Part 2

"Se erehdysten lukinverkko, jossa me pyristelemme, ajatellessamme naista ja suhdettamme häneen. En voi puhua siitä rauhallisesti, ei siksi, että minulle sattui tuo _välikohtaus_, kuten hän sanoi, vaan siksi, että vasta sen jälkeen silmäni avautuivat ja näin kaiken uudessa valaistuksessa, kaikki ylösalaisin!"

Hän sytytti savukkeen ja nojaten kyynärpäitään polviinsa alkoi puhua.

Pimeän tähden en voinut nähdä hänen kasvojaan, kuulin vaunun tärinän läpi vain hänen miellyttävän äänensä, joka teki minuun syvän vaikutuksen.

IV.

"Niin, vasta kärsittyäni, mitä olen kärsinyt, vasta sen vaikutuksesta tajusin, missä kaiken juuri on, käsitin, kuinka täytyy olla, ja näin olevaisen koko kauheuden.

"Kuulkaahan siis, kuinka ja koska alkoi se, mikä johti minulle sattuneeseen välikohtaukseen. Se alkoi silloin kuin en vielä ollut täyttänyt kuudettatoista ikävuottani. Olin silloin vielä lukiossa, ja vanhin veljeni oli ensimäisen vuosiluokan ylioppilas. En vielä tuntenut naisia, mutta, kuten kaikki säätymme onnettomat lapset, en enää ollut viaton poika; nainen, ei henkilö, vaan nainen, naisen alastomuus oli kiusannut jo minua. Yksinäiset hetket olivat epäpuhtaita. Minua vaivasi sama tuska kuin 99 prosenttia pojistamme. Minä kauhistuin, kärsin, rukoilin ja aina lankesin. Minä olin jo turmeltunut ajatuksissa ja teoissa, mutta viimeistä askelta en vielä ollut ottanut. Minä turmelluin yksin, satuttamatta kättäni toiseen ihmisolentoon. Mutta kerran veljeni toveri, ylioppilas, aika iloveikko, n.k. kunnon poika, t.s. pahin heittiö, joka oli opettanut meidät juomaan ja pelaamaan korttia, ehdotti juomingin jälkeen, että menisimme sinne. Me lähdimme. Veljenikin oli silloin vielä puhdas ja lankesi samana yönä. Ja minä, viidentoistavuotias poika saastutin itseni ja olin mukana naisen saastuttamisessa, lainkaan käsittämättä, mitä tein. Enhän ollut keneltäkään vanhemmalta ihmiseltä kuullut, että se, mitä tein, oli pahaa. Eikä kukaan sitä nytkään saa kuulla. Tosinhan se on käskyissä, mutta käskythän luetaan vain sitä varten, että voitaisiin tutkinnossa vastata papille, eikä niitä pidetä kovinkaan tärkeinä, ei läheskään niin tärkeinä kuin sääntöä _ut_-sanan käyttämisestä ehtolauseissa.

"En siis ollut kuullut niiltä vanhemmilta ihmisiltä, joiden mielipiteitä kunnioitin, ainoaltakaan, että tekoni olisi ollut paha. Päinvastoin, kuulin henkilöiltä, joita pidin arvossa, että se oli hyvä. Kuulin, että taisteluni ja kärsimykseni tyyntyvät sen jälkeen, kuulin sen ja luin, kuulin vanhemmilta, että se oli terveydelle edullista; tovereiltani taas kuulin, että siinä oli jotakin ansiokasta, miehekästä. Siitä ei siis ollut odotettavissa muuta kuin hyvää. Sairastumisen vaara? Mutta sitäkään ei tarvitse pelätä. Isällinen hallitus pitää siitä huolen. Se valvoo porttolain toiminnan säännönmukaisuutta ja tekee epäsiveellisyyden lukiolaisille turvalliseksi. Myöskin lääkärit valvovat sitä, saaden siitä palkkaa. Niinhän heidän täytyykin. He vakuuttavat, että siveettömyys on hyödyksi terveydelle ja niin he järjestävät säännöstellyn, säännöllisen siveettömyyden. Tunnen äitejä, jotka huolehtivat siinä mielessä poikiensa terveydestä. Ja tiede lähettää nämä porttoloihin".

"Miksi tiede?" kysyin minä.

"Mitäpä lääkärit ovat, elleivät tieteen palvelijoita? Kuka turmelee nuorukaiset vakuuttamalla, että siveettömyys on tarpeellinen terveyden pysyttämiseksi? He juuri. Ja sitten he suunnattoman tärkeinä parantavat kuppatautia."

"Miksikä he eivät sitä parantaisi?"

"Siksi, että jos sadas osa niistä ponnistuksista, jotka on uhrattu kuppataudin parantamiseen, olisi käytetty siveettömyyden hävittämiseen, ei kuppataudista enää moniin aikoihin olisi tarvinnut puhuakaan. Mutta ponnistuksia ei ole uhrattu siveettömyyden poistamiseen, vaan sen edistämiseen, siveettömyyden tekemiseen vaarattomaksi. Mutta siitä ei olekaan kysymys, vaan siitä, että minun, samoinkuin yhdeksän kymmenesosan, ellei vielä useammankin, ei ainoastaan meidän säätymme poikien, vaan kaikkien, talonpoikaistenkin, on käynyt niin kauheasti, että lankeamiseni ei johtunut jonkun naisen sulojen luonnollisesta lumosta, -- ei, minua ei vietellyt kukaan nainen, vaan minä lankesin siksi, että ympäristöni näki siinä, mihin lankesin, toiset -- täysin luvallisen ja terveydelle hyödyllisen toimituksen, toiset -- aivan luonnollisen, ei ainoastaan anteeksiannettavan, vaan kerrassaan viattoman huvituksen nuorelle miehelle. Minä en ymmärtänytkään sitä miksikään lankeemukseksi, antauduin yksinkertaisesti vain niihin nautintoihin ja niiden tarpeiden tyydyttämiseen, jotka, kuten minulle oli opetettu, olivat ominaisia määrätyssä iässä oleville, antauduin siveettömyyteen, samoin kuin olin alkanut juoda ja tupakoida. Mutta tässä ensimäisessä lankeemuksessa oli kuitenkin jotakin erikoista ja liikuttavaa.

"Heti senjälkeen, ennenkuin vielä olin poistunut huoneestakaan, tuli mieleni alakuloiseksi, niin surulliseksi, että olisin tahtonut itkeä. Itkeä viattomuuteni kadottamista, iäksi turmeltua suhdettani naiseen. Luonnollinen, yksinkertainen suhde naiseen oli iäksi turmeltu. Sen jälkeen en ole ollut enkä ole voinut olla puhtaassa suhteessa naisen kanssa. Minusta oli tullut _irstailija_. Ja irstailijan tila on samankaltainen, fyysillinen kuin morfinistin, juomarin, tupakoitsijan. Samoinkuin morfinisti, juomari ja tupakoitsija jo on epänormaali, niin on sellainenkin mies, joka on etsinyt nautintoa useammista naisista, epänormaali, iäksi turmeltunut ihminen -- irstailija. Samoinkuin juomarin ja morfinistin voi heti tuntea kasvoista, eleistä, aivan samoin voi tuntea irstailijankin. Irstailija voi pidättäytyä, taistella; mutta hän ei voi enää milloinkaan olla yksinkertaisessa, selvässä, puhtaassa suhteessa naiseen. Irstailijan voi heti tuntea tavasta, jolla hän katsahtaa nuoreen naiseen ja silmäilee häntä. Minusta tuli irstailija ja pysyin sellaisena, ja se minut tuhosi."

V.

"No, niin. Sitten menin yhä pidemmälle, yhä useammin poikkeilin oikealta tieltä. Hyvä Jumala! Kun muistelen kaikkia rivouksiani, niin aivan kauhistun! Muistelen, kuinka toverit minua pilkkasivat muka viattomuuteni tähden! Ja mitä kaikkea kuulimme 'kultaisesta nuorisosta', upseereista, pariisilaisista! Ja kaikki nuo herrat, minäkin, kun me kolmikymmenvuotiaat irstailijat, joilla oli tunnollamme satoja mitä erilaatuisimpia rikoksia naista vastaan, kun me kolmikymmenvuotiaat irstailijat astumme puhtaiksi pestyinä, posket silkoisina, hajuvesillä tuoksuvina, valkeissa paidoissamme, hännystakissa tahi virkapuvussa vierassuojaan tahi tanssisaliin, -- kas siinä puhtauden tunnuskuva, ihastuttava näky!

"Sillä ajatelkaahan, kuinka pitäisi olla ja kuinka on. Pitäisi olla niin, että kun tuollainen herrasmies seurassa astuu sisareni, tyttäreni luo, minä tuntiessani hänen elämäntapansa menisin hänen luokseen, kutsuisin hänet syrjään ja hiljaa sanoisin: 'ystäväiseni, tiedänhän minä, kuinka sinä elät, kuinka ja keiden seurassa vietät yösi. Täällä ei ole sinun paikkasi. Täällä on puhtaita, viattomia nuoria tyttöjä. Poistu täältä!' Näin pitäisi olla; mutta sensijaan on niin, että kun sellainen herra tulee ja tanssittaa sisartani, tytärtäni, syleillen häntä, niin me iloitsemme, jos hän on rikas ja hänellä on vaikutusvaltaisia tuttavuuksia, vaikkapa taudinkin jälkiä, -- vähät siitä, parantaminen käy nykyään helposti. Tiedän, kuinka monet ylhäisimpiin piireihin kuuluvat vanhemmat ovat naittaneet tyttäriään miehille, jotka potevat erästä tiettyä tautia. Oi,... iljettävää! Mutta on tuleva aika, jolloin kaikki tuo saastaisuus ja valhe paljastetaan!"

Hän äännähti jonkun kerran ominaisella tavallaan ja kävi juomaan teetä. Tee oli tavattoman väkevää, eikä ollut vettä, jolla laimentaa sitä. Minä tunsin kiihoittuneeni niistä kahdesta lasillisesta, jotka olin juonut. Häneenkin varmaan vaikutti tee, sillä hän kiihoittui kiihoittumistaan. Hänen äänensä kävi yhä laulavammaksi ja kuvailevammaksi. Hän muutti lakkaamatta asentoaan, milloin otti lakin päästään, milloin pani sen taas päähänsä ja hänen piirteensä muuttuivat omituisesti ympäröivässä puolipimeässä.

"No niin, sellaista elämää vietin kolmikymmenvuotiaaksi, heittämättä hetkeksikään mielestäni ajatusta mennä naimisiin ja perustaa mitä ihanteellisin, puhdas perhe-elämä, ja siinä mielessä katselin itselleni tarkoitukseen sopivaa tyttöä", jatkoi hän. "Minä ryvin siveettömyyden saastassa ja samall'aikaa etsin tyttöjä, jotka olisivat olleet kyllin puhtaita soveltuakseen minulle.

"Usein hylkäsin juuri siksi, etteivät olleet tarpeeksi puhtaita, minulle kelvatakseen; vihdoin löysin sellaisen, jota pidin itselleni ansiokkaana. Hän oli toinen erään aikoinaan sangen rikkaan, mutta sitten köyhtyneen pensalaisen tilanomistajan kahdesta tyttärestä.

"Eräänä iltana, kun olimme olleet soutelemassa ja palasimme yöllä kuutamossa kotiin, ja minä istuin hänen vieressään ihaillen hänen siromuotoista, tiukasti kiinnivedetyn Jersey-takin verhoamaa vartaloaan ja suortuviaan, -- päätin yht'äkkiä, että hän se on. Minusta tuntui sinä iltana, että hän ymmärsi kaiken, kaiken, ja että tunsin ja ajattelin mitä ylevimpiä asioita. Mutta todellisesti oli kaikki vain sitä, että Jersey-takki sopi hänelle erikoisesti, samoin suortuvat, ja että hänen läheisyydessään vietetyn päivän jälkeen halusin päästä häntä vieläkin lähemmäksi.

"On ihmeellistä, kuinka täydellisesti ihminen on sen harhaluulon vallassa, että kauneus on samaa kuin hyvä. Kaunis nainen puhuu tyhmyyksiä, kuuntelet etkä kuule tyhmyyksiä, vaan jotakin viisasta. Hän puhuu, tekee mitä ilkeyttä tahansa, ja näet jotakin suloista. Ja milloin hän ei puhu tyhmyyksiä eikä rivouksia, mutta on kaunis, niin olet heti varma siitä, että hän on ihmeteltävän kaunis, älykäs ja siveellinen.

"Palasin kotiin haltioissani ja päätin mielessäni, että hän oli siveellisen täydellisyyden huippu ja siksi kyllin ansiokas tulemaan vaimokseni, ja seuraavana päivänä menin ja kosin häntä.

"Selvittämätön käsitteiden sekaannus! Tuhannesta naimisiin menevästä miehestä, ei yksin meidän säädyssämme, vaan kaikeksi onnettomuudeksi kansankin keskuudessa, on tuskin yhtä, joka ei ennen avioliittoon astumistaan olisi ollut naimisissa jo kymmenesti, ehkäpä sadasti, tuhannestikin, kuin mikä Don Juan.

"Nykyään, totta kyllä, on, -- olen kuullut ja nähnyt, -- puhtaita nuoria miehiä, jotka tuntevat ja tietävät, ettei se ole leikkiä vaan suuri asia.

"Jumala heitä auttakoon! Mutta minun aikanani ei ollut ainoatakaan sellaista kymmenestä tuhannesta. Ja kaikki tietävät sen, mutta tekeytyvät tietämättömiksi. Kaikissa romaaneissa kuvaillaan yksityiskohtia myöten sankarien tunteet, lammikot ja pensaat, joiden luona he kulkevat; mutta kun kuvaillaan heidän suurta rakkauttaan johonkin neitoon, ei sanallakaan mainita siitä, mitä ihaillun sankarin elämässä aikaisemmin on tapahtunut: ei sanaakaan hänen käynneistään porttoloissa, kamarineidoista, keittiöpalvelijattarista, toisten miesten vaimoista. Jos onkin niin säädyttömiä romaaneja, niin niitä ei anneta lukea, ei ainakaan niiden, joiden ennen kaikkea tarvitsisi tämä tietää, -- nuorten tyttöjen.

"Aluksi neidoille näytetään sellaista naamaa, kuin sitä siveettömyyttä, mikä täyttää puolet kaupunkiemme, maakyliemmekin elämästä, ei olisi lainkaan olemassa. Sitten totutaan tähän teeskentelyyn siinä määrin, että vihdoin aletaan itse vilpittömästi uskoa, että kaikki olemme perin siveellisiä ihmisiä ja elämme täysin siveellisessä maailmassa. Tytöt, poloiset, uskovat siihen aivan todenteolla. Niin uskoi minunkin onneton vaimoni. Muistan vielä, kuinka sulhasena ollessani näytin hänelle päiväkirjani, josta hän sai tietää, vaikkakin vähäisessä määrässä, entisyyteni, ennen kaikkea -- viimeisen suhteeni, jonka hän olisi voinut saada tietää muilta ja jonka senvuoksi katsoin välttämättömäksi saattaa hänen tietoonsa. Muistan hänen kauhistuksensa, epätoivonsa, hämminkinsä, kun hän sai sen tietää ja käsitti kaiken. Näin, että hän silloin olisi tahtonut purkaa välimme. Ja miksi hän ei sitä tehnytkin!..."

Posdnishev päästi taas omituisen äännähdyksensä, otti kulauksen teetä ja istui hetkisen äänettömänä.

VI.

"Mutta ei, näin on sittenkin parempi, näin on parempi!" huudahti hän. "Sain ansioni mukaan! Mutta siitä ei ole kysymys. Tarkoitukseni oli sanoa, että petettyjä ovat ainoastaan onnettomat tyttöparat.

"Äidit kyllä tietävät asian, varsinkin ne äidit, jotka heidän miehensä ovat kasvattaneet, tietävät sen mainiosti. Ja teeskennellen uskovansa miesten puhtauteen toimivat tosiasiassa aivan toisin. He tietävät, millä koukulla pyydystävät miehiä itselleen ja tyttärilleen.

"Sillä me miehethän vain emme tiedä, koska emme tahdo tietää, mutta naiset sensijaan tietävät sangen hyvin, että ylevin, runollisin, kuten sitä nimitämme, rakkaus ei riipu siveellisistä ansioista, vaan fyysillisestä läheisyydestä ja sen ohessa hiuslaitteista, puvun väristä ja laadusta. Kysykää tottuneelta kiemailijattarelta, joka on asettanut päämääräkseen miehen kahlehtimisen, kumpaan vaaraan hän uskaltautuisi ennemmin: siihenkö, että hänet sen läsnäollessa, jota hän koettaa hurmata, saataisiin kiinni valheesta, julmuudesta, vieläpä siveettömyydestä, vai siihen, että hän esiintyisi tälle miehelle huonosti tehdyissä ja rumissa vaatteissa, -- jokainen heistä epäröimättä valitsisi edellisen. Hän tietää, että meidän puheemme ylevistä tunteista on valhetta, -- että meille on tarpeen vain ruumis, -- ja senvuoksi annamme anteeksi kaikki halpamaiset teot, mutta emme epämuotoista, mautonta, rumaa pukeutumista.

"Kiemailijatar tietää sen, jokainen viaton tyttö tuntee sen vaistomaisesti, kuten sen tajuavat eläimetkin.

"Siksi ovat inhottavia nuo Jersey-takit, nuo paljaat olkapäät, käsivarret, milt'ei täysin paljaat rinnat. Naiset, erittäinkin ne, jotka ovat käyneet miehen koulussa, tietävät varsin hyvin, että keskustelut ylevistä asioista ovat -- keskusteluja, ja että miehelle on merkityksellistä vain ruumis ja kaikki se, mikä saa sen esiintymään pettävimmässä, mutta samalla houkuttelevassa valossa; ja toiminta on sen mukainen. Sillä jos heitämme syrjään toiseksi luonnoksemme käyneen tottumuksemme tuohon iljettävyyteen ja tarkastamme ylempien luokkiemme elämää, sellaisena kuin se todella on, kaikkine häpeämättömine julkeuksineen, niin eihän se ole muuta kuin yksi ainoa haureuslaitos... Ette myönnä sitä? Odottakaahan, niin todistan", sanoi hän estäen minut puhumasta. "Te sanotte, että meidän yhteiskuntamme naisilla on toiset harrastukset kuin porttolain asukkailla, mutta minä väitän ja todistan, ettei niin ole. Jos ihmiset ovat erilaisia elämäntarkoitukseen, elämän henkiseen sisällykseen nähden, niin se erilaisuus kuvastuu ehdottomasti heidän ulkokuoressaankin, ulkokuorikin on erilainen. Mutta katsokaa heitä, noita onnettomia ja halveksittuja, ja ylhäisimpiä säätyläisnaisiamme: sama vaateparsi, sama ulkonainen esiintymistapa, sama hajuvesien käyttö, käsivarsien, olkapäiden, rinnan paljastaminen, samalla tavalla pingoitetaan vaate esiintyönnetyn istuinseudun kohdalla, sama himo jalokiviin, kalliisiin, kiiltäviin helyihin, samat huvitukset, tanssit ja musiikki ja laulu. Samoin kuin nämä houkuttelevat kaikin keinoin, samoin nuo toisetkin. Ei minkäänlaista erotusta. Tarkoin määriteltäessä on vain sanottava, että lyhytaikaisia prostituoituja tavallisesti halveksitaan, pitkäaikaisia -- tavallisesti kunnioitetaan".

VII.

"Niinpä minäkin jouduin Jersey-takin ja kiharain muodostamaan ansaan.

"Minut oli helppo pyydystää, koska minut oli kasvatettu sellaisissa olosuhteissa, jotka kasvattavat rakastuvia nuoria miehiä kuin kurkkuja höyrylavoissa. Sillä eihän meidän kiihoittava, ylellinen ravintomme, samalla kuin kulutamme elämämme täydellisessä ruumiillisessa joutilaisuudessa, ole mitään muuta kuin järjestelmällinen himon lietsoja. Kummastelkaa, tahi olkaa kummastelematta, niin on asia. Enhän itsekään aivan viime aikoihin saakka sitä lainkaan tajunnut. Mutta nyt sen olen nähnyt. Siksipä minua kiduttaakin, ettei kukaan sitä tiedä vaan puhuvat sellaista pötyä kuin tuo äskeinenkin rouva.

"Tilani läheisyydessä työskenteli keväällä talonpoikia rautatietöissä. Vähäisen talonpojan tavallisena ravintona on leipä, kalja ja sipuli; hän elää, on reipas ja terve, tekee helppoa peltotyötä. Hän tulee rautatielle, saa päivälliseksi ruuakseen suurimopuuroa ja naulan lihaa. Mutta hän kuluttaakin tämän lihamäärän 16-tuntisessa työssä kantaen tavaraa 30 puudan painosta. Ja hänen vointinsa on sama kuin sitä ennen maalla. Mutta meillä, jotka syömme kaksi naulaa lihaa, lintua ja kalaa ja kaikenlaatuisia lämmittäviä ruokia ja juomia, -- mihin se meillä menee? Aistillisiin hurjisteluihin. Ja vaikka se meneekin niihin, niin, jos varaläppä on auki, on kaikki hyvin; mutta sulkekaa läppä, kuten minä tein silloin tällöin, niin heti syntyy kiihoitus, joka keinotekoisen elämämme särmiön läpi kuljettuaan ilmenee rakastumisena puhtaimpaan veteen, joskus platoonisenakin. Ja minä rakastuin, kuten kaikki rakastuvat.

"Kaikki oli käsillä: ihastus, sulontunne, runollisuus. Mutta tosiasiallisesti oli rakkauteni yhdeltä puolen äitikullan ja ompelijattarien ponnistusten ja toiselta puolen liiallisen ravintoni ja joutilaan elämäni tulos. Ellei olisi ollut yhtäältä, veneretkiä, ompelijattaria vartalosääntöineen j.m.s. vaan vaimoni olisi ollut puettuna laskoksettomaan kapottiin ja istunut kotonaan, ja jos, toisaalta, minä olisin viettänyt säännöllistä elämää syöden vain sen verran kuin työnteko vaatii, ja jos varaläppäni olisi ollut avoinna, sensijaan että se juuri siihen aikaan sattui olemaan suljettuna, -- niin en olisi rakastunut, eikä koko asiasta olisi tullut mitään".

VIII.

"Mutta nyt tulikin kaikki avukseni: oma tilani, kauniit vaatteet, onnistunut veneretki. Parikymmentä kertaa epäonnistunut, nyt onnistui. Jouduin kuin kettu rautoihin. En puhu pilaa. Sillä nykyäänhän avioliittoihin joudutaan kuin ketunrautoihin. Sillä miten on luonnollista? Tyttö on kypsynyt, hänet on siis naitettava. Sehän on sangen yksinkertaista, kun tyttö ei ole rujo, ja on naimahaluisia miehiä. Sitenhän ennen tehtiinkin. Tyttö tuli sopivaan ikään, vanhemmat järjestivät avioliiton. Siten tehtiin ja tehdään vieläkin koko ihmiskunnassa: niin tekevät kiinalaiset, hindut, muhamettilaiset, niin tekee meidän rahvaamme; niin tekee vähintään yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia koko ihmissuvusta. Vain yksi sadasta, me irstailijat, havaitsimme, että niin ei ole hyvä, ja keksimme uuden tavan. Ja minkä? Sen, että neidot istuvat ja miehet kulkevat ohitse ja valitsevat kuin myymälässä. Ja neidot odottavat ja ajattelevat, rohkenematta sanoa ääneen: 'ystäväiseni, ota minut! ei, ota minut! älä häntä, vaan minut: katso millaiset minulla on olkapäät ja muut.' Ja me miehet kävelemme, katselemme ja olemme sangen tyytyväiset. 'Kyllä varon, ei minua petetä.' Kävelemme, tarkastelemme, tyytyväisinä, että kaikki on meille niin hyvin järjestetty. Katso: et varonut, -- rauta loksahtaa kiinni, ja siinä pysyt!"

"Mutta kuinka siis olisi tehtävä?" kysäisin minä. "Pitäisikö ehkä naisten kosia?"

"Niin, en tiedä, kuinka; mutta jos kerran tasa-arvoisuutta tahdotaan, niin oltakoon tasa-arvoisia. Jos naittamisjärjestelmä on nähty alentavaksi, niin kyllä tämä on sitä tuhat kertaa enemmän. Edellisessä jakautuvat oikeudet ja onnistumisen mahdollisuudet tasan, mutta jälkimäisessä nainen on joko orjattarena torilla tahi syöttinä satimessa. Sanokaahan jollekin äidille tahi neidolle itselleen totuudenmukaisesti, että hän toimii ainoastaan sulhasta pyydystääkseen. Jumalani, mikä loukkaus! Mutta vain sitähän he kaikki tekevät, ja muuta tekemistä heillä ei olekaan. Kauheinta on nähdä siinä toimessa joskus aivan nuoria, viattomia tyttöraukkoja. Ja jos se vielä tapahtuisikin avoimesti, mutta se on pelkkää petosta. 'Ah, lajien synty, kuinka mielenkiintoista! Ah, kuinka suuresti Lili harrastaa maalaustaidetta! Menettekö näyttelyyn? Kuinka kehittävää! Entä kolmivaljakkoretket, näytelmät, sinfoniakonsertit? Mainiota! Minun Lilini ihailee mielettömästi musiikkia! Ja miksi ette ole samaa mieltä näistä asioista? Entä veneretket!...' Mutta ajatus on yhä sama: 'ota, ota minut! minun Lilini! Ei vaan minut! Koetahan edes!... Oi, sitä kataluutta! valhetta!" huudahti hän ja juotuaan teensä loppuun alkoi kerätä kokoon kuppeja ja astioita.

IX.

"Tietäkää", alotti hän pistäessään teelehdet ja sokerin pussiinsa, "se naisvalta, joka on maailman vitsauksena, se saa alkunsa juuri tästä lähteestä."

"Mikä naisvalta?" kysyin. "Oikeudethan, kaikki tärkeimmät oikeudethan ovat miehillä."

"Niinpä niin, sitähän se juuri on", keskeytti hän minut. "Juuri sehän se selittääkin sen ihmeellisen ilmiön, että, yhtäältä, nainen todella on painettu alennuksen syvimpään syvyyteen ja, toisaalta, että hän hallitsee. Aivan samoin kuin juutalaiset: samoinkuin he rahavallallaan kostavat sorronalaisuutensa, samoin naisetkin. 'Vai niin, te tahdotte, että me olisimme ainoastaan kauppiaina, -- hyvä: kauppiaina me laskemme teidät valtamme alle', sanovat juutalaiset. 'Vai niin, te tahdotte, että me olisimme vain aistillisuuden esineinä, -- hyvä: aistillisuuden esineinä me orjuutamme teidät', sanovat naiset. Naisen oikeudettomuus ei ole siinä, että hän ei saa äänestää eikä olla tuomarina, -- sellaiset toimet eivät käsitä mitään oikeuksia, -- vaan hänen täytyisi saada sukupuoliseurustelussa olla saman arvoinen miehen kanssa, hänellä täytyisi olla oikeus käyttää hyväkseen miestä ja pidättäytyä yhteydestä halunsa mukaan, oikeus mielensä mukaan valita mies ja olla itse olematta valittavana. Te sanotte, että sellainen olisi säädytöntä. Hyvä! Älköön silloin miehelläkään olko niitä oikeuksia. Nyt naiselta on evättynä tämä oikeus, mikä kyllä on miehellä. Ja saadakseen korvauksen tästä oikeudesta nainen vaikuttaa miehen aistillisuuteen ja sitä hyväkseenkäyttäen alistaa miehen valtaansa, niin että tämä valitsee vain muodollisesti, mutta todellisuudessa on valitsijana hän, nainen. Ja kerran saatuaan käsiinsä tämän keinon hän käyttää sitä väärin ja saa hirvittävän vallan ihmiseen."

"Mutta missä tämä erikoinen valta ilmenee?" kysyin minä.

"Missäkö? Kaikkialla ja kaikessa. Katsokaa jokaisen suuren kaupungin myymälöitä. Niissä on miljoonia, niissä olevia ihmistyön tuotteita on mahdoton arvioida, mutta katsokaa, onko yhdeksässä myymälässä kymmenestä ainoatakaan miesten käyttämää esinettä? Kaiken elämän ylellisyyden vaatijoina ja kannattajina ovat naiset.

"Lukekaa kaikki tehtaat. Suunnaton osa niistä valmistaa hyödyttömiä koristuksia, ajoneuvoja, huonekaluja, leikkikaluja naisille. Miljoonia ihmisiä, kokonaisia raataja sukupolvia tuhoutuu orjantöissä tehtaissa vain naisten mielihalujen tyydyttämiseksi. Naiset pitävät kuningattarien tavoin orjuudessa ja raskaan työn raadannassa yhdeksää kymmenettäosaa koko ihmiskunnasta. Ja kaikki tämä on seurauksena siitä, että heidät on alennettu, heillä ei ole samoja oikeuksia kuin miehillä. Ja he kostavat vaikuttamalla aistillisuuteemme, pyydystämällä meidät verkkoonsa. Niin, siitä on kaikki johtunut.

"Naiset ovat tehneet itsestään sellaisen aseen aistillisuuden kiihoittamiseksi, että mies ei voi rauhallisesti olla heidän seurassaan. Niin pian kuin mies tulee naisen läheisyyteen, joutuu hän hänen lumoihinsa ja tyhmistyy. Jo ennenkin tunsin vastenmielisyyttä ja ahdistusta, aina kun näin koruissaan upeilevan, tanssiaispukuisen naisen, mutta nyt minua suorastaan kauhistuttaa, näen hänessä jotakin ihmiselle vaarallista ja lainvastaista, ja mieleni tekee huutaa poliisia, turvaa vaaralta, vaatia, että vaarallinen esine vietäisiin pois lähettyviltä.