Part 11

Nousi sitte taas Theban valtaistuimelle Kadmoksen suvun vesa, Labdakoksen poika _Laios_. Hänestä asti kova onni pahoin vainosi labdakiidein sukua. Orakeli oli ennustanut hänelle, että jos hänelle poika syntyisi, tämä tappaisi oman isänsä ja naisi äitinsä. Estääkseen näin kauheita tapahtumasta, heitätti hän poikansa, heti tämän synnyttyä, korpeen kuolemaan. Mutta pienokaisen, joka makasi tuolla lävistetyin jaloin ja siitä sai nimen _Oidipus_ ("paisujalka"), pelastikin sinne sattunut paimen ja vei Korinthiin Polybos kuninkaan huostaan, joka kasvatti ja holhoi häntä kuin omaa lasta. Näin eli hän kauan siinä luulossa, että Polybos ja Merope olivat hänen vanhempansa. Kun hän sitte sattumoisin sai kuulla, mitä kamalia töitä hän oli ennustettu tekemään, lähti hän tuota välttääkseen Korinthista kotoaan. Mutta mitäpä kykenee ihminen sallimuksen tahtoa vastaan! Oidipus ohjasi kulkunsa Theban tielle ja meni oieti sen surman suuhun, jonka luuli välttäneensä. Kapealla polulla kohtasi hän miehen, jonka kanssa riitautui. Kinasta kiihtyi tappelu, jossa Oidipus tappoi tuntemattoman. Se oli hänen isänsä Laios, joka oli lähtenyt tiedustelemaan Delfoista neuvoa, miten päästäisiin raskaasta maanvaivasta, jonka Hera, tiesi mistä, vihoissaan oli lähettänyt. Se oli _sfinksi_, sekasikiö puolekseen nainen, puolekseen jalopeura, joka istuen kalliolla kaupungin ääressä kysyi ohikulkijoilta arvoituksia, ja ken ei osannut niitä selvittää, sen hirviö tappoi. Kun ei pulmasta muutoin selvitty, julisti Laioksen lanko Kreon, että ken sfinksille osaisi oikein vastata, hän perisi kuninkaan kuoltua avoimeksi joutuneen valtaistuimen ja saisi samalla häneltä jääneen lesken _Iokasten_. Ja kukahan tuo miekkonen olikaan, ellei Oidipus! Kun sfinksi taas kysyi: "kuka kävelee aamulla nelin, puolipäivän aikana kaksin, ehtoolla kolmin jaloin?" vastasi hän oikein: "ihminen", ja hirviö hävisi maata kiusaamasta. Näin Oidipus pelasti maansa, tuli sen kuninkaaksi ja sai vaimokseen Iokasten -- äitinsä!

Vuosikausia eli hän sitte sulorauhassa, nauttien kunniaa ja mainetta, ja siitti pahaa aavistamatta, sukurutsaisessa naimisliitossa neljä lasta kaunokaista. Mutta vihdoin kohtalon synkkä pilvi, kauan kohottuaan taivaalle, leimahti ja murskasi valeonnen. Kauhea salaisuus tuli ilmi ja tuskissaan Oidipus puhkaisi silmänsä. Iokaste päätti päivänsä hirttopaulassa. Vanha sokea kuningas, jolle omat pojat eivät suoneet suojaa luonansa ja jota kaikki itsevanhurskaina inhosivat, lähti mieron tielle. Suloisena lohdutuksena oli hänellä kuitenkin jalo, rakastava tyttärensä _Antigone_, joka seurasi isää hänen retkillään. Ne päättyivät vihdoin, kun vanhus, tultuaan erinysten pyhään lehtoon Kolonoksessa, sai sovinnon ja kallisti elon taakan alle painuneen harmaan päänsä ikuiseen lepoon.

Oidipuksen jälkeen hallitsi Thebassa hänen poikansa _Eteokles_ ja _Polyneikes_ yhdessä. Mutta isän kirous painoi poikiakin. Heiltä rikkoutui sopu ja Polyneikes pakeni maasta. Hän pääsi Argokseen Adrastos kuninkaan turviin ja nai hänen tyttärensä. Vävyn kehotuksesta ryhtyi Adrastos suurta sotaretkeä puuhaamaan asettaakseen hänet Theban valtaistuimelle. Retkikunnan johtajiksi rupesivat Adrastos ja Polyneikes sekä viisi muuta Kreikan ruhtinasta: _Amfiaraos_ Argoksesta, _Tydevs_[158] Aitoliasta, _Kapanevs_ Messenestä, _Hippomedon_ ja mainion metsästäjättären Atalanten kaunis poika _Parthenopaios_. Amfiaraos ei tahtonut lähteä retkelle, sillä perineenä isoisänsä Melampuksen tietäjälahjan aavisti hän, ettei hän elävänä kotiin palajaisi. Puolisonsa _Erifyle_,[159] jonka Polyneikes oli kalliilla kaulavitjalla lahjonut, sai hänet vihdoin suostumaan, ja niin lähdettiin huonoilla enteillä. Seitsemän ruhtinaan retken kävi kuten tietäjä oli ennustanut. Koettaessaan rynnäköllä valloittaa kaupungin, saivat he verilöylyssä loppunsa kaikki, paitsi Adrastos joka pääsi pakoon nopealla hevosellaan. Amfiaraoksen nielaisi maa hevosineen valjakoineen; Eteokles ja Polyneikes kaatuivat mitellen miekkoja keskenään. Theban uusi vallanpitäjä Kreon määräsi nyt Eteokleen, tuon isänmaata puoltaessa kaatuneen, pyhillä juhlamenoilla haudattavaksi; mutta Polyneikeen, joka toi vihollisen kotimaahansa, tuon ruumiin käski hän heittää hautaamatta petojen ja lintujen haaskaksi. Mutta vainajan sisaren Antigonen jalossa sydämmessä soi rakkauden käsky ja siveellisen lain ääni valtiaan käskyä kuuluvammin, ja hän hautasi veljensä ruumiin pyhillä uhreilla. "Pyhä rikoksensa" täytyi hänen kyllä kuolemalla sovittaa, kun julmistunut itsevaltias määräsi hänen elävältä suljettavaksi hautaholviin. Mutta häntä seurasi kuolemaan Kreonin oma poika _Haimon_, joka rakastaen morsiantansa iski kalvan rintaansa. Näin löi kosto Kreoniakin vieläpä kipeimpään kohtaan. -- Näitä tapauksia on Sofokles ylevässä "Antigone" näytelmässään ikuistuttanut.

Kymmentä vuotta perästäpäin lähtivät 7:n ruhtinaan pojat, n.s. _Epigonit_, Thebaa vastaan kostoretkelle[160] joka onnistui paremmin. Theban kuningas Eteokleen poika _Laodamas_ sortui taisteluun, kaupunki valloitettiin ja valtiaaksi asetettiin Polyneikeen poika _Thersandros_. Voitettujen pakoretkellä kuoli vanha tietäjä _Teiresias_.

Attikan satuja.

Attikan ensi kuninkaaksi mainitaan _Kekrops'ia_, joka antoi sille sivistyksen ensi alkeet. Hän kokosi asukkaat valtion yhteyteen, sääsi lakeja, rakensi Atheenan linnan Kekropian. Athenen ja Poseidonin kiistatessa Attikan omistamisesta hän ratkaisi riidan Athenen eduksi (kts. lukua Athenesta). Hänen tyttärensä Agraulos, Herse, Pandrosos, joiden nimien merkitys koskee kastetta ja kasvullisuutta, ovat oikeastaan maanviljelyksen haltioita. Pandrosokselta nimenomaan rukoiltiin poutahelteellä kastevirvoketta. Mahdollisesti Kekropskin alkuaan oli joku maanviljelyksen haltia, joka sitten muiden kulttien tieltä väistyi sankarin arvoon. Hänen kuvansa, kärmeen purstoon päättyvä ihmisruumis, osotti häntä alkuasukkaaksi (avtochthon'iksi). Myöhempää perää on juttu että hän oli tullut Egyptistä. -- Seurasi sitte sarja kuninkaita, joista mainittakoon _Erechthevs_ (l. Erichthonios). Hänen äitinsä oli "viljan-antoisa vainio" l. maa (Il. II 548), joka jätti lapsensa Athenelle kasvatettavaksi. Eräänä päivänä Kekropsin tyttäret, jotka olivat Athenen palvelusneitoja, uteliaisuudesta avasivat sen kirstun, missä lasta säilytettiin ja kun näkivät sen ihalan muodon, joka alapuolelta päättyi kärmeen purstoon, säikähtyivät he niin että mielettöminä syöksyivät linnakallion jyrkkämältä maahan. Synty maasta ja kärmeen muoto todistavat taaskin vaan autoktonisuutta. Muuten Erechthevs jatkoi Kekropsin sivistystyötä. Hän järjesteli valtiolaitosta, vahvisti uskonnon asemaa, rakensipa m.m. kaupunginsuojelijalle Pallas Athenelle Erechtheion'in templin, jossa myös Poseidonia palveltiin. Erechthevsilla oli tytär _Prokris_, jonka metsästäjä _Kefalos_ otti puolisokseen. Mutta Eos ihastui uljaan riistankävijän kauneuteen ja ryösti hänet, voimatta kuitenkaan vietellä häntä uskottomaksi omaa vaimoa kohtaan. Prokrista vaivasi kuitenkin epäilys, joka tuotti turmion. Kerran vakoili hän viidan piilosta Kefalosta, odotellen näkevänsä jos jotakin. Mies, joka kuuli lehden kahinaa, luuli siellä metsän otuksen piilevän ja ampui vaimonsa kuoliaaksi.[161]

Edelleen oli _Pandion_[162] kuninkaalla Attikassa tytär _Prokne_, jonka puoliso oli Therevs Thrakiassa. Heillä oli poika _Itys_. Kun Therevs häpäisi kälynsä _Filomelan_ ja estääkseen häntä kellekään kertomasta, leikkasi häneltä kielen suusta, niin siskot kostoksi tuosta teurastivat Ityksen ja panivat hänen lihansa isälle syötäväksi. He muutettiin: Therevs haukaksi, Prokne kertuksi, Filomela pääskyksi (vrt. Aedon-tarua).[163]

Vihdoin hallitsi Atheenassa ionilaisen heimokunnan taruperäinen kantaisä _Ion_. Tällä tiedolla osotetaan vaan että pelasginen aikakausi Attikassa oli loppunut ja ionilaisen heimon valta alkanut.

Atheenan kansallissankari, urotöissä Herakleen vertainen on _Thesevs_. Hänen isänsä oli _Aigevs_ (= Poseidon), äitinsä _Aithra_ Troizenesta. Palatessaan täältä häitänsä viettämästä Atheenaan, kätki Aigevs kenkänsä ja miekkansa ison kiven alle, käskien Aithran antaa vastasyntyneen Thesevs poikansa, niinpian kuin tämä iältään siihen kykenisi, vierittää kiven, ottaa sen alta nuo isän kapineet ja lähteä Atheenaan isäänsä tiedustamaan. 16-vuotias nuorukainen työnsi helposti paaden paikoiltaan ja läksi tielle käsketylle. Matkalla joutui hän moneen seikkailuun ja vaaraan, joista hän pelottomuudellaan onnellisesti selvisi. Hänen oli taisteltava kauheita rosvoja ja hirviöitä vastaan. Semmoisia oli _Perifetes_ (korynetes = nuijamies) joka rautanuijalla löi kuoliaaksi ohikulkijoita; _Sinis_, joka taivutellen joustavia kuusen latvoja niillä ponnahutti ihmisiä ilmaan niin että he maahan pudotessaan rusentuivat; _Damastes_, tuo kamala "venyttäjä" (prokrustes), joka makuutti ihmisiä vuoteellansa. Harvalle vuode sopi: mikä oli liian pitkä, mikä liian lyhyt. Mutta sissi tiesi keinon: pitkiltä hakkasi hän sääret poikki, lyhyet kiskoi ja venytti hän niin pitkiksi, että täyttivät vuoteen mitan. -- Edelleen _Skiron_, joka pakotti matkustajia pesemään jalkojansa ja samassa potkaisi pesijän mereen nälkäisen kilpikonnan syötäväksi. Näitä ja muita ilkiöitä kohtasi Thesevs ensi retkellään, mutta hän tappoi ne kaikki. Täten vapautti hän maansa suurista rasituksista ja edisti yhteistä hyvää, samalla kuin hän kartutti itselleen kunniaa ja mainetta.

Näin tuli hän Atheenaan, jossa Aigevs juuri oli nainut Medean. Häijy äitipuoli koetti yllyttää miestänsä tappamaan muukalaisen myrkytetyllä ruualla, mutta ajoissa Aigevs tunsikin poikansa, kun tää kävi paistia leikkaamaan isänsä miekalla. Silloin Medea näki hyväksi lentää tiehensä.

Monta muuta mainetyötä toimitti sankari, mutta mainioin oli se, josta Atheenan lapset ja vanhemmat häntä kiittivät. Kun Minos kuninkaalta Kretassa poika oli murhattu Atheenassa, pakotti hän atheenalaisia tämän rikoksen sovitteeksi joka yhdeksäntenä vuonna lähettämään Kretaan 7 poikaa ja 7 tyttöä Minotaurolle syötäväksi. Tämä "Minoksen sonni" oli sarvipää peto, sonninpäällä varustettu ihmisruumis,[164] jonka asuntona oli _labyrintti_, iso rakennus täynnä eksyttäviä salakujia ja käytäviä, joiden sokkelosta oli vaikea osata ulos, vaikka sinne pääsikin helposti sisälle. Kun taas joutui aika lähettää tuo hirveä ihmisvero Kretan sarvipäälle, tarjousi Thesevs vapaaehtoisena menemään mukaan petoa vastaan tappelemaan. Perille päästyä sai hän hyvää apua Minoksen tyttäreltä, Ariadnelta, joka rakastui häneen -- sai lankakerän. Langanpäästä pitäen tunkeusi hän labyrintin sisään, kunnes löysi sarvipään; tämän hän tappoi ja palasi sitten, saman tien kuin oli tullut, lankansa ohjeella. Näin päästi hän isänmaansa surkeasta rasituksesta ja palasi pelastettujen nuorukaisten kanssa kotio. Matkalle seurasi häntä myös morsiammensa Ariadne, mutta tämän Thesevs petollisesti jätti Naksos-saarelle (kts. Dionysos). Kotirannalla odotti Aigevs levottomasti poikansa tuloa, tähystellen merelle, nousisiko sieltä näkyviin musta vai valkoinen purje. Mustin purjein oli laiva lähtenyt murhematkalleen, mutta poikansa kanssa oli isä sopinut että valkopurje nostettaisiin, jos Thesevs elävänä palaisi onnella matkansa suoritettuaan. Mutta sankari ei silloin kiireissään muistanutkaan sopimusta; mustin purjein läheni laiva rantaa, ja Aigevs sen nähdessään sydän synkkänä hyppäsi mereen, joka siitä sai nimensä Aigevsin l. Egean meri.

Thesevs peri hallitusvallan ja ryhtyi kelpo toimiin, m.m. yhdistäen Attikan maalaiskunnat yhdeksi valtioksi, jonka pääkaupungiksi hän sääsi Atheenan. Tämän asian muistoksi vietettiin siitä alkain satoja vuosia eteenpäin _panathenaia_ l. Attikan yhdistysjuhlaa. Mutta tähän ei sankarin sotaura vielä päättynyt. Hän läksi mukaan Argonautain retkelle, Kalydonin riistanajoon, Herakleen sotaan _amatsoneja_ vastaan, tuota kuuluisan sotaisaa naiskansaa Mustanmeren tienoilla. Ystäväänsä Peirithoosta autteli hän tarmoisasti tappeluissa, samosipa tämän kanssa manalaan asti rohkealle ryöstöretkelle, ja joutui siellä pulaan, josta vasta Herakleen (kts. sitä) avulla selvisi. Sotatoverinsa täytyi hänen jättää sinne.

Retkeltä amatsonein maahan toi Thesevs saaliinansa kauniin _Antiopen_. Tämä antoi hänelle _Hippolytos_ pojan, josta varttui jalo metsämies. Leskeksi tultuansa nai sitte Thesevs entisen morsionsa Ariadnen sisaren _Faidran_. Tätä ei miellyttänyt harmaa sankari; mutta hänessä syttyi palava lempi nuoreen sankariin, omaan poikapuoleensa. Siveä nuorukainen torjui kuitenkin inhoten rikollisen halun viekotuksia ja nytkös äitipuolen sydämmen valtasi vastainen tunne, kurja kostonhimo. Hän uskotteli Thesevsiä että nuorukainen tahtoi häntä siveettömiin vietellä. Uskoen valheen pyysi Thesevs isäänsä Poseidonia hukuttamaan herjan. Hippolytos ajeli vaunuillaan pitkin meren rantaa, kun merestä syöksähti puhiseva hirviö (= tyrskylaine), joka säikähytti hevoset, niin että ajopelit särkyivät ja Hippolytos runneltui kuoliaaksi kallioihin[165] -- Hippolytoksen kohtaloa ovat traagikot (Euripides) käsitelleet.

Vielä vanhana karkoitettiin Thesevs valtakunnastaan ja päätti päivänsä maanpaossa Skyros-saarella. Kimon toi hänen luunsa Atheenaan. Kimon rakensi myös sen Thesevsin templin, Theseion, joka vielä nähdään Atheenassa.

Taiteessa ja runoudessa esiintyy Thesevs jonakin ionilaisena Herakleena. Mutta niinkuin ionilainen rotu oli doorilaista sorjempi, jousevampi, hengeltä ja ruumiilta, niin ionilaisten kansallissankari on henkielämältään etevämpi, ruumiiltaan solakampi, norjempi, koko ilmiöltään henkevämpi ja älykkäämpi kuin doorilaisten sankari. -- Amatsoneja suosi satu ja runous suuresti. Tuskin sitä retkeä missä he eivät olleet mukana. Heikäläisiä oli m.m. Penthesileia joka Trojan edustalla hätyytti kreikkalaisia. Taidekuvissa esiintyy amatsoni uljaana, miehekkäänä impenä, usein hevon selässä, aseinaan puolikuukilpi, kaksiterä-tappara, keihäs, joutsi.

Argivilaisia ja korinthilaisia satuja.

Argoon vanhin valtias oli sikäläisen virran haltia _Inachos_. Tällä oli tytär _Io_, jonka suloutta Zevs syttyi lempimään. Hera sen havaittuaan muutti Ion lehmäksi, jonka paimeneksi pani Argos nimisen kummallisen olion. Tämän oli ruumis silmiä täynnä, joista toinen puoli ummistui uneen sill'aikaa kuin toinen valvoi. Zevsin toimesta Hermes taikasauvallaan sekä soitolla nukutti tuon satasilmäisen "kaikennäkijän" ja tappoi hänet sitten miekallaan, josta teosta Hermes luultiin saaneen nimensä Argeifontes = Argontappaja. Vaan eipä Heran vaino vielä Ioa jättänyt. Hän lähetti vihaisen ampiaisen Ioa ajamaan. Tuskan vimmassa juoksi Io maasta maahan läpi Euroopan, siitä Aasian puolelle poikki salmen joka tästä sai nimen Bosporos (s.o. lehmän kahlamo), samoili edelleen, kunnes kohtasi toisen jumalain vihaa kärsivän olennon, Promethevs titaanin, kahlehilla kytkettynä Kaukason vuoreen,[166] ja sai vasta Egyptissä rauhan ahdistajaltansa. Siellä hän sai takasin ihmismuotonsa ja synnytti Zevsille Epafos pojan. -- Tätä myyttiä on siten selitetty että Io tarkoittaisi kuuta, jonka kummallisia muodonvaiheita muka kuvailtiin noilla vaelluksilla; kuun sarvista eli sakaroista saatiin Iolle lehmänmuoto, satasilmäinen vartia on tähtitaivas. Täten Io olisi sama kuin egyptiläisten kuunjumalatar Isis. Ontuvalta näyttää tuo vertaus.

Ion jälkeisiä olivat veljekset _Danaos_ ja _Aigyptos_. Näiden välillä syntyi riita, jonka johdosta Danaos päätti palata sukunsa entisille kotimajoille Argooseen. Viidenkymmenen tyttärensä kanssa hän lähti vesille laivassa, joka ensimmäisenä Välimerta kynteli, ja päästyään perille otti haltuunsa Argoonmaan, jonka parasta hän edisti viisailla hallitustoimilla. Hän saattoi kuivan maan hedelmälliseksi juoksuttelemalla siihen vettä ojia ja kanavia myöten, maan turvaksi rakensi hän linnoja ja jumalaintemplejä. Mutta Danaoksen perässä saapuivat sinne hänen veljensä pojat, joita myös oli viisikymmentä, ja tahtoivat väkisin pakottaa serkkujansa naimisiin. Häitä vietettiinkin, mutta hääyönä morsiamet isänsä käskystä pistivät ylkänsä kuoliaiksi (josta synnistä sitten saivat ennen mainitun kovan rankaisun tuonelassa), kaikki paitsi _Hypermnestra_ joka säälistä auttoi ylkänsä pakenemaan. Vieläpä tämä, _Lyrikevs_, sovittuaan appensa kanssa, peri häneltä valtakunnan. Tämän avioliiton jälkeisiä oli kaksi suurta sankaria Persevs ja Herakles.

Hypermnestran pojanpoikia olivat kaksoiset _Akrisios_ ja _Proitos_, jotka vihasivat toisiaan jo ennen syntymistään. Vallan jaossa sai Proitos osakseen Tirynsin, mutta veljensä ajoi hänet sieltä pois. Lykiassa nai hän sitte sikäläisen kuninkaan Iobateen tyttären Anteian (Stheneboian) ja anasti appensa avulla takaisin valtakuntansa, jossa kykloopit rakensivat hänelle jykevän Tirynsin linnan. Jumalain pilkasta rangaistiin Proitoksen tyttäret (Proitidit) taudilla ja hulluudella, josta heidät paransi Melampus tietäjä, saaden siitä hyvästä yhden heistä, Iflanassan, vaimokseen.

Sankarit eivät tule mailmaan yhtä yksinkertaisesti kuin muut kuolevaiset. Ihmeellinen oli ainakin _Persevs'in_ synty. Akrisios oli kuullut ennustajalta saavansa surman tyttärensä pojalta. Tuota välttääkseen sulki hän tyttärensä _Danaen_ sulhasilta vaskityrmään kätköön. Mutta ei auttanut varovaisuuden keino taivaallista kosiaa vastaan. Zevs rakastuneena ihanaan impeen muuttihen kultasateeksi, joka vihmoi tyrmän katosta sisään.[167] Lemmen hedelmä oli _Persevs_. Nytpä Akrisios salpasi äidin ja pojan kistuun, jonka heitätti mereen aaltojen ajeltavaksi. Vaan eipä kistulaiset hukkuneetkaan märkään hautaan, vaan aalto uitti heidät Serifos saaren rantaan, josta kalastaja Diktys vei heidät veljelleen Polydekteelle, saaren kuninkaalle. Siellä poika varttui uljaaksi nuorukaiseksi, sill'aikaa kun kuningas turhaan kosi äitiä. Polydektes, nähden Danaen vastustelussaan saavan tukea pojaltaan, päätti salajuonella toimittaa tämän tieltänsä. Hän tarjosi hänelle tehtävän, siksi seikallisen ja hauskan että se viehättäisi nuorukaisen haavemieltä, mutta siksi vaikean että hän siihen sortuisi -- niin luuli kuningas. Hän kehotti häntä lähtemään Medusanpäätä hakemaan (kts. Gorgoneista). Persevs pahaa aavistamatta suostui ilomielin tehtävään ja lähti retkelle lännen perille, pimentolan maille. Mutta mikäs vaara saattoikaan Zevsin suosilasta sortaa! Hänelle ilmestyi avuksi Athene ja Hermes, joilta hän sai kirkkaan kilven ja timanttimiekan. Ensinnä oli hänellä asiaa _graioille_; onneksi nuo louhet harvahampaat hänen tullessaan makasivat unessa, joten hän helposti sai heiltä siepatuksi heidän ainoan silmänsä ja hampaansa. Ollen hänen vallassaan täytyi heidän totella häntä, jos mieli saada silmää ja hammasta takasin. Säyseinä neuvoivatkin hänelle tien "Lännen impien" luo. Näiltä hän lainasi siipikengät, näkymättömäksi tekevän mananlakin ja hopeasalkun. Näin täysissä tamineissa kiiti sankari ratsullaan halki ilmojen gorgonein sumu-saareen. Taaskin tapasi hän asukkaat nukuksissa. Hän tiesi jo että Medusaa ei saanut katsoa silmiin, sillä siitä seurasi kivettyminen. Sentähden hän otti Medusan kuvan kilpensä peilipintaan ja katse sivuun käännettynä leikata sivalsi siltä sirppikalvallaan pään poikki, jonka sitte kiireesti pisti laukkuunsa. Medusan verisestä ruhosta syntyä singahti siipihepo _Pegasos_, joka kaviollaan potkaisten Helikonin vuoresta lähteen (Hippokrene) solahtamaan, karkasi Persevsin perään, saavuttamatta kuitenkaan häntä, joka jo riensi pitkiä taipaleita edellä.[168] Turhaan muut gorgonit herähtäessään pyristivät siipiään ja vimmoissaan kurottivat kynsiään rohkeaa rosvoa repiäkseen. Mananlakin peitossa liiteli hän jo etäällä sarastavaa valoa kohden. Euroopan ja Afrikan välisalmelle tultuaan mieli hän väsyneenä levähtää Atlas titaanin majassa siellä, mutta tämä, jonkun huhun johdosta perättömiä peläten, että tuo muka oli se Zevsin poika joka ryöstäisi hänen tyttäriltään hesperiideiltä kultaomenat, kielsi häneltä majansa suojaa. Silloin Persevs kostoksi ojensi gorgonpään titaania vastaan, joka heti kangistui vuoreksi kannattamaan taivaan kantta. Täältä lensi hän Libyan halki kädessään vielä verinen pää, josta sirahteli pisaroita maahan pitkin matkaa. Niistä sikesi kärmeiden parvi, joita Afrikassa vielä vilisee. Täällä, Aithiopiassa, oli uusi seikkailu tarjona. Maata peitti vesitulva, vedestä kohosi kallio, jonka rosokylkeen Kefevs kuninkaan tytär _Andromeda_ oli sidottuna sovittamaan vanhempainsa rikosta. Nämä olivat näet kerskailleet, että heidän tyttärensä oli merenneitojakin kauniimpi. Siitä nyt Poseidon suuttuneena vaivasi maata. Hirveä meripeto oli juuri hyökkäämäisillään neidon päälle, kun sankari siitä sivutse sujahtaessaan ehti hätään, tuntien samalla sääliä ja lempeä onnetonta kohtaan. Ojentamalla taikapään hirviötä vastaan muutalsi hän sen kiveksi ja toi pelastuneen neidon iloisten vanhempien syliin. Näiden suostumuksella nai hän sitte Andromedan ja vei hänet mukanaan kotia.

Siellä oli asiat vielä ikävällä kannalla. Ei ollut Polydektes vieläkään jättänyt Danaeta kosimiseltansa rauhaan. Vaan kohta muuttui tila. Kuningas kemuili par'aikaa hovimiehineen linnassa, kun Persevs tuli sinne ja oikopäätä muutti kiviksi koko seuran. Serifon hallituksen jätti hän Diktykselle. Näin tehtävänsä suoritettuaan toimitti hän siipikengät ja mananlakin takasin Lännen-immille, kiittäen lainasta; Medusanpään hän kiitollisena lahjoitti Pallakselle joka kiinnitti sen kilpeensä tai rintahaarniskaansa ja käytti sitä sitte menestyksellä.

Nyt oli aika lähteä Argokseen Akrisios vaaria katsomaan; he läksivätkin kolmisin: poika, äiti ja vaimo. Mutta ei tavattu vanhusta kotona. Kuultuaan tyttärenpoikansa elävän oli hän tätä pakoon mennyt etäiseen Larissaan. Persevs lähti perään saadakseen vanhukselle vakuuttaa ystävällistä mieltänsä ja poistaa hänen pelkoansa. Larissassa vietettiin juuri juhlaa kilpaleikeillä. Näihin otti Persevs heti osaa vielä ehtimättä isoisäänsä nähdäkään. Kiekonheitossa hänen kiekkonsa tapaturmasta lennähti syrjään ja sattui Akrisiosta niin pahasti jalkaan, että hän kuoli haavaansa. Näin siis perältäkin kohtalon päätös meni toteen. Persevs hautasi isoisänsä. Mutta tuommoisen tapaturman jälkeen häntä ei haluttanut hallita isoisänsä valtakuntaa, sentähden vaihtoi hän sen pois Tirynsiin, jonne rakensi mahtavan Mykenan. Andromedan kanssa siitti hän useita poikia, joista toisessa polvessa syntyi Herakles.

Myöskin Persevsin myytille on etsitty selityksiä luonnosta. Danae tarkoittaa muka maata, erittäin Argolista, jonka synkkä, pilvinen talvitaivas sulkee ikäänkuin tyrmään. Mutta kultainen kevättaivas säteineen sateineen syleilee lemmellisnä maata, ja niin syntyy armas aurinko, valonsankari joka ryhtyy voitolliseen taisteloon talven, yön ja manan valtoja vastaan -- siis sama asia jota moni muukin myytti kuvailee.