Part 5

BIONDELLO. Ei ole aikaa. Tunnen tytön, joka tuli naiduksi eräänä iltapäivänä, kun meni puutarhaan poimimaan persiljaa kanin täytteeksi; ja niin voitte tekin tehdä, herra, ja sillä hyvästi! Herrani käski minun mennä Sant Luukaaseen pyytämään pappia olemaan saapuvilla, kun te tulette sivullisenne kanssa.

(Menee.)

LUCENTIO. Ma voin ja tahdon, jos hän siihen suostuu; Ja sen hän tekee; miks siis epäilen? Käy kuinka käy, ma tahdon liehakoita; Kovalle ottaa, jos ei Cambio voita.

(Menee.)

Viides kohtaus.

Maantie.

(Petruchio, Katariina ja Hortensio tulevat.)

PETRUCHIO. Hiis olkoon, joudu! Isän luo on matka. Hyväinen aika, kuinka paistaa kuu!

KATARIINA. Kuu? Aurinkohan! Ei nyt kuutamaa.

PETRUCHIO. Se kuu on, joka paistaa, sanon minä.

KATARIINA. Ei, aurinkohan paistaa, tiedän minä.

PETRUCHIO. Kautt' emoni pojan, joka olen minä, Se kuu on, tähti, taikka mitä tahdon, Ennenkuin tästä isäs taloon lähden. -- Mene ja laita kotiin hevoset. -- Teet aina tenää, aina, aina tenää!

HORTENSIO. Mukautukaa, tai paikalt' emme pääse.

KATARIINA. Eteenpäin, oi, kun näin jo pitkäll' ollaan; Kuu olkoon, aurinko, tai mitä mielit, Niin, vaikka päresoitto, jos niin tahdot; Vast'edes vannon, että se se on.

PETRUCHIO. Se kuu on, sanon minä.

KATARIINA. Kuu, niin aivan.

PETRUCHIO. Valetta! Se on Herran aurinko.

KATARIINA. Niin, Herran aurinko, sen Herra tietköön, Mut aurinkokaan ei, jos sin' et tahdo; Ja kuukin vaihtuu, niinkuin mielesi. Jos miksi nimität sen, se se on Ja Katariinast' oleva on aina.

HORTENSIO. Petruchio, eteenpäin! Jo voiton sait.

PETRUCHIO. Eteenpäin siis! Noin pallon tulee vierrä Eik' aina ristiin rastiin poikin rataa. -- Mut hiljaa! Mikä seura tulee tuossa?

(Vincentio tulee matkapuvussa.)

(Vincentiolle) Huomenta, kaunis neiti! Mistä matka? -- Sanoppa, Kati, suoraan, oletko Noin pulskaa vallasnaista koskaan nähnyt? Sasuillaan valko taistelee ja puna; Ei taivaall' loista tähdet niin kuin silmät Kasvoissa noissa taivahallisissa. -- Soma neiti, hyvää päivää vielä kerran! -- Syleile, Kati, tuota kaunotarta.

HORTENSIO (syrjään). Hän miehen hulluks saa, kun naiseks sanoo.

KATARIINA. Ihana, soma, raitis immen umppu, Mihinkä matka, miss' on kotisi? Miekkoinen isä, joll' on laps noin kaunis, Mut miekkoisempi mies, jonk' avioksi Sun suopeat on tähdet määränneet!

PETRUCHIO. Mit' aiot, Kati? Ethän liene hullu? Se mies on, rypistynyt ukko-räivä, Ei tyttö, joksi sinä häntä sanot.

KATARIINA. Anteeksi, vanha isä, silmän harha: Näköni aurinko on häikäissyt, Niin että kaikki näyttää vihannalta. Nyt näen, ett' olet arvollinen vanhus, Siis anteeks anna tyhmä erheeni.

PETRUCHIO. Se, hyvä vanhus, tee, ja sano meille, Mihinkä matka; jos meill' yks on tie, Niin seurasi on meille iloksi.

VINCENTIO. Te, arvon herra, ja te, hauska neiti, Jonk' outo tervehdys mua peljätti, Nimeni on Vincentio, Pisass' asun, Ja matka Paduaan on poikaani Tapaamaan, jot' en ammoin ole nähnyt.

PETRUCHIO. Ken nimeltään?

VINCENTIO. Lucentio, hyvä herra.

PETRUCHIO. Hyväpä tuo, ja paras pojallesi. Ei yksin ikään, heimouteenkin nähden Sanoa minun suonet: rakas isä. Mun puolisoni, tämän rouvan, siskon Sun poikas äsken nai. Äl' ihmettele, Äläkä suutu: häll' on kelpo maine Ja suku suuri, myötäjäiset runsaat, Lisäksi kaikki ominaisuudet, Jotk' ylimyksen vaimoll' olla tulee. Mun suo sua syleillä, Vincentio-vanhus. Nyt käymme katsomaan sun kelpo poikaas, Jot' ilahuttaa varmaan tulosi.

VINCENTIO. Tää tottako? Vai matkamiesten lailla Pilana pidättekö huviksenne Vain muukalaista, jonka tapaatte?

HORTENSIO. Se totta, isä, on; sen vakuutan.

PETRUCHIO. No, tule pois, niin näet totuuden; Ens' ilveemme sun teki luulokkaaksi.

(Petruchio, Katariina ja Vincentio menevät.)

HORTENSIO. Bravo, Petruchio! Miehuutt' annoit mulle. Nyt lesken luo! Jos aikoo suutaan soittaa, Niin keinon tiedän, millä suulaat voittaa.

(Menee.)

VIIDES NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Padua. Lucention asunnon edusta.

(Biondello, Lucentio ja Bianca tulevat; Gremio kävelee edestakaisin.)

BIONDELLO. Hiljaa ja joutuin, herra: pappi vartoo.

LUCENTIO. Lennän, Biondello; mutta sinua kenties tarvitaan talossa; mene siis!

BIONDELLO. Enpä vainkaan; ensin tahdon nähdä kirkon selkänne takana; sitten menen takaisin herrani tykö niin pian kuin saatan.

(Lucentio, Bianca ja Biondello menevät.)

GREMIO. Mua ihmetyttää, missä Cambio viipyy.

(Petruchio, Katariina, Vincentio ja palvelijoita tulee.)

PETRUCHIO. Täss' ovi on, Lucentio asuu tässä. Isäni talo toriin päin on hiukan, Mun täytyy rientää sinne; hyvästi!

VINCENTIO. Sit' ennen ei tee pieni naukku pahaa. Tääll' olen vähän niinkuin isäntä, Ja taloss' on kai jotain tarjottavaa.

(Koputtaa ovea.)

GREMIO. Siellä sisällä askaroidaan; parasta koputtaa kovemmin.

(Majisteri katsoo ulos ikkunasta.)

MAJISTERI. Kuka se siellä niin kolkuttaa kuin tahtoisi särkeä oven?

VINCENTIO. Onko signior Lucentio kotona, herra?

MAJISTERI. On, kotona on, mutta häntä ei saa puhutella.

VINCENTO. Mutta jos joku toisi hänelle sata tai parisataa puntaa ajanratoksi?

MAJISTERI. Pitäkää sadat puntanne itse; hän ei niitä tarvitse niin kauan kuin minä elän.

PETRUCHIO. Mitä sanoin teille? Poikaanne pidetään hyvänä Paduassa. -- Kuulkaahan, herra, turhitta mutkitta: olkaa hyvä, sanokaa signior Lucentiolle, että hänen isänsä on tullut Pisasta ja seisoo tässä ovella saadakseen häntä puhutella.

MAJISTERI. Valehtelet: hänen isänsä on tullut Pisasta ja katsoo tässä ulos ikkunasta.

VINCENTIO. Oletko sinä hänen isänsä?

MAJISTERI. Olen, herra; niin sanoo hänen äitinsä, jos saan häntä uskoa.

PETRUCHIO (Vincentiolle). Mitä tämä on, herraseni? Suoraa konnuutta, ottaa omakseen toisen miehen nimi!

MAJISTERI. Kiinni se konna! Aikoo ehkä tässä kaupungissa jotakuta pettää minun nimessäni.

(Biondello palaa.)

BIONDELLO. Olen nähnyt heidät kirkossa yhdessä. Jumala suokoon heille hyvää laivamatkaa! -- Vaan kuka täällä? Vanha herrani Vincentio! Nyt olemme hukassa, perin hukassa!

VINCENTIO (huomaa Biondellon). Tule tänne, sinä pyövelin ruoka!

BIONDELLO. Tahtoisin sentään saada pitää oman pääni.

VINCENTIO. Tänne, sinä konna! Mitä, oletko sinä unohtanut minut?

BIONDELLO. Unohtanut teidät? En, herra, en ole voinut teitä unohtaa, kun en ikipäivinäni ole teitä koskaan nähnytkään.

VINCENTIO. Mitä, senkin paatunut lurjus, vai et koskaan ole nähnyt herrasi isää, Vincentiota?

BIONDELLO. Mitä? Vanhaa, arvoisaa vanhaa herraaniko? Olen maarinkin: nähkääs, tuossa hän katsoo ulos ikkunasta.

VINCENTIO. Niinkö todellakin?

(Lyö häntä korvalle.)

BIONDELLO. Apua, apua, apua! Täällä hullu mies aikoo tappaa minut.

(Juoksee tiehensä.)

MAJISTERI. Apuun, poikani! -- Apuun, signior Baptista!

PETRUCHIO. Tule, Katiseni! Käykäämme tästä syrjään nähdäksemme, kuinka tämä riita päättyy.

(Vetäytyvät syrjään.)

(Majisteri, Baptista, Tranio ja palvelijoita tulee.)

TRANIO. Kuka te olette, herra, kun uskallatte lyödä minun palvelijaani?

VINCENTIO. Kukako minä olen? Kuka te sitten olette, herrani? -- Oo, te kuolemattomat jumalat! Senkin koreiltu lurjus! Silkkitakki! Samettihousut! Heleänpunainen viitta! Suippuhattu! -- Olen hukassa! Olen hukassa! Sillaikaa kuin minä istun kotona ja säästän, niin poikani ja palvelijani tuhlaavat kaikki yliopistossa.

TRANIO. Mitä? Mikä nyt sitte on?

BAPTISTA. Mitä? Onko mies hullu?

TRANIO. Hyvä herra, puvustanne päättäen näytätte olevan vanha, hiljainen herrasmies, mutta sanoistanne luulisi teidät hulluksi. Hyvä herra, mitä se teitä koskee, jos minä kuljen helmissä ja kullassa? Minulla on siihen varaa, kiitos hyvän isäni.

VINCENTIO. Isäsi, senkin konna! Hän on purjeenneuloja Bergamossa.

BAPTISTA. Erehdytte, herraseni, erehdytte! Sanokaa kuitenkin, minkä luulette hänen nimensä olevan.

VINCENTIO. Hänen nimensäkö? Niinkuin minä en tietäisi hänen nimeään! Minä olen hänet kolmivuotiaasta kasvattanut, ja hänen nimensä on Tranio.

MAJISTERI. Mene tiehesi, senkin hupsu aasi! Hänen nimensä on Lucentio; ja hän on minun ainoa poikani ja tilojeni perijä, minun, signior Vincention.

VINCENTIO. Lucentio? Ah, hän on herransa murhannut! -- Vangitkaa hänet, vaadin sitä herttuan nimessä! -- Oi, poikani, poikani! -- Sano minulle, senkin konna, missä on poikani Lucentio?

TRANIO. Kutsukaa tänne oikeudenpalvelija.

(Muuan palvelijoista menee ja tuo oikeudenpalvelijan.)

Vie tyrmään tuo houkkio! -- Isä Baptista, katsokaa, että hän joutuu oikeuden eteen.

VINCENTIO. Minutko tyrmään?

GREMIO. Seis, mies, häntä ei pidä tyrmään viedä!

BAPTISTA. Suu kiinni, signior Gremio! Minä sanon, että hänet pitää viedä tyrmään.

GREMIO. Varokaa, signior Baptista, ettei teitä peijata tässä jutussa. Minä tohdin vannoa, että tämä on se oikea Vincentio.

MAJISTERI. Vanno, jos tohdit.

GREMIO. En, vannoa minä en tohdi.

TRANIO. Voisit yhtä hyvin sanoa, että minä en ole Lucentio.

GREMIO. Niin, tiedänhän että sinä olet signior Lucentio.

BAPTISTA. Pois tuo vanha narri! Putkaan pois!

VINCENTIO. Näin vierast' uhata ja rääkätä! Oo, suunnatonta häpeemättömyyttä!

(Biondello palaa, mukanaan Lucentio ja Bianca.)

BIONDELLO. Oo, olemme hukassa! Ja tuossa hän on: kieltäkää hänet, luopukaa hänestä, muuten olemme kaikki perikadossa!

LUCENTIO (polvistuen). Anteeksi, isä!

VINCENTIO. Rakas poika, elät?

BIANCA (polvistuen). Anteeksi, isä!

BAPTISTA. Mitä sinä rikoit? Miss' on Lucentio?

LUCENTIO. Tässä on Lucentio. Tuoss' isäni, se oikea Vincentio. Mun avioni tyttäres on nyt, Sun silmäs vain on varjo pettänyt.

GREMIO. Ovelaa juonta! Pettää meidät kaikki!

VINCENTIO. Miss' on se Tranio, se konnan luuta, Jok' uhmaten mua ilkkui vasten suuta?

BAPTISTA. Tää eikö Cambio siis olekaan?

BIANCA. On muuttunut Lucentioksi vaan.

LUCENTIO. Nää lemmen ihmeit' on. Biancan lempi Mun vaihtamaan sai osaa Tranion kanssa: Minuna esiintyi hän kaupungissa; Ja minä onnelllsest' olen vihdoin Haluttuun päässyt onnen satamaan. Pakosta teki Tranio, minkä teki; Mun tähten', isä, hälle anteeks suo.

VINCENTIO. Minä silvon nenän siltä lurjukselta, joka tahtoi lähettää minut tyrmään.

BAPTISTA (Lucentiolle). Mutta kuulkaas, herraseni: oletteko nainut tyttäreni, kysymättä minulta lupaa?

VINCENTIO. Huoleti, Baptista; me kyllä teidät tyydytämme; huoleti vain! Nyt menen tuonne sisään kostamaan tämän konnuuden.

(Menee.)

BAPTISTA. Ja minä tutkimaan tämän koiruuden syvyyttä.

(Menee.)

LUCENTIO. Älä kalpene, Bianca; ei isäsi tästä suutu.

(Lucentio ja Bianca menevät.)

GREMIO. Ma mukaan menen pitoihin; en huoliani huokaa: Jos muu on toivo mennytkin, niin saanen toki ruokaa.

(Menee.)

(Petruchio ja Katariina tulevat esiin.)

KATARIINA. Nyt mennään katsomaan, mit' alkaa tuosta.

PETRUCHIO. No, mennään vain, mut ensin suutelo!

KATARIINA. Mitä? Keskelläkö katua?

PETRUCHIO. Mua häpeätkö suudella?

KATARIINA. En, Herran tieten, mut en tässä kehtaa.

PETRUCHIO. No, mennään sitte kotiin taas. -- Hoi, ratsut! Poika, hoi!

KATARIINA. No, tuossa saat sen muiskusi! Nyt etkö jäädä voi?

PETRUCHIO. Näin hyvä on; nyt tule, Kati! Parempi on kerta Kuin ettei koskaan; myöhä ain' on myöhän verta.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Huone Lucention talossa.

(Pöytä on katettu. Baptista, Vincentio, Gremio, Majisteri, Lucentio, Bianca, Petruchio, Katariina, Hortensio ja leskivaimo tulevat; Tranio, Biondello, Grumio ja muita passareina.)

LUCENTIO. Jo lopultakin soraäänet sointui. Nyt sopii, kun on hurja sota käyty, Sen vaaroja ja vastuksia nauraa. -- Isääni tervehdi, Bianca soma, Niin kuin sun isääs minä tervehdin. -- Veli Petruchio, -- sisar Katariina, -- Hortensio, sinä, kauniin leskes kanssa, -- Pitäkää hyvänänne talon tarjot: Nää kemut vain on vatsan tulppana Pitojen päälle. Pyydän: istukaa! Jutella voimme samassa ja syödä.

PETRUCHIO. Ain' yhä: istu, istu, syö ja syö!

BAPTISTA. Näin hyvää Paduass' on, poikani.

PETRUCHIO. Ei Padussa mitään, mik' ei hyvää.

HORTENSIO. Sen meihin nähden todeksi ma soisin.

PETRUCHIO. Ha, haa! Hortensio pelkää vaimoaan.

LESKI. En min' oo mikään pelko, tietkää se!

PETRUCHIO. Älykäs liette, vaan nyt äly petti: Hänellä, tarkoitin, on pelko teistä.

LESKI. Kun pää on pyörä, pyörii koko mailma.

PETRUCHIO. Pyörykkä vastaus!

KATARIINA. Mitä tarkoititte?

LESKI. Sen siitä saa, kun pisti.

PETRUCHIO. Pisti? Mitä? -- Hortensio, mitä siitä arvelet?

HORTENSIO. Sanalla-pistämistä tarkoittaa.

PETRUCHIO. Selitys oiva! Siit' on saapa muiskun.

KATARIINA. "Kun pää on pyörä, pyörii koko mailma:" Sanokaa, mitä sillä aattelitte?

LESKI. Miehenne, joka äkäpussin nai, Mun miehelleni soisi samaa kai: Sit' arvon aattelin.

KATARIINA. Se arvoton Ol' ajatus.

LESKI. Niin, aattelinkin teitä.

KATARIINA. Teit' arvostella olis arvotonta.

PETRUCHIO. Us, kiinni, Kati!

HORTENSIO. Us, kiinni, leski!

PETRUCHIO. Satanen pöytään: tuon lyö Kati alleen!

HORTENSIO. Se mun on virkani.

PETRUCHIO. Kuin virkamiehen suusta! Maljas, poika!

(Juo Hortension maljan.)

BAPTISTA (Gremiolle). Kuink' on tää sutka seura teille mieleen?

GREMIO. Hyvinpä päänsä yhteen puskevat.

BIANCA. Kuin? Päänsä yhteen? Koiranleuka voisi Sanoa: sarvens' yhteen puskevat.

VINCENTIO. Kas, sekö morsiamen herätti?

BIANCA. Niin, vaan ei säikyttänyt; nukun jälleen.

PETRUCHIO. Ei, älkää toki: näin kun alun teitte, Niin saatte pari pistostakin kestää.

BIANCA. Olenko lintunne? Pois heti lennän, Mua jousi vireessä nyt seuratkaa. -- Olette tervetulleet kaikkityynni.

(Bianca, Katariina ja leski menevät.)

PETRUCHIO. Pääs' pakoon. -- Signior Tranio, tätä kurppaa Te tähtäsitte, mut ei osunut: Siis kaikkein honkaan-ampujien malja!

TRANIO. Lucentio susikoiranaan mua käytti: Se ajaa vain ja pyytää herralleen.

PETRUCHIO. Osuva vertaus, vaikka koiramainen!

TRANIO. Hyv' että itse ajoon ryhdyitte; Tevana teille tenän tekee varmaan.

BAPTISTA. Ohoo! Petruchio, se nuoli sattui.

LUCENTIO. Suur' kiitos, Tranio, siitä letkauksesta!

HORTENSIO. Se isku sattui. Tunnustakaa pois.

PETRUCHIO. Se vähän liipaisi, sen tunnustan, Mut minust' ohi lensi sutka teihin Ja rammaks teki kummankin, sen takaan.

BAPTISTA. Mut, toden tiestä, poikani Petruchio, Pahimman torapussin sait kai sinä.

PETRUCHIO. En, sanon minä. Vakuudeksi siitä Jokainen pankoon sanan vaimolleen; Se, jonka vaimo kuuliaisin on Ja tulee heti, kun on sanan saanut, Se voittaa vedon, jonka määräämme.

HORTENSIO. Hyvä! Ja mitä pannaan vedoksi?

LUCENTIO. Kakskymmen-kruununen.

PETRUCHIO. Kakskymmenkö? Sen panen haukasta ja koirastani, Mut vaimostani kymmenkertaisen.

LUCENTIO. No, sata sitten!

HORTENSIO. Hyvä!

PETRUCHIO. Päätetty!

HORTENSIO. Ken alkaa?

LUCENTIO. Minä. -- Mene, Biondello, Ja kutsu tänne vaimoani.

BIONDELLO. Heti.

(Menee.)

BAPTISTA. Vetosi tasaamme: Bianca tulee.

LUCENTIO. En tasan pane; kaikest' yksin vastaan.

(Biondello palaa.)

No, mitä?

BIONDELLO. Rouva käskee sanomaan, Ett' työssä on hän eikä nyt voi tulla.

PETRUCHIO. Vai työssä; ei voi tulla! Sepä vastaus!

GREMIO. Niin, varsin nöyrä. Suokoon Jumal', ettei Pahempaa anna teidän vaimonne!

PETRUCHIO. Parempaa toivon.

HORTENSIO. Mene, Biondello, Ja pyydä heti vaimoani tänne.

(Biondello menee.)

PETRUCHIO. Ohoo, vai pyydä! Silloin varmaan tulee.

HORTENSIO. Mut teidän vaimonne ei tule, pelkään, Ei pyytämälläkään.

(Biondello palaa.)

No, miss' on rouva?

BIONDELLO. Hän sanoo, että suottailette vain; Ei mieli tulla, käskee teitä luokseen.

PETRUCHIO. Pahempaa vain ja pahempaa! Ei mieli! Oo, kurjaa, suututtavaa, inhottavaa! -- Sa, Grumio, mene puolisoni luo Ja sano, että vaadin häntä tänne.

(Grumio menee.)

HORTENSIO. Ma tiedän, mitä vastaa.

PETRUCHIO. No?

HORTENSIO. Ei tule.

PETRUCHIO. Sen pahempi se mulle; sillä hyvä.

(Katariina tulee.)

BAPTISTA. Mik' ihme! Tuossa tulee Katariina!

KATARIINA. Mua haetitte; mitä halaatte?

PETRUCHIO. Miss' sisaresi, ja Hortension vaimo?

KATARIINA. Lekolla istuvat ja tarinoivat.

PETRUCHIO. Tuo heidät tänne; ja jos eivät mieli, Niin piiskall' aja miehiensä luo. No, mene, laita heti heidät tänne!

(Katariina menee.)

LUCENTIO. Tää ihme on, jos ihmeit' ollenkaan.

HORTENSIO. Niin kyllä; mitä sitte tietäneekään!

PETRUCHIO. Se tyyntä tietää, rauhaa, rakkautta, Isännän arvoa ja käskyvaltaa, Niin, kaikkea, mik' auvon tuo ja onnen.

BAPTISTA. Petruchio hyvä, onnekses siis olkoon! Sa vedon voitit; siihen lisään vielä Kakskymmentuhantisen kruunua: Uus tytär uudet saakoon myötäjäiset; Ei sama ole hän, mik' oli ennen.

PETRUCHIO. Paremmin vielä tahdon vedon voittaa: Viel' antakoon hän näytteit' alttiudestaan, Tuost' äsken voittamastaan alttiudesta.

(Katariina palaa, mukanaan Bianca ja leskivaimo.)

Tuoss' ynseät hän puolisonne tuo: Ne vanginnut on naisen puhelahja. -- Tuo tanusi ei sulle sovi, Katri; Pois viskaa romu tuo ja jaloin polje!

(Katariina tekee niin.)

LESKI. Oi, ettei huokailla mun ennen tarvis, Kuin syypääks joudun moiseen hupsuuteen!

BIANCA. Hyi! Mitä tyhmää nöyryyttä on tää?

LUCENTIO. Josp' ois sun nöyryytesi yhtä tyhmää! Sun nöyryytesi viisaus, Bianca, Mult' äsken kiemas sata kruunua.

BIANCA. Sin' olit narri, kun löit siitä veikkaa.

PETRUCHIO. Katariina, minä vaadin, että kerrot Tylyille noille naisille, mit' ovat He velkaa herroilleen ja miehilleen.

LESKI. Te pilkkaatte. Sen sinnekin ne saarnat!

PETRUCHIO. Tee niinkuin sanon; hänest' alota.

LESKI. Sit' ei hän tehdä saa.

PETRUCHIO. Saa, sanon minä; -- hänest' alota!

KATARIINA. Hyi! Uhan rypyist' otsas silitä, Äläkä silmäis vihan salamoilla Sä loukkaa herraasi ja kuningastas. Se ihanuutes syö kuin halla heinän, Nimesi pilloo niinkuin myrsky kukan, Eik' ole kaunist' eikä sopivaa. Äkäinen vaimo on kuin riehka lähde, Samea, ruma, synkkä, suloton; Ei kukaan, vaikka janost' ihan kuivuis, Halua siitä maistaa tilkkaakaan. Mies vaimonsa on herra, elo, turva, Pää, hallitsija; häntä huoltelee Ja hänen elatustaan; antautuu Tukalaan vaivaan merellä ja maalla, Vilussa päivät valvoo, myrskyss' yöt, Hän lämpimän kun kodin turvaa nauttii; Ja muuta siit' ei pyydä palkakseen Kuin hellyytt', auliutta, lemmekkyyttä, -- Niin suuren velan eteen turha maksu! Mit' alamainen hallitsijalleen On vaimo velvollinen puolisolleen: Jos tyly on hän, ynsä, äksy, nuiva, Ja miehen kohtu-vaatimust' ei nouda, Hän eikö ole kapinoitsija Ja rakkaan herrans' inha kavaltaja? Häpeän rouvain tyhmyyttä: he sotaa Vain tarjoovat, kun tulis rauhaa pyytää, Ja valtaa tavoittavat, mahtia, Kun pitäis totella ja palvella. Niin hento miks on ruumiimme ja vieno, Niin mailman telmännässä tarmoton? Siks tieten, että moisell' olennolla Sydänkin pitää vieno, hento olla. Niin, niin, te ynseät ja heikot madot, Mull' oli sydän jäykkä niinkuin teillä, Miel' yhtä ylväs, suuremp' ehkä syy Sanasta sana antaa, uhast' uhka; Nyt näen, ett' aseemme on ruoko vain, Ja mekin yhtä heikot; halu lähin On sitä näyttää, mit' on meissä vähin. Pois uhka, se ei auta milloinkaan! Herranne jalan alle käsi vaan! Ja näytteeks, herrani jos käskee vielä, Mun käteni ei palvelustaan kiellä.

PETRUCHIO. Kas siinä vaimo! -- Kati, anna suuta!

LUCENTIO. Niin, vanha poika, ei nyt enää muuta.

VINCENTIO. On hauska nähdä lasta taipuvaa.

LUCENTIO. Mut paha nähdä naista raivoisaa.

PETRUCHIO. Nyt maata, Katri! -- Kolme meitä tässä On sulhoa, mut kaks on melkeässä. Hyv' yötä, herrat! (Lucentiolle) Valkeaiseen sinä Kyll' osasit,[16] mut vedon voitin minä.

(Petruchio ja Katariina menevät.)

HORTENSIO. Kesytti äkäpussin, toden totta!

LUCENTIO. Mut ihme, että meni vauriotta.

(Menevät.)

(Näyttämö muuttuu ja kuvaa samaa kapakkaa, missä Sukki alussa esiintyi. Kaksi palvelijaa tulee kantaen Sukkia, jolla nyt on omat vaatteet yllä. He laskevat hänet maahan. Kapakoitsija tulee.)

SUKKI (herää). Simon! Lisää viiniä!... Mitä? Kaikkiko komeljantit tiessään? Enkö siis olekaan mikään loordi?

KAPAKAN-EMÄNTÄ. Vai loordi! Lempo sinut periköön! -- Aina sinä olet päissäsi, Sukki.

SUKKI. Kuka se? Krouvariko? Ah, minä olen nähnyt niin ihanaa unta, ettet sinä koskaan eläissäsi ole kuullut semmoisesta puhuttavankaan!

KAPAKAN-EMÄNTÄ. Hyvin mahdollista. Mutta parasta että korjaat luusi kotiin, sillä vaimosi sinua varmaankin nyt pelmuuttaa, kun olet täällä koko yön unia nähnyt.

SUKKI. Niinkö luulet? Nyt tiedän, kuinka äkäpussin kesytän. Siitä olen koko yön uneksinut, ja sinä olet minut herättänyt paraasta unesta, mitä ikänäni olen nähnyt. Mutta nyt menen kotiin vaimoni tykö, ja kesytän minäkin hänet, jos hän minua suututtaa.

(Menevät.)

SELITYKSIÄ:

[1] _Richard valloittajan kanssa_. Sukki tarkoittaa tietysti Wilhelm valloittajaa.

[2] _Paucas pallabris_. Väännetty espanjankielisestä lauseparresta: "pocas palabras" s.o. vähin sanoin.

[3] _Pidä paikkas, Jeronimo!_ Leikillinen viittaus muutamaan sananparreksi tulleeseen kohtaan eräässä senaikuisessa näytelmässä.

[4] _Jos sanoo, että on_ -- Loordi ei voi häntä nimeltä nimittää, kun ei hänen nimeään tunne.

[5] _Vain juhlasaatto, meitä tervehtivä_. Leikillinen viittaus niihin juhlamenoihin, joilla tervehdittiin kaupunkien läpi matkustavia ylhäisiä vieraita.

[6] _Niin jolsa kuin Florentiuksen Oli avio_.

Ritari Florentius oli luvannut naida inhoittavan noidan, jos tämä auttaisi häntä selittämään erästä arvoitusta, josta hänen henkensä riippui.

[7] _Manalasi apinoita taluttaa_. Tämän rangaistuksen saivat, kansantarun mukaan, kuoltuaan vanhat piiat, jotka lapsia inhosivat.

[8] _Nämä latinan ja kreikan kirjat_. Kuningatar Elisabetin aikana naisetkin Englannissa lukivat latinaa ja kreikkaa.

[9] _Kukonharja_. Tarkoittaa narrinlakkia, jonka töyhtönä oli kukonharja.

[10] _Hän huutaa viiniä_. Oli vanha tapa Englannissa tarjota kirkossa heti vihkimisen jälkeen leipää ja viiniä. Tavallista oli myöskin, että vihkiäisten jälkeen ylkä suuteli morsianta.

[11] _Vettä vain älä siihen vala_. Viittaus vanhaan kansanlauluun, jossa sanotaan:

Skotland palaa, Skotland palaa. Tulta, tulta, tulta, tulta! Lisää täytyy vettä valaa.

[12] _Onko kaislat lattialla_. Sh:n aikana ylhäistenkin kodeissa levitettiin kaisloja permannolle.

[13] _Peseydy, Katiseni_. Ennen syöntiä oli kädet pestävä, koska siihen aikaan käytettiin sormia kahvelin asemesta.

[14] _Näin vaimon tappaa hellyydellä voi_. Viittaus Heywoodin näytelmään: "A woman killed with kindness."

[15] _Lucentio menee_, mutta Tranion viittauksesta piiloutuu, kunnes toiset ovat poistuneet, ja tulee sitte jälleen esiin jatkamaan keskustelua Biondellon kanssa.

[16] _Valkeaiseen sinä Kyll' osasit_.

Viittaus Biancan nimeen. Englannissa on ampumataulun keskus valkea.

End of Project Gutenberg's Kuinka äkäpussi kesytetään, by William Shakespeare