Part 7

c) _Musat_ l. runottaret, Apollonin seuruetta. Voitettuaan titaanit siitti Zevs _Mnemosynelle_ (muistolle) yhdeksän runotarta ikuistamaan omia ja muiden jumalain suuria töitä. Sen tekevät he runon voimalla. He laulavat entisiä, nykyisiä, tulevia asioita ja lauluillaan, joita Apollon soitollaan säestää, ilahuttavat he taivaallisten mieliä Olympon saleissa. Luultavasti olivat he alkuaan lähdeneitoja, joita palveltiin vuoriseuduilla lähteitten luona, niinkuin Pieriassa Olympon itärinteellä Pimpleia-lähteen luona, Helikonilla Aganippe ja Hippokrene lähteillä, Parnassos-vuorella Kastalian vuolteella. Lähdetten solina ja lorina vuorisalon siimeksessä kuului kuin soitolta ja niin syntyi itsestään laulavain lähteettärien kuvitelma. Alkuaan muusat kaikki 9 edustivat laulua yleensä, vasta myöhemmin, ehkäpä aleksandrinilais-ajalla, runoilun ja tiedetten toimet jaettiin heidän välillään ja he saivat kukin oman alansa. Niinpä nyt _Kalliope_ edustaa kertoma- l. sankarirunoa (tunnuskaluna taulu tai käärö ja piirrin), _Klio_ historiaa (t. käärö ja kynä, väliin kirjalipas), _Euterpe_ laulurunoa (kaksoishuilu), _Erato_ lemmenlaulua (kielisoitin), _Terpsichore_ hyppyä (lyyra ja soittopuikko), _Melpomene_ murhenäytelmää (sankarinnaamari, miekka, nuija), _Thaleia_ ilvenäytelmää (ilvenaamari, murattiseppele, käyräsauva), _Polyhymnia_ uskonnollista virttä, _Urania_ tähtitiedettä (t. taivaanpallo). Muusain palvelijoina runolaulajat hoveissa (Femios, Demodokos Odysseiassa) ylistävät sankarien urotöitä. Korkean laululahjan ovat usein saaneet maksaa sokeudella.

Roomalaiset kunnioittivat eräitä laulavia ja ennustelevia lähdeneitoja _camenoja_ (camena), joista etevin _Egeria_ auttoi Numa kuningasta neuvoillaan (Ov. Met. XV). Runoilijat eivät sitten tehneet erotusta näiden ja muusain välillä (Hor. I, 12, 39. II, 16, 38).

d) _Themis ja Horat_ -- Horat, Zevsin ja Themiin tyttäret, _Dike_ (oikeus), _Eunomia_ (laillisuus), _Eirene_ (rauha), edustavat vuodenaikoja ja niiden säännöllistä vaihekulkua, jopa juuri tuon vaihekulun tarkkaa säännöllisyyttä, ja yleensä järjestystä. Samoin heidän äitinsäkin Themis on ilmetty mailmanjärjestyksen ikilaki joka jo oli mukana ilman pieltä pistettäissä. Hän on vanhinten jumalain Uranoksen ja Gaian tytär. Hän valvoo järjestystä jumalain ja ihmisten kokouksissa ja suojelee vierastenkin oikeutta. -- Muuten äiti ja tyttäret ovat ylijumalain palvelijoita. Semmoisina horat vartioivat taivaan ovia, joita he sulkevat pilvisalvoilla tai aukovat siirtämällä syrjään pilvet. Järjestyksen valvojina suosivat ja suojelevat he kaikkea jaloa, kaunista ja hyvää.

Atheenalaiset palvelivat vaan kahta horaa, joita he kutsuivat nimillä _Thallo_, kukinnon ajatar, ja _Karpo_, kypsynnän. _Eirene_ oli heillä valtiollisen rauhan jumalatar.

Kuvaustaiteessa on Themiillä vaaka ja palmunoksa käsissä. Hoorat ovat tanssivia, kukilla ja hedelmillä koristettuja impiä. Myöhemmin annettiin heille eri merkkiesineitä eri vuodenaikain mukaan.

e) _Nike_, "voitotar", personoitsi sitä valtavoittoa jonka Zevs vei salamallansa; siitä syystä voitotar liehuikin ylijumalan kämmenellä, esm. hänen kuvassaan Olympiassa. Mutta voiton hengetär on Athenellakin, sillä hänkin on sotaisa ja voittoisa.

Sotaisa Rooman kansa antoi vielä suuremman arvon voitottarelle, _Victorialle_, jonka vanhin kansallinen nimitys oli _Vica Pota_, "mahtava voittava". Hänelle voitolliset sotapäälliköt urotöidensä muistoksi pyhittivät pystykuvia Kapitolion kummulle. Komein niistä oli Augustuksen asettama Actiumin voittopäivän muistoksi.

Taiteessa voitotar on siivekäs neito koristettu palmuoksilla ja laakereilla, urhouden palkinnoilla, kädessään hermeensauva. Mainioin on Paionioksen veistämä Nike, kauniisti ja rohkeasti sommiteltu lentoon lähdön asentoon; pahimmoiksi vaan kovin rikkiöimenä meille tullut.

f) _Hebe_, "hemmetär", Zevsin ja Heran tytär, kuvaa oikeastaan luonnon nuorta hempeyttä. Enimmiten esiintyy hän kuitenkin vain yläjumalien palvelusneitona, joitten maljoihin hän laskee nektarin mehua. Hänen puolisonsa on Herakles, sillä sankarivoiman rinnalle soveltuu hyvästi hento sulous.

Roomalaisilla Hebeä vastaa _Juventas l. -tus_ (nuoruus), jossa he kunnioitsivat valtakunnan ikinuorta, kuihtumatonta voimaa.

Vaasimaalauksissa ja korkoveistelmissä on suosittuna aiheena Heben ja Heraklen häät. Tavallisesti hän kuvataan suloiseksi kainoksi immeksi, joka laskee viiniä kannusta. Semmoinen on esm. italialaisen Canovan Hebe.

Jumalain juomanlaskija on myös _Ganymedes_, josta vasta enemmin.

3) Kohtalon voimia.

Ylijumala hallitsee -- niin uskottiin -- mailmaa, sallimuksen muuttumattomia ikilakeja noudattaen, jotka siis alkuaan ovat jumalan tahdon ilmauksia. Mutta vähitellen ne käsitetään siitä erillään oleviksi, eläviksi kohtalon voimiksi, joita Zevs tosin välisti käyttää välikappaleikseen, mutta jotka myös usein vallitsevat itsenäisesti, hänen tahdostaan huolimatta. Nämä kohtalon hengettäret, nimeltään:

a) _Moirat_, lat. _Parkat_ (onnettaret, osattaret) vallitsevat mielin määrin ihmiselämässä. Kukin ihminen on syntyessään saanut vastaisen kohtalonsa määrätyksi, saanut osattarensa, joka saattelee häntä elon vaihetten läpi kehdosta hautaan asti. Näin on onnettaria epälukuinen määrä. Mutta tuon paljouden osottivat kreikkalaiset pyhällä kolmeluvulla. Onnettaret ovat siis nämä kolme: _Klotho_ (onnen l. elonlangan "kehrääjä"), _Lachesis_ ("arpominen"), _Atropos_ ("torjumaton, väistymätön"). Myöhempää keksintöä on käsitys, että Klotho kehrää elämänlangan, Lachesis mittaa siitä kullekin hänen pätkänsä, ja Atropos leikkaa sen poikki.

Taiteilijat tavallisesti, tuosta käsityksestä väliä pitämättä, antavat Klotholle tosin värttinän, mutta Lachesiille kirjakäärön ja Atropoolle vaakapuntarin tai antavat hänen sormellaan näyttää kellontauluun kuolinhetkeä.

Moirat ovat ikijärjestyksen puolueettomat edustajat ja semmoisina Zevsin ja Themiin tyttäriä; mutta koska he sen ohessa useinkin näyttävät tylysti ja kateellisesti sortavan toiveemme ja aikeemme, sanottiin heitä synkän Yön ja kamalain Tuonetarten (kerain) nuiviksi sikiöiksi. -- Parcae'n asemesta annettiin heille myös nimi Fata, josta on johtunut uudenaikainen nimitys "Fee".

b) Näiden sukua ovat myös _Nemesis, Ate ja Tyche. Nemesis_ ("määräjakelu") valvoo kohtuullista onnen ja onnettomuuden osan jakoa kullekin, ettei kukaan saisi ylenmäärin kumpaakaan, ja pitää täten mailman menoa tasapainossa, siveellistä mailmanjärjestystä voimassa. Ken ylpeydellä ja rikoksilla tätä tasapainoa häiritsee, sitä Nemesis kurittaa, masentaa ylpeät. Näin toimii hän samaan suuntaan kuin Erinykset l. Furiat. Hän sai myös nimen _Adrasteia_ ("välttämätön").

Taide-esitys: vakavannäköinen impi, jolla on mitan, hillityksen, kurituksen ja nopeuden tunnustimina kyynärä, ohjat, ies, miekka, ruoska; siivet, pyörä y.m.

Zevsitär _Ate_, hurmaa ja sokaisee pahan tielle eksynyttä tekemään tuhotöitä ja jouduttamaan oman perikatonsa.[89] -- Hänen vaurioitansa Zevsin tyttäret _Litat_ (litai = rukoukset), jotka tulevat perästä ontuen, parantavat, jos syyllinen heiltä nöyrästi armoa anoo.

_Tyche l. Fortuna_, sattuman ja varsinkin onnellisen sattuman hengetär. Fortunalle perusti jo Servius Tullius templin; Antiumin fortuna oli myös arvossa pidetty.[90] Sen lisänimet vaihtelivat mikäli tarkoitettiin yksityisen tai valtion onnea (F. populi Romani). Onnettaren merkitys kasvoi kasvamistaan, siitä tuli mahtavimpia yli-inhimillisiä voimia, mikäli vanhoja jumalia lakattiin uskomasta. -- Sen tunnustimet: peräsin, runsaudensarvi, rahahenki, ja huikentelevaisuuden merkkinä pyörä. -- _Felicitas_ on sulan onnen ja menestyksen haltio.

c) Vielä kuuluvat tähän sarjaan _daimonit_ (daimones) ja roomalaisten niistä vähän eriävät _geniot_ (genii). Edelliset ovat kulta-aikakaudella eläneitten ihmisten henkiä, jotka ylijumala sääsi kaitsemaan ihmisiä täällä maan päällä, jonkinlaisia enkelintapaisia väliolentoja jumalan ja ihmisen vaiheella. Joka ihmisellä on daimoninsa, joka suojellen saattelee häntä läpi elämän. Muuten daimonin käsitys vaihteli, niin että luultiin kullakin olevan niitä kaksi, hyvä ja paha, tai saman daimonin antavan meille milloin hyvää milloin pahaa. Eri olento on _Agathodaimon_ ("hyvä d.") peltojen ja viinitarhojen suosijahenki.

_Genio_ (genius)[91] on kunkin ihmisen sisimmässä löytyvä jumalallinen elinhenki, itse elonperuste, joka määrää hänen itselöisyytensä ja vaistomaisesti ohjaa häntä hyvään. Se on hänen sisällinen suojahenkensä, hänen häviämötön ikuinen osansa. Ihmisen syntymäpäivä on hänen genionsa juhla; silloin sopii siis kemuilla ja iloita (siitä syntymäpäivänvietto). Genio on mielissään, kun elämän iloja nautitaan,[92] pahoillaan kun niitä halveksitaan. (Siitä puheentapa: genio indulgere, suositella geniotansa = elää hauskasti). Ihmisten kuoltua heidän genioistaan tulee _manes_ ja _lares_. -- Lisäksi on kullakin perheellä, valtiolla, paikalla (gen. loci) oma genionsa l. haltiansa.

4) Lääke-jumalia.

Jumalien lääkäri on _Paieon l. Paian_, jolla myös tarkoitetaan Apollonia parantajana. Tämän poika _Asklepios_, lat. _Aesculapius_, on Homerissa vielä vaan sankari ja taitava haavalääkäri. Sittemmin ylenee hän jumalaksi, jota palveltiin kaikkialla lehdoissa, vuorilla ja terveyslähteillä. Hänen pyhäköissään, joista kuuluisin oli Epidauroksessa, sairaita parannettiin incubationilla (kirkkounella), s.o. noudattamalla neuvoja, joita sairaat, uhrien ja rukousten jälkeen, templissä nukkuessaan saivat jumalalta.

Kuvissaan Asklepios on jalon, lempeän ja älykkään näköinen mies, kädessään sauva jota myöten kärme kiemuroitsee, nuortuvan elinvoiman merkkinä. Väliin on hänellä paperikäärö (resehti?).

_Hygieia_ on personoitu terveys, terveyden hengetär, jota samaa roomalaiset tarkoittivat nimillä _Salus l. Strenia. Eileithyia_ (joita on useampiakin), synnytyskivutar, Heran tytär, edistää, kuten Herakin, lasten päästöä. -- Roomalaisten _Carna l. Cardea_ varjeli vastasyntyneitä häjyiltä veren-imiöiltä aaveilta. _Anna Perennalta_, rukoilivat roomalaiset lujaa terveyttä ja pitkää ikää.

II. Veden jumalat ja haltiat.

Maanpiirin kiertää ylt'ympärinsä ääretön valtameri _Okeanos_, joka on kaikkien olokappalten, jopa jumalainkin esi-isä, samoin kuin hänen puolisonsa _Tethys_ on niiden esiäiti. Tuo lempeä vanhus pysyy erillään mailman puuhista ja asuu iäkkään puolisonsa kanssa perimmässä lännessä. Lapsia heillä on tuhansittain, nimittäin _Okeaninit l. -nidit_, "merettäret" sekä virrat, joet, järvet, lähteet. Virroilla oli kullakin oma haltiansa, jonka ajateltiin asuvan virran pohjalla tai jossain luolassa lähellä sen lähdettä. Näitä palveltiin tuottamansa hyödyn takia, mutta kutakin vaan omalla seudullaan; ainoastaan _Acheloos_, Kreikan virroista suurin, näkyy saaneen yleisempää kunnioitusta. Samanlaista virtain palvelusta tapaamme roomalaisilla. _Pontus_ oli yleensä lähdetten jumala, mutta kullakin joella oli oma haltiansa; näistä etevin on Tiberin haltia _Tiberinus_.

Virran haltioita ajateltiin ja kuvattiin eläinten (kärmeen, härän) tai ihmisenmuotoisiksi, jolle sentään pantiin härän pää tai ainakin sarventyngät; lisäkapineita on virranhaltioilla urnoja ja runsaudensarvia, kuvaillen heistä lähtevää auvoa. Lähteille annettiin naisellisia haltioita.

Mailman jaossa sai _Poseidon_ meret ja vedet osakseen. Hän on alkuaan vetisen elementin, kaiken veden valtias, siis jokien, järvien ja lähteittenkin. Dorilaiset nimittivät häntä _Poteidan'iksi_, joka näyttää olevan samaa juurta kuin joen kreikkal. nimi.[93] Näinpä häntä palveltiin sisämaissakin, esim. Argoliissa ja Arkadiassa, ja sanottiin hänen hangollaan iskeneen maasta lähdesuonia valumaan, jos suosi jotain seutua ja tahtoi sen viljavuutta edistää.[94]

Pian pääsi kuitenkin voitolle se käsitys, että hän on meren jumala. Puolisonsa _Amfitriten_ kanssa asuu hän (Homeron mukaan) syvällä meressä hohtavassa kartanossaan _Aigain_ luona, jonka arveltiin olevan jossain Peloponneson pohjoisrannalla.[95] Täältä lähtee hän toimilleen, avaraa valtakuntaansa katselemaan. Ajaen vaunuissa, joiden eteen on valjastettu korskat, kultaharjaiset, vaskikavioiset orhit, kiitää mahtava, tummatukkainen,[96] leveärintainen[97] merenvaltias hyrskyviä laineita pitkin, ja pyöräin ympärillä kirmaa iloissaan merenelukoita. Vihoissaan myllertää hän kolmikärkisellä hangollaan merta, pirstoo kallioita, peittää maan ja taivaan pimeän verhoon, josta kuuluu vaan myrskyn ulvona ja aaltojen pauhina. Onneton se ihminen joka silloin sattuu vesiä kulkemaan! Olipa syytä kyllä merille lähtiessä ensin uhreilla ja rukouksilla pyytää Poseidonin suosiota. Isän tylyyttä ovat myös hänen poikansa perineet, semmoiset kuin Polyfemos, Orion, Kyknos, Antaios, Busiris, Amykos, Kerkyon ynnä muut rajut jättiläiset. Hänenhän sikiöitään olivat myös jättiläiset _Otos_ ja _Efialtes_ (joita äitinsä laillisen puolison Aloevsin mukaan tavallisesti nimitetään Aloideiksi), jotka pitivät Areen vankina vaski-ammeessa, kunnes Hermes varasti vangin heidän hallustaan, jopa uhkasivat rynnäköllä anastaa taivaankin, latomalla Olympin päälle Ossa vuoren, tämän päälle Pelionin, kunnes Apollon nuolillaan ampui heidät (Od. XI, 305-320).

Mutta eipä Poseidon aina vihoissaan yrmyile. Hänen sydämmensä leppyy, tuima katseensa lempenee, hän asettaa aallot, ja rauhaa hymyilee maa ja taivas.[98]

Poseidon ajelee hevosilla ja hevonen on hänen suosittunsa eläinten joukosta. Hevosilla kuvailtiin kai laineita, jotka yletysten kupliessaan ja valkoharjaisina vieriessään muistuttavat mieleen laukkaavia hevosia; taikka -- ehkä niinkin -- hevonen kiitää eteenpäin kuin aalto vihurilla pitkin meren vihervää kenttää. Saman kuvitelman aiheen antanevat myös pilvet jotka myrskyllä ajelevat ulapalla. Vieläpä laivatkin ovat runokielessä merihevosia (Od. IV, 708). Sanottiin Poseidon alkuaan luoneenkin hevosen; se oli "Areion", siivekäs orhi, mielellinen ja kielellinen. Semmoinen ihmehevonen hänen luomansa oli myös Pegasos, joka toi salaman Zevsille. Kun se potkaisi maahan, hyrskähti lähde kavion alta, samoin kuin Poseidonin hangon pistämästä vuotaa lähteitä. Pegasos on ukonpilvi, jonka sateesta syntyy puroja ja lammikoita.

Koska meri syleilee maata ja kreikkalaisen käsityksessä kannattaa maata sylissään, on Poseidon "maankannattaja l. maansyleilijä";[99] mutta kun meressä myös asuu tuliperäisiä hirmuvoimia joiden luultiin veden mukana virtaavan maan alle, sen syvimpiin koloihin ja loukeroihin, ja irti päästyään tärisyttävän maata, on Poseidon myös "maanjärisyttäjä",[100] joka vimmoissaan jyskyttää maan perustuksia. Yleensä luultiin maanjäristysten, tulivuorten purkausten ja meren myrskyjen olevan likeisessä syyn yhteydessä keskenään. Niinpä Poseidonia palveltiin seuduilla, joissa maanjäristyksiä usein tapahtui esm. Spartassa; ja missä maanrepeämiä ja kallionhalkoja (Akropoliin vuoressa) oli syntynyt, sanottiin merenvaltiaan siihen survaisseen aseellansa. Maanjäristys luo väliin uutta maata eli luotoja mereen. Siitä syystä ylistettiin Poseidonia Thessalian Tempe laaksossa, jonka jumala näytti luoneen maanjäristyksellä avaamalla Peneus joelle väylän meren. Samanlaisesta syystä sai alkunsa luulo, että Poseidon rakentelee kaupungin (esm. Troian) muureja; mutta helposti saattoi hän myös rakennuksensa repiä maahan, sillä meri ja maanjäristys havittelee pian omat rakentamansa. Tähän yhteyteen kuuluu myös tarinat siitä, kuinka Poseidon riiteli eräiden maiden omistamisesta seudun jumalain kanssa, kuten hän Argoossa kiisteli Heran, Korinthissa Helioksen, Naksossa Dionysoksen, Delfoissa Apollonin, Attikassa Athenen kanssa. Kaikkialla hänen täytyy väistyä, niinpä Attikassakin, kun Kekrops arvosteli Athenen lahjaa olivipuuta maalle hyödyllisemmäksi kuin merehisen antamaa hevosta. Suuttuneena väistyi Poseidon, mutta pani tulvan alle Eleusiin kentän. Nämä tarut näyttävät, miten maat ovat syntyneet kohoomalla merestä ja vasta vähitellen, ikäänkuin taistelulla, päässeet vesitulvien alta kuiville ja viljeltäviksi.

Merenvaltiaan suosiota tarvitsee merenkulku, kauppa, kalastus, jopa merisotakin.[101] Kreikassa ei ole missään meri kaukana, ja jo vanhimmista ajoista asti harjotteli kansa merenkulkua lavealti. Niinpä Poseidonin palvelus oli levinnyt laajalle Kreikkaan, sen saariin ja siirtokuntiin. Jo Troian sodan saduissa esiintyy Poseidon. Hän taistelee achailaisten puolella troialaisia vastaan, joille hän oli leppymättömästi vihastunut heidän entisen kuninkaansa Laomedonin petollisen menettelyn tähden. Kreikkalaisia hän suosi muita paitsi Odyssevsiä, jota vainosi poikansa Polyfemoksen puolesta. Erittäin suosittu kansa oli hänelle satu-aikana _faiakilaiset_. Lintuina liukuivat heidän aluksensa tuoden kotiin rikkautta, ja onnellisesti kului heidän elämänsä, soitossa ja ilossa, merenjumalan turvissa. Herttainen taru näistä Scherian asukkaista on varmaan syntynyt kansan kesken, joka oli ihastunut merielämään ja harjotteli sitä alinomaa. Kaikista päättäen nämä olivat ionilaisia, joiden tärkeimpiä jumalia oli juuri Poseidon. Aasiaan veivät siirtokunnat hänen palveluksensa. Hänellä oli templi Mykalen niemellä, jonne ionilaiset kokoontuivat kansallisjuhlaansa, _panionia_, viettämään. Taru tietää että Thesevs siirsi hänen palveluksensa Korinthiinkin. Siellä vietettiin taipaleella jumalan nimen suojissa suurta isthmia-juhlaa kilpoineen joka 3:s vuosi, ja persialaisista saamansa merivoiton muistoksi pystyttivät kreikkalaiset sinne suuren Poseidoninpatsaan. -- Mutta muuallakin, missä merellä kuljettiin ja kauppaa harjotettiin, sai merenjumala kunnioitusta. Hänen templinsä rakennettiin tavallisesti nienten päihin ja vuorille jotka näkyivät kauas merille. Hänelle uhrattiin hevosia ja mustia härkiä,[102] näitä nähtävästi sentähden että aallot pauhatessaan muistuttavat mylviviä härkiä, aallot ovat Poseidonin karjaa, olkootpa hevosia tai härkiä. Edelleen hänen kunniakseen paikoin pidettiin härkätaisteluita tai laivain leikkisotia (Sunion'issa), mutta varsinkin kilpa-ajoa hevosilla.

Poseidonia kuvataan hyvin veljensä Zevsin näköiseksi. Hän on siis mahtava, voimakas. Mutta häneltä puuttuu veljensä lempeä tyyni ylevyys; hänen ilmeessään on jotain yrmeää, rajua, kolkkoa. Tukka ja parta on tuulen tuivertama, kasvojen piirteet kulmikkaat, katse ankara, suu hymytön. Toinen jalka nostettuna ylemmäs, käsi kyljessä, toinen hangonvarressa, tähystää hän etäälle uhkaavan näköisesti. -- Eräs kaunis Poseidonin kuva löydettiin meidän aikoinamme Pergamossa kaivettaessa.

Roomalaiset eivät olleet merimiehiä, vasta myöhän oppivat he etruskeilta ja kreikkalaisilta merenkulun taidon. Ei heillä siis omasta takaa ollut Poseidonin vertaista jumalaa. Mieluisampi oli heille _Portunus_, sataman lempeä haltia, joka soi heille suojansa, kun lyhkäisiltä vesiretkiltään palasivat kotio. V. 399 e.Kr. siirrettiin valtion toimesta Poseidonin palvelus Roomaan. Siinä siirrossa menetti jumala kreikkalaisen nimensä, ja Poseidonin kultin ja tarinat peri _Neptunus_ (l. Nevtunus), joka kaiketi alkuaan oli joku juoksevan veden haltia. Tietysti Poseidonin ja Neptunuksen välille kuitenkin aina jäi melkoinen erotus, koska proosallisten roomalaisten oli mahdoton sulattaa kaikkia niitä runollisia asioita mitä Poseidonista juteltiin.

Neptunuksen kunnia karttui vasta kun Rooman aseet saivat mainetta merisodissa, joka tapahtui jokseenkin myöhän. Vasta Augustuksen amiraali Agrippa saattoi syystä vaatia itselleen merisankarin kunniaa. Hän rakensikin Actiumin voiton muistoksi Neptunukselle basilikan Mars-kentälle. Sitten runoilijat maalailivat Neptunuksen kuvaa Poseidonin väreillä.

Meri ei ole autio. Sen syvänteissä eli, helleenien luulten, summalta ihmeellistä väkeä, monenmuotoista, monenlaatuista, niinkuin veden ilmiöt itsekin vaihtelevat. Kaikissa yhteistä on kuitenkin, missä enemmän missä vähemmän, veden lieto, levoton, huikenteleva luonto. Toiset vetehiset ovat vilppaita, hilpeitä, täynnä viatonta vallattomuutta; toisissa tyrskyy intohimo, kuohuu viha, kahta kamalampi, kun se kavalasti salaa surmaa hymyilevän kiiltävän kalvon alle. Mutta onpa niitäkin, joiden silmistä loistaa vilpitön lempi, sopu ja rauha, suloinen kuin ilta-auringon säteissä uinaileva aaltonen.

Tämmöinen on tavallisesti _Nerevs_, tuo viisas, ihmisrakas vanhus, joka tyttärineen asuu Egean meren sinisalmissa. Hän osaa ennustaa[103] ja on opastanut monen eksyvän merenkulkijan oikealle uralle, on pelastanut monen haaksirikkoisen karilta. Eipä hän kuitenkaan ole kaikille yhtä suopea. Kun Herakles retkellään hesperiidein taikamaille tiedusteli häneltä neuvoa, miten paraiten pääsisi perille ja saisi kultaomenat haltuunsa, empi Nerevs, veteli verukkeita ja koetti milloin mihinkin haamuun muuttumalla pujahtaa toisen käsistä, joka kuitenkaan ei onnistunut, vaan oli hänen pakko antaa halutut tiedot. Hänen puolisonsa on _Doris_. Heillä on 50 tai 100 tytärtä,[104] _nereiidit_ (nereittäret), lempeitä, suloisia merenneitoja, jotka Poseidonin ja Amfitriten ympärillä iloissaan telmivät ja hyppelevät laineissa tai mukavasti kelluvat delfiinein selässä tai istuvat vesikivillä hiuksiaan kuivellen ja sukien.

Nereitärten parvesta mainittavimmat ovat _Thetis_, Achilleen äiti, kaunis _Galatea_, jolta Polyfemos surmasi _Akis_ sulhon kun ei itse immelle kelvannut,[105] ja _Amfitrite_, meren kuningatar. Tämän ja Poseidonin poika on _Triton_, ihala otus, jonka muuten ihmismuotoinen ruumis päättyy kalanpurstoon. Hän puhaltaa säveliään käiverällä simpsukalla, mielin määrin nostellen ja asetellen aaltoja. Vähitellen helleenein mielikuvitus kansoitti koko Vellamon valtakunnan vallattomilla tritoneilla, jotka tyrskivät ja telmivät; usein huimasti ajellen merihevosilla. Välisti tritoni itsekin on puolittain hevosen muotoinen (kentaurotriton). Nekin ovat kaikki Poseidonin seuruetta, samoin kuin merenneidot. Hevosia on heillä yhtä monta kuin vaahtosuisia, valkoharjaisia laineita kiitelee ulapalla. Heidän hevosiaan ohjaa usein veitikkamaiset pikkulemminkäiset. Iloista, surutonta menoa siellä pidetään aavalla sinikentällä, jota aurinko kultailee.

Meren ihmeellistä ihanuutta esittävät myöskin Nerevsin veli _Thaumas_ ("ihmeellinen"), tämän puoliso _Elektro_ ("kiiltoisa"), heidän tyttärensä _Iris_ (taivaankaari). Mutta _harpyia_-tyttärissä tuo ihmeellisyys näyttää nurjan puolensa, he ovat ihalat vaan ei ihanat. He ovat siivekkeitä, höyhenverhosia, haukankynsisiä naisia, kasvot kalpeat ja laihat. Nälissään ovat aina, vaikka kuinkin saalista sieppaavat.[106] Luonnetta kuvaa nimet: _Podarge_ ("vinkeäjalka"), _Aello_ (myrskytär), _Okypete_ ("kiivaslento"), _Kelaino_ ("musta").. Nähtävästi ovat ne myrskytuulia (toisten mukaan surmattaria). "Harpyiain vieraaksi" sanottiin tietämättömiin hukkunutta. Kamalia vesihiisiä ovat myös Thaumaan veli _Forkys_ ja sisar _Keto_, joissa kuvautuu meren kamaluus. Samoin tämän pariskunnan lapset _gorgonit_ ja _graiat_. Edellisiä on kolme: _Stheno_ ("väkevä"), _Euryale_ ("lavealti leijuva"), _Medusa_ ("vallitseva"). He asuvat lännen äärellä, yön ja hesperiidein rajamailla, ovat kamalat nähdä, kun tukassa kiemurtelee kärmeitä; heillä on vaskikynnet, torahampaat, kivetyttävä katse. _Graiat_ ("harmaat ämmät") ovat edellisten sisaria eivätkä nekään juuri suloisennäköisiä, he kun ikänsä ovat olleet harmaita, ja heillä on vain yksi hammas ja yksi silmä, joita vuorotellen käyttävät. Heidän nimensä -- _Pefredo, Enyo, Deino_ -- osottavat kammoa ja kauhistusta.

Halvemman-arvoisia merehisiä ovat: