Part 2

PETRUCHIO. Verona, jätin hetkeks sun, ja tulin Tääll' ystävissä käymään Paduassa, Etenkin hyvän, taatun ystäväni Hortension luona; tässä kai hän asuu. Koputa, Grumio, konna, koputa!

GRUMIO. Koputa! Ketä mä koputan? Onko kukaan herjastellut herraa?

PETRUCHIO. Koputa häntä oikein jytevästi.

GRUMIO. Koputa häntä? Mikä, herra, minä olen, että minä häntä, herra, koputtaisin?

PETRUCHIO. Koputa, konna, tuossahan näet oven, Ja lujast' iske, tai saat kalloos loven.

GRUMIO. Hän haastaa riitaa. -- Hyvä, etten minä ensin lyönyt; Kyll' olis silloin periltäkin hitto minut syönyt.

PETRUCHIO. No, eikö siitä tule mitään? Koputa, sanon, nopeaan ja minkä voimas voi, Tai pian koko sävelikkö korvissasi soi.

(Lyö häntä korvalle.)

GRUMIO. Avuksi, hyvät ihmiset, mun herrani on hullu!

PETRUCHIO. Koputa, kun ma käsken, senkin lurjus!

(Hortensio tulee.)

HORTENSIO. Mitä nyt? Mitä tämä? -- Vanha ystäväni Grumio, ja hyvä ystäväni Petruchio! Mitä te Veronassa teette?

PETRUCHIO. Hortensio, tuletteko te riitaa ratkomaan? _Con tutto il cuore ben trovato_, sanon vaan.

HORTENSIO. _Alla nostra casa ben venuto, molto onorato, signor, mio Petruchio_. No, nouse, Grumio; riita sovitaan.

GRUMIO. Ei, herra, siinä ei ole pontta eikä perää, mitä hän tuossa latinaksi selittää. -- Tämä, jos mikään, on minulle laillinen syy luopua hänen palveluksestaan. -- Nähkääs, herra, hän käski minun koputtaa häntä, iskeä oikein jytevästi; luuletteko, herra, että olisi ollut palvelijalle sopivaa näin pidellä herraansa, vallankin kun, mikäli minä voin nähdä, hän oli vähän toisella kymmenellä. Mut jos vain minä heti oisin lyönyt; Niin eip' ois hitto Grumiota syönyt.

PETRUCHIO. Typerä nulikka! -- Horatio, katsos, Oveesi käskin koputtaa sen konnan, Mut siihen hänt' en saanut milläkään.

GRUMIO. Vai oveen koputtaa! Oi, hyvä taivas! Sanoihan suoraan: koputappa häntä, Lujasti iske, iske jytevästi! Ja oven koputuksesta nyt puhuu!

PETRUCHIO. Vait, lurjus, taikka matkaan, tiedä se!

HORTENSIO. Petruchio, malta! Minä Grumion takaan. Pois kopu väliltänne, sun ja hänen, Tuon vanhan, hauskan, taatun Grumion! Nyt sano, ystävä, mik' onnen tuuli Sun lietsoi Veronasta Paduaan?

PETRUCHIO. Se tuuli, joka nuoret onnenhakuun Pois maailmalle ajaa kodista, Miss' on niin vähän tarjon kokemusta. Hortensio, näin on lyhyesti laita: Antonio, mun isäni, on kuollut; Ja tässä itse harhailen ja etsin, Mist' eukon saisin sekä onnen naisin; Kotona konnut, kultaa kukkarossa, Ma matkustan ja mailmaa katselen.

HORTENSIO. Petruchio, toimitanko empimättä Sinulle riitaisan ja häijyn vaimon? Et neuvostani suurin kiittäisi, Mut lupaan, että rikkaan sulle hankin, Hyvinkin rikkaan: -- liiaks sua sentään Rakastan, jotta moista toivoisin.

PETRUCHIO. Näin vanhain ystävien kesken tarvis Ei monta sanaa. Tytön jos sa tunnet Niin rikkaan, että vaimokseni kelpaa, -- Häätanssissani tulee kullan soida -- Vaikk' ois niin jolsa kuin Florentiuksen Oli avio,[6] niin vanha kuin Sibylla Ja häijy niinkuin Sokrateen Xanthippa, Tai vaikka pahempikin, niin ei vois hän Mua kammottaa, ei edes sammuttaa Minussa lemmen kiihkaa -- vaikk' ois ärjy Kuin Adrian on meren kuohupäät. Rikasta tulin naimaan Paduasta; Jos rikkaan saan, saan onnen Paduassa.

GRUMIO. Niin, nähkääs, herra, hän sanoo ainakin suoraan mitä ajattelee. Niin että antakaa hänelle vain kylläksi rahaa ja naittakaa hänet vauvalle, tai pelinukelle, tai vanhalle homsulle, jolla ei ole enää hammastakaan suussa, vaikka tauteja on yhtä monta kuin kahdellakuudetta hevosella: kaikki kelpaa, kun vaan tulee rahaa.

HORTENSIO. Petruchio, kun näin pitkälle on tultu, Niin jatkan mitä piloill' alotin. Petruchio, sulle toimittaa voin vaimon. Jok' ylen rikas on ja nuori, kaunis, Ja vallasnaisen tapaan kasvatettu; Yks vika vain, ja siin' on vikaa kyllin: Hän sietämättömän on kiukkuinen Ja ynseä ja häijy siihen määrään, Ett' itse, vaikka köyhemp' olisin, En kultavuoristaan ma häntä naisi.

PETRUCHIO. Hortensio, sin et tunne kullan voimaa. Isänsä nimi sano vain, se riittää: Ma tytön suostutan, vaikk' ääneen pauhais Kuin syksyn pilviss' ukko jyrisee.

HORTENSIO. Isänsä on Baptista Minola, Ylimys ystävällinen ja höyli; Ja tyttö Katariina Minola, Pahasta suustaan kuulu Paduassa.

PETRUCHIO. En häntä tunne, mutta isän tunnen, Ja hänkin hyvin tunsi isäni. Unt' en saa, ennenkuin sen tytön näen. Siis anna anteeksi, jos jätän sun Näin heti ensi tapaamisen jälkeen, Jos ehk' et sinä mulle seuraa tee.

GRUMIO. Kuulkaa, hyvä herra, antakaa hänen mennä niin kauan kuin tuota tuulta kestää. Mutta sen sanon, että, jos tyttö tuntisi hänet niin hyvin kuin minä, niin tietäisi hän, että torat hyvin vähän siihen mieheen pystyy. Hän voi kenties kymmenkunnan kertaa sanoa häntä lurjukseksi tai sen semmoiseksi, se ei häntä vähääkään liikuta; mutta kun hän kerran rupee, silloin se vasta tosi alkaa. Tietäkääs mitä: jos tyttö vähääkään tekee vastarintaa, niin kyllä se mies hänen kasvonsa kuvittaa, tekeepä ne niin kuvattomiksi, että hänellä ei ole enemmän näkeviä silmiä kuin kissalla. Te ette tunne häntä, herra.

HORTENSIO. Petruchio, varro, minä tulen mukaan: Baptistan hallussa on aarteeni, Hän elämäni kalleutta valvoo, Tytärtään nuorint', ihanaa Biancaa, Ja minulta ja muilta kosijoilta Ja kilpakiehtojilta hänet kätkee, Pitäen perin mahdottomana -- Sen vian vuoks, jonk' äsken mainitsin -- Ett' ikänään saa Katariina miehen. Sen vuoks Baptista niin on laittanut, Ett' ei Biancan luokse kukaan pääse, Ennenkuin naidaan pois se Kaisa hurja.

GRUMIO. Se Kaisa hurja! Se tytön nimeksi on perin kurja.

HORTENSIO. Tee mulle palvelus, Petruchio hyvä: Baptistan luokse valepuvussa Nyt minut saata soittotaiturina, Jost' opettajan sais Bianca-neiti. Ma niillä juonin, näet, saan tilaisuutta Tytölle tunteitani ilmaista Ja salavihkaa häntä kosia.

(Gremio ja Lucentio tulevat, jälkimmäinen valepukuisena, kirjat kainalossa.)

GRUMIO. Tuo ei ole mitään koirankuria, tuo muka! Kas vain, kuinka ne nuoret lyövät päänsä yhteen pettääksensä vanhoja! Herra, herra, katsokaa taaksenne! Keitä tuossa tulee? Häh?

HORTENSIO. Vait, Grumio! Sehän kilpakosijani. Petruchio, mennään syrjään.

GRUMIO. Komea poika, oikein naisten hempu!

(Vetäytyvät syrjään.)

GREMIO. Jo luin luettelon; se on hyvä. Mut, kuulkaa, kauniiksi ne sidottakaa, Ja muistakaa: vain lemmenkirjoja, Muut' ette hänellä saa luettaa. Mun ymmärrätte. -- Lisäksi ja yli Baptistan antimien minä teitä Hyvitän auliisti -- Nuo paperinne Hyvillä hajuilla ne hajutelkaa: Hän, joka saa ne, hyvää hajua On suloisempi. Mitä hälle luette?

LUCENTIO. Mitä luenkin, niin puolestanne puhun Kuin suosijan, niin vakaasti, sen lupaan, Kuin jos te itse läsnä oisitte, Ja ehkä vielä tehovammin sanoin Kuin te, jos ette liene oppimies.

GREMIO. Oi, oppi, mikä aarre oletkin!

GRUMIO. Oi, hölmö, mikä aasi oletkin!

PETRUCHIO. Vait, sinä!

HORTENSIO. Vait, Grumio! -- (Astuu esiin.) Herran rauha, signior Gremio!

GREMIO. Signior Hortensio, terve! Arvaatteko, Mihinkä menen nyt? -- Baptistan luo: Lupasin taitavata opettajaa Kysellä kauniille Biancalle, Ja onneks tapasin tään nuoren miehen, Jok' opiltaan ja käytökseltään hälle Sopiva on ja tuntee runoniekat Ja muutkin kirjat -- hyvät, tietysti.

HORTENSIO. Hyv' on; ja minä ylimyksen näin, Jok' oivan, hienon soittoniekan lupas Opettajaksi laittaa neidellemme. Näin mitään en lyö laimin, palvellessa Biancaa ihanaa, jot' armastan.

GREMIO. Ma häntä armastan, sen työllä näytän.

GRUMIO (syrjään). Sen kukkarollaan näyttää.

HORTENSIO. Gremio, Ei lemmestä nyt aikaa rupattaa. Jos puhut kauniisti, niin sulle uutta Ma kerron, jok' on hyödyks kummallekin. Täss' sattumalta herran tapasin, Jonk' oma etu meidän etuun liittyy: Kosia lupaa hurjaa Katariinaa Ja hänet naidakin, jos vain saa rahaa.

GREMIO. Haa! Sanottu ja tehty! Kaikki hyvin! Mut tunteeko hän tytön kaikki viat?

PETRUCHIO. Ett' äreä ja tyly on, sen tiedän; Jos siinä kaikki, niin ei tuosta haittaa.

GREMIO. Niin vainko, ystäväni? Mistä ollaan?

PETRUCHIO. Antonion poika olen Veronasta. Isäni kuollut on, mut rahat jäivät; Niill' elän kauan, pidän hyvät päivät.

GREMIO. Ei päivät hyvät moisen räivän kanssa. Mut Herran nimeen vain, jos haluttaa! Ma kaikess' olen teille avuksi. Siis naida aiotte tuon villikissan?

PETRUCHIO. Niin totta kuin ma aion elääkin.

GRUMIO (syrjään). Hän naiko tuon? Jos ei, niin tytön hirtän.

PETRUCHIO. Siks enkö tänne tullut? Luuletteko, Mult' että pieni melu korvat särkee? Olenhan kuullut jalopeuran kiljun Ja nähnyt myrskyn mylleröimän meren Kuin villikarjun vaahdoss' ärjyvän, Ja tuliputken tanterella soivan Ja taivaan tykkein pilviss' ulvovan, Ja taiston hälinässä räikän kuullut Ja ratsun hirnunnan ja torven rämyn. Siis naisen kielest' älkää haastelko, Jok' isompaa ei anna paukausta, Kuin jos sa takkaan heität kastanjan. Möröjä lapsille!

GRUMIO (syrjään). Hän niit' ei pelkää!

GREMIO. Hortensio, kuules, onnelliseen aikaan Tää herra tullut on, sit' aavistan, Niin omaksi kuin meidän hyödyksemme.

HORTENSIO. Lupasin että häntä auttaisimme Ja korvaisimme kosikulungit.

GREMIO. Sen teemmekin, jos hän vain saa sen neidon.

GRUMIO (syrjään). Josp' yhtä varmaan minä hyvän keiton!

(Tranio, komeaksi puettuna, ja Biondello tulevat.)

TRANIO. Jumalan rauha, herrat! Rohkeneisin Kysyä teiltä, mikä suorin tie Signior Baptista Minolan on taloon.

GREMIO. Sen, joll' on kaksi somaa tytärtäkö? Sen taloonko?

TRANIO. Sen saman. -- Biondello!

GREMIO. Mut ettehän vain aio niiden luo?

TRANIO. Hänen tai niiden; mitä teihin tuo?

PETRUCHIO. Mut äksyn luo ei vain, ma sit' en sois.

TRANIO. Ei äksyistä! -- Biondello, tule pois!

LUCENTIO (syrjään). Hyv' alku, Tranio!

HORTENSIO. Sana teille ennen lähtöänne: Te neitokaista kosioimaan liette tullut tänne?

TRANIO. Jos oisinkin, ei lie se rikosta?

GREMIO. Ei, jos vain menette ja ette kikosta.

TRANIO. Mut katu lienee vapaa, tiedänhän, Niin minulle kuin teille.

GREMIO. Mut ei hän.

TRANIO. Miks? Saanko tietää?

GREMIO. Siihen vastaus on: Siks että on hän signior Gremion.

HORTENSIO. Siks ett' on hän signior Hortension.

TRANIO. Seis, herrat! Ylimyksinä te suokaa Minulle oikeus; tyynesti mua kuulkaa. Baptista arvoisa on ylimys, Eik' isänäkään vallan outo hälle. Ja vaikka tytär kauniimp' ois kuin onkaan, Yks monist' olen kosijoistaan minä. Niit' oli tuhat Ledan tyttärellä, Bianca saakoon yhden lisää siis, Ja saakin sen. Lucentio hänet veisi, Vaikk' itse Paris häntä pyyteleisi.

GREMIO. Tuo herra puhuu kumoon meidät kaikki!

LUCENTIO. No, antaa laukata, hän onkin koni.

PETRUCHIO. Hortensio, mitä nämä pitkät puheet?

HORTENSIO. Suvaitkaa minun vielä kysyä: Baptistan tytärt' oletteko nähnyt?

TRANIO. En, mutta kuulin ett' on hällä kaksi: Pahasta kielestään on toinen kuulu Ja toinen kainost' ihanuudestaan.

PETRUCHIO. Mun on se vanhin, siit' en hellitä.

GREMIO. Se työ te Herkuleelle jättäkää, Se raskaamp' on kuin kaikki kaksitoista.

PETRUCHIO. Se, hitto vieköön, selittää siis täytyy: Sen toisen tyttärensä, johon teillä On mieli, isä kätkee kosijoilta Eik' ennen päästä häntä naimisiin, Kuin vanhempi on tytär saanut miehen; On silloin vapaa nuorempi, ei ennen.

TRANIO. Jos niin on, että te se mies, jolt' avun Me saamme kaikki, muun muassa minä, Niin jää siis murtakaa ja toimiin käykää, Pois viekää vanhin, tehkää vapaaks nuorin; Ja kuka tämän saaneekin, ei lie Niin hävytön hän, ettei kiittäis teitä.

HORTENSIO. Puhutte hyvin, sangen älykkäästi; Ja kun nyt kosijana esiinnytte, Niin teidän, niinkuin meidän, tulee kiittää Tät' ylimystä hyväst' avustaan.

TRANIO. Sit' en lyö laimin. Siitä todisteeksi Humussa viettäkäämme tämä ilta Ja neitostemme malja juokaamme. Kuin juttuherrat laissa, riitelemme, Mut ystävinä syömme sekä juomme.

GRUMIO ja BIONDELLO. Sep' oiva ehdotus! No, tulkaa, pojat!

HORTENSIO. Niin, ehdotus on hyvä, tosiaan! -- Petruchio, _ben venuto_ sanon vaan.

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Huone Baptistan talossa.

(Katariina ja Bianca tulevat.)

BIANCA. Teet väärin, sisko, itselles ja mulle, Kun näin mua pitelet kuin palkkaorjaa; Mua loukkaa se. Kun käteni vaan päästät, Niin itse viskaan nämä korut pois Ja kaikki vaatteet, vaikka hameenikin. Jos mitä käsket, kaikki minä teen, Mit' olen velvollinen vanhemmalle.

KATARIINA. Ma vaadin, sano, kuka sulle rakkain On kosijoistasi? Mut puhu totta.

BIANCA. Oi, sisko, kellään miehellä en vielä Niin kauniit' ole nähnyt kasvoja, Jotk' ennen muita ois mua hurmanneet.

KATARIINA. Valetta, vauva! Eikö vain Hortension?

BIANCA. Jos hän sua miellyttää, niin häntä lupaan Kosia puolestas, ja hänet saat.

KATARIINA. Ahaa! Sa havittelet rikkautta Ja suurest' elää mielit Gremion kanssa.

BIANCA. Sa häntä minultako kadehdit? Oo, lasket leikkiä? Nyt ymmärrän: Pilanas vain mua pidit koko ajan. Oi, Kaisu sisko, päästä käteni!

KATARIINA. Jos tää on pilaa, oli muukin pilaa.

(Lyö häntä.)

(Baptista tulee.)

BAPTISTA. Seis, mamsellini! Mistä tämä julkeus? -- Bianca, mene! -- Itkee, lapsi-parka! -- Käy neulokseesi, hänest' älä piittaa. -- Hyi, sinä lemmon vesa, loukkaat häntä, Jok' ei sua koskaan ole loukannut! Sanonut onko sulle pahaa sanaa?

KATARIINA. Vait'olollaan mua härnää; tahdon kostaa.

(Karkaa Biancan päälle.)

BAPTISTA. Mun nähtenikö? Mitä? -- Mene, Bianca!

(Bianca menee.)

KATARIINA. Haa, sitäkään ei sallita! Nyt näen sen: Hän aarteenne on, hänet pitää naittaa; Saan häissään avojaloin tanssia Ja, siksi että häntä rakastatte, Manalass' apinoita taluttaa.[7] Ei sanaa enää: itkemään nyt istun, Siks kunnes tilaisuutta kostaa saan.

(Menee.)

BAPTISTA. Näin kiusattua onko perheen-isää? -- Mut keitä tuossa?

(Gremio tulee Lucention kanssa, joka on halvassa puvussa. Petruchio Hortension kanssa, joka on soiton-opettajaksi puettuna, ja Tranio Biondellon kanssa, joka kantaa luuttua ja kirjoja.)

GREMIO. Hyvää huomenta, naapuri Baptista!

BAPTISTA. Huomenta, huomenta, naapuri Gremio! Jumalan rauha, hyvät herrat!

PETRUCHIO. Samaten teille! Onhan teillä tytär, Siveä, kaunis, nimeltä Katriina?

BAPTISTA. On tytär mulla nimeltä Katriina.

GREMIO. Olette liian töykkä; hienommasti!

PETRUCHIO. Pois loukkaukset! Antakaa mun olla. -- Veronast' olen ylimys; kun kuulin Ma hänen älystään ja kauneudestaan, Ujosta olennostaan, nöyryydestään, Suloudestaan ja ihme-avuistaan, Niin rohkenin ma omin luvin tulla Taloonne vieraaks, jotta todistaa Vois silmä, mitä kertonut on maine. Ja vieras-ystävyyden johdannoksi Esitän miehen, (esittää Hortension) joka taitavana Matematiikassa ja musiikissa, Hänt' opastaa voi näissä tieteissä, Joiss' ei hän liekään vallan kokematon. Jos hänet hylkäätte, ma loukkaannun; Hän Mantuast' on, Licio nimeltään.

BAPTISTA. Olette tervetullut; samoin hänkin. Mut Katariina-tyttöni, sen tiedän. Ei teille sovi, valitettavasti.

PETRUCHIO. Eritä, näemmä, hänest' ette tahdo, Tai kenties min' en mieleisenne lie.

BAPTISTA. Siin' erehdytte; sanon mitä luulen. Mist' olette? Ja mikä nimenne?

PETRUCHIO. Petruchio nimeni, Antonion poika: Sen miehen koko Italia tuntee.

BAPTISTA. Hänet hyvin tunnen; tervetullut siis!

GREMIO. Petruchio, anteeks: suokaa meillekin Kosio-pahaisille sananvuoro. Hiis olkoon, kylläpä on teillä hätä!

PETRUCHIO. Oi, anteeks, signior; mutta työt' ei kesken heittää saa.

GREMIO. Niin, niin; mut vielä kironnette tätä kosintaa. -- Naapuriseni, tämä on hyvin tervetullut lahja, siitä olen varma. Osoittaakseni samanlaista kohteliaisuutta minäkin, joka olen saanut teiltä osakseni suurempaa kohteliaisuutta kuin keneltäkään muulta, rohkenen tarjota teille tämän nuoren miehen, (Esittää Lucention) joka on kauan Rheimsissä opiskellut ja on yhtä taitava kreikassa, latinassa ja muissa kielissä kuin tuo toinen musiikissa ja matematiikassa. Hänen nimensä on Cambio; pyydän, ottakaa hänet suosioonne.

BAPTISTA. Monet tuhannet kiitokset, signior Gremio! Tervetuloa, rakas Cambio! -- (Traniolle) Mutta, arvoisa herra, te näytätte täällä niin vieraalta; rohkenisin kysyä syytä teidän tänne-tuloonne.

TRANIO. Anteeksi, herra, suokaa rohkeuteni, Ett', tässä kaupungissa outona, Kosimaan tulen teidän tytärtänne, Tuot' ihanaa ja siveää Biancaa; Myös tunnen lujan päätöksenne antaa Etuisuus vanhemmalle sisarelle. En muuta pyydäkkään kuin että suotte -- Jahk' ensin tietää saatte sukuni -- Sen mulle, minkä muille kosijoille: Vain suosinne ja vapaan luokse-pääsyn. Ja tytärtenne kasvatusta varten Täss' annan tämän soitin-pahaisen Ja nämä latinan ja kreikan kirjat:[8] Ne vastaan ottakaa, niin arvon saavat.

BAPTISTA. Lucentio nimennekö? Mistä kaukaa?

TRANIO. Pisasta, herrani; Vincention poika.

BAPTISTA. Hän Pisan mahtimies on; hyvin tunnen Nimeltä hänet. Varsin tervetullut! -- (Hortensiolle) Te luuttu ottakaa, -- (Lucentiolle) ja te nuo kirjat. Te heti saatte nähdä oppilaanne. -- Hoi, tänne!

(Palvelija tulee.)

Saata nämä ylimykset Mun tytärteni luo, ja käske heidän Pidellä höylist' opettajiaan.

(Palvelija, Hortensio, Lucentio ja Biondello menevät.)

Nyt kävelemme hetken puistossani, Ja sitten atrialle. Tervetulleet Olette kaikki, sen ma vakuutan.

PETRUCHIO. Signior Baptista, asiall' on kiire, En jouda joka päivä kosimaan. Isäni tunnette ja näin myös minut. Hält' aimot perin rikkaudet, joit' olen Pikemmin lisännyt kuin vähentänyt. Siis sanokaa: jos tyttärenne myöntyy, Ma mitä silloin myötäjäisiks saan?

BAPTISTA. Mun kuoltuani puolet maistani, Ja heti käteen kaksituhat puntaa.

PETRUCHIO. Ja palkaks siitä lupaan, jos hän eloon Minusta jää, kaikk' irtaimeni hälle Ja kiinteimeni leskeneläkkeeksi. Lähimmät kohdat pannaan välikirjaan Molemmin puolin noudatettaviksi.

BAPTISTA. Niin, kun on tärkein sovittu, kun hältä Vain myönnön saatte: siitä riippuu kaikki.

PETRUCHIO. Oo, se ei mitään; minä, nähkääs, isä, Yht' olen kiinteä kuin hän on ynsy; Ja kaks kun hurjaa lieskaa toisiins' yhtyy, Niin vihanvireensä he kuluttavat; Vähästä puuskast' yltyy pieni liekki, Mut myrsky koko tulen sammuttaa. Niin minä hänen teen, ja niin hän taipuu: Min' olen jyrkkä, kosin niinkuin mies.

BAPTISTA. No, kosi sitten; onneks olkoon vain! Mut kestätkö sä kaikki häijyt sanat?

PETRUCHIO. Kyll', yhtä varmasti kuin vuoret tuulta: Ne eivät horju, vaikka tuulkoon aina.

(Hortensio palaa, haava päässä.)

Kah, mitä, ystäväni? Miks noin kalvas?

HORTENSIO. Pelosta varmaankin, jos kalvas olen.

BAPTISTA. No, soitoss' edistyykö tyttäreni?

HORTENSIO. Paremmin edistyisi sodassa: Vois rauta hällä kestää, mut ei luuttu.

BAPTISTA. No, eikö luutull' opi näppäämään?

HORTENSIO. Kyll' aivan: luutulla mua kalloon näppäs. Kun sanoin, ett' on otteet hällä väärät Ja sormens' asentoon kun asetin, Niin pirullisen kärtynä hän huusi: "Vai otteita! Kyll' otteet teille näytän!" Ja näillä sanoin päähän mua löi, Niin että luutun läpi meni pääni. Siin' ällistyen, luuttu kaulassa, Nyt seisoin tirkistäin kuin kaakinpuusta, Kun hän mua viulunvinguttajaks sätti Ja porosorkaks ja jos joksikin, Kuin näit' ois vartavasten opetellut.

PETRUCHIO. Mut sepä hauska tyttö, tosiaan! Nyt kymmenesti rakkaamp' on hän mulle. Oo, jutella jos saisin hänen kanssaan!

BAPTISTA (Hortensiolle). Pois tulkaa; moisest' älkää nolostuko, Vaan nuorint' opettakaa tytärtäni: Hän opinharras on ja kiitollinen. -- Signior Petruchio, tuletteko mukaan, Vai lähetänkö Katrin luoksenne?

PETRUCHIO. Se tehkää, minä täällä häntä varron.

(Baptista, Gremio, Tranio ja Hortensio menevät.)

Ja rohkeasti kosin, kun hän saapuu. Jos sättii mua, niin sanon, että laulaa Niin ihanasti hän kuin satakieli; Jos yrmyilee, niin sanon, että katseens' On kirkas niinkuin kasteess' aamun ruusu; Jos vaiti on hän eikä mitään puhu, Ylistän hänen liukaskielisyyttään Ja puhelahjaans' ihanaksi kehun; Jos hiiteen minut käskee, kiitän häntä, Ikäänkuin käskis viikoks minut jäämään; Jos antaa rukkaset, niin kysyn, milloin On kuuliaiset meillä, milloin häät. -- Hän tuossa tulee; nyt, Petruchio, puhu!

(Katariina tulee.)

Huomenta, Kati, se lie nimenne.

KATARIINA. Niin oikein lie, mut sentään hieman väärin: Katariinaks sanotaan, kun puhutellaan.

PETRUCHIO. Valetta! Nimenne on pelkkä Kati, Hupainen Kati, joskus paha Kati, Mut Kati, kaunein Kati maailmassa, Katien kati, kallis Kati-kulta, -- Ei sentään katinkulta; siis nyt, Kati, Mua kuule, Kati, sydämmeni lohtu: Kun koko mailma lempeyttäsi kiitti, Avuistas puhui, kauneuttasi kehui, Ei kuitenkaan niin suuresti kuin pitäis, Niin tuo mua liikutti, ja nyt sua kosin.

KATARIINA. Vai liikutti! Siis liikuttakoon teidät Myös täältä pois. Näin koht', ett' olettekin Te liikkuva.

PETRUCHIO. Niin mikä liikkuva?

KATARIINA. Sarana-tuoli.

PETRUCHIO. Oikein! Istu siihen!

KATARIINA. On aasit luotu kantamaan, niin tekin.

PETRUCHIO. On vaimot luotu kantamaan, niin tekin.

KATARIINA. Minä ainakaan en moista narria.

PETRUCHIO. En, Kati hyvä, kuormittaa sua aio: Sin' olet vielä nuori sekä kevyt.

KATARIINA. Niin kevyt, ettei tuommoinen mua sieppaa, Ja paino mull' on se kuin pitääkin.

PETRUCHIO. Vai pitää paino?

KATARIINA. Pidä kyntes, haukka!

PETRUCHIO. Oi, mettis-parka, viekö sinut haukka?

KATARIINA. Ei, varokoon vain haukka itseään.

PETRUCHIO. Seis, vaapsain, sinä! Liiaks olet häijy.

KATARIINA. Jos vaapsain olen, varo pistintä!

PETRUCHIO. Siis paras pois ne nyhtää.

KATARIINA. Jospa, narri, Vain tietäisit, miss' on se.

PETRUCHIO. Ken ei tietäis, Miss' ota vaapsahaisen? Hännässä.

KATARIINA. Eipäs kuin suussa.

PETRUCHIO. Kenen suussa?

KATARIINA. Sinun, Kun hännästä sä puhut. -- Hyvästi!

PETRUCHIO. Mun suuni sunko hännässäs? Ei, Kati, Min' olen aatelia.

KATARIINA. Sepä nähdään!

(Lyö häntä.)

PETRUCHIO. Jos vielä mua lyöt, niin sua tyrkkään.

KATARIINA. Näin aatelisen kilpes menetät: Jos mua lyöt, et ole aatelia, Ja aatelittomana kilvetön.

PETRUCHIO. Vai heraldiikkaa! Pane minut kirjaan.

KATARIINA. Mikä vaakunaksi? Kukonharja?[9]

PETRUCHIO. Kukko Ei harjaa kaipaa, kanani jos Kati.

KATARIINA. Ei kelpaa mulle; kurjasti sa laulat.

PETRUCHIO. Noin, Kati, älä mulle muikistele.

KATARIINA. Se tapani, kun näen raakilan.

PETRUCHIO. Ei täällä raakilaa; siis muikeus pois!

KATARIINA. Tääll' on se.

PETRUCHIO. Näytä se!

KATARIINA. Josp' olis peili!

PETRUCHIO. Siis kasvojani tähtäät?

KATARIINA. Pilkkaan osui Noin nuorelta!

PETRUCHIO. Haa, kautta pyhän Yrjön, Vai liian nuori sulle!

KATARIINA. Kuihtunutkin Jo olet.

PETRUCHIO. Surusta.

KATARIINA. Sit' en ma sure.

PETRUCHIO. Et, Kati, noin et pääse minusta.

KATARIINA. Jos jään, niin kiihdyt; anna minun mennä.

PETRUCHIO. En niinkään! Olet oikein sievän sievä. Sua tylyks, ynsyks, suulaaks sanottiin, Nyt huomaan huhun valehtelijaksi: Iloinen olet, hauska, vallan höyli, Sanaton, vaan kuin kevään kukka vieno, Et osaa muikistaa, et karsastaa. Et purra huulta niinkuin häijyt naiset; Ei mieleen sulle tiuskinat ja torat; Sulolla kosijoitas kohtelet, Puhellen vienosti ja lempeästi. Miks juorutaan siis, että Kati liikkaa? Paha on mailma: Kati suora, sorja Kuin pähkinän on vitsa, ruskea Kuin itse pähkinä, ja makeampi Kuin pähkinän on sydän. Annahan, Kun katson käyntiäsi! -- Ethän liikkaa.

KATARIINA. Vait, hölmö! Käske renkiäsi.

PETRUCHIO. Metsää Ei somista Diana niin kuin Katin Kuninkaallinen käynti tätä majaa. Diana ollos sä, hän olkoon Kati, Diana hauska olkoon, Kati kaino.

KATARIINA. Mist' on nuo kauniit puheet kotoisin?

PETRUCHIO. Omasta päästä: tulen äitiini.

KATARIINA. Älykäs äit'! Ois poika tyhmä muuten.

PETRUCHIO. Niin, enkö viisas?

KATARIINA. Kyllä lämpimäkses.