Part 16

-- Tuonne ohran taakse kylvetään tänä vuonna ruista, ehkä jo parin päivän perästä. Sarkoihin menee tynnyrin kylvö, vähä runsaamminkin. Ei leipä lopu, jos Herra taas kasvun antaa. Tuossa ensimmäisessä sarassa se kivi kuohui sahrain kynsiin. Mistä lie kuohunutkaan, mutta peijakkaan suuri oli, ja niin syvässä. Kaksi kankea piti olla, joilla vääntää hirviötä. Vaan mitäs siitä. Kun kerran tuli ylös, niin ylhäällä pysyy. On niistä saroista monta muutakin kiveä kaivettu. Jukka ei armoitellut käsivarsiaan, vaan iski iskemätään kuokalla, ja pelloksi muuttui koivumetsä, ja väkeväksi mieheksi kasvoi. Jukka, vaikka kärsikin lapsena vilua ja nälkää. On se Jumala hyvä.

-- On se.

-- Katso noita ruissarkoja. Montakohan lie kuhilasta kussakin? Neljä, kuusi, kahdeksan...

-- Kaksitoista niitä on.

-- Ja suurilta näyttävät tänne kauaskin. Entä sitte läheltä?

-- Mennään luokse

Hiljalleen kävelivät he ruissaralle. Miekkonen levitti kätensä ja rupesi sylellään mittaamaan kuhilasta.

-- Aika suuria ovatkin! Ei uletu miehen syli ylhäältäkään ympäri, auki jää enemmän kuin puolet.

-- Suuria ne ovat.

-- Lakkiahan niille pitää nostaa, kerta kullekin. Kaksi, neljä, kuusi, kahdeksan...

-- Kaksitoista.

-- Jumala on hyvä, ihmisille ja kaarneenpojille antaa heidän ruokansa.

-- On se hyvä.

Vajoten alas kuhilaiden taakse laski aurinko juuri, korkeuksille vaan vielä loi kullanruskeata valoaan. Linnut olivat menneet levolle, maassa oli rauha. Sininen taivas päilyi korkealla, äärettömän kirkkaana, äärettömän kauniina.

-- En osaa oikein sanoiksi lausua, mitä nyt rinnassani tunnen, virkkoi Miekkonen silmäten ylös kirkkaasen korkeuteen. Olisi nyt tässä lähellä jonkun vieraan valtakunnan ihminen, joka on paljon nähnyt, paljon kulkenut, niin kysyisin häneltä: Missä muualla maailmassa on näin kaunista, näin ihanata?

-- Hänen täytyisi vastata: Ei missään, ei missään!

-- Siitä minäkin olen varma. Jukka taas laulaa tyttöä nukkumaan. Vainaja lauloi usein, ja hänellä oli kaunis ääni, semmoinen heleä ja hellä.

Monta hänen äänensä värähdystä on Jukka perinyt. Tuo pehmeä, surumielinen värähdys on ihan äidin.

-- Mutta vakavuus, vahvuus on pojan omaa.

-- Laulu on sanoineen sävelineen äidin opettama. Lukemattomat kerrat on Jukka nukkunut suloiseen uneen äidin laulaessa:

Eihän kissalla saappaita ole, Tuupeli, juupeli, saappaita ole.

Hiljaa ja varovasti lähti Miekkonen Klaun rinnalla kävelemään laulunääntä kohden.