Part 3

"Kiellän ruumiiseen koskemasta", sanoi salapoliisi ankarasti, "sen täytyy ehdottomasti antaa olla liikuttamatta."

Kragin määräys ei näyttänyt olevan Bengtin mieleen, mutta kuitenkin sanoi hän palvelijoille:

"Tehkää niin kuin tohtori määrää!"

Kääntyen Kragiin jatkoi hän:

"Toivoakseni teette kaiken, mitä tässä asiassa on tehtävä."

Krag kumarsi.

"Pyydän kiireesti valjastamaan hevosen kepeän reen eteen", sanoi hän, "minun täytyy lähettää pari sähkösanomaa."

Sen jälkeen meni hän ovelle ja sanoi:

"Kaikki muut poistukoot, paitsi ne, jotka löysivät ruumiin ja toivat sen sisään!"

"Minä tulin ensiksi vainajan luo", sanoi keittäjä.

"Ja minä kuulin laukaukset", sanoi piharenki, joka seurasi keittäjää.

"Laukaukset?" huudahtivat Bengt ja Krag hämmästyneinä yhtäaikaa, "oliko laukauksia todellakin kaksi?"

"Oli", virkkoi tohtori, "on kuultu kaksi laukausta."

"Hyvä on", vastasi Krag, "sulkekaa ovi!"

Asiaan kuulumattomat poistuivat ja ovi suljettiin.

Asbjörn Krag kuulusteli ensiksi piharenkiä.

"Tekö sanoitte kuulleenne kaksi laukausta?" kysyi hän.

"Minä."

"Missä olitte silloin?"

"Olin juuri valjastanut hevoset ja lukitsin paraillaan tallin ovea."

"Paljonko kello oli silloin?"

"Tornikello oli juuri lyönyt yksitoista; seisoin silloin pihalla ja luin lyönnit."

"Olitteko yksin?"

"Olin."

"Oletteko varma siitä, ettei ketään ollut läheisyydessä?"

"Aivan varma. Silloin oli kirkas kuutamo, ja jos joku olisi ollut pihalla liikkeellä, olisin minä kyllä hänet huomannut."

"Ja te siis kuulitte laukaukset?"

"Niin. Ensin kuulin yhden laukauksen."

"Mistä suunnasta?"

"Puistosta."

"Mitä teitte laukauksen kuultuanne?"

"Ensin säikähdin, mutta sitten juoksin pihan toiselle puolelle, huusin Andresenia, keittäjää, ulos, ja silloin kuulin toisen laukauksen."

"Kuinka pitkä oli laukausten välinen aika?"

"Ainoastaan muutamia sekuntteja, tuskin puolta minuuttia."

"Huomasitteko mitään erikoista laukauksien suhteen? Tarkoitan, kuuluiko ensimmäinen laukaus voimakkaammin kuin toinen?"

Piharenki mietti vähän aikaa.

"Sitä minä en voi varmasti sanoa", vastasi hän, "mutta nyt tarkemmin muistellessani tuntuu siltä kuin edellinen laukaus olisi ollut jälkimäistä voimakkaampi. Edellinen ikäänkuin olisi kaikunut kauemmin ilmassa."

Tohtori keskeytti kuulustelun.

"Mitä ihmettä nämä kaksi laukausta merkitsevät?" kysyi hän, "sillä ruumiissahan on vain yksi kuulan reikä."

Bengt, joka kuulustelun aikana oli seisonut ikkunan ääressä kuutamoa katsellen, kääntyi tohtoriin päin ja sanoi:

"Onhan tunnettu asia, että itsemurhaajat usein ampuvat koelaukauksen ilmaan kootakseen siten rohkeutta tekoansa varten."

"Niin, siitä on lukuisia esimerkkejä", lausui Krag.

"Ja sitä paitsi", jatkoi Bengt, "voihan myöskin otaksua, että vainaja ensiksi tähtäsi päähänsä, mutta kuula osui harhaan."

"Luuletteko hänen ampuneen ohi?" kysyi Krag.

"Käsi on hyvinkin voinut sillä hetkellä vapista. Näin ollen" -- Bengt otti vainajan pistoolin -- "jos hän on laukaissut molemmat pistoolinpiiput, täytyy niitten olla tyhjät, niinkuin ne ovatkin."

"Minä olen myös huomannut sen", sanoi Krag, "ja juuri se seikka tekee tapauksen salaperäiseksi."

Tämän jälkeen jatkoi salapoliisi piharengin kuulustelua.

"Mitä tapahtui sitten?"

"Kuultuaan huutoni tuli Andresen juosten luokseni. Kerroin hänelle laukauksista ja sitten lähdimme yhdessä puistoon."

"Löysittekö ruumiin heti?" kysyi salapoliisi Andresenilta

"Ei", vastasi hän, "etsimme noin kymmenen minuutin ajan. Sitten huomasin minä puitten välissä, muutaman askeleen päässä tieltä, häämöttävän jotain tummaa. Kiirehdin sinne. Siellä makasi patruuna. Ravistelin häntä, mutta hän oli kuollut. Hän on ampunut itsensä, ajattelin minä, sillä minä huomasin hänen pitelevän pistoolia kädessään. Huusin heti piharengille ja parille muulle miehelle ja kannoin heidän kanssaan vainajan sisään. -- Siinä kaikki, mitä minä tiedän."

Asbjörn Krag mietti vähän aikaa. Sitten hän kysyi:

"Kävikö kukaan tapaamassa vainajaa sen jälkeen, kun me olimme lähteneet kaupunkiin?"

"Minä lähdin silloin heti huoneeseeni", sanoi tohtori, "enkä nähnyt häntä enää sinä iltana; luulin vanhuksen myöskin menneen levolle."

"Marianne oli nähnyt hänet", sanoi Andresen.

"Kuka on Marianne?"

"Hän on sisäkkö."

"Kutsukaa hänet tänne!"

Marianne saapui heti. Hän oli punatukkainen noin kolmenkymmenen vuotias naisihminen. Hänellä oli vielä kyyneleet silmissään.

"Minulle on kerrottu, että te viimeiseksi näitte Åkerholmin elävänä", alkoi Krag.

"Minä näin hänet, kun hän lähti ulos", vastasi Marianne. "Tultuani salonkiin siistiäkseni sitä saapui hänkin sinne."

"Puhuiko hän mitään?"

"Hän kysyi minulta, olivatko herrat lähteneet kaupunkiin. Vastasin siihen, etten tiennyt, minne olitte lähtenyt, mutta että te jonnekin olitte mennyt."

"Edelleen."

"Silloin alkoi hän etsiä."

"Etsiä?"

"Niin, jotain kirjaa."

Asbjörn Krag ja tohtori katsahtivat toisiinsa.

"Löysikö hän kirjan?" kysyi Krag.

"Ei, ja siitä hän oli kovin pahoillaan. Hän toraili kovin. 'Se oli tässä vähän aikaa sitten. Ovatko kaikki tämän talon tavaratkin noiduttuja?' sanoi hän. Hän etsi vielä jonkun aikaa, mutta ei löytänyt kirjaa. Sen sijaan..."

Bengt keskeytti kuulustelun.

"Mitä te puhutte?" huusi hän, "eikö hän löytänyt kirjaa?" Mutta samassa koetti hän tyyntyä ja jatkoi rauhallisemmin: "Ei, ei, tämähän on aivan saman tekevää. Anteeksi, ajatukseni ovat vallan sekaisin."

Asbjörn Krag katsahti terävästi Bengtiin.

Marianne jatkoi:

"Sen sijaan löysi hän... uh...!"

Hän alkoi vapista ja itkeä.

"Mitä hän löysi?"

Marianne osoitti pistoolia ja änkytti pelokkaana:

"Tuon."

"Pistoolin siis?"

"Niin. 'Tämä on sentään paikallaan', sanoi hän pistäen pistoolin taskuunsa. Sitten hän lähti."

"Puistoon?"

Marianne näytti epävarmalta.

"Ei... Hän lähti pientä lehtokujaa myöten."

"Eikö ollut mielestänne omituista, että hän lähti niin myöhään ulos?"

"Ei ensinkään"

"Minkätähden ei?"

Kului muutama minuutti ennenkuin Marianne vastasi. Sitten sanoi hän hiljaa ja ujostellen:

"Sen vuoksi, kun hän meni pienen lehtokujan kautta."

Bengt sekaantui taas keskusteluun.

"Minä en pidä tätä kuulustelua tarpeellisena", sanoi hän. "Sen vaikutus sekä palvelusväkeen että minuun on melkein raateleva."

Asbjörn Krag ei ollut kuulevinaan huomautusta. Hän jatkoi kuulustelua.

"Minne johtaa pieni lehtokuja?"

"Se johtaa... johtaa... Hjelmin kartanolle."

"Ahaa, ymmärrän, -- rouva Hjelmin, Åkerholmin morsiamen taloon."

"Niin", vastasi Marianne, "rouva Hjelm asuu aivan lähellä pientä lehtokujaa."

"Todellakin. Kiitos. En tahdo enää vaivata teitä."

Marianne, keittäjä ja piharenki poistuivat. Mutta ovella he katsahtivat kostein silmin pöydällä lepäävää vainajaa.

Palvelijoitten mentyä sanoi Krag Bengtille:

"Pyydän saada vainajan avaimet."

"Mitä tarkoitusta varten?"

"Noudattaaksemme yleistä tapaa. Ja nyt tarkastamme samalla vainajan kolme salaperäistä huonetta."

"Mutta kunnioitus kuollutta kohtaan...".

"Meidän täytyy."

"Menkäämme sitten."

Krag otti avaimet.

Tohtori ihmetteli itsekseen Kragin rauhallisuutta ja varmuutta. Nyt oli kuuluisa salapoliisi oikeassa elementissään. Hän oli hiukan kalpea, mutta muuten olivat hänen kasvonsa aivan ilmeettömät.

"Katsokaahan!" kuiskasi Bengt osoittaen kylkirakennusta, jonka akkunoista loisti valo.

"Aivan niinkuin hän olisi vieläkin siellä", sanoi tohtori.

"Lähtekäämme sinne", esitti Krag.

Vanhuksen ensimmäisen huoneen ovi oli lukossa. Krag etsi sopivaa avainta. Kukaan ei lausunut sanaakaan. Oli niin hiljaista, että tohtori voi hyvin kuulla sydämensä lyönnit.

Asbjörn Krag keskeytti hiljaisuuden. Katsellen terävästi Bengtiä sanoi hän:

"Luulen, että meille kummallekin on näitten huoneitten salaperäisyys jo etukäteen selvillä."

Lukko rasahti. Krag oli löytänyt oikean avaimen.

VI.

"KOLMEN HUONEEN SALAISUUS."

Herrat astuivat ensimmäiseen huoneeseen. Vainaja oli sisustanut sen oman makunsa mukaisesti. Joukko erilaatuisimpia aseita, enimmäkseen kiväärejä ja pistooleja, riippui seinillä. Mitään salaperäistä ei siellä voinut havaita.

Seuraava huone oli sisustettu samaan tapaan.

"Mutta täällähän ei olekaan mitään salaperäistä", sanoi tohtori.

"Ei minunkaan ymmärtääkseni", vastasi Bengt. "Ja vainajalla on kauan ollut kuuromykkä palvelija, joka öisin nukkui ensimmäisessä huoneessa."

"Kuuromykkä palvelija! Sepä omituista!" huudahti Krag.

"Niin, isä oli tullut tuntemaan hänet Amerikassa. Hän oli puoliksi indiaani ja hyvin uskollinen herralleen. Nyt hän on jo kuollut."

Krag avasi oven seuraavaan huoneeseen, joka oli upeasti koristeltu. Nurkassa, japanilaisten verhojen takana, oli vainajan sänky, jonka hän itse tapasi järjestää. Seinillä riippui tauluja ja valokuvia. Lattian peitti paksu, pehmeä matto.

Ihastuneina tarkastelivat herrat huoneessa olevia nähtävyyksiä.

"Ei täälläkään ole mitään salaperäistä", huomautti tohtori.

"Mitäpä salattavaa hänellä täällä olisi ollut", vastasi Bengt. "Minä olen jo kauan tiennyt, ettei näitten huoneitten otaksuttu salaperäisyys itse asiassa ole muuta kuin vanhuksen omituisuutta."

"Sinä kaiketi tutkit huoneet tarkemmin?" kysyi tohtori Kragilta.

"Se ei ole tarpeellista", vastasi salapoliisi.

"Samaa mieltä minäkin olen", sanoi Bengt. "Tällaisen kauhistavan yön jälkeen olemme kenties jokainen levon tarpeessa --."

Välittämättä Bengtin huomautuksesta siirtyi Asbjörn Krag seinän luo ja alkoi kädellään painellen tunnustella tapetteja.

"Arvasin siis oikein", puheli hän itsekseen.

Bengtille hän sanoi:

"Ei, emme varsin vielä mene levolle. Vakuutan teille, tohtori, että tämä huone on salaperäinen. Kuinka varovainen ja viisas vanhus onkaan ollut!"

"Mutta missä täällä piilee salaisuus?" kysyi tohtori.

"Sen saat tietää sitten myöhemmin, nyt pyydän sinua auttamaan vähäsen pienessä tarkastuksessa."

"Tarkastuksessa?"

"Älähän kysele liikoja, tee vain niin kuin minä käsken! Toista sanat: 'Näettekö?... Piru!'"

"Näettekö?... Piru!" toisti tohtori ihmetellen.

Bengt kalpeni ja katseli vihaisin silmäyksin salapoliisia.

"Kovemmin", sanoi Krag tohtorille. "Huuda ne sillä tavoin kuin olisit henkesi edestä pakenemassa jonkun ajaessa sinua takaa!"

Tohtori teki niin ja salapoliisi oli tyytyväinen.

"Huuda nyt sillä tavoin samat sanat kahden minuutin kuluttua!" sanoi Asbjörn Krag ja lähti huoneesta.

Tohtori ei voinut ollenkaan käsittää tällaista näytelmää, mutta hän päätti kuitenkin noudattaa Kragin määräystä. Jäätyään kahden kesken Bengtin kanssa valtasi hänet vastenmielinen ja puoleksi pelonsekainen tunne. --

Asbjörn Krag oli mennyt ulos vanhuksen huoneitten akkunoitten kohdalle, samaan paikkaan, jossa hän aikaisemmin oli kuullut Åkerholmin huudon. Hän kuunteli tarkasti.

"Näettekö?... Piru!" kuului tohtorin huuto, mutta se tuntui tulevan jostain äärettömän kaukaa.

Salapoliisi lähti takaisin. Tohtori ja Bengt odottivat häntä.

"Tuliko selvä?" kysyi Bengt.

"Kyllä, ja nyt lähdemme puistoon."

"Puistoon, mitä varten sinne?"

"Tarkastamme paikan, josta vainaja löydettiin."

"Onko se tarpeellista?"

"Ehdottomasti; meille lääkäreille on tarpeellista saada tietää kaikki tällaisessa tapauksessa."

Krag, joka viimeisenä lähti huoneesta, lukitsi oven.

"Kutsukaa kokki ja pari muuta miestä!" käski hän. "Lyhdyt mukaan!"

Asbjörn Krag pisti avaimet taskuunsa.

Kokki, piharenki ja eräs kolmas mies saapuivat lyhdyt mukanaan paikalle. Krag pistäytyi huoneeseensa ja palasi sieltä heti. Hän oli ottanut oman lyhtynsä, jonka rakenne oli eriskummainen ja valo häikäisevän voimakas.

"Siinä on yhdistetty revolveri ja salalyhty yhdeksi", huomautti Bengt pilkallisesti. "Puuttuu ainoastaan poliisinmerkkejä, muuten olisi varustus täydellinen."

Portilla odotteli kuski parivaljakkoineen. Pistäen paperin salaa hänen käteensä sanoi Asbjörn Krag hiljaa:

"Lennätinkonttoriin mahdollisimman nopeasti! Ja pitäkää huoli siitä, että tämä sähkösanoma lähetetään kiireellisenä!"

"Tästä löysimme herra Åkerholmin", kuului kokin ääni puistosta. Herrat pysähtyivät ja kokki valaisi lyhdyllään erästä puunrunkoa, josta oli tielle neljän tai viiden metrin matka.

Krag käski miesten pysähtyä tielle. Itse meni hän puun luo. Lyhtynsä avulla löysi hän heti lumessa paikan, jossa vainaja oli maannut.

"Hän on maannut kasvot maata vasten", sanoi hän.

"Aivan niin", vastasi kokki.

"Tuossa näkyvät sormen jäljet ja tuossa on vähän verta. Hän on heittänyt henkensä silmänräpäyksessä. Mihin aikaan te löysitte hänet?"

"Noin kymmenen minuuttia yli yhdentoista", vastasi kokki.

"Silloin oli kirkas kuutamo..."

Samassa hän huomasi jälkiä lumessa.

"Oliko herra Åkerholmilla hirvennahka-saappaat jaloissa?"

"Oli."

"Sitten nämä ovat hänen jälkiänsä. Hän on harpannut tieltä tänne päin aivan kuin pakeneva ja sitten -- hän on kävellyt takaperin pois päin puusta seitsemän askelta."

"Ei ole ensinkään kummallista", huomautti Bengt, joka oli uteliaana seurannut Kragin puuhia, "että vanhus raukka on kulkenut takaperin. Hän luonnollisesti pelkäsi, että joku voisi seurata häntä ja estäisi hänen tekonsa."

"Minä en ole sanonut, että se on kummallista", vastasi Krag terävästi.

Neljännestunnin ajan tarkasteli hän vielä lumessa olevia jälkiä ja sammutti sitten lyhtynsä. Kokki johdatti hänet pienelle lehtokujalle.

"Tämä siis johtaa 'Silkkihelman' asunnolle", kysyi Krag.

"Niin, rouva Hjelmin huvilaan", oikaisi Bengt.

"Hyvä. Kello puoli yksitoista lähti herra Åkerholm kävelylle tänne. Kymmenen minuuttia yli yhdentoista löydettiin hänen ruumiinsa puistosta, siis kokonaan vastakkaiselta suunnalta. Ehtiikö neljässäkymmenessä minuutissa mennä tästä rouva Hjelmin huvilaan ja tulla sieltä takaisin sille paikalle, josta herra Åkerholm löydettiin kuolleena?"

Kokki mietti.

"Se voisi kyllä olla mahdollista", sanoi hän, "mutta varmaksi sitä en voi vakuuttaa. Arvelen kuitenkin, että silloin pitäisi kulkea hyvin kiireesti."

"No niin, huomenna saamme siitä tarkemman selon. Kello on jo puolineljä, ja kuu lakkaa pian valaisemasta, joten työskentely käy mahdottomaksi. Viisainta on käydä levolle."

Krag sanoi Bengtille hyvää yötä ja nousi tohtorin kanssa rappuja myöten toiseen kerrokseen.

Tohtorin ja Kragin huoneessa oli hiljaista ja lämmintä. Hilpeä tuli lekotteli kamiinissa, ja pian oli tuli myöskin herrojen sikaareissa.

Krag ja tohtori istuivat vaiteliaina.

"Vanhus parka", puheli tohtori itsekseen, "millaisen kuoleman hän saikaan osakseen."

Krag asettui mieliasentoonsa. Puoliksi maaten puoliksi istuen loikoili hän pehmeässä nojatuolissa jalat kamiinin reunalla.

"Väitit eilen", sanoi tohtori, "että vanhuksen kolmessa huoneessa on joku salaisuus, mutta siellä ei ollutkaan mitään salaperäistä."

Krag nauroi hilpeästi.

"Siellä on salaisuus, vaikka sinä et ole sitä huomannut. Minä aavistin sen olemassaolon jo silloin, kun sinä kävit Kristianiassa ja kerroit vanhuksen omituisuudesta, ja kuultuani eilen, että Åkerholmilla oli ollut kuuromykkä palvelija, pääsin asiasta täyteen varmuuteen."

"Mutta Bengthän kertoi kuuromykästä sangen vähän."

"Se tieto, että palvelija oli kuuromykkä, oli minulle kyllin riittävä."

Herrat vaikenivat taas ja tupakoivat.

Viimein keskeytti tohtori hiljaisuuden.

"Kenties Åkerholmin itsemurhan yhteydessä myös on jokin salaisuus?" kysyi hän.

"Åkerholm ei ole tehnyt itsemurhaa. Hänet on murhattu."

Tohtori ponnahti ylös.

"Murhattu!" huudahti hän. "Ja sen sinä sanot noin rauhallisesti. Kuka on murhaaja?"

"Sitä minä en vielä tiedä. Vanhus sen kyllä tiesi, ja minä kysyinkin sitä eilen häneltä, mutta hän ei tahtonut ilmoittaa. Tarkoitan miestä, jonka vainaja näki paviljongin luona. Hän on murhaaja."

"Mistä syystä ei vainaja ilmoittanut murhaajaansa?"

"Se seikka on yhteydessä 'kolmen huoneen salaisuuden' kanssa."

Tohtori käveli kiihtyneenä edestakaisin lattialla.

"Murha", puheli hän itsekseen, "mikä kauhistava ajatus."

"Mutta ne kaksi laukausta", sanoi hän pysähtyen Kragin eteen, "niitähän ei ollut kahta enempää, ja molemmat piiput Åkerholmin pistoolissa olivat tyhjät."

"Juuri nämä kaksi laukausta todistavat, että murha on tapahtunut."

"Sitä minä en ymmärrä."

"Asia on aivan yksinkertaisesti siten, että ensimmäinen laukaus oli Åkerholmin ja toinen murhaajan. Åkerholm ampui ensiksi murhaajaa. Ja sinä näyt unhoittaneen, että vainaja aikaisemmin illalla ampumataitoaan näyttäessään ampui kortista silmän, joten hänen pistoolissaan oli vain yksi panos jälellä."

"Aivan niin. Sehän on päivänselvää", myönsi tohtori.

"Ja sitäpaitsi", jatkoi Krag, "osoittivat jäljet metsässä, että Åkerholm, huomattuaan murhaajan ilmestyvän tielle, kääntyi heti takaisin ja ampui, osaamatta kuitenkaan murhaajaan. Luulen hänen ampuneen harhaan sen vuoksi, että hän oli ylenmäärin säikähtynyt. Huomasithan itsekin hirveän pelonilmeen vainajan kasvoilla?"

Tohtori nyökkäsi.

"No niin. Ammuttuaan Åkerholm peräytyi muutaman askeleen takaisin puuta kohden, ja silloin sai hän kuulan rintaansa."

Tohtori istui kauan mietteissään. "En voi käsittää", sanoi hän, "minkä vuoksi vainaja läksi keskiyöllä puistoon."

"En minäkään", vastasi Asbjörn Krag, "mutta 'Silkkihelma', tämän draaman päähenkilö, selittää sen meille."

VII.

ROUVA HJELM.

Asbjörn Krag ja tohtori istuivat jutellen vielä tunnin ajan. Salapoliisi odotteli vastauksia sähkösanomiinsa.

Vihdoin kuuli hän kulkusien soivan. Kuski ajoi pihaan ja Asbjörn Krag kutsui hänet heti luokseen.

Saapui kaksi sähkösanomaa, toinen Kristianiasta, toinen Amerikasta.

Krag luki jälkimäisen hyvin tarkkaan ja tohtori huomasi hänen kasvojensa ilmeestä, että sähkösanoma sisälsi tärkeitä tietoja.

Väsyneenä lähti tohtori levolle.

Krag otti peilinlasinsirpaleita sisältävän laatikkonsa vaatekaapista Sirpaleet asetteli hän varovasti lattialle, takasivut ylöspäin. Sen jälkeen rupesi hän sovittelemaan niitä yhteen. Alussa se ei tahtonut onnistua, mutta siitä huolimatta hän jatkoi työskentelyään. Lopulta sai hän puolet peilistä kootuksi. Krag oli tyytyväinen. Jäännöspalaset sopivat helposti yhteen. Tarkoitus oli saavutettu. Hän sai selville, että peilin takasivulta oli raapittu elohopeaa pieni neliön muotoinen ala pois ja että se oli tehty aivan äskettäin.

"Tämä oli oivallinen saavutus", puheli hän. "Tämän neliön läpi on vainaja nähnyt jotain kauhistuttavaa."

Krag otti esille saman kirjan, jonka hän oli illalla siepannut. Hän oli silloin huomannut, että Åkerholm etsi kiihkeästi jotain erikoista kohtaa kirjasta. Krag ei ollut nähnyt sivunumeroa, mutta hän otaksui vainajan selailleen kirjaa 200 tai 250 sivun paikkeilta. Asbjörn Krag haki sivun 200 ja luki siitä eteenpäin. Kirja oli englantilainen ja yleisesti pidetty, vaikka sen sisältö tuntuikin kepeänlaiselta. Krag koetti etsiä jotain huomattavaa kohtaa tai peitettyä ajatusta lukemastaan, mutta mitään sellaista hän ei löytänyt. Ei ollut ainoatakaan sanaa tai ajatusta, jolla olisi ollut pienintäkään yhteyttä salaperäisten tapahtumien kanssa. Lopulta löysi hän 248 sivun alareunasta pari riviä. Siinä oli muuan vertauskohta, mutta ajatusyhteys niitten asioitten kanssa, joitten selvittämiseksi hän työskenteli, oli täysin selvä.

Salapoliisi piilotti kirjan matkalaukkuunsa. Hän päätti mennä parin tunnin ajaksi levolle. Sitä ennen avasi hän ikkunan saadakseen raitista yöilmaa huoneeseensa. Taivas oli kirkas ja yö kylmä. Talossa oli kaikki hiljaista, ja hiljaista oli myöskin taloa ympäröivässä puistossa. Ainoastaan Bengtin huoneen ikkunasta loisti vielä tuli.

Krag sulki ikkunan ja veti verhot alas. Sen jälkeen lukitsi hän oven ja asetti kultakoristeisen revolverinsa yöpöydälle. Hän nukkui heti.

* * * * *

Kello kymmenen seuraavana aamuna Asbjörn Krag lähti rouva Hjelmin luo. Rouva oli jo sitä ennen saanut tiedon onnettomuustapauksesta ja oli se hänen omien sanojensa mukaan koskenut häneen tuskallisesti.

Esiintyen lääkärinä selitti Krag olevansa velvollinen keräämään päivän kuluessa kaikki mahdollisesti saatavat tiedot, jotta voitaisiin selvittää, mikä oli ollut syynä Åkerholmin epätoivoiseen tekoon.

"Se on minulle yhtä käsittämätöntä kuin teillekin", vastasi rouva.

Krag tiedusteli, oliko hän viime päivien kuluessa huomannut Åkerholmin käytöksessä mitään erikoista.

"Kahden viime viikon aikana on hän ollut kummallinen", vastasi rouva, "vaikka minä en tiedä millään tavoin rikkoneeni häntä vastaan, mutta kohdatessani hänet viimeksi itsemurhapaikalla, en huomannut hänessä mitään erikoista."

"Milloin oli määrä viettää häänne?"

Krag näki selvästi, että hänen kysymyksensä oli vastenmielinen ja kiusallinen. Vähän aikaa mietittyään rouva vastasi:

"Kuukauden perästä. Åkerholm kiirehti useat kerrat niitten viettämistä."

"Minkätähden?"

"Sitä en todellakaan tiedä. Varsinkin viime päivinä tahtoi hän jouduttaa häitämme, ja mainitsi samalla selittämättä tarkemmin syytä, että asia oli hänelle tärkeä."

"Tunnetteko Åkerholmin kasvattipojan?"

"Bengtin. Hänet tunnen varsin hyvin."

"Mille kannalle hän on asettanut teidän ja Åkerholmin väliseen suhteeseen nähden?"

"Hän ei ole pitänyt siitä. Hän on vastustanut sitä kaikin voimin."

"Luuletteko, että Åkerholmin käytös viime viikkoina oli seurauksena hänen alakuloisuudestaan?"

"Åkerholm ei ollut milloinkaan alakuloinen. Hänen hyvätuulisuutensa oli pysyväinen", vastasi rouva.

"Anteeksi, se, mitä sanoitte, ei ollut suoranainen vastaus kysymykseeni."

Rouva tuli levottomaksi.

Lyhyen miettimisen jälkeen hän sanoi:

"Åkerholm puhui useasti katkeroituneena kasvattipojastaan. Luulen, että Bengtin ankara vastustus sai vainajan kiirehtimään naimisiin menoa."

"Åkerholm siis pelkäsi kasvattipoikaansa?"

"Ei ollenkaan, mutta minä otaksun, että hän pelkäsi jotain muuta, sillä viime aikoina hän puhui eräästä tapauksesta, josta hän arveli koituvan ikävyyttä koko elämänsä loppuajaksi."

"Mainitsiko hän, mikä se tapaus oli?"

"Ei, mutta jotain hyvin vakavaa se lienee ollut."

"Pyysittekö saada tietää sitä?"

"Pyysin."

"Mitä hän vastasi?"

"Hän sanoi täydellisesti luottavansa minuun."

"Toisin sanoen: hän aikoi kertoa teille kaikki?"

"Niin."

"Milloin."

Rouva alkoi kävellä hermostuneesti lattialla.

"Tämä kaikki on niin kummallista", sanoi hän.

"Kuinka niin?"

"Minä odottelin Åkerholmin tuloa illalla."

"Kello yksitoista", täydensi Asbjörn Krag.

"Niin -- miten voitte tietää sen?"

"Aikoiko hän silloin kertoa teille elämänsä salaisuuden?"

"Kyllä, hän oli luvannut sen, mutta hän ei tullutkaan."

"Minä saan siis ilmoittaa teille, että hänellä oli aikomus tulla."

"Niinkö? Mutta hän kuoli juuri yhdentoista aikana."

"Kymmenen minuuttia yli yhdentoista. Puoli yhdentoista aikaan lähti hän kotoaan tavatakseen teidät. Hänet oli silloin nähty pienessä lehtokujassa."

"Varmaan hän siis oli lähtenyt tapaamaan minua."

"Kotoa lähtiessään", jatkoi Krag, "ei hänellä ollut pienintäkään ajatusta tehdä itsemurhaa. Näin ollen näyttää häntä kohdanneen pienessä lehtokujassa jokin odottamaton tapaus."

"Siellä ei kukaan tapaa kulkea niin myöhään", sanoi rouva. "Mutta kuulkaapa! Te kaiketi tiedätte, missä Bengt oli silloin?"

"Hän oli minun kanssani klubissa, ja onnettomuuden tapahduttua kutsuttiin meidät heti Kvambergiin."

"Tämä kaikki on perin omituista ja käsittämätöntä."

"Pidättekö todennäköisenä, että Åkerholm yhtäkkiä tietä kävellessään sai ajatuksen murhata itsensä ja heti poikkesi puistoon panemaan päätöksensä toimeen?"

"En, se tuntuu aivan uskomattomalta. Jotakin on täytynyt tapahtua."

"Esimerkiksi?"

"Arvelen hänen kohdanneen jonkun."

"Lehtokujassako?"

"Niin."

Rouva tuli levottomaksi.

"Kenet hän mahdollisesti olisi voinut kohdata?" kysyi Krag.

Puoleksi pelästynyt puoleksi rukoileva ilme tuli rouvan kasvoille.

"Ettekö voi ilman minua saada asiasta selkoa?" kysyi hän.

"Voin, kunhan vain saan tietää, kuka oli se henkilö, jonka Åkerholm eilisiltana tänne tullessaan kohtasi", vastasi Asbjörn Krag.

"Mistäpä minä sen tietäisin?"

"Te tiedätte sen, sillä se mies, jonka hän lehtokujassa tapasi, tuli juuri teidän luotanne."

"Se ei ole mahdollista, sillä täällä ei silloin käynyt ketään."

"Kuulkaahan rouva", kysyi Krag suorasukaisesti, "rakastatteko Åkerholmia?"

"Pidin paljon hänestä. Hän oli hieno herrasmies."