Part 4

Krag oli jonkun aikaa huomannut, että rouva katseli levottomasti ovea kohden aivan kuin jotain odottaen.

Salapoliisi jatkoi:

"Åkerholmilla oli vihamiehiä, jotka lopulta saattoivat hänet hengiltä."

"Alan ymmärtää", vastasi rouva.

"Tahdotteko auttaa minua löytämään hänen vihollisensa?"

Rouva tarjosi hänelle kätensä.

"Lupaan sen", sanoi hän sydämellisesti.

Krag uskoi hänen tarkoittavan täyttä totta.

Portailta kuului askeleita. Joku tuli. Rouva aikoi juosta ovelle, mutta Krag tarttui hänen käteensä ja pidätti hänet. Samassa ovi avautui ja Bengt astui sisään.

Häntä ei Krag ollut odottanut, ja hän ymmärsi rouvan hillitystä huudahduksesta, ettei hänkään ollut Bengtiä odottanut.

"Tekö täällä?" sanoi Bengt. "Te näytätte ehtivän kaikkialle."

"Tulin tänne jäähyväisvierailulle", vastasi Krag. "Olin hyvä tuttava rouva Hjelmin miesvainajan kanssa."

"Vai niin, matkustatteko tänään?" kysyi Bengt.

"Matkustan kahden tunnin kuluttua."

"Oletteko tyytyväinen tutkimustenne tuloksiin?"

"Aivan tyytyväinen. Olen löytänyt sen, mitä olen etsinytkin", vastasi Krag painokkaasti. Bengt rypisti kulmiaan.

VIII.

ÅKERHOLMIN KUOLEMA

Kun Asbjörn Krag palasi pienen lehtokujan kautta takaisin, kierteli hänen aivoissaan monta ajatusta. Keskustelu rouva Hjelmin kanssa oli tuonut valoa moneen kohtaan, mutta pulman ratkaiseminen oli samalla kohdannut uusia vaikeuksia. Mitä oli Bengtillä rouva Hjelmin luona tekemistä? Se ainakin oli selvää, että Bengtin saapuminen oli rouvalle yhtä odottamatonta kuin hänellekin.

Pian kuuli Krag jonkun juoksevan perässään. Hän kääntyi ja näki nuorenpuoleisen miehen lähenevän.

"Minuako haluatte tavata?" kysyi hän miehen päästyä lähemmäksi.

"Niin", vastasi mies. "Minun käskettiin antaa..."

"Kuka käski?"

"Rouva Hjelm. Minä olen hänen palvelijansa."

Mies katseli levottomana ympärilleen.

"Minulla on kirje", kuiskasi hän. "Pyydän heti lukemaan sen ja senjälkeen antamaan vastauksenne."

Krag avasi kirjekuoren ja otti siitä kauniilla naisen käsialalla kirjotetun seuraavasisältöisen kirjeen.

_"Minun täytyy, täytyy saada puhua kanssanne ennenkuin matkustatte."_

Kirjeessä ei ollut allekirjoitusta.

"No?" kysyi mies hätäisesti.

"Tunnetteko kirjeen sisällön?" kysyi Krag.

"En."

"Sanoitteko rouvan kirjoittaneen tämän?"

"Hän kutsui minut eteiseen ja kirjoitti sen minun läsnäollessani."

"Oliko hän yksin?"

"Oli. Ainoastaan nuori Åkerholm oli sisähuoneessa."

"Hyvä. Sanokaa rouvallenne, että minä täytän hänen pyyntönsä!"

Mies aikoi lähteä, mutta Krag pidätti hänet.

"Tiedättekö, missä asuu herra, joka eilen illalla kävi rouva Hjelmin luona ja lähti vähää ennen yhtätoista pois?"

Mies näytti ihmettelevän kysymystä.

"Minä en tiedä hänen asuntoansa."

Krag hymyili onnistuneelle viekkaudelleen.

"No niin", hän sanoi, "se onkin samantekevää."

Salapoliisi jatkoi matkaansa. Kvambergiin tultuaan hän tapasi tohtorin kartanolla. Tohtori näytti kiihtyneeltä.

"Minun täytyy heti puhua kanssasi", sanoi hän.

Herrat lähtivät sisään.

"Sinun poissaollessasi kävi poliiseja täällä."

"Vai niin."

"Niitä oli kolme kappaletta, poliisipäällikkö ja kaksi konstaapelia ja he vaativat virallista tutkintoa Åkerholmin kuoleman johdosta."

"Hyvä on", vastasi Krag istuutuen entiseen paikkaansa kamiinin viereen.

"Tämä tieto ei näytä olevan sinulle mikään yllätys."

"Ei olekaan", vastasi Asbjörn Krag. "Ainoastaan odottamattomat tapaukset voivat minua hämmästyttää ja tämä tapaus ei ole ollenkaan odottamaton, sillä minä itse kutsuin heidät tänne."

"Sinä?"

"Niin. Estääkseni ruumiin liikuttelemisen täytyi minun sekottaa virallinen poliisi asiaan ja nyt on kaikki järjestyksessä."

"Ja mitä itse aiot tehdä?" kysyi tohtori.

"Matkustaa, Lähden vähän ajan kuluttua. Matkatavarani ovat jo lähtövalmiina."

"Milloin tulet takaisin?"

"Yöllä, mutta sitä ei tarvitse muitten tietää."

"Ymmärrän. Sinä tahdot poistaa Bengtin epäluulot. Kun hän luulee sinun olevan poissa, olet sinä salaisesti hänen läheisyydessään ja pidät silmällä häntä."

"Aivan niin. Tulen takaisin täsmälleen kello yksitoista illalla. Pyydän sinun huolehtivan siitä että pääsen sisään kenenkään huomaamatta. Huoneesi täytyy silloin olla pimeä, ja tämä köysi saatavilla, lopusta pidän itse huolen."

"Teen kuten käsket", sanoi tohtori. "Muuten olen hyvin utelias tietämään, mitä johtopäätöksiä olet tehnyt keskusteltuasi rouva Hjelmin kanssa?"

"En erikoisempaa."

"Onko hänellä mitään osaa tässä murhenäytelmässä?"

"Siitä tuonnempana. Nyt olen onnistunut toteamaan sen, miten murha on tapahtunut."

Tohtori siirsi tuolinsa lähemmäksi.

"Kerrohan sitten", sanoi hän.

Krag hymyili.

"Heti, kun Bengt ja minä lähdimme klubiin, lähti Åkerholm rouva Hjelmin luo. Kohtausajaksi oli sovittu kello 11. Åkerholm oli silloin luvannut kertoa rouvalle elämänsä salaisuuden."

"Elämänsä salaisuuden?" kysyi tohtori.

"Niin, salaisuuden, joka oli läheisessä yhteydessä murhan kanssa. No niin. Lähtiessään huomasi hän sattumalta pistoolin arkihuoneen pöydällä, johon hän sen aikaisemmin oli unohtanut. Hän pisti sen taskuunsa aavistamalta, että hän aivan pian tulisi sitä tarvitsemaan. Tämän jälkeen hän lähti astelemaan lehtokujaa myöten. -- Kaiken tämän tiedät jo ennestään, eikö niin?"

Tohtori nyökkäsi.

"Kuten muistanet, oli silloin kuuvalosta huolimatta jonkun verran pimeä. Åkerholm oli kulkenut noin kaksi kolmattaosaa tiestä ja ehtinyt sille kohdalle, jossa tie tekee polvekkeen ja kohoaa pienelle mäen kukkulalle. Siinä hän pysähtyi, sillä hän näki huvilan verantaoven aukenevan ja miehen lähtevän ulos."

"Rouva Hjelmin luota?"

"Niin, ja Åkerholm luonnollisesti kummasteli sitä. Varmaankin koetti hän arvailla, kuka niin myöhäinen vieras mahtoi olla, ja päästäkseen selville siitä piilottautui hän kukkulan taakse. Nyt seurasivat tapaukset nopeasti toisiaan, ja muutaman minuutin kuluttua oli murhenäytelmä näytetty loppuun. Tulija saapui Åkerholmin kohdalle, mutta pimeän vuoksi ei vainaja tuntenut häntä; Åkerholm odotti, kunnes tuntematon oli mennyt kappaleen matkaa ohi ja seurasi sitten hänen jäljessään. Nyt saapui vieras lehtokujaan ja Åkerholm luonnollisesti odotti hänen kääntyvän oikeaan, mutta hän suuntasikin kulkunsa vasempaan, siis Åkerholmin puistoon. Siitä jatkoi hän matkaansa puretun paviljongin ohi kulkien leveää puistokäytävää, joka toisella puolella päättyy metsään. Åkerholm käsitti silloin, että hänen, saadakseen tietää, kuka tuntematon oli, täytyi kiirehtiä edelle, ja tulla häntä vastaan. Luonnollisesti käytti hän hyväkseen puiston oikotietä ja kohtasi sitten tuntemattoman omassa puistossaan. Eikö totta, tämä kaikki on itsestään selvää."

"Aivan oikein", sanoi tohtori. "Jatkahan!"

"Kun Åkerholm sitten näki vieraan kasvot ja tunsi hänet, otti hän nopeasti pistoolin ja ampui häntä. Mutta pelon vuoksi ampui vanhus ohi tai sitten vain haavoitti häntä."

"En käsitä, mikä seikka pakotti Åkerholmin ampumaan", keskeytti tohtori.

"Se, että hän oli tuntenut vieraan."

"Herran nimessä! Kuka hän oli?"

"Sama mies, jota aikaisemmin oli etsitty puistopaviljongista."

"Ahaa, nyt ymmärrän."

Krag jatkoi:

"Laukauksen jälkeen peräytyi vanhus aseetonna ja pelosta horjuen muutaman askeleen taaksepäin, ja silloin ampui toinen kylmäverisesti hänet."

"Nyt käsitän minä kaikki aivan selvästi", sanoi tohtori. "Jälellä on siis kysymys salaperäisen murhaajan vangitsemisesta."

"Olet oikeassa", vastasi Krag. "Arvelen hänen ilmaisevan itsensä yön aikana, jolloin hän luulee minun olevan poissa."

"Miten aiot tulla takaisin?"

"Minä poistun junasta jollakin lähiasemalla ja palaan sieltä hevoskyydillä. Olen luvannut tavata illalla rouva Hjelmiä, jolta toivon saavani muutamia tärkeitä tietoja. Ja jos kaikki käy hyvin, sieppaamme vuorokauden kuluttua kiinni sen miehen, joka melkein ensimmäisenä tiesi 'kolmen huoneen salaisuuden', saaden sen vuoksi vainajan ankaran pelon valtaan ja lopuksi murhasi hänet."

Ovelle koputettiin. Bengt astui sisään. Krag huomasi hänen olevan suuruksissaan.

"Tehän aijotte matkustaa?" kysyi hän.

"Niin. Matkustan siinä junassa, joka lähtee Kvambergin asemalta tunnin kuluttua."

"Siinä tapauksessa suosittelen teille pikajunaa, joka lähtee jo vähän aikaisemmin. Siinä on hauskempi matkustaa, koska se ei pysähdy väliasemilla."

Krag ymmärsi heti, että Bengt ei ollut täysin varma hänen matkustamisestaan. Jos Bengt saisi kuulla hänen matkustaneen pikajunassa, olisi hän levollinen tietäessään hänen olevan monen penikulman päässä Kvambergin alueelta.

"Se sopii mainiosti", vastasi Asbjörn Krag. "Kiitän neuvostanne."

"Mutta sitä ennen haluaisin minä mainita erään ikävän seikan."

"Pyydän, tehkää niin."

"Te olette suoraan sanoen sietämättömällä tavalla tunkeutunut tämän talon asioihin."

"Todellako?"

"Niin. Epäilemättä on teidän ansiotanne se, että poliisi on alkanut penkoa vanhuksen itsemurhan syytä. Eikö asia ollut mielestänne jo tarpeeksi surullinen muutenkin, tarvitsematta saattaa perhettä skandaalin alaiseksi?"

"Perhettä?"

"Hänen kasvattipoikanaan on minulla oikeus sanoa ajatukseni. Sen lisäksi olette te loukannut erästä ystävääni."

"Pyydän kysyä: ketä?"

"Poliisimestaria."

"Ahaa, 'Poliisia', sitä lihavaa herrasmiestä, jonka tapasimme klubissa."

"Ettekö huomannut, että minä sanoin häntä ystäväkseni. Ja te olette saanut aikaan sen, ettei hän, vaan jokin poliisipäällikkö on saanut asian käsiteltäväkseen. En voi käsittää, miten olette saaneet tämän järjestetyksi."

"Luuletteko todellakin, että minä olen saanti tämän aikaan?" kysyi Asbjörn Krag.

"Luulen."

"Siinä tapauksessa täytyy minun sanoa, että olette liian yksinkertainen vakuuttaessanne uskovanne tämän."

Krag katsoi kelloaan.

"On parasta, että minä lähden", sanoi hän. "Toivon vielä ennättäväni pikajunaan. Pyydän, että hevonen valjastettaisiin mahdollisimman nopeasti."

"Se on jo tehty."

Herrat lähtivät.

Pääkäytävässä kohtasivat he saman poliisipäällikön, josta Bengt oli halveksien puhunut. Hän oli pieni, jäntevä mies vaaleine kasvoineen ja terävine silmineen. Nähdessään Asbjörn Kragin hän kummastui ja tervehti hyvin kohteliaasti. Bengt ei ollut huomaavinaan tervehdystä.

Krag sen sijaan tervehti poliisipäällikköä katsellen häntä terävästi ja merkitsevästi.

"Tekö täällä?" kysyi hän. "Muistelen teidän olleen puolittain sairas tavatessamme viime kerralla. Miten voitte nyt?"

Poliisipäällikkö, joka heti oivalsi tilanteen, vastasi kohteliaasti:

"Kiitos huomaavaisuudestanne, herra tohtori, nyt olen minä jo hyvissä voimissa."

"Niin", vastasi Krag, "senlaatuinen sairaus voi helposti uusiutua, se voi kääntyä vaaralliseksikin, sen vuoksi _täytyy teidän olla äärimmäisen varovainen_."

"Noudatan varoitustanne, herra tohtori."

"Hyvästi!"

"Hyvästi, herra tohtori."

Asbjörn Kragin asettuessa rekeen katseli nuori poliisipäällikkö häntä salaperäisesti hymyillen. --

IX.

ROUVA HJELM KOHOTTAA HUNTUA.

Asbjörn Krag asettui mahdollisimman mukavasti rekeen. Bengt lähestyi häntä ja sanoi happamen imelästi:

"Perheessämme on ollut tapana, että vieraita saatetaan kauemmaksi kuin ovelle asti. Kenties suvaitsette minun lähtevän mukaanne?"

"Tietysti", vastasi Krag. "Hupaisa seura otetaan aina mielihyvin vastaan."

Bengt asettui rekeen. Krag tervehti vielä kerran tohtoria ja poliisipäällikköä, ja reki lähti liikkeelle voimakkaitten rotuhevosten vetämänä.

Matkalla oli Bengt hiljainen ja umpimielinen. Krag sitävastoin oli hyvin puhelias. Hän selitti laajasti, että ympäristöllä liikkuvien, Åkerholmin kuolemaa koskevien huhupuheitten lopettamiseksi oli poliisin asiaan sekaantuminen aivan välttämätöntä. Mutta Bengt pysyi edelleenkin harvasanaisena. Tämän jälkeen alkoi Krag puhua Bengtistä. Hänhän oli nuori ja eteenpäin pyrkivä mies. Ja kun ei varojakaan puuttunut, oli hänellä Kragin mielestä sovelias aika etsiä itselleen morsian, esim. rouva Hjelm, johon Krag otaksui Bengtin kiintyneen. Nythän ei vanhuskaan olisi esteenä.

Bengt kääntyi poispäin sanoen itsekseen:

"Millainen aasi!"

Mutta Krag jatkoi väsymättömästi leikinlaskuaan ja onnistui siten salaamaan Bengtiltä aikeensa.

Herrat saapuivat rautatien asemalle.

"Kun matkanne sattuu Kristianiaan", sanoi Asbjörn Krag, "niin kunnioittanette minuakin käynnillänne. Koetan silloin edes osaksi korvata ne mielenkiintoiset päivät, jotka teidän luonanne olen viettänyt."

"Mielenkiintoiset?" kysyi Bengt ihmetellen. "Minusta nämä viime päivät ovat olleet tuskallisen ikäviä."

"No niin", sanoi Krag taputtaen olkapäähän Bengtiä, joka ei ollenkaan näyttänyt välittävän tästä ystävällisestä lähentelystä, "puhuessani mielenkiintoisista päivistä tarkoitin luonnollisesti sitä, että minulla on lääkärinä ollut oivallinen tilaisuus seurata Åkerholm-vainajan sairautta ja kuolemaa. Ja nyt täytyy minun jättää hauska seuranne, juna lähtee vajaan minuutin kuluttua."

Kun juna oli lähtenyt liikkeelle, näyttäytyi Krag vaunun akkunassa innokkaasti nyökäten Bengtille, joka heti käänsi hänelle selkänsä.

Asbjörn Krag istuutui ikkunan viereen katselemaan ohi kiitäviä maisemia. Iloinen ilme hänen kasvoiltaan oli hävinnyt. Pitkään katseli hän Kvambergin seutuja, jotka häämöttivät kaukaa ja katosivat pian näköpiiristä. Pikajuna sivuutti pienen Kvambergin naapuriaseman, kymmenen minuutin kuluttua vilahti toinenkin asema ohi ja jälellä oli enää yksi.

Krag katsoi kelloaan. Hetken epäröityään tarttui hän nopeasti hätäjarruun. Juna, joka juuri oli saapunut aavalle tasangolle, pysähtyi heti.

Pikajunassa tuli suuri hämminki. Matkustajat kiirehtivät vaunusta toiseen kysellen, mitä oli tapahtunut. Krag vastaili tyynesti, ettei ollut tapahtunut mitään erikoisempaa. Hän vain tahtoi päästä pois pikajunasta. Sitten alkoi hän kiireesti kokoilla matkatavaroitaan. Muuan englantilainen matkailija, joka vakavana ja äänettömänä oli seurannut tapausta, nousi ja puristi ihaillen Kragin kättä sanoen: "All right", ja istuutui jälleen paikoilleen.

Samassa syöksyi pari pelästynyttä junailijaa vaunuun.

"Kuka on koskenut hätäjarruun?" huusivat he yhtäaikaa.

"Minä", vastasi Krag ja koetti pujottautua heidän ohitseen.

"Minkä vuoksi?" kysyivät junailijat.

"Sen vuoksi, että minun täytyy poistua junasta."

Matkailijat nauroivat. Junailijat koettivat pidättää Kragia.

"Tarpeeton junan pysäyttäminen on rautatien ohjesäännöissä ankarasti kielletty", selitti toinen. "Tämä lysti tulee teille kalliiksi."

"Antakaa tulla", vastasi Krag tarjoten osoitteensa, "minun on pakko poistua junasta juuri tällä kohdalla."

Matkustajat nauroivat taas, mutta junailijat suuttuivat yhä enemmän.

"Te ette pääse ulos", kirkuivat he, "ja Kristianiaan saavuttuamme pidämme huolen siitä, että joudutte poliisin huostaan."

Vastaamatta mitään avasi salapoliisi nopeasti vaunun akkunan ja heitti matkatavaransa sekä turkkinsa ulos. Sen jälkeen asettui hän nyrkkeilyasentoon katsellen nauraen vastustajiansa. Oli helppo huomata, kuinka hänen valtavat käsivarsilihaksensa jännittyivät.

"All right", mörähti englantilainen myötätuntoisesti.

Junailijat hypähtivät Kragin sivulle, mutta tämä pujahti salamannopeasti heidän käsistään. Hyppäys vain, ja hän oli lumihangessa tavaroittensa luona. Heti sen jälkeen hyppäsi hän aidan yli ja oli maantiellä. Sieltä huusi hän pilkallisesti hämmästyneelle junamiehistölle:

"Voitte vain huoleti lähteä matkoihinne, sillä pikajunalla on tavallisesti kiire."

Ei auttanut muu kuin laittaa juna liikkeelle. Ikkunoihin ilmestyi iloisia, hymyileviä kasvoja ja nenäliinat liehuivat. Mutta junailijat vannoivat kostavansa.

"Välistä täytyy menetellä näinkin, kun ei haluta esiintyä poliisina", puheli Krag kävellessään maantietä.

Pian saapui hän suureen taloon ja sai sieltä kyytihevosen. Hän oli loistavalla tuulella.

Ajettuaan neljä tai viisi tuntia saapui hän Kvambergin lähettyville. Suoritettuaan kyytimaksun neuvoi hän kyytipoikaa ajamaan missään pysähtymättä ja kenenkään kanssa puhelematta mahdollisimman nopeasti takaisin. Katsellen tyytyväisenä runsaita juomarahojaan lupasi poika seurata tarkoin määräystä.

Asbjörn Krag lähti suoraan rouva Hjelmin huvilaa kohden. Heti sisään astuttuaan huomasi hän rouvan odottaneen häntä. Rouva oli hermostuneempi kuin aamulla, ja sitäpaitsi hän oli itkenyt.

"Pyydän anteeksi käytöstäni aamupäivällä", alkoi hän. "Teidän ilmoituksenne ja kysymyksenne olivat minulle odottamattomia, ja minä menettelin ajattelemattomasti salatessani teiltä erään seikan. Kaduin heti lähdettyänne ja sen vuoksi lähetin kirjeen."

"Ymmärsin sen heti", vastasi Krag, "ja nyt tahtonette ilmoittaa, minkävuoksi Bengt tuli tänne?"

"Vakuutan, etten tiennyt mitään hänen tulostaan."

"Siltä minustakin tuntui."

"Hänen käynnillään ei ollut muuta tarkoitusta kuin ilmoittaa kasvatusisänsä kuolema."

"Kuka oli sitten se herra, joka eilen illalla kello 11 lähti täältä ja jonka Åkerholm kohtasi lehtokujassa?"

Rouvan valtasi voimakas sisäinen taistelu.

"Voitte luottaa huoleti minuun", sanoi Asbjörn Krag.

"Sen minä teenkin", vastasi rouva, "ja juuri sen vuoksi en tahdo salata teiltä mitään. -- Niinkuin ehkä olette kuulleet", jatkoi hän, "olen minä sekä miesvainajani eläessä että jälkeenkin päin matkustellut paljon ulkomailla. Matkustaminen oli intohimonani, mutta sen lisäksi olen minä pelannut etupäässä Ostendessa ja Monte Carlossa."

"Ja hävinnyt?"

"Joskus voitin, enimmäkseen hävisin. Nyt käsitätte, jos olette ihmistuntija, että ihminen, varsinkin nainen, joka on joutunut pelihimon valtaan, ei ole turhantarkka seuransa valinnassa. Jouduin kerran Monte Carlossa ollessani kiusalliseen tilanteeseen. Selviydyin siitä erään miehen avulla, mutta sen avun olen saanut kalliisti maksaa. Sain pian selville, mitä miehiä avustajani oli -- ammattipeluri ja elostelija, jolla poliisi oli alituisesti kintereillään. Lähdin heti sieltä, mutta hän seurasi minua, ja vasta suurten uhrausten ja ponnistusten kautta pääsin hänestä eroon. Asetuttuani asumaan tänne tunsin itseni turvatuksi. Sitten -- voitte arvata kauhistukseni -- ilmestyi hän äkkiä tänne. Hän esitti vaatimuksensa minuun nähden ja tahtoi, että minä kieltäytyisin menemästä naimisiin Åkerholmin kanssa. Minä käskin hänen mennä tiehensä. Eilen illalla oli meillä viimeinen ja ankarin kohtaus. Hän saattoi minut raivostumaan ja vannoi kostavansa. Sitten hän lähti pois yhdentoista aikana, ja minuun vaikuttaa sangen tuskallisesti ajatellessani, että Åkerholm piti juuri..."

Itku keskeytti hänen puheensa. "Mikä on hänen nimensä?" kysyi Krag

"Minulle on hän tunnettu Jim Charterin nimellä."

"Varmaan amerikkalainen?"

"Niin."

"Miten sai hän tietää teidän matkustaneen Norjaan?"

"Sitä hän ei ole saanutkaan tietää; hän selitti kohdanneensa minut täällä aivan sattumalta."

"Sitä juuri arvelinkin", sanoi Asbjörn Krag. "Minkä näköinen on Jim Charter?"

"Suuri, tanakka, punapartainen ja tuikeakatseinen mies. Ikää on hänellä noin 40 vuotta."

"Puhuiko hän milloinkaan ulkomuodostaan, esim. punaisesta tukastaan?" kysyi Krag.

Rouva hämmästyi.

"Kyllä", vastasi rouva, "kerran hän mainitsi, että hänen ulkomuotonsa on suuren rahasumman arvoinen."

Salapoliisi ponnahti seisaalleen.

"Erinomaista", huudahti hän. "Tämä on ketjun puuttuva rengas!"

"Mitä tarkoitatte?"

"Åkerholmin kolmea huonetta."

"Kolmea huonetta?"

Krag lähestyi rouvaa, joka katseli häntä kysyvin katsein.

"Uskotteko todellakin, että Åkerholm on tehnyt itsemurhan?"

"Kyllä, miksi en uskoisi...?"

"Hänet on ampumalla murhattu."

"Murhattu? Kuka on murhaaja?"

"Jim Charter."

"En voi käsittää..."

"Pian käsitätte kaikki."

Rouva Hjelm painui itkien tuolin selkänojaa vasten.

* * * * *

Tohtori istui huoneessaan odotellen Kragin tuloa. Talossa vallitsi täydellinen hiljaisuus. Tohtori avasi puiston puoleisen ikkunan ja sammutti lampun. Jännittyneenä istuutui hän ikkunan viereen katsellen pimeään puistoon, jossa Åkerholm oli murhattu tuskin kaksikymmentäneljä tuntia sitten. Vähän ajan kuluttua huomasi hän jonkun hiipivän varovasti taloa kohti. Tulija pysähtyi ikkunan kohdalle ja tohtori kuuli vihellyksen. Tohtori vastasi merkinantoon ja heitti alas köyden, jonka toisen pään hän kiinnitti ikkunaan. Tulija kiipesi nopeasti köyttä myöten ja hyppäsi lattialle. Tohtori sytytti lampun ja huomasi samalla, että tulija ei ollutkaan Asbjörn Krag.

Heti johtui tohtorin mieleen Åkerholmin murhaaja, salaperäinen mies paviljongista, ja hänen ohimonsa jyskyttivät pelosta.

Hänen edessään seisoi uhkaavana ja vakavana vankkarakenteinen, punapartainen mies.

X

PUNAPARTAINEN.

Punapartainen tuijotti tohtoriin, joka kääntyi kauhistuneena oveen päin.

"Pysykää paikoillanne!" komensi mies.

Samassa huomasi tohtori revolverin välkähtävän hänen kädessään, ja hän jäi paikalleen. Tohtori oli suunniltaan kauhistuksesta. Mitä tahtoi tämä mies? Oliko hänellä aikomus murhata hänet, vai ajoiko hän Asbjörn Kragia takaa?

Tohtori koetti tekeytyä pelottomaksi ja kysyi mahdollisimman ankarana:

"Mitä teillä on täällä tekemistä?"

Mies ei vastannut, sen sijaan piteli hän pahanenteisesti revolveria kädessään. Hänen silmänsä säihkyivät.

"Tässä talossa on poliisi", jatkoi tohtori, "ja ellette heti paikalla poistu, kutsun hänet."

Mies hymyili.

Äkkiä tähtäsi hän revolverillaan tohtoria ja sanoi jylisevällä äänellä:

"Kääntykää heti kamiiniin päin, tai muuten olette kuoleman oma!"

Tohtori epäröi, mutta kääntyi kuitenkin. Seisottuaan vähän aikaa kamiiniin päin kuuli hän miehen nauravan selkänsä takana. Hän oli kuullut tuon saman äänen ennenkin. Äkkiä käänsi hän päänsä ja huomasi Asbjörn Kragin istuvan nauraen tuolilla. Pöydällä hänen edessään oli punainen tekotukka ja saman värinen parta.

Kesti hetken aikaa, ennen kuin tohtori selvisi hämmästyksestään.

"Sinä säikäytit minut puolikuoliaaksi", sanoi hän. "Pilasi oli kenties liian karkeaa."

"Sinähän tiesit", vastasi salapoliisi, "että minä tulen täsmälleen kello 11. Tiesit myöskin, että minun on pysyminen tuntemattomana, ja minun täytyi estää sinut herättämästä talon väkeä."

"Jumalan kiitos, että se olitkin sinä. Luulin sinua aivan toiseksi."

"Keneksi?"

"Åkerholmin murhaajaksi."

"Se ei ollut niinkään hullusti arvattu. Äsken olin minä tosiaankin hänen näköisensä."

"Sinä olet siis nähnyt hänet?"

"En, mutta rouva Hjelm on. Hän tuntee murhaajan."

"Rouva Hjelm on niin muodoin osallinen murhaan?"

"Ei ollenkaan, hän on aivan viaton siihen, mutta tuntee kuitenkin murhaajan."

"Oleskeleeko murhaaja vielä näillä seuduilla?"

"Oleskelee, ja luultavasti pitää silmällä meitä. Onko tällä välin tapahtunut mitään erikoisempaa?"

"Ei, Bengtkin on sinun lähtösi jälkeen pysynyt koko ajan huoneessaan."

"Ja nuori poliisipäällikkö?"

"On hauska poika. Hän on pyrkinyt keskusteluun minun kanssani, ja näyttää siltä, kuin hän luulisi minulla olevan jotain sanottavaa hänelle."

Krag nyökkäsi.

"Mitä sanoit sinä hänelle?"

"En mitään, mutta sen sijaan kertoi hän minulle Bengtin puhelimitse tiedustelleen jotain Kvambergistä eteenpäin olevilta väliasemilta."

"Mitä vastasit siihen?"

"En vastannut siihenkään mitään, sillä minä en ymmärtänyt hänen tarkoitustaan."

"Hän on näppärä poika, mutta -- kuulehan!" Hiljaiset, sipsuttavat askeleet kuuluivat käytävästä.

Tohtori aikoi ottaa revolverin, mutta Krag esti hänet.

"Se on juuri hän", virkkoi salapoliisi.

Ovelle naputettiin.

"Sisään", sanoi Krag.

Tulija oli nuori, siviilipukuun puettu poliisipäällikkö. Hänellä oli salalyhty kädessään.

"Erinomaista!" huudahti Krag. "Tohtori, sammuta lamppu, muuten meidät voidaan helposti huomata." Tohtori teki niin. Huoneessa ei ollut nyt muuta valaistusta kuin kapea valojuova, joka tuli lattialla olevasta salalyhdystä.

"Sain kirjeenne", kuiskasi poliisipäällikkö, "ja toivoakseni ehdin ajoissa."

"Juuri parhaaseen aikaan."

"Joko toiminnan aika on käsissä?"

"Ei vielä."

"Hämmästyin nähdessäni teidät täällä", sanoi poliisipäällikkö. "Ymmärsin heti, että jotain on tekeillä, ja sitten selvisi minulle Kristianian oikeusosaston salaperäinen määräys."

"Niin, minua ei haluttanut työskennellä yhdessä paikkakunnan juopon poliisimestarin kanssa", vastasi Krag.

"Miten täällä muuten on asiat? Åkerholm on kai murhattu?"

"Niin on, ampumalla."

"Bengtikö?"

"Ei, hän on ainoastaan osallinen murhaan."