Part 14

Argoretkeläisten paluumatkasta tarinoitiin eri tavoin. Vanhin taru tiesi heidän kulkeneen Fasis-jokea myöten itäiseen valtamereen, sieltä Punaisen meren kautta Libyan rannalle, josta he laahattuaan laivaa maata myöten 12 päivää pääsivät Tritonin järvelle ja sieltä Välimeren kautta kotia. Toiset sanoivat heidän palanneen entisiä jälkiänsä. Vielä toiset sekoittivat vanhoihin retkitaruihin Odysseian juttuja. Niin oli muka Argo Tonavan latvoja myöten päässyt Adrian mereen. Korkyran luona olisi hukuttu myrskyssä, ellei Dodonan tammi tiennyt neuvoa etsimään Kirkeltä sovitusta Absyrtoksen taposta. Niin kuljettiin Eridanoa myöten Rhodanoon, sieltä Tyrrhenien merelle Kirken puheille. Siitä mentiin sovitettuina sireenien sivutse, joiden loihdut Orfevs laulullaan teki tehottomiksi, Skyllan ja Charybdiin ohi, Scheriaan, jossa Iason ja Medeia viettivät häänsä. Sitten eksyttiin vielä Tritonin järvelle, kunnes monien mutkien kautta päästiin kotia.

Iasonin poissa ollessa oli Pelias tappanut häneltä isän ja veljen, ja äiti oli omin käsin henkensä lopettanut. Medeia ryhtyi kostoon. Teeskennellen ystävyyttä ilmaisi hän Peliaan tyttärille keinon, jolla he voisivat isänsä nuorentaa. Hän paloittaa vanhan pukin ja keittää sitä kattilassa; ja kuinka hän noitapataansa sekoittaakaan, nousee siitä nuori pukki ilmi elävänä esiin. Ihme oli tietysti vain silmäin lumetta, mutta Peliaan tyttäret uskoivat sen todeksi ja käyttivät samaa keinoa -- isällensä. He leikkasivat ukko paran paloihin, keittivät niitä, mutta isä jäi kun jäikin padan pohjaan. Peliaan pojan karkoittamina pakenivat Iason ja Medeia Korinthoon, jossa elivät useita vuosia onnellisessa avioliitossa. Tästä teki miehen uskottomuus lopun, kun hän mielistyi Kreonin tyttäreen _Kreusaan_ (tai Glaukeen). Medeian rajuus laati kauhean koston. Myrkytetyillä häälahjoilla surmasi hän morsiammen ja sen isän; sitte tappoi hän Iasonin nähden heidän omat molemmat lapsensa ja pakeni siipikärmeiden valjakossa ilmojen halki Athenaan Aigevsin luo. Heidän välillään solmeutui avioliitto, josta syntyi _Medos_. Kun Thesevs väjyi Medeian henkeä, pakeni tämä kotia Kolchiiseen isänsä luo, jonka veli oli valtaistuimelta syössyt. Medeia tappoi setänsä ja asetti isänsä uudestaan valtaan. -- Medos oli kreikkalaisten luullen mediläisten esi-isä. -- Medeiassa ilmaantuu raju intohimon voima niin vihassa kuin rakkaudessa. Sentakia oli hän Kreikan traagikkojen käsiteltäväksi otollinen luonne. Julmista rikoksistaan huolimatta nautti hän jumalallista kunniaa Korinthossa y.m.

Argo-laiva pystytettiin Korinthon rannalle kuuluisan retken muistomerkiksi. Kun Iason kerran makasi sen suojissa, sortui siitä laho peräpuoli ja tappoi hänet allensa.

Argonauttain satu on luultavasti alkujuureltaan yksinkertainen luonnonmyytti: kuivuuteen nääntyvä Thessalian maa kaipasi virkistävää sadepilveä, jota kultataljalla kuvattiin. Tähän näkyvät myös muutamat nimet viittaavan: Nefele = pilvi, Helle = päivänvälke, Prixos = sadekuuro. Meteorologinen merkitys unohtui, kuten tavallista, ja sadun kudelma venyi yhä pitemmäksi, kirjavoittui kaikellaisista, eikä enää koskenut yksityistä maakuntaa -- vaan koko Hellasta.

* * * * *

_Troian retki_, sankarikauden viimeinen suuri puuha, on tullut muita mainiommaksi syystä että Homerin nimellä käyvät suuret kansallis-epokset Iliadi ja Odysseia sitä, sen tapauksia ja seurauksia käsittelevät. Tosin Iliadiin sisältyy vain lyhytläntä episoodi sodan viime-vuodelta; sen alkua, edellisten 9 vuoden tapauksia ja sodan loppua Homeros ei varsinaisesti esitä, paitsi mitä hän siellä täällä sivumennen sattuu niitä koskettelemaan. Mutta Troian retken tarusto joutui jo varhain (noin 8:lla ja 7:llä vsd.). eepillisten runoilijain käsiteltäväksi, jotka osaksi runoillen samoista, osaksi eri aineista, tyhjensivät tarupiirin ja täydentelivät toisiaan, niin että he yhteensä sulkeuvat ikäänkuin renkaaksi (cyclus epicus). Näiden teokset ovat kyllä meiltä hävinneet, mutta niistä Kreikan ja Rooman suureksi osaksi meille säilynyt runous, lyriikka, draama ja eposkin, ovat aineitaan ottaneet. Reheväkasvuinen runous on varmaan aikojen varrella paljo muutellut ja lisillään koristellut alkuaan yksinkertaisia satuja, niin tältä kuin muiltakin aloilta. -- Kerromme aivan lyhyesti päätapauksia, neuvoen lukijaa tarkemmin asioita katselemaan Homerista, joka niitä kertoilee ihmeen luontevasti, tuoreesti ja hauskasti.

Ensin selvitelkäämme hiukan päähenkilöitä, niiden sukusuhteita ja perheoloja.

_Pelopidein_ suvun kantaisä _Tantalos_, Frygian kuningas, oli alkuaan onnen mies. Linnastaan Sipylos-vuorella näki hän viljavia alueitansa ulettuvan pitkältä aina Propontiin rantaan ja Idan juurille asti. Jopa jumalatkin suopeina kutsuivat häntä pöytäänsä vieraaksi. Mutta eipä kurja osannut onneansa kantaa, vaan yltyi ylpeyteen ja rikoksiin. Hän kielitteli mailmalle jumalain salaneuvoja, varasti heiltä nektaria ja ambrosiaa tarjotakseen vierailleen, ja -- kaikkein kauheinta -- epäillen heidän kaikki tietävyyttänsä, antoi heille syötäväksi oman teurastamansa _Pelops_ poikansa lihaa. Jo ehti Demeter syödä siitä toisen olkapään, kun kamala teko havaittiin. Heti herätettiin poika henkiin ja sai uuden olan norsunluusta. Mutta jumalattoman isän survaisi Zevs maahan Sipyloksen huipulta ja sääsi hänelle tuonelassa kovan vaivan. -- Mutta isän pahat teot jättävät vielä lapsille kirousta. Nioben kohtalon olemme kertoneet. Pelopsin karkoitti Troian kuningas Ilos kotoa. Hän läksi länteen Apian niemimaalle, joka sitte hänen mukaansa sai nimen Peloponesos l. Pelopsinniemi. Siellä oli samaan aikaan Elis-maan kuningas _Oinomaos_ luvannut antaa tyttärensä _Hippodameian_ sille ken hänet kilpa-ajoissa voittaisi; vaan tappio tuottaisi kuoleman. Jo oli Oinomaoksen keihäs lävistänyt 13 kilpakosijaa, kun Pelops tarjousi vävynkokeita suorittamaan. Voiton tuotti hänelle Poseidonin antamat virjat hevoset sekä kuninkaan ajurin _Myrtiloksen_ juoni. Tämä oli, ehkä Hippodameian pyynnöstä, ennen ajoa vetänyt navan nappulat pois Oinomaoksen vaununpyöristä, joten ne kesken tulisinta vauhtia pääsivät irti, vaunut särkyivät ja kuningas hengetönnä vierähti radalle.[193] Pelops peri morsiamen mukana valtakunnan. Mutta Myrtiloksen, joka pyysi palkkaa avustaan, hän viskasi mereen, joka siitä sai nimensä ("mare Myrtoum"). Kuollessaan Myrtilos kirosi häntä. -- Pelops pani uuteen kuntoon Olympian kilpaleikit. Elonsa ehtoon samensi hän aviorikoksella.

Hänellä ja Hippodameilla oli pojat _Atrevs_ ja _Thyestes_, joiden konnantyöt ovat antaneet runoilijalle paljon puhuttavaa. Ensiksi tappoivat he yhdessä äpäräveljensä. Kun isä siitä ajoi heidät kotoa, pakenivat he Mykenaan Eurysthevsin luo, jonka kuoltua perivät Persiidein vallan siellä. Mutta pian veljesten väliin syttyi riita vallasta, tulinen viha ja vaino. Atrevs ajoi Thyesteen maasta. Kostoksi ryösti tämä mukaansa karkoittajan pojan Pleistheneen, jonka hän kasvatti ikäänkuin omaksi pojakseen, ja sittemmin lähetti Mykeneen Atrevsiä tappamaan. Salamurhaaja saatiin kiinni ennenkuin ehti toteuttaa aikeensa, ja sovitti sen hengellään. Kun Atrevs sai tietää tappaneensa oman poikansa laati hän kamalan koston. Teeskellen sovinnollisuutta pyysi hän veljeä vieraakseen, jotta sovittaisiin vanhat vihat. Toinen tuli perheineen. Mutta Atrevs teurasti salaa veljensä pojat ja pani ne vieraalleen syötäväksi. Aurinkokin käänsi kasvonsa mointa kauheutta katselemasta. Mutta lastensa lihaa syönyt Thyestes huusi kostoa ja kirousta paetessaan Epirokseen. Sieltäpäin sai hän _Aigisthos_ poikansa avulla Atrevsin murhatuksi, ja pääsi vielä Mykenen kuninkaaksi. Atrevsin pojat _Agamemnon_ ja _Menelaos_ pakenivat julmaa setäänsä Spartaan Tyndareos kuninkaan turviin, jonka tyttäret he naivat, toinen _Klytaimnestran_, toinen _Helenen_. Appensa avulla valloitti Agamemnon takasin valtakuntansa, tappoi Thyesteen ja karkoitti Aigisthoksen, mutta Menelaos jäi Spartaan appensa vallanperijäksi. Aigisthos hautoi maanpaossa kostoa, jonka hän aikojen takaa toteutti -- turmiokseen. Näin Tantaloksen onneton suku kulki rikosten rataa, jolle jo esi-isä oli astunut, kooten päällensä kirousta ja perikatoa. Sen loppukohtalot liittyvät Troian sodan tapauksiin.

Troian sodassa oli ylipäällikkyys Agamemnonilla, joka ei oikein sopinut siihen toimeen, koska hän, jos kyllä muuten tavallisen urhea taistelussa, kuitenkin vastoinkäymisissä helposti hämmentyi ja oli epäröivä, mutta toisaalta oli ylpeä ja arvostansa arka.

Kunnialla taistelivat achaialaisten rinnalla Troian edustalla myöskin Fthian helleenit ja heidän johtajansa _aiakidit_. Tämän ruhtinassuvun kantaisä _Aiakos_ hallitsi Aiginassa ja hänellä oli pojat _Pelevs_ ja _Telamon_. Velipuolensa tapettuaan täytyi näiden paeta kotoa. Pelevs pääsi setänsä Eurytionin turviin Thessalian Fthiassa sekä kotivävyksi. Kalydonin retkellä tuli hän vahingossa tappaneeksi appensa, ja pakeni Iolkokseen (Peliaan pojan) _Akastos_ kuninkaan luo, joka puhdisti hänet verenvelasta. Täällä kävi hänen samoin kuin Bellerofonteen. Emäntä koetti vietellä häntä, ja kun se ei onnistunut, panetteli hän Pelevsiä puolisolleen, joka suuttui ja vaani vieraansa henkeä. He metsästivät kerran yhdessä, kun Pelevs väsyi ja nukkui. Akastos lymytti hältä miekan ja jätti hänet alttiiksi kentaurien rynnäkölle. Vaivoin sai sen uro torjutuksi, mutta miekkansa löydettyään hän surmasi Akastoksen vaimoineen. Palkaksi siveydestään sai hän jumalilta Nerevsin ihanan tyttären _Thetiin_ vaimokseen. Thetis synnytti hänelle _Achillevs_ (lat. Achilles) pojan, josta tuli Troian sodan kuuluisin sankari.

Achillevs kasvoi yhdessä toisen nuorukaisen _Patrokloon_ kanssa, josta tuli hänen paras ystävänsä.[194] Foinix ja Cheiron opettivat heitä taitaviksi asetten käytössä ja soittelussa. Tehdäkseen poikansa kuolemattomaksi, voiti äiti häntä ambrosialla ja koetti tulessa polttaa hänestä kuolevaisen puutteet, mutta yllätettiin ja täytyi jättää työ kesken. Varjellakseen häntä sodan surmalta, kastoi hän poikasen Stygin virtaan; ainoastaan kantapää, josta äiti piti kiinni, jäi haavalle alttiiksi. Pojasta yleni uljas, väkevä nuorukainen, joka ilokseen otteli metsän petojen kanssa. Kun kutsu tuli lähteä sotaan, meni hän mielellään, vaikka tiesi sieltä ei palaavansa. Myöhempää tekoa on juttu, että Thetis suojellakseen poikaansa ennenaikaiselta kuolemalta, piilotti häntä Skyros-saarella Lykomedes kuninkaan luona, jonka tytärten kanssa hän oleskeli. Mutta Odyssevs tuli muka, etsien häntä, sinne kauppiaana, ja kaupitteli tytöille korutavaraa, jonka joukossa myös oli miekka ja kilpi. Äkkiä soida rämähti torvi, jolloin tytöt säikähtyen juoksivat pakoon, mutta Achillevs ilmaisi itsensä, kun riemastuen sieppasi aseet käteensä.

Sodassa oli hän pääsankari: uljas, väkevä, vikkelä, rohkea äärettömiin asti. Hänet nähdessään viholliset pakenevat, ei kukaan uskalla häntä miekkakäsin kohdata. Mutta hänen sydämmessään asuu myös lempeyttä ja hyvyyttä; hellästi rakastaa hän äitiänsä ja kasvinkumppaliansa, jalosti säälii hän voitettua vihollistakin. Suuri on hän vihassa ja rakkaudessa, kunniastaan peräti arka ja sentakia usein jäykkä ja tyly. Hänessä yhtyy kylmää kalahtava rauta ja sula vaha. Omituisen viehättävästi varjostaa häntä vieno surumielisyys siitä tiedosta, että hänen loistava uransa oli niin lyhyeksi säätty. Mutta hän oli itse sen valinnut, sillä mainetta pyytämättä olisi hän saanut elää kauan. Nöyrästi alistuu hän nuorena kuolon kohtaloon.[195]

Paettuaan kotoa pääsi _Telamon_ Salaminin kuninkaan vävyksi ja peri häneltä valtakunnan. Herakleen kanssa kävi hän Troian retkellä (kts. Herakl.) ja sai palkakseen Hesionen, josta syntynyt _Teukros_ (l. Teucer) oli Troian sodassa etevä joutsenampuja. Edellisestä avioliitostaan oli hänellä poika _Aias_ (Ajax), aimo sankari kuten isänsäkin. Jättiläisen kokoinen ja väkevä on hän norjan Achilleen rinnalla kankea ja kömpelö. Kuitenkin pyrkii hän tämän verroille töissä ja maineessa.

Vanha viisas _Nestor_ Pyloksesta oli sen Nelevsin poika, jolle Herakleen viha toi turmion. Nuorempana Nestorkin kyllä oli osannut miekkaa käytellä, sen taisivat arkaadit, elilaiset ja epeiot vaurioillaan todistaa.[196] Olipa hän myös ollut mukana Argolaivan retkellä ynnä muissa sotapuuhissa; mutta nyt kun hän jo hallitsi kolmatta ihmispolvea, oli käsi hervahtunut. Mutta kieli ja mieli pysyivät vielä virkeinä, ja kokemusta oli runsaasti. Niinpä hän viisailla neuvoillaan enemmin edisti asioita kuin moni muu miekallaan, Urhea oli hänen poikansa _Antilochos_.

_Aias_ Oilevsin poika Lokriista oli aimo soturi, vikkelä jaloistaan, sukkela keihästäjä. -- _Diomedes_ Tydevsin poika riehui rajusti tappelukentällä ja oli aina valmis uhkarohkeihin tekoihin. Jo epigonein retkellä kosti hän isänsä kuoleman.

Näistä suurista sankareista eriää omituisesti Laerteen poika, ithakalaisten isäntä _Odyssevs_ (lat. Ulixes). Hänen luonteenaan on selväpäinen järki, joka toimii ajallaan ja puhuu paikalleen, sukkela äly, joka ei milloinkaan jää pulaan, vaan selviää "palavasta tulestakin" (Il.), keksii juonen joka paikkaan, useinkaan turvaamatta väkivaltaan tai suuriin aineellisiin apuihin. Sukkela kieli ja vikkelä mieli käyvät käsityksin. Osaapa hän tarvittaissa tapella aseillakin ja on yhtä urhollinen kuin kukaan muu. Kummako, jos näin älykäs soturi on Athenen suosikki. Hän on kreikkalaisen luonteen perikuva.

Troian kuningasperheen kanta-isä oli _Dardanos_,[197] joka siirtolaisena asettausi Hellespontin äyräälle Idan juurelle, saatuaan siellä maata _Teukros_ kuninkaalta, ja perusti Dardanian kaupungin. Hänen poikansa oli _Erichthonios_, jolla oli nuo virmat Pohjoisvihurin varsat.[198] Tämän poika oli _Tros_. Hänen pojistaan _Ganymedes_ kauniin muotonsa takia pääsi jumalain juomanlaskijaksi;[199] _Assarakos_ oli Anchiseen iso-isä ja _Ilos_ perusti Ilionin l. Troian. Kun kaupunki oli valmis, pyysi hän taivaasta suosion merkkiä; silloin putosi sieltä puinen Pallaan kuva, _palladion_, jota sitte säilytettiin pyhänä, ollakseen onnen takeena Troialle. Iloksen jälkeen hallitsi _Laomedon_, (kts. Herakleen satua). Sodan syttyessä istui valtaistuimella tämän poika _Priamos_, jo silloin ikäloppu vanhus, samoinkuin puolisonsa _Hekabe_ (Hecuba). Heidän lukuisasta perheestään -- 50 poikaa ja 50 tytärtä[200] -- olivat etevimmät Hektor, Paris, Helenos, Polydoros, Troilos; ennustaja Kassandra, Polyxena y.m.

_Hektor_ jalo ihmisenä ja suuri sankarina. Hellästi hän rakasti omaisiaan, mutta palava isänmaanrakkaus ja velvollisuudentunto ajaa häntä aina miekkoja mittelemään sinne, missä taistelu kuuminna riehuu, vihollista torjumaan, vaikka hän arvaakin isänmaansa perikadon ja oman kuolonsa. Ei kysy hän enteitä linnuilta eikä muilta; paras enne on hänelle "isänmaan puolustaminen".

Omalla tavallaan kuuluisa on _Paris_, sodan surkeuden syy. Kun hänen äitinsä näki unta, että synnyttäisi tulikekäleen, heitätti hän vastasyntyneen poikasen surmille. Mutta tuo jäi eloon. Karhun nisiä poika imi, kunnes joku paimen korjasi hänet. Hän kasvoi paimenten kanssa ja torjui urheasti petoja, josta sai nimensä _Aleksandros_ (miestenpuolustaja l. torjuja). Karjaa hän paimenteli Ida vuorella, kun häntä pyydettiin tuomariksi kuuluisaan kauneuden kiistaan. Kotia ilmaantui hän arvaamatta, juuri kun hänen muistoansa vietettiin kuolinuhreilla. -- Sodassa on hän huikenteleva, milloin huiman rohkea, milloin arka pelkuri, jota vain soimaus ajaa liikkeelle. Kansalaisensa vihaavat häntä syypäänä kurjuuteensa.

Muita troialaisten urhoja mainittakoon Pandaros, Sarpedon, Glaukos, Polydamas.

Troian sota.

Pelevsin ja Thetiksen häihin oli kaikki muut jumalat kutsuttu vieraiksi paitsi _Eris_,[201] riidatar. Loukkauksen kostoksi heitti hän hääseurueen keskelle omenan, päällekirjoitettuna "kauniimmalle". Omenan omistuksesta syntyi Athenen, Heran ja Afroditen välillä kiista, jonka tuomariksi pyydetty Paris ratkaisi määräämällä omenan ja kauniimmuuden arvon Afroditelle. Tästä jumalatar lupasi hänelle palkaksi ihanimman ihmisten tyttäristä. Lähtien meren taa tuota "ihaninta" etsimään saapui Paris Spartaan Menelaoksen hoviin ja löysi Afroditen avulla mitä oli etsinyt. Helenassa syttyi heti hehkuva rakkaus vieraaseen, joka lumosi häntä loisteellaan ja kauneudellaan, ja puolisonsa poissa ollessa karkasi hän viettelijänsä kanssa Troiaan.[202] Kostaakseen solvausta yllytti Menelaos koko Kreikan sotaan Troiaa vastaan, varsinkin kun vietyä naista ei luvattu antaa takasin. Näin keräytyi suuri sotajoukko ja laivasto -- 100,000 miestä ja lähes 1,200 laivaa -- Auliin satamaan lähteäkseen Agamemnonin johdolla kostoretkelle.[203] Lähtöuhria toimitettaissa ilmestyneestä enteestä -- kärme joka söi varpusen kahdeksine poikineen ja kivettyi -- päätti uhripappi Kalchas sotaa kestävän 9 vuotta ennenkuin kaupunki kaatuisi. Toisen tarun mukaan (jota Homeri ei mainitse) viivytti vastatuuli kauan laivastoa satamassa, syystä että Agamemnon oli ampunut Artemiilta hirven, josta jumalatar vaati hänen tytärtänsä sovintouhriksi. Jo välkkyi veitsi Ifigenian pään päällä, kun Artemis tuulessa tempasi hänet Tauriaan papittarekseen. Nyt päästiin lähtemään. Tenedokseen täytyi jättää Filoktetes, jota kärme pisti jalkaan; hänen kanssaan jäi myös Herakleen joutsi ja nuolet. Troialaiset eivät voi estää kreikkalaisia maalle astumasta, vaikka _Protesilaos_, joka ensinnä hyppäsi rantaan, heti kaatuukin heidän iskujensa alle ja Kyknos ankarasti ottelee, kunnes Achilleen koura hänet kuristaa. Varustettuaan laivaleirin ryhtyvät kreikkalaiset piiritykseen. Vaan siinäpä eivät saa suuriakaan toimeen; sillä kun troialaisia on vähän -- tuskin kymmenes-osa vihollisten lukumäärästä -- eivät nämä useinkaan uskalla astua kentälle taistelemaan, olletikkin jos Achilles on näkyvissä, vaan peräytyvät vahvojen muuriensa turviin, ja niitä eivät piirittäjät kykene valloittamaan. Täytyy siis tyytyä havittelemaan maakuntaa, väijyilemään, käymään lähiseuduilla ruokavaroja hankkimassa. Näin kului yksitoikkoisesti ilman mainetöitä yhdeksän vuotta, niin tulee ratkaiseva kymmenes vuosi.

Asioille antaa uuden käänteen Achilleen ja Agamemnonin riita -- ja siitä alkaa Iliadi, käsittäen 51 päivän tapaukset. Agamemnon vie väkisin Briseis neiden Achilleltä, joka siitä niin vihastuu että vetäytyy erilleen sodan toimista. Turhaan toiset koettavat häntä lepyttää, eikä auta, vaikka Agamemnon sitte katuen tarjoo loistavaa hyvitystä. Hän tahtoo nähdä vastustajansa tomuun asti nöyrtyneenä eikä lepy, ennenkuin itse saa katkerasti kokea vihansa seuraukset. Hän on koko sotaan suuttunut. Ei kannata muka Atriidein kunnian tähden itseään kuoliaaksi kiusata. Ei kannata nähdä vaivaa yöt päivät, kun sama kuolo korjaa urhon ja pelkurin. -- Pojan kunnian loukkaus koskee yhtä kipeästi äitiä, joka rukoilee Zevsiä suomaan vihollisille voittoa, kunnes Agamemnon oppisi paremmin arvossa pitämään suurimman sankarinsa kuntoa. Ja todella Achilleen kanssa voitto hylkää achaialaisten aseet. He ponnistavat kyllä voimansa, rajusti taistelun laineet vyöryvät edes takaisin ja loistavia mainetöitä suoritellaan kaksintaisteluissa ja muutoin, jolloin varsinkin Diomedes uljastelee[204] -- mutta lopuksi kuitenkin troialaiset ovat voitolla, Heitä innostaa uusi rohkeus ja Hektorin johdolla ryntäävät he eteenpäin ajaen vihollisiaan laivaleiriin asti. Hankkivatpa jo polttamaan tätä, kun Patroklos saa Achiileelta luvan hänen asepuvussaan rientämään avuksi hätääntyneille. Troialaiset luullen näkevänsä itse Achilleen, väistyvät peloissaan, mutta Patroklos ahdistaen liian likeltä pakenevia joutuu kahakkaan Hektorin kanssa ja saa surmansa. Kauheasti suree Achilles ystävänsä kuolemaa ja miettii vaan kostoa. Saatuaan Hefaiston takomat uudet komeat sota-aseet ja sovittuansa yläpäällikön kanssa, hän ryntää taisteloon. Summalta kaataa hän vihollisia, jotka pakenevat hänen edessään kuin akanat tuulessa, ja vihdoin Hektorinkin. Patrokloksen juhlallisiin peijaisiin ja liikuttavaan kohtaukseen, kun Priamos käy pyytämässä poikansa ruumista murhaajalta, sekä Hektorin hautajaisiin ja kuolinkaihoon päättyy Iliadi.

Mitä sitten tapahtui, tunnetaan muista lähteistä.[205] Hektorin kuoltua toi amatsoni-ruhtinatar _Penthesileia_ apua troialaisille ja urhokas naiskansa pani jo kreikkalaiset pulaan, kun Achilles taistelussa kaataa P:n. Uutta apua toi Troiaan Eoksen poika _Memnon_ Ethiopiasta, mutta hänenkin kaasi saman sankarin miekka. Poikansa katoa suree siitä päivin Eos (= aamurusko) itkien maahan kastekyyneliä.[206] Mutta jopa tuli senkin sortua, joka niin monta oli sortanut. Achilles ahdisti kovalla rynnäköllä Skaialaisporttia, kun hänen kantapäähänsä lensi Pariksen ampuma ja Apollonin suuntaama surman nuoli. Kaatuneen ruumiin ympärillä riehuu hurja taistelu, kunnes Kreikan soturit saivat sen korjatuksi. Sydäntä särkevästi itki Thetis merenneitoinen kaunokaisensa poismenoa. Mutta sankarin haudalla riidellä rähisivät Aias ja Odyssevs siitä, kumpi hänen aseensa saisi; kun ne joutuivat Odyssevsin omaksi, pahaksui Aias sitä niin kovin, että mielenhäiriössä tappoi itsensä (josta Sofokles on tehnyt tragedian[207]).[208]

Tästä lähtien Odyssevs älyllään ohjasi asiain menoa. Hän otti vangiksi Helenos tietäjän ja kiristi hänestä sen salatiedon, että Troia vasta voitaisi valloittaa Herakleen asetten avulla. Niinpä tuotiin haavaansa vielä poteva Filoktetes paikalle ja hän ampui tuolla taikajoutsella Pariksen kuoliaaksi. Edelleen Odyssevs valepuvussa Diomeden kanssa hiipi Troiaan ja varasti palladion kaupunkia suojelemasta. Toipa hän sitte taistelutanterelle Achilleen pojan _Neoptolemoksen_ isän hengellä innostamaan kansaansa.[209] Vihdoin hänen tuumansa mukaan _Epeios_ rakensi sen kuuluisan puuhevosen,[210] joka vasta tehot teki, ja hän sen juonen keksi, johon konia käytettiin. Kolmekymmentä miestä piilousi koljon kupuun; sotajoukko hävitti itse leirinsä ja oli kotiin lähtevinään, jätettyään muka hevosen jumalien lepyttimeksi ja onnellisen matkan takeeksi. Kavala Sinon uskotteli troialaisille tuommoisia hevosella tarkoitettavan, että sen hävitys toisi turmion heille, mutta sen säilyttäminen kaupungin linnassa turvaisi tuleviksi ajoiksi Aasian voittoa Euroopasta. Tyhmistyneet raukat uskoivat valheen, etenkin nähtyänsä Laokoon papin kohtalon. Tämä varotti kansalaisiaan vihollisten salajuonilta, vakuuttaen hevosellakin vain pahaa mielittävän; mutta kun hän paraikaa uhrasi, nousi merestä kaksi kärmettä ja tappoivat hänen poikineen.[211] Siinäpä Troialaiset luulivat että viisastelevaa jumalain lahjan herjaajaa oli ansion mukaan rangaistu. Riemuiten vetävät he surmakoneen kaupunkinsa sisään. Mutta yöllä astuivat piiloutuneet soturit siitä ulos, samaan aikaan kuin saaren takana lymynnyt laivasto palasi ja väki siitä auki jätetyistä porteista ryntäsi sisään. Uneen uupunut tai iloissaan mässäilevä kaupunki joutui hirveän murhan, ryöstön ja häviön alaiseksi. Miekka ja tuli tekivät lopun Aasian uljaimmasta kaupungista, kuten Kassandra aikaa oli ennustanut, vaikkei kukaan häntä uskonut. Priamos itse miehineen sai siinä surmansa. Naiset, lapset ja äärettömän saaliin vei voittaja. Kurjuuden alkusyy Helena vältti kuin ihmeen kautta kuoleman ja palasi Menelaoksen kanssa vanhaan kotiinsa.[212]

Paluuretki.

Harvojen sankarien suotiin vaurioitta päästä kotia tai tavata kotiolot ehjinä.[213]

Agamemnon ehti juuri päästä Mykeneen, kun uskoton Klytaimnestra yksissä juonin rakastajansa Aigisthevsin kanssa murhasi hänen sekä Kassandran, jonka kuningas toi vankina. Mutta kosto valvoi. Fokiissa eli Agamemnonin poika _Orestes_ turvassa, johon hänen oli äitinsä vainolta kätkenyt hellä sisko _Elektra_; täältä palasi hän aika miehenä ystävänsä _Pyladeen_ kanssa ja kosti isänsä kuolon Aigisthoksen verellä. Mutta kun hän samassa surmasi äitinsäkin, joutui hän Erinysten vihaan. Harhailtuaan kauan rauhatonna, sovitti hän vihdoin rikoksensa tuomalla Attikaan Artemiin kuvan Tauriasta. -- Pelopiidein surkeita kohtaloita käsittelee usea vanha murhenäytelmä: Aischyloksen Agamemnon, Choeforoi, Eumenides; Sofokleen, Elektra; Euripideen Ifigeneia Tauriissa y.m.