Part 3

Tulee, tulee... voi, jo Kuisma tulee!" Heli säikähti kuin pahaa unta alas hervahtain kuin raskas tähkä... Tukka huurteess' seisoi ovell' Isma, päältään hämillään hän puisti lunta.

Sanni pirtin lintu pikkarainen Helin otsaan painoi kylmän kääreen. "Miksi siellä seisot?" Heli houri, "tule tänne... anna kätes mulle!" Isma varpain astui vuoteen ääreen.

"Kovin viivyit... mun on vilu ollut, miksi yksin heitit mustiin metsiin; älä koske... Kuisma!.. kätes polttaa, huudan Ismaa... päästä, päästä, päästä, mua tanssihin jo tytöt etsii!

Hiljaa... kas kuin hurjat silmäs hehkuu... Sanni nukkuu -- tule, hiivi luokse, Kiesus, kuulitkos sä rasahdusta, luhdin tuomen taakse Isma piili, väki herää, heitä... juokse, juokse!

Älä naura... mua Isma kosi, sinä aina olet rakkain sentään! Mishka kuiskaa... älä jätä, Kuisma, ratsus rikki potkii kylkiluuni, harakat ja keihäät ilmaan lentää!

Pidä kiinni, putoon satulasta, sudet seuraa meitä järven jäällä, ammu Kuisma, kas, kun kidat hohtaa, lyö jo, lyö jo, nythän yli päästiin, tuoll' on pappila ja kirkko täällä!

-- -- Varo pappia, se ei oo pappi, messupaitaan kätki Isma veitsen! Voi, jo iski! Kuisma kaatuu, kuolee, -- nouse äiti, kohta taloon tullaan --, Isma onneton, sä miksi teit sen?" -- -- -- -- --

Houreen varjot häipyi, Heli tyyntyi niinkuin kuunnellut ois säveleitä, vielä maininkina povi laikkui, kuumeen hyöky oli yli käynyt, sentään aatos harhas unen teitä.

"Missä Kuisma?... sinä siinä Isma, pääni humisee... on kaikki kummaa, nyt ma muistan... mitä tahdot multa, niinkuin kaivosta sun silmäs kiiltää, voi, sun tekoasi, Isma, tummaa!"

"Puukon virtaan heitin, anteeks anna, älä entisistä enään soimaa, usko Heli, kaikki hyväks kääntyy, kevät toivon tuo ja rauha palaa, rikas luonto vuotaa uutta voimaa!

Sinun kauttas, Heli, voin ma kaikki, mulle rakas oot, en sitä salaa, metsään konnun laitan, kynnän, kylvän, siellä elämämme touvot tehdään." -- "Ei, ei, Isma onnemme ei palaa.

Miksi pudistelet päätäs, Isma, sydän häpeään ja suruun nääntyy, etkö tiedä... täällä rinnan alla lapsen sydän sykkii... mene Isma, tästä kahtaalle nyt tiemme kääntyy!"

"Mulle raskas ei oo mikään taakka, sinuun sellaisena, Heli, tyydyn, erheet peittäköhön yö ja multa!" -- "Min' en voi, en voi, vaan sano Isma, palaakohan Kuisma, muuten hyydyn!"

"Ei hän palaa kuuna kulloinkana, koita kestää, ole aivan tyyni, Kuismalla on vaimo, -- nuori vaimo, min' en vihassani varoitellut, kova-onnesi on minun syyni."

"Vaimo? Kuinka? Nuori niinkuin päivä, Kuisman kanssa... niinkö... sylityksin? Sinä hulluttelet... mikset naura, ei, nyt uskon, nään sen silmistäsi, nyt ma vasta olen yksin, yksin!

Aatos sammuu, kauniit kuplat särkyy, mit' on jälellä? Vain mykkä hauta. Tie on poissa, minä yöhön eksyn, missä olen... kuule... kuka nauroi, Herra, taivaan Isä mua auta!"

YHDESTOISTA LAULU.

Viikot vieri, kuumeen kuohut uupui, viel' ei tuoni vienyt nuorta viljaa, sielun särkyneen se jätti vaan. -- -- Yöllä Heli nousi vuoteeltansa, salaa luhtihinsa hiipi hiljaa.

Missä nuoren aatos askaroitsi, mikä Helinällä oli työnä? Tahtoi vielä nähdä sulhonsa niinkuin peilistänsä onneansa oottaa neidot uudenvuoden yönä.

Heli tulen otti talituikkuun, valkeet suvivaatteet ylleen puki, silkit, soljet kaivoi arkustaan, etsi kirkkokengät pieneen jalkaan, kullankellervätä päätä suki.

Sairas hymy liiti kasvoillansa yksin istuessaan peilin eessä, kuin hän kuvasarjan nähnyt ois soilahtavan himmeen puitteen taakse kultajuovaisessa vanaveessä.

Kummaa tuutuvirttä hyrähdellen sormeen pujotti hän sormuksensa, kietoi sukkelilla sormillaan kultapaperisen kultakruunun, katsoi, katsoi, nauroi kuvallensa.

"Ken se morsian on tänä vuonna? Kukas muu kuin kuulu Sinisukka, meidän sirkkusilmä prinsessa. -- Ei saa tulla, en oo valmis vielä --, tule peilin takaa Helirukka!

Ken on sulhaispoika? Meidän vouti, aasintamman' ajaa kirkkotiellä, pukinsarvella hän toitottaa: tieltä pois, jo saapuu Sinisukka! -- Ei saa tulla, en oo valmis vielä! --

Joko kellot soivat tapulista, miksi Helinän on kyynel jäässä, kyllä häihin pääsee Helinä? -- En oo valmis, ei saa sulho nähdä, ei oo kultakruunu oikein päässä. --

Vielä kolme neulaa kolmeen saumaan, noin se lieve laahaa kirkkomaata, onko musta ori valjaissa, miss' on Sinisukan lasivaunut? -- En oo valmis, viel' en tulla saata. --

Niijaa Heli meidän rovastille, suntio jo haaviin kurkistaapi, syvään rappusilla kumartaa; -- ei saa tulla, en oo valmis vielä, joko kulta-urut humajaapi? --

Katsos kuinka rahvas kirkkoon tunkee, lehterill' on myöskin äiti vainaa, äiti rakas, älä käänny pois! hahhahhaa, kun tääll' on hauska olla, sentään kultakruunu päätä painaa.

Ovet auki, pankaa pillit soimaan, nosta varovasti, Heli, jalkaa, maailmall' on liukas lattia, miss' on sulho, sano, ken on sulho, kaikki itkee... nyt se tanssi alkaa!"

Heli peilin rikkoi, tanssi, nauroi, alas rantaan juoksi luhdistansa yli kinoksien kahlaten ratsukentälle ja läpi ryöpyn ylkää huuteli hän houreissansa.

Lumipyry pieksi kasvojansa, sakeana suitsui ilmapiiri, hei, kun lumivarsat hyppivät, vatsat vaahdossa ne piehtaroivat, lumilaineissa ne kenttää kiiri.

Häntää huiskien taas ylös ilmaan pystyyn ryöpsähtivät yli töyryn, yli sillan, puidenlatvojen turvat kuolassa ja täyttä laukkaa, sieraimista suihki harmaa höyry.

Mutta valkoisessa halatissa pitkää keihästänsä huitomalla kosken niskan yli kannustain lensi Kuisma kasvot kalpehina ilmaratsullansa valkealla.

"Kuisma, Kuisma, minä tulen, Kuisma!" Helin hourekuvat sumuun peittyi; railon reunalle hän hoipersi, riisui kengät, heitti helykruunun, kiljahti ja mustaan virtaan heittyi.

Sinne suistui Heli, neito nuori, kylän kukka, armain armahista. -- -- -- Sinä yönä Isma tuskissaan kulki pihalle ja löysi jäljet, juoksi huolimatta kinoksista.

Niinkuin mieletön hän yössä karjui, suin hän syöksyi jylhää rantaa pitkin, seisahtui ja peitti kasvonsa, niinkuin lauvennut ois raskas sulku ensi kertaa eläissään hän itki.

Siinä seisoi hän kuin kivettynyt, katsoi kamalasti vaahtopäitä. -- Virta vallatonna hyppeli tanssisairahana morsianna, joka taukoomatta tanssii häitä.

SELITYKSIÄ:

Lamppaasit = punaiset raidat housuissa.

Sukari = kansan nimitys kasakoitten tuomalle imelälle, kovalle leivälle.

Brishakka = venäläinen tanssi.

Tsasovna = kylän rukoushuone, kirkkomaa.

Stanitsa = kasakoitten vanhoja linnoitusasemia.