Part 3

Täti Greetta katseli suurella mieltymyksellä tapahtunutta onnettomuutta ja pudotti siitä syystä suuren hedelmämaljan.

"Mitä sinä teet, täti?"

"Pesen laseja, lapseni."

Asianajaja käveli kiivaasti edestakaisin.

"Heittäkää yhtä kernaasti kaikki kerrassaan lattialle. Kuta ennemmin me tulemme kerjäläisiksi, sitä parempi. Paras on tehdä piina niin lyhyeksi kuin mahdollista."

"Mitä sanot, Faerder?"

"Hän sanoo, että saat luvan olla hiukan varovaisempi, täti", sanoi Betsy ja katseli nuhtelevaisesti miestään.

"Hyi, Herman, en todellakaan tunne sinua enää näinä viime aikoina. Sinusta on tullut aivan toinen ihminen."

"Siksi tulee aina kun menee naimisiin."

"Niin, se on minun myönnettävä. Olisi ollut parempi antaa minun hukkua se kerta, kun hyppäsit höyrylaivasta veteen pelastaaksesi minut."

"Kas niin, pitääkö nyt sen tapauksen tulemaan taas esille?"

"Niin, sitä höyrylaivamatkaa en koskaan unhoita. Olihan se tuon kylmän kylvyn jälkeen laineissa, kun me tulimme --"

"-- paleltuneiksi, niin."

"Ei, me tulimme kihlatuiksi, me", nyyhki Betsy.

"Herra Jumala, eihän siitä ole mitään syytä itkeä."

"On kyllä minun täytyy itkeä, kun ajattelen, että sillä kertaa uskalsit henkesi pelastaaksesi minut ja nyt viet minut viimein hengeltä kylmyydelläsi. Sinä et enää rakasta minua."

"Kuuleppas rakas ystäväni, minun mielestäni voisivat ne kohtaukset riittää sinulle, joita sinun on illalla näytteleminen, niin ettei sinun tarvitse antaa mitään ylimääräistä näytäntöä, ennenkuin vieraat tulevat. Mutta jos kaikin mokomin tahdot, niin saat tyytyä täti Greettaan yleisönä. Minä vetäydyn takasin."

Hän meni ja jätti Betsyn yksin tädin kanssa.

Betsy kätki päästä sohvatyynyjen väliin ja itki rajusti.

Harding tuli katua ylöspäin. Hän koetti muistella rolliaan, mutta hänen ajatuksensa olivat toisaalla.

"Minulla ei ole vähintäkään halua koko tähän juhlaan", ajatteli hän. "Minusta on melkein kuin tanssisimme ruutimiinan päällä ja että koko talo jonakuna päivänä räjähtää. Olen melkein varma siitä, että Faerder rakastaa vaimonsa sisarta. Aina siitä asti kun hän lausui nuo onnettomat sanat, on hän ollut vaiti ja totinen ja melkein koettanut välttää minua, ja myöskin voi nähdä, että hänen vaimonsa kärsii hänen huonosta tuulestaan. Kunhan hän vaan ei ole ruvennut epäilemään. Valittihan hän siitä, että miehensä oli niin nureissaan."

Tohtori seisahtui ja näytti huomaavan erittäin tärkeäksi painaa. kävelykeppinsä niin syvälle kuin mahdollista lumihankeen.

"On todellakin hävitöntä, ettei Faerder voi tyytyä niin suloiseen vaimoon kuin hänellä on."

Tohtori tempasi kiivaasti keppinsä hangesta ja meni eteenpäin.

"Hän tarvitsisi piiskaa, sitä hän tarvitsisi", mutisi hän ja löi säälimättömästi lumihankeen keppiänsä.

"Mutta sisar on muutoin myöskin suloinen. Minulla olisi melkein halua itse naida hänet. Sehän oli aate! Sen kautta tekisin myös ystävällenikin sen palveluksen, että parantaisin hänet hulluudestaan; sillä niin hävittömän julkea ei hän suinkaan voi olla, että rakastuu parhaan ystävänsä vaimoon varsinkin kun se on hänen kälynsä. Tyttö parka, hän ei suinkaan aavista olevansa niin monen rakkauden esineenä. Mutta suloinen on hän."

Nyt oli hän tullut Faerderin portille.

8.

Kenraaliharjoitus.

Betsy makasi vielä pää kätkettynä sohvatyynyjen väliin.

Hän nousi puoleksi pystyyn tohtorin astuessa sisään, ja koetti pyyhkiä pois kyyneleensä.

"Mikä on hätänä?"

"Te olette mieheni paras ystävä, niin ett'en teiltä tarvitse mitään salata. Faerder on ollut häijy minua vastaan syntymäpäivänäni. Hän ei enää rakasta minua."

"Eikö niin, tohtori, hammas on vedettävä ulos?" sanoi täti Greetta huolestuneena.

Tohtori nyökäytti päätään ja Betsy pitkitti:

"Muutoin ei hän voisi olla niin julma. Olen vakuutettu siitä, että hän lempii toista."

"Ja te olette arvanneet ken se on?" huudahti tohtori kauhistuneena.

Betsyn silmässä välähti niin kummallisesti, mutta hän hillitsi itseään heti.

"Olen", sanoi hän kalpealla äänellä, "minä olen arvannut."

"Ei, rakas rouvani, minä luulen, että erehdytte. Sitä tunnetta ei voi kutsua rakkaudeksi. Hän kunnioittaa häntä, hän ihailee hänen sulouttansa, hänen lempeyttänsä ja hänen hyviä ominaisuuksiaan, joita hän on tilaisuudessa näkemään joka päivä, mutta rakastaa häntä -- ei."

"Häntä? Löytyy siis tosiaankin eräs 'hän'?" sanoi Betsy ja syvä tuska kuvautui hänen kauniissa kasvoissaan.

"Siinä puhuin itseni pussiin", ajatteli tohtori.

"Mutta minä vakuutan teille, rouvani", sanoi hän innokkaasti, "ei ollut ollenkaan tarkoitukseni --."

Keskustelun katkaisi Dorthan ja Riikan tulo.

Täti Dortha oli vaatetettu mustaan silkkiin ja nurinpäin käännettyyn turkkiin ja päässä oli hänellä kultapaperinen kruunu. Toisessa kädessä piti hän kartiinipuuta ja toisessa omenaa.

"Mutta minä sanon sinulle, Dortha, sinä olet käsittänyt aivan väärin rollisi. Duncan, Skottlannin kuningas, ei suinkaan ole voinut näyttää tuollaiselta."

"Silloin saan minä sanoa, että sinä olet käsittänyt rollisi aivan oikein, Riikka, Noita-akka on varmaan näyttänyt aivan sellaiselta kuin sinä nyt."

"Pidättekö kenraaliharjoitusta näytäntöpuvuissa?"

"Se on Riikka vaan, joka yhä minua loukkaa, tohtori. Onko teillä mitään muistuttamista pukuin suhteen? Tässä on kruunu, valtio-omena ja valtikka, ja tässä on kärpän nahkainen mantteli. Niin se on tietysti vaan oravannahkaa, mutta ei siitä ole niin väliä."

"Tietysti ei, mutta minä luulin sentään, että teillä olisi housut ja takki mustan silkkihameen asemesta."

"Niin, samaa sanon minäkin."

"Ole vaiti, Riikka, Minä, Jumalan kiitos, ymmärrän liian hyvin mikä on sopivaa, tahtoakseni näytellä kuningas Duncania miehen vaatteissa. Ainoastaan siitä en ole selvillä, pitääkö minun tulla sisään syöden valtio-omenaa, sillä nämät grawensteinilaiset ovat niin hirmuisen happamia."

"Kuninkaan täytyy usein purra hapanta omenaa, neitini."

"Te olette oikeassa, minä tahdon koettaa."

"Mutta mikä Betsyä vaivaa? Sinä näytät niin onnettomalta, lapseni,"

"Minä harjoittelen vaan rolliani", sanoi hän kyynelten tukahuttamalla äänellä. "Fifen titaanilla oli vaimo; missä hän nyt on?" huusi hän syvällä tuskalla.

"Bravo, se oli mainiosti näytelty. Katsokaamme nyt, muistaako Greetta vastaukset", sanoi Riikka ja nipisti Greettaa käsivarteen.

"Ai! Anna mun olla!"

"Me pidämme harjoitusta."

"Vai niin; Oi, terve, Macbeth! Kuninkaaks saat kerran. Hi, hi, hi!"

Ja täti Greetta pudotti ihastuksissaan lasin.

"Ei, tiedätkö, jos tällä tavalla pitkität lasien pesemistä, saavat vieraat juoda limonaadia teekupeista, Tässä on täänpäiväinen sanomalehti. Minä teen loput. Dortha, tahdotko olla hyvä ja antaa Triinan tulla lakaisemaan pois lasisipaleet, niin näytän minä tohtorille vaatetushuoneen. On jo aika, että kukin ajattelee pukuansa. Tunnin kuluttua ovat vieraamme täällä."

Betsy jäi taas yksin täti Greetan seuraan, joka istui ja ahmi murhia ja onnettomuuksia.

Betsy istui epätoivoissaan ja ajatteli, kukahan se nainen olisi, jota Faerder lempi ja jonka hyviä ominaisuuksia katsomaan oli hänellä tilaisuutta joka päivä.

Täti Greetta luki.

"Ei, mutta tämäpä vasta oli kauhea tapaus. Ajatteleppas, eräs mies italiassa on myrkyttänyt itsensä, sentähden että rakasti vaimonsa sisarta."

Betsy hypähti pystyyn.

"Mitä sanot, täti?"

"Hän rakasti vaimonsa sisarta, Sen kirjoitti hän kirjeesen ja otti sitten arseniikkia. Vaimo on tullut hulluksi ja käly on mennyt luostariin."

"Olisikohan se sallimuksen viittaus?" ajatteli Betsy ja nojautui vavisten tuolin selkää vastaan. "Rakastaisiko hän Annaa? Olisiko hänen ystävällisyytensä ja sydämmellinen hellyytensä häntä kohtaan muuta kuin veljellistä rakkautta?"

"Tässä on myöskin huvittava kertomus eräästä englantilaisesta, joka putosi alas korkealta tunturilta ja halkasi päänsä, mutta on nyt jotensakin terve. Luenko sen sinulle?"

"Ei, kiitoksia."

Betsy oli lukevinaan ahkerasti rollivihkoaan, salatakseen liikutustaan.

Riikka tuli takasin.

"Kas niin, Greetta, nyt et saa enää lukea, sinun pitää ajatella pukuasi. Tule nyt."

"Minulla on ainoastaan yksi lapsenmurha jälellä. Anna minun vaan lopettaa se, niin seuraan sitten sinua."

"Ei, siihen ei ole aikaa. Tule nyt, niin vaatetan sinut."

Heidän mentyänsä vaipui Betsy taas sohvalle ja raju itku tunkeutui hänen ahdistetusta rinnastaan.

Betsy parka itki paljon siihen aikaan, mutta siihen olikin hänellä syytä.

Tohtori tuli takasin. Hän istuutui Betsyn viereen ja puheli hänen kanssaan niinkuin sairaan kanssa.

Hän lohdutteli häntä ja kuvaili hänelle, että jos Faerder vaan tulisi pois kaupungista ja Annan läheisyydestä, unhottaisi hän onnettomuutta tuottavan kiihkonsa; hän pyysi myös, ettei Betsy kantaisi mitään vihaa sisartaan vastaan, joka luultavasti oli aivan tietämätön siitä rakkaudesta, jonka oli herättänyt.

Betsy kuunteli kyynelsilmin hänen puhettaan.

"Kiitos ystävällisyydestänne", sanoi hän ja tarttui tohtorin käteen. "Te kokoatte tulisia hiiliä pääni päälle."

Oven esirippu vedettiin samassa syrjälle, ja Faerderin vaaleat kasvot näkyivät niiden takaa sekä Betsyn että Hardingin sitä huomaamatta.

Asianajaja oli katunut kovaa käytöstään vaimoansa kohtaan ja hän aikoi juuri mennä sanomaan pari lepyttävää sanaa, kun huomasi, että hänen vaimonsa istui tohtorin käsi kädessään.

"Nyt ei ole enää mitään epäilystä", sanoi hän itsekseen ja meni nopeasti huoneesensa, johon hän sulki itsensä.

Betsy nousi.

"Nyt on kai jo aika ajatella vaatettamista ja ottaa iloisen katseen siksi, kun vieraat tulevat. Tänä ehtoona voin sanoa näytteleväni oikein komediiaa."

Hän meni, tohtori katsoi hänen jälkeensä.

"Vaimo parka!" ajatteli hän. "Niin nuori ja kaunis ja kuitenkin niin onneton."

9.

Päivää myöhemmin.

Kukin talo näyttää päivää jälkeen pitojen samallaiselta kuin nainen päivää jälkeen tanssijaisten.

Molemmat näyttävät jokseenkin pahoin runnelluilta.

Sama oli myös laita asianajaja Faerderin talossa.

Kaikki oli ikävän näköistä, ei mitään ollut järjestyksessä.

Asianajaja ja hänen rouvansa istuivat ruokasalissa, palmujen ja joulukuusten joukossa ja söivät ääneti suurusta.

Betsy näytti kalpealta ja kärsivältä, ja Faerder tuijotti synkästi eteensä.

Kuitenkaan ei hänellä ollut mitään syytä olemaan tyytymätön eilispäivän juhlaan; sillä ottamatta lukuun muutamia pienempiä onnettomuuksia, niin kuin esimerkiksi se, että täti Riikka oli täyttänyt lamput valkoisella viinillä ja kaatanut fotogeeniöljyä jäätelöön, olivat pidot käyneet hyvin onnellisesti.

Näytäntö oli ollut hyvin onnistunut kaikissa suhteissa.

Betsy ja Harding olivat näytelleet mainiosti herrasväki Macbethia, melkein aivan liian hyvin asianajajan mielestä.

Kuitenkaan ei tohtori ollut seurustellut näytännön jälkeen paljon Betsyn kanssa, jota vastoin hän kokoillan oli ollut Annan seurassa.

Asianajaja nousi pöydän äärestä; Betsy painoi kättä otsaansa vastaan ja huokasi.

"Oletko sairas?"

"Olen", vastasi hän, "minä kärsin enemmän kuin voit aavistaa."

"Kun olen mennyt, lähetät luultavasti noutamaan tohtoria", sanoi hän pilkallisesti.

Betsy katseli hämmästyneenä häntä.

"Älä näytä niin viattomalta, rakas ystäväni. Minä tahdon sanoa sinulle vaan yhden asian. Eilen ajoit tohtorin ulos ovesta; tänään otan minä sen tehtäväkseni, jos hän tulee."

"Mutta minä en ymmärrä --."

"Kun sinulle sanon, että seisoin eilen oven esiripun takana, ollessasi yksin hänen kanssaan, toivon, että käsität --."

"Sinä kuulit siis keskustelumme?"

Asianajaja ei ollut kuullut mitään, mutta hän vastasi kuitenkin juhlallisesti:

"Minä tiedän kaikki."

"Siinä tapauksessa voin aivan hyvin ymmärtää, että vihaat häntä", sanoi Betsy kylmästi.

Asianajaja oli mennyt huoneesensa ja tuli nyt takaisin pieni revolveri kädessä.

"Näetkö tätä sievää kapinetta?" sanoi hän hurjalla hymyllä, "Kaksi kertaa olen tavannut tohtorin ja sinut pää tuttavallisesti päätä vastaan. Jos minä tapaan hänet kolmatta kertaa, ammun ensin häntä otsaan ja sitten itseäni. Nyt menen vaan kaupunkiin ja hankin itselleni hiukan ampumavaroja. Eilen en tahtonut mitään sanoa, ettei tulisi julkista pahennusta, ja jos hän pysyy poissa täältä, en tahdo tehdä mitään vahinkoa hänelle; mutta jos hän tulee tänne, pitää hänen olla varoillaan. Muutoin on parasta, että ajattelemme avioeroa", lisäsi hän. "Sen jälkeen, mitä täällä on tapahtunut, on yhdyselämä meidän välillämme tuleva Kärsimättömäksi."

Sanottuaan sen meni hän.

"Avioero", huokasi Betsy. "Siihen saakka on siis hänen onneton kiihkonsa saattanut hänet, ettei enää voi elää yhdessä minun kanssani. Ja Anna? Aavistaako hän hänen rakkauttansa? Ehkäpä hän vielä yllyttää sitä, Se ajatus saattaa pääni pyörälle. Kunhan en vaan tule hulluksi!"

Anna tuli sisartaan tervehtimään.

Nähdessään Betsyn kalpeat, riutuneet kasvot säpsähti hän kauhistuneena.

"Mutta mikä on täällä hätänä? Onko taaskin ollut kohtauksia? Mikä sinua vaivaa?"

"Ei mikään", sanoi Betsy soinnuttomasti.

"Betsy kulta, usko huolesi minulle. Eihän kukaan ole läheisempi auttamaan ja lohduttamaan sinua, kuin oma sisaresi."

Hän meni Betsyn luokse ja tahtoi halata häntä.

"Päästä minut, päästä minut!" huusi Betsy melkein hurjasti ja sysäsi hänet luotaan.

"Mutta Betsy?"

"Anna minulle anteeksi, minä olen niin ilkeä ja katkera; mutta se tulee ainoastaan siitä, että olen niin onneton, niin kovin onneton", sanoi nuori rouva syleillen kiivaasti sisartaan ja riensi sitten sänkykamariin.

Anna tahtoi seurata häntä; mutta ovi oli jo suljettu ja lukittu sisältäpäin.

Vähän aikaa sen jälkeen astui tohtori sisään.

"Kuinka on rouvan laita?"

"Ei ole hyvä, pelkään minä."

"Mikä häntä vaivaa?"

"Samaa olen minäkin kysynyt. Minä pelkään että hän on enemmän sairas sielun kuin ruumiin puolesta. Minä en tunne sisartani; hänen hermonsa ovat ärtyneet ja hän on kiukkuinen, ja sama on hänen miehensä laita. Minä pelkään, etteivät he elä oikein onnellisesti yhdessä, ja kuitenkin tiedän, että suuresti rakastavat toisiansa. Ainoastaan pienet kotoiset kohtaukset katkeroittavat heidän elämäänsä, pelkät hullutukset. Betsy on myös vähän ymmärtämätön; mutta olen varma siitä, että hän kyllä parantaa itsensä. Minä olen puhunut vakavasti siitä hänen kanssansa."

"Niin, te olette niin hyvä ja järkevä. Voisi maksaa vaivaa mennä naimisiin, jos saisi teidän kaltaisenne puolison."

"Se ei taida olla vaikeata", sanoi Anna hymyillen. Harding pureskeli viiksiänsä ja näytti sitte tehneen suuren päätöksen.

"Neiti Anna", sanoi hän äkkiä, "minä vihaan kaikkia sievistelyitä enkä osaa teeskennellä huokailevata paimenta. Minä tahdon sentähden suoraan kysyä teiltä: tahdotteko tulla vaimokseni? Joka päivä on minulle selvemmäksi tullut, että lemmin teitä, lemmin teitä niin, kuin en ikänäni ennen ole ketään vaimoa lempinyt."

"No hyvä, te olette puhuneet suoraan. En minäkään tahdo teeskennellä, olla olevinani tunteellinen ja sanoa, että tarvitsen ajattelemisaikaa, että tämä oli niin odottamatonta, ja niin edespäin, sillä se ei olisi totta. Olen jo ymmärtänyt, että pidätte minusta ja -- miksi sitä kieltäisin? -- minä pidän myöskin teistä, eikä mikään ole oleva minulle rakkaampaa, kuin edistää teidän tulevaista onneanne, niin paljon kuin se on vallassani."

"Kiitos, kiitos, oiva tyttö!" sanoi tohtori, ja likisti häntä rintaansa vastaan.

"Mutta kun nyt olemme ajatelleet omaa onneamme, eikö meidän myös pitäisi pitää hiukan huolta ystävämme onnesta?" lisäsi hän hetken perästä, "Minua surettaa nähdä molempien kärsivän. Parhainta luulisin olevan että asianajaja muuttaisi maalle."

"Niin, te olette oikeassa."

"Sinä!"

Suutelu.

"Sinä!"

"Näetkö, lemmittyni", pitkitti tohtori, "kun sisaresi tulee pois kaikista näistä tyhjistä huvituksista, voisi hän valmistaa miehelleen hupaisemman kodon."

"Sinä olet oikeassa. Tahdon esitellä Betsylle sitä."

'"Ei, ei", sanoi tohtori nopeasti, "anna minun mieluummin tehdä se. Luulen helpommin voivani saada hänet olemaan järkevä."

"Sitä luulen minäkin. Hän oli niin kummallisessa, kiihoittuneessa mielentilassa, sysäsi minut melkein hurjalla kiivaudella luotaan ja riensi huoneesensa, jonka oven hän lukitsi."

Tohtori huokasi. Hän käsitti vaan liian hyvin syyn Betsy paran kiivauteen sisartaan kohtaan.

"No hyvä, sitten kävelen hiukan sillä aikaa kuin pidät saarnaa hänelle. Ehkä pitäisi minun mennä konttooriin Faerderin luokse ja läksyttää häntä sillä välin. Hänellä voisi ehkä olla siitä hyötyä, sillä hän itse tietysti myöskään ei ole syytön."

"Ei, odota kunnes olen puhutellut sisartasi."

"No niin, kuten tahdot. Hyvästi siksi!"

"Hyvästi, lemmittyni!"

Hän saattoi Annaa tampuuriin.

Kesti jotensakin kauvan, ennenkuin he olivat ottaneet kunnolliset jäähyväiset toisiltaan.

10.

Viritetyllä pistoolilla.

Tohtori koputti Betsyn huoneen ovea.

"Rouva Faerder, avatkaa; minun pitää puhua kanssanne. Se olen minä, Harding, tulkaa hetkeksi ulos, minulla on tärkeä uutinen ilmoitettavana teille."

Betsy syöksyi ulos.

"Jumalani, tekö se olette, tohtori! Minä pyydän teitä, menkää, jättäkää hetipaikalla tämä talo, muutoin syöksette meidät kaikki onnettomuuteen."

Betsy riensi akkunan luokse ja katseli pelästyneenä kadulle.

"Onnettomuuteen! Ei, päinvastoin tahdon kertoa onnellisen tapauksen. Sisarenne ja minä olemme kihloissa."

"Mitä puhutte? Oletteko te ja Anna kihloissa?" kysyi Betsy hämmästyneenä, heittäen samalla levottomia silmäyksiä kadulle.

"Olemme, ja sillä tyttöparalla ei ole mitään aavistusta Faerderin onnettomasta himosta. Jos te vaan voisitte suostuttaa miestänne muuttamaan kaupungista, tulisi kaikki hyväksi. Te voisitte silloin olla hiukan enemmän kotona ja -- suokaat anteeksi -- tehdä olon hiukan hupaisemmaksi miehellenne ja olla vähemmän sukulaistenne parissa ja huvituksissa, ja hän unhottaisi pian mielettömät rakkaudenhaaveensa."

"Ah, minä tekisin kernaasti kaikki, mitä voin, mutta se on jo liian myöhäistä, Hän on puhunut avioerosta ja sanonut, ett'ei hän voi kestää yhdyselämää minun kanssani."

"Se on mahdotonta."

"Ei, se on valitettavasti liian totta, ja teitä hän vihaa."

"Minua?"

"Niin, hän seisoi eilen oven esiripun takana ja kuuli keskustelumme, ja nyt on hän aivan raivoissaan teille, sentähden että olette kertoneet hänen salaisuutensa. Hän käy viritetyllä revolverilla taskussaan ja on uhannut ampua ensin teidät ja sitten itsensä, jos kohtaa teidät täällä."

"Hän on varmaan hullu."

"Minä melkein pelkään, että hänen laitansa on huono. Kaikissa tapauksissa ette saa härsyttää häntä enempää. Sentähden pyydän teitä menemään, ennenkuin hän palaa."

"No niin, rouvani, ehkä se on viisainta, vaikka -- omasta puolestani en häntä pelkää."

"Ei, ei, ei ainoastaan teidän tähtenne, vaan minun tähteni, hänen tähtensä, meille kaikille on se parasta? Sentähden -- menkää, niin olette kiltti."

"No niin, minä teen teille mieliksi."

"Jumalani, olen aivan unhottanut katsella akkunasta! Nyt meni hän portista sisään; minä kuulen jo hänen askeleensa portaissa. Kätkeytykää, kätkeytykää, minä pyydän teitä, muutoin murhaa hän meidät kaikki."

Betsy oli kuolon kalpea ja vapisi, niin että tuskin Pysyi pystyssä.

Tohtori seisoi neuvotonna. Hän joutui aivan ymmälle rouva-raukan kauhistuksesta.

"Juoksenko minä ruokasaliin?"

"Ei, ei, sieltä löytää hän teidät! Juoskaa mieluummin suuren tulivarjostimen taakse. Se on vanha kapine, jonka lainasimme täti Dorthalta seuranäytelmää varten. Se on niin suuri että voi aivan hyvin kätkeä kokonaisen rykmentin sen taakse."

"Mutta enkö polta itseäni?"

"Ette, kamiini ei ole kuuma. Siihen ei ole pantu hiiliä yhteen tuntiin. Kiiruhtakaa vaan!"

"Asema tulee draamalliseksi", sanoi tohtori hymyillen, hiipiessään varjostimen taakse.

"Heti kun mieheni menee toiseen huoneesen, täytyy teidän käyttää tilaisuutta hiipiäksenne ulos."

Faerder astui sisään.

Betsy tempasi äkkiä itselleen kirjailun, mutta hänen kätensä vapisi, niin että tuskin voi pitää kiini neulaa.

"Mielestäni sanoi Triina tohtorin olevan täällä."

"Hän on mennyt", änkytti Betsy.

"Sehän oli kummallista, ett'en tavannut häntä. Arvattavasti ei hänellä ollut juuri halua kohdata minua."

Betsy tunsi tulistuvansa miehensä tuimasta äänestä. Hänen rohkeutensa kasvoi.

"Ei", sanoi hän ynseästi, "mielettömiä ihmisiä viritetyillä revolvereilla ei ole juuri hauska kohdata."

"Mieletön, niin sinä olet oikeassa", sanoi hän katkerasti; "mutta kuka on tehnyt minut mielettömäksi? Oi, Betsy, Betsy, että olet laiminlyönyt perheeni, että olet pitänyt tyhjiä huvituksia ja sukulaistesi seuraa miestäsi parempana, sitä voin antaa sinulle anteeksi; mutta että uskottomasti olet pettänyt minut, että olet ryöstänyt minulta parhaan ystäväni, johon luotin niinkuin itseeni, niin kuin sinuun, sitä en koskaan anna anteeksi! Nyt ei minulla ole mitään enää; olen kadottanut kaikki, mitä minulle oli rakasta, vaimoni, ainoan lapsuuteni ystävän!"

Faerder kätki kasvonsa käsiinsä ja itki niin kuin lapsi.

Betsy katseli häntä kummastellen.

Ei kumpikaan heistä huomannut, että Anna sillä hetkellä astui sisään.

Hän oli tullut kyökin tietä ja käynyt ruokasalin lävitse.

Hän oli tyrkännyt oven esiripun puoleksi syrjälle ja seisoi oven suussa.

Silloin näki hän tohtorin pistävän päänsä esiin tulivarjostimen takaa.

Tohtori viittasi, Anna katseli hämmästyneenä häntä. Hän viittasi taas ja Anna riensi hänen luoksensa.

Paksu lattiamatto, tukahutti hänen askeleittensa äänen, ja pian seisoi kumpikin suuren varjostimen takana piilossa.

Krenuliinien aikaan olisi tämmöinen tuskin voinut tapahtua; mutta nyörätyllä, ruumiin mukaisella ja uusimuotisella hameellaan otti Anna vähän tilaa.

Hiiliastia ja halkokoppa, jotka olivat varjostimen edessä, peittivät heidän jalkansa. Sanalla sanoen oli koko piilopaikka niin erinomaisen mukavasti toimitettu, kuin jos sen olisi tehnyt näytelmän johtaja tai romaanin kirjoittaja.

Betsy kertoi miehensä sanat.

"Uskottomasti pettänyt sinut", sanoi hän. "En koskaan ole rikkonut sinua vastaan ja ystäväsi yhtä vähän; mutta sinä vihaat häntä sentähden, että hän on oivaltanut salaisuutesi ja ilmoittanut mielettömän rakkautesi minun viattomaan sisarparkaani."

"Rakkauteni sisareesi!" huudahti Faerder raivoissaan. "Ei, nyt menee se liian pitkälle. Jos luulet kaunistavasi luvatonta suhdettasi tohtoriin panettelemalla nuhteetonta sisartasi, niin erehdyt, paras Betsyni!"

Nuori rouva katsoi miestään ja toivon säde valaisi hänen vaaleita, itkeentyneitä kasvojaan.

Olisiko se mahdollista, että Faerder ainoastaan olisi mustasukkainen ystävälleen.

"Joko olemme molemmat hulluja", sanoi hän, "tai on tässä myöskin hirveä erehdys tapahtunut."

"Minun puoleltani ei ole mitään erehdystä. Minä tiedän, että olet lähettänyt rakkauden kirjeitä ja paljon muuta."

"Vai niin, onko se tuo viaton kirje? Anna minun sitten selittää sinulle --."

"Tässä ei tarvita mitään selitystä."

"Tarvitaanpa, tässä tarvitaan juuri selitystä, ja kun olen puhdistanut itseni syytöksistäsi, niin näytä minulle olevasi yhtä viaton."

"Olisiko sentään mahdollista, että se olisi erehdys?" mutisi Faerder.

"Kuule minua, Faerder, kuule minua tyyneesti, ehkä koko meidän tulevaisuutemme riippuu tästä selityksestä."

"No hyvä --."

Kiivas soittaminen kellolla ja tätien äänet tampuurissa.

"Ne sukulaiset, ne sukulaiset", huudahti asianajaja epätoivoissaan, "ne vievät minulta hengen!"

11.

Liian kuumaa.

"Tänään olemme päättäneet jäädä tänne syömään rääpijäisiä", sanoi Riikka. "Tänään annan köyhieni --"

"-- olla rauhassa", täydensi Dortha.

"Ellei kukaan vaivaisi lähimmäisiään enemmän kuin minä --."

"Ei, minähän tietysti olen se, joka en koskaan voi antaa ihmisten olla rauhassa. Puhu suoraan ulos ajatuksesi, Riikka. Minähän olen niin tottunut salaviittauksiisi."

Ja täti Dortha silitti hiuksiaan peilin edessä, ja näytti siltä, kuin olisi hän joku Maria Stuart, joka parhaillaan vaatetti itseään mestauslavalle.

Täti Greetta, joka oli tullut kantaen kahden viimeisen päivän sanomalehti-kuormaa, istui jo vaipuneena nojatuoliin sanomalehden lukemiseen, ja etsi murhia viimeisen edelliseltä sivulta innokkaammin kuin salapoliisi.

"Kuinka täällä on kylmää", sanoi hän ja hieroi käsiään.

"Niin, lämmintä ei täällä ole", sanoi Dortha. "Triina, tule panemaan valkeata kamiiniin."

"Mielestäni on täällä niin hirveän kuumaa", änkytti Betsy.