Part 1

KUINKA ÄKÄPUSSI KESYTETÄÄN

Kirj.

William Shakespeare

Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1912.

Näytelmän henkilöt:

Eräs loordi. RISTO SUKKI, päihtynyt kattilanpaikkuri, emäntä, paashi, näyttelijöitä, metsämiehiä ja loordin palvelijoita (johdannossa esiintyvi). BAPTISTA, rikas padualainen ylimys. VINCENTIO, vanha pisalainen kauppias. LUCENTIO, Vincention poika, Biancan rakastaja. PETRUCHIO, veronalainen ylimys, Katariinan kosija. GREMIO, | Biancan kosijoita. HORTENSIO, | TRANIO, | Lucention palvelijoita. BIONDELLO, | GRUMIO, | Petruchion palvelijoita. CURTIS | Majisteri. KATARIINA, äkäpussi, | Baptistan tyttäret. BIANCA, hänen sisarensa, | Eräs leskivaimo. Räätäli, korukauppias, Baptistan ja Petruchion palvelijoita y.m.

Tapahtumapaikkana milloin Padua, milloin Petruchion maahovi.

JOHDANTO.

Ensimmäinen kohtaus.

Nummi. Kapakan edusta.

(Kapakan-emäntä ja Sukki tulevat.)

SUKKI. Kyllä minä teidät kynin, totta totisesti!

EMÄNTÄ. Jalkapuuhun, senkin kulkuri!

SUKKI. Senkin luuska! Sukit eivät ole mitään kulkureita. Silmäilkää aikakirjoja: me tulimme maahan Richard[1] valloittajan kanssa. Siis, _paucas pallabris_:[2] antaa maailman pyöriä. Hih! Hei!

EMÄNTÄ. Ettekö tahdo maksaa laseja, jotka särjitte?

SUKKI. En, en penniäkään. Pidä paikkas, Jeronimo![3] Mene kylmään sänkyysi lämmittelemään.

(Menee syrjään.)

EMÄNTÄ. Kyllä minä keinon tiedän: menen hakemaan neljännysmiestä.

(Menee.)

SUKKI. Neijännys-, viidennys- tai kuudennusmiestä: kyllä minä hänelle vastaan lain jälkeen. Minä en väisty tuumaakaan, poikaseni; tulkoon vain, ja hyvällä.

(Kaatuu maahan ja nukkuu.)

(Torventoitotusta. Muuan loordi palaa metsältä seurueineen.)

LOORDI. Mies sinä, hoida hyvin koiriani: Ajosta pilalla on Hula-parka; Sa kytke Turkka yhteen Jorman kanssa. Mies, näitkös kuinka Teppo suoriutui, Kun aitauksen kolkkaan jäljet hukkui? Ma sit' en koiraa vaihtais sataan puntaan.

1 METSÄSTÄJÄ. Hoo, yhtä hyvä koira Kaaro on: Ei hellittänyt, vaikka jäljet hukkas, Vaan kahdesti jo tänään vainun sai. Se koira parempi on, sen ma takaan.

LOORDI. Vait, hölmö! Jos ois Kaikku yhtä liukas, Niin kymmentä se vastais mokomaa. Nyt hyvin niitä ruoki vain ja hoida: Taas huomenna ma lähden metsälle.

1 METSÄSTÄJÄ. Kyll', arvon herra.

LOORDI. Kuka tuossa? Kuollut Vai päihtynytkö? Katso, onko henki?

2 METSÄSTÄJÄ. On henki; jos ei lämmittäis hänt' olut, Niin vuoteess' ei noin kylmäss' uni maistuis.

LOORDI. Se senkin eläin! Makaa niinkuin sika! Kamala kuolo, kuink' on kuvas inha! Ois mieli tehdä juomarille metkut. Mitä, jos pantais hänet hienoon sänkyyn, Uus puku ylle, joka sormeen sormus, Makeimmat herkkupalat vuoteen ääreen Ja sirot paashit viereen, kun hän herää: Tuost' itsens' unhottaisko kerjäläinen?

1 METSÄSTÄJÄ. Unohtais varmaan, siit' ei epäilystä.

2 METSÄSTÄJÄ. Ja kummaltapa tuntuis herätessä.

LOORDI. Kuin maire uni taikka harhahurmos. Siis taiten juoneen käykää, varoin hänet Paraaseen huoneeseeni kantakaa, Kuvia haureliaita seiniin pankaa, Pää herjan hajuvesin voidelkaa Ja sulostakaa ilma suitsutteilla; Tilatkaa soittajia soittamaan Säveltä taivaallista heräävälle; Ja jos hän puhuu, olkaa heti valmiit Ja alhaisin ja nöyrin kumarruksin Kysykää: "mitä, armo, käskette?" Yks hopeaisen, kukitetun maljan Taritkoon hälle, täynnä ruusuvettä, Ja toinen tuokoon kannun, kolmas pyyhkeen: "Täss', armo, käsillenne vilvoketta!" Komeita pukimia tuokoon toinen, Kysyen, minkä suvaitsee; taas toinen Puhukoon koirista ja hevosista, Ja kuinka rouvaa tauti surettaa. Hänt' uskotelkaa, ett' on ollut hullu; Jos sanoo, että on[4] -- niin sanokaa. Ett' uneksii, ja ett' on ylhä loordi. Se tehkää, miehet, ja se taiten tehkää; Siit' ajanviete tulee verraton, Jos liioittelematta juoneen käytte.

I METSÄSTÄJÄ. Osamme näyttelemme niin, sen lupaan, Ett' innostamme päättäen hän uskoo Se olevansa, miksi sanotaan.

LOORDI. Varoen nostakaa ja sänkyyn viekää; Ja kukin tehtäväänsä, kun hän herää.

(Sukki kannetaan pois. Torventoitauksia.)

Käy, poika, tiedustamaan, kenen torvi.

(Palvelija menee.)

Lie joku ylhä loordi, joka täällä Levähtää aikoo matkallaan.

(Palvelija palaa.)

Ken on se?

PALVELIJA. Jos suvaitsette, näyttelijäkunta, Mi tarjoo palvelustaan.

LOORDI. Käske tänne.

(Näyttelijöitä tulee.)

Olette tervetulleet.

1 NÄYTTELIJÄ. Nöyrin kiitos!

LOORDI. Teill' aikomusko olla meillä yötä?

1 NÄYTTELIJÄ. Jos armo tahtoo meidän palvelusta Hyväkseen käyttää.

LOORDI. Vallan mielelläni. -- Tuon miehen muistan kerran näytelleen Arentimiehen vanhimpata poikaa: Niin, sievästi sa neittä siinä kosit. En muista nimeäs, mut luontevasti Sen osan suoritit; se sulle sopi.

1 NÄYTTELIJÄ. Sotoa varmaan tarkoitatte, armo. Loordi. Niin oikein: esitykses oli oivaa. Tulette juuri otolliseen aikaan: Ma pientä kujett' olen aatellut, Miss' auttaa mua voitte taidollanne. Tääll' eräs loordi tahtois teidät nähdä, Mut kovin pelkään että hämmennytte, Kun näette hänen hassut elkeensä -- Hän koskaan näytelmää ei ole nähnyt -- Ja remahdatte ääneen nauramaan, Ja hänet suututatte; sillä tietkääs, Jos nauratte, hän joutuu ihan vimmaan.

1 NÄYTTELIJÄ. Ei vaaraa; mielemme me malttaa voimme, Vaikk' ois hän mitä naurettavin hölmö.

LOORDI. Mies, saata heidät ruokakamariin Ja laita heille kelpo tuliaiset, Taloni tavaroita älä säästä. --

(Palvelija ja näyttelijät menevät.)

(Toiselle palvelijalle.)

Tuo tänne passarini Pertteli, Ja pue hänet naiseks päästä jalkaan; Vie sitten hänet juopon huoneeseen, Kumarra häntä, armon rouvaks kutsu, Ja sano, suosini jos tahtoo voittaa, Ett' olkoon käytöksessään säädykäs, Niinkuin on nähnyt ylhäisien rouvain Aviomiehiänsä kohtelevan: Niin olkoon hänkin nöyrä juomarille; Syvästi niiaten ja lempein äänin Sanokoon: "Mitä, armo, käskette, Jott' alamainen puolisonne saisi Osoittaa lempeään ja palvelustaan?" Ja sitten halaillen ja suukostellen Ja juopon rintaan päätään kallistain Ilosta kyyneliä vuodattakoon, Kun terve taas on ylhä puoliso, Mi neljätoist' on vuotta kuvitellut Vain olevansa kurja kerjäläinen. Ja jos ei pojall' ole naisen lahjaa Komentaa esiin kyynelvirtoja, Niin hyväks avuksi on sipuli: Se, kätkettynä salaa nenäliinaan, Saa pakostakin silmät vettymään. Tee kaikki tää niin nopeaan kuin voit, Ma heti sulle lisää ohjeit' annan.

(Palvelija menee.)

Se poika vallasnaisen suloutta Ja tapaa, käytöst', ääntä hyvin matkii. On hauska kuulla, juoppoa kun kutsuu Hän miehekseen, ja nähdä, kuinka toiset Pidättää vaivoin voivat nauruaan, Kun tuota halpaa moukkaa palvelevat. Opastan heitä: läsnäolollani Voin liikaa hilpeyttä ehkäistä, Jok' ehkä muuten ylettömäks yltyis.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Loordin makuuhuone.

(Sukki kalliissa yönutussa, palvelijain ympäröimänä; toiset tuovat vaatteita, toiset pesuvadin, kannun y.m. astioita; loordi palvelijaksi puettuna.)

SUKKI. Jumalan tähden, potullinen sahtia!

1 PALVELIJA. Halaatte, armo, ehkä sektiä?

2 PALVELIJA. Tai mielinette, loordi, hillahuuppaa?

3 PALVELIJA. Minlaiset vaatteet armo ylleen tahtoo?

SUKKI. Minä olen Risto Sukki, en mikään armo enkä loordi. Sektiä en ole ikänäni maistanut, ja jos tahdotte antaa minulle jotakin huuppaa, niin antakaa sitte perunahuuppaa. Älkää kysykö, mitä vaatteita ylleni tahdon: minulla ei ole enemmän nuttuja kuin selkiä, ei enemmän sukkia kuin sääriä, ei enemmän kenkiä kuin jalkoja; toisinaan sentään enemmän jalkoja kuin kenkiä, tai semmoisia kenkiä, joista varvas pilkistää päällisen alta.

LOORDI. Pois taivas karkoittakoon moiset houreet! Oi, että mahtimies, noin ylhää kantaa, Noin varakas ja suuriarvoinen, Noin joutuu pahan hengen riivaamaksi!

SUKKI. Mitä? Aiotteko saattaa minut hulluksi? Enkö minä ole Risto Sukki, vanhan Sukin poika Burtonin nummelta, syntymältä kulkukauppias, kasvatukselta karstantekijä, muunnokselta karhunkuljettaja, ja nykyiseltä ammatiltani kattilanpaikkuri? Kysykää Maija Pölsältä, tuolta Wincotin lihavalta kapakan-emännältä, eikö hän tunne minua! Jos sanoo, että en ole häneltä velaksi ottanut puhdasta olutta neljäntoista äyrin arvosta, niin arvostelkaa minua valheellisimmaksi konnaksi koko kristikunnassa. Mitä! Enhän vain liene noiduttu! Tässä on --

1 PALVELIJA. Oo, tuotahan se suree rouvanne!

2 PALVELIJA. Oo, tuotahan se väkennekin kaihoo!

LOORDI. Siks sukunnekin taloanne vieroo: Tuo kumma hulluus pois sen karkoittaa. Oo, jalo loordi, sukuperääs muista, Maanpaost' älys ylhä palauta, ja Maanpakoon pois nuo alhat houreet aja! Kas, väkesi on palvelemaan valmiit, Vain viittaustasi he vartovat. Halaatko soitantaa? Apollo soittaa, Häkeissään sadat satakielet laulaa. Halaatko unta? Hienon teemme sijan Ja pehmeämmän kuin se hempivuode, Jok' oli laitettu Semiramiille. Kävellä tahdot? Tiesi kukitamme. Vai ratsastaako? Ratsusi on valmiit, Satulat, suitset helmeä ja kultaa. Tai haukka-ajoon aiot? Haukkas liitää Ylemmä leivosta. Tai metsästellä? Sun koirais haukunnasta taivas raikuu Ja kumahdellen vastaa ontto maa.

1 PALVELIJA. Jos ajojahtiin aiot, niin on hurttas Kuin hirvi liukkaat, kiivaammat kuin kauris.

2 PALVELIJA. Pidätkö kuvista, niin koht' on täällä Adonis puron varrell' uinuvana, Ja Venus piilevänä kaislikossa, Jok' aaltoo hänen henkäyksistään Juur' niin kuin tuulessakin kaisla huojuu.

LOORDI. Saat nähdä Ion impenä ja nähdä Kuink' yllätettiin hän ja vieteltiin: Kuvass' on teko ilmi elävänä.

3 PALVELIJA. Tai Daphnen, joka orjantappuroissa Repelee jalkans', että veri vuotaa. Ja jonka nähdessään Apollo itkee; Niin taidokast' on kyyneleet ja veri.

LOORDI. Sin' olet loordi, muuta et kuin loordi, Ja vaimos kauniimp' on kuin mikään nainen Täll' inhall' iällä.

1 PALVELIJA. Jo ennen kuin Ne kyyneleet, joit' itki hän sun tähtes, Kuin kade tulva kauniit kasvot kastoi, Hän oli luomakunnan viehkein luoma, Eik' ole nytkään muita huonompi.

SUKKI. Minäkö loordi? Moisen vaimon mieskö? Tää untako? Vai entisetkö unta? En uness' ole: kuulen, näen ja puhun, Ma tuoksun tunnen, hienoon patjaan kosken. Niin loordi olen, totta totisesti, En mikään paikkuri, en Risto Sukki. -- No, vaimomme nyt tuokaa nähdäksemme; Ja vielä kerran tuoppi sahtia!

2 PALVELIJA. Suvaitkaa, armo, pestä kätenne!

(Palvelijat tuovat pesuastian, kannun ja pyyhkeen.)

Mik' ilo nähdä teidät entisellään! Jo taaskin tunnette, ken olette. Te viisitoista vuotta näitte unta Tai valveill' ollessanne nukuitte.

SUKKI. Viistoista vuotta! Olipa se unta! Mut enkö koko aikaan puhunut?

I PALVELIJA. Kyll', armo, mutta pelkkää hullutusta. Vaikk' ylhäishuoneessanne makasitte, Sanoitte ulos teidän ajetun Ja soimasitte talon emäntää Ja uhkasitte hänet lakiin haastaa, Kun hän ei käytä kruunattua mittaa; Ja väliin Pölsän Liisaa huusitte.

SUKKI. Niin, krouvi-emäntäni tyttöstä.

3 PALVELIJA. On olematon talo sekä tyttö Ja ihmisetkin, joita mainitsitte: Tapani Sukki, vanha Naukun Jussi, Ja Heikki Kumina ja Pekka Turve Ja sata muuta saman-nimellistä, Olematonta, joit' ei kukaan tunne.

SUKKI. Jumalan kiitos, että parannuin!

KAIKKI. Aamen!

SUKKI. Suur'kiitos! Tuost' et tule vahinkoon.

(Paashi, naiseksi puettuna, tulee seuralaisineen.)

PAASHI. Kuink' armollisen herrani on laita?

SUKKI. He, hyvin vain; ei täällä ruokaa puutu. Miss' eukkoni?

PAASHI. Täss', armon herra; mitä käskette?

SUKKI. Sa eukkoni? Ja et mua mieheks sano? Ma noiden olen herra, sinun ukkos.

PAASHI. Mies sekä herra, herra sekä mies, Ma kuuliainen olen puolisonne.

SUKKI. Se tietty. -- Miksi sanon häntä?

LOORDI. Rouvaks.

SUKKI. Kuin? Kaisa-rouvaksi, vai Jaana-rouvaks?

LOORDI. Vain rouvaksi, se loordien on tapa.

SUKKI. No, eukko rouva, sanovat mun maanneen Ja nähneen unta viisitoista vuotta.

PAASHI. Ne kolmekymment' oli vuotta mulle, Kun täytyi olla erin vuoteestanne.

SUKKI. On siinä aikaa! Miehet, menkää matkaan! -- Nyt, rouva, vaatteet pois, ja vuoteeseen!

PAASHI. Suur-armollinen herra, pyydän että Viel' yhden yön tai pari maltatte, Siks ainakin kuin laskenut on päivä. Mua lääkärit on suoraan velvoittaneet, Pelosta että vanha tauti palaa, Pysymään erin teidän vuoteestanne. Ma toivon, että tepsii tämä syy.

SUKKI. Kylläpä se niin tepsii, että töin tuskin voin niin kauan odottaa. Mutta harmillista olisi jälleen vaipua noihin unennäköihinkin; tahdon siis odottaa, huolimatta siitä, mitä liha ja veri sanoo.

(Palvelija tulee.)

PALVELIJA. Armonne näyttelijät, kuullen teidän Taas parantuneen, hauskan komedian Täss' esittävät; lääkärit niin tahtoo; Verenne soannut on liika synkkyys, Ja raskas mieli hulluuden on siemen. Siis hyvää tekee kuulla näytelmää Ja mielens' antaa ilon valtaan, joka Pidentää elämää ja harmit häätää.

SUKKI. Hitto olkoon, se on tapahtuva! Eikö se komelia ole jotakin jouluhypitystä tai nuoratanssia?

PAASHI. Ei, paljon hupaisempi kappale.

SUKKI. Mitä, oikeinko kotitarve-kappale?

PAASHI. Ei, tuommoinen vain historia.

SUKKI. Hyvä, sitä tahdomme kuulla. Tule, eukko rouva, istu tähän viereeni! Antaa maailman pyöriä; me emme tässä enää tule sen nuoremmiksi.

(Istuutuvat.)

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Katu Paduassa.

(Lucentio ja Tranio tulevat.)

LUCENTIO. Sa tiedät, että harras halu nähdä Tää kaunis Padua, tää taiteen kehto, Mun loistavahan Lombardiaan toi, Italian ihanaiseen yrttitarhaan, Ja että isän lempisuosiosta Sain hänen lupansa ja seuraks sinut, Sa uskollinen, taattu palvelija. Nyt tänne jääkäämme ja opin tietä Ja taiteen uraa onnell' alkakaamme. Tuo kunnon porvareistaan kuulu Pisa On synnyinpaikkani; siell' isä asui, Vincentio, Bentevoglin sukua, Mies kauppiaana kuulu kautta maiden. Florensin kasvatin, Vincention pojan, Tulisi, isän toiveet täyttääkseen, Somentaa hyveill' isän rikkautta. Siks, Tranio, aion hyvett' opiskella Ja sitä tietoviisauden haaraa, Jok' opettaa, ett' on vain hyveess' onni. Sanohan mieles; Pisan, näet, jätin Ja tulin tänne niinkuin mies, mi jättää Matalan lammikon ja virtaan syöksyy, Näin tyyten sammuttaakseen janoaan.

TRANIO. _Mi perdonate_, rakas, nuori herra, Ma kaikess' ajattelen niinkuin te, Iloiten, ett' on yhä teillä halu Suloisen opin suloisuutta maistaa. Mut, hyvä herra, hyvett' ihaillessa Ja hyveen tieteilyä, älkäämme Tok' olko niinkuin stoalaiset pölkyt Tai piintyneet niin Aristoteleeseen, Ett' ihan pannaan jää Ovidius. Logiikkaa tuttavissa jauhakaa Ja retoriikkaa arkipuheessanne; Runo ja soitto virkistykseks olkoon; Matematiikkaan, metafysiikkaan Vain ryhtykää, kun vatsa sitä vaatii. Ei mikään luonnista, jos halu puuttuu; Mik' enin haluttaa, sit' oppikaa.

LUCENTIO. Suur' kiitos, Tranio, neuvosi on hyvä. Jos Biondello vain jo oisi täällä, Niin työhön käydä heti voisimme Ja ottaa huoneuston, johon sopis Kaikk' ystävät, joit' aion täällä saada. Mut varro hiukan: mikä seura tuo?

TRANIO. Vain juhlasaatto, meitä tervehtivä.[5]

(Baptista, Katariina, Bianca, Gremio ja Hortensio tulevat. Lucentio ja Tranio vetäytyvät syrjään.)

BAPTISTA. Mua, hyvät herrat, älkää kiusatko. On, tiedättehän, luja mulla päätös: En tytärtäni nuorint' ennen naita Kuin olen miehen saanut vanhemmalle. Jos kumpi teistä lempii Katariinaa, -- Ma teidät tunnen, hyvää teille suon -- Kosikoon mielin määrin; luvan annan.

GREMIO (syrjään). Kosia häntä pitäis: hän on äksy. -- Tuoss' on, Hortensio! Naida tahdotko?

KATARIINA. Oi isä hyvä, mua aiotko Näin kaupitella noille kumppaneille?

HORTENSIO. Kuin? Kumppaneille? Kumppanist' ei teille, Jos ette luontoanne lauhduta.

KATARIINA. Ei, hyvä herra, teille siit' ei vaaraa: Viel' ette puolitiessä sydämmeensä; Ja vaikka oisittekin, kyllä varmaan Hän kolmijalkusella päänne sukis Ja maalais naamanne ja narriks pukis.

HORTENSIO. Piruista moisist' auta meitä, Herra!

GREMIO. Minua myöskin, hyvä Jumala!

TRANIO. Hst, herra! Tästä tulee hauska hupi; Tuo tyttö hassu on tai aika jupi.

LUCENTIO. Mut toisen vait'olossa neitseellistä On suloa ja nöyryytt' ihmeellistä. Vait, hiljaa, Tranio!

TRANIO. Hyv' on; hst! Töllistelkää kylliksenne!

BAPTISTA. Hyvät herrat, heti vahvistaakseni Nuo sanani, -- Bianca, mene sisään! Äl' ole pahoillas, Bianca hyvä, Sua silti vähemmin en rakasta.

KATARIINA. Se pikku lelli! Kylläp' ois hän valmis Nyt tillittämään, jos vain tietäis, miksi.

BIANCA. Hyvä mieles olkoon mielipahastani. -- Mukaannun nöyräst', isä, tahtoonne: Mun seuranani sitra on ja kirjat, Ma lohdukseni soittelen ja luen.

LUCENTIO. Haa, kuules, Tranio! Oi, Minerva puhuu!

HORTENSIO. Signior Baptista, olettehan tyly! Surettaa että meidän lemmestämme Saa kärsiä Bianca.

GREMIO. Kuin, Baptista? Tuon lemmon tähden hänet salpaatteko? Tuon pahan kielen hänkö maksaa saa?

BAPTISTA. Tytykää, herrat; päätökseni pysyy. Bianca, mene sisään!

(Bianca menee.)

Kun tiedän, että paras ilo hälle Runous, soitto on ja soittimet, Niin nuoruutt' opastamaan hankin hälle Ma kotiin opettajan. -- Te, Hortensio, Te, Gremio, sopivan jos tiedätte, Niin mulle lähettäkää; taitomiestä Ma hyvin kohtelen; en mitään säästä, Mik' oman lapsen kasvatusta koskee. Hyvästi vain! Jää tänne, Katariina! Biancan kanss' on mulla puhumista.

(Menee.)

KATARIINA. Haa! Minäkö en myös sais mennä? Mitä? Minäkö käskettävä? Niinkuin itse En tietäis, mitä tehdä, mitä jättää! Haa!

(Menee.)

GREMIO. Niin, mene sinä pirun ämmän häntään! Sinulla on myötäantimet niin hyvät, että täällä ei kukaan sinua pidätä. -- Noiden rakkaus ei ole niin suuri, Hortensio, ett'emme hyvin voisi malttaa, puhallella kynsiämme ja rauhassa odottaa; meidän kakkumme ei ole vielä molemmin puolin paistunut. Hyvästi! -- Mutta rakkaudesta suloiseen Biancaani koetan kuitenkin saada, jos suinkin voin, sopivan miehen, joka opastaisi häntä hänen mieliharrastuksissaan, ja tätä hänen isälleen suositella.

HORTENSIO. Niin minäkin, signior Gremio. Mutta sananen vielä, jos suvaitsette. Vaikka riitamme luonto ei tähän asti ole sallinut mitään välipuheita, niin tietäkää nyt, että, vakaasti miettien, olisi meille kummallekin tähdellistä -- jotta jälleen pääsisimme kauniin haltijattaremme puheille ja voisimme onnellisesti kilvoitella Biancan rakkaudesta -- eritoten ajaa ja panna toimeen yksi asia.

GREMIO. Ja mikä se, jos saan kysyä?

HORTENSIO. He, että hankimme miehen hänen sisarelleen.

GREMIO. Miehenkö? Paholaisen!

HORTENSIO. Minä sanon: miehen.

GREMIO. Ja minä sanon: paholaisen. Luuletko todellakin, Hortensio, että, vaikka hänen isänsä onkin upporikas, kukaan olisi niin hullu, että naisi itselleen helvetin?

HORTENSIO. Joutavia, Gremio! Vaikka ei meidän kärsivällisyytemme, ei sinun eikä minun, riitä kestämään hänen suuriäänistä riehkinäänsä, niin on niitä sentään, hyvä ystävä, hiljaisia miehiä maailmassa -- kun vain olisivat löydettävissä -- jotka ottaisivat hänen kaikkine vikoineen ja rahat kaupan päälliseksi.

GREMIO. Enpä tiedä; mutta minä yhtä mielelläni ottaisin hänen myötäjäisensä sillä ehdolla, että tulisin joka aamu kaakinpuussa piiskattavaksi.

HORTENSIO. Totta, mitä sanoit: ei ole mädissä omenissa valitsemisen varaa. No niin, kun nyt tämä laillinen este on tehnyt meistä ystävät, niin pitäkäämme edelleenkin ystävinä yhtä, kunnes, auttamalla Baptistan vanhempaa tytärtä naimisiin, olemme tehneet nuoremman naimiseen esteettömäksi; ja sitte taas reippaasti kilpailuun! -- Ihana Bianca! -- Onni miehen edellä käy; nopein juoksija voiton vie. Mitä arvelet, signior Gremio?

GREMIO. Siihen suostun; ja mielelläni antaisin vaikka parhaan ratsun Paduassa naimahevoseksi sille, joka oikein rajusti häntä kosisi ja hänet saisi ja hänet naisi ja talon hänestä pelastaisi. Lähtekäämme!

(Gremio ja Hortensio menevät.)

TRANIO (astuen esiin). Ihanko totta? Onko mahdollista? Noin ruttoon voiko lempi tarttua?

LUCENTIO. Oi, Tranio, ennenkuin sit' itse ko'in, En sit' ois mahdolliseks uskonut. Mut näes, kun jouten seisoksin ja katsoin, Niin lemmen teho valtas joutilaan; Ja nyt, sen suoraan sulle tunnustan, -- Jok' olet minun kallis uskottuni, Kuin Anna Dido-kuningattaren -- Ma palan, Tranio, riudun; kuolen, Tranio, Jos tuota somaa tyttöä en saa. Mua neuvo, Tranio! Tiedän, että voit; Mua auta, Tranio! Tiedän, että tahdot.

TRANIO. Nyt, herra, teit' ei aika nuhdella: Toruilla sydämmest' ei lempi lähde. Jos lempi voitti, ei voi siihen mitään: _Redime te captum, qvam queas minimo_.

LUCENTIO. Suur' kiitos, poika; jatka; tuo se lientää; On tuumas terveellistä; jatka, jatka!

TRANIO. Niin tyttöst' aavehtien katselitte, Ett' ehkä tärkein huomaamatta jäi.

LUCENTIO. Oo, poskillaan näin sulon samanlaisen Kuin ol' Agenorinkin tyttärellä, Suur' Zeus kun hänen kättään ihaili Ja Kreetan rantaa polvin suuteli.

TRANIO. Tuon vainko näitte? Ette, kuinka sisar Toraksi löi ja moisen nosti myrskyn, Ett' ihmiskorva tuskin melun sieti?

LUCENTIO. Korallihuultensa näin liikkuvan Ja hänen hengestänsä ilma tuoksui: Ihanaa, pyhää kaikki, minkä näin.

TRANIO. Nyt aika herättää hänt' unestaan. -- Herätkää, hoi! Jos neittä rakastatte, Niin älyin taidoin hänet voittakaa. Niin hurja on ja häijy vanhin sisko, Ett' isä, kunnes hänest' irti pääsee, Ei päästä nuorempaakaan naimisiin; Ja siksi hänet tarkoin sisään salpaa, Jott' ei hänt' ahdistaisi kosijat.

LUCENTIO. Oi, Tranio, kuinka julma on se isä! Mut huomasitko, kuinka oli kärkäs Hänelle saamaan hyvää opettajaa?

TRANIO. Sen huomasin; ja valmis mull' on juoni.

LUCENTIO. Minulla myöskin.

TRANIO. Vannon, että sama On kuje kummallakin.

LUCENTIO. Mikä sulla?

TRANIO. Ett' astutte nyt kouluttajan virkaan Ja tytön opetukseen ryhdytte: Se juonenne.

LUCENTIO. Niin onkin; eikö kelpaa?

TRANIO. Se mahdotonta on. Ken Paduassa Vincention poikaa silloin edustaa, Hovia pitää, opit käy ja pidot, Maanmiehiänsä tervehtii ja kestaa?

LUCENTIO. Basta! Ei hätää: juoneni on valmis. Ei meitä vielä missään ole nähty, Ja palvelijaa herrasta ei kukaan Voi kasvoist' erottaa. Siis sinä, Tranio, Minua edustat ja olet herra, Hovia pidät, komennat ja käsket; Min' olen joku toinen: halpa mies Pisasta, -- Napolista, -- Florensista. Siis päätetty! Nyt joutuin vaattees riisu, Mun sulkahattuni ja vaippan' ota; Sua Biondello palvelee, kun saapuu; Mut ensin noidun hältä kielen lukkoon.

(Vaihtavat vaatteita.)

TRANIO. Se onkin tarpeellista. Olkoon niin: Kun tää on, herra, tahtonne, ja minä Teit' olen velvollinen kuulemaan -- Niin lähteissämme käski isänne: "Avulias ole pojalleni", sanoi, Vaikk' arvatenkin toisin tarkoitti -- Niin olen mielelläin Lucentio, Siks että rakastan Lucentiota.

LUCENTIO. Siks että rakastaa Lucentio. Käyn orjaks tytön vuoks, jok' äkkipikaa Kahlehti haavoitetun silmäni.

(Biondello tulee.)

Tuoss' on se lurjus. -- Missä olet ollut?

BIONDELLO. Miss' ollutko? Miss' itse olette? Teilt' onko Tranio varastanut vaatteet? Vai hältä te? Vai kumpikinko? Mitä?

LUCENTIO. Lähemmä! Nyt ei aika suottailla; Siis mukaudu ajan vaatimukseen. Pelastaaksensa henkeni on Tranio Minulta asun lainannut ja puvun, Ja minä hältä, pakoon päästäkseni. Kun tänne saavuin, näet, niin riitannuin Ja tapoin miehen: pelkään tulla ilmi. Sävyllä häntä palvele, se muista, Kun minä henkeäni pakoon lähden. Mua ymmärrätkö?

BIONDELLO. En tään taivaallista.

LUCENTIO. Ja Traniost' et saa sanaa hiiskua: On Tranio muuttunut Lucentioksi.

BIONDELLO. No, onneks olkoon! Toivois sitä muutkin!

TRANIO. Ja minä toivon lisäks, että sekin onni koittais, Lucentio että nuorimman Baptistan tytön voittais. Mut, poika, -- min' en itseni, vaan herras tähden sois, Ett' ihmisissä käytöksesi aina höyli ois. Kun ollaan kahdenkesken, min' olen Tranio, Mut muuten kaikkialla sun "herrasi Lucentio".

LUCENTIO. No, tule, Tranio. Yks toimi sull' on tehtävänä vielä: Sa liity muihin kosijoihin; älä kysy, miksi; Se riittää, että syyni tiedät ylen painaviksi.

(Menevät.)

1 PALVELIJA. Torkutte, herra, kappalt' ette tarkkaa.

SUKKI. Tarkkaan, kautta pyhän Annan: hyvä kappale, tosiaankin! Tuleeko vielä lisää?

PAASHI. Tää vast' on alku, herrani.

SUKKI. Se on oikein oivallinen työkappale, eukko rouva; kunhan vain loppuisi!

Toinen kohtaus.

Sama paikka. Hortension talon edusta.

(Petruchio ja Grumio tulevat.)