Chapter 28
HOIKKA. Lopussa kiitos seisoo. Huono kukkaronhoitaja sinä kuitenkin olet.
ALFRED. Enpä liioin -- (_Itsekseen_). Täytyy lähteä pois, sillä muuten saan hyvät torat, tuossa oli vain alkulause. Ei ukko hyväksynyt, kun sai maksaa velkojilleni viisituhatta markkaa. Viisituhatta markkaa -- ei tuo suurikaan raha ole. (_Ääneensä._) Nyt minun täytyy yöksi lähteä tehtaalle. Hyvästi, isä. (_Menee._)
HOIKKA. Minä en voi häntä oikein nuhdella. En ymmärrä, mikä siinä vikana lienee. Ja kumminkin hän on taas menettänyt viisituhatta markkaa tietämättömiin. Hm -- noh, tosi on, etteivät nuo minun kukkarooni suurta lovea tee -- mitäpä noita ajattelen, ne häiritsevät vain lepoani. Kello on jo paljo, paras että menen maata.
(_Esirippu lasketaan._)
KUVAELMA.
(Metsäinen seutu kaupungin lähellä. Talvinen yö, kuuvalo, metsätien varrella lumikinoksia. Etäällä metsässä näkyy vähäinen mökki, ja toisaalla vilkuttaa komea viinatehdas. Pieni mieron tietä kulkeva poika makaa kinoksella pussonen olalla. Jukka tulee tietä pitkin.)
JUKKA. Hyi kuin on kylmä, enkä edes ryyppyä saanut lämmityksekseni. Tuo tasku pahanenkin on aina tyhjä -- juuri kun siellä jotakin kilisee, niin ne riivatut menevät tuonne krouviin. Mutta eipä Jukka tällä kertaa kaikkia menettänytkään viinaan, onpa kelpo vehnänen Matille taskussani. Poika raukka on monta leipäpalaa isälle antanut, mutta nytpä hänen silmänsä iloisiksi tulevat. (_Seisattuu ja ottaa vehnäsen taskustansa._) Onpa tämä oikein makuisa kaakku pojalle. (_Pistää taas leivän taskuunsa ja katsoo lumikinokseen päin._) Mitä? Mikä hiisi tuolla on? (_Hieroo silmiänsä._) Mitä näen? Ei ole mahdollista -- enkö ole pöhnässä -- viinahan tuo kaikenlaisia näkyjä. Mutta voi, näky ei muutu! (_Laskee kätensä päälaellensa._) Ja pääni on nyt aivan selvä. (_Lankee polvillensa ja painaa kätensä kuolleen lapsen sydämmelle._) Voi minun poikani, minun poikani! Myöhään sinulle antimia säästin, kun en ennen sitä tehnyt. Mieron tiellä kulkenut, nyt olet vilusta ja väsymyksestä uupunut. (_Nousee seisoalle ja lyö nyrkkinsä vasten rintaansa._) Isä, isä, huonosti olet lapsiasi hoitanut -- viina on sinun vimmannut -- (_näyttää kuollutta_) ja tuossa jo on toinen uhri. Äiti oli ensimmäinen. (_Kääntyy viinatehtaan puoleen, puristaen nyrkkiänsä._) Te kirotut viinatehtaat, jotka myrkkyänne maailmalle viekotellen jakelette, te olette myöskin syypäät noihin viinanuhreihin. Oi poikani, sinä olet kaikista viettelyksistä lepoon päässyt, mutta tässä sinun muistoksesi minä lupaan, etten ikinä enää viinaa maista. (_Ottaa lapsen syliinsä._) Oi poika, kylmä -- kylmä olet! (_Menee torppaan päin._)
(_Esirippu lasketaan._)
TOINEN NÄYTÖS.
(Viinantehtailijan sali.)
_Ensimmäinen kohtaus._
HOIKKA, _sitte_ ERÄS PALVELIJA.
HOIKKA. Tuosta pojastani pelkään tulevan aika tuhlarin. Hän viettää paljon aikaa ravintoloissa ja kallistaa pulloa luulen liiemmäksi -- ei ole hyvä -- Vaimoni puhuu aina noista Jukan ennustussanoista, että viinasta tullut raha ei siunausta tuota -- hm, entä jos se olisi niin -- -- -- Minä olen tyhmä, joka tuommoisia ajattelen, vallanhan olen ämmämäinen -- taikauskoinen kuin vaimoni. Mutta -- kumma levottomuus minussa vallitsee -- hm, tuo on vain ilman vaikutusta; päivä on ollut niin synkkä ja pilvinen, tuskin tätä hämärää päiväksi saattaa nimittääkkään. (_Kilistää kelloa. Palvelija tulee._)
PALVELIJA. Mitä tahdotaan?
HOIKKA. Valkeaa kynttilään, minä odotan tänne vieraita, kaksi viinantehtailijaa. (_Palvelija sytyttää pari pöydällä olevaa kynttilää ja menee._)
_Toinen kohtaus._
HOIKKA, _sitte_ JUKKA.
HOIKKA. Noh, nytpä huone vähän iloisemmalta näyttää. Missä nyt vaimonikin lienee? Hänellä on aina niitä joulutoimia. (_Kopinata kuuluu._) Kuka siellä porstuassa kopistaa. Häh? (_Jukka tulee sisälle siistissä vaatteissa._)
JUKKA. Suokaa anteeksi, että astun sisälle, mutta -- Joulu tulee niin köyhälle kuin rikkaalle, ja minulla ei ole lapsilleni mitään jouluksi. Teidän rouvanne lupasi minulle antaa almun, jos selkeällä päällä häneltä sitä anoisin. Nyt olen varsin selkeä, eikä kukaan enää ole näkevä, että Jukka viinaa ryyppää.
HOIKKA. Ja sinä olet sama Jukka, joka Mannilan torppaan vävyksi meni?
JUKKA. Sama -- ja myöskin sama, jolle te lapsena ollessanne lupasitte, että jos kerjäläisenä tulisin almuja anomaan, antaisitte minulle juustoa ja voitaleipää. Muistatteko sitä vielä?
HOIKKA. Kyllä. (_Ottaa rahaa kukkarostansa._) Tuossa sinulle muutama markka, mutta pahoin pelkään, että ne viinaan menetät.
JUKKA. Vai pelkäätte -- se on turhaa! Viinasta olen jo kylläni saanut. Sepä on minut mierontiellekin saattanut.
HOIKKA. Kuinka olet tuohon tilaan joutunut?
JUKKA. Kertomus elämästäni on kyllä surullinen. Niin kauan kuin Mannilassa olin, kävi kaikki hyvin, mutta sitte muutin tänne kaupunkiin ajuriksi. Vilu tuli tuolla ulkona, ukko viinapuodin ovitaulussa kehotti, pikari kädessä, minua lämmitystä ottamaan. Eräänä päivänä menin ensi kerran, ja sitte tiesin tien. Ukko pikari kädessä nauroi, kun ajoin sivuitse, ja tiesinhän poiketa taaskin. Viinatehtaista tulvaili viinaa, jota puodeissa ja kapakoissa kaupittiin, ja miehistä on tullut juomareita. Vaimoni koetti elättää ja vaatettaa lapsiamme, mutta minun oli viinanhimo valloittanut niin, että join hänen vaatteensakin. (_Äänettömyys. Jukka pyyhkii silmiänsä._) Vaimoni sai levon haudassa, mutta silloin omaatuntoani pisti, koska tiesin olevani syypää hänen aikaiseen kuolemaansa.
HOIKKA. Noh, sen ymmärsit, etkä vain lakannut tuosta ilkeästä juomisesta --
JUKKA (_kolkosti_). En, yhtä ahnaasti join viinaa, kuin viinantehtailija kokosi rahaa, mutta -- viime yönä, kun pieni Mattiseni jäätyneenä makasi lumikinoksella, silloin vihdoinkin sai sydämmeni kolauksen semmoisen, että teidän viinanne, herra, ei minulle enää maistu.
HOIKKA. Sinä olet hävytön. Mitä se minuun koskee, että sinä olet juomari?
JUKKA. Herra! Lakatkaa aikanansa viinalla rahaa kokoomasta, sillä kerran täytyy teidän ja krouvarin, yhtä hyvin kuin juomarinkin, tehdä työstänsä tiliä. (_Kovasti._) Herra, teidän työnne kylvää kyyneleitä, jotka kuumina kerran polttavat sydäntänne. Älkää myöhästykö parannuksessa niinkuin minä! (_Ompelija tulee sisälle._)
_Kolmas kohtaus_.
ENTISET. OMPELIJA, ROUVA, PALVELIJOITA JA VIERAITA VIINANTEHTAILIJOITA.
OMPELIJA. Hyvää päivää. Tässä on rouvan kappa. Se on nyt valmis, ja varsin hyvin se sopii, sen vakuutan. (_Rouva tulee juosten sisälle._)
ROUVA (_huutaa_). Voi! Minun poikani! (_Vaipuu tuolille._)
OMPELIJA. Mikä Rouvaa vaivaa? Tässä on kappanne.
ROUVA (_kiljaisee_). Viekää pois, pitäkää itse tuo, minä en siitä huoli, se on viinarahalla ostettu. Oi Hoikka, mihin vietiin minun Alfredini, issikalla hän vietiin minun akkunani ohitse, hän makasi reessä aivan kuin kuollut! (_Vääntelee käsiään._)
OMPELIJA. Tämähän kumma! Sen vain tiedän, etten koskaan työstäni näin hyvin ole tullut palkituksi. (_Ottaa kapan päällensä, kumartaa ja lähtee ulos._)
HOIKKA (_vapisten_). Kuule, sinä -- et varmaankaan nähnyt oikein.
ROUVA. Oih! Kuules -- (_ääniä kuuluu_) jo tulevat! (_Juoksee vasemmalle puolelle. Ovi avautuu ja Alfred kannetaan näyttämön yli myöskin vasemmalle puolelle._)
HOIKKA (_pitäen tuolista kiinni_). Onko hän kuollut?
ERÄS PALVELIJA. Ei, hän vain humalapäissään ajoi niin riivatusti, että reki keikahti kumoon, ja hän sai siinä semmoisen kolauksen, että pyörtyi. Kyllä hänen sydämmensä kuitenkin vielä sykkii.
JUKKA (_osottaen kamariin päin, johon Alfred vietiin_). Siinä taaskin yksi viinanuhri. (_Kaksi viinantehtailijaa tulee sisälle._)
HOIKKA (_nostaa kätensä ohauksillensa, huutaen raivoisasti_). Pois täältä! Kaikki on viinaa -- viinapullot tanssivat seinillä. Voi onnetonta! Ei ne anna minulle rauhaa, ennenkuin koko viinatehdas on hajoitettu. (_Juoksee pois kamariinsa._)
VIINANTEHTAILIJAT. Mikä herran on? -- Mikä herran on?
JUKKA. Hän raivoaa, vaan myrskyt ja rajutuulet puhdistavat ilman, ja sitte seuraa tyyni, kirkas päivä. Mutta teille, hyvät herrat viinantehtailijat, tässä vielä sanon:
Te ihmisiä vietellä tahdotte viinamyrkyllä, vaan -- miltä teille tuntuukaan, kun tili kerran vaaditaan? Sit' ajatelkaa aikanansa!
(Esirippu lasketaan.)
End of Project Gutenberg's Kotikuusen kuiskehia, by Theodolinda Hahnsson