Part 3

1. Ei metodillein kieltoa lie säätty. Ei sanat, asiat ole siinä väätty. En lukijaa vie harhaan. Vertauskuvat Ne ilman kulmikkuutta luonteutuvat. Siin' aherran ma puolin sekä toisin, Vain totuutta kuink' edistää ma voisin. Vai kielto? Ei; on mulla lupa myös (Esimerkit malta miesten, jotka työss' Ja sanoissaan teki Herran tahdon mukaan Paremmin kuin juur' nykyisistä kukaan) On lupa haastaa näin, näin selitellä Sinulle, mikä korkeint' ihmisellä.

2. Mies moni jalo usein kirjoittaa Dialogin tapaan. Siit' ei keltään saa Hän moitetta. Mut totuutta jos milloin Hän loukkaa -- taitoineen mies olkoon silloin Kirottu. Anna totuuden vain tulla Ja sydän särkeä sulia sekä mulla Kuin tahtoo Herra. Kenties miten vielä -- Paremmin kuin ens'-kynnön neuvon tiellä [Vrt. Jes. 28: 24-26. Suomentajan muist.] -- Sun heikko kynäs piirroksia piirtää, Mi maasta mielen taivaallisiin siirtää.

3. Näin usein käyttää pyhä kirjakin Juur' samaa tapaa: kuvat siinäkin Ne vuoroin todistaa ja vuoroin kysyy, Mut totuus kullankirkasna vain pysyy Ain' ennellään. Näin loistoaan se luokoon Ja valosäteens' säihkyellä suokoon! Nyt kynän kytken pois, mut ennen tätä Mä näytän kirjan hyödyn. Sitten jätän Sen sekä sun Sen huomaan, joka saa Maast' ylös heikon, lujan lannistaa.

Tää kirja sulle miehen osoittaapi, Mi palkintoa ikuist' tavoittaapi, Se kertoo, mist' on mies ja minne käkee, Mi tekemättä jää ja mitä tekee, Mitenkä mies vain juoksemistaan juoksee, Ja vihdoin Kunnian Portin pääsee luokse.

Se näyttää myös: mon' ikäns' kaiken koittaa, Kuin tahtois kruunun pysyväisen voittaa, Se näyttää myös: miks' pahenee hän työhön Ja mieletönnä nukkuu kuolon yöhön.

Tää kirja vaeltamaan sunkin saa, Sen neuvoja jos tahdot noudattaa. Se pyhää maata kohti johtaa sua, Sen johdoista jos tahdot opastua. Se laiskan herättää, tarmolla täyttää Ja kuvat armaat sokealle näyttää.

Pidätkö mistään suurest', arvoisesta? Ja satuun suljetusta totuudesta? Oot unhoisa; pyrjitkö muisteluun Alusta vuoden -- loppuun joulukuun? Nää kuvat takkiaisna sinuun tarttuu Ja lohdutukseks' avuttoman varttuu.

Näin kirja tää on pantu kuvakieleen: Jott' asiat kiintyis huolettoman mieleen. Se outoa lie, mut piirtein evankelin Ja selvin sanoin kuvat kuvaelin.

Tahdotko välttää alakulouden? Tahdotko päästä alta jurouden? Kelpaako arvoitukset, selitykset Vai mietintä? Kelpaako möyhennykset Ne vain? Vai miestä silmäs katseleisi Jok' istuin pilviss', sulle haasteleisi? Unt' oisko nähdä, vaikk'ei nukuksissa? Yht'aikaa itkun, naurun purkauksissa? Tahdotko, ett' ois haaveiluja sulla Ja, taika taukoo kun, taas itsees tulla? Tahdotko lukea tätä, vaikkes tiedä, Se voisko sua siunaukseen viedä? Jos näin on, niin o käyös tänne siitä Ja kirja tää, pääs, syämes yhteen liitä.

_John Bunyan_

KRISTITYN VAELLUS

Vaeltaissani tämän maailman erämaita, jouduin kerran erääsen paikkaan, missä oli luola [Vankihuone]. Siihen laskeusin makaamaan ja maatessani näin unen. Ja katso, minä olin unessa näkevinäni ryysyihin puetun miehen seisovan seljin kotitaloansa kohti, kirja kädessä ja suuri taakka seljässä. Minä katsoin ja näin hänen avaavan kirjansa ja lukevan sitä, ja luettuansa hän rupesi itkemään ja vapisemaan ja kun hän ei enää sen kauemmin voinut itseänsä pidättää, puhkesi hän vaikeroivaan huutoon, sanoen: "Mitä minun pitää tekemän?" [Jes. 64: 6. Ps. 38: 4, Luk. 14: 33, Ap. 2: 37, 16: 30]

Tällaisessa tilassa hän meni kotiansa ja koetti niin kauan kuin suinkin estää vaimonsa ja lastensa havaitsemasta hänen hätäänsä. Kauan hän ei kumminkaan voinut vaieta, sillä hänen levottomuutensa kasvi kasvamistaan. Niinpä hän vihdoin avasi sydämensä vaimolleen ja lapsilleen ja puhui heille näin:

"Oi rakas vaimoni ja te lapset, sydämelleni kalliit! Minä, teidän paras ystävänne, olen hukassa, sillä raskas taakka painaa minua, ja, mikä enämpi on, minä olen saanut varman tiedon siitä, että taivaan tuli on polttava tämän meidän kaupungin, ja sen hirmuisessa hävityksessä meidätkin surkea surma saavuttaa, minut ja sinut, minun vaimoni ja teidät, te suloiset pienokaiseni, ellei mitäkään pelastuksen tietä löydy, jolla turmion voisimme välttää, mutta sellaista en suinkaan tiedä."

KRISTITYN TUSKA TAAKKANSA TÄHDEN.

Nämä hänen puheensa herättivät heissä tuskallista hämmästystä, ei siitä syystä, että he olisivat hänen sanojansa todeksi uskoneet, vaan sentähden, että he luulivat mielenhoureita hänen päähänsä nousseen. Koska nyt yö jo läheni, toivoivat he unen häntä rauhoittavan ja saattoivat hänet kiiruimmiten vuoteesen. Mutta levoton oli hänen yönsä, niinkuin päiväkin oli ollut; unta hän ei silmäänsä saanut, vaan huokauksissa ja kyynelissä häneltä yö kului. Kun he sitten, aamun tullen, tiedustivat häneltä, kuinka hän jaksaa, vastasi hän: "yhä huonommin vaan". Sitten rupesi hän jälleen puhumaan heille, mutta he eivät ottaneet hänen sanojansa kuuleviin korviinsakaan. He luulivat niinikään saavansa hänen mielensä raivon karkoitetuksi tylyllä ja jyrkällä kohtelemisella. Ja niinpä he välistä pilkkasivat, toisin vuoroin nuhtelivat häntä, toisin ottein taas eivät hänestä vähääkään välittäneet. Siitäpä syystä hän vähitellen vetäytyi omaan kammioonsa, ja siellä hän rukoili heidän puolestansa, surkutteli heidän tilaansa ja valitteli omaakin viheliäisyyttänsä. Välistä hän käyskenteli kedoilla, vuoroin lukien, vuoroin rukoillen. Ja näin kului häneltä muutamia päiviä.

Kerran taas, kun hän oli lähtenyt kedolle, näin minä hänen lukevan kirjaansa tapansa mukaan ja olevan hyvin suuressa ahdistuksessa. Ja kesken lukuansa hän huudahti jälleen, kuten ennenkin: "Mitä minun pitää tekemän, että minä autuaaksi tulisin?" [Ap. 16: 30]

Minä näin hänen sitten katselevan milloin tuota tietä pitkin, milloin tätä, ikäänkuin mielisi lähteä juoksemaan, mutta paikallaan hän sittenkin pysyi, sillä, niinkuin minä huomasin, hän ei tiennyt, minne päin mennä. Minä tarkastelin vielä ja, katso, muuan mies, nimeltä _Evankelista_ tuli hänen tykönsä ja kysyi: "Miksis huudat?"

Hän vastasi: "Herra, minä näen tästä kirjasta, joka minulla on kädessäni, että minun Hebr. 9: 27. pitää kuoleman sekä senjälkeen tuomiolle tuleman, mutta minä tunnen samalla, ett'en halaja kuolla enkä tuomiollekaan tulla." [Hebr. 9: 27, Job. 16: 21, Hesek. 22: 14]

Silloin sanoi Evankelista: "Mitenkä? Etkö halaja kuolla, vaikka tämä elämä on niin täynnä tuskaa ja vaivaa?"

Mies vastasi: "Minä pelkään tämän taakan minun seljässäni painavan minut hautaakin alemmas, ja minä vajoan kuoppaan. Herra, ellen minä ole valmis vankeuteen menemään, niin en ole valmis tuomiolle enkä rangaistavaksikaan. Tällaisia asioita ajatellessani minun täytyy huutaa." [Jes. 30: 33]

Evankelista sanoi silloin: "Jos niin on laitasi, niin miksikäs vielä asemillasi olet?"

Hän vastasi: "Siksi, ett'en tiedä, kuhunka mennä."

Silloin antoi Evankelista hänelle pergamenttikäärön, johon oli kirjoitettu: _"Paetkaat tulevaista vihaa."_ [Mat. 3: 7]

Mies luki kirjoituksen, katsahti hyvin huolestuneena Evankelistaan ja sanoi: "Kuhunkas minun pitää pakeneman?"

Evankelista viittasi sormellansa kaukaista ketoa kohti ja sanoi: "Näetkös tuota ahdasta porttia tuolla?" [Mat. 7: 13]

"En", virkkoi mies.

"Näetkös valon välkyntää tuolla?" kysyi toinen. [Ps. 119: 105, 2 Piet. 1: 19]

"Luulenpa näkeväni", vastasi mies.

Silloin sanoi Evankelista: "Pidä nyt tuota valoa yhä näkyvissäsi ja kulje suoraan sitä kohti, niin näet portin. Kun sitä sitten kolkutat, niin sinulle sanotaan, mitä sinun tekemän pitää."

Nyt minä näin unessani miehen lähtevän juoksemaan. Mutta ei hän ollut kauaksikaan ennättänyt oman kotiovensa ohitse, niin jo huomasivat hänet hänen vaimonsa ja lapsensa ja alkoivat huutaa häntä palajamaan, mutta mies pisti sormet korviinsa ja juoksi juoksemistaan, huutien: "Elämä, elämä, iankaikkinen elämä!" Eikä hän taaksensa katsonut, vaan kiiruhti halki kedon. [Luuk. 14: 26, 1 Mos. 19: 17]

ITSEPÄINEN JA TAIPUVAINEN SAAVUTTAVAT KRISTITYN.

Naapuritkin astuivat ulos huoneistansa katsomaan hänen juoksuaan. Muutamat rupesivat pilkkaamaan häntä, toiset uhkailemaan, jotkut huusivat häntä palajamaan. Näiden joukossa oli myös kaksi miestä, jotka päättivät noutaa hänet väkivallalla takaisin. Toinen oli nimeltänsä _Itsepäinen_, toinen _Taipuvainen_. Sillä välin oli mies ennättänyt hyvän matkaa heistä edelle, mutta sittenkin he päättivät lähteä hänen jälkeensä, eikä aikaakaan, niin he jo saavuttivatkin hänet. [Jer. 20: 10]

Mies sanoi heille silloin: "Mitäs läksitte, naapurit?"

He vastasivat: "Me tahdomme kehoittaa sinua palajamaan meidän kanssamme."

Mutta hän sanoi: "Se on mahdotonta. Te asutte _Turmion_ kaupungissa, missä minäkin olen syntynyt. Niin on asianlaita, sen kyllä näen. Ja jos te siellä ennemmin tai myöhemmin kuolette, niin vaivutte te hautaakin alemmas siihen paikkaan, joka tulessa ja tulikivessä palaa. Malttakaat mielenne, hyvät naapurit, ja lähtekäät minun kerallani."

"Mitenkä?" sanoi Itsepäinen. "Hyljätäkö ystävät ja kaikki kotoiset ilot?"

"Niin juuri", sanoi _Kristitty_, -- se näet oli miehen nimi -- "sillä tuota kaikkea ei sovi verrata pieneenkään osaan sitä nautintoa, jota minä olen lähtenyt etsimään. Ja jos mielitte minun kanssani käydä, niin saavutatte saman kuin minäkin, sillä siellä, minne minä menen, on runsaasti ja yltäkyllä. Tulkaat, niin saatte nähdä, olenko totta puhunut." [2 Kor. 4: 18, Luk. 15: 17]

_Itsepäinen_: Mitäs kaikkea sinä etsit, koskapa sen tähden hyljäät koko maailman?

_Kristitty_: Minä etsin katoamatonta ja turmelematonta ja saastuttamatonta perintöä. Se on taivaassa tallelle pantu ja aikanansa niille annetaan, jotka ahkerasti sen perään pyrkivät. Niin sanoo tässä kirjassa; lukekaat, jos tahdotte. [1 Piet. 1: 4, Hebr. 11: 16]

ITSEPÄINEN KÄÄNTYY TAKAISIN. TAIPUVAINEN LÄHTEE MUKAAN.

_Itsepäinen: Ole jo tuossa kirjoinesi! Tuletko meidän kera takaisin vai etkö?_

_Kristitty_: En, en tule, sillä jo olen käteni auraan laskenut [Luk. 9: 62].

_Itsepäinen_: Lähde pois, naapuri Taipuvainen! Käännytään takaisin ja mennään kotia ilman häntä. On niitä vaan olemassa sellaisia kieropäisiä hupsuja, että jos heidän päähänsä joku houre pistää, niin silloin he mielestänsä ovat viisaammat kuin seitsemän muuta, joilla on edes järkeviä syitä tekoihinsa.

_Taipuvainen_ virkkoi silloin: Älä pilkkasanoja puhu! Jos se on totta, mitä tämä hyvä Kristitty tässä puhuu, niin silloin hän tavoittelee parempata kuin mitä meillä on. Sydämeni olisi taipuvainen lähtemään naapurini kanssa.

_Itsepäinen_: Kuinka? Yhä siis hupsuja lisää! Otahan toki neuvoni varteen ja käy kanssani takaisin. Ties minne tuollainen sairasmielinen mies meidät viekään! Käy takaisin, käy takaisin ja ole ymmärtäväinen.

_Kristitty_: Tule vainenkin naapuri Taipuvaisen kanssa. Paljo on saavutettavissa sellaista, mistä jo olen puhunut, ja paljo ihanampaakin vielä. Elles minua usko, niin lue tästä kirjasta, ja katso, kaikki mitä siinä sanotaan, se on todeksi vahvistettu Hänen verellänsä, joka sen tehnyt on. [Hebr. 13: 20, 21]

_Taipuvainen_: No niin, naapuri Itsepäinen, alanpa jo olla tehtävästäni selvillä. Mieleni tekee lähteä tämän kunnon miehen mukana yhdessä yrittämään. Mutta, toveri hyvä, tiedätkös tietä sinne, johon halajat päästä?

_Kristitty_: Muuan mies, Evankelista nimeltään, neuvoi minua kiiruhtamaan pienelle portille tuolla edessäpäin. Siellä meille osoitetaan tie.

_Taipuvainen_: Lähdetään sitten, hyvä naapuri.

Ja he läksivät kahden.

_Itsepäinen_: Minäpä palajan kotisijoilleni takaisin. En huoli olla tuollaisten harhateille häipyneitten huimapäitten seurassa.

Itsepäisen käännyttyä takaisin, minä näin Kristityn ja Taipuvaisen astuvan yhdessä ketoa pitkin. Ja näin he siinä haastelivat keskenänsä:

_Kristitty_: Miltä tuntuu nyt, naapuri Taipuvainen? Mieleni on hyvä, että päätit lähteä minun kanssani. Jos Itsepäinenkin olisi tuntenut, niinkuin minä, kuinka mahtavaa ja kauhistavaista se on, mikä silmiltämme vielä on kätkössä, niin ei hän olisi niin keveästi meille selkäänsä kääntänyt.

_Taipuvainen_: Kuulepas, naapuri hyvä! Koska nyt olemme kahden kesken, niin sanos: mitä me oikeastaan olemme lähteneet hakemaan, ja mitenkä me sen saavutamme?

_Kristitty_: Yhtä vähän sitä ymmärrykselläni käsitän, kuin kielellänikään kykenen lausumaan, mutta koska nyt kerran tietää halajat, niin luen sinulle tästä kirjastani.

_Taipuvainen_: Luuletko, että se on täyttä totta, mitä kirjassasi sanotaan?

_Kristitty_: Luulen niinkin, sillä sen on tehnyt Hän, joka ei voi valhetella. [Tit. 1: 2]

_Taipuvainen_: Hyvä se. Mitäs se sitten on?

_Kristitty_: Asuinsija valtakunnassa, jolla ei ääriä ole, ja loppumaton elämä meidän elää siinä. [Jes. 45: 17, Joh. 10: 27-29]

_Taipuvainen_: Sepä hyvä. Mitäs muuta?

_Kristitty_: Siellä meille annetaan kunnian kruunu ja vaatteet, joissa loistamme kuin aurinko taivaan kannella. [2 Tim. 4: 8]

_Taipuvainen_: Se on ihanata. Ja mitä muuta? [Ilm. 3: 4, Mat. 13: 43]

_Kristitty_: Siellä ei enää ole itkua eikä valitusta, sillä sen paikan hallitsija on pyyhkivä kaikki kyynelet silmistämme. [Jes. 25: 8, Ilm. 7: 16, 17; 21: 4]

_Taipuvainen_: Ja kenenkä seurassa saamme siellä olla?

_Kristitty_: Serafien ja Kerubien, sellaisten olentojen, joita katsellessasi silmiäsi häikäisee. Ja siellä saat kohdata tuhansia ja taas tuhansia, jotka ennen meitä ovat sinne menneet. Eikä heistä kenkään mitään pahaa kellekään tee, vaan kaikki he vaeltavat rakkaudessa ja pyhyydessä, seisoen Hänen edessänsä iankaikkisessa suosiossa. Sanalla sanoen, siellä saamme nähdä vanhimmat kultaisine kruunuinensa; siellä saamme nähdä pyhät neitseet, kultakantelet käsissä; siellä saamme nähdä ne, jotka maailma on palasiksi silponut, polttanut, petojen raadeltaviksi heittänyt, vesiin hukuttanut siitä syystä, että olivat julki tuoneet rakkautensa sen paikkakunnan Herraa kohtaan. Siellä he autuaina asuvat, puettuina kuolemattomuudella, niinkuin vaatteella. [Jes. 6: 2, 1 Tess. 4: 16, 17, Ilm. 4: 4, Ilm. 14: 1-5, Joh. 12: 25, 2 Kor. 5: 2-4.]

_Taipuvainen_. Sydän riemuitsee jo tätä kuullessakin. Mutta onko tämä saavutettavissa? Mitenkä me pääsemme osallisiksi siitä?

_Kristitty_. Herra, sen seudun valtias, on sen ilmoittanut tässä kirjassa. Ja tämä on sen ydin: Jos me sitä vilpittömästi halajamme, niin Hän antaa sen meille ilman hintaa. [Jes. 55: 1, 2, Joh. 6: 37, 7: 37, Ilm. 21: 6; 22: 17]

_Taipuvainen_: Niin, naapuri, iloinen minä olen, tätä kuullessani. Tule, käykäämme kiirein askelin.

_Kristitty_: Minä en tältä taakaltani jaksa kulkea niin joutuisasti.

MATKAMIEHET JOUTUVAT EPÄRÖIMISEN SUOLLE.

Silloin minä näin unessani, että juuri kuin he olivat tämän puhelunsa päättäneet, he astuivat lähelle erästä ylen mutaista suota kedon keskellä, ja kosk'eivät he olleet eteensä katsoneet, vajosivat he äkkiä kumpikin lietteesen. Se oli _Epäröimisen Suo_. Siinä he sitten vieriskelivät ja kieriskelivät, kauheasti tahrautuen lokaan, kunnes Kristitty, taakkansa painosta seljässään, rupesi uppoamaan liejuun.

Silloin sanoi Taipuvainen: "Voi, naapuri Kristitty, missäs sinä nyt olet?"

"En todellakaan tiedä", vastasi Kristitty.

Nyt suuttui Taipuvainen ja virkkoi vihaisesti toverilleen: "Tällaistako se onni nyt onkin, josta minulle niin paljon olet puhunut? Jos meidän on näin huonosti käynyt matkaan lähtiessä, niin mitä kaikkea tapahtuneekaan, ennenkuin päähän päästään? Jos tästä vielä hengissä selviää, niin pidä sinä se kaunis maa omina hyvinäsi minusta nähden."

Samassa hän teki epätoivoisen ponnistuksen, teki toisenkin, kunnes pääsi ylös liejusta sille puolen suota, joka lähinnä antoi hänen kotitaloansa kohti. Ja niin hän läksi tiehensä, eikä Kristitty häntä sen koommin enää nähnytkään.

APU VETÄÄ KRISTITYN YLÖS EPÄRÖIMISEN SUOSTA.

Siten jäi Kristitty yksinänsä reuhtomaan Epäröimisen Suossa. Hän alkoi kumminkin ponnistella sitä suon laitaa kohti, joka oli kau'impana hänen kotitalostansa ja antoi ahtaalle portille päin, mutta ylös hän ei taakaltansa sittenkään päässyt. Silloin minä näin unessani erään miehen, _Apu_ nimeltänsä, astuvan hänen luokseen ja kuulin hänen kysyvän Kristityltä, mitä hän siinä tekee.

"Herra", sanoi Kristitty, "muuan mies, Evankelista nimeltään, ohjasi minut tälle tielle. Hän neuvoi minua käymään tuolle portille, välttääkseni tulevaista vihaa. Sitä kohti kalkeissani minä vajosin tähän."

_Apu_: Miks'et ottanut askeleistasi vaaria? Kristitty: Pelko ahdisti minua niin ankarasti, että minä poikkesin oikotielle ja vajosin.

_Apu_: Ojenna kätesi minulle.

Kristitty ojensi hänelle kätensä, ja Apu veti hänet ylös, asetti hänet lujalle maaperälle ja käski hänen kulkea edelleen. [Ps. 40: 2]

Silloin, minä astuin sen miehen luokse, joka oli Kristityn vetänyt ylös, ja sanoin: "Herra, koska kerran tämä tie viepi Turmion kaupungista tuolle portille, niin miksikä ei ole tätä tasankoa laitettu kuntoon, jotta poloiset vaeltajat turvallisemmin voisivat perille päästä?"

Hän vastasi: "Tämä mutainen suo on sellainen, ett'ei sitä voi kuntoon laittaa, siihen kun lakkaamatta laskee se rupa ja ruuhka, mikä synnintuntoa seuraa. Siksipä sitä sanotaankin Epäröimisen Suoksi. Kun näet syntinen on herännyt näkemään turmiollisen tilansa, niin nousee hänen sieluunsa kaikenlaista pelkoa ja epäilystä ja huolettavia huomioita. Kaikki ne keräytyvät yhteen ja valuvat tähän paikkaan. Siinä syy, miksi maaperä tässä on niin pahaa."

"Ei ole Kuninkaan tahto se, että tämä paikka yhä näin pahana pysyisi. Hänen Majesteetinsa päällysmiesten johdolla ovat Hänen työmiehensä jo seitsemättätoista sataa ajast'aikaa [Muistettakoon, että ensimmäinen painos tätä teosta ilmestyi v. 1678] työskennelleet tällä maatilkulla, koettaen saada sitä korjatuksi. Ja onpa, mikäli minä tiedän, tähän vedetty, vähintänsä kaksikymmentä tuhatta kuormallista. Niin, miljonittain on siihen tuotu terveellisiä opetuksia pitkin aikaa ja kaikilta haaroin Kuninkaan aluetta, ja niitten mielestä, jotka asian tuntevat, nämä ovatkin kaikkein parhaimpia aineksia maaperän lujittamiseksi. Mutta vaikka siinä on kaikki voitavat tehty, niin Epäröimisen Suo se sittenkin on, ja sellaisena se pysyy." [Jes. 35: 3, 4]

"Lainsäätäjäin johdolla on kyllä pantu hyviä ja lujia porrassiltoja aivan tämän suon keskitse, mutta väliin, säitten muuttuessa, laskee siihen lokaa ylen runsaasti. Silloin noita siltoja tuskin erottaa. Ja vaikka erottaisikin, niin saattaa ihmisillä ruveta päätä pyörryttämään, ja silloin he astuvat harhaan ja tahraavat itsensä, vaikka siltoja kyllä olisi. Portin tuolla puolen on maaperä lujaa."

Nyt minä näin unessani Taipuvaisen tähän aikaan palanneen kotiinsa. Naapurit tulivat häntä tervehtimään, ja siinä muutamat sanoivat häntä viisaaksi mieheksi, koskapa oli tullut takaisin; muutamat moittivat häntä mielettömäksi, kun oli Kristityn keralla antautunut vaaroille alttiiksi; muutamat pilkkasivat hänen pelkurimaisuuttansa, sanoen: "kun kerran uhkayritykseen ryhtyy, niin kehno se, ken vähiä vastuksia säikähtää". -- Ja siinä nyt istui Taipuvainen heidän joukossaan alla päin. Mutta vihdoin hän rohkaisi mielensä, ja silloin läksi puhe käymään uutta suuntaa, ja he rupesivat pilkkaamaan Kristitty parkaa hänen selkänsä takana.

Sen verran nyt Taipuvaisesta.

KRISTITTY KOHTAA MAAILMANVIISAAN.

Yksinään tuosta nyt tietään kulkeissansa, huomasi Kristitty kaukaa jonkun astuvan kedon poikki ja lähenevän häntä. Sattumoilta he kohtasivat toisensa juuri tien risteyksissä. Tuon vieraan herran nimi oli _Maailmanviisas_. Hän asui suuressa _Järkeilemisen_ kaupungissa, joka oli vallan lähellä Kristityn kotikaupunkia. Tämä herra kohtasi nyt Kristityn, josta hän jo ennaltakin oli vähin kuullut, sillä Kristityn lähtö Turmion kaupungista oli nostanut laajalti hälinää. Hänestä oli tullut yleinen puheen-aine ei ainoastaan omassa kaupungissa, vaan monessa muussakin paikassa.

Vaivalloisesta astunnasta, huokauksista ja valituksista arvasi Maailmanviisas hänet samaksi mieheksi ja kävi pakinoille hänen kanssaan.

_Maailmanviisas_: Kas niin, mies hyvä! Minnekä matka, noin raskas taakka hartioilla?

_Kristitty_: Raskas vainenkin, -- lieneekö mointa muilla poloisilla kellään? Ja koska te tiedustatte, minne mulla matka, niin kerron teille, herra, että olen menossa ahtaalle portille, mikä tuolla edessäpäin on, sillä siellä -- niin on minua neuvottu -- osoitetaan minulle tie sinne, missä taakastani pääsen.

_Maailmanviisas_: Onko sinulla vaimo ja lapsia?

_Kristitty_: On kyllä, mutta tämä taakka rasittaa minua niin, ett'ei minulla enää Ole mitään iloa heistä, niinkuin ennen; minusta on kuin ei minulla olisi ketään. [1 Kor. 7: 29]

MAAILMAN VIISAAN AJATUKSIA.

_Maailmanviisas_: Jos sinulle neuvon antaisin, kuuntelisitko sanojani?

_Kristitty_: Kuuntelisin kyllä, jos neuvo lienee hyvä, sillä hyvän neuvon tarpeessahan minä juuri olen.

_Maailmanviisas_: Niinpä sua sitten neuvon: heitä itse kiiruimmiten taakkasi pois, muutoin ei mielesi saa rauhaa milloinkaan etkä koskaan pääse nauttimaan kaikkea sitä hyvää, mitä Jumala sinulle siunannut on.

_Kristitty_: Sitähän minä juuri olen etsimässä, miten päästä raskaasta taakastani, mutta itse en sitä voi ottaa pois, eikä ole meidän maassa sitä miestä, joka sen hartioiltani nostaisi. Siksihän olen, kuten sanoin, tätä tietä vaeltamassa, jotta taakastani pääsisin.

_Maailmanviisas_: Kuka sinua käski sitä varten käymään juuri tätä tietä?

_Kristitty_: Muuan mies, joka minusta näytti varsin suuriarvoiselta ja kunnioitettavalta. Hänen nimensä oli, muistaakseni, Evankelista.

_Maailmanviisas_: Voi mokomaa neuvoa! Ei ole vaarallisempaa ja vaikeampaa tietä toista, ja sen olet kyllä huomaava, jos hänen neuvoansa noudatat. Olethan jo yhtä ja toista kokenutkin, huomaan minä. Epäröimisen Suossa olet vaatteesi tahrannut, mutta siitä suostapa ne vaikeudet vasta alkavatkin niille, jotka tätä tietä vaeltavat. Kuule minua; minä olen vanhempi sinua. Kaiketi kohtaa sinua matkallasi väsymys, tuska, nälkä, vaarat, alastomuus, miekka, jalopeurat, lohikäärmeet, pimeys, sanalla sanoen, kuolema ja jos mikä! Se on varma, ja siihen on monta todistusta. Ja miksikä vainenkaan ihminen niin huolettomasti heittäytyy turmioon, muukalaisen puhetta kuunnellen?

_Kristitty_: Voi, herra! Tämä taakka seljässäni on kauheampi kuin kaikki se, mitä mainitsitte. Minusta on kuin en huolisi siitä, mikä minua matkallani kohtaa, kunhan vaan voisin taakastani päästä.

_Maailmanviisas_: Milläs tavoin sen ensiksi kannettavaksesi sait?

_Kristitty_: Lukemalla tätä kirjaa, joka minulla on kädessäni tässä.

_Maailmanviisas_: Johan minä arvasin. Sinun on käynyt, niinkuin monen muun heikon, kun ovat puuttuneet asioihin, jotka ovat heille liian korkeita: he joutuvat äkkiä sekaisin, ja tässä sekaannuksessa heiltä ensinnäkin menee miehen mieli, -- niinkuin näkyy sinunkin käyneen -- ja sitten he syöksevät epätoivoisiin yrityksiin, tavoitellen jotain, tietämättä itsekään, mitä.

_Kristitty_: Minä kyllä tiedän, mitä tavoittelen: kevennystä kovalle kuormalleni.

_Maailmanviisas_: Mutta kuinkas sinä haet kevennystä tällä tiellä, missä niin monet vaarat sua uhkaavat, varsinkin kun minä -- jospa vain malttaisit minua kuunnella! -- voin opastaa sinua pääsemään toivomustesi perille ilman niitä vaaroja, joihin nyt omin ehdoin syökset? Ja keinohan on olemassa. Sitä paitsi, -- olkoon sekin vielä sanottu! -- et ainoastaan vaaroja vältä, vaan vieläpä turvallisuutta, ystävyyttä ja tyytyväisyyttäkin sun osallesi tulee.

KRISTITTYÄ NEUVOTAAN LAINKANNAN LUOKSE.

_Kristitty_: Ilmaiskaa minulle tämä salaisuus, herra, ilmaiskaa.