipäivinä tule suostumaan siihen, että maisteri Hannan saisi.

RÄSÄNEN. Enkä minä luutnanttia suvaitse.

HEIKKI (Tulee). Siellä on luutnantti, joka pyytää päästä sisään.

EMÄNTÄ. Anna tulla (Heikki pois, luutnantti tulee). Herr luudnand!

LUUTNANTTI. Jag får önska ers nåd god morgon. (Suutelee emännän kättä).

EMÄNTÄ. Ten vaara myki tuura ilo että herr luudnantti komma ti mittag ti oss. Vaara mieheni tuura sorkena int koo ti herr luudnand.

RÄSÄNEN (Syrjästä emännälle). Ämmä älä lörpöttele!

EMÄNTÄ. Mieheni, syötä veli, kroota ti töö, voi voi, hän kroota hela nattena imillan, on vörkryytätty siitä vaivasta.

RÄSÄNEN (Syrjästä emännälle). Älä valehtele!

EMÄNTÄ. Vaara so praa o tiikati tuura, kranna saalena. Hanna tyttö kommer koht'sillään oksoo.

LUUTNANTTI. Min fru! (Menevät, kumarrellen, sisään).

RÄSÄNEN. Kas niin, eikö tuo kiusattu luutnantti, tuo keikari kuitenkin ensiksi ennättänyt. Mutta maltahan (Pui nyrkkiä) minä tahdon näyttää kuka isäntä on!

MAISTERI (Tulee, panee silkkihatun pöydälle).

RÄSÄNEN. Ah, hyvää huomenta, tervetultua! Ole niin hyvä ja istu. Minä jo kaipasin veljeä. (Tarjoaa savuketta; kun maisteri ei huoli, sytyttää itse).

MAISTERI. Minä kuulin vasta tänä aamuna, että sinun tyttäresi oli tullut (Istuvat sohvassa).

RÄSÄNEN. Niin hän tahtoi kotona viettää syntymäpäivänsä.

MAISTERI. Tuo herttainen tyttö! Kuinka sieluni ikävöitsee häntä nähdä!

RÄSÄNEN. Se sattui hyvin pahasti, että hän on vähän siukka nyt. Mutta tänä iltana on meillä pienet kestit. Ymmärräthän, veikkoseni! Koska on hänen syntymäpäivänsä, niin tule sinäkin tänä iltana tänne.

MAISTERI. Minä kiitän. Hyvin halukkaasti tahdon kohdata tytärtäsi -- kuta pikemmin, sitä parempi. Minä olen muutoin saanut kuulla hyvin pahoja uutisia. Tuo luutnantti Söderhjelm kuuluu tahtovan kosia tytärtäsi, ja koska sinun vaimosi -- -- --

RÄSÄNEN (Paiskaa savukkeen, polkaisee päälle). Se tulen korvennettava luutnantti! Minä ajan hänet ulos ovesta, jos hän paljon ylpeilee!

MAISTERI. Mutta kuitenkin, tuo luutnantti! Sinun vaimosi suosii häntä -- --

RÄSÄNEN. Ole rauhassa, veljeni.

MAISTERI. Mutta kuitenkin. Täytyy olia hyvin varova tässä asiassa. Tuo luutnantti on aika veijari, ja ken tietää, mitä temppuja hän tekee, mitä jalan koukkuja hän virittää. Meidän täytyy olla hyvin varovat tässä asiassa.

RÄSÄNEN. Se on totta. Minä en luutnanttia usko pennin edestä.

MAISTERI. Mutta vaimosi suosii häntä.

RÄSÄNEN. Kuulepas, veikkoni! Meidän täytyy keksiä keino, miten asia kohta ratkaistaisiin.

MAISTERI. Niin oikein, meidän täytyy keksiä keino. (Kumpainenkin vaeltaa äänettömänä edestakaisin ristiin).

RÄSÄNEN. Kuulepas veikkoni!

MAISTERI. Keksitkö jotain?

RÄSÄNEN. Minä tiedän keinon. Tämä luutnantti on, kuten tiedät, hyvin velkaantunut. Ja hänen velkakirjojansa on joka paikassa. Jos sinä ostaisit pari hänen velkakirjoistaan.

MAISTERI. Ja pantaisiin hänet konkurssiin?

RÄSÄNEN. Niin juuri, niin juuri! Ha ha ha! Se olisi hyvin sukkela temppu!

MAISTERI. Mutta se on hyvin paha seikka, että minulla nyt ei ole rahoja käsillä -- -- ja toistaiseksi, se olisi liikaa vaivaa, kun vähemmälläkin päästään perille.

RÄSÄNEN. Mitä arvelet?

MAISTERI. Sinä sanoit äsken, että teillä on kestit täällä tänä iltana?

RÄSÄNEN. Tyttäreni syntymäpäivän tähden, niin.

MAISTERI. Hyvä. Eikös silloin ole paljon vieraita koolla? Anna minun jo tänä päivänä kosia tytärtäsi, ja sitte tänä iltana -- kenenkään tietämättä, kenenkään aavistamatta, kun kaikki vieraat ovat koolla, tartut sinä pikariin, esität maljan, kihlausmaljan.

RÄSÄNEN (Tekee liikkeen kuin kohottaisi pikaria). Sinulle ja Hannalle. Minä ymmärrän, minä ymmärrän. Ha, ha, ha.

MAISTERI. Siten tulisivat luutnantin vehkeet paikalla katkaistuiksi. Mitä arvelet?

RÄSÄNEN. Oikein veljeni. Ha, ha! Tuopa nyt oli maailman sukkelin temppu. Tule, veikkoseni, minun kamariini, niin keskustellaan siellä asiasta tarkemmin. Voi, miten pitkän nenän hän saa. Tule! (Menevät puhellen keskenään).

EMÄNTÄ (Tulee luutnantin kanssa). Niin, sillä lailla on asian laita. Mieheni tahtoo välttämättömästi maisterille, tuolle vanhalle hupakolle, meidän tytärtämme. Mutta se asia ei ikänä lyö lukkoon, sanon minä.

LUUTNANTTI. Oi, kuinka syvästi minä olen kiitollinen teidän armonne suosiosta. Minä tunnen sydämessäni, että voisin tulla onnelliseksi hänen kanssansa. -- -- -- Hanna neitonen mahtaa olla mitä ihanin, mitä hempein tyttö -- -- -- koska te olette hänen äitinsä.

EMÄNTÄ. Ha, ha! Te liehakoitsette minua, herra luutnantti. Mutta olkaa huoletta, minä olen keksinyt keinon!

LUUTNANTTI. Minä tottelen teitä kaikessa. Puhukaa!

EMÄNTÄ. Tulkaa päivällisen perästä tänne, niin saatte kohta kohdata tyttöä. Te kosaisette, ja tänä iltana, kun kaikki vieraat ovat koolla, esitän minä -- -- -- (tekee liikkeen kuin kohottaisi pikaria).

LUUTNANTTI. Meidän kihlausmaljamme! (Suutelee emännän kättä).

EMÄNTÄ. Oikein arvattu. Kun se on tehty, niin asia on ratkaistu ja maisteri saa noin pitkän nenän. (Näyttää). Ha, ha, ha!

LUUTNANTTI. Minä tulen kiitolliseksi teille koko elämäni onnesta. Mutta nyt on minulla joitakuita toimituksia. (Katsoo kelloa).

EMÄNTÄ. Mutta päivällisen perästä, herra luutnantti.

LUUTNANTTI. Päivällisen perästä teidän armonne. (He menevät ovelle kumarrellen, luutnantti mielii ottaa savukkeen).

EMÄNTÄ. Älkää peljätkö mitään. Ottakaa, minä annan tulta.

LUUTNANTTI. Kuinka saattaisin kiittää teitä!

EMÄNTÄ. Viekää terveisiä kotiin, herr luudnand!

LUUTNANTTI. Nöyrimmästi kiitän, teidän armonne!

EMÄNTÄ. Ätjö, herr luudnand!

LUUTNANTTI. Jag tackar, ers nåd. (Suutelee emännän kättä). Efter middagen således!

EMÄNTÄ. Klöm inte port -- Vaara so praa. Vaara so praa. Ätjöö! (Menevät)

IHALAINEN (Tulee Heikin kanssa). Sano Hannalle, että minä olen täällä.

HEIKKI. Hannalla on nyt herraskosijoita.

IHALAINEN. Vai niin?

HEIKKI. Yksi niistä on oikea renttu, tietäkää se.

IHALAINEN. Kuka?

HEIKKI. Tuo luutnantti rähjä. Tietäkää, hän kehtasi sanoa minua lurjukseksi! Mutta sitä minä en unhoita! (Menee nyrkkiä puiden).

IHALAINEN (Yksin). Vihdoin! Kahden vuoden kuluttua kohtaan hänet taas. Muistaneeko hän minua vielä? Tosin hän on välistä kirjoittanut minulle, mutta kuka tietää, mitenkä pääkaupunki on muuttanut tuon iloisen tytön! Kelpaako halpa talonpoika tuolle pohatalle immelle, jota ylhäiset herrat kosivat? (Katsoo peilistä).

HANNA. (Tulee). Pekka! (Rientää Ihalaisen luo, joka syleilee häntä).

IHALAINEN. Terve Hanna! Sinä olet siis kotona nyt! (Katsoo).

HANNA. Ei olisi taivas saattanut antaa minulle suurempaa iloa syntymäpäivänäni. Terve, Ihalainen, terve! Kuinka sinä olet muuttunut, muuttunut eduksesi! (Pitää kädestä ja katselee).

IHALAINEN. Entäs sinä sitten?

HANNA. Onkos sinulla ollut ikävä, Pekka?

IHALAINEN. Arvaathan sen -- ja sinulla?

HANNA. Välistä --! Mutta miksi en eilen sinua saanut tavata? Tiesithän, että minä tulin Kalevassa. Kun höyry tuli Tuhkaniemellä, niin katseli silmäni väkijoukkoon, mutta sinua en nähnyt. Siiloin arvasin paikalla, että Ihalainen ei ole kaupungissa.

IHALAINEN. Ei, kyllä minä olin, mutta en saattanut tulla väkijoukkoon; ihmisillä on muutenkin niin paljon puhumista tässä kylässä.

MANNA (Istuu sohvaan). No, mitenkä olet jaksanut siellä Pielavedellä? Mutta ole niin hyvä ja istu! Kas niin, Pekka, nyt sinun täytyy kertoa minulle kaikkityyni, mitä on tapahtunut!

IHALAINEN (Huokaa, katsoo sitten puoleksi nauraen). Sinä olet saanut herraskosijoita nyt.

HANNA. Niin. Isäni kertoi mulle eilenillalla maisterista ja pyysi, että rupeaisin hänelle rouvaksi. Maisterilla kuuluu olevan paljon lapsia, ja sinä tiedät, kuinka minä rakastan lapsia, -- noita pikkuisia. (Osottaa kädellään monen pituutta). Etkö luule, Pekka rakas, että minä ymmärtäisin lapsia kasvattaa ja hoitaa?

IHALAINEN. Toivotan onnea, rouvaseni! Maisterilla on poika, joka on ylioppilas. (Osoittaa kädellä korkealle).

HANNA. Ylioppilas?

IHALAINEN. Hän on kymmenen vuotta sinua vanhempi ja on kahden mertin pituinen.