Part 3

Kun Tekla kaatoi mustaa, sakeaa velliä kuppeihin, niin hänen sydämensä vuosi ylitse. Hän peitti kasvonsa käsillään, juoksi makuuhuoneeseen ja sulki oven sisäpuolelta, eikä hänen mielensä sanottavasti rauhoittunut, kun hän kuuli anopin läpitunkevan äänen sanovan:

-- Merkillistä, että Tekla on antanut palvelijalleen vapaata juuri tällaisena päivänä. Odottakaa hiukan, niin minä keitän tästä hyvää kahvia lisäämällä tarpeeksi vettä. Rakas miniäni on luotu korkeampia päämääriä varten kuin kodin emännäksi.

Johon lehtori lisäsi:

-- Äiti keksii aina avun ajallaan. Minulle nämä omituiset tapahtumat ovat arvoituksellisia. En tahtoisi kuitenkaan olettaa, että joku ilkeämielisyydessään on tahtonut häiritä juhlahetkeä.

Kun Tekla seuraavana aamuna tapasi kotiapulaisensa, sanoi hän hillitysti, sillä hän oli oppinut käsittelemään keittiöväkeä varovaisesti:

-- Oliko Josefiinasta sopivaa mennä katsomaan tulipaloa juuri vieraitten ja kiireen aikana?

-- Pojathan ne käskivät menemään, ja kun minäkään en ole käynyt "elävissä" moneen aikaan, niin minä ajattelin, että hyppäänhän edes tätä katsomaan. Yöllä minä näin niin ihmeellisen unen. Oli niinkuin vaahtopää hevonen huutaisi että: "lähde Ylä-Veteliin, lähde Ylä-Veteliin!" ja minä heittäysin maahan suulleni ja se poltti kuin tuli, vaikka maa oli kuuran peittämä. Unikirjassa lukee, että hevonen tietää iloa, joka tulee surun perästä, mutta tietääkö rouva mitä ne sanat tietävät?

Tekla meni pois peläten, että Josefiina tottelisi vaahtopäähevosen käskyä.

Nyt kului aika verrattain onnellisesti lehtorin perheessä. Tulipalot olivat merkkitapauksia ja Pärkreeniä hoidettiin suuremmalla huolella ja huomaavaisuudella kuin vaatimatonta lehtoria. Työt sujuivat hyvin ja keittiö oli aina puhdas ja siisti ja paras kaikesta -- ystävällinen suhde vallitsi perheen jäsenten kesken.

-- Luulen, että Josefiina on kiintynyt meihin, hän on aivan kuin todellinen perheen jäsen, sanoi Tekla miehelleen.

-- Meidän sivistyneiden velvollisuus onkin rakentaa siltaa eri kansanluokkien välille. Kotiapulaisemme ovat lähinnä meitä ja heistä on aloitettava. Koeta sinä, Tekla, voittaa tämän pohjolanlapsen rakkaus, se ei ole koskaan pettävä. Tunnetko vielä juopaa teidän välillänne? kysyi lehtori.

-- Ehkä hiukan vielä, sanoi Tekla, joka tunsi makunsa eroavan Josefiinan mausta, ainakin tulipaloihin nähden. -- Mutta luulen, että todella olet onnistunut hankkimaan meille uskollisen palvelijan.

Kerran illalla tuli Eljas Teklan luo sanoen:

-- Keisarinna itkee keittiössä, kun sillä on viisi lasta ja perhe.

-- Mitä sinä sanot? Kenellä on viisi lasta?

-- Pärkreenillä. Keisarinna ei tietänyt siitä, ennenkuin minä satuin kertomaan, että Pärkreenska on ollut meillä apulaisena suursiivouksessa. Tule, äiti, keittiöön, minun pitäisi saada evästä retkeilylle, mutta Keisarinna inhoo vain koko miessukua ja sanoo että "valkoiseksi rapattu hauta on täynnä kuolleitten luita". Sillä hän tarkoittaa Pärkreeniä.

Tekla tapasi Josefiinan vetämässä entisiä harmaita sukkiaan jalkoihinsa. Kyyneleet virtasivat runsaina kuin Pohjanmaan kymmenet virrat. Teklan nähtyään hän alkoi nyyhkyttää ja puhua:

-- Sanoivat jo Vetelissä, että helsinkiläiset puijaavat maalaisia. Minä en uskonut, en. Mutta nyt en vedä jalkoihini noita sukkia, jotka ovat kuin kartiinit. Pärkreeni on kuin muutkin miehet, -- vaimo ja viisi lasta! Hullu minä olin, kun leikkasin tämän ruudullisen hameen näin lyhyeksi. Nauraa ja juo kahvia tuntikausia. Eilenkin työnsin viimeisen piparkaakun sille. Enkä minä hänestä välitä, vaikka polvillaan pyytäisi.

-- Josefiina rauhoittuu nyt. Onko Berggrén narrannut tai uskotellut olevansa naimaton?

-- Tässä on sen pelaaminen selvästi näkyvissä. Mitä tämä on muuta kuin narraamista ja tahallista sokaisemista?

Josefiina ojensi sinikantisen vihon Teklalle, joka luki osoitetusta paikasta:

Joseviinallen.

"Aurankuka sininen, taivas On saman värine Se Muistuttavi sinua älä unohta Koskan minua vaika Olisin jo kuolleena.

Jos voisin mä Lintuna litää Jos voisin Tähtenä kitää niin Laulaisin aikasi Iloksi ja Loistaisin Elosi valoksi.

Hetken Ystävä P-i."

-- Mutta tämähän on vain tavallinen muistoruno. Berggrén on kirjoittanut sen, mikä sattui muistumaan mieleen.

-- Viiden lapsen isän ei tarvitse kutsua pohjolaista tyttöä aurankukaksi, ja muistakoon häntä oma akkansa, kun hän makaa kuolleena, joka on synnin palkka, nyyhkytti Josefiina.

-- Onko hän houkutellut Josefiinaa johonkin?

-- Vei palotorniin ja näytti kaiken maailman ihannuuden. Sieltä näkyi meri ja Nikolainkirkko ja Rietriksperin epiteemi ja piti kiinni käsivarresta kun tuuli ja hattua piti varjella. Jo ensi näkemältään sanoi että: "ovatpahan koreita nämä Pohjanmaan tytöt".

Tekla koetti rauhoittaa Josefiinaa puhumalla miesten ajattelemattomuudesta ja antoi hänelle vapaan illan, jonka tämä käyttikin mennäkseen Pelastusarmeijan kokoukseen.

Myöhemmin tuli Pärkreeni puita kantamaan. Tekla päätti puhua hänen omalletunnolleen.

-- Onko Berggrén onnellinen vaimonsa kanssa? aloitti hän varovaisesti.

-- En minä enää ole siinä iässä, että minä olisin onnellinen, mutta kyllä minä olen tyytyväinen. Liinu on hyvä ihminen, eikä toraile turhia, vastasi Pärkreeni.

-- Mitä Bérggren sanoo sellaisesta miehestä, jolla on hyvä vaimo, mutta joka kuitenkin liehakoi nuoria tyttöjä?

-- En minä ole sattunut sellaista tuntemaankaan.

-- Berggrén on rehellisen näköinen, mutta onkohan omatunto aivan puhdas tämän Josefiinan suhteen?

-- Mihinkä rouva nyt tähtää? Enhän minä, viiden lapsen isä, enää sellaista hupsuttele. Tässä on kellarin avain, puulaatikko taisi tulla liian täyteen.

-- Ei pidä leikkiä nuoren tulisen pohjantytön tunteilla. Josefiina ei tietänyt, että Berggrén oli naimisissa.

-- Enhän minä sitä ole salannut, mutta kun sormus kuluu työssä, niin minä jätän sen kotiin.

-- Se on pahasti tehty.

-- Onko tämä Josefiina nyt rakastunut minuun? kysyi Berggrén uteliaana.

-- Minä olen pahoillani, jos Berggrén tahtomattaankin on tullut voittaneeksi vilpittömän tytön hellät tunteet. Mitä nyt on tehtävä?

Pärkreeni raapi korvallistaan.

-- Eiköhän tuo tyytyisi toiseen palokuntalaiseen?

-- Pärkreeni koettaa järjestää asiat Josefiinan kanssa hienotunteisella tavalla, ilman että hänen naisellinen luontonsa loukkaantuu.

-- Eikö rouva voisi paremmin puhua kuin minä? kysyi Pärkreeni levottoman näköisenä. -- Josefiina taitaa olla hyvin hienotunteinen tyttö?

-- Kaikki nuoret tytöt ovat kuin mimosakukat. Kun niitä lähentelee varomattomasti, niin ne sulkevat terälehtensä.

-- Vai sellaiset? Liinu ei semminkään ole koskaan sulkenut terälehtiään. Ehkä rouva -- -- --.

-- Jokaisen täytyy itse korjata tekemänsä vahinko. Berggrén koettaa saada Josefiinan järkiinsä, muuten hän polttaa puurot pohjaan ja pieksee sänkyvaatteet piloille, niinkuin hän teki tänäpäivänä.

-- Kyllähän minä yritän, koska rouva niin tiukasti vaatii, vaikka ei meitä ole opetettu sammuttamaan tällaista tulipaloa, sanoi Berggrén.

Tekla ei tietänyt, mitä keinoja Pärkreeni käytti, mutta Josefiina tasaantui entiselleen. Hän oli iloinen, teki työtä, juoksi tulipaloissa ja lauloi keittiössä kilpaa perunakattilan kanssa.

Viikkoa ennen maalle muuttoa tuli Josefiina Teklan luo sanoen:

-- Minä en tulekaan herrasväen kanssa maalle.

Maailma pyöri Teklan silmissä.

-- Mitä Josefiina sanoo? Mehän olemme puhuneet maalle menosta viikkokausia. Kuinka Josefiina näin myöhään puhuu muutosta?

-- Täällä sanovat, että nykyään on irtisanomisaika vain 8 tuntia. Nyt on vielä viikko maalle menoon.

-- Eikö Josefiina viihdy meillä?

-- Minulle on toimitettu toinen paikka.

-- Kuka sen toimitti?

-- Pärkreenin serkku, joka on myöskin palokunnassa. Minä joudun palomestarin luo, Josefiinan silmät loistivat onnesta ja ylpeydestä.

-- Saako Josefiina suuremman palkan?

-- Eipä juuri, mutta siellä ei ole lapsia ja pyhänä voi käydä kaupungissa. He asuvat saaristossa, tässä lähellä. Menenhän nyt koettamaan. Pärkreenin serkku kehui sitä hyväksi paikaksi.

-- Onko tämä serkku naimaton? Ehkä hänelläkin on viisi lasta?

-- Ei ole. Pärkreeni pyysi minua nimipäivilleen, silloin kuin hän katui, ja siellä oli se serkku. Hänellä on kaunis jakaus vasemmalla syrjällä päätä, kiiltävät saappaat ja nahkainen vyö, jossa on solki.

-- Niin, niin -- komea kuin Vaasan entinen kuvernööri. Minä toivoin että Josefiina olisi kiintynyt meihin pitemmäksi aikaa.

-- Herrasväki on ollut ystävällisiä, enhän minä valita kohtelua, mutta paistinuuni polttaa alta ja jättää yläpuolen raa'aksi. Lehtori on oikeen hyvä herra ja tietää entiset asiat, mutta ei nykyisiä päivällisaikoja. Ja kyökin korkkimatto on niin kulunut, että hävettää parempien tuttujen tullessa.

-- Milloinka Josefiina tahtoo muuttaa? kysyi Tekla nopeasti, sillä hän huomasi, että suunpuhtaaksipuhumisen aika oli käsissä.

-- Tämän toukokuun minä olen loppuun asti. Saahan rouva uusia toimistosta vaikka kuinka paljon.

-- Kyllähän niitä saa, sanoi Tekla alakuloisesti. Hän tiesi, että kesäkuun alussa oli vain huonoja palvelijoita vapaana, jos ylipäänsä voi saada ketään, joka tulisi maansydämeen kesäksi. Vapaat palvelijat olivat enimmäkseen sellaisia, jotka eivät olleet tahtoneet seurata isäntäväkeään maalle.

-- Minä pyytäisin todistusta, sanoi Josefiina keittiön ovelta.

Teklalla oli kova edessä, kun hänen täytyi odottaa lehtorin verkkaisen aterian loppumista, ennenkuin uskalsi kertoa Josefiinan muutosta.

-- Mitä pidät Josefiinasta? alkoi hän.

-- Minusta timantti on hiottu. Pohjanmaa on luovuttanut meille oikean aarteen, sanoi lehtori.

-- Tiedätkö, ketä varten me olemme hioneet tämän jalokiven?

-- Lehtori Sevisen kotia varten.

-- Ei, vaan palomestarin rouvaa varten. Josefiina muuttaa ensi kuussa.

-- Se ei käy päinsä. Meillä on etuoikeus häneen. Minä keksin hänet ja sinä loit hänestä taitavan ruoanlaittajan ja hyvän kotiapulaisen. Kutsu hänet tänne, niin vetoan hänen omaantuntoonsa.

Tekla poistui epäluuloisen näköisenä, mutta lähetti kuitenkin Josefiinan lehtorin huoneeseen.

-- Aikooko Josefiina muutta meiltä? kysyi lehtori.

-- Joo.

-- Minä kuljetin Josefiinan tänne omaa perhettäni varten enkä toisille.

-- Palomestarilla ei ole lapsia. Minä en jaksa enää palvella lapsiperheessä. Se on vihoviimeistä. Niin sanoo Tilta ja Hilta ja Pertta ja kaikki muut.

-- Runoilija sanoo, että "lapset ovat kansakunnan uusi kevät", se joka tekee heidän hyväkseen työtä, työskentelee tulevien polvien puolesta ja kylvää jaloa siementä.

-- Eipä ne siemenet idä. Minä olen kehoittanut Mauria pyyhkimään jalkojaan ovimattoon, mutta yhä se tulee sisään saappaat kurassa, ja Eljas muistaa varoituksia vielä huonommin. Täällä on sitäpaitsi vain alkoovi palvelijalla, siellä on oma huone.

-- Oliko Vetelissä sen parempi?

-- Minä olen nyt ihan toinen kuin ennen. Nyt olen oppinut, mitä minun ihmisarvoni vaatii. Sillä vain on ihmisarvoa, joka sen ensin itse itselleen antaa.

-- Josefiina on totisesti viisastunut Helsingissä.

-- Enkä minä tähän pysähdy. Minä tahdon eteenpäin ja sentähden minä lähden, ja Josefiina poistui, ennenkuin lehtori ehti muodostaa uuden lauseen.

-- Puhuitko hänen omalletunnolleen? kysyi Tekla myöhemmin.

-- Luulen, että omatunto on muun hiomisen ohella tullut hiotuksi. Ennen muinoin patriarkaalisina aikoina olivat olot ihanteellisia. Isäntä oli kuin isä palvelijoilleen ja emäntä piti heistä hellän huolen. Molemminpuolinen rakkaus vallitsi.

-- Muistatko, kun kävimme katsomassa Molière'n "Sievisteleviä hupsuja" Kansallisteatterissa? Siellä herrat antoivat palvelijoilleen selkään niin että suhisi. Olihan se isällistä.

-- Tiedät, etten tarkoita sellaista raakuutta.

-- Mutta mitenkä minä jaksan hankkia kotiapulaisen kesken kevät- ja muuttokiireitä?

-- Ilmoita lehdissä. Vai tahdotko jonkun niistä toisista veteliläisistä?

-- En millään ehdolla. Tahdon valmiiksi hiotun kiven, olkoon se sitten timantti tai rapakivi. Toiseksi tahdon kaupunkilaisen, joka on ennen nähnyt tulipaloja ja palokuntalaisia.

III.

OLGA.

Kesä tärveltyi kokonaan. Uusi palvelija kieltäytyi kantamasta vettä kaivosta, vaati liharuokaa, sillä kala oli hänen luontoaan vastaan ja itki iltasilla ikäväänsä. Heinäkuun palkan hän otti etukäteen ja matkusti kuun puolivälissä pois, jättäen kirjeen jälkeensä.

"Rovalen ja toisilen.

Minä tartun kynän että kun minä sytämistyn tähän huusholin päälle, kun on Yksin kuin susi saresa eikä ole Vesijohto vaika Herrala riitää raha ola vapa koko Kesä senku kalasta Haukij ja on vetelä perata eikä ole Seura kun torppanväki joka sylki latian Pääle ja minä otan sen rästi Palkan että kun anan sen matkarahan anteks takasin Päin. Ja male minä en toista kerta mäne eikä Semmose herasväki tykö.

Kunioittamisela pirän Hilta Touru."

Lopun kesää koetti masennettu Tekla tulla toimeen ilman palvelijaa, pienen torpantytön avustamana.

Vasta kaupunkiin tultua hän otti uuden kotiapulaisen, silloin kun oli paljon väkeä vapaana.

Hän sai iloisen hyväntahtoisen tytön ja nautti helpommista oloista.

Kun Olga oli ollut kuukauden talossa, päätti lehtori lähteä rouvineen ja tyttärineen setänsä hopeahäihin. Tekla meni Olgan luo.

-- Toivon, että tulette hyvin toimeen meidän poissaollessamme. Olga hoitaa nyt kotia omantunnon mukaan.

-- Rouva on aivan rauhallinen. Kyllä minä hoidan talouden ja katson poikia. Voinhan minä leipoa sillä aikaa.

-- Ei suinkaan pidä aloittaa mitään erikoisia tehtäviä. Katsokaa vain, ettei sähkö jää turhaan palamaan, kaasuhana on suljettava huolellisesti ja ikkunoihin on pantava pönkät, kun ne ovat auki, muuten ne lyövät rikki.

-- Luuleeko rouva minua tuomarin Iitaksi, että minä tekisin sellaista? Minä huolehdin talosta omantunnon mukaan ja vaikka se onkin piian omatunto, niin kyllä se tietää velvollisuutensa.

-- Tietysti minä luotan Olgaan, kiirehti Tekla vakuuttamaan. Olga saa kerran kutsua joitakin tuttuja tyttöjä kahville.

-- Kiitoksia paljon, minä olenkin velkaa monelle tytölle kahvit. Mutta alakerran Mimmiä en kutsu. Se on sanonut, että minä vehtailen sähkölaitoksen miesten kanssa. Hän ei tiedä eroa kunnollisen seurustelun ja vehtailemisen välillä. Jääköön nyt kotiin. Mutta missä me juodaan kahvit, kun ei ole muuta huonetta kuin alkoovi?

-- Saatte istua ruokahuoneessa. Olga pitää huolen siitä, että Eljas joutuu ajoissa soittotunnilleen ja että kumpikin peseytyy aamusilla.

-- Sitä he eivät tee minun käskystäni. Saako heille laittaa pannukakkuja?

-- Kyllä, tietysti.

Seuraavana päivänä istuivat pojat kahden kesken aterioimassa.

-- Pannukakku maistuu paremmalta, kun sen syö suoraan vadilta ja ilman sivistyneitä pöytätapoja, sanoi Eljas.

-- Pannukakkuvatsa on paljon raskaampi kuin lihapullavatsa. Mitä me nyt teemme? kysyi Mauri.

-- Sanopas, Olga, mitenkä sellaiset pojat, joitten vanhemmat sukulaiset ovat hopeahäissä, viettäisivät vapaan lauantai-illan? kysyi Mauri Olgalta, joka juuri tuli sisään.

-- Menkää Hännisille vieraisiin.

-- Hännisen pojat loukkasivat meitä kun oltiin pitkäpallosilla. He väittivät, että meillä oli metkuja. Me emme tervehdikään heitä enää.

-- Menkää sitten partiopoikain kokoukseen.

-- Ei ole kokousta. Ei niitä järjestetä enon hopeahäitten mukaan. Hanki meille joku jännä seikkailu, pako rosvojen käsistä, kaksintaistelu, tai anna meidän pelastaa sinut hengenvaarasta.

-- Varjelkoon, en minä sellaiseen käy. Mennään "eläviin" katsomaan toisten seikkailuja, ehdotti Olga.

-- Me saamme käydä vain kauhean sivistävissä "elävissä" ja silloinkin vanhempien luvalla, sanoi Mauri.

-- Eikä meiltä liikene rahaa sellaiseen, lisäsi Eljas.

-- Minä tunnen vahtimestarin "Eldolyyrassa", hän on melkein kuin tirehtööri siellä. Hän voi sanoa, onko kappale sivistävä ja sitä ne tavallisesti ovatkin. Sitäpaitsi hän antaa meille vapaapaikat. Luvan te saatte minulta, joka olen nyt teillä vanhempien asemasta.

-- Sinäpä olet poikaa, Olga! Pitkäkin sinä olet kuin mies, imarteli Mauri.

-- Mennään nyt viivana Eldolyyraan, kiiruhti Eljas.

Olgan pukuhommiin meni vielä pitkä aika. Hän leikkasi harsosukista terät ja veti varret varpaisiin asti niin että näkyviin jäi vain ehjää sukkaa. Hiukset käherrettiin vanhalla haarukalla, niin että keittiö haisi palaneille hiuksille. Avokaulainen "vuolee" pusero kiristi täyteläistä yläruumista ja jätti pitkät punaiset käsivarret näkyviin. Lyhyt hame jätti ihailtaviksi luokan muotoiset sääret, jotka tutisivat Olgan astuessa vinoilla ja puoli-irtonaisilla ranskalaisilla koroilla. Hattu, joka oli niellyt kahden kuukauden palkan, olisi sopinut ensiluokan laulajattarelle. Päällystakki oli haalistunut ja epämääräisen puhdas. Viime kesänä se oli ollut hiekanvärinen, verkainen yläluokan takki ja vienyt edellisen talven säästöt.

-- Olga on kamalan hieno, äiti ei koskaan ole noin tyylikäs, sanoi Mauri vilpittömästi ihaillen.

Olga punastui mielihyvästä ja kaatoi poikien takeille pirtulle tuoksuavaa hajuvettä.

Eldolyyrassa tavattiin vahtimestari Hattaranheimo. Hän vakuutti että tämänviikkoinen kappale oli erinomaisen sivistävä. Siinä nähtiin uusimmat rosvojen kiinniottamistavat ja ameriikkalaisia pilvenpiirtäjiä ja lopussa näkee, kuinka uskollinen rakkaus antaa kaikki anteeksi rakastetulleen.

Sitten hän antoi vapaaliput kaikille ja pyysi heidät näytännön loputtua raittiusjuhlaan Hesperiaan.

Eljas epäröi vähän tätä viimeistä ehdotusta, mutta Mauri ratkaisi asian sanoen:

-- Isähän aina sanoo, että meistä täytyy tulla raittiita poikia, ja tämä edistää sitä varmaan aikalailla.

Näyteltiin jännittävää kappaletta. Pankkeja ryöstettiin, poliisit hyppäsivät ilmalaivoista pikajunien katoille ja rohkea tyttö pelasti lapsen palavasta talosta hyppäämällä korkealta räystäältä sähkölangoille. Kun sitten nuori lordi nai kevytmielisen, kurjuuteen joutuneen tanssijattaren, niin Olgan kyyneleet vuotivat vuolaana virtana pitkin poskia.

-- Neidillä on hellä sydän, sanoi miehen ääni heidän vieressään.

-- On ylentävää nähdä, että tässä syntisessä maailmassa on jaloja ihmisiä. Mahtaa ne loordit olla toista maata kuin nämä suomalaiset herrat, eivät halveksi köyhää tyttöä, eivätkä ole ylpeitä, yleistytti Olga näkemänsä.

-- Saanko esittää itseni? Nimeni on Eetvartti Salontaus, minä olen sähkömonttööri, sanoi nuori mies ojentaen kätensä.

-- Minä olen Olka Lehtinen, sanoi Olga vienosti hymyillen.

-- Katsokaa nyt tuota apinaa, näettekö, mitenkä se lypsää lehmää? keskeytti Eljas.

Näytännön loputtua olivat Olga ja Salontaus niin hyviä ystäviä, että jälkimäinen päätti tulla mukaan Hesperiaan juhlimaan.

Hattaranheimo oli happamen näköinen, kun Olga esitteli uuden tuttavansa, mutta tyytyi seuraansa kun Olga nimitti häntä "tirehtööriksi". Samalla kohosi Salontauskin insinööriksi.

Hesperiassa löysi Olga uusia tuttavia, niin että heitä lopulla oli 8 henkeä kahvipöydän ääressä.

Keskustelu oli vapaata ja vilkasta. Sukkeluuksia sateli ja Olga nauroi niin, että hiusneulat tippuivat puseron aukosta sisään.

Juotiin kahvia ja limonaatia ja jotakin nestettä, jota Hattaranheimo tarjosi povitaskussa olevasta pullosta. Sitä kutsuttiin monella nimellä: "tarinavesi, korvenkyynel, vapausjuoma, heimokansantervehdys j.n.e."

Raittiuspuheita kuunneltiin hartaasti.

-- Kyllä se kieltolaki oli suuri siunaus maalle ja kuitenkin siitä täytyi käydä sitkeä taistelu, ennenkuin se hyväksyttiin, sanoi Salontaus.

-- Mitä kansa tahtoo ja mikä on sen luonnollinen oikeus, sen se ajaa perille vaikka vuoren läpi, lisäsi toinen seurasta.

-- Ei mikään minua liikuta niin kuin kevätiltana ylentävien puheiden kuunteleminen luonnonhelmassa, sanoi Olga, joka innostui helposti.

-- Tai torvisoitto, joka kaikuu lahdelta lahdelle ja väräjää yli kaupungin, sanoi Hattaranheimo.

Juhlan pääjärjestäjä alkoi isänmaallisen laulun, johon yleisö otti osaa.

Salontaus otti Olgan ja toisella puolella istuvan tytön kädet omiinsa, löi niillä tahtia ja lauloi raikuvalla äänellä.

Mauri ja Eljas heittelivät rannassa voileipiä, juotuaan ensin neljä pullollista limonaatia mieheen.

Myöhään illalla käveli Olga kotiin käsikoukkua tirehtöörin ja insinöörin välillä. Molemmat herrat hoipertelivat vahvasti.

-- Nämä aatteelliset juhlat ovat aina arvokkaampia kuin tavalliset huvitilaisuudet, jotka ovat tyhjiä ja ilman syvempää sisällystä. Nyt sen sijaan olemme saaneet nauttia ylentävistä puheista, laulaa pyhät tunteemme täyteläisistä rinnoistamme ja ylentää mielemme kansallisille ihanteille, puheli Hattaranheimo kiertäen käsivartensa Olgan vyötäisille, mutta veti sen heti pois, sillä Olga nipisti kynsillään.

-- Nyt tunnen että meillä on yhteinen isänmaa, yhteinen Helsinki ja yhteinen Hesperia, yhtyi Salontaus tunnelmaan.

-- Ja yhteinen Olga, kuiskasi Mauri Eljakselle.

-- Ja joka paikassa vallitsee suuret aatteet ja kansannousu, tai aatteittennousu ja suuri kansa, tai kansanaatteet ja suuri nousu, jatkoi Salontaus.

-- Matka tulee kamalan pitkäksi, kun te kuljette joka puolella katua, sanoi Mauri.

-- Juostaan me edellä kotiin, minä olen perin uninen, ehdotti Eljas.

Pojat jättivät hyvästelemättä tunteellisen seuran ja juoksivat suorapäätä kotiin.

Seuraavana aamuna, joka oli sunnuntai, nukkui koko joukko kello 11:een asti.

Pojat lähtivät, syötyään pannukakkuaamiaisen, Ruokosten poikien kanssa retkelle.

Olga soitti tuntikausia puhelimella tuttavilleen, kertoi edellisen illan tapahtumat ja kutsui iltapäiväksi kahville.

Hän oli kerran palvellut sellaisessa talossa, jossa palvelijat eivät saaneet käyttää puhelinta. Se oli ollut sietämätön aika, vaikka paikka muuten oli hyvä. Hänen henkinen elämänsä oli tukehtua ja mieli katkeroitui, etenkin kuullessa muitten iloisesti puhelevan ja nauravan puhelimessa. Pahinta oli, kun herra oli puhelimessa silloin kuin joku tuttava tietämättömyydessään soitti Olgalle. Sillä herra sanoi aina että "meidän kotiapulaisellemme ei saa soittaa muuta kun silloin, kun henki on kysymyksessä". Tuttavat vieraantuivat ja moni hauska tilaisuus meni nenän ohi. Hän tunsi olevansa yhteiskunnan hylkiö ja tuttavat säälivät häntä.

Tästä kokemuksesta hän oli viisastunut niin, että hän nykyisin asetti puhelimen rajattoman käytön ehdoksi paikkaanastumiselleen.

Puhelujen jälkeen hän lainasi Teklan albumista valokuvia omansa täytteeksi. Sitten hän kattoi hienon kahvipöydän herrasväen tapaan, asettaen keskelle pöytää kristallimaljakon täynnä itse valmistamiaan nelivärisiä paperiruusuja.

Kaikki oli järjestyksessä, kun pojat tulivat kotiin.

Olga kattoi keittiön pöydälle aamulla paistamiaan pannukakkuja.

-- Minusta pannukakut olivat minun nuoruudessani parempia kuin nykyjään, sanoi Mauri.

-- Kun minä täytän 60 vuotta, silloin Olga saa taas paistaa näitä, mutta ei päivääkään aikaisemmin, sanoi Eljas. -- Tuleeko tänne muita miehiä kuin me?

-- Täytyihän minun kutsua ne eiliset herrat, kun he olivat niin kohteliaita meille. Kyllä he ovat yhtä hienoja kuin lehtorin tuttavat, jotka aina itkevät tulojaan ja verojaan, eivätkä muista minkälainen uusi kevättakki onkaan.

-- Se tirehtööri haisi niin oudolle, mitähän ne korvenkyyneleet olivat? kysyi Mauri.

-- Hajuvedelle hän haisi, eikä millekään muulle. Lainaatko sinä tähän Pilajuttuja? pyysi Olga asetellessaan sohvapöydälle Kuvalehtiä, kuvapostikortteja ja valokuva-albumin.

-- Aikaihmiset kutsuvat niitä tavallisesti roskaksi ja rahanhukaksi.

-- Kaikkihan niitä lukevat. Turhempaan voi ihminen rahansa panna. Niinkuin noihinkin kirjoihin tuossa lehtorin kaapissa, joista ei montakaan lueta.

Iltapäivällä istui valittu seura kahvipöydän ympärillä. Pojilla oli hyvin hauskaa, sillä keskustelu liikkui aloilla, joka huvitti heitäkin. Ensin puhuttiin filmiuutuuksista.

-- Tämä puku on tehty vähän Poola Neekrin hameen malliin, sanoi ministerin Roosa.

-- Hätäkös sinun on komeillessa sellaisella palkalla. Kyllä se on paikkaa, kun on neljä henkeä herrasväkeä ja kolme palvelijaa, sanoi apteekkarin Anna.