Part 5

Mikko aikaa myöten suoritti kaikki varastamansa rahat runsaine korkoineen takaisin. Mutta se hänen toivonsa, että hän vielä kerran pääsisi takaisin Suomeen, ei näyttänyt toteutuvan, sillä eipä häntä kuulunut, vaikka hän viime rahakirjettä lähettäessään oli sanonut noin puolen vuoden kuluttua itsekin tulevansa. Vaan siitä kului kaksikin vuotta, eikä mitään tietoa tullut, mikä oli hänellä viipymisen syynä.

Eräänä iltana sitte Jussi, käytyänsä päivällä noutamassa sanomalehdet postikonttorista, luki niistä muun muassa:

"Englannin rannalta on merestä äskettäin löydetty pullo, jonka sisällä ollut, erään raskaslastisen laivan kapteenin jo vuosi sitte tekemä kirjoitus ilmoittaa laivan ruvenneen vuotamaan ja vajonneen kaikkine väestöineen ja matkustajineen, jotka on lueteltu ja joiden joukossa on myöskin ollut eräs monta vuotta Amerikassa oleskellut suomalainen Mikko Vaarala."

Vaaran isännälle herahti kyynel silmään. Kadonneen pojan näkemisen toivo siis oli todella kadonnut.

Toinnuttuaan surun ensi tuskasta virkkoi hän äänellä, jonka soinnusta kuului vakavuutta:

"Ihmeelliset ovat Herran tiet! Sen koston Hän siis oli Mikolle valmistanut. Levätköön hän rauhassa syvässä haudassaan!"

"Niin ihmeelliset ovat tosiaankin Herran tiet!" myönsi emäntäkin, jolle Mikon lankeemus oli tullut nousemiseksi. Ja saman tunnustivat kaikki muutkin.