Part 4

CURTIS. He, hevosta vain.

GRUMIO. Kerro siis itse se tarina. Mutta jos sinä et olisi minua keskeyttänyt, niin olisit saanut kuulla, kuinka rouvan hevonen kaatui, ja hän hevosen alle; olisit saanut kuulla, kuinka ruokottomaan paikkaan, ja kuinka tahratuksi hän tuli; kuinka herra jätti hänet siihen hevosen alle; kuinka hän minua pieksi siitä, että rouvan hevonen kompastui; kuinka rouva kahlasi liassa raastaakseen minut irti hänestä; kuinka herra kiroili, kuinka rouva rukoili, hän, joka ei milloinkaan ennen ollut rukoillut; kuinka minä huusin; kuinka hevoset karkasivat tiehensä; kuinka rouvan suitset katkesivat; kuinka minä menetin häntävyöni, -- ja monta muuta muistettavaa seikkaa, jotka nyt saavat unhotukseen kuolla, ja sinäkin kokemusta vailla palata hautaasi.

CURTIS. Tästä päättäen on herra äkäisempi kuin rouva.

GRUMIO. Niin onkin; ja sen saat sinä ja teistä kaikista julkeimmat tuntea, jahka hän tulee kotiin. Vaan mitä tässä joutavia höpisen! -- Huuda tänne Natu, Jooseppi, Niku, Vilppu, Valteri, Oluvinen ja kaikki muut; laita että kampaavat sileäksi päänsä, harjaavat siniset nuttunsa ja sitovat kunnollisesti sukkanauhansa; katso että kumartaessaan raapaisevat vasemmalla jalalla ja etteivät millään muotoa koske herrani hevosen häntäkarvaankaan, ennenkuin ovat kättään suudelleet. Ovatko he kaikki valmiit?

CURTIS. Ovat.

GRUMIO. Kutsu ne tänne.

CURTIS. Kuuletteko? Hoi! -- Teidän pitää mennä herraamme vastaan, antaaksenne arvoa rouvalle.

GRUMIO. Oo, kylläpä hän ilmankin on arvollinen.

CURTIS. Kukapa ei sitä tietäisi?

GRUMIO. Sinä, näen mä, kun kutsut kokoon väkeä antamaan hänelle arvoa.

CURTIS. Kutsun heitä häntä arvioimaan.

GRUMIO. Hän ei varmaankaan tule heidän kaupiteltavakseen.

(Useita palvelijoita tulee.)

NATU. Tervetuloa kotiin, Grumio!

VILPPU. Mitä kuuluu, Grumio?

JOOSEPPI. Kas, Grumio!

NIKU. Grumio toveri!

NATU. Mitä kuuluu, vanha poika?

GRUMIO. Tervetuloa, sinä! -- Kuinka voit, sinä? -- Kas, sinäkö? -- Sinäkin, kamraati! -- Tämä olkoon tervehdykseksi. No, te nästit pojat, onko kaikki valmista, kaikki siistiä?

NATU. Kaikki on valmista. Kuinka lähellä on herra?

GRUMIO. Heti käsillä, parahiksi ratsailta astunut; siis älkää -- Tuhat tulimmaista, vait, hiljaa! Kuulen herrani jo tulevan.

(Petruchio ja Katariina tulevat.)

PETRUCHIO. Miss' on ne koirat? Ovell' eikö ketään, Ken pitäis jalustinta, ratsun korjais? Miss' ovat Natu, Reko, Jooseppi?

KAIKKI PALVELIJAT. Tässä, tässä, herra! tässä, herra!

PETRUCHIO. Niin, tässä, herra! tässä, herra! tässä, herra! Te tomppelit ja säädyttömät pöllöt! Ei järjestystä, tapaa, huutia! -- Miss' on se hölmö, jonka eeltä laitoin?

GRUMIO. Täss', yhtä hölmönä kuin laittaissanne.

PETRUCHIO. Maamoukka! Senkin ajojuhta-kaakki! Sun tuli puistossa mua kohdata, Nää laiskat jortit kaikki mukanasi.

GRUMIO. Ei Natun takki ollut vallan valmis, Ja nyörit puuttui Kaapon kengistä, Ei sorttaa Pekan hatun mustukkeeksi, Ja kesken oli Vilpun miekantuppi; Vain Reku, Aatu, Rappu ovat siistit, Muut kaikki vanhoiss' ovat ryysyissään; Mut näinkin vastass' ovat kaikki tässä.

PETRUCHIO. Pois, konnat! Tuokaa sisään illallinen.

(Palvelijat menevät.)

(Laulaa.) "Miss' eloni on entinen -- Miss' ovat" -- Istu, Kati, tervetullut! Ho, ho, ho, hoo!

(Palvelijat tuovat illallisen.)

No, joutuin! -- Pidä hauskaa, Katiseni! -- Pois saappaat jalastani, mölhöt, joutuin! (Laulaa.) "Oli kerran munkki, harmaaveli, Ja pitkin tietä hän astuskeli;" -- Seis, konna! Nyrjähytät jalkani. Kas, tuossa! Riisu toinen varovammin. --

(Lyö häntä.)

Pidä hauskaa, Katri! -- Vettä tänne! Pian! -- Miss' Into-hurttani? -- Mies, sinä tänne Mun nouda orpanani Ferdinand.

(Palvelija menee.)

Hyväile tuota, Kati, suuta suikkaa. -- Miss' ovat tohvelini? -- Entä vesi?

(Palvelija tuo vesikannun ja vadin.)

Peseydy, Katiseni![13] Tervetullut! --

(Palvelija pudottaa kannun.)

Kirottu konna! Miks sen pudotit!

KATARIINA. Oi, rauhoitu! Se meni vahingossa.

PETRUCHIO. Äpärä, aasinkorva, pölkkypää! Käy, Kati, istumaan; sun on kai nälkä. Sinäkö siunaat ruoan, vaiko minä? Mitä? Oinastako?

1 PALVELIJA. Niin.

PETRUCHIO. Ken toi sen?

1 PALVELIJA. Minä.

PETRUCHIO. Se palanutt' on; palanutt' on kaikki. -- Ne vintiöt! -- Miss' on se kokki-lurjus? Kuink' uskallatte, konnat, moista laittaa Ja ruokaa tarjota, jot' en voi syödä. Pois viekää kaikki, lasit, lautaset.

(Viskaa maahan ruoat ja astiat.)

Typerät pässit, säädyttömät lortit! Haa! Myhkäättekö? Kyllä kohta näytän!

KATARIINA. Noin, rakas puolisoni, älä ärjy; Hyväähän ruoka oli, kelpais syödä.

PETRUCHIO. Ei, Kati, kuivaa vain ja palanutta, Ja mult' on moinen jyrkkään kielletty: Se kiihtää sappea ja siittää äkää. Parempi meidän kahden paastota -- Kun sapellinen kummankin on luonto -- Kuin syödä moista lihaa taudiksemme. Siis tyynny, huomenna se korvataan, Ja tän yön miehissä nyt paastoamme. Pois tule, morsiuskammariin sun saatan.

(Petruchio, Katariina ja Curtis menevät.)

NATU. Oletko, Pekka, koskaan moista nähnyt?

PEKKA. Hän tappaa hänet omill' oikuillaan.

(Curtis palaa.)

GRUMIO. Miss' on hän nyt?

CURTIS. He, hänen kammarissaan, Ja saarnaa hälle kieltäytymistä; Kiroilee, noituu, eikä vaimo-raukka Puhua tohdi, seistä, päätään nostaa, Vaan istuu niinkuin unen torroksissa. Pois, pois! Hän tuossa tulee tänne taas.

(Menevät.)

(Petruchio palaa.)

PETRUCHIO. Näin hallintaani viisaast' alotan, Ja toivon että tulee loppu hyvä. Havukka nälissään on, vatsa tyhjä, Eik' ennen ruokaa saa kuin kesyttyy, Se muuten herrans' äänt' ei koskaan kuule. Viel' yks on keino sitä taltuttaa, Niin että lähestyy ja kutsun tuntee: Valvottaa täytyy, niinkuin haukan tehdään, Jok' äänt' ei kuule, viuhtoo vain ja riuhtoo. Ei ruokaa tänään saanut, eikä saakkaan, Ei viime yönä unt', eik' ensi yönä. Kuin äsken ruoassa, niin vuoteessakin Jos jonkinlaista vikaa koitan löytää; Ma sinne tänne patjat, tyynyt viskaan Ja huiskin haiskin peitot, lakanat, Ja kesken rymäkkätä vannon, että Sulasta hellyydestä kaikki teen. Näin koko yön ma häntä valvotan; Jos torkahtaa, niin riitelen ja pauhaan Ja huudollani pidän valveill' yhä. Näin vaimon tappaa hellyydellä voi;[14] Näin tylyn, tyrmän luontons' aion suistaa. Ken paremmin voi äksyn taltuttaa, Sanokoon pois, niin laupeutt' osoittaa.

(Menee.)

Toinen kohtaus.

Padua. Baptistan talon edusta.

(Tranio ja Hortensio tulevat.)

TRANIO. Mut, Licio, voisiko Bianca-neiti Rakastaa toista kuin Lucentiota? Mua tyhjäll' uskottelee, luulemma.

HORTENSIO. Niin, nähdäksenne että puhun totta, Vain hänen opetustaan tarkatkaa.

(Vetäytyvät syrjään.)

(Bianca ja Lucentio tulevat.)

LUCENTIO. No, neiti, hyödyttääkö opetus?

BIANCA. Mit' opetatte? Neuvokaa se ensin.

LUCENTIO. Mit' itse taidan: lemmen taitoa.

BIANCA. Sen taidon taituriksi tulkaa pian.

LUCENTIO. Kun sydämmessänne ma vain saan sijan.

(Astuvat pois.)

HORTENSIO (tulee esiin). Nopea edistys! Mut vannoittehan, Ett' ei Bianca ketään maailmassa Niin paljon lemmi kuin Lucentiota.

TRANIO. Kirottu lempi! Kiero vaimoväki! -- Sen sanon, Licio, tää on kummallista.

HORTENSIO. Mua oikein tuntekaa: en ole Licio, En soittoniekka, vaikka siltä näytän, Vaan mies, ken inhoo valepuvuss' olla Mokoman vuoks, jok' ylimyksen hylkää Ja moista retkaletta jumaloi; Hortensio on, tietkää, nimeni.

TRANIO. Signior Hortensio, usein olen kuullut, Kuink' intoisesti lemmitte Biancaa. Kun nyt näen itse, mikä lehko on hän, Niin kanssanne, jos siihen tyydytte, Biancan lemmest' iäksi ma luovun.

HORTENSIO. Kas, kuinka halaavat ja suutelevat! Lucentio, tuossa käteni: ma lupaan Ett' enää hänt' en kosi; hylkään hänet: Hän sit' ei hellyytt' ole ansainnut, Mill' olen, hupsu, häntä mairitellut.

TRANIO. Vakaasti vannon minäi, etten häntä Ikänä nai, en, vaikka rukoilisi. Hyi, kuinka julkeasti tuota liehii!

HORTENSIO. Muut kaikki hänet heittäkööt, pait tuo! Ja minä, jotta vala vahva oisi, Nain vielä huomenissa rikkaan lesken, Jok' on mua yhtä paljon lempinyt Kuin minä tuota hävytöntä haaskaa. Hyvästi vain, signior Lucentio! -- Mun sydämmeni naisen hyvyys voittaa, Ei kauniit silmät. Jääkää hyvästi, Lujana pysyn siinä, minkä vannoin.

(Hortensio menee. Lucentio ja Bianca palaavat.)

TRANIO. Bianca-neiti, onni suotakoon, Ja siunaus poluillenne vuotakoon! -- Niin, rakkahani, teidät yllätin; Hylkäämme teidät, minä ja Hortensio.

BIANCA. Pois pila! Molemmat mun hylkäättekö?

TRANIO. Molemmat.

LUCENTIO. Siis on päästy Liciosta.

TRANIO. Niin, hän nyt aikoo ottaa hauskan lesken Ja yksin päivin kihlata ja naida.

BIANCA. Jumala hälle suokoon iloa!

TRANIO. Hän siitä kesyn tekee.

BIANCA. Niin hän sanoo!

TRANIO. Kesytyskouluunkin jo mennyt on.

BIANCA. Kesytyskouluun? Onko semmoinenkin?

TRANIO. On, on, ja ohjaajana on Petruchio: Hän opettaa sen seitsemätkin temput, Mill' äkäpussit kesyttää ja hemput.

(Biondello tulee juoksujalassa.)

BIONDELLO. Oi, herra, herra! Väijyin niin, ett' olen Kuin koira uupunut; mut vihdoin tuli Mäkeä alas vanha enkeli; Hän sopii meille.

TRANIO. Kuka, Biondello?

BIONDELLO. Majisteri tai mikä jupisteri, En tiedä oikein; puku vain on jäykkä, Ja käynti, ryhti niinkuin minkä taaton.

LUCENTIO. Mut, Tranio, mitä meidän tulee häneen?

TRANIO. Jos herkkä uskomaan on tarinaani, Niin riemulla Vincention osaa näyttää Ja takuun herra Baptistalle suo, Ikäänkuin oisi hän Vincentio itse. -- Pois armainenne! Minut jättäkää.

(Lucentio ja Bianca menevät.)

(Majisteri tulee.)

MAJISTERI. Jumalan rauha!

TRANIO. Rauha! Tervetullut! Tähänkö päättyy vaiko jatkuu matka?

MAJISTERI. Pariksi viikoksi se tähän päättyy, Vaan sitten jatkuu, jatkuu Roomaan asti, Ja sieltä Tripoliin, jos eletään.

TRANIO. Tulette mistä kaukaa?

MAJISTERI. Mantuasta.

TRANIO. Vai Mantuasta? -- Herra varjele! Paduaan tuletteko hengen kaupan?

MAJISTERI. Kuin? Hengen kaupan? Pahojapa kuuluu.

TRANIO. Ken Mantuasta tulee Paduaan, On kuolon oma. Syykö outo teille? Venetia laivanne on pidättänyt, Ja doogi -- riidoin herttuanne kanssa, -- Sen julkisesti julistanut on. On kummaa -- Vaan kun tulitte vast' ikään, Niin ette liene kuullut julistusta.

MAJISTERI. Ah, herra, pahaa pahempi se mulle: On vekseleitä mulla Florensista, Jotk' olis tänne jätettävät.

TRANIO. Hyvä! Ma tehdäkseni teille palveluksen Näin teitä neuvon: -- sanokaa tok' ensin, Pisassa oletteko koskaan ollut?

MAJISTERI. Useinkin Pisass' ollut, Pisassa, Tuoss' arvon porvareistaan kuuluisassa.

TRANIO. Siis tuntenette myös Vincention?

MAJISTERI. En tunne, mutta hänest' olen kuullut: On summattoman rikas kauppias.

TRANIO. Mun isäni hän on; ja, totta puhein, Näkönne paljon häneen vivahtaa.

BIONDELLO (syrjään). Juur' niinkuin osterihin omena!

TRANIO. Pulasta auttaakseni henkenne Teen hänen vuokseen teille tämän hyvän; Se vähin onnenne ei ole suinkaan, Ett' olette Vincention näköinen; Nimeään saatte käyttää, luottoaan Ja talossani olla mielivieras. Niin käyttäytykää vain kuin teidän tulee, Niin -- ymmärrättehän -- siell' olla saatte Siks kuin on toimitettu toimenne. Jos hyvää tää, niin ottakaa se vastaan.

MAJISTERI. Sen teen, ja pidän teitä iäti Eloni, vapauteni turvaajana.

TRANIO. Siis tulkaa mukaan, heti käymme toimeen. Tään ohimennen teille sanon vain: Isääni tänne joka päivä varron Takaamaan myötäjäiset, kun, näet, aion Erään Baptistan tyttären ma naida. Lähemmät ohjeet annan teille pian; Nyt tulkaa säälliseksi pukeumaan.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Huone Petruchion maatalossa.

(Katariina ja Grumio tulevat.)

GRUMIO. En, totta, kuolemakseni en tohdi!

KATARIINA. Sit' ilkkuvampi, mitä loukkaavampi! Hän naiko minut nälkään tappaakseen? Isäni taloon kerjääjä kun tulee, Saa pyytäessään heti apua, Tai ainakin saa laupeutt' osaksensa. Mut minä, joka kerjätä en osaa Ja jonk' ei koskaan tarvis kerjätä, Näin nälkään kuolen, unen puutteest' uuvun, Torat ruokana ja kirot valvatteena; Ja -- mikä enemmän kuin puute vihloo -- Tuon sulan lemmen varjolla hän tekee, Ikäänkuin ravinto ja uni mulle Tois kuolintaudin taikka äkki-surman. Siis ole hyvä, hanki vähän ruokaa, Mit' olkoonkin, kun vain on syötävää.

GRUMIO. Vasikansorkkaa ehkä haluatte?

KATARIINA. Ooh, se on hyvää, sitä mulle tuo.

GRUMIO. Se, varon ma, on liian kiihoittavaa. Mut ehkä voissa paistettua suolta?

KATARIINA. Se mainiota; sitä hanki vain.

GRUMIO. En tiedä, vaan lie sekin kiihoittavaa. Mut pihvipaistia ja sinappia?

KATARIINA. No, sehän onkin mieliruokaani.

GRUMIO. Niin, mutta sinappi on vähän tuimaa.

KATARIINA. Tuo pihvi vain ja jätä sinappi.

GRUMIO. Se ei käy, sinappia olla pitää, Mult' ette muuten pihviäkään saa.

KATARIINA. Siis jompaakumpaa, taikka molempia.

GRUMIO. Siis sinappia ilman pihviä.

KATARIINA. Pois tiehes, senkin viekas vilkkuri!

(Lyö häntä.)

Vain ruokain nimillä mua ravitset, Kirottu sinä joukkokuntinesi, Jotk' iloitsette kurjuudestani! Pois tiehesi, ma sanon!

(Petruchio, ruokavati kädessä, ja Hortensio tulevat.)

PETRUCHIO. Kuink' on sun, Kati? Rakas, allapäinkö?

HORTENSIO. Miten on mieli?

KATARIINA. Synkkä, varsin synkkä.

PETRUCHIO. Ilostu; minuun riemukatse luo! Täss', armas, näet huoleni, kun itse Ma ruokas laitan ja sen sulle tuon.

(Asettaa vadin pöydälle.)

Tää hyvyys, Kati, kiitost' ansainnee. Mitä? Eikö sanaakaan? Siis täst' et pidä, Ja kaikki vaivani on turhaa ollut. -- Pois viekää ruoka!

KATARIINA. Ei, ei, jättäkää!

PETRUCHIO. On halvastakin työstä tapa kiittää: Siis kiitä, ennenkuin sa ruokaan kosket.

HORTENSIO. Petruchio, hyi, nyt moitett' ansaitsette! -- Teen seuraa teille, Katri rouva, tulkaa!

PETRUCHIO (syrjään). Jos ystäv' olet, kaikki syö, Hortensio! -- No, käpyseni, ruoka maistukoon! Syö joutuin, Kati! -- Ja nyt, kultaseni, Isäsi taloon taaskin palaamme, Ja siellä liehumme ja komeilemme, Kapotit yllä, pönkät, tönkät, puuhkat, Sametit, kullat, silkit, muutkin ruuhkat, Vyöt, viuhkat, renkaat, helmet, koristeet Ja pitsit, litsit, helyt, hetaleet. Jo kyllin söitkö? Tässä ompelija Koruja tuo ja silkkipukimia. --

(Räätäli tulee.)

Tulehan, räätäli, ja helus näytä. Esille kangas! --

(Korukauppias tulee.)

Mit' on sulla, mies?

KORUKAUPPIAS. Se tanu, jonka armo tilasi.

PETRUCHIO. Sehän on muodoltaan kuin liemikuppi! Samettikulppo! Ruma, hyi, ja rivo! Kuin karinkaukalo tai pähkinä, Mitätön, turha lelu, vauvan myssy! Pois mokoma, ja hanki suurempi!

KATARIINA. En tahdo suurempaa: tää muodiss' on, Ja tällainen on lakki hienostolla.

PETRUCHIO. Saat sellaisen, kun ensin hienostut, Mut ennen et.

HORTENSIO (syrjään). Ja hopuss' ei se käy.

KATARIINA. Mitä, herra? Lie mun lupa puhua, Ja puhua ma tahdon: laps en ole; Mua paremmatkin kuulleet on; jos teitä Puheeni vaivaa, korvat tukkikaa. Sydämmen haikeudesta puhuu suuni; Jos vaikenen, niin sydän halkeaa, Ja ennen kuin sen sallin, viimetinkaan Vapaasti tahdon käyttää kieltäni.

PETRUCHIO. Totuuden lausuit: hattu tuo on rivo, Putinkivormu, pata, silkkitorttu. Sinusta pidän, kun et siihen mielly.

KATARIINA. Pidä tai älä pidä, siihen miellyn, Ja tämän tahdon, tai en mitään tahdo.

(Korukauppias poistuu.)

PETRUCHIO. Hametta etkö? -- Tänne, räätäli! Hyväinen aika, mikä kouko tämä? Tämäkö hiha? Sehän on kuin tykki: Noin ristiin, rastiin leikelty kuin torttu! Pykälät, renkut, venkut, raot, vaot Kuin parturilan suitsumaljoissa! Haa! Mitä, pirun nimessä, on tämä?

HORTENSIO (syrjään). Hän ei saa hamett' eikä hattua.

RÄÄTÄLI. Sen käskitte mun tehdä täsmälleen Niin kuin se nykyajan muoti vaatii.

PETRUCHIO. Niin tein; mut muista, etten käskenyt Sua sitä muodin mukaan turmelemaan. Pois täältä, juokse kotiin päätäpahkaa! Minusta et saa kauppatuttavaa. Pois, pois! ja käytä tuota miten tahdot.

KATARIINA. Noin muodikast' en hamett' ole nähnyt, Noin sievää, siroa ja sopivaa. Te ilvenuken minustako teette?

PETRUCHIO. Tuo tuossa sinust' ilvenuken tekee.

RÄÄTÄLI. Hän sanoo, että teidän armonne tekee hänestä ilvenuken.

PETRUCHIO. Hävytön röykkiö! Sen valehtelet, Sa neule, vinkerpori, kyynärä, Puolkyynärä sa, kortteli, sa tuuma, Täinmuna, saivar, kirppu! Näinkö uhmaa Mua kodiss' omassani neuleenrihma? Pois, senkin paikka, tilkku, kankaanpää, Tai omalla sua kyynärälläs mittaan, Niin että elinaikasi sen muistat! Sen sanon minä: pilattu on hame.

RÄÄTÄLI. Petytte, armo hyvä; hame tehty On niinkuin mestarille neuvottiin. Sen kuosist' antoi Grumio määräyksen.

GRUMIO. En määräyst' antanut, vaan kankaan annoin.

RÄÄTÄLI. Mut kuinka tahdoitte sen tehdyksi?

GRUMIO. He, hitto, neulalla ja langalla!

RÄÄTÄLI. Mut kuinka tahdoitte sen leikatuksi?

GRUMIO. Olethan sinä leikellyt jos mitä.

RÄÄTÄLI. Niin olenkin.

GRUMIO. Älä vain kunniaani leikkaa. Monta miestä olet piukentanut; minua vain älä piukenna: minä en tahdo tulla leikatuksi enkä piukennetuksi. Sen minä sinulle sanon: minä pyysin mestariasi leikkaamaan kankaan, vaan en pyytänyt häntä leikkaamaan sitä kappaleiksi; ergo, sinä valehtelet.

RÄÄTÄLI. Tässä on tilauslista todistukseksi.

PETRUCHIO. Lue se.

GRUMIO. Se lista valehtelee hänen omaan kurkkuunsa, jos hän sanoo, että minä niin sanoin.

RÄÄTÄLI. "_Imprimis_, löyhä hame."

GRUMIO. Herra, jos minä koskaan olen puhunut löyhästä hameesta, niin neulokaa minut sen laahukseen ja lyökää kuoliaaksi ruskealla lankakerällä. Sanoin vain: hame.

PETRUCHIO. Jatka!

RÄÄTÄLI. "Pieni, pyöreä kaulus."

GRUMIO. Kauluksen tunnustan.

RÄÄTÄLI. "Puuhka-hiha."

GRUMIO. Kaksi hihaa tunnustan.

RÄÄTÄLI. "Hihat siroksi leikatut."

PETRUCHIO. Niin, siinä se koiruus piilee.

GRUMIO. Laskuvirhe, hyvä herra, laskuvirhe! Sanoin että hihat oli auki leikattavat ja taas kiinni neulottavat, ja sen tahdon sinussa toteen näyttää, vaikka pikkusormesi onkin sormustimella pansaroitu.

RÄÄTÄLI. Totta on, mitä sanoin; ja jos missä sinut käsiini saan, niin kyllä sulle näytän.

GRUMIO. Olen paikalla valmis; ota sinä lasku ja anna minulle mittapuu, äläkä minua säästä.

HORTENSIO. Herra varjelkoon, Grumio, silloin hän pian joutuu laskusta pois!

PETRUCHIO. Niin, herra, hame tuo ei kuulu mulle.

GRUMIO. Niin, aivan niin, se kuuluu rouvalle.

PETRUCHIO. Vie mestarisi käyttövaraksi.

GRUMIO. Älä, konna, henkesi tähden! Vai rouvani hame sinun mestarisi käyttövaraksi!

PETRUCHIO. Mitä tuolla tarkoitat, mies?

GRUMIO. Ah, herra, tarkoitus on syvällisempi kuin luulette: rouvaniko hame hänen mestarinsa käyttövaraksi? Hyi, hyi, hyi!

PETRUCHIO (syrjään). Hortensio, sano, että maksat hameen. -- (Ääneen.) Pois vie se! Mene; sanaakaan ei enää!

HORTENSIO. Minulta huomenna saat hameen hinnan. Tuot' äkkinäisyytt' älä pahastu. Nyt mene; terveisiä mestarille!

(Räätäli menee.)

PETRUCHIO. Tule, Kati! Isäs luo nyt lähtekäämme Näiss' alhaisissa arkivaatteissa; Komea kukkaro, mut puku halpa: Näet, henki se on ruumiin rikkaus. Kuin mustan pilven alta aurinko, Niin halvan puvun alta arvo loistaa. Vai onko närhi leivost' ylevämpi, Siks ett' on sillä sulat kauniimmat? Tai kyykö parempi on airokalaa, Siks että viehättää sen kirjonahka? Ei, Kati; suakaan ei huonommaksi Tuo halpa puku tee ja arkiasu. Jos se sua hävettää, niin syytä mua. Siis rohjennu; me heti lähdemme Isäsi taloon juhlimaan ja syömään. Väkeni tänne! Matkustamme heti; Hevoset viekää lehtikujan suuhun: Sielt' ajamme, mut sinne kävelemme. Nyt, luulemma, on kello seitsemän, Perillä voimme olla puoliseksi.

KATARIINA. Vakuutan että kello on jo kaksi; Te sinne tuskin illaks ehditte.

PETRUCHIO. Sen pitää olla seitsemän, kun lähden. Jos mitä sanon, teen tai aion tehdä, Sin' aina jankkaat vastaan. Matka jää: En lähde minä tänään; kun sen teen, Niin pitää kellon olla mitä sanoin.

HORTENSIO. Niin, päivääkin se herra komentaa!

(Menevät.)

LOORDI. Hoi tänne!

(Palvelijoita tulee.)

Hän nukkuu. Hiljaa hänet nostakaa Ja omiin vaatteisiinsa pukekaa; Mut varokaa, ettei hän herää.

1 PALVELIJA. Kyllä. Avuksi tulkaa häntä kantamaan.

(Kantavat pois Sukin.)

Neljäs kohtaus.

Padua. Baptistan talon edusta.

(Tranio ja majisteri, Vincentioksi puettuna, tulevat.)

TRANIO. Täss' on se talo; huudanko ma, herra?

MAJISTERI. No, tietystikin. Mutta, jos en pety, Signior Baptistan pitäis muistaa minut: Kakskymment' ajastaikaa sitten yhdess' Asuimme Genuassa Pegasossa.

TRANIO. Hyv' on; vain tehtävänne muistakaa, Ja tuima olkaa, niinkuin isän tulee.

(Biondello tulee.)

MAJISTERI. Sen lupaan. Mutta tuossa tulee poika: Pitänee häntäkin kai neuvoa.

TRANIO. Hänestä huolet' olkaa. -- Biondello, Tee tyyten tehtäväsi; paina mieleen, Ett' tämä herra on Vincentio.

BIONDELLO. Ei siitä pelkoa.

TRANIO. Sanoitko asian Baptistalle?

BIONDELLO. Isänne on Venetiassa, sanoin, Ja tänään häntä tänne varrotte.

TRANIO. Sin' olet kelpo poika; tuossa sulle!

(Antaa hänelle juomarahaa.)

Baptista tulee. -- Käykää juoneen, herra! --

(Baptista ja Lucentio tulevat.)

Paraiksi tulette, Signior Baptista. -- Täss', isä, on se herra, josta puhuin. Nyt pyydän, tehkää isän työ ja suokaa Bianca mulle isänperinnöstä.

MAJISTERI. Soh, hiljaa, poika! -- Luvallanne, herra: Kun tänne Paduaan ma saatavia Perimään tulin, kuulin pojaltani Sen tähdellisen uutisen, ett' oli Hän tyttäreenne lemmensuhteessa. Nyt mainehenne vuoks ja senkin vuoksi, Ett' on hän tyttäreenne kiintynyt Ja tämä häneen, viivyttää en tahdo, Vaan, niinkuin hellä isä, jouduttaa Vain naimistaan. Jos sama teilläkin On hyvä tahto, pitäkäämme neuvot, Niin näette, että halukas ja valmis Min' olen naimakauppaan suostumaan; Sill' epäillä en teitä voi, Baptista, Kun maineestanne hyvää kuulin vain.

BAPTISTA. Sanani anteeks suokaatte, signior: Mua miellyttää tuo lyhyt suoruutenne. Niin, oikein, poikanne Lucentio lempii Mun tytärtäin, ja tämä lempii häntä, Jos molemmat ei perin teeskentele. Siis, jos ei teillä muuta sanomista, Kuin että hän saa isän-sydämmenne Ja tyttäreni hyvät myötäjäiset, Niin kauppa tehty on, ja poikanne On luvallani saapa tyttäreni.

TRANIO. Suur' kiitos, herra! Missä teist' on paras Julaista kihlaus ja kirjat tehdä Molempain meidän tyydytykseksi?

BAPTISTA. Ei vainkaan minun talossani: seinill' On korvat, mull' on monta palvelijaa. Lisäksi vanha Gremio yhä vaanii: Vois sattumalta meidät yllättää.

TRANIO. Siis minun luonani, jos suvaitsette: Siell' asuu isäni, ja vielä tänään Asian voimme salavihkaa päättää. Tää palvelija tuokoon tyttärenne, Notaarin heti hankkii poikani. Pahinta vain: kun hätäiset on laitteet, Tytyä saatte halpaan hätäruokaan.

BAPTISTA. Vähätpä siitä! -- Cambio, juokse kotiin, Biancaa käske heti pukeumaan. Jos kysyy, kerro mit' on tapahtunut: Lucention isä ett' on Paduassa, Ja ett' on kohta hän Lucention vaimo.

LUCENTIO. Oi, sitä jumalilta rukoilen!

TRANIO. Jumalat jätä rauhaan; nyt vain mene. --

(Lucentio menee.)[15]

Signior Baptista, tietä näytänkö? Siis tervetullut! Yhdet vain on ruoat; Pisassa sitten parataan.

BAPTISTA. Ma tulen.

(Tranio, majisteri ja Baptista menevät.)

BIONDELLO. Cambio!

LUCENTIO. Mitä nyt, Biondello?

BIONDELLO. Näitte kai, kuinka herrani iski teille silmää ja hymähteli?

LUCENTIO. Mitä se tietää, Biondello?

BIONDELLO. Oo, ei mitään; mutta hän jätti minut tänne jälkeensä selittämään teille hänen viittojensa ja merkkiensä mielen ja tarkoituksen.

LUCENTIO. No, selitä ne sitten.

BIONDELLO. Näin ikään siis: Baptistasta ei vaaraa, hän pakisee nyt petollisen pojan petollisen isän kanssa.

LUCENTIO. No, ja mitä sitte?

BIONDELLO. Teidän on määrä viedä hänen tytärtään illallispöytään.

LUCENTIO. Entä sitte?

BIONDELLO. Pyhän Luukas-kirkon vanha pastori on teille apuna milloin hyvänsä.

LUCENTIO. Ja mitä tietää tämä kaikki?

BIONDELLO. Sitä en minä tiedä; sen vain tiedän, että he puuhaavat väärää tallekirjaa; Ottakaa te hänet talteen _cum privilegio ad imprimendum solum_. Kirkkoon pois! -- ottakaa mukaan pappi, lukkari ja pari pätevää, kunniallista todistajaa.

Jos tää ei keino auta, niin en minä muuta keksi: Biancan saatte mielestänne heittää ainaiseksi.

LUCENTIO. Kuules sinä, Biondello, --