Part 15

Menelaoksen ajoi myrsky Kretan ja Egyptin puolille, josta hän vasta seitsemän vuoden mentyä osasi kotia. Sitte eli hän onnellisena Helenansa kanssa.

Lokriin Aias oli Troiaa valloitettaissa tehnyt törkeitä rikoksia: sysännyt kumoon Pallaksen kuvan ja tukasta raastanut papitarta Kassandraa. Siitä merelle tultua salama särki hänen laivansa; itse ui hän paljaalle kallioille. Mutta kun hän vieläkin ylvästeli Poseidonia vastaan, särki tämä hangollaan kallion ja Aias hukkui aaltoihin.[214]

Diomedeen, Filokteteen ja Idomenevsin karkoitti kapinat kotoa Italiaan, jossa Diomedes perusti kaupunkiloita. Kun Teukros palasi veljetönnä, veljen kuolemaa kostamatta, ei isänsä Telamon tahtonut nähdäkään häntä. Hän siirtyi Kypron Salamiiseen.[215]

Enemmän kuin kukaan muu koki Odyssevs onnen vaiheita. Niistä on syntynyt laaja, hauska _Odysseian epos_. Moniin mutkiin hän retkeili. Eksyttyään ensin _kikonein_ maalle ja siellä monta miestä menetettyään, läheni hän jo omia vesiä; vaan Maleian niemen luona yllätti myrsky ja heitti laivat aina Afrikan puolelle. _Lotofagein_ maassa söivät hänen miehensä makeaa lootos-hedelmää, josta koti unohtui, ja ainoastaan pakolla sai hän heidät merelle lähtemään. Tultiin sitte _kykloopein_ maahan, jossa _Polyfemos_[216] oli vähällä syödä heidät kaikki; vasta kun Odyssevs juovutti hirviön ja hänen nukkuessaan uursi häneltä ainoan silmän otsasta, pääsivät he pakoon hänen luolastaan. Mutta tästäpä Poseidon, poikansa Polyfemoksen puolesta vihoissaan, yhäti vainosi retkeilijöitä ankarasti. Odyssevs on jo kotirantaan tulemillaan ja vaipuu sulo-uneen, kun toverit uteliaina avaavat Aiolokselta saadun tuulisäkin, aarteita siitä urkkien, ja nyt viimat ja vihurit päästen pussista irralle ajavat laivat kauas harhateille. _Laistrygoni-hiidet_ ja Antifates ruhjoivat sitte 11 laivaa, niin että jäi vain yksi. Tällä tuli sankari _Kirken_ luo, joka loihti useimmat miehet sioiksi. Vasta Hermeen avulla pakotti Odyssevs noitaa antamaan heille takasin ihmismuodon. Täällä vuoden viihdyttyä ja käytyä manalassa Teiresias tietäjän puheilla lähdetään taas matkalle ja vältetään monta vaaraa. Turhaan koettavat _seireenit_, nuo sydämmettömät haukkakyntiset neidot, lauluillaan lumota heitä perikatoon: miehet, joilta on korvat vahalla tukitut, eivät kuule mitään; Odyssevs kuulee ja ihastuu, mutta ei pääse mihinkään, ollen omasta käskystään mastoon sidottuna. Onnella päästään haukkuvan _Skyllan_ ohi, joka luolastaan kurkottaa kuutta pedon päätä siepatakseen ohikulkevia; eipä myöskään hukuta _Charybdin_ muuten kaikki nielaisevaan kuiluun. Vältetään nuo kaksi surman paikkaa, vaikka ne ovat niin likekkäin, että:

"Incidit in Scyllam, qvi vult evitare Charybdin".[217]

Mutta surma vaanii toisialla. _Thrinakiassa_ pakottaa nälkä Odyssevsin tovereita teurastamaan ja syömään Helioksen karjaa, rikos, jonka pahuutta kamalat enteet osottavat, kun nyljetyt nahat ryömivät ja liha mylvii paistinvartaissa. Siitä salama pirstoo laivan ja miehet suistuvat meren pohjaan, paitsi Odyssevs, joka laivan pirstaleella uipi _Ogygian_ rantaan. Täällä _Kalypso_ neito viivyttää häntä luonaan 7 vuotta, luvaten ikinuoruutta ja kuolottomuutta, jos Odyssevs jäisi hänen omakseen. Mutta tämä istuu ikävissään rannalla, kyynelsilmin katsellen kaukaista kotoa kohden, ajatellen vaimoaan ja poikaansa. Vihdoin Athene saa muut jumalat suosiollisemmalle mielelle kärsivää sankaria kohtaan, ja Hermes pakotta Kalypson laskemaan hänet luotansa. Itse laatimallaan lautalla hän luovii merta, kunnes Poseidon pirstoo sen häneltä myrskyssä ja hän hädin uiden Inon vaipalla pelastuu _Scherian_ rantaan, josta herttainen _Nausikaa_ korjaa hänet kotiinsa isänsä, _Alkinoos_ kuninkaan loistolinnaan. Herttaisesti holhotaan sankaria täällä onnellisen _faiakilais_-kansan luona, joka ei surupäiviä tunne, ja sitte saatetaan hänet kotia tuommoisella ihmelaivalla, joilla he kuljeksivat, jotka kenenkään ohjaamatta osaavat matkansa ja tekevät sen nopeana kuin kotka tai aatos. Nukkuen saapuu sankari kotirantaan oltuaan poissa kaksikymmentä vuotta.

Mutta vieläkin vaaditaan taistelua saattamaan koto-olot oikealle kannalle. Odyssevsin kodissa elämöi joukko nuoria ylpeitä ylimyksiä, jotka, ollen Penelopea kosivinaan ja hänen vastaustaan vartovinaan, kuluttavat talon tavaraa alituisiin kemuihin ja pitävät pahaa vallatonta menoa. Uskollinen aviovaimo reputtaisi koko parven, mutta kun ei uskalla, viivyttelee hän ja vetelee verukkeita. Hän tahtoo muka ensin saada appensa hautavaipan kudotuksi -- mutta kangas ei valmistu ikinä, sillä minkä hän päivällä kutoo, sen hän yöllä pärvöttää. Juoni joutuu ilmi ja vaaditaan varma vastaus. No, hän lupaa mennä sille sulholle, joka kilpa-ammunnassa voittaisi Odyssevsin jousella. Määräpäivä on käsissä, kun Odyssevs, joka tähän asti outona on oleskellut rehellisen _Eumaios_ paimenen majassa, kerjäläisenä saapuu paikalle ja joutuu röyhkeän pilkan alaiseksi. Kun ei kukaan kykene jousta virittämään, virittää hän sen ja ampuu pilkkuun. Samalla heittää hän ryysyt yltään ja hämmästyneiden kosijain edessä seisoo sankari, jonka luulivat aikaa sitte kuolleeksi. Kosto alkaa Athenen avulla. Sateena vinkuu vasamia salissa kaadellen ilkivaltaisia, ja koston työssä avustelee _Telemakhos_, hiljan palattuaan isäänsä peräämästä mannermaalta. Surman jäljet puhdistetaan ja riemulla syleilevät puolisot toisiaan oltuaan niin kauan erillänsä. Näin koki Odyssevs toisen onnen kuin Agamemnon kotiin tultuaan.

Läpi vilkaseloisen, vaihtelevan runoelman käy elähyttävänä henkenä harras rakkaus kotoon ja kotimaahan,[218] antaen sankarille voimaa taisteluissa kestämään.

Myöhempi satu tiesi kertoa Odyssevsin saaneen surmansa pojaltaan, jonka äitinsä Kirke oli lähettänyt isää etsimään. Tuntematta toisiaan joutuvat he kahakkaan, jossa poika kalanluisella vasamalla ampuu isänsä. Odysseiassa on vaan hämärä viittaus hänen loppuvaiheisiinsa (XXIII 265-284).

Satuaika on lopussa. Sen puolihämäristä astuu Kreikan kansa vähitellen historian valoon.

Rooman sankarisatu.

Sankareita semmoisia kuin kreikkalaisilla, jotka urotöillään loivat kokonaisen taikamailman jumalain ja -ihmiskunnan välille, ei roomalaisten järkevä mieli ja köyhä kuvatti kypsynyt luomaan. Sankarintapaisia olentoja oli heillä kuitenkin muutamia, joiden luultiin kuninkaina hallinneen Latiumissa ja joita sitten palveltiin pellon ja viljelyksen haltiahenkinä. Semmoinen oli _Saturnus_, josta jo on puhuttu. Samoin hänen pojakseen oletettu _Picus_ (= "tikka"), joka oli sotaisa ja hyvin rikas ja kun ei huolinut Kirken lemmestä -- kuten myöhempi tarina sanoi -- loihdittiin tikkalinnuksi.[219] Tämän poika oli _Faunas_ (kts. s.), hänkin Lation kuningas. Hänen ja Marica nymfin poika oli _Latinus_ kuningas.[220]

_Aeneaan_ (l. Aineiaan) satu on alkuaan kreikkalainen, mutta sovitellen siihen roomalaisia aineksia saatiin siitä vähitellen roomalaisten sankarisatu, jolle Virgilius loi taiteellisen kansallisepoksen muodon, mukaillen alkuosassa Odysseiaa, loppuosassa Iliadia.

Aeneaan isä oli Dardanian kuningas Anchises, äiti Afrodite. Kun Anchises julkisesti kerskasi jumalattaren suosiosta, halpasi hänet Zevs salamalla, ja Aeneas sai hallituksen. Sukulaistaan Priamusta hän tuli auttamaan, kuin Achilles ryösti hänen karjansa. Ollen hurskas, viisas ja rohkea sai hän kunnioitusta ja mainetta, ja jumalain armo suojeli häntä. Troian häviöstä hän ja _Antenor_ yksinään pelastuivat, kun hän joko urheasti murtausi vihollisrivien lävitse tai nämä ehdollaan päästivät hänen menemään, hän kun aina oli tahtonut rauhaa ja Helenan takaisin antamista. Vanhempi satu jättää hänet Dardaniaan, kansansa lopuista luomaan uutta valtakuntaa. Vasta Homeron jälkeen syntyi satu että hän lähti meren taa valtaa perustamaan. Alussa nähtävästi ei luultu hänen kauaskaan siirtyneen; vasta aikaa myöten ulotettiin, Odyssevsin retkien esikuvaa noudattaen, hänen matkansa yhä loitommas länteen. Stesichoros runoilija (600 e.Kr.) tietää jo hänen tulleen Italiaan. Mikäli Rooman valta paisui ja levisi kreikkalaistenkin asuma-aloille, syntyi ja vakautui luulo että Aeneas oli siirtynyt Tiberin rannalle ja että hän oli Rooman kansan kantaisä. Jo 3:lla vuosisadalla oli tuo luulo yleinen Kreikassa ja roomalaiset antoivat sille pian virallisen vahvistuksen. Ahkerasti koetettiin ajan ja paikan puolesta järjestellä tiedot Aeneaasta, niihin sovitellen sopivia italialaisia muinaisjuttuja. Virgiliuksen Aeneidin taru on tää:[221]

Aeneas pakenee penaatteineen palavasta Troiasta, kantaen hartioillaan isäänsä, taluttaen Ascanius poikaansa, puolisonsa _Creusan_ kanssa Ida vuorelle. Täältä lähtee hän, mukanaan jäännös maanmiehiään, 20 laivassa, poiketen Thrakiaan ja Delokseen, Kretan saarelle, jossa erehtyen luuli Apollonin määränneen heille kotimajat. Mutta ruttotauti karkoitti sieltä ja unessa käskettiin häntä pyrkimään Italiaan. Myrsky ajoi hänet kuitenkin Epirukseen ja sieltä Siciliaan, jossa Anchises kuoli. Tästä yrittää sankari tulla Italiaan, kun troialaisia leppymättömästi vihaava Juno myrskyllä ajaa hänet Afrikaan. Täällä Carthagon kuningatar _Dido_ rakastuu sankariin, ja avioliitto on jo syntymäisillään Junon juonista, joka täten tahtoo estää uuden, hänen suositulleen Carthagolle turmioksi tulevan valtakunnan syntyä; mutta Aeneas saa Jupiterin käskyn heittämään lemmen viehätykset sikseen ja pyrkimään suuren tehtävänsä perille. Salaa jättää hän Didon, joka onnetonna tappaa itsensä, ja monien harharetkien perästä -- jolloin hän m.m. _Cuman_ sibyllan ohjeilla käy manalassakin -- saapuu hän Tiberin suulle Latiumiin. _Latinus_ ottaa hänet ystävällisesti vastaan ja antaa hänelle tyttärensä _Lavinian_ puolisoksi. Tämän johdosta Lavinian entinen sulho, Rutulien kuningas _Turnus_ Junon yllyttämänä nostaa sodan, mutta joutuu häviölle. Latinus kaatuu myös tappelussa, jonka jälkeen Aeneas saa valtakunnan.

Tämän lisäksi kerrottiin että Aeneas ei kuollut kuten tavallisesti, vaan katosi tietämättömiin, jonka jälkeen hän _Jupiter indiges_ (koti-Jup.) nimisenä nautti jumalain kunnioitusta.[222] Hänen ja Lavinian tytär _Ilia_ synnytti Mars jumalalle pojat Romulus ja Remus, joten Aeneasta melkein tuli Rooman perustaja. Mutta kun sitten nähtiin, että Rooman perustus täten joutui ajaltaan liian lähelle Troian sotaa, täytettiin ajanaukko olettamalla sarjan albanilaisia kuninkaita.

Rooman perustamisesta kertoo satu vielä seuraavat asiat:[223]

Aeneas rakensi kaupungin, jolle puolisonsa mukaan Rooman antoi nimen _Lavinium_. Täällä hallitsi hänen kuoltuaan poikansa _Ascanius_ eli _Iulus_,. julilaisen suvun tarumainen esi-isä. Jonkun ajan kuluttua perusti Ascanius Albanus-vuorelle uuden kaupungin _Alba longan_, jonne hän muutti majansa. Siellä hallitsi sitte sarja albalaisia kuninkaita ja sarjan päässä _Numitor_, jonka nuorempi veljensä _Amulius_ työnsi valta-istuimelta. Estääkseen Numitorin tytärtä _Rea Silviaa_, eli _Ilian_ naimisilla laittamasta itselleen ja suvulleen vallankiistelijöitä teki hän tämän Vestan neidoksi. Mutta kuinka olikaan, synnytti neito Mars jumalalle _Romulus_ ja _Remus_ kaksoiset. Lapset heitettiin kuninkaan käskystä Tiberiin, mutta ajautuivat rantaan, jossa sotajumalan pyhä peto susi ruokki niitä maidollaan. Sieltä korjasi ne sitten paimen _Faustulus_, joka vaimonsa _Acca Larentia'n_ kanssa kasvatti heitä. Nuorukaisiksi vartuttuaan ja saatuaan syntyperästään tietoa, tappoivat he Amuliuksen, asettivat Numitorin jälleen hallitukseen ja perustivat sitten Palatiini-vuorelle _Rooman_ kaupungin. Sitä perustaessaan riitautuivat veljekset: Romulus tappoi Remuksen ja tuli yksin uuden kaupungin valtiaaksi. Toimittaakseen uuden kaupunkinsa asujamille, jotka olivat pelkkää miesväkeä, vaimoja, kutsui hän lähiseutujen asukkaat juhlaan, jossa Rooman miehet ryöstivät haltuunsa nuoret naiset. Tästä syttyi sota naapurien, _sabinilaisten_ kanssa, joka kuitenkin päättyi sovinnolla ja liitolla. Sabinilaiset siirtyivät Roomaan asumaan ja molemmat kansat sulivat yhdeksi. Kuoltuaan jumaloitiin Romulus nimellä _Quirinus_.

Viitteet:

[1] Antiikin ajatuksia kuolemattomuudesta nähdään vielä kappaleessa _Hades_ y.m.

[2] Joskus näkyy vielä personoiminen olevan ensi asteellaan, henkilön toimi vaan luonnon liikettä, kun esm. Boreas, Pohjoinen, vaan osaa vonkua ja puhista -- mutta tämä on runoilijan kuvittelua enemmän kuin uskontoa.

[3] Ei Zevsillekään kaikkialla annettu pääsijää kultissa, vaan usealla paikalla oli vanhastaan valtiojumalansa sitä saamassa: Athenassa Pallas, Argossa Hera, Delfoissa Apollon, Rhodos-saarella Helios y.m.

[4] Viepä ihminenkin väliin voiton heiltä, koska esm. Otos ja Efialtes sitoivat Areen, Diomedes haavoitti hänen ja Afroditen (Il. V, 381); mutta tämmöisissä tapauksissa ihmiset tavallisesti eivät ajakaan omaa asiaansa, vaan tappelevat toisien jumalien puolesta (Diomedes Atheneen ja Heran) tai ainakin heidän suojanalaisinaan. Tämä lieventää muuten törkeää jumalia vastaan sotimisen rikosta.

[5] Näitä toimijumalia karttui suunnattomasti, kun esm. lapsen kehitysasteilla oli kullakin omat haltionsa: ensi seisomiskokeita valvoi Statanus, ensi kävelyä Adeona ja Abeona, puheen jokellusta Fabulinus, kouluun johti lasta Iterduca, kotia Domiduca j.n.e.

[6] Kreikan sivistys alkoi syvemmin juurtua Roomassa toisen punilaissodan perästä.

[7] Vrt. Luthardt, Antike Ethik.

[8] Etupäässä Hesiodin theogonian mukaan. Vrt. Ovid. Metamorph. I 5-75.

[9] Génesis theon te kai pánton. Homer.

[10] = a) vuori Thessaliassa, jonka huipulla senseutuiset luulivat jumalien asuvan; b) jumalain koto, taivas.

[11] Ov. Met. I 151-162. Yksi gigantti oli _Enkelados_, josta Virgil. Aen. III 578 ss.

[12] Troian edustalla yltyivät he ihmisten puolesta tappeluun, jonka muistomerkiksi jäi kentälle isoja kallionjärkäleitä. Il. XXI, 405.

[13] Ov. Met. I, 76 ss.

[14] Jonka myös sanotaan luoneen ihmisiä -- ehkä ison tulvan perästä -- savesta, johon Athene puhalsi henkeä. Hor. I, 16, 13 ss.

[15] Maan tuli on taivaan tulen, salaman sikiö. Promethevs on alkuaan tulen jumala.

[16] Hor. I, 3, 25-33.

[17] Ov. Met. I, 89-150.

[18] Met. I, 163-243.

[19] Hor. I, 2, 5 ss. Ov. Met. I. 253-312.

[20] Met. I, 313-437.

[21] Yläjumalain nimet, jättäen synkän manalan jumalan pois, on roomalainen runoilija Ennius sulkenut näihin muistisäkeihin:

Juno, Vesta, Minerva, Ceres, Diana, Venus, Mars. Mercurius, Jovis, Neptunus, Vulcanus, Apollo.

[22] Zeus = Dieus, gen. Dieos, vrtl. _div_ loistaa: "taivaan loiston jumala".

[23] ypsizygos, aitherios, aitheri naion.

[24] nephelegerétes, kelainephaes.

[25] asteropetaes, tertikéraunos, -- epigdoupos, barubremétes y.m.

[26] Dios 'ombros. Zeus 'uei.

[27] theon 'upaios kai 'aristos. Vrt. II. VIII, 12 ss.

[28] Zeus aigiokhos. Egiidiä (aigis) ajateltiin väliin myös karvaiseksi nahaksi, joka sopi sotasuojaksi. Sitä asetta käyttävät myös Apollon ja Athene.

[29] _Z. ikesios, ksenios_.

[30] 'orkios.

[31] sotér, eleutherios.

[32] èrkeios, èphéstios.

[33] Od. II, 216 s.

[34] katharsios.

[35] = Iovis (Diovis) pater, _div_ vartalosta. Vrt. Zevsin etymologiaa.

[36] Vrtl. _vasr_ valostaa: _Fesra, Fera, Faera, 'Hra_ = "Valotar". Persian kielessä on kevät _hera_ s.o. valoisa. (Steinthal).

[37] Vrtl. _div_ loistaa: divan, _divan, difone, dione_; div-ina, Dju-none, Juno(ne). Vrt. _Zeus_.

[38] Lisäksi tulee eri poliitillinen kanta, kun Hera esm. vihaa troialaisia ja Zevs on neutraali.

[39] laetis, ageleie.

[40] érysiptolis, álalkomeneis.

[41] Il. XV, 412. Od. VIII, 493.

[42] Il. XIV, 178. Od. VII, 110.

[43] Hor. I, 12, 19.

[44] Foibos Apollon. -- _Foibos_ ehkä sukua sn:lle _phaos, phóos (phos)_ valo. -- _Apollon_ ehkä alk. _'Apellon, 'Apeljos, 'Apelios_ = _'Hélios, 'Hlios_.

[45] "Lykios" _(lux_ valo); tai Lykian jumala.

[46] Ov. Met I, 438-451.

[47] Siitä syntynyt soma Hyakinthos-taru kts. Ov. Met. X, 162-219.

[48] ékataebolos, ékatos, klytótokhos, argurótokhos.

[49] Paiéon, Paián.

[50] álekhíkakos.

[51] águieus.

[52] S.o. Pytholais-nainen, kuten Apollon itse on Pythius, _Pythios_, nimellä joka johtuu orakelin vanhasta nimestä _Pytho_, tai Pythonista jonka hän voitti.

[53] Artemis agrotéra.

[54] Artemis l. Diana eilethyia.

[55] Virg. Aen. I. 498 ss.

[56] iokhéaira.

[57] Merkinnee oikeastaan "taivaallinen, loistava". Diana = Divore Dodonan Jupiterin puoliso, vrtlsta _div_ josta _Zevs, Jupiter_.

[58] Hera itse pilkkaa hänen hullua raivoansa ja huikentelevaisuuttansa Il. V, 830 ss.

[59] Il. V, 860. Vrt. 381-400.

[60] Roomalaisten uusi vuosi alkoi maaliskuussa.

[61] _Aphrodite_ s.o. _áphrodúte_, "vaahdosta sukeunut".

[62] Siitä nimi _ánaduoméne_, (merestä) "ylös kohoava".

[63] _Kypris_ kyprotar.

[64] Kythereia.

[65] Siitä nimi _Paphia_, Pafotar.

[66] Hor. I, 4, 5.

[67] _Pontia_.

[68] Ov. Met. X, 524-551. 705-739.

[69] Il. V, 428 s.

[70] Siitä Hermestä on ruvettu sanomaan "Argoontappajaksi", näin kääntäen liikanimeä _árgeiphóntes_. Luultavasti tämä kreikkal. sana kuitenkin merkitsee jotain muuta, ehkä "salamassa l. valossa ilmestyvä, salamia l. valoa välkkyvä".

[71] Vrt. _árgeiphóntes_ sanan selitystä ylempänä!

[72] Muistettiin vielä hämärästi alkuperäistä tuulissa ja pilvissä kiitävää Hermestä!

[73] "Hermeskumpuja" mainitaan Odysseiassa.

[74] Hor. I, 10.

[75] Hor. II, 17, 29.

[76] Il. I, 590 ss.

[77] Hor. I, 4, 7.

[78] Il. XVIII, 483-508.

[79] Od. VII, 81 ss.

[80] Virg. Aen. VII, 601-622.

[81] Virg. Aen. VIII, 31 ss.

[82] Ov. Met. I, 748-779. II, 1-366. 381-408.

[83] Od. X, 133-574.

[84] Hor. II, 16, 30.

[85] _aurora_ pro _auso-sa_; cf. _aús-o, aú-o, av-o, aúos, aeos, éos_.

[86] Virg. Aen. X, 763 ss. I, 535 ss. Od. V, 121 ss. Hor. I, 28, 21.

[87] Od. X, 1-75. Virg. Aen. I, 52-63.

[88] Ov. Met. VI, 679-721.

[89] Il. XIX, 91 ss.

[90] Hor. I, 35.

[91] Naisen genius tavall. eri nimellä _Juno_.

[92] Hor, III, 17. 14.

[93] _potamós_; vrt. potós juoma, _potizein_ juottaa.

[94] Tämmöisillä paikoilla hän leikitteli lähteetärten kanssa, oli _nymphogétes_, kun muutenkin oli _krenouchos, épilimnios_ ("suvannon sulho").

[95] _Aigai_ merkinnee vaan _merta_, ollen nähtävästi samaa juurta kuin usea muu merta tai tyrskyä tarkoittava sana ja nimi, vrt. Aigeus, Aigaian-meri, Aigina, _aigialós, aiges_ aallot.

[96] _kuanochaites_.

[97] _eurysternos_.

[98] Vrt. Virgil. Aen. I, 142 ss. Aaltojen asettajana on P. _ásphálios_.

[99] _gaiéochos_.

[100] _énosichthon, énnosigaios_.

[101] _Poseidon trapaios_.

[102] Od. III, 5 s.

[103] Hor. I, 15.

[104] 33 nimitellään Il. XVIII, 39 ss.

[105] Ov. Met. XIII, 732-897.

[106] Virg. Aen. III. 211 ss.

[107] Od. IV, 365-480.

[108] Ov. Met. XIII, 917-963.

[109] Ov. Met. IV, 416-562.

[110] _kourótrophos_.

[111] Hor. I, 16, 8. 18, 14.

[112] "Idalainen", Frygian Ida-vuoren mukaan.

[113] Hor. III, 25, 8-12.

[114] Ov. Met. III, 336-340. 513-733.

[115] Il. VI, 130-140. Sofokl. Antigone 955 ss. -- Minyaan tytärten rangaistus kts. Ov. Met. IV, 389 ss.

[116] Hor. II, 19, 13.

[117] _Euios_ riemuhuudosta _eioi_, "hei hoi!" -- _Bakchos_ näyttää olleen tutunomaisempi, _Dionysos_ juhlallisempi nimi. jolla jumalaa puhuteltiin.

[118] Nymfiluola kalustoinen on kerrottu Od. XIII, 103 ss.

[119] Ov. Met. VI, 382-400. XI, 85-193.

[120] Satu on nuori. Vanhemmissa kuvissa on Panilla olkea ihmismuoto paitsi pieniä sarventynkiä.

[121] Hor. III, 18.

[122] Virg. Aen. VII, 761 ss.

[123] Virg. Aen. VIII, 314-325.

[124] _Demeter_, "Maa emo".

[125] Plutoksen isä oli Iasion, josta Od. V 125 ss.

[126] Ov. Met. V 341-571. 642-661.

[127] Ov. Met. VIII 725-878.

[128] _Despoina_.

[129] Proserpina on myös viljan siementä idättävä jumalatar.

[130] _Aides_, juurista _a_ priv. Aidein. -- Laajennut nimenmuoto _Aidoneus_.

[131] Hor. II 13, 34 centiceps bellua; II 19, 29 ss.

[132] Hautaus antaa vainajalle rauhaa; sitä ennen harhailee hän levotonna Manan ovien ulkopuolella, virran yli pääsemättä. Il. XXIII 71 ss.

[133] Ibid. v. 65 ss.

[134] Od. XI 576-600. Hor. III, 11, 21 ss.

[135] Dis = dives, rikas.

[136] Virg. Aen. VII 324-356. 374 ss.

[137] Hesiod. Theog. 185. -- Toisin sanotaan heitä Yön tyttäriksi.

[138] Vrt. Apollo _ékatós, ékatebólos, ékaergos_.

[139] Il. VIII 70 ss.

[140] Od. XIX 562 ss. -- Unelma (Oneiros) liehuu myös ihmishaamussa nukkuvan luo hyviä tai pahoja neuvoja kuiskimaan. Il. II 6 ss.

[141] Vanhimpana aikana haudattiin kuolleet talon alle.

[142] Hor. III 23.

[143] Heerosten arvoon korotettiin kuoltuaan vielä historiallisenakin aikana miehiä semmoisia kuin Leonidas, Harmodios ja Aristogeiton y.m. Heerosten luultiin kuoltuaan viettävän elämäänsä "autuasten saarilla".

[144] Hor. I 12, 7 ss.

[145] Ov. Met. X 1-77.

[146] Ov. Met. XI 1-84.

[147] Od. XXI 295-304. Vrt. Ov. Met. XII 210-517.

[148] Ov. Met. VIII 260-546.

[149] Il. IX 529-596.

[150] Homeros ei vielä puhu Foinikian Agenorista, kertoo vaan Poinix nimisestä miehestä.

[151] Hor. III 27, 25 ss.

[152] Ov. Met. III 1-137. IV 563-603.

[153] Lehmäjuttu näkyy syntyneen selittämään Boiotian nimeä, joka näyttää johtuvan sanasta _bous_ lehmä, härkä: siis = "lehmälä, härkämaa".

[154] Od. XI 262 ss.

[155] Il. XXIV, 602-617. Ovid. Met. VI 146-312.

[156] Sipylos-vuorella likellä Smyrnaa kuuluu olevan ihmisenhaamuinen kallion muodostus, tai liekö louhittu ihmiskäsin. Sen yläpuolelta noruu lähde, joka kastelee kuvan kasvoja niin että se näyttää itkevän. Tästä siis on Nioben kuva saanut yhden lisäpiirteen, tuon kivettyneenä itkevän äiti paran.

[157] Od. XIX 518-523.

[158] Il. IV 378-398.

[159] Od. XV 245 s. XI 326 s.

[160] Il. IV 406 ss.

[161] Ov. Met. VII 665-699. 753-865.

[162] Sofokl. Ant. 966 ss.

[163] Hor. IV 12, 5 ss.

[164] Taitaa olla foinikilaisten Baal-Moloch, jota kuvattiin tuonmuotoiseksi ja palveltiin ihmisuhreilla. Kreikan saarilla oli vanhimpina aikoina paljo foinikilaisia siirtokuntia, jopa mannermaankin rannikoilla. Luultavaa on, että foinikilaiset ryöstelivät ihmisiä kreikkalaisilta sodissaan ja uhrasivat niitä jumalallensa, jonka palveluksen pääpaikkoja oli Kreta. Molochin kultin sysäsi syrjään helleeniläinen sivistys, jota Thesevs edustaa.

[165] Vrt. Virg. Aen. (= Virbius) VII 761 ss.

[166] Kts. Aischylon Promethevs näytelmää.

[167] Hor. III 16, 1 ss. Sofokl. Ant. 944 ss.

[168] Paluumatkan seikoista Ov. Met. IV 615-764. V 1-249.

[169] I. VI 155-220. Hor. III, 7, 13 ss.

[170] Hor. I 12, 25 ss.

[171] Hor. I, 28. 9.

[172] Tämä mielenlaatu yksistään todistaa, ettei tämä Minos saata olla sama kuin tuo vanhempi, niinkuin heitä tavallisesti sekotellaan, vaan täytyy otaksua kaksi Minosta, vanhempi ja nuorempi.

[173] Il. XIX, 592.

[174] Ov. Met. VIII 157-259.

[175] "Aten" lumoomana Il. XIX 95-133.

[176] Tarun kauniin runollisen muodon on vasta sofisti _Prodikos_, Sokrateen aikalainen, sommitellut. Xenoph. Mem. II, 1, 21-33.

[177] Il. XXI 442-457. XX 147.

[178] Ov. Met. XI 194-220.

[179] Virg. Aen. VIII 190 ss.

[180] Alkuaan luullaan tarun tietäneen vain 10:stä työstä. Luku kasvoi 12:ksi, sittekun foinikilainen auringonjumala _Melkart_, jota palveltiin "tyrolaisen Herakleen" nimellä, identifioitiin kreikkalaisen Herakleen kanssa. Puhuttiin näet Melkart'in 12:sta taistelusta taivaalla.

[181] Od. VIII 224 ss.

[182] Od. XXI 13-41.

[183] Tässä on satuun pujotettu itämainen piirre, nojautumalla lydialaiseen auringonsankariin Sandon, joka monessa kohdin muistutti Heraklesta. Jutun itämaisuus ilmenee siinäkin, että kreikkalainen sankari nyt aito orientaliseen makuun hervahtuu hempeyteen ja hekumaan. Kreikan koomikot tätä puolta vielä lisäilivät liikoihin asti, miten Herakles muka irstaili ja juopotteli ja oli hirmuinen syömäri, niin että hän aivan näytti unohtaneen ne korkeat periaatteet jotka hän nuorena tuolla tienhaarassa kerran otti elämänsä ohjeiksi.

[184] Ov. Met. XII 522-587.

[185] Ov. Met. VIII 879-884. IX 1-97.

[186] Herakleen kuolemasta y.m. Ov. Met. IX 98-272. Od. XI 601 ss. II. XVIII 117 ss.

[187] Siitä hänen nimensä _sotér_ ja _álechíkakos_ (pelastaja, pahanpoistaja).

[188] Tätä käsittelee Apollonios Rhodolaisen (synt. 260 e.Kr.) vielä säilynyt kertomaruno "Argonautika".

[189] Athamaasta ja Inosta kts. vielä Inon tarua edellä.