Chapter 10

Wappu istui eräälle kivelle ja kätki kasvot käsiinsä. Hänen sydämessään myrsky raivosi. Rakkautta, ihailusta, mustasukkaisuutta! Hänen sydämensä oli kuin repaleiksi revitty. Wappu rakasti Jooseppia -- rakasti häntä enemmän kuin koskaan ennen; näytti siltä kuin se äkkinäinen hengähtäminen, millä hän oli kertomusta kuunnellut, olisi puhaltanut lemmen hehkua ilmi-tuleen. Tuon oli Jooseppi taas toimittanut -- vaan _hänellä_ ei ollut mitään osaa siinä. -- Asran isännälle oli hän sen tehnyt -- rakkaudesta Asraan! -- Oliko se mahdollista? Täytyikö Wapun väistyä palvelus-tytön tieltä, Wapun, ylimystalon emännän? Eikö hän ollut rikkahin ja niinkuin kaikki miehet vakuuttivat, kaunihin tyttö koko maassa? Oliko ketään näillä seuduin, joka voimassa ja kelvollisuudessa olisi häneen verrattava, eikö hän lajiansa ollut ainoa -- ja heistä ei tulisi pariskuntaa? Maailmassa oli ainoastaan yksi Jooseppi ja tämä ei tulisi hänen omakseen. Hänkö heittäisi itsensä pois Asralle, karanneelle piikaraukalle? Ei, niin ei voinut tapahtua, se oli mahdotointa! Miksi ei Jooseppi välistä voisi poiketa "Lampaan" ravintolaan ilman että hän juuri sinne menisi Asran tähden? Hän kävi sielläpäin metsästysretkillä ja "Lammas" on Zwiefelstein'issa, jossa kaikki tie-haarat yhtyvät! -- "Oi Jooseppi, Jooseppi -- tule!" huokasi hän ääneensä ja heittäysi maahan, kasvot maata vasten, niinkuin hän olisi tahtonut sammuttaa lempensä liekkiä yön kasteessa. Sitten muistui taas mieleensä että sanansaattaja oli sanonut että Asra oli langennut Joosepin kaulaan hänen palatessaan. Tämä ajatus häntä vavistutti. Ja äkkiä hänen mieleensä juolahti kuinka olisi jos _hän_ itse olisi Joosepin vaimo ja saisi häntä syliinsä vastaan-ottaa, kun hän moisen teon jälkeen palaisi kotia, väsyneenä, haavoitettuna, ja hän silloin saisi häntä hoitaa ja virvoittaa. Oi kuinka hän kylmällä vedellä hautoisi hänen tulista otsaansa, ja lemmittynsä saisi levätä hänen sydämellään, nukkua hänen hyväillyksistään! Tällaista hän ei ollut koskaan ennen ajatellut, mutta kun tämä kaikki nyt tuli hänen mieleensä, vapisi hän ennen tuntemattomasta tunteesta, ikäänkuin kukkanen vavahtaa kun sen kotero halaistaan.

Tässä hetkessä oli hän kypsynyt vaimoksi, vaan raju-luontoinen kun oli niin se, joka teki hänet vaimoksi, samalla herätti hänessä nukkuvat pahat voimat taisteluun häntä itseä vastaan, ja kauhea mullistus tapahtui hänessä.

Iltatuuli puhalsi hänen ylitsensä, hän ei sitä tuntenut, yö tuli ja ijäti tyynet tähdet katselivat kummastunein silmin vapisevaa olentoa tuolla alhaalla, joka makasi yön kasteessa ja repi tukkaansa.

-- Emäntä ei ole tänäkään yönä ollut kotona -- kuiskasi emäntä-piika aamulla toisille palvelijoille. -- Mitähän se toimittanee? Ja he painoivat päänsä yhteen ja kuiskasivat keskenänsä.

Vaan he hajosivat kuin ruumenet tuulessa joka haaralle, kun Wappu tuli kyökkitarhasta pihan yli. Hän oli kalpea ja näytti ylpeämmälle ja ankarammalle kuin koskaan ennen. Ja tämmöiseksi hän jäikin. Tästä päivästä alkaen oli hän ikäänkuin muuttunut, ei noudattanut oikeutta, oli kärsimätön, oikullinen, äreä, niin ett'ei kukaan muu kuin Klettermaier uskaltanut häntä puhutella, sillä häntä Wappu vieläkin piti muita parempana. Hänen ylpeytensä paisui täll'aikaa mahdottomasti, joka kolmas hänen sanoistansa oli "ylimystalon-emäntä!" -- Ei mitään ollut "ylimystalon emännälle" liian hyvää -- "ylimystalon emännälle" ei kelvannut tämä tai tuo, "ylimystalon emäntä" sai tehdä mitä ei kukaan muu uskaltanut -- y.m., y.m.

Joka päivä puki hän päällensä niinkuin olisi ollut sunnuntai, antoi teettää uusia vaatteita itselleen, antoi tuottaa Imsistä täydellisen hopea-koristuksen n.s. filigrammityötä, niin raskaan ja kalliin ettei semmoista vielä ollut nähty Oetz-laaksossa. Hän heitti päältänsä surupuvun juhlakulkua varten Kristuksen ruumiin juhlana ja oli niin puettu silkkiin, samettiin ja hopeaan että ihmiset tykkänään unhottivat rukoilemisen ja alinomaa katselivat häntä. Se oli ensimäinen kerta kun hän oli osallisna juhlakulussa. Minkälainen kristitty hän oikeastaan oli, ei kukaan tietänyt; selvää oli että hän nyt seurasi ainoastaan näyttääksensä koreita vaatteitansa ja hopeakoruansa, kun kaikki kyläläiset Vent'istä Zwiefelsteiniin asti kokoontuivat. Kahisi ja kilisi raskaissa poimeissa ja hopeakoruissa, kun hän laskeusi polvilleen: sen kaltaisia ainoastaan ylimystalon emäntä taisi itselleen hankkia!

Kun viimeinen evankeliumi luettiin, joutui juhlakulku vähän epäjärjestykseen, jotta niitä ihmisiä, jotka olivat olleet Wapun takana, joutui hänen edellensä. Niiden joukossa oli "Lampaan" emäntä ja hänen vieressänsä kaunis, hoikkavartaloinen Asra.

Tämä kääntyi Wappuun päin ja nyykkäsi hänelle. Sitten katsahti hän Jooseppiin, joka oli taempana miesten parissa. Sinä hetkenä Asra näytti niin suloiselle, että Wappu mustasukkaisuudessaan unhoitti vastata hänen tervehdykseensä. Silloin kuuli hän Asran lausuvan naapurilleen:

-- Kuulkaa emäntä, tuolla meidän takanamme käy Kotka-Wappu, joka antoi lintunsa niin pahasti rääkätä Jooseppia. Nyt hän ei edes tervehdi minua enää -- ja minä olen kuitenkin rukoillut niin monta kertaa "isä-meidän" hänen edestänsä!

-- Olisit voinut olla vaivaamatta itseäsi, -- katkaisi Wappu hänen puheensa, -- minun puolestani ei kenenkään tarvitse rukoilla; minä pidän siitä kyllä itse huolen.

-- Vaan näyttää kuin -- et sitä tekisi! sanoi Asra.

-- Ei se mulle olekaan niin tarpeen kuin monelle muulle! Minulla on yltä kyllin mitä tarvitsen eikä minun tarvitse rukoilla hyvältä Jumalalta niin paljon kuin esim. poloinen palvelus-piika, joka saa rukoilla "isä-meidän" jokaisesta kenkä-nauhasta, jota tarvitsee.

Nyt Asrakin punastui suuttumuksesta.

-- Oi, kenkä-nauha, josta on rukoillut Jumalaa, voipi tuottaa ihmiselle suurempaa onnea kuin -- hopeakorut, joita ilman Jumalaa kantaa.

-- Niin, niin sekauntui "Lampaan" emäntä puheesen -- siinä Asra on ihan oikeassa!

-- Jos hopeakoruni pistävät silmiinne, voitte käydä takanani, jotta pääsette näkemästä niitä -- eikä ylimystalon emännän juuri sovellukaan käydä piian takana.

-- Tahdon vaan antaa sulle tiedoksi ett'ei ensinkään olisi sinulle haitaksi käydä Asran jäljissä! -- jatkoi ravintolan emäntä.

-- Hävetkää toki "Lampaan" emäntä, älkääkä ruvetko piikanne toveriksi! -- huudahti Wappu säkenöitsevin silmin. Joka ei pidä itseänsä arvossa, häntä ei muutkaan arvossa pidä!

-- Oi, oi -- onhan palvelus-piikakin ihminen! -- sanoi Asra, vavisten koko ruumiissaan. -- Hyvän Jumalan edessä ei silkkihame paljoa merkitse. Hän taitaa katsoa siihen, mitä sen sisäpuolella on -- hyvään tai pahaan sydämmeen!

-- Epäilemättä, -- lausui Wappu kiihtyvällä vihalla; -- niin hyvä sydän kuin sinulla on, valitettavasti ei jokaisella ole -- ei ainakaan miehiä kohtaan. Hyi häpeä!

-- Wappu! -- huudahti Asra ja kyyneleet syöksivät hänen silmistänsä. Vaan hänen täytyi vai'eta, sillä nyt oltiin kirkolla, siunaus jaettiin ja juhla-kulku lakkasi. Nyt Wappu astui Asran sivutse kuin kuningatar, jotta tämän täytyi pitää "Lampaan" emännästä kiinni, ett'ei kaatuisi, ja kaikkien silmät seurasivat Wappua. Miehet arvelivat ett'ei kauniimpaa naista löytynyt koko Tirolissa, ja naiset olivat menehtyä kateudesta.

-- Nyt hän näyttää vähän toisenlaiselle kuin ylhäällä Hochjoch'illa, kun asui koiran tallissa kampaamattomilla hiuksilla ja oli villin näköinen! -- sanoi Jooseppi, joka ei ollut kaukana ja katseli suurilla silmillään Wapun jälkeen. Sitten astui hän pois juhlakulusta; hän tahtoi olla kotona ennen päivällistä.

Mutta Asra riensi Wapun jälkeen. Hänen kauniit siniset silmänsä hohtivat kyyneleistä, niinkuin olisi vettä hiilille kaadettu; hän oli vimmastunut ja "Lampaan" emäntä samoin. He saavuttivat Wapun ravintolan luona. Hänkin oli kauheasti liikutettu. Hän oli nähnyt Joosepin lempeän, tuttavan tervehdyksen Asralle, ja Wappua hän ei ollut katsellut ainoallakaan silmäilyksellä, miten luuli -- ja nyt hän oli poissa, ja kaikki, mitä Wappu oli odottanut tästä päivästä, oli turhaa. Tämä Asra! -- Koko hänen vihansa kääntyi Asraan; hän olisi tahtonut musertaa Asraa! Ja nyt seisoi Asra hänen edessänsä, pidätti häntä ja puhui hänelle uhaten ja suuttuneena -- hän -- tuo kurja palvelus-piika!

-- Ylimystalon emäntä, -- sanoi Asra hengästyneenä, -- -- sinä sanoit jotakin, mitä en ai'o pitää hyvänäni, sillä se koskee kunniaani -- mitä sinä tarkoitit tuolla "hyvällä sydämellä miehiä kohtaan?" Minä tahdon tietää mitä sillä tarkoitat!

-- Tahdotko rakentaa riitaa ylimystalon emännän kanssa? huusi Wappu ääneen ja hänen säkenöitsevät silmänsä mittasivat tyttöä kiireestä kantapäähän. -- Luuletko että minä rupeisin riitaan sinun kaltaisesi kanssa?

-- Minun kaltaiseni kanssa? -- huusi tyttö, -- mikä minä sitten olen? Minä olen köyhä tyttö, jolla ei ole ollut ketään, joka olisi pitänyt huolta minusta -- vaan en ole kellekään vahinkoa tehnyt enkä polttanut kenenkään taloa -- minun ei tarvitse kärsiä semmoista sinulta, tiedä se!

Wappu säpsähti, niinkuin käärme olisi häntä pistänyt.

-- Sinä olet hepakko -- hävytön hepakko, joka kaikkein ihmisten nähden heittäyt miesten kaulaan! -- huusi hän, unohtaen itsensä ja kaikki ympärillänsä, jotta ihmisiä kokoontui paikalle.

-- Mitä -- minkä -- kenenkä kaulaan minä olisin heittäynyt? -- änkytti nuori tyttö ja vaaleni.

-- Pitääkö minun sanoa se sinulle? Pitääkö minun?

-- Sano vaan, minulla on puhdas omatunto ja "Lampaan" emäntä voi todistaa sen valheeksi.

-- Vai niin! Eikö siis ole totta että sinä viisi vuotta sitten, jolloin tuskin tunsit Jooseppia, lankesit hänen kaulaansa, niin että hänen täytyi viedä sinut mukanansa Hochjoch'in yli ja kantaa sinua kun muka et jaksanut käydä? Eikö ole totta että sinä pidät häntä verkoissasi aina siitä asti, jotta teitä ihmisten kesken aina mainitaan yhdessä? Eikö ole totta että sinä tahdot ryöstää Joosepin kaikilta muilta tytöiltä, joilla olisi häneen enemmän oikeutta ja jotka olisivat hänelle sopivammat kuin sinun kaltaisesi? Eikö ole totta että hiljakkoin, tuon tapauksen jälkeen sonnin kanssa, koko kylän nähdessä lankesit hänen kaulaansa niinkuin hänen kihlattu morsiamensa? Eikö se ole totta? Vai kuinka?

Asra kätki kasvot käsihinsä ja itki ääneen:

-- Oi Jooseppi, Jooseppi, että minun pitää kärsimän tätä!

-- Ole huoleti, Asra, -- lohdutti häntä hyväntahtoinen "Lampaan" emäntä. -- Hän on paljastanut itsensä, se on ainoastaan kiukkua siitä, ett'ei Jooseppi juokse hänen jälkeensä eikä tahdo polttaa sormiansa hänessä niinkuin kaikki muut. Oi, jos Jooseppi vaan olisi täällä, hän kyllä opettaisi hälle toista!

-- Niin, epäilemättä hän ei heittäisi kultaansa oman onnensa nojaan -- ja Wappu nauroi niin kimakasti ja kamalasti, että kaiku vuoriloilta kuului valitushuudolle.

-- Semmoinen kulta, joka kohta heittäytyy kaulaan, on tietysti paljoa mukavampi kuin se, josta ensin saapi taistella ja kentiesi häpeällä palata takaisin! Semmoinen kulta on itse ylpeälle Karhu-Joosepillekin mukavampi kuin Kotka-Wappu!

Nyt "Lampaan" isäntä astui esille.

-- Kuuleppas! -- sanoi hän; nyt olen saanut tarpeeksi! Tyttö tuossa on kelpo tyttö -- vaimoni ja minä takaamme molemmat hänestä -- ja me emme salli että häntä solvaistaan. Sinä otat sanasi takaisin, minä käsken sinua, ymmärrätkös?

Wappu nauroi taas.

-- "Lampaan" isäntä, oletko ikinä kuullut että kotka antaa lampaan käskeä itseänsä?

Kaikki nauroivat tälle sanasolmulle, sillä "Lampaan" isäntä oli yleensä tunnettu vähän lampaanmaiseksi, koska hän oli heikko, hyväntahtoinen mies, joka piti kaikki hyvänänsä.

-- Niin sinä ansaitset nimeäsi, sinä, Kotka-Wappu!

-- Laskekaa minut sisään, -- huusi Wappu -- minä olen saanut tarpeeksi tästä lörpöttelemisestä. Pois tieltä! -- Ja hän tahtoi sysätä Asran sivulle.

Mutta "Lampaan" emäntä piti Asraa käsivarresta kiinni.

-- Oi, sinun ei tarvitse mennä pois hänen tieltänsä, sinä et ole huonompi häntä! -- Ja hän tahtoi tunkeutua Asran kanssa ovesta sisään Wapun edelle.

Silloin Wappu tarttui tytön vyöhön ja heitti hänet ulkona seisovien syliin:

-- Ensin emännät -- sitten piiat!

Sen jälkeen kävi hän kaikkein edellä istumaan pöydän päähän.

Kaikki nauroivat ja taputtivat käsiään tälle oivalliselle leikille. Asra itki ja häpesi niin ett'ei hän enää tahtonut mennä sisään, ja isäntäväki palasi hänen kanssansa kotia.

-- Odota vaan, Asra -- minä lähetän Joosepin hänen kimppuunsa, kylläpä hän tuota opettaa! -- lohdutti Asraa "Lampaan" emäntä kotimatkalla. Mutta Asra pudisti päätänsä ja arveli ett'ei Jooseppi voinut asiaa parantaa, hän muka oli häväisty ja jäi siksi.

-- Niin miksi sinä puutuit ollenkaan tuohon pahaan Stromminger'in Wappuun, jokainen, ken suinkin voi, astuu pois hänen tieltänsä -- torui "Lampaan" emäntä hyväntahtoisesti.

Tällä aikaa istui Wappu ikkunan sisäpuolella ja näki kuinka Lammas-ravintolan väki meni Asran kanssa pois. Hänen sydämensä tykytti niin että hopeakorut hänen rinnassansa hiljaa helisivät.

Wappua kehoitettiin syömään ett'ei ryynisoppa jähtyisi: vaan hänestä soppa oli huono ja lampaanliha sitkeää kuin nahka, hän heitti yhden gulden'in pöydälle, eikä tahtonut siitä mitään takaisin ja astua suhisi hämmästyneitten talonpoikien ohitse ulos ovesta.

Niinkuin viisi vuotta takaperin ripille pääsemisen jälkeen, repäisi Wappu, tultuaan huoneesensa, kauniit vaatteet päältänsä ja lukitsi ne kirstuun. Hopeakoristukset polki hän murskaksi. Mitä nuo kalleudet olivat häntä auttaneet? Sitä, jota oli tahtonut mielyttää, ei hän ollut mielyttänyt! Hän heittäysi sitten vuoteelleen ja soimasi niinkuin silloinkin kaikkia pyhiä. Tuskassa sydämensä kirveli. Nyt loi hän silmänsä pyhään Walburgaan ja ajatteli että tämä tuska kentiesi tuli Jumalan veitsestä, joka veisteli kovaa ainetta, tehdäksensä siitä pyhimyksen, josta kirkkoherra oli puhunut. Vaan miksi hänestä juuri pitäisi pyhimys tulla? Hän olisi ennemmin tahtonut tulla onnelliseksi vaimoksi! Ja se olisi ollut niin helppoa, eikä hyvän Jumalan ensinkään olisi tarvinnut veistää häntä -- vaimoksi hän kyllä olisi kelvannut semmoisena kuin olikin!

Hän nurisi ja väänteli itseään tuon veitsen leikkauksista.

X.

Viimeinkin.

Tästä päivästä oli vaikea tulla toimeen Wapun kanssa. Yöt kuljeskeli hän ympäri ulkona, päivällä taas hänen äkkinäisyytensä oli rajaton, hän työskenteli lakkaamatta aamusta iltaan ja vaati että kaikki muutkin tekisivät samoin, eivätkä siihen kaikki pystyneet. Gellner-Bincenz sai nyt välistä tulla häntä tervehtimään, hän aina tiesi mitä likiseuduilla tapahtui -- ja Wappu oli yht'äkkiä tullut hyvin uuteliaaksi. Niin pian kuin Bincenz tämän huomasi, otti hän varsinaiseksi toimeksensa aina hankkia Wapulle uutisia. Niin Wappu vähitellen tottui taas näkemään häntä joka päivä. Ja Bincenz huomasi pian että Wappu halukkaammin kuuli uutisia Sölden'istä ja Zwiefelstein'istä kuin muualta, ja viekas kun oli arvasi hän pian mikä syynä siihen. Hän toi kaikenlaisia uutisia Joosepin ja Asran kanssakäymisestä, joka saattoi Wappua sisälliseen raivoon. Mutta Bincenz ei ollut mitään huomaavinansa ja oli viisas kyllä olla puhumatta rakkaudestansa -- jotta Wappu tuli siitä asiasta levolliseksi. Vaan Jooseppi oli Bincenz'in mustasukkaisuuden esineenä. Tämä Hagenbach oli hänen elämänsä kirous. Ei ollut mitään kunniaa, jot'ei hän edeltäpäin ollut anastanut, ei mitään urhotyötä, jota hän ei olisi ehtinyt toimittaa ennen Bincenz'ia, ei mitään kilpailua ampumisessa tai keilien heittämisessä, jossa hän ei olisi voittanut -- ja nyt ryösti hän päälliseksi häneltä Wapun sydämen, joka ehkä olisi viimein taipunut hänen alituiseen kosimiseensa, jos ei Jooseppia olisi ollut! Miksi Herra Jumala toisia niin rikastuttaa ja jättää toiset niin köyhiksi? nurrisi Bincenz ja riutui sisällisesti samoin kuin Wappukin. Jos molemmat olisivat yhdistäneet huolensa ja tuskansa, niin sillä olisi voitu Oetz-laakson hävittää.

Eräänä iltana, heinänteon aikana, oli Wappu auttamassa suurten vaunujen täyttämisessä. Kuorma oli valmis ja nyt oli vaan laskettava sen päälle tuo suuri poikkipuu, mutta heiniä oli niin korkealle, ett'eivät rengit saaneet sitä sinne. Kun se oli puoleksi nostettu, antoivat sen pudota jälleen ja nauroivat ja tekivät kuria, silloin Wapun kärsivällisyys loppui. -- Pois te kelvottomat! -- käski hän, nousi vaunuille ja sysäsi rengit toisen sinne, toisen tänne. Sitten kiinnitti hän nuoran ja nosti puun ylös, tarttui siihen molemmilla Ympyriäisillä käsivarsillaan ja asetti sen paikoilleen.

Kummastuksen huuto pääsi jokaisen huulilta. Tytöt nauroivat miehille, jotka eivät saaneet aikaan yhtä paljon kuin tyttö, ja miehet raapivat korvantaustaa, arvellen ett'ei ylimystalon emännän laita ollut oikea, vaan että piru itse oli pelissä.

Wappu seisoi vaunuilla ja katseli laskevaa aurinkoa punaisessa iltaruskossa. Hänen katsantonsa oli ylpeä. Tässä silmänräpäyksessä oli hänestä taas selvää ett'ei ollut hänellä vertaistansa, ja voimansa tunteessa olisi hän tahtonut taistella koko maailman kanssa.

Silloin tuli Bincenz ja huusi hänelle:

-- Wappu, sinä näytät Potiphar'in ruhtinattarelle elefantin selässä. Jos Jooseppi olisi sinua semmoisena nähnyt, ei hän varmaankaan olisi voinut olla niin kylmäkiskoinen!

Wappu kävi tuli-punaiseksi tästä pistossanasta ja hyppäsi alas vaunuilta.

-- Pyydän sua säästämään tuommoisia leikkilauseita, sanoi hän tultuansa alas.

-- Ei, ei, sanoi Bincenz: en tarkoittanut pahaa -- vaan sinä olit niin ihana kun siinä seisoit -- ja nuo sanat lensivät suustani, vaan ei se enää tapahdu.

He astuivat äänettöminä toinen toisensa rinnalla.

-- Mitä maailmasta kuuluu, kysyi Wappu viimein tapansa mukaan.

-- Ei paljoa! -- sanoi Bincenz, -- kerrotaanpa vaan että Hagenbacher Pietarin ja Paavalin päivänä Sölden'issä menee tanssiin palvelus-piian Asran kanssa. Minä olen kuullut sen siltä, joka Imst'istä oli tuonut Asralle Joosepin maksamat kengät ja silkkiliinan!

Wappu puri hampaansa yhteen eikä sanaakaan sanonut, mutta Bincenz kyllä huomasi mitä hän tunsi.

-- Tiedätkö mitä? -- sanoi Bincenz -- meilläkin on huvit Pietarin-Paavalin päivänä, ja jos ylimystalon emäntä tahtoisi olla muassa, tulisi siitä juhla, josta likellä ja kaukana puhuttaisiin -- tule kerran minun kanssani tanssiin!

Wappu heitti päätänsä taaksepäin ja sanoi katkerasti:

-- Niin, minulla onkin vasta halu tanssimaan, minulla!

-- Tule! -- sanoi Bincenz, -- tee se kuitenkin, vaikkapa ainoastaan ihmisten tähden!

-- Niistä minä en paljon huoli -- nauroi Wappu ylenkatseella.

-- Mutta malta, ihmiset puhuvat -- hän vaikeni.

Wappu seisahtui ja katseli terävästi Bincenz'iin.

-- _Mitä_ he puhuvat?

Bincenz pelästyi Wapun katseesta.

-- Minä tarkoitin vaan että he sanovat sinulla olevan salaisen surun. Emäntäpiika kertoo että sinä olet ulkona öisin ja kuljeskelet sinne tänne kuin rauhatoin henki. Ja sitten ihmiset arvelevat että sinä, jolla on kaikki, mitä sydän haluttaa ja kosijoita niin monta kuin santaa meressä -- kun sinä et kuitenkaan ole tyytyväinen, niin syy siihen on joku sydämen-suru -- jonka lisäksi tulee tuo juttu Kristuksen-ruumiin juhlasta.

-- No hyvä! Jatka! sanoi Wappu kolkosti.

-- Sen jutun johdosta ihmiset ovat keksineet että Jooseppi on ainoa nuorukainen koko Oetz-laaksossa, jota sinä tahtoisit -- vaan ett'ei hän tahdo tarttua koukkuun!

Salamantapaisesti iski hän silmäyksen Wappuun näitä sanoja lausuessa. Ne olivatkin sattuneet. Hänen täytyi seisahtua kallistamaan päätänsä puuta vasten, niin hirveästi hänen ohimoissaan kolkutti.

-- Jos se on totta, -- jos _sitä_ sanotaan minusta, -- änkytti hän, vaan hän ei lopettanut lausettansa, hänen ajatuksensa kävivät epäselviksi.

Vincenz antoi hänelle hengittämisen aikaa; hän tiesi kyllä miltä se tuntui, sillä hän tunsi hänen ylpeytensä. Hetken perästä sanoi hän:

-- Näetkös, sentähden arvelen että tekisit hyvin jos tulisit tanssiin minun kanssani. Se olisi parhain keino sulkea ihmisten suut.

Wappu ojensi itseänsä.

-- Minä en mene tanssiin kenenkään kanssa, jolle en tahtoisi mennä vaimoksi -- tiedä se!

-- Minä tiedän vaan että sinun sijassasi minä ennemmin menisin Gellner-Vincenz'ille kuin tulisin vanhaksi piiaksi Hagenbacher'in tähden -- ärsytti Bincenz vielä.

Wappu katseli häntä taas inhoituksella.

-- Ett'et väsy, vaikka tiedät tuon kaiken hyödyttömäksi!

-- Wappu, minä kysyn sinulta viimeisen kerran etkö voisi tottua siihen ajatukseen, että ottaisit minut mieheksesi?

-- En koskaan -- en koskaan -- ennemmin kuolema -- sanoi Wappu.

Bincenz'in keltaisiin kasvoihin ilmautui valkoisia pilkkuja, hän oli melkein kotkan näköinen, kun hän sivultapäin Wappua katseli kuin turvatointa saalista:

-- Se on ikävää, Wappu, vaan minun täytyy siis sanoa sulle jotakin, jonka mieluummin olisin jättänyt sanomatta. Nyt sinä pakoitat minua siihen! Minä olen antanut sinulle yhden vuoden aikaa, nyt se pitää tapahtuman!

Hän otti esille kirjoituksen taskustansa. -- On pian vuosi siitä kun isäsi kuoli, ja jos et vuoden kuluessa ota minua, niin olet menettänyt ylimystalon.

Wappu katseli häntä suurin silmin.

Hän näytti paperin. -- Se on isäsi testamentti, jossa hän määrää että jos et sinä vuoden kuluessa hänen kuolemansa jälkeen ota minua mieheksesi, niin ylimystalo, maat ja kaikki on minun, ja sinä saat ainoastaan laillisen perintösi. Silloin on loppu ylpeän ylimystalon emännän käsissä! Vielä ei kukaan tiedä tästä. Sinä voit vielä miettiä asiaa -- ja minä arvelen että sinä kuitenkin mieluummin suostut siihen, kuin että minä menen oikeuden edessä testamenttia vahvistamaan!

Wappu mittasi Bincenz'iä ainoalla kylmällä katseella kiireestä kantapäähän ja sanoi sitten aivan tyynesti:

-- Oi sinä kurja raukka -- siis luulit Kotka-Wapun menevän tuohon verkkoon? Se on juuri teidän tapaan, isäni ja sun, vaan ei kumpikaan minua tuntenut. Mitä minä huolin omaisuudesta ja rahoista -- mitä minä tahdon, sitä en voi niillä ostaa ja sentähden en myös niistä huoli. Maanantaina panen kapineeni kokoon ja lähden taas täältä, sillä sinun vieraasi minä en tahdo olla -- ei tuntiakaan. -- Vaikka minun on ylimystaloa sääli, jossa olen maailmaan tullut -- niin en kuitenkaan ole ollut onnellisempi ylimystalon emäntänä, kuin milloin paimensin karjaa, ja vieraaksi tunsin itseni täällä, niinkuin sielläkin. Sentähden on parasta että lähden matkalle niin pian kuin mahdollista.

Hän kääntyi tyynesti kartanoon päin. Silloin joutui Bincenz äärettömään tuskaan. Hän lankesi polvillensa Wapun etehen ja syleili hänen jalkojansa.

-- Tätä minä en tahtonut -- sinä et saa lähteä pois, älä tee sitä Jumalan tähden, mitä minä ylimystalosta huolin -- minä tarkoitin vaan -- oi Jumalani -- tahtoohan kaikkia koettaa! -- Hän piti toisella kädellään Wapusta kiinni ja toisella vei hän paperin hampaittensa väliin ja repi sen rikki: -- Kas siinä, siinä; sinulla on se paperipala -- minä en huoli ylimystalosta jos sinä et ole siellä -- tuolla -- tuolla -- ja tuuli vei paperipalaset ympäri. -- Minä en tahdo mitään, en niin mitään -- vaan älä lähde pois täältä!

Wappu katseli häntä hämmästyneenä. -- Se on ikävä, Bincenz -- vaan minä en kuitenkaan voi sinua auttaa, yhtä vähän kuin kukaan voi auttaa minua! Ota sinä ylimystalo, isäni on määrännyt sen sinulle, ja sen pituinen se, vaikka olet hävittänyt paperin -- minä en tahdo lahjoja sinulta! -- Tämä ilettääkin jo minua -- mitä minä odottaisin? Ihmiset eivät kelpaa minulle enkä minä ihmisille. Minä otan Hanselini ja lähden taas vuorille -- siellä olen kotona. Vaan jos saan pyytää jotakin sinulta, niin se on se, että siksi kun minä olen poissa olet kertomatta, ett'ei ylimystalo enää ole minun -- sillä tiedä -- minä en kärsi tulla naurun alaiseksi! Se -- se saattaa minut raivoon! Ajattele heidän ilkkumistaan ja pilkkaansa jos saisivat kuulla että ylpeän Strommingerin Wapun täytyy lähteä talostaan ja tiluksiltaan kuin köyhä palkkapiika -- sitä minä en voisi kärsiä ja elää. Anna minun lähteä täältä ylimystalon emäntänä!

-- Wappu! -- huusi Bincenz, -- jos sen todellakin teet, niin minä lähden kanssasi! Sinä et voi estää minua saattamasta sinua minne menet -- maantiet ovat vapaat -- kuka hyvänsä saa käydä niillä!

Wappu katseli häntä kauhistuneena, seisoen vavisten hänen edessänsä, ja hänestä tuntui, kuin paha henki olisi tarttunut hänen kantapäihinsä: