Part 12

-- Albin! Minä täällä olen, äiti. Tule ulos!

-- Mikä hätänä? vastasi Albinin ääni ladon sisästä, ja kohta sen jälkeen luukku aukesi.

Albinilla oli ollut haulikko kädessä, nyt hän laski sen heiniin.

-- Mitä äiti tahtoo? hän sanoi, ja hänen äänensä värähti ilmaisten että hän oli ymmärtänyt.

-- Ne tulevat, tulevat, sinun pitää paeta täältä heti.

Albin heilautti itsensä aukosta ulos ja seisoi nyt äitinsä rinnalla. Mutta ei näyttänyt siltä kuin hän olisi jouduttautunut pakoon.

Hänen suustaan ei tullut sanaakaan, vain syvä hengähdys.

-- Albin, sanoi Mari kiihkeän innokkaasti, -- sinun pitää kiiruhtaa. Ne voivat olla täällä milloin hyvänsä. Minä kaaduin metsässä, en tiedä kauanko makasin siellä. Muuten olisin tullut aikaisemmin. Aikovat tarkastaa kaikki ladot. Jätä tavarat tänne ja juokse!

-- En minä tavaroita ajattele, vastasi Albin miettivästi. -- Enkä aio juosta pakoonkaan. Taitaa olla paras niinkuin tapahtuu.

-- Albin! kirkaisi Mari. -- Aiotko antaa itsesi kiinni?

-- Aion, vastasi Albin. -- Jokin loppuhan tästä pitää tulla.

Mari puukkasi häntä äkisti käsivarteen.

-- Katso, katso tuonne! Sieltä ne tulevat!

Hakaviidakosta suoltui esiin mullanharmaita olentoja harvana jääkäriketjuna, joka lähestyi hitaasti. Mari lysähti polvilleen.

-- Albin, Albin! hän huusi, ja sanat tulvivat ryöppynä hänen suustaan, -- et saa antautua kiinni! Minä olen niin vanha, en elä enää silloin kun sinä pääset vankilasta, en saa enää koskaan nähdä sinua. Etkö kuule mitä minä sanon! Meidän täytyy juosta pakoon. Meidän täytyy puolustautua -- --

Jääkäriketju oli jo saanut näkyviinsä ladon luona olijat. Komentosanoja kajahteli. Kiväärit valmiina miehet muodostivat laajan puoliympyrän. Muutamat riensivät metsään katkaistakseen senkin tien.

Enintään minuutin Albin seisoi ja katseli heidän puuhiaan. Sitten hän oli valmis.

-- Ei tarvitse! huusi hän ja meni heitä vastaan kädet ylhäällä.

Samassa pamahti laukaus. Mari oli siepannut haulikon ja kääntänyt sen suun vainoojain taajenevaa kehää kohti. Haulipanos ropsahti koivunlatvaan; ei kukaan haavoittunut. Muutamia katkenneita oksia putosi, hallanpuremia lehtiä varisi hitaasti maahan.

Mutta ikäänkuin laukaus olisi osunut häneen itseensä, Prinsaksen Mari kaatui suulleen, ja hänen käyrät sormensa kaivautuivat kosteaan maahan.

End of Project Gutenberg's Kotiinpaluu ja muita novelleja, by Runar Schildt