Part 3

Kun ihmiskunta näin turmeltumistaan turmeltui,[18] päätti Zevs hävittää sen maan päältä. Hän lähetti suuren vesitulvan,[19] joka hukutti kaikki ihmiset ja elävät. Ainoastaan _Deukalion_,[20] Promethevsin poika, vältti vaimonsa Pyrrhan kera kuoleman. Isänsä neuvosta rakensi hän arkun, jossa (kuten Noak) souteli vesillä, kunnes alus ajausi Parnassos-vuorelle. Täällä uhrasi hän kiitosuhrin Zevsille. Tämä antoi hänen uudistaa ihmissukua, käskien heidän hupussa päin nakella taaksensa äitinsä luita. Kun he sen johdosta, ajatellen maata äidikseen, heittivät kiviä, syntyi Deukalionin heittämistä kivistä miehiä ja Pyrrhan heittämistä naisia. Deukalionin poika oli _Hellen_, josta helleenit eli kreikkalaiset saivat nimensä. Hellenin pojat olivat _Aiolos_ (Aeolus) ja _Doros_ sekä pojanpojat _Achaios_ (Achaeus) ja _Ion_, joista Kreikan kansan pääheimot johtuvat: aiolit (eoolit), doorilaiset, achailaiset (l. akeeit) ja ionilaiset.

B. Jumalat.[21]

I. Taivaan jumalat ja haltiat.

Zevs. -- Juppiter.

Ylhäisin ja mahtavin jumala on isä _Zevs_, taivaan, yläilmojen ja koko mailman valtias.

Taivaan ilmiöt varhaimmin herättivät ihmisiä uskomaan korkeampia henkiolennoita. Mikä onkaan mieltä valtaavampi kuin ääretön sinikorkeus ihmeineen! Sieltä aurinko lempeillä säteillään valaisee ja lämmittää maita, siellä säihkyy tuhannet tähdet, sieltä valua sade, joka lämpimän liitossa luo kasvikunnan maata kaunistamaan, siellä salamat leimuvat ja ukonpilvet ankarasti jylisevät, sieltä on syntyisin myrskyt ja lumipyryt. Eipä kumma, jos noita suuria, osasta pelottaviakin ilmiöitä nähtäissä luultiin ylhäisten olentojen niissä toimivan. Väkeväpä käsi se sieltä varmaan ukonnuolia ampui maahan; mahtava isäntä se siellä puhui pilvissä ilmain ääristä niin ääriin. Ken ei hänen vihaansa pelkäisi ja suosiotansa pyytäisi! Tämmöinen "ilmojen isäntä, taatto taivahinen, vallanpitäjä pilvissä" oli muinais-suomalaisilla Ukko ylijumala. Helleenien "Ukko", joka monissa kohden anastaa saman aseman uskonnossa ja palveluksessa, oli _Zevs_.[22]

Hän on lähinnä taivaan jumala, asuu ja vallitsee pilvien päällä, yläilmoissa.[23] Kaikki liike ja elonilmeet tuolla ylhäällä lähtevät hänestä, tai ovat hänen tahtonsa alaisina. Hän kerää pilvien synkät sarjat,[24] joista ikäänkuin huvikseen singahuttaa salamia ja jyristää hirveän mahtavasti;[25] hän nostaa vihurit meriä myllertämään, mutta myöskin leyhkeät suvituulet merenkulkijain iloksi; hän lähettää lumet ja rankat säät, mutta lempeät suvisateetkin,[26] joiden vihmoista nääntyvä kasvikunta virkoo. Hänestä riippuu viljan kasvu ja siten ihmisten ja eläinten elo ja menestys. Hän antaa kesän ja talven; on kaiken elämän alkulähde maan päällä.

Mutta maata korkeampi on taivas, eikä Zevsin valta rajoitu vaan maan eloja ja oloja säätelemään. Hän hallitsee koko mailmaa ikitahdollansa: sen alaisina ovat jumalatkin.[27] Minkä muotoiseksi Zevsiä ajateltiin? Ukonilman ihmeilmiöissä on vilkas mielikuvatti aina halusti toiminut ja moni myytti on niistä alkunsa saanut. Niistä Zevsinkin kuvalle aiheet otettiin. Hän on ylevä, usein ankarannäköinen jumalaishahmo, joka astuu pilvien äärtä tai ajaa kolistaa nelivaljakossaan taivaan tanterilla, viskellen vihoissaan särmäkkäitä salamia. Hän salamoi ja jyristää heiluttamalla egiidiänsä,[28] joka -- myrskyisen ukkospilven kuvana -- on taivaansepän Hefaistoksen takoma kauhukilpi, sadan kyynpään reunustama, kamalasti tuijottava Gorgon-pää keskellään. Tällä tyrmistyttää Zevs vihollisensa ja ruhjaisee ne salamoillaan.

Luonnon alalta ulottaa Zevs valtansa hengen aloille ja kohoo siinäkin yleväksi. Niinkuin hän sääntelee vuodenaikain vaihekulkua, niinkuin hän luonnossa ja jumalien kesken valvoo järjestystä, estäen riitaisia voimia yltymästä toisiaan vastaan ja säännellen kaikki sopuisaan yhteistoimintaan korkeampia tarkoituksia varten, samoin johtaa ja järjestelee hän ihmiselämää. Zevs oli helleenein silmissä laillisen järjestyksen ilmetty perikuva, yhteiskunnan ja valtioaatteen edustaja, valtiolaitoksen suojelija, kuningasvallan perustaja. Hänelle on kuningasten tili tehtävä hallituksestaan. Älkööt siis antako valtansa hurmata itsiään ylpeästi sortamaan alempiansa, sillä ei keltään, olipa jos kuinkakin köyhä ja alhainen, saa ihmisoikeuksiansa riistää. Kerjurit ja turvattomat muukalaisetkin ovat Zevsin[29] turvan alaisia. Valtiota vaalien suopi hän suojansa myös kansan neuvottelu-kokouksille; kaikkialla valvoo hän oikeutta ja totuutta ja rankaisee siveellisten lakien rikkomista, joissa toimissa hänellä on Themis, Dike ja Nemesis apulaisinaan, valvoopa myös valan ja liittojen pyhänä pitoa.[30] Näin on hän inhimillisen yhteiskunnan tuki ja turva. Tarvittaissa astuu hän sotatanterelle, niinkuin hän muinoin oli gigantit ja titaanit taistelussa voittanut, ja jakelee kelle voittoa, kelle vauriota. Mutta isänmaan puolesta sotivaa uljasta nuorisoa hän suosii ja suojelee, sekä torjuu tämän tarmolla vainolaisten rynnäköt ja pelastaa maan.[31]

Valtion juuri on perhe, ja tämänkin terve elämä on Zevsin huolena. Hän varjelee taloa pahasta, on kodon vartia, kotilieden suojelija.[32] Siksipä jumalalla oli joka talossa alttarinsa, juuri kotiliedellä, jolla perheenisäntä hänelle uhrasi. Tämän juurella saivat muukalaiset ja maanpakolaiset turvaa, sillä Zevs oli itse säätänyt vieraanholhousta pyhäksi velvollisuudeksi -- erittäin tärkeä asia aikana, jolloin vieras ja vihollinen muuten olivat synonymisiä käsitteitä.

Zevsin käsissä on ihmisten kohtalo, mikäli ei Sallimuksen ikivalta ole häntäkin ylempänä. Hänen aitassaan on kaksi ammetta, täynnä lahjoja, toinen hyviä, toinen pahoja. Näitä jakelee hän kuolevaisille, tavallisesti sekotellen jokaisen osaan kumpaakin lajia, kelle enemmän hyvää, kelle enemmän pahaa. Kurja se ken saa osansa vaan pahasta ammeesta: hän on vitsana itselleen ja muille (Il. XXIV, 527 ss.). Etupäässä Zevs kuitenkin on armollinen ja lempeä, jumalain ja ihmisten armias isä, joka suo hyvää lapsilleen. Häneltä saadaan onnen antimet, häneltä terveys sekä jalo, kelpo, urhea mieli, häneltä apua hädässä. Koko elämä suhteineen, perhe, yhteiskunta, valtio menestyy hänen armonsa turvissa.

Tahtoansa luultiin ylijumalan ilmaisevan ja tulevaisia ennustavan yläilmaisilla merkeillä, jyrinällä ja leimauksilla, lintujen lennolla, mutta myös unennäöillä y.m..[33] Ennuspaikoissa eli orakeleissa näitä hämäriä, yliluontoisia enteitä tutkittiin ja seliteltiin. Väliin Zevs myös Apollonin suun kautta (Delfoissa) julisti tahtoansa.

Zevsiä palveltiin kaikkialla Kreikan kansan asumusaloilla, joka sekin todistaa hänen palvelustansa ikivanhaksi. Häntä palvelivat jo pelasgit, joilla ammoisista ajoista oli Epeiroksen _Dodonassa_, hänen pyhäkkönsä ja ennuspaikkansa. Siellä kasvoi ikivanha pyhä tammi, jonka lehtien suhinasta papit, _selloi_, ilmaisivat jumalan tahtoa uskoville. Sittemmin pääsi muita mainiommaksi palveluspaikaksi _Olympia_ Elis-maassa Alfeios-joen rannalla. Sen templiä koristi Feidiaan tekemä ihana Zevsinkuva, jota katselemaan matkustajia tulvi likeltä ja kaukaa, samoin kuin nuo joka neljäntenä vuonna täällä Zevsin kunniaksi vietettävät Olympian juhlakilvat, helleenien suuri kansallisjuhla, tekivät tästä koko Hellaan kansan yleisen yhtymäpaikan.

Muuten taivaan jumalaa yleensä palveltiin, ja hänelle uhrattiin kaikilla korkeilla vuorenhuipulla, joilla hänen luultiin oleskelevan. Zevsin pyhiä vuoria olivat Troian Ida, Messenian Ithome, Attikan Hymettos, Boiotian Kithairon, Fokiin Parnassos, Thessalian Pelion ja Oita, Rhodos saaren vuori y.m. Lykaionilla Arkadiassa uhrattiin hänelle ihmisiäkin vanhimpana aikana. Hänen mieluisin olinpaikkansa oli Thessalian Olympos, jossa muutkin ylijumalat asuskelivat kirkkaassa eeterinloistossa. Tuskinpa oli sitä maakuntaa tai valtiota, missä ei Zevsin juhlia vietetty. Attikassa lepytettiin vihaista jumalaa (maimáktes) talvimyrskyjen alkaessa uhrimenoilla ja niiden lopussa, kun häntä luultiin jo lempeäksi (meilikhios), kunnioitettiin häntä toisilla juhlilla. Kreetan saarella vietettiin hänen syntymäänsä, jopa kuoloansakin, asettaen näin jumalaa keväällä elpyvän ja syksyllä riutuvan luonnon kanssa yhteyteen. Vanhimmista ajoista perityissä palvelusmenoissa pidettiin aina silmällä jumalan alkunaista luontaismerkitystä ja palvelu jäi enemmin tai vähemmin luonnonuskon kannalle. Kesähelteellä, kun lehti, nurmi ja oras oli kuivuuteen nääntymäisillään, rukoiltiin ilmojen isäntää lempeillä sateilla virvoittamaan janoista maata, ja monilla loihduilla ja taikatempuilla koetettiin ikävöityä vettä pilvistä herutella. Kodin ja valtion palvelusmenoissa ilmestyi enemmin uskonnon siveellis-henkistä puolta, ja sivistyksen edistyessä tämä saikin etusijan. Koska tämä puoli Zevsin olennossa oli hyvin rikas ja syvällinen, kuten ylempänä viittasimme, saatamme arvata että kultti sen mukaan kehittyi syvämieliseksi ja monipuoliseksi. Kuinka ulkonaiset palvelusmuodot lienevätkään vaihdelleet, perusaatteena oli niissä aina Zevs kaiken hiisimäisen sekasorron, raakuuden, julmuuden häätäjänä, pimeyden poistajana, valistuksen, sivistyksen ja onnen tuottajana, jota tointa prototyypisesti kuvaa hänen voittonsa giganttien taistelussa. Inhimillisen sivistyksen alkuluojana harrastaa hän miehenkuntoa (aretae, virtus) sen tärkeänä osana ja vaikuttimena, joka taas kysyy ruumiin reippautta. Kun siis voimisteluharjotuksille annettiin pääsijä suurissa Olympian kansanjuhlissa, oli aivan kreikkalaisen uskon mukaista, että nämä asetettiin Zevsin ja Herakleen ylisuojan alaisiksi.

Zevs on puhdistaja.[34] Hänestä lähtee eeterinkirkkaus, hän poistaa varjot hengenkin mailmasta. Kun ihminen, kuten luultiin, kohtalonsa ajamana oli joutunut pahan tielle ja synti omituisella lumouksellaan häneltä hämmentää järjen ja hurmaa häntä rikoksiin ja tuhotöihin, silloin Zevs ryhtyy ilmoja puhdistamaan: rankaisee syyllistä, kostaa veren viat, mutta on myös valmis, rikosta kaduttaissa, leppymään. Tämä aate ilmestyy useammassa tarussa. Jos siis Zevs on tuomari ja kostaja, on hän sen ohessa myös leppeä isä.

"Jumalain ja ihmisten isällä" oli koko joukko puolisoita ja perillisiä. Eipä tästä kuitenkaan saa -- ilvenäytelmäin tekijöiden tapaan, jotka laskivat pilaa Zevsin lempisuhteista sekä miten ne herättivät hänen oikean puolisonsa Heran mustasukkaisuutta -- päättää, että kreikkalainen olisi ajatellut ylijumalaansa irstaaksi ja halpaa aistillista himoa suosivaksi. Ei suinkaan. Kun kaikki luonnonelämä vaihtelevine muotoineen käsitettiin jumalallisten olentojen elonilmiöiksi ja vaikuttamiksi, oli luonnollista, että tuon yhä nuortuvan luonnon elonvaiheet helposti kuviteltiin samojen jumalien sikiöiksi, että luonnon ja hengenkin eloa etupäässä käsiteltiin vaan siitosten ja syntymisten muodossa. Vaan koska Zevs ylipäänsä on kaiken sekä luonnon että hengen elämän juuri ja lähde, niin kellepä ellei hänelle olisi annettu suurin joukko lapsia tässä merkityksessä? Lisäksi palveltiin häntä niin monessa paikassa ja palvelustarut, kulttimuodot kehittyivät eri paikoilla riippumatta toisistaan. Zevsin puoliso sai siis eri paikoilla eri nimen, samoin kävi lasten. Näin tuli hän saamaan monta vaimoa ja lasta, vaikka nuo monet eri nimet tarkoittivat usein samoja henkilöitä ja osaksi aiheutuivat samoista luonnonsyistä. Dodonan l. pelasgien Zevsin puoliso oli _Dione_, Afroditen äiti. Muuten hänen vanhimmaksi aviovaimokseen mainittiin merenneito _Metis_ (äly), josta hän sai tyttären Pallas Athenen. Toinen puolisonsa oli titaanintytär _Themis_, josta hänelle syntyi horat (ajattaret) ja moirat (onnettaret). Arkadian Zevsin puoliso on _Maja_ ja Hermes on heillä poika. _Demeter_ (maaemo) synnyttää hänelle Persefonen (kasvullisuuden jumalattaren), meretär _Eurynome_ kariitit (sulottaret), _Mnemosyne_ (muisto) muusat (runottaret), _Leto_ Apollonin ja Artemiin. Nuorin jumalaissukuinen puoliso on _Hera_, joka lahjoitti hänelle Ares, Hefaistos ja Hebe-lapset.

Oli Zevsillä vaimoja ihmistenkin tyttärissä. Näistä mainittavin on _Semele_, Theban Kadmos kuninkaan tytär, josta syntyi hänelle Dionysos l. Bakchos jumala; edelleen _Leda, Danaë, Alkmene, Europa ja Io_ nauttivat yläjumalan lempeä.

Veistokuvia oli Zevsistä muinoin ääretön joukko, kaikista kuuluisin Feidiaan (500-432) tekemä; ken sen sai nähdä, se kreikkalaisten mielestä oli onnellisin ihminen maan päällä. Korkealla istuimella mahtaili yli 40 jlk. korkea jumalaishahmo, alastomat osat muovailtuina norsunluusta, tukka, parta ja vaatteet valettuina kiiltävästä kullasta. Hänen oikeassa kädessään liehui voiton hengetär, vasemmassa oli valtikka jonka kärjessä kultakotka istui. Ylevää majesteettia säteili kasvoilta. Siinä esiintyi samalla mahtava Olymponvaltias, jolle ei kukaan vedä vertoja voimassa ja nerossa, sekä lempeä, armias jumalain ja ihmisten isä, lahjain ja siunauksen suoja. Tarmokasta voimaa osotti tuo kahdenpuolen päätä valtavissa laineissa valuva, leijonanharjan näköinen tukka, samallainen pitkä parta, korkea otsa ja vankkavartinen nenä, leveä ponteva rinta; vaan puolittain aukeevan suun ympärillä eleli lempeä lohdutuksen mieli. Monta vuosisataa ilahutti ihana taideteos vanhaa mailmaa, kunnes se vihdoin hävisi kansainvaellusten myrskyissä. -- Sama käsitys on yleensä säilynyt kaikissa säilyneissä taidemuistoksissa: se on mailman armias herra, joka tuntien voimansa autuaana mahtailee Olympon ylängöllä. Hänen kuvansa lisä-esineitä on tavallisesti: valtikka, ukonnuoli, kotka, mailmanpallo istuimen juurella, Nike. Hänen suortuviaan kiertää seppele hänen pyhän puunsa tammen lehdistä.

* * * * *

Rooman _Juppiter_[35] taivaanvalon ja ilmakehän jumala, koko mailman valtias, jumalain ja ihmisten isä ja kaikkivaltias kuningas, vastaa kaikin puolin Kreikan Zevsiä. Sateen ja ukonilman isäntänä on hän Juppiter _pluvius ja tonans_, paon pysäyttäjänä tappelussa J. _stator_ ja saaliinantajana J. _feretrius_.

Juppiter Latiaris oli latiolaisen liiton suojelia, jonka kunniaksi Latiumin heimot joka vuosi viettivät Albanusvuorella _feriae latinae_ juhlan. Vihdoin Juppiteriä palveltiin Rooman valtion turvana, nimellä _Optimus maximus_ Capitoliumin komeassa templissä, Capitolinus-vuorella, jota pidettiin ikäänkuin koko valtakunnan sydämmenä. Hänen rinnallaan palveltiin siellä myös Junoa ja Minervaa. Täällä konsulit virkaan astuessaan uhrasivat jumalalle ja sotaan lähtiessään tekivät hänelle lupauksia, tänne voittojuhlain kulkueet nousivat, tänne tulvi ääretön aarre uhrilahjoja, joita sotapäälliköt, kansalaiset, ulkomaiset kuninkaat ja kansat pyhittivät ylijumalalle. Sittekun vanhin, tasavallan ensi vuonna vihitty Juppiterin templi, jossa hänen polttosavi-kuvansa seisoi salama kädessä, 400:n vuoden perästä paloi ja uudestaan rakennettu templi, jossa jumalan kultakuva mukaili Olympian Zevsiä, vähä väliä hävisi tulipalojen kautta, rakensi Domitianus sinne Juppiterin templin joka pysyi pystyssä noin 8 vuosisataa.

Juppiterin kunniaksi vietettiin vuosittain _ludi romani l. magni_, joihin kuului juhla-atria, juhlakulkue, kilpaurheiluja ja näytelmiä. Juppiterin pappi oli _flamen dialis_.

Hera. -- Juno.

Zevsin laillinen puoliso oli _Hera_, Kronoksen ja Rheian vanhin tytär, jonka nimi alkuaan lienee merkinnyt "keväätärtä".[36] Keväällä taivas ja maa solmivat keskenään rakkausliiton, josta kasvikunta sikiää ja versoo uuteen eloon. Tähän perustuu Zevsin ja Heran avioliitto. Toisen selityksen mukaan Zevsin puoliso naispuolena edustaa samaa luonnonalaa, taivasta ja yläilmoja, jonka miespuolinen edustaja Zevs on. Tämmöisenä taivaan jumalattaren nimi oikeastaan oli _Dione_ (= Juno)[37] s.o. "loistotar", kun Zevs on "loistaja". Päästyään aviopuolison asemaan peri sitte keväätär Hera myös loistottaren arvon. Hän vallitsee Zevsin rinnalla taivaan kuningattarena, halliten hänkin ilmojen ilmiöitä. Herakin lähettää sumua ja myrskyä ja käyttää tarvittaissa salamia ja jyrinää. Palvelusneitoinaan on hänellä horat (vuodenajattaret) ja Iris (sateenkaaren haltia); häntäkin ihmiset palvelevat vuorilla, häneltäkin hedelmöittävää sadetta anellaan. Etupäässä hän kuitenkin on, mitä alkuaankin oli, Zevsin puoliso, ja semmoisena häntä tarut, taide ja runous useimmiten kuvaavat. Niinpä jutellaan hänen häistään, miten maaemo silloin hänen kunniakseen loi povestaan hesperiidein kultaomenia kasvavan puun, ja häitten muistoa naiset sitte aina viettivät keväisin kukilla seppelöiden jumalattaren alttaria -- kaikki kajahdelmia keväänjumalattaren toimen aioilta.

Zevsin ja Heran avioelämää ei kuvata aivan kehuttavaksi. He elävät epäsovussa. Aiheen tähän luuloon antoi jo naiivinen kansanuskonto. Kun myrskyt metelöivät pilvissä, sanottiin taivaan isännän ja emännän torelevan. Tätä uskoa kehittivät runoilijat edelleen uusilla aiheilla. Kun näet juteltiin, miten Zevsillä oli monta lemmikkiä sekä taivaan tyttärissä että ihmisten immissä, oli mielikuvituksen helppo tähän luoda lisiänsä. Zevs on muka uskoton aviomies, jota Hera yhtä äkäisesti toruu ja pistelee kuin hän vimmatusti vihaa ja vainoo noita suosituita, jotka ovat häneltä varastaneet miehensä lemmen. Siitäpä sitte Zevskin joskus suuttuu ja pitelee pahasti, kurittaapa tylystikin vaimoansa (Il. XV, 18 ss.).[38] Näin autuaallisten sulorauhaa häiritsee moni ikävä rettelö ja jupakka ja jumalattaren jaloa kuvaa rumentaa ilkeän riitaisuuden ja lemmenkateuden varjo, kuitenkin vaan runoilijain mielikuvitelmissa, sillä uskossa ja veistotaiteen luomissa ne olivat hänelle vieraita. Jotenkin ihanteellinen on vielä Homeronkin hänestä luoma kuva.

Heran luonnonmerkitys unohtui jo varhain (ainoastaan joku symboolinen sivuseikka säilyi siitä). Hän on naissukupuolen lempeä, armias ja uskollinen suojelija. Hän on avioliiton säätänyt ja ankarasti hän sen pyhyyttä puolustaa. Hän on kerrassaan uskollisen ja uskollisuutta vaativan aviovaimon perikuva. Tämmöiseksi taide häntä esitteli, yhdistäen hänen kuvaansa vaimon päähyveet, miellyttäväisyyttä, arvollisuutta ja lujuutta, joka tosin vähän vivahtaa kovuuteen. Hänen kauneutensa on jalo, mutta hieman kylmä. -- Tunnusesineinään on hänellä tavallisesti valtikka ja otsaripa, uhrimalja kädessä, granaattiomena hedelmällisyyden kuvana, riikinkukko, hanhi tai keväänennustaja käki lempilintuina.

Heraa palveltiin ensiltään vain Argoossa. Homerossa ovat Argos, Mykene ja Sparta hänen lempikaupunkinsa. Mikäli hänestä varttui varsinainen avioliitonjumalatar, leveni hänen palveluksensa laajemmalle. Pääpyhäkkönsä oli hänellä Argoon ja Mykeneen välillä _Heraion_, jossa seisoi hänen, Polykletoksen kullasta ja norsunluusta tekemä kaunis ja uhkea pystykuvansa.

Roomalaisilla _Juno_ vastaa Heraa. Taivaan ruhtinattarena on hän _regina_, avioliiton suojelijana _pronuba_, lastensynnytysten auttajana _lucina_ (valoon saattaja). Hänen juhlaansa _matronalia_ (1 p. maalisk.) viettivät naiset.

Pallas. Athene. -- Minerva.

Taivaan jumalia on myös _Athene eli Pallas (Pallas Athene)_, jonka synnystä kerrotaan näin. Zevs nai Metis nimisen okeanottaren; mutta kun pelkäsi tästä syntyvän pojan itseään väkevämmän, nielaisi hän puolisonsa. Syntyipä siitä kuitenkin sikiö: Hefaistos kirveellään halkaisi Zevsin pään ja esiin karkasi täysissä sotatamineissa, välkkyvä keihäs kädessään, uljas jumalatar Pallas, meren kohistessa ja maan järistessä.

Tämä syntymätaru näkyy allegorisesti kuvaavan ukonilmaa, jonka jyrinää ja salamia täten olennoitiin. Mutta tuo luonnonvoimain purkaus puhdistaa myös ilman ja virkistää luontoa, taivas loistaa sen perästä kahta kirkkaampana, maa elpyy uudestaan, kun yläilma, eeteri, luonnonaloista korkein, entistään viljavammin uhkuu valoa, iloa, elon voimaa. Athene edustaa molempia: hän on leimuva salama ja salamain puhdistama, elähyttävä eeteri. Tästä luonnonmerkinnön kaksinaisuudesta aiheutuu hänelle sekä sotaisa että rauhaisa, lempeä puoli, ja varsinkin jälkimmäinen kehittyy edelleen rikkaaksi ja moninaiseksi, käsittäen luonnon ja hengen iloja.

Athene on siis ensinnäkin, kuten nimensä _Pallas_ s.o. "keihään heiluttaja" osottaa, sodan jumalatar, joka innostaa urhoja tappeluun, suoden sankareille voittoa ja saalista.[39] Riehuu kyllä raju Areskin taistelun telmeessä, mutta hän harrastaa vain tappelua ja surmaa semmoisenaan. Toisin Athene. Hän taistelee tarkoitusta varten, ei ylly raivoon, vaan pysyy aina järkevänä. Niinpä hän suosii sankareita, semmenkin älykkäitä (niink. Odyssevsiä), vie heitä voittoon ja suojelee heidän linnojansa ja kaupungeitaan vainolaisilta.[40] Hän sotii rauhan hyväksi ja rauhan siunatuita lahjoja hän runsain käsin jakelee.

Eeterin eloa antavana jumalattarena hän lähinnä antaa elämää ja terveyttä sielulle ja ruumiille, torjuu tauteja, kasvattaa nuorison reimaksi; hän edistää sopivilla säillä maan viljavuutta ja kasvullisuutta, suojelee maanviljelystä ja karjanhoitoa. Hänen lempeän suojansa alla laiho kypsyy vainioilla, hedelmät puissa. Hän on ihmisille auran ja haravan antanut. Mutta maanviljelyksen perusteella on inhimillinen yhteiskunta ja sivistys syntynyt. Niinpä sama jumalatar välillisesti joutuu näitäkin holhomaan. Yhteiskuntajärjestyksen ehdot: siveellisyys ja lakisäädökset, sen hedelmät: kansan onni ja menestys, elinkeinot, jopa korkeinkin hengen viljelys, tieteet ja taiteet -- kaikki Athenen mahtavan egiidin turvissa viihtyvät ja on hän siis tältäkin puolen "kaupunginsuojelija". Hän suojelee rauhaa ja rauhallisia elinkeinoja, siis ennen mainittujen lisäksi laivanrakennusta,[41] teollisuutta ja käsitöitä, etenkin naisten kotiaskareita: kehruuta, kudontaa, ompelua y.m.[42] Näin jumalattaren olento laajenee erittäin rikkaaksi ja ääretön ala aukenee hänen toiminnalleen. Voipa sanoa että hänessä on Hellaan kansa esittänyt syvimpiä elon-aatteitansa.

Kirkas, ylhäinen valo-ilma, joka ikäänkuin luo sillan näkyväisen ja näkymättömän, aineen ja hengen mailmojen välillä, kuvailee symboolisesti hengen valoa, viisautta, älyä, järkeä -- ja niinpä Athene jo yksinkertaisen luonnonsymboliikankin tiellä sai henkisen merkityksensä, tuli viisauden, opin ja älyn haltiaksi. Vaikka tämä eetillinen puoli kehittymistään kehittyi ja pääsi käsityksessä ja kultissa miltei etusijaan, eipä siltä luonnollinenkaan puoli joutunut unohduksiin. Ne liittyivät kumpikin niin likitysten toisiinsa, että eeterin lempeä valtias ja älyn ylhäinen jumalatar oli vain saman jumalais-olennon eri ilmi-muotoja. Siinä on merkityksen syvyys, aatten korkeus, toimialan avaruus, joissa kohden ainoastaan Zevs ja joinkin määrin Apollon Athenelle[43] vertoja vetävät. Zevs, Apollon ja Athene käsittävätkin yhteensä kaiken jumalallisen voiman kreikkalaisen mielestä.

Näin tätä jumalatarta yleensä käsitettiin, kuvailtiin ja palveltiin varsinkin siinä kaupungissa, joka oli Kreikan henkisen elämän keskus, Atheenassa, jossa hänellä oli Akropoliin kalliokunnaalla kaksi komeaa templiä Erechtheion ja Parthenon. Hän oli Attikan pääjumalatar ja taru kertoo kuinka hän siksi tuli. Hän ja merenvaltias Poseidon kilpailivat Attikan omistamisesta: kumpi paremman lahjan loisi maalle, hän sen saisi -- niin sääsi Zevs. Poseidon loi hevosen korskean, mutta Athene antoi öljypuun versoa maasta. Tämä nähtiin hyödyllisemmäksi ja niinpä Athene voitti kilpansa. -- Oli hänellä muitakin palveluspaikkoja: Argos, Korintho, sittemmin Sparta, Arkadia, Rhodos y.m. Pallaan kunniaksi vietettiin joka viides vuosi suuri juhla, _panathenaia_, jolloin komea juhlakulkue vei hänen templiinsä lahjoja, ja urheilu- sekä soittokilpoja toimitettiin kaiken kansan nähden. Tämän ohessa oli myös vähempiä juhlia.