Part 3

PETRUCHIO. Kyll' lämpiän, kun sänkyys pääsen, Kati. Mut leikki sikseen, sanon sulle suoraan: Isäsi mulle sinut luvannut On vaimoks; määrätty on myötäjäiset; Nain sinut, Kati, tahdot taikka et. Ma sulle mieheks olen omani. Kautt' auringon, jok' ihas mulle näyttää, -- Nuo ihat, jotka mun on hurmanneet, -- Sa muut' et miestä ottaa saa kuin minut: Min' olen luotu sua kesyttämään, Tekemään Villi-Katist' oivan Katin Ja säisyn niinkuin muutkin kotikatit. Tuoss' isäsi; ei auta kielto nyt; Ma tahdon ja mun täytyy Kati saada.

(Baptista, Gremio ja Tranio palaavat.)

BAPTISTA. Petruchio, kuinka teidän onnistaa Katariinaan nähden?

PETRUCHIO. Hyvin; kuinkas muuten? On mahdotont', ettei mua onnistaisi.

BAPTISTA. No, tytär Katariina? Taasko juro?

KATARIINA. Vai olen tyttärenne? Toden totta, Kyll' oivaa isänrakkautt' osoitatte, Kun naitatte mun puolihassulle, Hullulle huimapäälle, kiroojalle, Jok' aikoo kaikki voittaa vannomalla.

PETRUCHIO. Niin, nähkääs, isä: -- te ja koko mailma, Ken hänestä vain puhui, puhui pahaa. Jos hän on tuima, on se politiikkaa: Ei ärjö hän, vaan kaino niinkuin kyyhky, Ei tulinen, vaan vilvas niinkuin aamu, Lucretian vertainen on kainoudessa, Ja kuin Griseldis kärsivällinen. Lyhykäisesti: niin hyvä meill' on sopu, Ett' ensi pyhänä on meidän häät.

KATARIINA. Ens pyhänä sun ennen hirteen soisin.

GREMIO. Petruchio, kuulkaas: hirteen teitä toivoo!

TRANIO. Siin' onnenneko? Sitt' on hukka meidän!

PETRUCHIO. Ei hätää, hyvät herrat; itselleni Ma hänet valikoin; jos hän ja minä Vain tyydymme, niin mitä teidän siihen? On meillä välipuhe, että hänen Äkäinen tulee aina seurass' olla. On uskomatont' aivan, kuinka paljo Hän mua rakastaa. Sa, kulta-Kati! Hän kaulassani riippui; toisiaan Niin taajaan seuras suutelot ja valat, Ett' tuokiossa sydämmeni vei. Vast'alkajia te! On kumma nähdä, Kun mies ja nainen ovat kahden, kuinka Kesyttää lallukin voi kiukkupussin. -- Kätesi, Kati! Nyt Venetiaan lähden Hääpäiväkseni vaatteit' ostamaan. Häät toimittakaa, vieraat kutsukaa; Katista sievä tulee, sen ma takaan.

BAPTISTA. Mitä sanoisinkaan? Tänne kätenne: Petruchio, onneks olkoon! Kauppa tehty.

GREMIO ja TRANIO. Sanomme: aamen, todistajina.

PETRUCHIO. Hyvästi, isä, vaimo, ystävät! Nyt pois Venetiaan! On kohta pyhä; Hilut, helyt, kalut kalliit sieltä tuomme. Nyt suukko! Pyhänä me häitä juomme.

(Petruchio ja Katariina menevät, kumpikin eri taholle.)

GREMIO. Noin kiirein onko koskaan naista naitu?

BAPTISTA. Nyt olen niinkuin kauppamies, jok' onnen Varalle heittää elämänsä ponnen.

TRANIO. Olikin vanhennutta tavaraa; Nyt tuottaa korkoa, tai mereen hukkuu.

BAPTISTA. Aviosopu paras korko kai.

GREMIO. Mies kyllä sovust' osansa jo sai. -- Nyt nuoremman on tyttärenne vuoro. Tää on se kauan ikävöitty päivä; Min' olen naapuri ja kosin ensin.

TRANIO. Mut minä enemmän Biancaa lemmin Kuin aatos aavistaa tai kieli kertoo.

GREMIO. Nulikkain lempi maidikkaalta maistuu.

TRANIO. Sun lempes hyytyy, harmaapää.

GREMIO. Sun paistuu. Hotikko, väisty! Vanhuudest' on turvaa.

TRANIO. Mut nuoruus neitosien silmät hurmaa.

BAPTISTA. Pois torat! Minä tämän riidan ratkon: Teoilla voitto voitetaan. Ken lupaa Paraimman huomenlahjan tytölleni, Se saa Biancan lemmen. -- Siis, signior Gremio, mitä tarjoatte?

GREMIO. Mull' ensinnäkin kaupungiss' on talo Hopeella, kullall' ylen varustettu, Vadit ja kannut, missä kädet pestä, Tapetit, verhot kaikki Tyruksesta, Rahoja täynn' on norsunluiset lippaat, Sypressikirstuissa on silkit, peitot, Upeat kankaat, verhot, baldakiinit, Lakanat hienot, Turkin helmityynyt, Venetiasta kulta-uutimet, Kuparit, tinat, kaikki, mit' on tarpeen Taloudessa. Talossani maalla On mulla satakunta lypsävää Ja toista sataa lihavata härkää Ja kaikki raavastarpeetkin sen mukaan. Kyll' itse olen vanha, myönnän sen, Mut huomenna jos kuolen, saa hän kaikki, Jos eläissäni tulee mulle vain.

TRANIO. Se "vain" se sopi hyvin. -- Nyt mua kuulkaa. Isäni ainut olen perillinen: Jos tyttärenne vaimokseni saan, Niin kolme neljä taloa hän rikkaass' Saa Pisan kaupungissa, yhtä hyvää Kuin ykskään, mit' on täällä Gremiolla; Kakstuhatt' tukaattia lisäks vuosin Paraista tiloistani eläkkeeksi. No, Gremio, joko pulaan jouduitte?

GREMIO. Kakstuhatt' tukaattia vuosin maista! Mun kaikki maani ei sen arvoiset; Mut ne hän saa, ja lisäks kauppalaivan, Jok' ankkuriss' on nyt Marseillessa. No, joko kauppalaivaan kompastuitte?

TRANIO. Isälläin kolme suurt' on kauppalaivaa -- Se tiedetään -- kaks kaljaasia lisäks Ja kaksitoista jaalaa; ne ma lupaan, Ja kaks sen vertaa kuin sa konsanaan.

GREMIO. Lupasin kaikki, mull' ei enempää: Ei muuta antaa voi kuin mit' on omaa; Jos minä kelpaan, mun hän saa ja kaikki.

TRANIO. Siis tyttö ennen kaikkia on minun, Sananne mukaan; Gremio on pietti.

BAPTISTA. Te parhaan teitte tarjon, myönnän sen, Ja isänne jos takuun tuo, niin tyttö On teidän; sillä -- anteeks -- ennen isää Jos kuolisitte, kuink' on huomenlahjan?

TRANIO. Kujeita! Hän on vanha, minä nuori.

GREMIO. Mut nuoret voivat kuolla niin kuin vanhat.

BAPTISTA. No, hyvä! Tää on päätökseni, herrat: Ens' sunnuntaina, niinkuin tiedätte, On tyttäreni Katariinan häät; Biancan seuraavana sunnuntaina Te saatte vaimoksi, jos takuun tuotte; Saa muuten Gremio hänet. Kiitän teitä, Ja nyt vain suosioonne sulkeudun.

(Menee.)

GREMIO. Hyvästi, naapuri! -- Nyt en sua pelkää: Niin, keikka-Heikki, isäs olis hupsu, Jos kaikki antais pois ja vanhoillaan Sun pöydässäsi söisi. Hitto vie, Se vanha kettu ei niin houkka lie!

(Menee.)

TRANIO. Sun rutto syököön, vanha kurttunaama! Sun pistin korkeimmalla valtilla. Nyt tiedän, kuinka autan isäntääni: -- Niin, teeskelty Lucentio itselleen Vois isän laittaa, teeskellyn Vincention; Siit' ihme syntyis: isäinhän se työtä On laittaa lapsia; mut tässä siittää Laps isän, jos vain mulla juonta riittää.

(Menee.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Huone Baptistan talossa.

(Lucentio, Hortensio ja Bianca tulevat.)

LUCENTIO. Seis, vinguttaja! Liian röyhkäks käytte. Jo unohduksiss' onko tervehdys, Jonk' antoi teille Katariina-neiti?

HORTENSIO. Toraisa kirjatoukka! Tämä neiti On taivaallisen soiton haltija: Siis väistykää ja etuus mulle suokaa; Kun täss' on yksi tunti soiteltu, Te saatte toisen käyttää lukemiseen.

LUCENTIO. Typerä hölmö, oppia ei sulla, Ett' ymmärtäisit soiton tarkoituksen: Sen tulee ihmismieltä virkistää Vakavan työn ja opinnoiden jälkeen. Siis salli meidän filosofioida; Kun väsymme, niin antaa soiton soida.

HORTENSIO. Mies, tuot' en uhmailuas minä siedä.

BIANCA. Te loukkaatte mua kaksin kerroin, herrat, Kun siitä kinaatte, mink' itse määrään. En ole vitsottava koululainen, En kytkettynä määräaikoihin, Vaan otan opetusta milloin tahdon. Niin, riidan päätteeksi nyt istukaamme: -- Te luuttuun tarttukaa ja soitelkaa; Se tuskin vireiss' on, kun luku päättyy.

HORTENSIO. Siis lopetatteko, kun vireiss' olen?

(Vetäytyy syrjään.)

LUCENTIO. Yritys turha! -- Viritelkää vain!

BIANCA. Mihinkä viimeks jäimme?

LUCENTIO. Tähän, neiti: -- _Hic ibat Simois; hic est Sigeia tellus, Hic steterat Priami regia celsa senis_.

BIANCA. Kääntäkää tämä.

LUCENTIO. _Hic ibat_, niinkuin jo teille sanoin; -- _Simois_, olen Lucentio; -- _hic est_, Vincention poika Pisasta; -- _Sigeia tellus_, näin valepukuisena, voittaakseni lempenne; -- _hic steterat_, ja se Lucentio, joka tulee kosimaan; -- _Priami_, on palvelijani Tranio; -- _regia_, minun asussani; -- _celsa senis_, jotta pettäisimme sen vanhan lemmenlöyhkön.

HORTENSIO (lähestyen). Nyt, neiti, soittimeni vireiss' on.

BIANCA. No, antaa kuulua!

(Hortensio soittaa.)

Hyi, kvintti pärrää!

LUCENTIO. Vain tappiin sylkekää, ja uusi koitos!

BIANCA. Nyt katsokaamme voinko kääntää tuon: _Hic ibat Simois_, en tunne teitä; -- _hic est Sigeia tellus_, en usko teitä; -- _hic steterat Priami_, varokaa, ettei hän kuule; -- _regia_, älkää liiaksi rohkeilko; -- _celsa senis_, älkää epäilkö.

HORTENSIO. Nyt vireiss' on se.

LUCENTIO. Paasi pärrää.

HORTENSIO. Paasiss' Ei vikaa, vaan tuo pärrä tässä paasaa. (Syrjään.) Se kirjaksi on ropi-rohkea! Hiis olkoon, kultaani se lurjus kyöhää! Mut paremmin sua tarkkaan, kirjatoukka.

BIANCA. Ehk' uskon vasta, vaan nyt epäilen.

LUCENTIO. Pois epäilykset! Aeacidein juurta Ol' Ajax, nimens' sai hän vaariltaan.

BIANCA. Pitänee opettajaa uskoa, Ma muuten, tietkääs, kovin epäilisin. Mut jääköön tää. -- Nyt teihin, Licio! Hyvät opettajat, älkää pahastuko, Näin kanssanne vaikk' olen suottaillut.

HORTENSIO (Lucentiolle). Pois nyt, ja minut rauhaan jättäkää: Ei täällä tersettiä soiteta.

LUCENTIO. Noin turhan tarkka! (Syrjään.) Valvoa mun täytyy Ja vaaniskella: jos en erehdy, On soma soittajamme rakastunut.

HORTENSIO. Ennenkuin, neiti, luuttuun tartutte Ja sormittelu-taitoon perehdytte, Mun täytyy taiteen alkeist' alottaa; Lyhemmän teille neuvon askelman, Huvemman, mehukkaamman, tehoisamman, Kuin mitä koskaan muut on neuvoneet; Se täss' on siroon muotoon puettuna.

BIANCA. Jo aikaa askelmani suoritin.

HORTENSIO. Mut lukekaa Hortension kuitenkin.

BIANCA (lukee). "C. Olen sointu, joka ilmi tuo, D. E. Kuink' on Hortension lempi lämmin; F. G. Bianca, hälle kätes suo. A. Hän sua lempii muita kiihkeämmin. H. Yks mull' avain kahteen nuottiin on: C. Armahda, tai sorrun kuolohon." Tää onko askelmanne? Se ei kelpaa: Parempi vanha on; niin, outoon oikkuun En taattuja ma vaihda ohjeita.

(Palvelija tulee.)

PALVELIJA. Teit' isä käskee kirjat jättämään Ja käymään siskon majaa koristamaan: Häät huomenna on, niinkuin tiedätte.

BIANCA. Hyvästi, herrat; minun täytyy mennä.

(Bianca ja palvelija menevät.)

LUCENTIO. Siis mull' ei syytä jäädä.

(Menee.)

HORTENSIO. Mutta mulla Syyt' urkkia on tuota kirjatoukkaa: Näen katseesta jo, ett' on rakastunut. Bianca, jos niin halpa sull' on mieli, Ett' isket silmää joka kuihkojalle, Niin mene muille! Noin jos liehut vaan, Niin minä otan toisen mistä saan.

(Menee.)

Toinen kohtaus.

Baptistan talon edusta.

(Baptista, Gremio, Tranio, Katariina, Bianca, Lucentio ja palvelijoita tulee.)

BAPTISTA. Petruchion ja Katariinan häät On täksi päivää määrätty, Lucentio, Ja viel' ei mitään ylkää kuuluvissa. Nyt sitä juorutaan! Mik' ilkku syntyy, Kun poiss' on ylkämies, ja pappi vartoo Vain pyhää vihkitointa-alkaakseen! Mit' arvelette tästä häpeästä?

KATARIINA. Mun vain on häpeä; niin, vasten mieltä Mua pakotettiin mieheks ottamaan Mokoma juro, puolihupsu kolho, Jok' äkin kosii, vitkaan häitä viettää. Sanoinhan, että hän on houkkio Ja moukan tavoist' ilki-iva pilkkii. Vain ollaksensa oikein hauska mies, Hän tuhansia kosii, määrää häät, Ja kuulututtaa, ystäviä kutsuu, Mut naida sit' ei aio, jota kosi. Nyt mailma Katariina-parkaa näyttää, "Tuoss'" sanoo, "houkan on Petruchion vaimo, Jos mies vain suvaitsisi naida hänet!"

TRANIO. Baptista, Katariina, malttukaa: Petruchio, toden totta, hyvää aikoo, Mik' estäneekin häntä saapumasta. Vaikk' onkin töykeä, on toki viisas, Vaikk' ilveileekin, taattu mies tok' on.

KATARIINA. Oi, etten olis koskaan häntä nähnyt!

(Menee itkien pois, Bianca ja palvelijat jäljessä.)

BAPTISTA. Niin, mene, laps! En soimaa, että itket: Mokoma solvaus pyhimystä loukkais, Saatikka sinunlaistas äkämystä.

(Biondello tulee.)

BIONDELLO. Herra, herra! Uutta, vanhaa uutta, semmoista, jota ette koskaan ennen ole kuullut!

BAPTISTA. Vanhaa ja uutta yhtä haavaa! Kuinka se on ymmärrettävä?

BIONDELLO. No, eikö ole uutta kuulla, että Petruchio on tulossa?

BAPTISTA. Onko hän tullut?

BIONDELLO. Ei, ei toki.

BAPTISTA. Mitä sitte?

BIONDELLO. Hän on tulossa.

BAPTISTA. Milloin on hän täällä?

BIONDELLO. Silloin kuin hän seisoo tässä, missä minä nyt seison, ja näkee teidät siinä.

TRANIO. Kerro nyt sitte ne vanhat uutisesi!

BIONDELLO. No niin, Petruchio on tulossa, yllä uusi hattu ja vanha takki; vanhat housut, kolmasti käännetyt; saappaat, joita jo on käytetty kynttiläsäiliönä, toisessa solki ja toisessa paula; vanha, ruostunut miekka, kaupungin asehuoneesta saatu, kahva halki, tupenhokki poissa ja kannikkeet hajalla; hepo nilkku, selässä vanha, koinsyömä satula, ja jalustimet kumpikin eri lajia; lisäksi se on yskäinen ja kuivatautinen, ikenet turvoksissa, kauttaaltaan kapinen, pahkapolvinen, pattijalkainen, sappi vialla, parantumaton ajos kaulassa, pahasti pyörretautinen, suolimatojen vaivaama, selkä rampa, lapa lyöttynyt ja etujalat kankeat, kuolaimet puoleksi koukistuneet, ja lampaannahkaiset päitset kompastuksen takia niin kireälle pingoitetut, että monasti ovat katkenneet ja sitten solmimalla paikatut; satulavyö kuudesti parsittu, ja samettinen naissatulan häntähihna, johon omistajan nimimerkiksi on kaksi kirjainta sirosti nastoilla kiinnitetty, sieltä täältä käärelangalla paikattu.

BAPTISTA. Kuka hänen kanssaan tulee?

BIONDELLO. Ah, herra, hänen passarinsa, päästä jalkaan sonnustettuna samaan tapaan kuin hevonenkin: toisessa jalassa palttinasukka, toisessa karkea villasäärystin, sukkanauhoina punainen ja sininen verkakaistale; vanha hattu, jossa töyhtönä häilyy "neljäkymmentä uutta lemmenlaulua"; hirviö, oikea hirviö pukimeltaan, ei vähääkään kristityn juoksupojan eikä ylimyksen passarin näköinen.

TRANIO. Ties, mikä kumma oikku häntä riivaa! Tok' usein häll' on halpa puku yllä.

BAPTISTA. Hyvä vain, että tulee, tulkoon millaisena tahansa.

BIONDELLO. Ei herra, hän ei tule.

BAPTISTA. Sanoithan, että hän tulee.

BIONDELLO. Kuka? Petruchioko?

BAPTISTA. Niin, että Petruchio tulee.

BIONDELLO. Ei, herra, sanoin että hänen hevosensa tulee ja hän sen selässä.

BAPTISTA. No niin, sehän on yhtä.

BIONDELLO. Ei, kautta Nikolaan! Jo hölmökin sen ties, Että hevonen ja mies Ei ole yhtä vaan, Mut ei myös montakaan.

(Petruchio ja Grumio tulevat.)

PETRUCHIO. No, miss' on vieraat? Kuka kotona?

BAPTISTA. Hyv' että tulitte.

PETRUCHIO. Ei niinkään hyvä --

BAPTISTA. Mut ettehän tok' onnu.

TRANIO. Pukunne Niin hyvä ei, kuin pitäisi.

PETRUCHIO. Jos oisi Se parempikin, näin ma ryntäisin. Mut miss' on Kati, armas morsioni? -- Kuink', isä, voitte? -- Mikä seuraa vaivaa? Miks, hyvät ihmiset, mua tölläilette, Ikäänkuin näkisitte kumman aaveen Tai pyrstötähden tai muun hirviön?

BAPTISTA. Hääpäivännehän tää, sen tiedätte; Pahoimme ensin, että ette tulis; Nyt pahoilemme, että tulette Noin pukemattomana. Pois nuo rääsyt! Ne arvollenne ovat häpeäksi Ja juhlassamme silmän vaivana.

TRANIO. Mik' arvon toimi teit' on pidättänyt Näin kauan vaimostanne erillään Ja tänne laittanut noin muuttuneena?

PETRUCHIO. Ikävä kertoa ja paha kuulla: Niin, lupaukseni tulin täyttämään, Vaikk' kaikin puolin sit' en täyttää voikaan. Mut, kun saan aikaa, syyni selvitän, Niin että kaikki ovat tyytyväiset. Mut miss' on Kati? Viivyin liian kauan; Jo aamu kuluu, kiire kirkkoon on.

TRANIO. Noin ette morsionne luo saa mennä; Sisähän käykää, vaatteet teille lainaan.

PETRUCHIO. Ei, hitto vie! Näin juuri minä menen.

BAPTISTA. Vihille noinhan ette aio mennä?

PETRUCHIO. Näin juuri; siis tuo puhe jättäkää. Hän minuun vihitään, ei vaatteisiini. Jos, mitä minusta hän kuluttaa, Niin voisin uudistaa kuin nämä rievut, Niin hyvä Katin ois ja paras minun. Mut mitä, narri, tässä rupatan, Kun morsiantan' tervehtää mun pitää Ja muiskull' uusi arvo vahvistaa!

(Petruchio, Grumio ja Biondello menevät.)

TRANIO. Tuo hassu puku tahallist' on varmaan. Jos koittaisimme, ehkä suostuisi Parempiin pukeumaan, kun lähtee kirkkoon.

BAPTISTA. Käyn katsomahan, mitä tästä koituu.

(Menee.)

TRANIO. Biancan lempeen lisätä nyt tulee Vain isän suostumus; ja sitä varten -- Niinkuin jo sanoin teidän armollenne -- Ma hankin miehen, kenen hyvänsä, Jot' aikeeseemme voimme opastaa: Hän olla saa Vincentio Pisalainen Ja täällä Paduassa taata summan Mun lupaamaani vielä suuremman. Näin saatte rauhass' elää onnessanne Ja luvalla Bianca-neidin naida.

LUCENTIO. Jos ei vain kumppanini, kirjatoukka, Niin tarkkaan vaanis hänen askeleitaan, Sopisi salaa mennä vihille; Ja sitten, vaikka epäis koko mailma, Ma pidän mailman uhall' omani.

TRANIO. Tät' oikein tulee meidän punnita, Pitäen tarkoin silmäll' etuamme; Näin peijaamme tuon harmaan Gremion, Tuon turhan tarkan isän, Minolan, Ja soittajan, tuon mielaan Licion, Kaikk' isäntäni vuoks, Lucention.

(Gremio palaa.)

No, Gremio, kirkostako tulette?

GREMIO. Niin ilolla, kuin koskaan koulusta.

TRANIO. Ovatko tulleet morsian ja sulho?

GREMIO. Sanotte: sulho; kolho, sanokaa: Hän kyllä naistaan kolhii että tuntuu.

TRANIO. Hän naistaan pahempiko? Mahdotonta!

GREMIO. Se mies on piru, piru, ilmi piru.

TRANIO. Se nainen piru on, piru, pirun mummo.

GREMIO. Hui, hai! Laps, lammas, kyyhky miehen suhteen! Lucentio, tietäkääs, kun pappi kysyi, Tahtoiko vaimokseen hän Katariinan, Hän huusi: "tahdon, hitto vie!" ja noitui Niin että pappi aivan kauhuissaan Pudotti kirjansa, ja kun hän sitä Kumartui ottamaan, niin moisen puustin Sai ylkä-houkkiolta, että siinä Makasi maassa papit sekä kirjat. "Ne nostakoon", hän huus', "ken haluaa."

TRANIO. Ja kun hän nousi, mitä sanoi nainen?

GREMIO. Vapisi; mies, näet, jalkaa löi ja noitui, Ikäänkuin aikois pappi häntä pettää. Kun lopussa on kaikki vihkimenot, Hän huutaa viiniä:[10] "saas tästä!" sanoo, Kuin laivall' ois ja myrskyn tauottua Matruusein kanssa mässäis; kaataa viinin Ja leivät heittää naamaan lukkarin Vain siitä syystä, että tämän parta Niin näytti laihalta ja nälkäiseltä, Kuin pyytänyt ois palaa ryypyn päälle. Sen tehtyään hän naistaan kaulaan tarttuu Ja painaa suulle moisen moiskauksen, Ett' ihan koko kirkko kajahtaa. Kun tämän näin, niin häpeissäni poistuin, Ja perästä kai tulee koko seura. Näin hassuja en häitä ole nähnyt. Vait, vait! Jo kuulen pelimannin soiton.

(Soittoa.)

(Petruchio, Katariina, Bianca, Baptista, Hortensio, Grumio ja koko hääjoukko tulee.)

PETRUCHIO. Suur' kiitos vaivoistanne, ystävät! Hääpöytä tääll' on uljas valmistettu, Ja ruoalle mua varrotte, sen tiedän: Mut, paha kyllä, kiire mull' on lähtö, Ja sanon sen vuoks nyt jäähyväiset.

BAPTISTA. Tän' iltanako matka täältä? Mitä?

PETRUCHIO. Niin, vielä päiväsaikaan, ennen iltaa. Sit' älkää ihmetelkö; asiani Jos tietäisitte, ennen käskisitte Mua menemään kuin jäämään. -- Arvon seura, Suur' kiitos teille, että katselitte, Pois itseni kun annoin tämän hurskaan Ja herttaisen ja hellän vaimon omaks. Hääpöytään käykää, juokaa maljani! Mun täytyy mennä. Herran haltuun kaikki!

TRANIO. Oi, suokaa meidän pyytää teitä jäämään.

PETRUCHIO. Se ei käy päinsä.

GREMIO. Suokaa minun pyytää.

PETRUCHIO. On mahdotonta.

KATARIINA. Suokaa minun pyytää.

PETRUCHIO. Nyt tyydyn.

KATARIINA. Tyydyttekö jäämään siis?

PETRUCHIO. Ma tyydyn, sinä kun mua pyydät jäämään; En toki jää, jos kuinka pyytäisit.

KATARIINA. Jos rakas olen, jääkää!

PETRUCHIO. Hevoseni!

GRUMIO. Valmiit ovat, herra: kaurat ovat syöneet hevoset.

KATARIINA. No, hyvä! Tee niinkuin tahdot, min' en lähde tänään, En huomennakaan; tulen milloin mielin. Ovi on auki, herra, tuoss' on tie; No, rasvo kenkäsi ja marssi matkaas; Mut minä lähden kun mua haluttaa. Sinusta tullee aika torikko, Kun heti aluss' yrmit noin ja pauhaat.

PETRUCHIO. Oi, malta, Kati hyvä, älä suutu!

KATARIINA. Suutunpa vainkin. Mikä kiire sulla? -- Oi, isä, tyyntykää; hän kyllä taipuu.

GREMIO. Kas niin vain, ystävä; nyt alkaa leikki.

KATARIINA. Hääpöytään siitä joutuin, hyvät herrat! Pitävät naista narrinaan, ma huomaan, Jos häll' ei rohkeutta vastustaa.

PETRUCHIO. Niin, joutuin menkööt, kun sa käsket, Kati. -- Totelkaa morsianta, nuodemiehet, Remutkaa, juhlikaa ja mässätkää Ja Katin neitsyysmalja pohjaan juokaa, Humussa hurjailkaa -- tai menkää hirteen! Mut kiltti Kati seuraa minua. Pois kiukut, töminät ja muikistukset! Ma tahdon hallita mik' omaani: Hän kontuni on, maani, taloni, Latoni, peltoni ja hevoseni, Ja härkäni, ja aasini, ja kaikki. Tuoss' seisoo hän; ken tohtii, koskekoon! Ma uhmaan rohkeintakin, joka multa Tien sulkee Paduaan. -- Hoi, Grumio, Esille pamppus! Meitä kiertää rosvot; Pelasta emäntäs, jos olet mies. -- Tipuni, tyynny, ei sua kukaan koske, Sua minä suojaan miljoonia vastaan.

(Petruchio, Katariina ja Grumio menevät.)

BAPTISTA. No, menköön vain, se hellä pariskunta!

GREMIO. Paraiksi, muuten nauruun kuolisin.

TRANIO. Tää hulluista on avioista hulluin.

LUCENTIO. Mitä aattelette, neiti, siskostanne?

BIANCA. Ett' itse hupsu on, ja hupsun nai.

GREMIO. Topakan katin vain Petruchio sai.

BAPTISTA. Vaikk' ylkää on ja morsiota vailla Hääpöytämme, niin, hyvät naapurit, Pitomme siltä herkkuja ei vailla. -- Lucentio, te yljän paikkaan käykää; Bianca, sinä ota siskon sija.

TRANIO. Bianca siiskö morsianta leikkii?

BAPTISTA. Niin, niin, Lucentio. -- Sisään, hyvät herrat!

(Menevät.)

NELJÄS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

(Grumio tulee.)

GRUMIO. Hittoon, kaikki uupuneet hevoskaakit, kaikki hupsut herrat ja kaikki huonot tiet! Onko ihmistä koskaan näin piesty? Onko ihmistä koskaan näin ryvetetty? Onko koskaan ollut ihmistä näin väsynyttä? Lähettivät minut ennalta tekemään tulta, ja tulevat itse perässä lämmittelemään. Jos en olisi tämmöinen pikkuinen toppu ja kuumiamaan hoppu, niin huuleni jäätyisivät kiinni hampaisiini, kieli kitalakeen ja sydän kylkiluihin, ennenkuin joudun tulen sulatettavaksi; mutta aion tulta puhumalla lämmittää itseäni, sillä, mitä ilmaan tulee, voi sitä minua isompikin mies kylmettyä. Hoilaa! Hoi, Curtis!

(Curtis tulee.)

CURTIS. Kuka se niin viluisesti huutaa?

GRUMIO. Jäämöhkäle. Jos et usko, niin voit laskea luikua hartioistani kantapäihin yhtä vikkelästi kuin päästä niskaan. Tule, hyvä Curtis!

CURTIS. Onko herrani rouvineen tulossa, Grumio?

GRUMIO. Ovat, Curtis, ovat. Siis, tulta, tulta! Vettä vain älä siihen vala.[11]

CURTIS. Onko hän semmoinen tulinen torapussi kuin sanotaan?

GRUMIO. Oli, hyvä Curtis, ennen tätä kylmyyttä; mutta tiedäthän, että talvi taltuttaa miehet, vaimot ja elukat, sillä se on kesyttänyt minun vanhan herrani ja minun nuoren rouvani ja minut itseni, Curtis kamraati.

CURTIS. Mene siitä, senkin kolmituumainen narri! Minä en ole mikään elukka.

GRUMIO. Olenko minä sitten vain kolmituumainen? Sinun sarvesi on jalan mittainen, ja minä olen vähintään yhtä pitkä. Mutta tahdotko nyt laittaa tulta, taikka kantelen sinusta rouvallemme, jonka kättä -- hän on jo kohta käsillä -- tuossa paikassa saat tuntea kylmäksi lohdutukseksi siitä, että olet tulisessa toimessasi vitkastellut?

CURTIS. Mutta, hyvä Grumio, sanohan, mitä maailmalta kuuluu.

GRUMIO. Pelkkää kylmyyttä, Curtis, kaikessa muussa paitse sinun virassasi; siis, tulta! Tee mitä sinun tulee, ja ota vastaan mitä sinun tulee, sillä herrani ja rouvani ovat melkein kuoliaaksi paleltuneet.

CURTIS. Nyt on valkea tehty; kerro nyt, Grumio hyvä, jotakin uutta.

GRUMIO. No niin: (Laulaa.) "Hih, Hannu, hei, Hannu!" ja niin paljon uutta kuin tahdot..

CURTIS. Niin, sinulla on ne ainaiset kolineesi.

GRUMIO. Laita siis tulta, sillä kylmä minua hirveästi kolii. Missä on kokki? Onko illallinen valmis, onko talo siistitty, onko kaislat lattialla,[12] onko hämähäkin verkot poistettu, onko palvelijoilla uudet parkkumit ja valkeat sukat ja kaikilla käskyläisillä häävaatteet yllä? Onko tuopit pesty ja jumprut puhtaat, verhot paikoillaan ja kaikki kunnossa?

CURTIS. Kaikki reilassa; siis, sano nyt jotakin uutta.

GRUMIO. Ensiksikin tiedä, että hevoseni on väsynyt; ja että herrani ja rouvani ovat lentäneet toinen toisensa niskaan.

CURTIS. Mitä?

GRUMIO. Niin, satulasta nurinniskoin rapakkoon; ja siihen liittyy eräs tarina.

CURTIS. Mikä? Sano, hyvä Grumio.

GRUMIO. Tänne korvasi!

CURTIS. Tässä on!

GRUMIO. Tuossa on!

(Lyö häntä korvalle.)

CURTIS. Tämähän on jo tarinan tuntemista, eikä vain kuulemista.

GRUMIO. Sen vuoksi sitä sanotaankin tunnolliseksi tarinaksi; ja tämä puusti oli vain koputus korvallesi, että suvaitsisit kuulla. Nyt alotan: _Imprimis_, ajoimme alas lokaista mäkeä, herrani ratsastaen rouvani takana, --

CURTIS. Molemmatko yhdessä hevosessa?

GRUMIO. Mitä sillä tarkoitat?